Browsing Category

Varkaus

Mekaanisen Musiikin Museossa

Mitä sinulle tulee mieleen mekaanisesta musiikista?

En itse asiassa muista ollenkaan, mitä ennakko-odotuksia minulla oli nelisen vuotta sitten, kun vierailin Mekaanisen Musiikin Museossa ensimmäistä kertaa. Jälkeenpäin olin kyllä varma siitä, että kyseessä oli elämäni erikoisin ja mieleenpainuvin museokokemus.

”Museo” lainausmerkeissä.

Näin ilmastonmuutoskeskustelun pauhussa on taas hyvä liputtaa lähiseutumatkailun puolesta…? Nyt kun asumme taas näin lähellä, tai vieläkin lähempänä, päätimme käväistä tässä erikoisessa ”museossa” uudelleen. Mies on tosin tehnyt tänne ensimmäisen retkensä jo 90-luvun lopulla eli hänelle tämä oli jo kolmas kerta.

Mekaanisen Musiikin Museo taitaa olla Varkauden nähtävyyksistä kaikkein tunnetuin. Kesällä kävimme köpöttelemässä läpi myös Vanhan Varkauden kierroksen. Jätimme mekaanisen musiikin suosiolla viileämpään vuodenaikaan, koska liikumme julkisilla ja museoon päästäkseen täytyy kävellä, enemmän tai vähemmän. Ne, jotka liikkuvat omalla autolla, pääsevät tietysti sillä portille saakka.

Mekaanisen Musiikin Museossa elämä on suuri sirkus, ja toisinaan tuntuu, että ihmeelliset soittokoneet eivät ole vain historiaa, vaan melkeinpä kuin jostain toisesta maailmasta. Löytyy gramofonia, posetiivia, jukeboxia ja itsestään soivia pianoja. Kaikkea soittorasioista jättimäiseen 75 muusikon orkesteria matkivaan orkestrioniin, Goliathiin. Ja löytyipä yksi sellainenkin laite, jolla oli soitettu musiikkia mm. Kotkan kuuluisassa satamaravintola Kairossa.

Parasta tässä museossa on nimenomaan vauhdikas showhenkinen opastus, jonka aikana kävijät johdatellaan seitsemän salin läpi eri aikakausiin, aikaan ennen sähköisiä äänentoistolaitteita. Laitteet, joilla musiikkia ennen esitettiin ja tallennettiin saattavat näyttää nykyajan ihmisen silmään hieman kömpelöiltä, mutta toisaalta ne voivat olla myös nykylaitteita helpommin ymmärrettäviä levyineen, nystyineen ja rullineen. Osa laitteista on hyvinkin omituisia ulkoasultaan, esimerkiksi nyt vaikka se, jonka päälle on kasattu täytettyjä eläimiä, käpyjä, kuivia lehtiä ja heiniä. Opastetut kierrokset pyörivät non stoppina eli joukon jatkoksi voi liittyä missä vaiheessa vain. Erikoisilla esineillä täytetty talo on tosiaan kuin sirkus, jossa on omanlaisensa kiehtova ja puoleensavetävä tunnelma. Museon ovesta sisään astuessa arki jää hetkeksi kauas taakse.

Vanhoja kuvia selatessani, huomasin, että olen onnistunut nappaamaan kuvat melkein samasta kohdasta, sekä nyt syksyllä 2018 että kesällä 2014. Molemmissa kuvissa ollaan juuri kävelemässä museon portille.

Museon piha-alue vaikutti jonkin verran tyhjemmältä kuin neljä vuotta sitten. Syksykin on jo pudotellut lehtiään, mutta ainakin tuo vasemmalla näkyvä vene oli kadonnut, samoin kuin pihatien varrella pilkottava mökki. Tilalle oli ilmestynyt mm. kirjojenvaihtopisteenä toimiva puhelinkoppi. Neljä vuotta sitten tavattiin myös kaksi papukaijaa ja ihmeteltiin, eivätkö ne karkaa puutarhasta omille teilleen. Kierroksella esiteltyjen mekaanisten lintujen jälkeen minua mietitytti pitkään, olivatko pihalla poseeranneet linnut edes oikeita. Papukaijat toivat puutarhaan varsin eksoottista tunnelmaa. Ihan kuin ei olisi ollut edes Suomessa. Itse asiassa, museon Facebook-sivulta löytyy tieto, että harmaan papukaijan nimi on Iivo. Vihersiipi ara sen sijaan oli nimeltään Laura, mutta se on päässyt jo autuaammille laitumille. Varmaankin papukaijojen on parempi oleilla sisätiloissa näin kylmällä, mutta tällä vierailulla emme kyllä törmänneet yhteenkään elävään lintuun.

