Browsing Category

Venäjä

ENSIKERTALAISEN PIETARI VIIDESSÄ TUNNISSA

Mitä ensikertalainen ehtii nähdä ja kokea Pietarissa viidessä tunnissa? Ainakin suuria ja komeita rakennuksia ja taivaallisen hyvää ruokaa. Ja maatuskoja, silmänkantamattomiin… Valitse omasi kimaltelevien rivistöjen kätköistä, tunnustele nuken kiiltävää lakkapintaa, loksauta se auki ja nuuhki tuoretta puuntuoksua. Aah.

Kuka muu suomalainen on lykännyt Venäjälle matkustamista loputtomiin?

Pari vuotta sitten en olisi vielä uskonut, että tämäkin päivä vihdoin koittaisi: minä olen matkustanut Venäjän maalle. Olen uskaltanut.

Venäjä, tarkemmin sanottuna Pietari, on nyt nähty. Melko pikaisesti, mutta kuitenkin. Enkä suinkaan haluaisi jättää tätä visiittiä viimeiseksi. Milloin lähdetään uudestaan?? 🙂

Siitä hetkestä, kun aloimme suunnitella Venäjän reissua, suunnitelmat ehtivät muuttua aika moneen kertaan. Lopulta reissu typistyi Päivä Pietarissa –risteilyksi. Olenkin jo kertonut Princess Anastasia –laivasta erillisessä jutussa, jossa pohdin myös sitä, kannattaako viisumivapaalle kahden yön risteilylle lähteä.  Me päädyimme risteilylle, koska alkuperäinen matkamme peruuntui. Oman kokemukseni perusteella suosittelisin seuraavaa: jos sinulla on aikaa, hanki viisumi ajoissa ja mene junalla. Niin mekin olisimme tehneet, jos aikaa olisi ollut. Nyt olemme kuitenkin yhtä risteilykokemusta rikkaampia.

 

Mitä ehdimme nähdä Pietarissa…

Se, mikä tässä risteilypaketissa toimi tosi hyvin, oli bussikuljetus laivalta keskustaan (Iisakin kirkolle) ja takaisin. Busseja lähti satamasta sitä mukaa kun ne täyttyivät. Eli tässä tapauksessa meille jäi sellainen viitisen tuntia aikaa kaupungilla kiertelyyn. Tosin me emme palanneet laivalle ihan viimeisimmällä bussilla, koska halusimme minimoida riskin unohtua vahingossa Venäjälle. Ehdimme kuitenkin hyvin kiertää ne paikat, mitkä olimme etukäteen suunnitelleet.

Ensinäkymät bussin ikkunasta Pietariin avautuivat jonkin verran ränsistyneinä. Ihmettelin, että onpas täällä paljon muureja ja piikkilankaa. Onko täällä vankiloita joka kulmalla, vai mitä nämä ovat? Kun bussi sukelsi Nevan varrelle, talot alkoivat muuttua vähemmän rapistuneiksi ja ohitimme ensimmäisen kullatun kupolin. Vaikutti siltä kuin suuria, komeita ja palatsimaisia taloja olisi kohonnut silmänkantamattomiin joka suunnassa.

Ensimmäiset kullatut sipulikupolit kuvattuna bussin ikkunasta:

Pian myös Iisakin kirkko kohosi edessämme hämmästyttävän suurena ja korkeana. Olisimme todennäköisesti menneet sinne sisään, jos olisimme olleet kaupungissa pitemmällä visiitillä. Heti passintarkastusjonossa vietetyn parituntisen jälkeen minua ei kuitenkaan innostanut vähäinenkään lippuluukulle jonottaminen. Katselimme ihmisiä, jotka laskeutuivat rappusia ja liikkuivat pieninä pisteinä korkeuksissa.

Iisakin kirkko:

Kiersimme kirkon ympäri ja lähdimme kävelemään Nevski Prospektin suuntaan. Joku Nevan haarahan siinä taisi virrata (Moika) ja sitä sitten seurasimme. Pietarihan on kai tunnettu myös erikokoisista silloistaan ja niitäkin nähtiin. Välillä tuntui, että Neva vähän lemahteli.

Pietari vaikutti ylöspäin katsottaessa olevan täynnä eri suuntiin risteileviä lankoja ja niitä näkyy myös monissa kuvissa.

Etenkin Nevski Prospektilla ja Verikirkon luona parveili paljon kaikenlaista lappujen ojentelijaa ja naamioasuista hemmoa tarjoamassa poseerauksia ja keräämässä turisteilta rahoja pois.

Jostain syystä olin kovasti odottanut Verikirkon näkemistä. Se oli näyttänyt kuvissa aina niin eksoottisen värikkäältä ja koristeelliselta. Yllättäen kirkko ei ollutkaan niin kirkkaan värinen kuin mitä olin kuvitellut. Ikään kuin se olisi ollut jotenkin tummunut ja likainen. Sitä paitsi korkein torni oli paketissa ja muutenkin kirkko taisi olla ulkopuolelta suureksi osaksi remontissa. Pitipäs sattua. Olin aiemmin suunnitellut, että haluaisin Verikirkkoon sisälle. Nyt minusta tuntui, että olisin halunnut nähdä mieluummin Iisakin kirkon sisältä, koska se on niin suuri, mahtava ja korkea ja siellä olisi päässyt kiipeämään parvekkeille näköaloja ihailemaan.

Kuvassa Verikirkon yksityiskohtia, niin että muovipussit ja rakennustelineet on rajattu piiloon, ja värejä sopivasti kirkastettu…

Alun perin, kun meillä oli suunnitteilla pitempi reissu, meidän oli tarkoitus suunnata myös Kunstkameraan eli antropologian ja etnografian museoon, joka on kuuluisa kummallisten esineiden kokoelmistaan. Se olisi kiinnostanut meitä molempia. Jossain palatsissa olisin voinut myös vierailla ihan mielelläni.

