Browsing Category

Pieksämäki

Kulttuuripappilan kummitusvintillä

Mitä Pieksämäeltä löytyykään…?

Anoppi tuli kyläilemään ja siinä samalla meillekin tarjoutui tilaisuus kierrellä vähän Pieksämäen nähtävyyksiä… Pieksäjärven maisemat ja rauhalliset lenkkeilymaastot aivan kaupungin keskustassa tuntuivat olevan erityisesti anopin mieleen, hän kun tulee huomattavasti suuremmasta citystä. Minä taas arvostan täällä landella enemmän ns. ”teillä tiettymättömillä ajelua”, eli kun löydän sopivan rauhallisia teitä virkistävissä järvi- ja lampimaisemissa, niin mikäs siellä on ajellessa, ”teillä tiettymättömillä”. Jonkin verran on jo pyöräretkillä napsittuja kuvia tänä kesänä kertynytkin.

Anopin kanssa pääsimme kiertelemään Taidekatua sekä käymään Kulttuuripappila Sylvissä, joka on kesäaikaan avoinna yleisölle. Pappila sijaitsee lähellä Pieksämäen vanhaa kirkkoa, jonne on meiltä melko lyhyt kävelymatka. Pappilassa voi tutustua mm. vaihtuviin taidenäyttelyihin, ullakkomuseoon sekä Sylvi Kekkosen elämään ja tuotantoon Sylvin Kamarissa. Pappilan pihapiirissä järjestetään myös kaikenlaisia tapahtumia, kuten kesäteatterinäytöksiä. Talvisin pappila on taiteilijoiden käytössä. Linkki Kulttuuripappilan sivuille.

Nykyinen pappilarakennus on vuodelta 1804 ja edustaa komeaa kustavilaista tyyliä. Rakennus on siis jo 214 vuotta vanha, ja silloin kun se on rakennuttu, Suomi on ollut vielä Ruotsin vallan alla. Se on myös Etelä-Savon vanhin säilynyt pappilarakennus. Samalla paikalla, lähellä Pieksämäen vanhaa kirkkoa, on sijainnut sitä edeltäviäkin pappiloita jo 1500-luvulta lähtien.

Sylvi Kekkonen, kirjailija ja presidentti Urho Kekkosen puoliso, on syntynyt pieneen apupapin tupaan, jota ei enää ole olemassa. Sylvin synnyinkodin paikalle on pystytetty muistokivi ja puutarhassa voi kierrellä myös Sylvi Kekkosen aforismipolkua. Sisälle pappilaan on kolmen euron pääsymaksu, eli paljon siellä käynti ei kukkaroa kevennä. Tuotot käytetään Iso-Pappilan säilyttämiseen ja toiminnan ylläpitoon.

Mitä Kekkoseen tulee, niin onhan meillä juttu Tamminiemestäkin.

Alakerrassa oli esillä vanhoja pukuja ja valokuvia.

Kuka tuo tyylikäs hattupäinen rouva tuolla peilissä on?

Kummitteleva kirjavintti kuulosti houkuttelevalta. Ja se osoittautuikin tosi jännäksi paikaksi… Wow! Ullakolla oli heti vastassa aika spooky meininki… Vanha rullatuoli ja tekojalka. Ja täytetty susikin tuijottelee aika tuimasti.

Tykkäsin kovasti tästä pappilan kummitusullakosta. Se oli täynnä kaikenlaista vanhaa tavaraa ja esinettä. Miehen mielestä se oli ehkä vähän liiankin täynnä, tai jopa jonkinlainen sekametelisoppa. Minä olisin viihtynyt noin jännittävässä paikassa pitempäänkin, ihan vain tunnelmia kuulostelemassa. Ehkä en kuitenkaan haluaisi olla siellä yksikseni iltahämärällä tai öiseen aikaan. Vanhat lattialankut ja kattoparrut, kiikkustuolit ja kehdot, joita ehkä kummitukset aikansa kuluksi keikuttelevat. Hui… Vintillä oli myös pari huonetta täynnä myytäviä kirjoja.

Hieno ja jotenkin eläväntuntuinen kuva entisaikojen tuvasta ja ihmisistä tuossa esineiden takana.