Papukaijojen kuvat ovat siis vuodelta 2014.

Tällä kertaa emme ehtineet astua pihalla montakaan askelta, kun valkopartainen mies jo huhuili meille ovelta, että kierros on juuri alkanut. Tuo mies oli tietysti Jürgen Kempf. Kierroksen alkupuolen veti Jürgenin poika Pawel. Puolivälissä opas vaihtui vanhempaan Kempfiin, jonka viljelemä poliittinen satiiri on erityisen vauhdikasta ja mieleenpainuvaa. Saattoi olla, että hypyt ja syöksähtelyt olivat aavistuksen varovaisempia kuin neljä vuotta sitten, mutta kyllä esityksessä silti vauhtia riitti. Sellaistakin olen kuullut, että herkempiä vanhemman Kempfin opastustyyli saattaa jopa hirvittää.

Show on sen verran kreisi ja talo täynnä kummallisen värikästä katseltavaa (ja tietysti kuunneltavaa!), että paikka houkuttelee puoleensa useammankin kerran. Pidän paljon myös erikoisista ja värikkäistä tauluista, jotka on signeerannut Kempf. Ylen sivuilta löytyy juttu, jossa kerrotaan vanhemman Kempfin haaveilleen nuorempana taideopinnoista, mutta päätyneen kuitenkin ammattiupseeriksi. Mekaanisen musiikin museon Kempfin perhe päätti perustaa Suomeen 80-luvun alussa. Varkaudessa museo on toiminut vuodesta 1988 lähtien, eli kokonaista 30 vuotta.

Mekaanisen musiikin museo esiteltiin joku aika sitten myös Egenland-ohjelmassa. Juttua löytyy tästä linkistä Ylen sivuilta.

Kierroksen jälkeen ihmeteltiin vielä jonkin aikaa museon pihakoristuksia. Enpä muista, milloin olen viimeksi käynyt tuollaisessa puhelinkopissa tai edes nähnyt sellaista. Ovea auki kiskoessa tuli kieltämättä nostalginen olo. Kopissa ei ollut puhelinta, vaan siinä toimi kirjojenvaihtopiste. En tiedä, minkälaisia puhelinkoppeja Suomessa on kaikenkaikkiaan ollut, mutta minun lapsuudessani ja nuoruudessani kopit olivat nimenomaan tämännäköisiä. Harmaa lasikoppi saattoi seistä vaikka missä kadunkulmassa. Alkujaan puhelimet toimivat kolikoilla ja myöhemmin ns. puhelinkorteilla. Jossain vaiheessa yleisöpuhelimet katosivat kokonaan. Muualla Euroopassa yleisiin luureihin saattaa kuitenkin vielä nykyäänkin törmätä. Jossainhan me vasta nähtiinkin sellainen… missähän se mahtoi olla? En nyt kyllä muista, mutta onhan tässä tullut aika monessa maassa käytyä viime vuosina.

Suomen holhous ja Suomen kateus olivat saaneet oman muistokivensä museon pihalle 😀

Nyt lokakuussa ”museo” oli vielä auki tavalliseen tapaan, niin että kävijät voivat vain ilmaantua paikalle aukioloaikojen puitteissa. Jo marraskuussa tilanne muuttuu. Aukioloajat kannattaa itse tarkistaa museon sivuilta. Sieltä löytyy myös tietoa museon historiasta, pääsymaksuista ynnä muuta mukavaa.

