Browsing Category

Tahko

Aholansaari ja Paavon pirtti

Aholansaari on 1800-luvulla eläneen herännäisjohtaja ja talonpoika Paavo Ruotsalaisen kotisaari, jossa sijaitsee leiri- ja lomakeskuksen lisäksi Paavon pirtti. Kotimuseona toimiva Paavon pirtti on vanha hirsirakennus, joka on ollut Paavo Ruotsalaisen viimeinen asuinpaikka.

Linkki Aholansaaren sivuille: https://www.aholansaari.fi/

Perjantaina, kun saavuimme Tahkon lomakeskukseen ja kotiuduimme Alppitalo Sinitähteen mm. käymällä kaupassa ja täyttämällä jääkaapin, lähdimme sitten vielä illalla kävelemään noin parin kilometrin matkan Sääskiniemen laiturille, josta pääsee laivalla Aholansaareen. Herättäjäjuhlien aikaan laivat kulkivat Aholansaareen tavallista useammin ja vielä illallakin.

Matka saareen kesti noin 15 minuttia. Saaressa sitten päätettiin suunnata heti Paavon pirtille, että ehdittäisiin käydä sisällä, ennen kuin paikka suljettaisiin. Tällainen tie vei Paavon pirtille:

Talo oli oikeastaan aika iso ja tilava. Paavon ja Riitan kamarit ovat peräisin 1830-luvulta ja ne ovat talon vanhimpia osia. Paavon kamarissa on Paavo Ruotsalaisen itse tekemät huonekalut ja hänen kuolinvuoteensa. Sen vieressä on ”akkain kamari”, jossa on nähtävillä 1800-luvun lopun kalustusta ja naisten käsityövälineistöä. Lisäksi kokonaisuuteen kuuluu Paavon kuolinvuodelta 1852 peräisin oleva savutupa ja 1900-luvun alkupuolelta oleva keittiö. Näitä kaikkia yhdistää eteistila.

Herättäjäjuhlilla hitiksi ovat nousseet Paavon pallit eli Paavon Ruotsalaisen tuolin nykyaikaiset kopiot, joita juhlilla myydään. Kuvassa Paavon kamari ja Paavon kuolinvuode.

Savutupa on toiminut seuratupana ja siellä oli hieno uunin pankko. Sanoin miehelle, että jos olisin elänyt entisaikoina, olisin ehdottomasti vaatinut, että olisin saanut nukkumapaikakseni jonkun lämpimän uuninpankon. 🙂

Tilaa savutuvassa oli ihan mukavasti. Alla savutuvan mustunut oviaukko.

Kuljeskeltiin sitten jonkin aikaa ympäriinsä ja katseltiin erilaisia rakennuksia.

Aholansaaressa järjestetään rippikoululeirejä ja yhdessä hirsimökissä oli valokuvanäyttely, jossa oli valokuvia Aholansaaren rippileireiltä eri vuosikymmeniltä.

Meidät toi saareen Kleofas-niminen laiva ja pois pääsimme Toivolla. Tykkäsin näistä kumpuilevista Pohjois-Savon järvimaisemista. En edes muista, olinko koskaan aikaisemmin ollut saarella, joka sijaitsee järvessä…?! Hmm. No, kerta se on ensimmäinenkin. Minähän olen merikaupungin tyttö ja lapsuuden kesät menivät aikalailla merellä, niin että järvet ovat minulle aina jotenkin eksoottista kamaa… (kts. esim. melko tuore juttu: Kirkonmaa – vetinen kesäretki )

Linkit muihin tämän reissun juttuihin:

Yhden naisen retkikunta valloittaa Tahkovuorta: Tahkovuoren maisemissa

Ja miksi me oikeastaan tännekin päin Suomea päädyttiin: Herättäjäjuhlilla missä milloinkin

Tahkovuoren maisemissa

Heinäkuun alussa vietettiin viikonloppu Nilsiässä ja Tahkolla. Reissu alkoi perjantaiaamuna aikaisella herätyksellä, kun piti ehtiä kello 8.19 Helsingistä Kuopioon matkaavaan junaan. Kuopiosta mentiin toisella junalla Siilinjärvelle, jossa pysähdyttiin syömässä. Siilinjärveltä ajettiin sitten bussilla Nilsiään ja Nilsiästä toisella bussilla Tahkolle. Reissusta kotiuduttiin myöhään sunnuntai-iltana. Melkein ihmeen kaupalla ehdimme junaan, koska ainoa bussi Nilsiältä Kuopioon oli tupaten täynnä ja myöhässä.