18.8.18 taisi olla Venäjälläkin suosittu hääpäivä. Näimme ainakin yhden parin poseeraamassa jollakin Nevan lukuisista silloista ja Iisakin kirkon edessä näimme komean sormuksilla koristetun hääauton.

Nyt kun kerrankin pääsin Pietariin, olisin halunnut viettää siellä edes vähän enemmän aikaa, mutta minkäs teet, kun vaihtoehtoja ei kovin paljon ollut. Muuten en hirveästi tykännyt Pietarista, eikä siitä tullut, ainakaan noin äkkiseltään vilkaistuna, minulle mitään suosikkikaupunkia. Siellä oli ihan liian paljon ihmisiä ja ainakin suurimpien nähtävyyksien liepeillä parveili hirveät määrät turisteja. Turistien lisäksi siellä pyöri myös kaikenlaisia ’rahat pois turisteilta’ –tyyppejä, enemmän kuin olen missään muualla koskaan nähnyt. Kuitenkin minua jäi kovasti harmittamaan kaikki kiinnostavat nähtävyydet, jotka Pietarissa jäivät väliin,  vaikka muuten kaupunki olikin selvästi liian iso minun makuuni.

Ihan viimeisenä käytiin Eremitaasin luona, ennen kuin lähdettiin kävelemään takaisin Iisakin kirkon suuntaan. Pietarin ydinkeskusta on oikeastaan melko helposti käsitettävissä, vaikka kävelymatkat tuntuivatkin aika pitkiltä. Aika lämminkin siellä tietysti sattui olemaan.

Eremitaasi on käsittääkseni hyvinkin kuuluisa turistimääristään ja jonoistaan. Katsoin jo kauempaa, että palatsiaukiolla parveilee sen verran paljon väkeä, että minua ei huvita mennä yhtään lähemmäs. Katselimme sitten kauempaa, tien toiselta puolelta, ja yritin ottaa kuvia ohitse jylisevien autojen yli.

Aikamoinen ihmismäärä tuolla…

Puistossa, lähellä Eremitaasia, paukkui. En tiedä, miksi. Ei kai siellä sentään kukaan pyssyllä ampunut…? Pauke tosiaankin vähän ihmetytti ja arvelutti.

Sää sattui olemaan aurinkoinen ja lämmin ja Pietarin katuja tallatessa tuli oikeasti kuuma. Tuuli sekoitti hiukset ja lennätti hatun päästä. Huomasin miettiväni vähän väliä, napattaisiinko laukkuni, jos irrottaisin otteeni siitä. Juotavaa piti ostaa aika usein, ettei tulisi nestevajausta. Kävelymatkaa nähtävyydeltä toiselle kertyi jonkin verran. Metroa emme kokeneet tarvitsevamme, vaikka tiedämme toki, että metroasemat ovat Venäjällä komeita ja palatsimaisia ja niitäkin kannattaa käydä katsomassa, jos aikaa on.

Minusta Venäjällä oli hauskaa tavailla kaikenlaisia kyrillisin kirjaimin kirjoitettuja sanoja aidossa ympäristössä. Minähän olen sitä venäjääkin joskus kauan sitten opiskellut, mutta se on vähän päässyt unohtumaan. Luen kyllä sujuvasti, vaikken juuri mitään ymmärrä.

 

Taivaallisen hyvää ruokaa

Olimme etukäteen valinneet georgialaisen ravintolan, jota kohti suuntasimme, koska sitä paikkaa oli kovasti kehuttu ja suositeltu. Mitenköhän minä nyt sitten tähän sen nimen ja osoitteen laittaisin, kun ne olivat kyrillisin kirjaimin…? Tavallisilla kirjaimilla nimi on jotakin siihen suuntaan kuin ”Hinkalnaja na Neve” ja osoite on Sadovaja Ulitsa 13-15.  www.hinkaly.ru

Mies on matkustellut myös Georgiassa ja georgialainen ruoka kyllä maistuu meille molemmille hyvin. Tämän ravintolan ruokalistassa oli vaihtoehtoja sen verran runsaasti, että minulle meinasi iskeä pieni paniikki paljouden edessä. Ruokalistat oli saatavilla myös englanniksi, joten siinä mielessä ei olisi tarvinnut niin hirveästi panikoida. Täällä sai siis myös palvelua englannin kielellä.

Söimme alkuruuat, pääruuat ja jälkiruuat, ja ruoka oli varmaan parasta mitä olimme koskaan syöneet, suorastaan taivaallisen hyvää. Sen lisäksi ruoka oli niin täyttävää, että minulla teki jo vähän tiukkaa saada jälkiruuaksi valitsemaani suklaakakun palaa syötyä. Täytyy sanoa, että harvemmin minulla kyllä jälkiruuat syömättä jäävät. Tämä suklaakakku oli vielä aivan erityisen hyvää.

Alkuruuat:

Minä valitsin alkuruuaksi kylmän vaihtoehdon, jossa oli erilaisia kasviksia. Se maistui aivan uskomattoman hyvältä. Myös pääruoka oli maukasta ja kermaista, siinä oli porsaan lihaa, herkkusieniä, tomaattia ja perunaa. Jälkiruuaksi valitsin kermatäytteistä suklaakakkua. Mies valitsi alkuruuaksi keiton, pääruuaksi lammasta (jonkinlaisessa ruukussa) ja jälkiruuaksi jättimäisen palan hunajakakkua.

Pääruuat:

Venäjällä kaikki on suurta. Kakunpalakin on melkein miehen kokoinen 😀

En osaa varmaankaan tarpeeksi kehua tätä ruokaa. Palvelukin oli hyvää ja ystävällistä. Kovin kalliskaan tämä paikka ei ollut: euroissa ateriamme maksoi ehkä jotain viitisen kymppiä.

Mene siis, hyvä ihminen, Pietariin syömään. Erityisesti gruusialainen keittiö on suositeltava valinta.

