Etusivu > Tiedotteet > Pikavuoro saapui Bangkokiin – katso video

Pikavuoro-Bangkokissa

Pikavuoro saapui Bangkokiin – katso video

Pikavuoro Bangkokiin on saavuttanut määränpäänsä kahden kuukauden ja 12 500 kilometrin seikkailun jälkeen.

Kahdeksan viikkoa tien päällä

Pohjoisen harmaista pakkasista tropiikin kuumuuteen – Pikavuoro Bangkokiin on saavuttanut määränpäänsä.

Huimapäinen 15 hengen suomalaisryhmä starttasi ainutlaatuiselle seikkailulleen sunnuntaina 9. tammikuuta 2011 ja saapui perille kahdeksan viikkoa lähdön jälkeen sunnuntaina 6. maaliskuuta.

Kilometrejä matkan aikana kertyi mittariin 12 500.

Matkaa tehtiin 1988 Ajokki Royal Mercedes-Benz -bussilla. Uskollista Ajokkia ohjasti Salon Tilausmatkojen Jani Laine, joka myös on koko huiman idean isä.

Pikavuoro Bangkokiin -matkan kulkua on voinut seurata ensi metreiltä lähtien lähes reaaliajassa sekä matkablogin että bussiin asennetun GPS-seurannan avulla. Rantapallon reportteri Tero Ikäheimonen on pitänyt nojatuolimatkalaiset ajan tasalla seikkailun edistymisestä Pikavuoro Bangkokiin -blogissa.

Ajokki kesti matkan rasitukset

Linja-automatka läpi Venäjän, Kazakstanin, Kiinan ja Laosin ei ole aivan samanlaista kuin kotimaan teillä kulkeminen.

Kazakstanin pakkaset ja Kiinan muhkuraiset vuoristotiet asettivat omat haasteensa menopelin kestävyydelle, kuten myös paikallisen polttoaineen vaihteleva laatu matkan varrella.

Teknisiltä pulmiltakaan Pikavuoro ei täysin välttynyt, mutta onneksi mukaan oli jo Suomesta pakattu sekä työkaluja, varaosia, että alan asiantuntemusta. Vaikka ohjaustehostimen rikkoontuminen kasvatti kuljettaja-Janin hauista, Ajokki selvisi kunnialla perille Bangkokiin.

Omaa jännitystään reissuun toivat myös erään matkustajan passin katoaminen ja gps-paikannuksen katkot. Näistä jälkimmäinen vaivasi tosin lähinnä kotimaassa matkaa seuranneita, jotka joutuivat jännittämään pysähdyksen syytä kotisohvillaan.

- Matkalla on tarvittu runsaasti suomalaista hulluutta, sillä taival on toisinaan ollut raskas, kuljettaja Jani Laine sanoo.

Huumoria ja luovaa matkantekoa

Vain harva bussin 15 matkustajasta tunsi toisiaan entuudestaan, mutta pähkähullusta ideasta innostuminen yhdistää.

- Paljon parempaa matkaseuraa ei olisi voinut olla, Laine kehuu.

Matkan varrella on yövytty milloin missäkin, joskus myös bussin lattialla. Suomalaista kahvia varattiin kotimaasta mukaan, mutta muuten oltiin paikallisten herkkujen varassa.

Matkan kestoksi arvioitiin lähtiessä noin seitsemän viikkoa. Suunnitelmat kuitenkin elivät, kun matkustajat halusivat viipyä matkan varrelle sattuneissa kaupungeissa kaavailtua pidempään.

- Matka on sujunut rajanylityksineen kaikkineen hienosti. Bussi on kestänyt pienestä nikottelusta huolimatta hyvin ja matkustajien keskuudessa on säilynyt hyvä huumori, Laine summaa.

Juhlallinen päätös suurlähetystöllä

Bangkokissa matkalaisia odotti maanantaina 7.3. vastaanotto Suomen suurlähetystöllä, jonne joukko paikallisia suomalaisia oli suurlähetystön väen lisäksi kerääntynyt pikavuorolaisia tervehtimään.

Lue lisää Pikavuoro Bangkokiin -blogista
Katso Teron Ohi on -videokooste matkan vaiheista

Arvostele artikkeli: Pikavuoro saapui Bangkokiin – katso video
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä
(5,00/5
- 5 ääntä)

Mitä mieltä sinä olet?

Yksi kommentti aiheesta Pikavuoro saapui Bangkokiin – katso video

  1. Yang
    Yang sanoo:

    This is fabulous! Finns are calm for most of their time. But when they decided to do some mad thing, they really do it! :)

Vastaa

Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään.
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Luomalla oman käyttäjätunnuksen voit lisätä itsellesi profiilikuvan kommenttien yhteyteen. Kirjaudu sisään ja klikkaa "Omat tiedot" yläpalkista lisätäksesi kuvan.

Pikavuoro maailman ympäri

Bussilla maailman ympäri

Seuraa suomalaisten seikkailua bussilla maailman ympäri.

» Siirry blogiin

Halvimmat matkat
voita matkalahjakortti

Tilaa uutiskirje sähköpostiisi
Tilaa uutiskirjeemme ja pysy ajan tasalla Rantapallon tapahtumista!
Seuraa meitä
  • Facebook
  • Twitter
  • RSS

Rantapallo