Browsing Category

Viro

Kadriorgin palatsi ja muita rakennuksia

Lähdettiinpä sitten kesäkuun alkajaisiksi ja taas kerran päiväreissulle Tallinnaan, jossa käytiin katsastamassa uusia kulmia. Ensin käytiin tutustumassa Kadriorgin palatsiin ja sen jälkeen oli tarkoitus haahuilla ympäriinsä autiotaloja bongaillen. No, niitä autiotaloja ei ehkä tällä kertaa nähty niin paljon kuin oli odotettu (viime kerrallahan niitä nähtiin, vaikkei odotettu), mutta Kadriorgin lähistöllä sai kuitenkin ihastella toinen toistaan upeampia huviloita ja muita rakennuksia, joista jotkut olivat paremmassa kunnossa ja jotkut taas vähän ränsistyneempiä ja tyhjillään.

Tällä kertaa testattiin myös Eckerö Linen m/s Finlandia. Yleensähän (ainakin minä) olen matkustanut Tallinnaan vain Viking Linen kyydissä, joten oli kyllä kiva välillä kokeilla jonkun muunkin firman purtiloa (laitanpa siitä Eckerö Linestä vielä erillisen jutun).

Tornitalo

Tallinnassa aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, mutta eipä siellä etelässä juuri sen lämpimämpää ollut kuin kotomaassakaan.  Kova ja kylmä tuuli kävi luihin ja ytimiin, eikä lämmin villatakki farkkutakin alla ollut ollenkaan huono idea. Olin juuri saanut ommeltua valmiiksi liehuvahelmaiset ’hamehousut’, joita olin heti innokas käyttämään, mutta niiden alle jouduin sitten laittamaan vielä mukaan ottamani legginssit, että tarkenin. En nyt tiedä, näyttikö tällainen tyyli typerältä vai ei, pääasia kuitenkin, ettei palellut. Huivikin oli suurimman osan ajasta kiedottuna kaulan lisäksi myös pään ympäri, niin että näytin ihan maatuskalta. Ja huivi sattui olemaan vielä sävy sävyyn palatsin kanssa.

Kylmä oli, mutta maatuska oli silti iloinen… 🙂

Aurinko paistoi, mutta kylmä puhalsi, eikä villatakki ollut ollenkaan huono idea

Kadriorgin palatsin on rakennuttanut Pietari Suuri. Rakennus toimii nykyään taidemuseona ja siellä on esillä Viron taidemuseon ulkomaisen taiteen kokoelma. Mieheni ainakin tuntui löytävän paljon mieleisiä tauluja, kuten esimerkiksi hollantilaisia ’eläintauluja’ tai ruoka-asetelmia, joissa linnut makaavat tarjottimilla ja kanit ketarat ojossa.

Pietari I Suuri

Palatsissa ei siis ole juurikaan mitään keisarin huonekaluja tai muuta sellaista. Palatsi oli kyllä minun mielestäni sisältäkin ihan hieno rakennus. Kyllä siellä kannatti käydä. Ulkona on sitten isot puistoalueet kierreltäviksi.

Ajoimme ensin satamasta raitiovaunuilla Kadriorgiin, ettei tulisi liikaa käveltävää. Palatsissa käynnin jälkeen lähdimme kävelemään takaisin päin. Matkan varrella nähtiin kaikenlaisia jänniä rakennuksia, joissa oli jos jonkinmoista uloketta, erkkeriä ja tornia. Nähtiin myös muutamia autiotaloja, jotka ilmeisesti olivat myytävinä. Yhdellä sivukadulla seisoskeli joku mömmöhörhön oloinen hemmo tutisemassa jonkun talon päädyssä ja yritettiin kiertää se tyyppi vähän kauempaa. Muuten näillä kulmilla vaikutti aika rauhalliselta.

Ilmeisesti myytävänä

Hieno talo

Erikoinen. Näyttää niin kuin päälle olisi kasattu uusia kerroksia.

Erkkereitä ja ulokkeita oli paljon

Jostain syystä tämä talo oli minusta jännän näköinen.

Puoti

”Tee oikea valinta”. Aikamoinen kunnostaminen näissä kyllä varmaan olisi.

Päädyttiin sitten lopulta Kangadzungeliin (eli suomeksi kangasviidakkoon). Viimekerralla en saanut sieltä mitään ostettua ja halusin nyt mennä sinne uudelleen, kun oli paremmin aikaa. Mies jäi ulkopuolelle odottamaan, enkä palalaareja penkoessani huomannut ollenkaan ajan kulua, ennen kuin aloin voida huonosti. Ehkä olin saanut jonkin allergisen reaktion pölyisistä kankaista, ja onhan niissä ilmeisesti kaikenlaisia kemikaalejakin (??). Otin sitten ne kankaat, mitä olin siihen mennessä ehtinyt valita ja lähdin kassalle. Olin kuulemma ollut penkomassa kankaita 45 minuuttia. Siellä vain oli niin paljon kivoja juttuja, enkä osannut päättää mitä ottaisin… Kankaat ovat palapuolellakin siististi värin mukaan pinoihin viikattuina, mikä helpottaa katselua ja on vähän erilaista kuin mihin Suomessa on tottunut.