Vähän tuon ruokailun jälkeen epäilytti, jaksaisiko niin täydellä vatsalla liikkua enää mihinkään…

Valitsin muuten uskomattoman laajasta teevalikoimasta jäkiruuan kanssa ”The Arabian Nights” -nimistä teetä, jossa maistui mm. kirsikka, ja ai että oli hyvää.

 

Miksi rakastan venäläisiä maatuskoita?

Maatuskat liittyvät vahvasti minun lapsuuteeni ja symboloivat minulle sitä onnellista ja huoletonta aikaa, jolloin sai vielä leikkiä, eikä tarvinnut kauheasti pohtia maailman murheita.

Vanhempani kävivät 80-luvulla lyhyillä viikonloppumatkoilla silloisessa Neuvostoliitossa. Me lapset emme oikein ymmärtäneet Neuvostoliitosta mitään. Meille se näyttäytyi vain jonkinlaisena maatuskojen, kaleidoskooppien ja pahanmakuisen suklaan maana. Suklaata ei sitten myöhemmin enää tuotukaan, kun sitä ei kuitenkaan kukaan syönyt. Vanhemmat kuitenkin toivat joka kerta meille maatuskat. Jostain syystä tykkäsimme veljen kanssa kovasti leikkiä maatuskoilla, joita kutsuimme ”maamuiksi”. Niillä saattoi leikkiä perheleikkejä, joissa isoin puunukke oli isä, toisiksi isoin äiti ja loput lapsia. Sitten nämä meidän perheemme tietysti seikkailivat siellä sun täällä. Joskus joku maatuska taisi joutua kylpyhuoneessa jopa vesivatiin, ja tietäähän sen, miten puiselle nukelle siinä käy, se turpoaa ja kuivuttuaan halkeaa. En tiedä, osaavatko nykyajan lapset enää leikkiä tällaisia mielikuvitusleikkejä, mutta minulle ja veljelle kelpasi samaan tarkoitukseen niin maatuskat, legoukot kuin kesällä saaressa kivet ja risutkin. Koskaan ei ollut tylsää.

Minulla on vielä kaksi äidin ja isän tuomaa maatuskaa jäljellä. Toisesta on värit aika lailla haalistuneet. Lisäksi minulla on muutama uudempi maatuska, jotka mieheni on tuonut minulle joiltakin lyhyiltä Venäjän reissuilta. Halusin tällä kertaa ostaa itselleni matkamuistoksi ’vähän isomman maatuskan’. Se olisi kuitenkin ensimmäinen maatuska, jonka itse valitsisin ja toisin kotiin.

Yllätyin, miten paljon hienoimmat ja parhaimman näköiset maatuskat maksavat. Jos mieleisen näköisen maatuskan hinta on euroissa parikin sataa, ei se oikein sovi meidän budjettiin. Ihan niitä arkisemman ja perinteisemmän näköisiä maatuskoja en halunnut, vaan toivoin, että minun maatuskassani olisi vähän kimallusta (sellaista ei muuten 80-luvun maatuskoissa ollut, vaan ne olivat hyvinkin yksinkertaisia ja arkipäiväisen näköisiä ”maalaismaatuskoja”). Toivoin, että uudessa maatuskassani olisi myös joku kaunis kuva vatsan kohdalla, sellainen, missä olisi mieluiten fantasiatyylisiä ihmishahmoja.

Maatuskakaupassa riitti valinnanvaraa…

Oli melko vaikea löytää jotain mieleisen näköistä, joka olisi kuitenkin halvempi. Valikoimasta löytyi myös Putineita, kissoja, kukkavatsaisia, perinteisempiä, eri muotoisia ja vaikka mitä.

Lopulta minulle löytyi maatuska joka maksoi 5199 ruplaa, eli mitä se nyt sitten euroissa tekeekään… n. 75 euroa (iik!) Ei se ollut lähelläkään halvimpia, mutta ei niitä kalleimpiakaan. Maatuskassani on tietenkin myös se vanha tuttu puinen maatuskan tuoksu, joka muistuttaa minua lapsuudesta ja leikeistä.

Satamasta ostin vielä kimaltavat ja koristeelliset peilirasiat lahjapakkauksessa, koska en muutakaan keksinyt ja johonkin loput ruplat piti tuhlata. Yllättäen myös meripihkakorut olivat niin kalliita, että meidän ruplamme eivät niihin riittäneet.

Kyllä reissuun kuitenkin kannatti lähteä…

Jotain Pietarissa siis ehtii viidessäkin tunnissa näkemään ja kokemaan. Ei minua sentään ryöstetty, vaikka asia koko ajan mielessä pyörikin, kun jonkinlaista kassia oli kuitenkin pakko kanniskella mukana. En tiedä, viihdyinkö Pietarissa erityisemmin, koska tietyissä paikoissa ihmispaljous voi aika helposti alkaa ahdistaa. Nähtävää Pietarissa olisi varmasti riittänyt pitemmäksikin aikaa.

Tällä kertaa ehdimme siis hyvin nähdä etukäteen suunnitellut kohteet ulkopuolelta. Näitä olivat Iisakin kirkon lisäksi Verikirkko ja Eremitaasi. Ehdimme myös syödä hyvin ja ostaa maatuskan. Tarkempi nähtävyyksiin tutustuminen jää sitten seuraavaan kertaan ja paremmalle ajalle.

Hassua, että sitä on ehtinyt näinkin kypsään ikään, eikä ole tullut ennen Venäjällä piipahdettua, vaikka olen Kotkasta kotoisin ja Venäjän maa on koko ajan ollut ihan vieressä.

Kertaalleen Pietari kannattaisi kyllä jokaisen suomalaisen käydä katsomassa ja kokemassa, on se kuitenkin sen verran iso ja hieno kaupunki ihan naapurissa. Viipurikin minua kiinnostaisi, ihan noin historiansakin puolesta, ja olisihan se tietysti pienempikin.