Niin kuin jo taisin mainita, julkisilla liikkujille museon sijainti ei välttämättä ole kaikkein helpoimmasta päästä, mutta ei myöskään mitenkään mahdoton. Me siis jätimme museokeikan ihan tarkoituksella kesähelteiden ulkopuolelle. Viime kesän helteistä voi halutessaan vetää mielessään viivan jo kertaalleen mainittuun ilmastonmuutokseen. En osaa sanoa, kuinka paljon näillä asioilla on tekemistä toistensa kanssa. Mutta tuleehan näitä mietiskeltyä. Ollaan esimerkiksi ehditty pohtia ensi kesäksi suunniteltua interreilausta, siis lähinnä sitä, kuinka paljon säästäisimme aikaa, ja ennen kaikkea rahaa, jos lentäisimme takaisin. Voisimme siinä tapauksessa edetä Ruotsin, Tanskan, Saksan ja Hollannin lisäksi jopa Belgiaan asti. Mutta romuttuisiko koko ympäristöystävällisen matkan idea, jos sisällyttäisimme reissuun yhden lennon? Vaikea kysymys. Etenkin kun en muutenkaan tykkää lentämisestä.

Tällä kertaa matkustimme Varkauteen bussilla. Se oli järkivalinta, koska tulimme Pieksämäeltä ja pystyimme jäämään bussin kyydistä vain noin puolen kilometrin päässä museosta, mikä ei tietysti ole matka eikä mikään. Neljä vuotta sitten kävelimme museolle parisen kilometriä keskustan suunnasta ja silloin sattui tosiaan olemaan aikamoinen helle. Jürgen Kempf piti meitä hulluina. Silloin saimme häneltä poislähtiessä kyydin kaupungiin. Neljä vuotta sitten kesällä opastuksessa vuorotteli kolme ihmistä (ainakin valokuvistani voi näin päätellä), jolloin Jürgenillä ehkä oli hyvin aikaa kävästä kaupungissa asioilla omalla huilivuorollaan. Tällä kertaa kävelimme museolta reippaasti keskustaan asti ja takaisin Pieksämäelle matkustimme junalla. Meille tosin jäi Varkaudessa useita tunteja luppoaikaa ja ruokailun jälkeen totesimme, ettei koko kaupungissa ole turisteille enää yhtään mitään, ei ainakaan kahden jälkeen lauantaipäivänä. Tornikahvilakin oli jo tähän aikaan vuodesta suljettu. Ravintolatarjonta vaikutti jopa Pieksämäkeäkin köyhemmältä. Nautimme maistuvat ateriat Iskender Kebap Pizzeriassa, joka on kuulemma Varkauden paras lajissaan. Olimme syöneet samassa paikassa myös neljän vuoden takaisella reissulla, mutta minä en sitä muistanut, ennen kuin astuin sisään ja paikka näytti tutulta. Sen jälkeen oli vielä jotain keksittävä ja päätimme kävellä ensin Prismaan ja sitten Citymarkettiin. Aikamoista notkumista.

Nyt syksyllä tämä blogi on pitänyt jonkin verran hiljaiseloa ja olen yrittänyt keskittyä enemmän muihin projekteihin. On tässä kyllä jotain pientä reissua vielä näillä näkymin tulossa tämän vuoden puolella.

Oletko käynyt Mekaanisen Musiikin Museossa ja minkälaisia muistoja sinulla on sieltä?

 

Vanha Varkaus

Käväistiin lauantaina naapurikaupunki Varkaudessa kiertämässä Vanhan Varkauden kävelykierros. Retkipäivän lopuksi ehdittiin vielä tornikahvilaan, joka sekin on ihan viihtyisä vierailukohde. Jos olet suuntaamassa Varkauteen, tässä meiltä muutama vinkki.

Varkaus on aika pieni kaupunki. Asukkaita on jotain 21 000 eli vain muutama tuhat enemmän kuin Pieksämäellä. Silti Varkaus vaikuttaa jonkin verran vireämmältä paikalta. Ainakaan tyhjiä liiketiloja ei ole niin silmiinpistävän paljon kuin nykyisessä kotikaupungissamme.