Hillittyjä värejä ja kuoseja minulle. Ehkä niistä tulee pari puseroa ja housut.

Kalle Kustan ruuat

Olo oli sitten aika huono ja äklöttävä, mutta palauduin onneksi entiselleni sen jälkeen, kun olimme käyneet syömässä. Jostain syystä menimme vanhaan kaupunkiin ja valitsimme sieltä Kalle Kusta –nimisen ravintolan, joka oli selvästi suunnattu suomalaisille turisteille. Ei minulla kyllä mitään valittamista ollut. Minä söin kuhaa ja mies stroganoffia. Sen jälkeen minulla riittikin voimia kohdata Rimissä pelottava venäjänkielinen vartija…

Mieheni halusi siis jostain syystä vielä käydä Rimi-nimisessä valintamyymälässä ostamassa leipää ja suolakurkkuja (älkää minulta kysykö…). Katsoin siinä kaupan eteisessä sitten, että tuossa maksuautomaatilta näyttävän pömpelin vieressä näyttäisi olevan yksi ylimääräinen tuoli. Voisin varmaan istua siinä ja odottaa, kun ei minulla ollut mitään asiaa mihinkään ruokakauppaan. No, yhtäkkiä jostain pelmahti koppalakkinen vartijaukko, joka rupesi selvällä venäjänkielellä selvittämään minulle (niin, minähän siis sattumoisin ymmärrän venäjää juuri sen verran), että siinä ei saa istua, koska tuossa on tietokone. No, ukko sitten paineli itse sinne pömpelin taakse istumaan (niitä maksupömpeleitähän oli Suomessakin vielä joitain vuosia sitten, joten kuvittelin sen olevan sellainen…) ja se minun tuolini jäi siinä tyhjäksi. En tiedä, mitä haittaa siitä olisi ollut, jos olisin siinä istunut, kun ei se ukko sitten seisomastakaan kuitenkaan ajanut pois.

Tämän jälkeen olikin sitten jo aika lähteä kävelemään takaisin satamaan päin. Tallinna oli sillä kertaa nähty ja varmaan siellä riittää vielä paljon uusia kulmia nähtäväksi. Kyllä sinne varmaankin taas jossain vaiheessa palataan uudelle retkelle.

Tallinn Legends – niin kuin kummitusjuna ilman junaa

Maaliskuu alkoi nopealla päivävisiitillä Tallinnaan Viking XPRS:n kyydissä. Toissa kesän visiitillä tutustuimme piikkituoliin ja muihin vehkeisiin keskiaikaisten kidutusvälineitten museossa ja tällä kertaa päätimme perehtyä Tallinnan legendoihin. Aikaa maissa oli muutama tunti ja siinä ajassa olimme päättäneet ehtiä myös Kangadzungel XXL -kangaskauppaan. Söimme laivassa sekä meno että paluumatkalla ajan säästämiseksi, ja siksi koska oli sopivasti nälkä. Mennessä kuuntelimme mummoja ja pappoja tanssittavaa ”humppabändiä” (jonka laskin soittaneen ainakin pari minun mielestäni ihan kuunneltavaa kappaletta, joista toinen oli Gary Mooren Still got the Blues…) ja tietysti: pelasimme bingoa. Kotimatkalla laivalla esiintyi Janne Tulkki, mutta se ei taida olla ihan meidän maun mukaista musiikkia, joten kuuntelimme karaokepuolen tarjontaa. Mukaan mahtui muutamia ihan asiallisiakin tulkintoja. Olen itsekin joskus vuosia sitten esiintynyt saman laivan samalla lavalla, kun olen ollut ystäväni kanssa Tallinnan risteilyllä, mutta eipä siitä sen enempää.

DSC02440

Tästä raput alas ja ovesta sisään

Tallinn Legends on live-näyttelijöiden luotsaama kierros, jossa pääsee sukeltamaan keskiaikaisen Tallinnan tunnelmiin jännittävien ja kalmankatkuisten legendojen avulla. Huoneesta huoneeseen etenevä kierros esittelee koko joukon Tallinnan keskiajalta peräisin olevia legendoja oikeiden näyttelijöiden, ääni- ja valotehosteiden avulla. Varasimme suomenkielisen kierroksen etukäteen netistä ja meidän lisäksi kierroksella oli mukana muutamia muitakin suomalaisia. Kierroksen kesto on 40 minuuttia ja ihan pienimmille sitä ei suositella, eli ikää pitäisi olla ainakin 10 vuotta.