Laivamatkassa ainut hyvä puoli taisi olla viisumivapaus. Seuraavalla kerralla valitsisin kuitenkin mieluummin junan ja hommaisin viisumini hyvissä ajoin.

 

PÄIVÄKSI PIETARIIN – Risteily Princess Anastasialla

Niinhän siinä sitten kävi, että pitkään odotettu Venäjän matkamme meinasi kokonaan peruuntua. Alkuperäinen matka kyllä peruuntuikin, mutta loppujen lopuksi päädyimme kuitenkin testaamaan viisumivapaan Päivä Pietarissa –risteilyn.

Jos viisumivapaa pyrähdys Pietariin houkuttelee, niin laivalla sellainen onnistuu. Viisumivapaus on myönnetty laivamatkustajille maksimissaan 72 tunniksi, joten halutessaan on mahdollista valita myös pitempi reissu, jossa kahden laivayön lisäksi vietetään kaksi yötä hotellissa. Siinä ajassa ehtii varmasti näkemään ja kokemaankin vähän enemmän kuin pelkällä yhden päivän visiitillä. Me päädyimme kuitenkin (olosuhteiden pakosta) valitsemaan lyhyemmän Päivä Pietarissa –risteilyn, joka on ikään kuin vanhan tutun Päivä Tukholmassa –risteilyn itäinen versio.

Kannattaako tällaiselle risteilylle lähteä? Sanoisin, että tietynlaisissa tilanteissa kyllä, mutta itse en ehkä toistamiseen lähtisi laivalla Pietariin. Syy siihen on melkoisen selvä ja siihen palaan tämän jutun loppupuolella.

Päädyimme tälle risteilylle monen mutkan kautta ja se oli tässä tapauksessa parempi kuin ei mitään. Kyllä tällaisella Päivä Pietarissa -risteilyllä ihan hyvin yhden kerran voi käydä. Uudelleen toistettavaksi huvitukseksi, Tukholman ja Tallinnan risteilyjen tapaan, siitä ei kuitenkaan minun mielestäni ole.

Kuvassa värikäs Princess Anastasia -laiva pilkottaa satamassa Pietarissa. Kuva otettu bussin ikkunasta. Laivasta oli vähän vaikea saada otettua kuvia ulkoapäin.

 

Princess Anastasia

Princess Anastasia on entinen Viking Linen Olympia, jolla olen tehnyt elämäni ensimmäisen ulkomaan matkan Tukholmaan 80-luvun puolivälissä. Laiva muistuttaa sisätiloiltaan paljon sisaralustaan Mariellaa. Laivan kylkiin on maalattu riemunkirjavia kuvia mm. sipulikupoleista, ja monet ovat varmaan nähneet tämän laivan lipuvan ohi, esimerkiksi Tallinnan reissulla. Princess Anastasia seilaa Helsingin ja Pietarin välin lisäksi myös Tallinnaan ja Tukholmaan. Firman nimi on Moby SPL ja laivan kotipaikka on Napoli.

Matkaa varatessa meille mainostettiin viisumivapauden lisäksi ainakin kansainvälistä tunnelmaa, korkeatasoista show- ja viihdetarjontaa, monipuolisia ravintoloita ja matkan hintaan sisältyviä shuttlebus-kuljetuksia satamasta keskustaan ja takaisin.

Joka paikassa muistuteltiin myös, että laiva on ’parhaat päivänsä nähnyt’ ja sisätilojen kunto voi olla vähän toista kuin mihin Tallinnan ja Ruotsin laivoilla on totuttu. No, samapa tuo, kunhan ei uppoa, ajattelin. Meitä ei siis pieni rähjäisyys pelottanut.

Listataanpa seuraavaksi vähän, mitä laivasta löytyi ja mitä ei…

 

  1. Kansainvälinen tunnelma?

Kyllä. Kansalaisuuksiltaan matkustajajoukko vaikutti hyvinkin kirjavalta. Suomalaiset ja suomen kieli olivat selkeästi vähemmistössä. Eniten laivalla taisi olla venäläisiä ja aasialaisia matkustajia. Myös ruotsia ja viroa kuuli puhuttavan melko usein. Suomenkielistä palvelua ei tässä laivassa luvata, emmekä sitä kyllä odottaneetkaan. Englannilla pärjää ravintoloissa hyvin. Turvallisuuskuulutukset ja -ohjeet annettiin pelkästään englanniksi, venäjäksi, ruotsiksi ja viroksi.

Laivalla oli myös hyvin tilaa istua, eikä mitään suurempi tungos häirinnyt. Baarissa, ravintoloissa ja kahvilassa löytyi tilaa silloin kun niihin halusimme. Laivan irtautuessa satamista viihdyttiin vielä pitkään kannella maisemia töllistelemässä, eikä sieltäkään ollut koskaan vaikea löytää tyhjää istumapaikkaa. Helsingistä laiva lähti tunnin myöhässä ja taisipa se lähteä myöhässä Pietaristakin. Teknomusiikki jumputti ja elokuun lämpö helli, joten mikäs siinä oli kannella istuskellessa. Sää sattui kerrankin olemaan lämmin ja kesäinen.

Meno tällä laivalla oli melko rauhallista kaikin puolin. Tallinnan laivoilta tuttu känniörvellys loisti poissaolollaan. Lieneekö tähän sitten syynä suomalaisten vähäinen määrä…? Viimeksi risteiltiin Tallinnaan Eckerö Linen Ms Finlandialla ja siellähän riitti keskellä kirkasta päivää jos jonkinmoista draamaa, niin että alettiin jälkeenpäin kutsua sitä ”juoppolaivaksi”. Princess Anastasialla ihmiset osasivat käyttäytyä.