Saman viikonlopun aikana ehdittiin myös pystyttää Taidekatua, jossa 25 taiteilijaa on täyttänyt Pieksämäen keskustan tyhjien liiketilojen näyteikkunat taiteella. Minäkin olen siis mukana yhtenä taiteilijoista. Pari mammuttiaiheista digitaalista maalaustani löytyy Keskuskadulta suurinpiirtein Lidliä vastapäätä. Näyttely jatkuu heinäkuun 22. päivään asti. Se tuo kyllä mukavasti eloa katukuvaan 🙂

 

Uuhilammen valloitus ja luonnonmukaiset hyttyskarkotteet

Jos metsään haluat mennä nyt…

Minähän tietysti haluan. Pieksämäellä riittää sopivan pyöräilymatkan päässä niin paljon mielenkiintoista tutkittavaa, että enpä ole sopivien säiden saavuttua paljon malttanut sisällä istua. Tykkään yleensä ajella sellaisia parin tunnin lenkkejä ja välillä on kiva myös parkkeerata pyörä johonkin ja tallustella metsään seikkailemaan.

”Metsäjoet” näyttävät erityisen houkuttelevilta. Esimerkiksi vaikka tämä ”Kirkkojoki” Kuopiontien kupeessa. Kaunis näkymä avautuu ihan pyörätien laidalta. Tekisi mieli mennä tuohon metsään ja seurata tuota idyllistä pientä jokea vaikka heti. Ja pilkottaahan siellä myös outoja ja salaperäisiä rakennelmia, jos ei pelkkä soliseva virta ja metsän hämy riitä luomaan tunnelmaa.

Kartta paljastaa, että jossakin metsän keskellä piilottelee Uuhilampi. Sen kun vain seuraat idyllistä pikku jokea. Matkaa lammelle on arviolta pari-kolmesataa metriä. Ainoa ikävä puoli ovat itikat, hyttyset, tai mitkä lie verenimijät, jotka hyökkäävät kimppuun suurin laumoin heti ensimmäisellä sekunnilla, jos ihminen vain uskaltautuukaan puiden varjoihin.

Uuhilammelle ei todellakaan ole tällä hetkellä asiaa ilman asianmukaista hyttysvarustusta. Itse asiassa jo parin metrin eteneminen ilman verkkohattua ja muuta suojaa on melko mahdotonta. Tämän olen ehtinyt lähipäivinä todeta useampaan kertaan. Jos astut metsän puolelle, ympärillesi pöllähtää heti sakea pilvi nälkäisiä inisijöitä.

Mikä siis neuvoksi?

Osta verkkohattu. Pukeudu vaaleisiin ja pitkälahkeisiin vaatteisiin (vaikka olisikin tosi kuuma, niin kuin tämä toukokuu on ollut). Käytä hyttyskarkotetta.

Seuraavassa kuvassa poseeraan täydessä metsävarustuksessani. Mitään selkeää polkua ei joen vieressä kovin pitkälle riittänyt ja maasto oli paikoin hieman vetistä ja upottavaa (isoja suoalueita riittää muuten tälläkin puolen Pieksämäkeä). Pääsin silti etenemään varvikossa pitkävartiset lenkkarit jalassa, ehkä minä olen vähän ”sissi”, hienohelma kaupunkilaistyttö kyllä, mutta koko lapsuuteni metsissä juoksennellut. Itikoista huolimatta koen metsät rauhoittaviksi ja ystävällismielisiksi ympäristöiksi. Menen metsään mielelläni. Uuhilammen luota löytyi sitten mm. tällainen silta ja joitakin epämääräisiä tienviittoja erilaisilla poluille tai reiteille.

Luonnonmukaiset ja kotitekoiset hyttyskarkotteet

Jos kaupassa myytävien myrkkyjen suihkuttelu ja levittely iholle tuntuu epämiellyttävältä ajatukselta, niitä korvaamaan voi kokeilla myös luonnonmukaisia vaihtoehtoja.

Monien eteeristen öljyjen sanotaan karkottavan hyttysiä. Ainakin citronellan, teepuuöljyn, laventelin, eucalyptuksen, seetrin ja piparmintun väitetään olevan hyviä tähän tarkoitukseen. Eteerisissä öljyissä on tietysti muistettava, ettei niitä saa laittaa suoraan iholle, vaan kannattaa sekoittaa ne sopivassa suhteessa esimerkiksi johonkin ihoöljyyn. Itse päätin ensin kokeilla sitronellaa (pullon inci: cymbopogon nardus, eli sitruunaruoho). Sitronellan tuoksu on omaan nenääni miellyttävämpi kuin monen muun eteerisen öljyn, tosin tuoksu on aika voimakas. Myös öljyn aromaterapeuttiset vaikutukset (väitetään, että se kohottaa mielialaa ja rauhoittaa) ja esimerkiksi mahdollinen migreeniä lievittävä vaikutus houkuttelivat. Enhän halua saada tuoksustani päänsärkyä. Monet eteeriset öljyt ovat kuitenkin sen verran hintavia, että jos ostaisin useampia kerralla ja sekoittelisin niitä, niin kuin monessa ohjeessa neuvotaan, hintalappu kotitekoiselle hyttyskarkotteelle alkaisi olla jo huomattava ja kiusaus tarttua päivittäistavarakaupan edulliseen Off-puteliin kasvaisi.