Edellisen kerran käytiin huviretkellä Varkaudessa neljä vuotta sitten, jolloin asuttiin Mikkelissä. Silloin pääkohteemme oli Mekaanisen musiikin museo ja tornikahvilan näköalojakin ehdittiin ihastelemaan. Tällä kertaa päätettiin jättää Mekaanisen musiikin museo väliin, koska kävelymatka on tunnetusti ”hirmuinen” niille, jotka saapuvat kaupunkiin julkisilla. Vai tunnetusti, hehe, eihän Suomessa meidän lisäksemme ketään muita hulluja ole, joita jalat kantavat joka paikkaan? Yleensä ainakin tuntuu, että kaikki muut ajavat autolla ohi. Meillä vain kunto kasvaa kohisten, tai ainakin niin luulisi… Neljä vuotta sitten sattui olemaan aikamoinen helle ja kävelymatka tuntui siksi melko pitkältä ja tuskalliselta. Tänä kesänä tappohelteet ovat jatkuneet jo vähän turhankin pitkään, joten päätettiin museon sijasta valita jokin muu kohde. Tarkoitus olisi kyllä mennä Mekaanisen musiikin museoon vielä uudestaan, koska siellä on sen verran kreisi show, että sen joutaisi kyllä toisenkin kerran kokemaan.

Mitä muuta nähtävää Varkaudessa sitten on? Sinne kun on kuitenkin kohtuullisen lyhyt matka Pieksämäeltä.

Ainakin Vanhan Varkauden kulttuurihistoriallisesti merkittävä tehdas- ja asuinalue. Varkauden museo. Taipaleen kanavamuseo. Kanavamuseotakin mietittiin, mutta sinne olisi ollut ehkä hieman vaikeampi päästä. Eli päätettiin sitten lähteä tutustumaan Vanhaan Varkauteen. Matkustettiin Varkauteen tällä kertaa junalla ja matka suuntaansa kesti noin puoli tuntia.

Varkauden keskustahan on levinnyt eri puolille kuin pannukakku, tai ainakaan se ei ole yhtä selkeä kuin Pieksämäki. Kävelymatkaa paikasta toiseen on enemmän. Vanhan Varkauden alue on hieman erillään ja kauempana ns. kauppakeskustasta. Haettiin ensialkuun Hotelli Oscarin aulasta kävelykierroksen kartta. Karttaa seuraamalla kaikki kohteet tuli nähtyä. Kierros alkoi kaupungintalon ja Tyyskän talon kohdalta. Siitä se sitten jatkui tehtaanpiippujen suuntaan.

Tyyskän talo vuodelta 1859 toimi Varkauden tehtaiden lääkärien asuntona vuoteen 1947 asti. Nykyään siinä toimii Varkauden kotiseutukeskus, jonka pihapiirissä on kaikenlaisia rakennuksia. Esimerkiksi tuon punaisen rakennuksen yhdessä ovessa luki ”ETSIVÄTOIMISTO DETEKTIVBYRÅ”. Keltaisessa talossa olisi ollut ravintola ja kahvila, mutta oltiin juuri syöty ennen kierrokselle lähtemistä, niin ei tehnyt sillä hetkellä mieli mitään.

Tykkäsin kovasti Taidekeskus Väinölän iloisennäköisestä talosta, jonka seinään nojasi iso päivänkakkara. Siellä olisi ollut naivistien taidenäyttely ja sisään olisi maksanut viisi euroa. Näin jälkeenpäin ajateltuna, olisi pitänyt mennä sisään johonkin, ehkä juuri tuonne Väinölään. Kierroksesta ja sen sisällöstä ei vain ollut hirveän paljon tietoa etukäteen, niin ei oikein tullut sitten mihinkään mentyä, kun sitä vain ihmetteli, että mitäköhän tässä nyt vastaan tulee…

1876 paikalleen siirretty ruukinpatruunan asuinrakennus Villa eli virkamiesklubi ei oikein avautunut minulle. Ison vaalean rakennuksen oven edessä seisoi asuntoauto, jossa luki ”kirjamobiili”. Eli kiertävä kirjakauppa. Sivu- tai takapihalta löytyi mm. kanoja häkissä, hieman keskeneräisen näköinen terassi, erikokoisia polkupyöriä ja lastenvaunut täynnä vaatteita. Minusta tuntui, että olin hiiviskellyt kuokkimaan jonkun (hieman sotkuiselle) kotipihalle tai johonkin sellaiseen, mikä on vähän kesken. En uskaltanut tutustua taloon sen lähemmin. En siis tiedä, olisiko sinne voinut mennä sisään tai jotain. Tai mitä siellä yleensä olisi ollut. Karttalehtinen ei hirveästi informoinut rakennusten nykyisestä käytöstä, vaan enemmänkin pelkästä historiasta.