 

  1. Korkeatasoinen viihdetarjonta ja esiintyjät?

Ikävä kyllä, Columbus-baarissa taustanauhan kanssa esiintynyt laulaja-sähkökitaristi ei oikein ollut minun makuuni. Ylipäätään taustanauhatouhu kummastutti. Kitaristeja oli itse asiassa kaksi vuorottelemassa, mutta lavalla yksinään seisova ilmeetön sähkökitaristi oli jotenkin orvon näköinen. Jos minulta kysyttäisiin, olisin kaivannut oikeasti elävää musiikkia. Jopa Viking Linen iänikuista ’humppabändiä’ tuli hieman ikävä. Baarissa oli mielestäni harvinaisen vähän porukkaa jopa yhdeksän aikaan. Varsinainen show alkoi kello 22, mutta minä en jaksanut jäädä sitä odottamaan. Sen verran taitaa ikä jo painaa, että en vain jaksanut riekkua ylhäällä ihmisten ilmoilla sen enempää pitkän Helsinkiin matkustamisen kuin Pietari-päivänkään jälkeen. Ei niin, etteikö minua olisi kiinnostanut nähdä, minkälainen show oli kyseessä. Mies jäi ensimmäisenä iltana vähäksi aikaa katsomaan, kun minä lähdin jo hyttiin lepäämään.  Lavalle oli kuulemma ilmestynyt ballerinoja, jotka tanssivat Dana Internationalin musiikin tahtiin.

Myös ruokaravintoloiden yhteydessä oli ns. elävää musiikkia. Pianisti oli minusta erittäin hyvä. Minua häiritsi vain se, että musiikki ei ihan täysin tuntunut sopivan ympäristöönsä. Jos kyseessä olisi ollut joku oikeasti hieno ravintola, jossa tyylikkäästi pukeutuneet ihmiset syövät illallista jne., pikkumustaan sonnustautunut pianisti olisi sopinut paikkaan kuin nenä päähän. Mutta täällä porukkaa virtasi ohi yhtä hyvin ulkoilu- ja urheiluvaatteissa kuin mekoissa. Ei tämä nyt mikään haittapuoli ollut, mutta jotenkin se vain tuntui hassulta, kun musiikkiesitys ei ihan täysin sulautunut ympäristöönsä tai ympäristö musiikkiesitykseen.

Kun pianisti piti tauon, tilalle ilmestyi laulaja, joka lauloi taustanauhajumputuksen päälle ja silloin ristiriitaa löytyi minusta jo itse esityksessäkin. Tyttö laulaa kauniisti ja herkin sävelin ja terävä marssibiitti naputtaa taustalla. Ei oikein uponnut minuun sekään. Lauluun olisi minun mielestäni sopinut paremmin esimerkiksi pianosäestys. Laulu ei myöskään kuulunut hirveän hyvin, vaikka tietenkään ruokaravintolassa metelin ei pidä mitenkään turhan kova ollakaan, mutta en sitten tiedä, mikä siinä olisi ollut oikea volyymi.

Ehkä esiintyjät olivat enemmänkin venäläiseen makuun?

Ohitettiin myös joku torvensoittajamies, mutta sitä ei jääty erityisemmin kuuntelemaan.

 

  1. Monipuoliset ravintolat?

Laivan ravintoloista testattiin Napoli Mia. Sen vieressä sijaitsi New York City. Niiden lisäksi laivalta löytyy ainakin Princess Garden, joka on buffetti.

Ekana iltana syötiin pastat Napoli Miassa ja kuunneltiin samalla pianistia ja laulajaa. Minä valitsin pestopastaa ja mies carbonaraa. Minun pasta-annokseni oli itse asiassa isompi kuin miltä se ensin näytti. Kakku levisi lautaselle ja siinä olikin aika paljon syötävää. Pasta oli ihan hyvää, mutta ei nyt mitään kovin ihmeellistä. Sanotaan vaikka keskitasoa. Oltiin syöty päivällä Helsingissä Pizzariumissa muutama pitsapala ja se oli ollut huomattavasti maistuvampi ateria. Ei tämä Napoli Mian pastakaan tietysti pahaa ollut. Vaikka Ruotsin ja Tallinnan laivoilta saa varmasti parempaa ruokaa. Palvelu ravintolassa oli ihan asiallista. Sellaista venäläistyylisen ilmeetöntä ja vähäsanaista. Esiintyjätkään eivät muuten turhia välispiikkailleet. Suoraan lavalle vaan ja hommiin ja sitten pois, kun homma on hoidettu. Mitäpä sitä turhaan höpöttelemään? Sellainen onkin aika yliarvostettua.

Laivan kahvilan tarjonta oli myös meidän mielestämme aika vaatimatonta. Sen lisäksi se oli tietysti kallis. Joku pieni mehupullokin taisi maksaa neljä euroa. Toisena iltana oltaisiin kaivattu voileipiä, sandwicheja tai vastaavaa pientä iltapalaa, mutta ei siellä ollut muuta kuin makeita leivonnaisia. Myymälästäkään ei löytynyt edes napostelujuustoja, vaan jouduttiin tyytymään pelkkiin höttösipseihin. Ei siinä oikein viitsinyt niihin hidastempoisiin ravintoloihinkaan enää lähteä tilailemaan ’jotain pientä’.

Aamupalabuffettia ei testattu ollenkaan. Käytiin lauantaiaamuna laivan kahvilassa ja mies otti sieltä munakokkelia ja pekonia ja minä pari croissantia, jotka osoittautuvat suklaatäytteisiksi. Tosi ’terveellistä’. Olisi siellä ollut puuroakin ja jotain leipäpaloja.

Meillä oli hytissä myös eväitä, mm. banaaneja, kuivahedelmäpähkinäsekoitusta ja kauravälipalakeksejä. Suosittelen kyllä ehdottomasti ottamaan tälle laivalle omia eväitä mukaan. Sunnuntaiaamuna ei ostettu laivalta enää mitään, vaan syötiin aamiaista McDonaldsissa Helsingin asematunnelissa.