DSC02453

Nokkanaamarimies

DSC02454

Mustaan kaapuun ja nokkanaamariin sonnustautunut ’sisäänheittäjä’ partioi kadulla Tallinn Legendsin edessä (osoitteessa Kullassepa 7) ja jakoi Tallinn Legendsin esitteitä ohikulkijoille. Minäkin ehdin nokkatyypin kanssa juttusille sillä aikaa kun mieheni piipahti kahvilla vastapäisessä kahvilassa. Kerroin, että olemme tulossa kierrokselle kello kolme ja otin muutamia kuvia.

DSC02456

Pyövelin piste…

Ennen kierroksen alkua otettiin eteisessä kuvia, niin että toinen meistä (minä) menin mestattavan paikalle ja mieheni sai käsiinsä ison pyövelin kirveen. Lipunmyyjä otti kuvia myös minun kamerallani. Minä en tietenkään älynnyt katsoa kuvissa ylöspäin, joten minulta ei näy niissä kuin päälaki, kun pää ja kädet ovat mestauspölkyn (?) rei’issä. Museon ottamia kuvia kaupataan kierroksen lopussa, mutta emme viitsineet ostaa omaamme, meillähän oli kamerassa jo useampi samanlainen. Kierroksen hinta oli 16 euroa per nokka ja se oli mielestämme aika ylimitoitettu, vaikka kierros ihan mukava meidän mielestämme olikin. Kierroksella ei saanut ottaa kuvia.

Kierros kuljetaan ikään kuin maanalaisten holvien läpi ja siihen sisältyy mm. virtuaalinen hissinousu kirkontorniin, rankkaa ravistelua salamaniskujen kourissa sekä karusellissa pyörimistä. Välillä meteli saattoi olla aika kova, mutta en kuitenkaan kokenut meteliä ja välkettä mitenkään erityisen epämiellyttävänä. Tarinat kaikuivat kaiuttimista selvällä suomenkielellä. Välillä kun näyttelijät puhuivat, siitä oli kuitenkin vaikea saada selvää. Aistit joutuivat koville, kun oli ääntä, valoa, erilaisia rakennelmia ja liikettä. Minun on-off -aivotoiminnallani ja keskittymiskyvylläni ääneen kerrottuja tarinoita oli ehkä vähän vaikea täysin seurata näin monimutkaisessa ympäristössä, vähän väliä ajatukseni katkesi muualle, enkä välttämättä hahmottanut kaikkia kokonaisuuksia. Merenneitotarina ja kaivonkannelta kaivonkannelle loikkivan tytön surullisen kaihoisa ilme jäi kuitenkin mieleen. Keskiajalla kun seikkailtiin, tarinat olivat aika synkkiä ja verisiä (minun makuuni ne olisivat toki saaneet olla vieläkin synkempiä ja verisempiä). Minun melestäni kierros ei ollut erityisen pelottava ja itse olisinkin ehkä kaivannut siihen enemmän säikyttelyefektejä. En nyt tarkoita, että ketään olisi tarvinnut yleisön joukosta teilipyörään raahata, mutta pienillä parannuksilla kierros voisi olla mielestäni vieläkin parempi. Tosin sitten se ei varmaan sopisi kymmenvuotiaille, vaan ikäraja pitäisi olla huomattavasti ylempänä. Kierros oli kuitenkin ihan mielenkiintoinen elämys ja tarjosi mukavan sukelluksen keskiajan tunnelmiin ja tarinoihin.

DSC02417

Matkalla Tallinn Legendsiin. Tämä talo (ravintola) näytti mielenkiintoiselta, oli jos jonkinmoista tilpehööriä pihalla…

Kierroksen jälkeen lähdimme sitten kävelemään mieheni selvittämää reittiä vanhasta kaupungista poispäin. Hahhah. Nyt meni kyllä pahasti metsään, tai sitten viidakkoon, lopulta kuitenkin ’kangasviidakkoon’, ihme kyllä… Olin itse katsonut, että eikö se ole ihan pilvenpiirtäjien lähellä (no, olisi tietenkin ollut, ei siinä mitään). Nyt kuitenkin sitten etsittiin jostakin ihan muualta. Osoite oli Tartu mnt 35. Aika pitkä kierros ehdittiin kävellä, mutta ei se mitään: saatiin ainakin liikuntaa ja nähtiin Tallinnasta sellaisiakin alueita, joissa ei oltu ennen käyty. Vastaan tuli jonkin verran autioituneita ja umpeennaulattuja rakennuksia. Muutaman kerran tunsin kitkerää savun hajua. Ilmeisesti haju tuli parista tulipalon vaurioittamasta talosta, joiden ohitse kävelimme. Oikeasti matka olisi todellakin ollut paljon lyhyempi, mutta mepäs vähän seikkailimme. Onneksi ei sentään satanut, vaan sää oli ihan asiallinen. Aurinkokin pilkisteli.