Nilsiällä majoituttiin Tahkon lomakylässä Alppitalo Sinitähdessä, josta kerroin enemmän edellisessä jutussa. Siinä kerron myös muista majoituksista, joita meillä on Herättäjäjuhlilla käydessä ollut, ja ylipäätään, miksi näillä juhlilla käymme: Herättäjäjuhlilla missä milloinkin

Perjantai-iltana ehdimme miehen kanssa tehdä vielä retken Aholansaareen, jossa on herännäisjohtaja Paavo Ruotsalaisen viimeinen asuinpaikka (siitä erillinen pieni juttu: Aholansaari ja Paavon pirtti). Lauantaina, aamupäivällä, tein yhden naisen retken Tahkovuorelle, jolta tämän jutun kuvat ovat. Mies oli sillä aikaa Nilsiässä töissä Herättäjäjuhlilla.

Tahkovuoren korkeus on Wikipedian mukaan 296 metriä merenpinnasta. Korkein kohta on nimeltään Välimäki, jonka korkeus on 314 metriä. Tahkon rinteiltä avautuu silmiä hivelevän upeat näkymät Syvärinjärven saaristoon.

Ylös olisi päässyt hissilläkin, mutta minä en oikein niistä tuolihisseistä tykkää, joten lähdin reippaasti kävelemään ja kiipeämään. Ylös näytti menevän jos jonkinlaisia teitä ja polkuja. Mistään hirveän jyrkästä kohdasta ei tietenkään kannattanut lähteä suoraan kiipeämään. Reitti, jonka valitsin, mutkitteli sopivan loivasti rinnettä ylös. Välillä tuli vastaan vähän jyrkempiäkin kohtia ja sitten jossain kohdassa, ikävä kyllä, tie loppui tai muuttui niin heinäiseksi polkuksi, etten enää jatkanut eteenpäin. Olin mielestäni siinä vaiheessa jo kiivennyt tarpeeksi ylös, että saatoin katsella Syvärinjärven komeita maisemia. Sääkin oli tosi hyvä. Ei liian kuuma, vaikka kiivetessä tulikin aika lämmin.

Retkeni alkoi tästä: sillan yli ja vuorelle…

Mikähän vuori tuo tuolla kaukana siintää? (seuraavassa kuvassa)

Rinteillä ei aluksi ollut mitään kovinkaan ihmeellistä ruuhkaa. Vain kolme kävelijää tuli minua vastaan ylös mennessä, mutta vähän ajan päästä alkoi tapahtua, kun maastopyöräilijät alkoivat suihkia hirveää vauhtia rinnettä alas. Ahaa, kesäisin täällä siis harrastellaan tällaista: ihmiset menevät tuolihississä pyörän kanssa ylös ja laskevat alas hirveää vauhtia. Minulle ihan uusi juttu, tai en ole koskaan tullut ajatelleeksi. Ainakaan, että se ihan noin hurjan ja päättömän näköistä menoa on. Huhhuh.

 

Minun valitsemani tie loppui tosiaan vähän niin kuin kesken, enkä päässytkään näköalaravintolalle asti. Se ei kuitenkaan haitannut. Maisemat olivat tosi upeita jo siinäkin korkeudessa, jonka saavutin.

