Hyppää sisältöön
Kohdeoppaat Suomi

Porvoo tarjoaa saaristotunnelmaa ja menneen ajan henkeä

Kirjoittajan oletuskuva
Heikki Siljamäki Päivitetty: 02.09.2022
Porvoo on monien silmissä erityisen mainio kesäkohde, mutta kaunis kaupunki sopii mainiosti matkakohteeksi myös talvikuukausina.

Porvoo on matkailijoiden kesäsuosikki

Noin tunnin ajomatkan päässä Helsingistä sijaitseva Porvoo on sympaattinen suomalaiskaupunki, jonka valtti on tunnelmallinen Vanha Porvoo. Mutkittelevat mukulakivikadut, pienet putiikit, tunnelmalliset aukiot ja värikkäät puutalot luovat Vanhaan Porvooseen tunnelman, jota on vaikea kopioida. Myös läheinen jokiranta kahviloineen ja veneineen on suosittu vierailukohde.

Vanhan Porvoon lisäksi kaupungissa on runsaasti muuta nähtävää, ja Porvoon ostoskadut, saaristo ja lukuisat ulkoilumahdollisuudet tarjoavat monipuolista tekemistä niin matkailijoille kuin paikallisillekin. Monet matkailjat vierailevat Porvoossa kerran kesässä, mutta kaupunki kannattaa kokea myös muina vuodenaikoina.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Historiallisista kohteista kiinnostuneelle riittää ihmeteltävää kauniissa vanhassakaupungissa sekä seudun lukuisissa kirkoissa, kappeleissa ja museoissa. Jos haluaa arjen luksusta, voi jokivarren kahviloissa ja ravintoloissa nautittuaan lähteä kartanolomalle. Saaristo- ja jokiristeilyt tai ajelu vanhalla höyryjunalla tai ”lättähatulla” kuuluvat olennaisena osana Porvoon kesään.

Porvoossa on lukuisia tasokkaita ravintoloita ja kahviloita.

Aisti Porvoon tunnelmaa

Noin 50 000 asukkaan Porvoo sijaitsee Etelä-Suomessa, Helsingin koillispuolella. Porvooseen matkustetaan tavallisesti lyhyelle, yhden tai useamman päivän mittaiselle kaupunkilomalle nauttimaan rennosta tunnelmasta ja kauniista ympäristöstä. Kohde sopii mainiosti kaupunkilomailijalle, mutta myös aktiivimatkailijalle. Tekemistä riittää koko perheelle, joten myös lapset kannattaa ottaa mukaan seikkailemaan Porvooseen.

Saaristokaupungin sympaattinen Vanha Porvoo on suosituin matkakohde, ja useimmat matkailijat vierailevat ainakin Porvoon paahtimon kahvilassa ja Brunbergin suklaatehtaan myymälässä. Myös Kokonniemen hiihtokeskus houkuttaa kävijöitä niin kesällä kuin talvellakin, ja kaupungin edustalla avautuva saaristo tarjoaa merielämyksiä.

Porvoon seutua on asutettu 1200-luvulta. Saksasta keskiajalla tulleet Hansa-kauppiaat tekivät kaupungista kansainvälisen kauppapaikan, ja asutus kehittyi vanhan kaupungin kirkon ympärille. Vuoden 1760 mustana yönä suurin osa kaupungista tuhoutui suuressa tulipalossa.

MATKUSTAMINEN, HOTELLIT JA LIIKKUMINEN PORVOOSSA

Inka Khanji
Porvoo on suosittu päiväretkikohde, mutta kaupungista löytyy myös tunnelmallisia hotelleja ja majapaikkoja.