Jostain syystä pitkään jatkunut trooppinen säätila oli päättänyt pitää yhden välipäivän ja Varkaudessa tuntui itse asiassa melko viileältä. Lämpötila oli jonkin verran yli kahdenkymmenen plusasteen ja helteisiin tottuneena minua jopa paleli. Pieksämäellä oli selvästi lämpimämpää, vaikka välimatka on vain nelisenkymmentä kilometriä.

Päätin poseerata ’uima-altaan’ reunalla helteen väistymisen (tai ainakin hetkellisen väistymisen) kunniaksi. Oikeasti olin ottanut varmuuden varalle mukaan mm. kaulahuivin ja valkoisen paidan kietaistavaksi hihattoman päälle, ja sitä paitaa kyllä tarvittiin. Ihan hyvä. Ei tuota kierrosta olisi kyllä missään tappohelteessä jaksanut kävelläkään. Tuo paikka on siis Walterin puisto ja leijonanpäällä varustettu suihkulähde. A. Ahlström Osakeyhtiön pääjohtajan Walter Ahlströmin rintakuva löytyy puiston toisesta päästä.

Tehtaan kohdalla humisi ja kolisi, ja tuore sellun tuoksu leijaili nenään vähän väliä. Karhulan tyttönä tunnistan kyllä sellun tuoksun vaikka unissani.

Aluetta alettiin kehittää voimakkaasti joskus 1910-luvulla ja asemakaavan mukaan eri yhteiskuntaluokkiin kuuluvat ihmiset asuivat omilla asuinalueillaan. Lähimpänä tehdasta sijaitsivat alempien virkamiesten asuinrakennukset. Mitä korkeammalla hierarkiassa oli, sitä enemmän asunnossa oli huoneita. Työläisillä oli esimerkiksi vain yksi hellahuone. Tehtaanjohtajilla taas oli omat huvilansa Kosulanniemen puutarhakaupunginosassa. Huvilat näyttivät olevan yksityisomistuksessa.

Jotkut vanhoista työläisten asuintaloista vaikuttivat tyhjiltä ja asumattomilta, jotkut taas siltä, että niissä asui ihmisiä. Asutun näköiset talot olivat ulkoa päin ihmeen huonokuntoisen ja rapistuneen näköisiä, kun taas jotkut sellaiset, jotka näyttivät tyhjiltä, vaikuttivat olevan paremmassa kunnossa. Kaikilla taloilla on tietysti omat nimensä.

Varkauden kirkkokin sijaitsee tällä alueella ja ovesta oli juuri hääpari astumassa ulos saippuakuplasateeseen. Aina me näköjään satutaan jonkun kirkon ovelle töllistelemään ventovieraiden elämän suuria hetkiä.

Kirkko on tosiaan ulkoasultaan vähän erilainen kuin monet muut kirkot ja se on vuodelta 1939. Sinne ei päässyt sisään (kokeiltiin hääporukan mentyä).

Vanhan Varkauden jälkeen ehditiin vielä ihmettelemään Varkauden kauppakeskustaa, vaikka nilkkani ja jalkapohjani valittivatkin jo liiasta kävelystä. Ei tainnut olla parhaat mahdolliset kengät jalassa. Lopulta käveltiin kuitenkin vielä tornikahvilalle asti, kun aikaa kerran oli. Kaikki muut kahvilat olivat tietysti menneet lauantaina jo kahdelta kiinni. Tornikahvilassa syötiin vohveli kermalla ja hillolla ja minä join mehua ja mies olutta. Siellä näytti olevan jos jonkinmoista syötävää ja juotavaa tarjolla.

Kattoterassilla on mukavia pöytiä, sekä sohvia ja lepodivaaneita. Myös vilttejä löytyy, jos sattuu palelemaan. Hieman siellä ylhäällä tietysti tuuli kävi, mutta pilvisen päivän päätteeksi alkoi sitten aurinkokin pilkistelemään. Näin sateettomalla säällä 15. kerroksen terassikahvila on tietysti ihan kiva ja viihtyisä, mutta jos sataisi, se olisi tietysti eri juttu, koska paikkoja katoksen alla näyttää olevan melko niukasti. Lisäksi muistin oikein, että kahvilassa on vain yksi vessakoppi. Mutta viihtyisä kahvila ja hyvät näköalat. Tykkään.