Alaspäin tullessa yritin pysähtyä syömään eväitä laavun ja grillipaikkojen kohdalle, mutta ei siitä tullut mitään, kun paarmat hyökkäsivät kimppuun. Jouduin juoksemaan aika pitkään, ennen kuin sain paarman hätistettyä kannoiltani. Onneksi siinä ei ollut niin kauhean jyrkkää. Jyrkimmissä kohdissa oli vähän hankalampaa tulla alaspäin, kun sorainen rinne oli aika liukuvaa.

Kyllähän näissä maisemissa kelpasi kiipeillä. Kamerassa vain näytti olevan sellainen ongelma, että linssissä oli ilmeisesti jotakin ’paskaa’. En ollut muistanut kotona sitä putsata, enkä viitsinyt sitä reissun aikanakaan ruveta pyyhkimään, kun ei ollut mitään siihen tarvittavia välineitä mukana, se olisi vain voinut vain mennä entistä pahemmaksi. Ainakin näissä kuvissa tuntuu olevan melkein kaikissa jotain sennäköistä häikkää, että jotain ylimääräistä on linssissä ollut, mutta kyllähän näistä kai selvän saa… Kuvien käsitteleminenkin vie aina niin hirveästi aikaa, ja minulla tuppaa kuvat jäämään usein aika tummiksi. Varmaan edellisen koneen kanssa tehdessä tämä oli vielä enemmän ongelmana, koska siinä ruudulla kaikki näytti jotenkin vaaleammalta. Hirvittää katsoa nyt uudella masiinalla joitain vanhoja julkaisujani.

Viihdyin Tahkon upeissa maisemissa ja hienossa alppitalohuoneistossa sen verran hyvin, etten olisi halunnut edes kotiin lähteä. Olisi ollut kiva jäädä vain sinne. Toisaalta, olihan sen jälkeen vielä monta muutakin kotimaan reissua heitettävänä, kaikki ahdettuna miehen lyhyeen kesälomapätkään. Muun ajan vuodesta se tekeekin sitten niin paljon töitä, että edes yhtä päivää on vaikea saada irrotettua minkäänlaiseen reissuun. Haha.

Niin kuin jo taisin edellisessä jutussa mainita, Herättäjäjuhlilla käymisessä on se hyvä puoli, että pääsee tutustumaan kotimaassa sellaisiin paikkoihin, joihin ei ehkä muuten tulisi mentyä.

Herättäjäjuhlilla missä milloinkin

Vantaan Herättäjäjuhlat

Herännäisyys eli körttiläisyys on yksi Suomen evankelisluterilaisen kirkon sisällä toimivista herätysliikkeistä. Joka kesä järjestetään jossakin päin Suomea Herättäjäjuhlat, jossa kokoonnutaan seuroihin veisaamaan Siionin virsiä ja kuuntelemaan seurapuheita. Muita herätysliikkeitä ovat mm. lestadiolaisuus ja evankelisuus. Herättäjäjuhlia ei siis pidä sekoittaa esimerkiksi lestadiolaisten Suviseuroihin, jotka pidettiin tänäkin vuonna viikkoa aikaisemmin. Lestadiolaisethan ovat mediassa huomattavasti enemmän esillä, mikä johtunee heidän säännöistään, elämäntavoistaan ja tiiviistä yhteisöstä, jotka poikkeavat paljon valtaväestön elämästä. Körteistä ei sen sijaan näe niin paljon mainintoja. Wikipedia tietää kertoa, että herännäisyys on nykyään ”maltillinen ja yleiskirkollinen” ja liikkeen oppi (jos sitä nyt yleensä voi sanoa olevan) on tavallista suomalaista luterilaisuutta, joka kuitenkin ’korostaa Jumalan suuruutta ja ihmisen pienuutta’.