Porvooseen on helppo matkustaa

Porvoo sijaitsee mainioiden kulkuyhteyksien äärellä, ja sinne voi matkustaa helposti bussilla tai omalla autolla. Bussivuoroja on runsaasti, ja esimerkiksi Helsingistä Porvooseen pääsee esimerkiksi Matkahuollon ja Onnibusin vuoroilla parhaimmillaan useita kertoja tunnissa. Porvoon linja-autoasema sijaitsee aivan torin ja keskustan tuntumassa, lyhyen kävelymatkan päässä Vanhasta Porvoosta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Porvoon keskustassa on helppo liikkua jalan, sillä kohteet ja nähtävyydet sijaitsevat lähellä toisiaan. Porvoon paikallisliikenteen bussit liikennöivät kaupungissa kattavasti. Kaupungissa on useita ilmaisia parkkipaikkoja, joten omalla autolla liikkuminen ja sen pysäköiminen on varsin vaivatonta. Porvoo on myös mainio pyöräilykaupunki, joten siihen kannattaa tutustua myös pyörän selästä käsin.

Porvoon hotellit

Erityisesti kesäkuukausille keskittyneen matkailijavirran vuoksi Porvoossa on hyvä majoitustarjonta, ja kaupungissa voikin majoittua niin suloisissa putiikkihotelleissa, perustasoisissa ketjuhotelleissa sekä tunnelmallisissa mökeissä maalla ja saaristossa.

Kaupungissa on myös leirintäalueita ja kotimajoituspalveluja.

Katso vinkit Porvoon hotelleista täältä.

 

 

PORVOON NÄHTÄVYYDET – MITÄ TEHDÄ PORVOOSSA?

Shutterstock
Vanha Porvoo on kohde, jossa on ehdottomasti vierailtava.

Älä missaa Vanhaa Porvoota

Vanha Porvoo on erityisen suosittu kesäisin, kun matkailijat saapuvat tunnelmalliselle puutaloalueelle. Noin 550 rakennuksesta koostuva Vanha Porvoo on yksi Suomen kuudesta keskiaikaisesta kaupungista, sillä Porvoo saavutti kaupungin aseman jo vuonna 1380. Vanhassa Porvoossa on 250 asuinrakennusta ja loput 300 ovat ulko- ja talousrakennuksia. Monien ihastelema vanha kaupunginosa on noin 700 asukkaan koti.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Porvoonjoen rannalla sijaitsevat punaiset ranta-aitat ovat tunnettu nähtävyys, joita kannattaa ihastella joen toiselta puolelta käsin. Punamultamaalilla maalatut aitat ovat saaneet punaisen värinsä jo 1700-luvulla, ja ovat siitä lähtien tuoneet merkittävästi väriä Porvoon jokirantaan. Ranta-aitoissa toimii nykyisin muun muassa kesäravintoloita, mutta osa aitoista on myös yksityisten asuinkäytössä.

Vanhan Porvoon pohjoispuolella sijaitsee Iso Linnanmäki, joka on yksi Suomen suurimpia muinaislinnoituksia. Vieressä sijaitsevalla Pikku Linnanmäellä on rautakautinen kalmisto, joten Porvoossa kannattaa tehdä myös retki muinaishistoriaan.

Vanhankaupungin ytimessä sijaitseva Porvoon tuomiokirkko on yksi kaupungin tunnetuimmista nähtävyyksistä. Sen tapahtumarikas historia juontaa juurensa 1300-luvun vaihteesta. Yksi merkittävimmistä vaiheista on vuonna 1809 kirkossa pidetyt Porvoon valtiopäivät, joista käynnistyi Suomen autonomian aika. Vuosisatojen saatossa kaunis kirkko on palanut viisi kertaa, ja tuoreena muistissa olevan, vuoden 2006 palon jälkeen kirkko otettiin uudelleen käyttöön 2008.

Myös vanhankaupungin Pikkukirkko, keskustan läheisyydessä sijaitseva Otrodoksinen kirkko ja alueen lukuisat kyläkirkot ja kappelit henkivät mennyttä aikaa.