Tornikahvilassa minä ja vanhat jalkani saimme nauttia kovasti kaivatun lepohetken.

Vaikkei Varkaudessa ehkä loputtomasti nähtävää ole, niin kyllä siellä silti jotain juttuja löytyy, joiden takia siellä kannattaa hyvinkin vierailla. Se Mekaanisen musiikin museo nyt on sellainen, mitä suosittelen ehdottomasti kaikille, vaikka tällä kertaa ei siellä käytykään. Sellaista paikkaa ei kyllä toista Suomesta löydy. Vanhan Varkauden kierros on ihan kiva historiasta kiinnostuneille. Etenkin nyt kun sää oli mukavan pilvinen ja lämmin, ei satanut, eikä ollut liian kuuma, siellä oli oikein kivaa ja mielenkiintoista kävellä ja katsella.

Tornikahvila on ihan toisella suunnalla kuin Vanhan Varkauden kierros, mutta tornista on hyvät näkymät tehdasalueen suuntaan, niin kuin muihinkin suuntiin.

Oltaisiin mielellään käyty nyt kesällä myös esimerkiksi Savonlinnassa (jossa minä olen käynyt vain kerran nuorena), mutta sinne on samalla tavalla huonot yhteydet kuin Joensuuhun, eli jos haluaa päiväretkelle, aikaa paikan päällä pyörimiseen jää liian vähän. Siellä siis pitäisi pakosti yöpyä yksi yö hotellissa ja se ei sovi enää tämän kesän suunnitelmiin. Koska olen elänyt suurimman osan elämääni etelärannikolla, joko Kotkassa tai pk-seudulla (ja reissaillut erityisesti niiden väliä), minulle on tullut aikamoisena yllätyksenä, ettei muualla Suomessa pääsekään liikkumaan yhtä vapaasti näinkään lyhyillä välimatkoilla.

Näin sivumennen mainittuna, aika usein saa todeta, että tässä maassa kannatetaan vain yksityisautoilua. Vaikka junaratoja menee täältä joka suuntaan, junia ei kulje. Ainoastaan etelän suuntaan on kohtuullisesti vuoroja. Esimerkiksi Kuopiosta ja Jyväskylästä on hankala päästä ilta-aikaan kotiin, mikä on minun mielestäni jokseenkin käsittämätöntä. Entä jos joku haluaisi esimerkiksi harrastaa jotain sellaista, mitä löytyy vain isommasta kaupungista, tai käydä vaikka jossain tapahtumissa tai tilaisuuksissa? Minun mielestäni myös kansallispuistojen pitäisi olla kaikkien kansalaisten saavutettavissa. Esimerkiksi Etelä-Konneveden kansallispuisto olisi meiltä kohtuullisen lyhyen matkan päässä, mutta autottomilla ei ole sinne mitään asiaa. Mikä kansallispuisto sellainen on, minne tavallinen kansalainen ei pääse? Ei kaikilla ole varaa autoon ja sellaisen ylläpitämiseen.

Pieksämäellä ollaan ehditty tähän mennessä käymään jo kahdessa museossa, kun kulttuuripappilan jälkeen käytiin myös Savon radan museossa, joka on myös auki kesäisin. Sehän siis sijaitsee Pieksämäen vanhassa asemarakennuksessa ja keskittyy rautatieliikenteen historian esittelyyn. En tehnyt siitä mitään blogijuttua, mutta viihdyttiin siinä museossa hyvin ja se on ihan mielenkiintoinen ja suositeltava käyntikohde, jos nyt joku Pieksämäelle eksyy.

Tämä kesä on tosiaan ollut kotimaapainotteinen ja mikäs siinä, kun säätkin ovat suosineet. Pari viikkoa sitten Kotkan suunnalla oleillessa käväisin myös helteisessä Haminassa ystävääni moikkaamassa.

Tietysti meidän olisi vielä tänä vuonna tarkoitus päästä ulkomaillekin… Valitettavasti alkuperäinen kolmen yön bussimatka Pietariin peruuntui. Sen tilalle on kuitenkin varattu toinen matka, joka on risteily, koska viisumien kanssa olisi tullut vähän turhan kiire siinä vaiheessa, kun saimme selville, ettei päästäkään nauttimaan ryhmäviisumista. Olisi kuitenkin kiva päästä siihen kohteeseen, mitä oli alunperin suunniteltu, eli onneksi viisumivapaita risteilyjä on olemassa. Kerron sitten myöhemmin lisää tästä aiheesta.