Todetaan tähän alkuun, että uskonto ei näyttele juuri minkäänlaista roolia minun arkielämässäni. Mieheni on körtti, joka ei juurikaan uskonasioista(an) toitottele. Minä taas lienen ’tavallinen agnostikko’, määritelmä, joka ei varsinaisesti uskosta kerro mitään, eikä siitä tulekaan tässä sen enempää informaatiota. Sitten asiaan…

Nilsiän Herättäjäjuhlat järjestettiin hautausmaalla, metsän keskellä

Herättäjäjuhlat ovat rauhallinen ja rento tilaisuus, ja minäkin olen tuntenut oloni siellä ihan kotoisaksi. Siellä ei ole ainakaan koskaan ollut mitään huutamalla puhumista, tuomitsemista tai asioiden tuputtamista (jollaiset minä ehkä saattaisin kokea epämiellyttäviksi). Körttien juhlia voisin suositella kokemuksena ihan kenelle tahansa, maailmankatsomuksesta riippumatta. Kaikki ovat juhlille tervetulleita, kenenkään uskon määrää tai laatua ei kysellä. Seurapuheet ovat yleensä tuntuneet aika yleisinhimillisiltä ja niitä kuuntelee ihan mielellään. Siionin virret eroavat jonkin verran tavallisista virsistä. Esimerkiksi tuttu ’Herraa hyvää kiittäkää’ lauletaan vähemmän tunnetulla b-sävelellä. Körttipastillejakin juhlilla kannattaa maistaa. Sanotaan, että yhdessä pastillissa riittää imeskeltävää yhden seurapuheen mittaisen ajan. Juhlat hoidetaan vapaaehtoisvoimin ja mieheni osallistuu juhlille joka vuosi vapaaehtoistyöntekijänä. Hänellä menee siis suurin osa juhlista järjestyksenvalvojan hommissa.

Uusi paita Sotkamosta

Körttipastilleja Nilsiässä

LAPUA  – POHJANMAAN LAKEUKSILLA 2014

Olen itse osallistunut Herättäjäjuhlille tähän mennessä jo neljä kertaa. Ekat juhlani koin Lapualla vuonna 2014. Minulle jäi juhlista tosi kivat fiilikset. Muistan ihmetelleeni, että porukkaa on tosi paljon, mutta meno  on silti tosi rauhallista, kaikki käyttäytyvät hyvin, eikä kukaan örvellä. Tykkäsin kovasti. Sää Lapualla oli tosi aurinkoinen ja helteinen. Sekä sään että uutuudenviehätyksen takia tuli osallistuttua aika moniin seuroihin.  Majoituksemme oli myös niin lähellä juhlakenttää, että paikan päälle oli helppo mennä ja kuulutukset kantautuivat parvekkeelle asti. Myös oheisohjelmaa tuli testattua ainakin yhden kirkkokonsertin verran. Artikkelikuva on muuten Lapualta (otettu jollain vanhalla kännykällä).

Lättykojuja Lapualla

Vaunualuetta Lapualla, Pohjanmaan lakeuksilla, majapaikan ikkunasta kuvattuna

Pohjanmaan lakeuksille matkustimme Mikkelistä useammalla junalla. Majoituimme tyhjillään olevassa Lapuan kaupungin vuokra-asunnossa, jonne oli meitä varten tuotu patjat lattialle. Asunto oli ihan tavallinen kerrostalokaksio, jossa ei siis ollut mitään huonekaluja, verhoja tms. Kaikki vuodevaatteet, tyynyt, peitot yms. piti tuoda itse mukanaan, eli oli siinä aika isot matkalaukut raahattavana. Vaikka majoitusratkaisu oli erikoinen, se oli tosi kiva, koska se oli edullinen ja oli käytettävissä oma keittiö, hella ja jääkaappi, vaikka tietysti pitikin syödä lattialla istuen. Ainoa oikea miinus taisi olla vessa/kylppäri, joka oli oikeasti paskainen, eikä siivousvälineitä ollut. Mieheni oli aikaisemmilla juhlilla majoittunut yhteismajoituksissa koulujen lattioilla, mutta minulle sellainen ei kelpaa, koska tarvitsen omaa rauhaa. Jotain kotimajoituksiakin olisi kai tarjolla huokeampaan hintaan, mutta en ole vielä saanut itsestäni irti sellaista sosiaalisuutta, että vieraitten ihmisten kotiin lähtisin. Tämä tyhjä asunto sopi meille tosi hyvin ja näitä toivoisi olevan useamminkin käytettävissä.