 

  1. Laivan rähjäisyys?

Mies olisi matkaa varatessa valinnut muitta mutkitta kaikkein halvimman B-hytin. Sanoin, että ota nyt edes ikkunallinen hytti, niin ottihan se sitten A-luokan. Olisin itse valinnut Commodoren, mutta miehen mielestä se oli järkyttävän kallis. Sen lisäksi vaihtoehtoina olisi ollut vielä jotain Deluxeja ja Sviittejä.

Meidän hytti oli siis tavallinen neljän hengen A-luokan hytti, jossa on ylä- ja alapedit. Kahdestaan tällaiseen mahtuu tietysti ihan hyvin, koska yläpedit saavat olla koko ajan seinää vasten, eivätkä vie tilaa. Sänky oli aika kova ja tyyny pieni ja muhkurainen, mutta ei kai tähän hintaluokkaan voi kummempaa odottaakaan.

Ihan siistiä hytissä oli, vaikka sisustus olikin jäänyt johonkin kauas 80-luvulle. 80-luvulla ihmiset eivät myöskään latailleet laitteita, joten koko hytissä oli vain yksi ainut pistorasia, mikä voi nykyaikana aiheuttaa ongelmia. Meitä kun oli vain kaksi, niin latauksista selvittiin vuoronperää. Minä latailin tälläkin reissulla lähinnä kameraani. Mutta voin vain kuvitella, kun joku neljän hengen porukka on ahtautunut samaan hyttiin kaikenmaailman vehkeiden kanssa. En yhtään ihmettele, että jotkut seisoivat käytävillä latailemassa puhelimiaan.

Olihan hytissä toki myös jonkin verran kuluneisuutta, mutta ei se nyt ihan älyttömän rähjäinen kuitenkaan ollut. Ainoa, mikä oli selvästi rikki, oli suihkun pidike: suihku ei pysynyt ylhäällä. Muistona laivan suomalaisvalmisteisuudesta: radio- ja herätyspaneelissa luki suomen kieltä.

Muistan tältä laivalta hämärästi, että kävin lapsena uimassa jännässä kahdeksikon muotoisessa uima-altaassa, joka minun käsittääkseni on tällä laivalla vieläkin. Me emme kuitenkaan käyneet tällä kertaa tutustumassa sauna- tai allasosastoihin.

Hytissä on minun mielestäni hyvä olla ikkuna, koska muuten siellä olisi vähän turhan ankeaa. Etenkin, jos väsyttää ja haluaa lepäillä hytissä, on mukavaa, että voi välillä katsella ikkunasta, missä mennään. Lauantaiaamuna heräsin jo viiden aikaan kurkkimaan maisemia, kun en oikein saanut nukuttua laivan hurinassa ja tärinässä. Onnistuin näkemään erikoisia vallisaaria ja isoja autioita tiilirakennuksia, joista katot olivat osittain romahtaneet ja vain savupiiput törröttivät pystyssä. Sen jälkeen näkyi isoja kerrostalokomplekseja ja satama-alueita. Ihan uusia maisemia minulle kaikki.

Kuvassa suuren maailman kerrostalokomplekseja.

 

  1. Shuttlebus-kuljetus satamasta keskustaan ja takaisin

Tämä oli kaikkein parhaiten toimiva osuus koko matkassa. Kun älyttömästä kahden tunnin passitarkastusjonosta oli selvitty, ulkona odotti rivi valkoisia pikkubusseja. Bussiin pääsi heti ja se lähti heti, kun se oli täynnä, eli melkein saman tien. Bussi vei meidät Iisakin kirkolle ja takaisin bussit lähtivät samasta paikasta. Viimeinen bussi olisi lähtenyt viiden aikaan, mutta me ilmaannuttiin varmuuden vuoksi paikalle jo vähän aikaisemmin, eikä bussiin silloinkaan tarvinnut erityisemmin jonottaa. Jonkin aikaa piti kyllä odotella, että bussi täyttyi ja bussissa oli siinä vaiheessa tosi kuuma.

Aikaa maissa kiertelyyn jäi lopulta viitisen tuntia, koska passintarkastus vei niin paljon aikaa. Ehdittiin kuitenkin nähdä ne paikat, jotka oltiin suunniteltukin. Sen lisäksi ehdittiin hyvin käydä syömässä ja matkamuisto-ostoksilla. Pietarin kaltaisessa suurkaupungissa tällainen on tietysti vain pintaraapaisu, ja koska tämä oli minulle ihan eka kerta Pietarissa ja ylipäätään koko Venäjällä, haluaisin kyllä lähteä toisenkin kerran. Nyt kun huomasin, että Venäjän maalla voi oikeasti käydä, eikä minua (ainakaan tällä kertaa) edes ryöstetty eikä lähetetty Siperiaan, vaikka valokuvailinkin liikaa maatuskoja… 😉

Ruoka, mitä söimme Pietarissa, oli suorastaan taivaallisen hyvää ja siitä kerron tarkemmin erillisessä jutussa, jossa esittelen myös tarkemmin, mitä Pietarissa ehtii nähdä viidessä tunnissa.

Suuren maailman siltoja laivan kannelta kuvattuna.

Pelottava hetki, kun laiva alitti tuon putkimaisen sillan (kuvassa alla), mahtui juuri ja juuri, ja hetken näytti aivan siltä, että ollaan menossa väärästä kohdasta, laivan piippu osuu siltaan ja katkeaa…

 

Miksi päädyimme risteilylle?