Hyvinä (tai ainakin jonkinlaisina) luonnonmukaisina hyttyskarkoitteina mainitaan monin paikoin myös mm. neem-öljy, mausteneilikka, vanilja, tai pelkän ruokaöljyn käyttö iholle levitettynä. Villasukista olen myös kuullut olevan suurta iloa. Suurin osa paukamista löytyy ainakin minulta aina nilkoista. Eivät kai ne otukset sitä kammottavaa imukärsäänsä sentään saa paksun villan läpi tungettua. Jokainen varmasti löytää kokeilemalla itselleen sopivan karkotteen.

Googlaamalla löydät varmasti monia ohjeita luonnonmukaisen hyttyskarkotteen tekoon. Omat kokeiluni selostan tässä seuraavaksi…

Itse tein tällä kertaa kahta erilaista hyttyskarkotetta, suihketta ja iholle levitettävää öljyä. Öljyyn valitsin pohjaksi manteliöljyn, vaikka tavallinen ruokaöljykin varmasti käy. Itse kyllä käyttäisin siinä tapauksessa mieluiten kookosöljyä, jota muutenkin käytetään ihon hoidossa. Tuntuu nimittäin minusta vähän hassulta ajatukselta alkaa levitellä iholleen vaikka rypsi- tai oliiviöljyä. Jos nyt ajatellaan, että haluaisi samalla reissulla piipahtaa metsän lisäksi jossain ihmisten ilmoilla. En haluaisi tuoksahtaa esimerkiksi oliivilta, vaikka laadukkaiden oliiviöljyjen ystävä ruuanlaitossa sekä ruokiin lorautettuna olenkin. Ehkä jossain vaiheessa kokeilen pohja- tai sekoiteöljynä myös kookosöljyä, lähinnä siksi, että se on manteliöljyä edullisempaa. Kookosöljyhän muuttuu +25 asteen lämpötilassa juoksevaksi.

Minulla sattuu olemaan kotona manteliöljyä ihonhoitotarkoituksiin. Eli sekoitin pari  tippaa (tai muutaman tipan) sitronellaa noin ruokalusikalliseen manteliöljyä. Minulla on pieniä muovipurkkeja (ns. matkapurkkeja), en tosin tiedä, onko muovi eteeristen öljyjen kanssa mitenkään suositeltava vaihtoehto. Ei näitä sekoituksia viitsi säilöä kovin kauan, eli sellainen pieni määrä kerralla on hyvä. Tämän öljyn levitin niihin kohtiin, joihin itikat mieluiten hyökkäävät, eli lähinnä nilkkoihin ja ranteisiin ja tietysti paljaaksi jääviin kämmenselkiin. Kaulaa, kasvoja ja päätä minun ei tarvinnut suojata muulla kuin verkkohatulla.

Tein myös suihketta. Laitoin pieneen suihkepulloon noin puoli desilitraa vettä ja 10-20 tippaa sitronellaa. Ihmettelen, miten myös vaniljan väitetään karkottavan hyttysiä. Ennemminkin kuvittelisi niin makean tuoksun houkuttelevan hyönteisiä, ainakin joitakin niistä. Päätin kuitenkin lisätä joukkoon myös vähän vaniljauutetta, koska näin oli tehty yhdessä netistä löytämässäni ohjeessa. Lähinnä tein tämän sen takia, että suihkeen tuoksu olisi minulle itselle miellyttävämpi. Tätä saatoin sitten suihkia hatulle ja vaatteillekin (en suosittele suihkimaan, jos vaatteiden mahdollinen tärveltyminen tai tuoksahtaminen tai jokin muu yllätys ei innosta!). Jotta öljyt ja vesi sekoittuisivat, pullo pitää ravistaa AINA ennen suihkuttamista.

Käytin siis öljyseosta suoraan iholle ja suihketta suihkutin vaatteiden päälle.

Ikävä kyllä suihkepulloni hajosi juuri ennen lähtöä. Jouduin teippaamaan sen, että kestäisi edes tämän yhden reissun. Muutenkin kuljetin nämä voimakkaasti tuoksahtavat sekoitukseni polkupyörän tavarakorissa, etteivät ne päässeet valumaan mihinkään.