Aika vanhan näköinen juna (jossain vaiheessa matkaa kohti Lapuan juhlia)

Autiotalo (?) Lapualla

SOTKAMON JA VUOKATIN VAARAMAISEMISSA 2015

Toiset juhlat olivatkin sitten pohjoisemmassa, Sotkamossa asti. Sinne matkustettiin Espoosta, ensin junalla Kajaaniin ja sieltä sitten bussilla perille. Majoitus meillä oli Vuokatin Urheiluopistolla aika pienessä ja askeettisessa rivitalohuoneessa, jossa oli vain sängyt, pöytätaso, jääkaappi ja pieni, vähän rapistunut, wc/suihkutila. Huoneenlevyisestä ikkunasta oli kyllä kaunis näkymä sateiselle lammelle. Majoitukseen sisältyi urheiluopiston runsas ja monipuolinen aamiainen. Itikoita oli paljon, niitä kulkeutui kämppään ja ne söivät minulta nilkat paukamille.

Vuokatti. Meidän majapaikka oli lammen vastarannalla.

Vuokatista oli aika pitkä matka Sotkamoon, jossa juhlat pidettiin. Urheiluopistolta meni nonstopbussi juhlille, mutta valitettavasti todella huono sää sotki minun suunnitelmani. Olin tuolloin ajatellut jättää juhlat muutenkin vähän vähemmälle ja patikoida itsekseni Vuokatin maisemissa, mutta jatkuvan sateen takia mistään ei tullut oikein mitään. Sain käytyä sentään Vuokatin uimahallissa, ettei koko ajan tarvinnut mökkerössä kököttää. Vuokatissahan olisi ollut myös Katinkullan kylpylä, mutta se ei ollut ihan siinä vieressä. Lauantai-iltana sateen joksikin aikaa lakattua n. klo 21, kiipesin jollekin kukkulalle katselemaan maisemia.

Perjantai-iltana ehdin kokea myös pelottavan tuolihissimatkan ylös vaaralle kesken kaiken alkaneessa kaatosateessa (oli sateenvarjo mukana, kyllä). Muistan, etten ollut aivan varma, vapisinko enemmän kylmästä vai korkeanpaikankammosta, kun minulle tuntemattomat vieruskaverit vielä vitsailivat alas putoamisesta ja murskautumisesta, ja tuoli pysähtyi vähän väliä keikkumaan keskelle kylmää sadetta. En ollut tajunnut, että kesäisin tuolihissi on niin korkealla, kun lunta ei ole, vaikka olin kyllä mennyt sellaisessa kesällä aiemminkin (oliko se nyt jossain Levin kesäkelkkamäessä 90-luvun alussa). Tämän jälkeenhän mentiin miehen kanssa oikein kunnon matka Slovenian Vogel-vuorella vastaavanlaisella hissillä, kun oltiin viime vuonna vähän Alppimaisemia katsomassa (linkki: Bohinj-järven ja Vogel-vuoren maisemissa).

Tuolihissi Vuokatin laelle

Maisemia Vuokatissa

Maisemia Vuokatissa

Jos välillä ei sataisi ja pääsisi tuolla kauempana siintävään kauppaan…

Vuokatin laella ei sitten sateen takia nähnyt oikein mitään. Hölmöintä koko jutussa oli se, että kaikkialla muualla Suomessa oli tuolloin kesän melkein ainoat hellepäivät ja me olimme jossain kummallisessa ja ainoassa pisteessä, jossa satoi koko ajan kaatamalla. Körtit kyllä jaksoivat istua seuroissa paljaan taivaan alla ja veisata sankoin joukoin sateessakin. Ja mieheni jaksoi seistä kaiket päivät vesisateessa ohjaamassa liikennettä kertakäyttösadetakki päällään. Sunnuntaina ennen kotiinlähtöä osallistuin lyhyesti loppuseuroihin.