Alun perin meillä oli varattuna Kantamatkoilta kolmen yön bussimatka Pietariin. Ajateltiin, että päästäisiin helpommalla, kun matkanjärjestäjä hoitaisi ryhmäviisumin, eikä tarvitsisi itse sähläillä sen asian kanssa. Tietysti ajatus pitkästä bussimatkasta hieman arvelutti, kun Venäjälle pääsee kätevästi junallakin. Toisaalta ajateltiin, että olisi helppoa, kun joku vain kuljettelisi paikasta toiseen. Jostain syystä Kantamatkat ei kuitenkaan näyttänyt mainostavan kyseistä reissua mitenkään ja aloimme epäillä, toteutuuko se ollenkaan. Meille piti myöhemmin tulla ilmoitus siitä, toteutuisiko matka vai ei. Jossain vaiheessa mies alkoi kysellä asiaa Kantamatkoilta, kun tarvittavat valokuvat ja paperitkin olisi jo pitänyt heille toimittaa. Kun Kantamatkat vihdoin suvaitsi vastata, niin vastaus oli, että matkalle oli ilmoittautunut vain kaksi henkilöä, eli me, ja matka ei toteudu. Siinä vaiheessa aikaa suunniteltuun matka-ajankohtaan oli vielä reilu kolme viikkoa. Mies soitti saman tien Kouvolan matkatoimistoon ja pyysi tarjousta juna-hotellimatkapaketista Pietariin samalle ajankohdalle. Matkan hintaan olisi kuulunut myös viisumi. Teoriassa oltaisiin vielä ehditty, jos oltaisiin saman tien syöksytty otattamaan valokuvia ja saatu heti allekirjoitettu matkavakuutustodistus vakuutusyhtiöstä ja lähetetty passit ynnä muut paperit pikaisesti kirjattuna kirjeenä matkatoimistoon, niin että ne olisivat olleet viimeistään parin päivän päästä perillä. Päätettiin kuitenkin, että ei jakseta alkaa kiirehtimään ja stressaamaan. Venäjän matkalle lähtö pitäisi todellakin hoitaa paremman ajan kanssa.

Tietysti meitä harmitti. Juuri kun olin päättänyt vihdoin ja viimein ottaa elämässäni suuren askeleen idän suuntaan, niin matka peruuntuu! Minullehan tämä oli siis elämäni ensimmäinen visiitti itänaapurissa. Opiskelin venäjän kieltä pari vuotta joskus parikymmentä vuotta sitten ja silloin olisi ollut mahdollisuus lähteä ryhmän mukana naapurimaahan, mutta minä jäin kotiin, koska kuvittelin Venäjän olevan niin vaarallinen ja pelottava paikka, etten ikimaailmassa sinne haluaisi. Nyt olen kyllä tyytyväinen, että vaivauduin nuorena opiskelemaan edes kieltä. Vaikken juuri mitään enää ymmärräkään, osaan sentään edelleen lukea sujuvasti kyrillisiä aakkosia. Ja tämä matka oli tietysti hyvä syy kertailla unohtuneita venäjän alkeita.

Miehellä oli tosiaan tänä vuonna vain ne kaksi lomapäivää, eli alettiin pikaisesti miettiä, mihin muualle voitaisiin mennä Pietarin sijasta. Lentomatkat eivät tulleet kysymykseen. Oltiin jo melkein valitsemassa kohteeksi Riika, koska sinne olisi ehtinyt sopivasti laivalla ja bussilla. Minä en ole sielläkään koskaan käynyt. Valmiiden Riikan bussimatkojen aikataulut olivat kuitenkin vähän hankalia. Olisihan sen matkan tietysti voinut omatoimisestikin tehdä, niin että olisi varannut haluamansa laivat, bussiliput ja hotellit erikseen. Sitten muistin yhtäkkiä, että eikö Pietariin ole viisumivapaita risteilyjä. Eikös tilattaisi sellainen? Päästäisiin kuin päästäisiinkin Venäjälle? Näin sitten kuitenkin päädyimme Pietariin.

Miehen loma-ajankohdalle olisi itse asiassa löytynyt myös pitempi kaksi yötä laivalla ja kaksi yötä hotellissa –vaihtoehto, mutta voi onnetonta: mies oli mennyt sopimaan lomaa edeltäväksi illaksi muuta menoa. Lähtö pitemmälle reissulle olisi ollut juuri silloin, keskiviikkona. Siinä oli sitten turha valittaa, että olisipa ollut kivaa retkeillä Pietarissa pitempään. Lopulta päädyttiin valitsemaan Päivä Pietarissa –risteily, eli laiva lähti Helsingistä perjantai-iltana ja palasi takaisin sunnuntaiaamuna. Kyllähän siinäkin jotain ehti nähdä. Eipä ainakaan jäänyt harmittamaan, että Venäjän reissu olisi jäänyt kokonaan tekemättä, vaikka tietysti meidän pitää nyt alkaa miettiä ajankohtaa seuraavalle Venäjän reissulle. Pietarissa kun olisi nähtävää riittänyt ja Viipurikin minua kiinnostaisi.

 

Miksi laivalla, miksi ei?

Laivamatkan hyviin puoliin kuuluu tietysti viisumivapauden lisäksi se, että laivalla on huomattavasti rennompaa ja mukavampaa matkustaa kuin monessa muussa vehkeessä.  Toki juna olisi ollut nopea vaihtoehto ja toivon mukaan päädymme seuraavalla kerralla valitsemaan sen. Matkan järjestely viisumeineen on vain siinä tapauksessa aloitettava hyvissä ajoin ja koetettava välttää sellaisia vaihtoehtoja, joissa peruuntumismahdollisuus meistä riippumattomista syistä on suuri.

Missä tapauksissa voin suositella Päivä Pietarissa -risteilyä?

– Jos pidät laivalla olosta ja haluat vain kierrellä muutamia tunteja kaupungilla, ehkä syödä ja tehdä ostoksia. Jos haluat saada Pietarin ydinkeskustasta nopean yleiskuvan. Tällä reissulla ainakin me ehdimme nähdä hyvin suurempia ja tunnetuimpia nähtävyyksistä ulkoapäin. Halutessamme olisimme ehkä ehtineet käydä jossain sisälläkin, esimerkiksi kirkossa, koska niihin jonot eivät kuitenkaan näyttäneet ihan mahdottomilta.