Porvoon museo sijaitsee vanhassakaupungissa, Vanhan raatihuoneentorin reunalla. Kaupungin vanhasta raatihuoneesta ja viereisestä Holmin talosta koostuvat museotilat on rakennettu 1760-luvulla. Museo esittelee seudun historiaa ja taidetta. Vanhassa Porvoossa sijaitsee myös viehättävä nukke- ja lelumuseo, joka on avoinna yleisölle kesäkuukausina ja ryhmille tilauksesta ympäri vuoden.

Kokonniemi tarjoaa aktiviteetteja kesällä ja talvella

Porvoon oma laskettelukeskus Kokonniemi sijaitsee vain noin kahden kilometrin päässä kaupungin keskustasta, joten siellä on helppo vierailla vaikka ilman autoa. Hiihtokeskuksessa on viisi rinnettä, ja korkein rinne kohoaa 55 metrin korkeuteen. Pisin rinne on 400 metriä pitkä. Hiihtokeskus tarjoaa kävijöille kaikki tarpeelliset palvelut: välinevuokraamon, hiihtokoulun ja rinneravintolan. Kokonniemen ympäristössä on myös hiihtolatuja.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Kesäisin hiihtokeskuksen alueella toimii Kokonniemi Bike Park, joka tarjoaa mahdollisuuden harrastaa alamäkipyöräilyä Porvoossa. Tarjolla on useita ratoja, ja hissit kuljettavat rämäpäiset pyöräilijät ratojen alkuun rinteiden laelle.

Kesäkaudella Kokonniemessä toimii myös maauimala. Talvisin on mahdollisuus kokeilla avantouintia.

Risteile saaristossa

Porvoon edustalla sijaitseva saaristo koostuu useita tunnelmallisista saarista, jotka tarjoavat hienoja merimaisemia sekä mieleenpainuvia saaristoelämyksiä.

Suosituimpien saarikohteiden joukkoon kuuluu Pellingin saari, jonne pääsee veneen lisäksi myös autolla ja bussilla. Saarella on lupsakka tunnelma sekä mainiot palvelut, esimerkiksi museoita, gallerioita, kahviloita ja kauppoja. Pellingistä voi halutessaan myös vuokrata veneen tai mökin.

Suosittu vierailukohde on myös Klovharun luoto, jossa kirjailija Tove Jansson vietti pitkiä aikoja. Vaikka tulijoita karulle luodolle riittäisi, on vierailijoiden määrä rajoitettu: Klovharun luodolle pääsee vierailemaan ainoastaan yhden viikon ajan vuosittain, kun saari avataan vierailijoille heinäkuussa. Muutoin saari on yksityiskäytössä.

Myös Porvoon ulkosaaristossa sijaitseva Söderskärin majakkasaari on vierailun arvoinen kohde, ja sinne järjestetään risteilyjä esimerkiksi Helsingin kauppatorilta. Majakkatornissa on myös mahdollista majoittua.

PORVOON PARHAAT

Shutterstock
Porvoon kiinnostavimmat kohteet ehtii kokea helposti yhden päivän aikana.

Porvoon viisi parasta kohdetta

  1. Brunbergin suklaamyymälä
  2. Jokirannan alue
  3. Porvoon paahtimon kahvila
  4. Aittaravintolat
  5. Kokonniemi

LISÄTIETOA

Porvoon kaupungin matkailusivut

Vinkkejä ja ideoita

Porvoon hotellit

Hotellivinkit Porvooseen – 6 paikkaa, joiden joukosta löydät itsellesi sopivan majoituksen

Ravintola Porvoossa

Porvoon parhaat ravintolat – 10 vinkkiä kävijälle

Porvoo

Tästä kaupungista ei puutu kesätunnelmaa! Katso 10 vinkkiä Porvooseen ja vietä onnistunut päivä

Porvoonjoki ja taustalla punaiset aitat, edessä paahtimo

Onko Porvoo Suomen paras kesäkohde? Katso kuvat ja päätä itse – lähtisitkö lomalla näihin maisemiin?

Teksti: Inka Khanji
Kuvat: Shutterstock ja Inka Khanji