 

Suomen kootut näkötornit

Kolmen viimeisen kesän aikana on tullut käytyä aika monessa näkötornissa. Tässä muutamia kuvia, joiden perusteella itse kukin voi yrittää arvata, mistä kaupungista kuva on otettu. Oikeat vastaukset jutun lopussa.

Ylös on päästävä…

  1. Arvaatko, mistä kaupungista ja mistä näkötornista seuraavat kuvat on otettu?

lahdelle

tuomiokirkko

2. Mistä kaupungista? (onko liian helppo?)

leveänäkymä

 

alas

3. Mistähän kuuluisasta tornista seuraava kuva on napattu? (kuva ei kylläkään ole mikään hirveän laadukas)

tornimaisema

4. Onko seuraava liian vaikea? Toivottavasti ei.

saarikaupunki ylänäkymä

5. Seuraava saattaa olla liiankin helppo? Mikä kaupunki ja mikä torni?

Särkänniemi

6. Mistähän tornista seuraava pudotus mahtaisi olla?

aulankoalas

7. Mikä torni? Voi olla aika helppo…?

stadiont

8. Seuraavassa tornissa kuvat piti ottaa lasin läpi… Mikä torni mahtaa olla kyseessä?

jkyläsilta jkylä

9. Ja sitten viimeinen. Tietääköhän kukaan, mistä kaupungista nämä on otettu?

tehdasnäkymä varkausnäkymä

 

Oikeat vastaukset:

  1. Mikkeli. Asuimme ihan mukavassa kaupungissa peräti 11 kuukautta, joten tuli sitten käytyä myös Naisvuoren näkötornissa kesällä 2014. http://www.visitmikkeli.fi/palvelut?palvelu=54818bc6c8f3767d5ce18d10 Torni on avoinna kesäisin. Mikkelissä riitti myös järviä ja lampia… Mikähän mahtoikaan olla tuon seuraavassa kuvassa näkyvän lammen nimi?
mikkelcity2

Näkymä Naisvuoren näkötornista

naisvuorellamies

Naisvuoren näkötornin juurella talvella 2014, kun olimme juuri muuttaneet Mikkeliin ja lähdin yksikseni tutustumaan kaupunkiin kävellen.

2. Lahti. Mieheni alkuperäinen kotikaupunki. Suurmäen näkötorni. Varmaan tämän kesän 2016 kuumin päivä. Mäkimontusta mentiin ylös tornin juurelle ja siitä sitten hissillä ylös torniin. Torni on avoinna kesäaikaan, talviaikaan tilauksesta. http://www.lahdenmuseot.fi/museot/fi/hiihtomuseo/palvelut/suurmaen_nakotorni/

vesijärvelle

Lahti. Vesijärvi näkyvissä.

mäessä

Minä hyppyrimäen näkötornissa. Mekko itse suunniteltu ja omaa tuotantoa.

3. Kuopio ja Puijon torni. Todella kuuma päivä toukokuussa 2014, jolloin teimme päiväretken Kuopioon. En muista, montako vesipulloa meillä meni tuota mäkeä kiivetessä, mutta yksi ei tainnut riittää… Tornin korkeus on 75 m. Mäen korkeus on 150 m Kallaveden pinnasta. Tornissa on kahvila, ravintola ja matkamuistomyymälä. Muistan Kuopiosta myös kaupungin museon, jossa oli luonnontieteellisellä puolella aivan ihana mammuttihuone! Olisin voinut istua siellä (viileässä ja hämärässä) tuijottelemassa tähtitaivasta ja kiltin näköistä mammuttia vaikka koko päivän. Ostin magneetinkin, jossa on mammutin kuva. 🙂 http://www.puijo.com/

tornille

Puijon tornille

4. Kotka. Eli se kaupunki, josta minä olen kotoisin. Haukkavuoren näkötornin korkeus on 72 m meren pinnasta. Tornin portaita kiivetessä saattoi pysähtyä välillä myös katselemaan taidenäyttelyitä. http://www.kaakko135.fi/miljoot/haukkavuoren-nakotorni-kotka