Sotkamon Herättäjäjuhlien juhlaportilla

VANTAA 2016

Viime vuonna juhlat olivat Vantaalla, joten mitään majoitusta ei tarvinnut hankkia, koska asumme Espoossa. Kävin siellä jotkut iltaseurat katsomassa ja tultiin sitten miehen kanssa yhtä matkaa kotiin. Siellä oli juhlakentän laidoilla katetut katsomot, että sateen sattuessa olisi saanut olla suojassa. Pilvet olivat kyllä aikamoiset ja sateenkaari hieno.

NILSIÄ JA TAHKON LOMAKYLÄ 2017

Tänä vuonna juhlat olivat Nilsiällä, joka kuuluu nykyään Kuopioon. Kuopiossa kävimme kolme vuotta sitten päiväretkellä (siitä retkestä on jotain kuvia viime kesänä tekemässäni ”Suomen kootut näkötornit” –jutussa… linkki). Mikkelistä ei ollut Kuopioon kovin pitkä matka. Mieleen jäi silloin ainakin erittäin kuuma ylämäkikävely Puijon tornille ja Kuopion museon ihanan viileä ja rauhallinen mammuttihuone.

Tahkon lomakeskukseen saapuminen

Tahkon lomakeskus

Tahkon maisemia. Majapaikalle oli check in:stä jonkin verran kävelymatkaa.

Emme löytäneet tällä kertaa mitään kovin edullista majoitusta ja meidän piti ottaa Tahkolta Tahko.comin kautta alppitalomajoitus. Sinitähden huoneistossa oli nukkumapaikat kuudelle hengelle (eli aika runsaasti tilaa kahdelle), hyvin varusteltu keittiö, olohuone, erillinen makuuhuone, takka, sauna ja vielä ylhäällä parvella oleskelutilaa ja nukkumatilat neljälle. Kyllä tämä aika luksusta oli ja hieno oli hintakin (166 e 2 yötä). Hintaan ei sisältynyt siivousta, eli se piti hoitaa itse. Rahalla senkin olisi kyllä saanut. Me raahasimme myös omat liinavaatteet mukanamme, koska niiden vuokraus olisi maksanut erikseen. Oikeastaan juuri liinavaatteet veivät eniten tilaa matkalaukuissa. Tykkäsin kyllä kovasti tästä majoituksesta, keittiöstäkin löytyi kaikki mahdolliset välineet ja astiat, niin kuin olisi kotona ollut. Olohuoneen nurkasta löytyi jopa diskovalolamppu (!), jonka huomasin vasta loppusiivousta tehdessäni. Toteaisin lopuksi, että majoitun kaikkein mieluiten juuri tällaisessa paikassa, jossa voi tehdä ruokaa ja olla kuin kotonaan. Ihan melkein vieressä oli K-market.

Kolme samanlaista alppitaloa. Meidän asunto oli tuolla viimeisessä.

Meidän ovi ylhäällä oikealla

Päivän voimistelutuokio

Ulkomailla ollaan yleensä yritetty löytää majoitus korkeintaan 50 eurolla/yö, siis sillä meidän vaatimuksella eli omalla kylpyhuoneella, mutta tulevalla Espanjan reissulla täytyy vähän löysätä budjettia, koska esim. San Sebastianista ei oikein viidellä kympillä mitään huonetta omalla kylppärillä löytynyt (siitä sitten aikanaan).