– Jos sinun täytyy päästä matkalle ex tempore, eikä sinulla ole aikaa hommata viisumia. Jos sinulla ei ole aikaa enempään kuin kahden yön matkaan tai et jostain syystä halua yöpyä maissa, vaan laiva tuntuu mieleisemmältä vaihtoehdolta.

– Jos nyt et vain missään tapauksessa halua sähläillä viisumiasioiden kanssa. Risteileminen kiinnostaa ja Pietarikin tulee siinä sivussa vilkaistua.

– Jos haluat kokea vähän erilaisen risteilyn tuttujen Tukholman ja Tallinnan risteilyjen sijasta.

Miksi en kuitenkaan lähtisi Pietarin laivamatkalle toista kertaa?

Yksinkertaisen selkeä vastaus: passintarkastusjonojen takia. Me pääsimme ulos laivasta melkein eturintamassa, mutta silti jouduimme seisomaan passintarkastusjonossa kaksi tuntia. Siinä vaiheessa, kun olimme itse jo lähellä tarkastuskoppeja, jono kiemurteli vielä takanamme hallin lävitse ulos ja ulkona pitkän matkaa laivalle asti.

Kannattaa huomioida, että Pietarissa laivalta laskeudutaan maihin jyrkkiä metallisia portaita pitkin ja kiivetään samaa tietä takaisin, eli huonoilla jaloilla ja isojen laukkujen kanssa toimitus ei välttämättä ole kaikkein miellyttävin. Meillä ei ollut isoja laukkuja, koska matkatavarat sai jättää hyttiin.

Jono siinä sitten mateli matelemistaan, ensin oltiin ulkona, sitten sisällä, jossain vaiheessa jo lähempänä luukkuja. Mies otti aikaa, että ns. tavalliselta tapaukselta (kuten nyt esimerkiksi minä) passin leimailu ja lappujen tulostelu vei aikaa noin 1,5-2 minuuttia. Jos taas kyseessä oli joku ’epäilyttävämpi’ henkilö, sellaista ei niin vain Venäjälle päästettykään ja aikaa saattoi tuhrautua hyvin paljon pitempään. Siitä kärsi sitten koko jono. Entä jos olisimme olleet ihan viimeisiä laivalta ulos ehtineitä? Olisimmeko siinä tapauksessa jonottaneet esim. kolme, neljä tai viisi tuntia? Jokainen voi miettiä ihan itse, haluaako mahdollisesti seisoa jonossa koko päivän vai ei, ja jos haluaa, niin kannattaisiko varmuuden vuoksi valita kuitenkin se pitempi reissu, jossa ollaan pari yötä maissa, niin ettei mahdollinen jonon hännille jääminen ehkä haittaa. Itse ottaisin kyllä mieluummin jonkun juna- ja hotellipaketin. Junaan voisimme kaiken lisäksi hypätä kätevästi Kouvolasta, joka on huomattavasti lähempänä meitä kuin Helsinki.

Laivalle palattaessa jono passintarkastukseen ei ollut läheskään yhtä pitkä. Jonkin aikaa siinäkin seisottiin, mutta oikeastaan sen verran vähän aamupäiväiseen verrattuna, ettei se niinkään jäänyt mieleen. Satamassa saattoi myös vielä tehdä viime hetken ostoksia ja tuhlailla jäljelle jääneitä ruplia.

Itse kyllä jättäisin tämän viisumivapaan risteilykokemuksen mielellään vain tähän yhteen kertaan. Viisumin hankkiminen (ainakin omatoimisesti) on varmasti hankalaa, mutta mieluummin hankkisin viisumin hyvissä ajoin (ts. ottaisin jonkun matkapaketin, jossa se sisältyisi hintaan) ja matkustaisin Venäjälle junalla, jos siihen vain olisi mahdollisuus. Junassa tarkastukset hoidetaan käsittääkseni matkan aikana. Sitä paitsi juna on nopeampi. En ole niin kauhean kiinnostunut tästä nimenomaisesta laivasta, että jaksaisin senkään takia tätä kokemusta uusia. Meillä ei vain tällä kertaa ollut ajanpuutteen vuoksi muuta mahdollisuutta kuin valita viisumivapaa risteily. Mahdolliset passintarkastusjonot olivat kyllä meillä etukäteen tiedossa, eli kun olimme jo etukäteen asennoituneet niin, että tässä voi nyt joutua seisomaan tuntikausia, eikä ole mitään takeita, että ehdimme kaupungilla nähdä tai tehdä yhtään mitään, niin hyvin se päivä kuitenkin sitten sujui. Kaupungillekin ehdittiin, eikä siinä oikeastaan olisi sen enempää jaksanut kävelläkään, eli loppuvaiheessa toivoi jo pääsevänsä takaisin laivalle lepäämään.

Eli jos valitset risteilyn, asennoidu etukäteen iloisin mielin mahdolliseen jonotukseen.

Pietariin matkustamista suosittelen joka tapauksessa kaikille niille suomalaisille, jotka eivät ole vielä koskaan Venäjän puolelle uskaltautuneet. Pietari on iso ja komea kaupunki, ja niin lähellä, että kaipa siellä käyminen kuuluu ihan yleissivistykseen. Kyllä, minä ainakin haluan uudelleen Venäjälle. Ei sitä maata yhteen kertaan jätetä, kun on vauhtiin päästy.

Laivan kannelta näkyi hyvin myös Pietarin uusi pilvenpiirtäjä, Gazpromin torni. Onko tuo nyt sitten uusi Euroopan korkein rakennus?

Kerron vielä myöhemmin erillisessä jutussa, mitä ehdimme nähdä viidessä tunnissa Pietarin kokoisessa kaupungissa.