Kotkassa kävimme tänä kesänä myös Rankin saaressa. http://www.rantapallo.fi/tiatones/2016/07/27/rankki-rankempi-rankin-kotkan-saaristo-kutsuu/

Lisää Kotkan kuvia: http://www.rantapallo.fi/tiatones/2016/07/27/kotkan-kuvia/

näkymä

Näkymä Kotkan kirkolle ja Museokeskus Vellamolle päin

5. Sehän oli Tampere, Näsinneula ja Särkänniemi… Käväisin Näsinneulassa viimeksi pari vuotta sitten ystäväni kanssa. Se on 168 metrin korkeudellaan (ja tähän on ilmeisesti laskettu antenni mukaan) Suomen korkein näkötorni.

http://www.sarkanniemi.fi/sarkanniemi/elamyskohteet/nasinneula/

6. Hämeenlinna ja Aulangon näkötorni, jonka korkeus on 33 m. Torni sijaitsee Aulankovuoren laella, joka on 70 metriä Aulankojärven pinnan yläpuolella. Tornin alapuolella on myös näköalatasanne. Torniin on vapaa pääsy.

http://www.hameenlinna.fi/Palvelut/LinnanInfra/Luontopalvelut-ulkoliikunta-ja-virkistys/Ulkoilu–ja-virkistyspalvelut/Aulanko/

Lisää Hämeenlinnan kuvia: http://www.rantapallo.fi/tiatones/2016/08/15/kuvia-hameenlinnasta/

aulankomaisema

Maisemaa Aulangon näkötornista

7. Se oli tietysti Stadionin torni Helsingissä. Kävimme siellä kesällä 2015. Torni on 72 metriä korkea. Hissit ovat pienet. Sen muistin ihan oikein edelliseltä käynniltäni, joka oli 20 vuotta takaperin…

http://www.visithelsinki.fi/fi/stadionin-torni

8. Jyväskylä ja Vesilinnan näkötorni (en oikein saanut kuvia onnistumaan lasin läpi). Vesilinna on yhdistetty näkö- ja vesitorni, jossa toimii myös ravintola ja luontomuseo. Tornin korkeus on 34 metriä.

http://visitjyvaskyla.fi/nae-koe/jyvaskylan-keskusta-alue/harju-nakotorni

Lisää Jyväskylän kuvia: http://www.rantapallo.fi/tiatones/2016/05/16/olisikohan-jyvaskylassa-mukavaa-asua/

jyväskylä

Vesilinnan näkötornista

9. Varkaus. Siellä ehdimme käväistä terassikahvila Tornissa ja sen näköalatasanteella kesällä 2014. Näköalatasanteen korkeus on 45 metriä ja ylös kahvilaan on vapaa pääsy.

http://www.visitvarkaus.fi/ajanviete/nahtavyydet/terassikahvila-torni-ja-nakoalatasanne/

Pääasiallisena kohteena sillä reissulla oli Mekaanisen musiikin museo, jota olen varmaan joskus aikaisemminkin suositellut. Parin kilometrin kävelymatka tuntui kyllä kuumassa pitkältä, mutta se kannatti (mehän siis matkustimme itse kaupunkiin julkisilla). Ehdottomasti mieleenpainuvimpia museoita, mitä olen tässä maassa nähnyt, todella eksoottinen paikka täynnä mitä kummallisempia esineitä (soittokoneiden sijasta olisi voinut keskittyä esim. pelkkiin outoihin tauluihin) ja kaiken päälle vielä sellainen opastus, jota ei kyllä Suomessa muualla näe. Jürgen Kempfilla erityisesti oli raivokas ja poliittisia vihjauksia sisältävä hurja opastustyyli (samalla sekä suomeksi että englanniksi), jota vaikea sen enempää kuvailla, se täytyy jokaisen itse nähdä ja kokea. Suosittelen ehdottomasti, jos joku Varkauden suunnalle sattuu eksymään. Kaiken päälle Kempf tarjosi meille tuolloin myös kyydin takaisin keskustaan… 🙂

http://mekaanisenmusiikinmuseo.fi/index.php?page=etusivu_fi

Vaikka tämä olikin torniaiheinen postaus, laitan viimeiseksi kuvan Mekaanisen musiikin museon pihalta.

papukaija

Papukaija Mekaanisen musiikin museon pihalla Varkaudessa