Tämäkin komea hirsimökki näkyi olevan myytävänä

Olin tästä Tahkosta jo etukäteen innoissani (ihan niin kuin olin pari vuotta sitten innoissani Vuokatista) ja toivoin, että säät tällä kertaa suosisivat edes sen verran, että voisin patikoida ja kiipeillä Tahkovuorella, sillä aikaa kun mies on Nilsiässä juhlilla töissä. Selailin esitteitä ja totesin, että Tahkolla riittää varmasti minulle niin paljon tekemistä, näkemistä ja tutkittavaa, ettei minun millekään juhlille tarvitse ennättääkään. Viihdyn hyvin myös itsekseni, eikä minua niin hirveästi haittaa, vaikka täytyykin välillä retkeillä yksinään. Olen aina innoissani tutustumassa uusiin paikkoihin ja maisemiin. Aholansaareen mies sentään ennätti perjantai-iltana mukaan. Siellä tutustuttiin herännäisjohtaja Paavo Ruotsalaisen pirttiin (teen siitä, kuten myös Tahkovuoren maisemista, erillisen jutun). Säät siis todellakin suosivat ja pääsin lauantaina aamupäivällä kiipeämään Tahkovuorelle. Lauantai-iltana kävelimme vielä ympäri mökkikyliä miehen kanssa. Melkein loputtomien hirsihuviloiden keskellä tuntui jotenkin siltä kuin olisi kävellyt jossain elokuvan lavasteissa. Aika paljon mökkejä tyhjillään, kaikki siistiä, polkupyörätkin kaksin kappalein joka pihassa samaan suuntaan aseteltuina jne. Jos säät eivät olisi suosineet, olisin ehkä saattanut mennä kylpylään, mutta nyt se jäi väliin.

Minä viihdyin niin hyvin sekä Tahkon upeissa maisemissa  ja lomakylässä että hienossa alppitalossa, etten olisi halunnut edes kotiin lähteä. Sunnuntaina mies oli jo mennyt juhlille töihin aamupäiväksi, minä hoidin Tahkolla loppusiivouksen ja avainten palautuksen ja matkustin sitten bussilla Nilsiälle. Osallistuin ennen kotiin lähtöä miehen kanssa loppuseuroihin, että edes yhdet seurat tuli tälläkin kertaa kuunneltua. Nilsiällä juhlakenttä oli yllättäen aika metsäinen, hautausmaa. Siellä olisi kuulemma ollut jossain myös Paavo Ruotsalaisen hauta. Juhla-alueen sisääntuloväylille oli laitettu esteeksi isoja traktoreita yms., eli terrorismiin varautuminen näkyi täälläkin.

Traktori näkyy tuolla takana esteenä

Menomatkahan alkoi aikaisin perjantaiaamuna. Kotoa piti lähteä jo seitsemän jälkeen ja juna Helsingistä Kuopioon lähti kello 8.19.  Ajettiin junilla Siilinjärvelle asti ja syötiin siellä SiiliMaxin buffetissa. Ehdittiin vähän myös katsella ympäristöä. Oltiin menossa Nilsiään julkisella bussivuorolla, mutta päädyttiin kuitenkin jonkun juhlille menossa olevan tilausbussin kyytiin.

Vanhoja junanvaunuja Kuopion asemalla kuvattuna

Siilinjärvi

SiiliMaxin buffetsapuskat

Siilinjärven kirkossa oli juuri häät alkamassa

Nilsiän kirkko

Kotiin palatessa ehdimme kuin ihmeen kaupalla junaan. Päivän ainoa bussi Nilsiältä Kuopioon oli seisomapaikkoja myöten täynnä (ei mitään kovin mukavaa eikä turvallista matkantekoa) ja tietysti siksi myöhässä. Olimme ensin menossa Siilinjärvelle, mutta päätimmekin mennä bussilla Kuopioon asti. No, ehdimme onneksi junaan. Helpotuksen huokaus. Olisihan sieltä vielä yksi juna tullut, mutta sitten oltaisiin oltu kotona vasta seuraavan vuorokauden puolella.

Pääkaupunkiin paluu tuntui ihan siltä kuin olisi palannut toiseen (huomattavasti karumpaan) todellisuuteen jostakin satumaailmasta: Tahkon kauniista maisemista ja Nilsiän juhlilta, jossa ihmiset olivat ystävällisiä ja hyväkäytöksisiä.

Herättäjäjuhlilla käymisessä on se kiva puoli, että tulee samalla tutustuttua Suomessa sellaisiinkin paikkakuntiin, joihin ei ehkä muuten tulisi koskaan mentyä.

Tahkon maisemista ja Aholansaaresta tulossa vielä omat juttunsa…