Jännä kontrasti rakennusten välillä

Minulle jäi jonkin aikaa Kangadzunkelin yläkerran palapuolella kiertelyyn. Ainakin nopeasti vilkaistuna esimerkiksi yksiväristen kankaiden valikoimat näyttivät olevan aika paljon suuremmat kuin mihin Suomen kangaskaupoissa on tottunut. En sitten tiedä, ovatko pakkakankaat, tai edes palakankaat, sen halvempia kuin Suomessakaan. Enkä tiedä, olisiko mieleistä kangasta löytynyt, jos olisin mennyt pakkapuolelta kysymään. Jotkut pikkujutut, esim. pitsinauhat ja sen sellaiset saattoivat olla vähän halvempia. Valikoima niissä oli aika paljon isompi kuin esim. jossain Eurokankaassa (Helsingissä Hobby Pointista löytää itse asiassa paremmin pitsinauhoja ja sen sellaista pikkujuttua). Ompelulangat ainakin olivat halvempia kuin Suomessa (tosin Lahdessa palakaupassa olen nähnyt yhtä halpoja). Lankoja olisi voinut ostaa, mutta jotenkin en saanut päähäni, tarvitsenko jotain tiettyä väriä erityisesti, enkä ostanut. Kaikenlaisia korujuttuja oli myös aika paljon, mutta niitä en ehtinyt katsoa yhtään (en kyllä koruntekojuttuja niin paljon harrastelekaan).

Joskus satun näkemään kuvia kivannäköisistä housuista, jollaiset haluaisin, mutta en oikein tiedä, minkälaista kankaan pitäisi olla… Selaisia värejä, mitä kaipaisin, on kuitenkin Suomesta aika vaikea löytää, joten olin ajatellut, että Tallinnan kangaskauppoja voisi vilkaista. No, se jäi nyt tällä kertaa vain vilkaisuksi. En sitten lopulta kuitenkaan ostanut mitään. Aloin olla jo aika väsynyt, enkä jaksanut oikein enää keskittyä millekään nopeille ostoksille. Ajoimme sentään bussilla satamaan, joten sinne ei tarvinnut enää kävellä. Huhhuh.

Ainakin aktiivisuusrannekkeeni oli tyytyväinen. Ranneke on ollut nyt parisen kuukautta seuranani (sain sen ilmaiseksi veljeltä ja veljen vaimolta, kun heillä ei ollut sille käyttöä) ja sepä on sitten tarkkaillut uimisiani, voimaharjoittelujani ja bodycombat-treenejäni sekä tietysti kävelyjäni ja kaikkea muuta aktiivisuuttani. Tällä kertaa päivän aktiivisuustavoite täyttyi hyvin ja meni ihan reippaasti ylikin. (Jalat eivät kyllä tykänneet yhtään, olivat nilkoista alaspäin kuin tulessa. Auuu…) Olen huomannut, että reipas hyötyliikunta (kävely) tuntuu useimmiten olevan rannekkeen mieleen. Vertailun vuoksi: kolmen ja puolen tunnin rento lötkökävely matkamessuilla ei ollut rannekkeen mielestä mitään kovin kummoista liikuntaa. Huomattavaa on, että käsien pitäisi kai heilua aika tavalla, eli ranneke ei välttämättä reagoi esim. pyöräilyyn, koska siinä eivät kädet juurikaan liiku. Mutta sitähän pääsee ehkä kokeilemaan tässä jossain vaiheessa, kun kaivan pyörän esille ja katson, onko se edes ajokunnossa. Muualla asuessa pyörä on yleensä ollut minulle välttämätön kulkuväline, mutta pk-seudulla, missä bussit kulkevat ovelta ovelle, sille ei ole ollut kovinkaan paljon käyttöä.

Joka tapauksessa: kuvien ottamiselle ei juurikaan jäänyt tällä reissulla aikaa. Kaikki kaupungilta napsitut kuvat ovat oikeasti napsaistu aikamoisessa kiireessä ja vauhdissa. Otin laivan lähtiessa kannelta muutamia kuvia auringonlaskuista ja Tallinnan kaupungin siluetista, mutta nopeasti siitä piti päästä jo sisälle lämmittelemään.

 

kansitakki