Suihke ei minusta ollut mikään kovin tehokas, koska ainakin suihkuttelemani verkkohatun ympärillä itikat inisivät itsepintaisesti koko sen ajan, mitä metsässä vietin. Välillä suihkuttelin lisääkin. Öljyseos tuntui sen sijaan ensialkuun tehoavan yllättävän hyvin. Itikat aivan selkeästi välttelivät paljaita kamerakäsiäni. Vasta loppuvaiheessa, kun olin viettänyt metsässä lähemmäs tunnin, itikat alkoivat jo istahdella sormillekin, ikään kuin hikoilu, öljyn haihtuminen tai jokin muu olisi yhtäkkiä tehnyt sormistani turvallisia paikkoja lekotella. Pään ympärillä ne pyörivät ja inisivät koko ajan itsepäisinä, mutta verkkohattua vastaan niillä ei ollut mitään mahdollisuuksia. Koko metsäreissun aikana onnistuin saamaan vain yhden paukaman käsivarteen. Joku yksilö oli onnistunut pistämään minua pitkähihaisen puseron läpi.

Näin jälkeenpäin ajateltuna voisin valita sekoitukseen mukaan vielä jonkin toisenkin eteerisen öljyn ja kokeilla, lisääkö se tehoa. Täytyy selvitellä, mikä yhdistelmä voisi olla hyvä. Tietysti luonnonmukaisia karkotteita saa myös ostettua valmiina sekoituksina, mutta itse en nyt ryhtynyt mitään tilailemaan, kun en löytänyt sellaisia ennestään tutuista nettikaupoista. Ostin siis luontaistuotekaupasta vain pullon Citronellaa (Frantsilan) ja testasin sen.

Luultavasti jätän seuraavalla kerralla suihkeesta vaniljauutteen pois. Mietin myös, mahtaisiko oreganoöljystä olla mitään apua näissä sekoituksissa, koska sellaista minulla sattuu olemaan kaapissa, eikä minulla oikeastaan ole sille paljon muutakaan käyttöä. Sitäkin voisin testata, koska jossain taidettiin mainita ötököiden yhteydessä myös oregano. Olisiko se kuitenkin paukamiin ja auringonpolttamiin parempi?

Pääsin kuin pääsinkin Uuhilammelle asti! Ja olihan se upea paikka. Tosin täällä maasto tuppaa olemaan sen verran märkää, ettei ihan lammen reunalle ole kauheasti asiaa.

Muutetaanko risumajaan?

Jostain syystä nämä metsät ovat täynnä kaikenlaisia risumajoja ja muita jänniä rakennelmia. Myös Kirkkojoen varrella näitä rakennelmia tökötti vastassa useampia. Tämä viimeinen risumaja on kuvattu yhdellä aikaisemmalla retkellä Kuopiontien varressa. Maja näkyy hyvin pyörätielle asti. Ensin nämä rakennelmat vaikuttivat minusta jotenkin pelottavilta tai jopa uhkaavilta, kun en ole tottunut sellaisia täynnä oleviin metsiin, mutta jossain vaiheessa aloin tottua niihin, eivätkä ne enää häirinneet. Ei niissä ainakaan ketään erakkoa majaillut väijymässä 🙂 Vain iso lauma verenhimoisia hyttysiä seurasi minua metsästä pyörätielle, ja minun piti ajaa jonkin matkaa, että sain ne karistettua kannoiltani.

Myös juttuni Vedenjakaja-reitistöstä kannattaa vilkaista, jos luontoretkeily Pieksämäellä kiinnostaa: linkki

Finland, swamp, nature

Vedenjakaja-reitistö: seikkailua pitkospuilla

Kiinnostaisiko sinua luontoretkeily ja ulkoilu monipuolisissa maastoissa ja maisemissa? Pieksämäellä siihen tarjoutuu erinomainen mahdollisuus uudella Vedenjakaja-reitistöllä, johon kuuluu mm. vaellus- ja maastopyöräilyreittejä. Reitistö liittää yhteen kolme erilaista luontoaluetta: Tahinsuon, Nikkarilan ja Partaharjun, ja sen avulla Pieksämäkeä kehitetään varteenotettavaksi luontomatkailukohteeksi.

Vedenjakaja-reitistöön voi tutustua täällä. Sivustolta löytyy mm. reittikartta, jossa on tietoa reiteistä ja alueelta löytyvistä palveluista. Erilaisia ja eripituisia reittejä voi valita oman kunnon ja kiinnostuksen mukaan.

Nämä kuvat olen ottanut Tahinsuon maisemissa.

Nyt toukokuussa, kun pahimmista lumista on vihdoin päästy, kävin tutustumassa Vedenjakajareitistöön ekan kerran Tahinsuolla. Pyörähdin paikalla ensin yksinäni ja sitten muutaman päivän päästä, vähän perusteellisemmin, yhdessä miehen kanssa. Olin tosi innoissani hienoista suomaisemista ja eri suuntiin lähtevistä pitkospuista.

Suomaisemissa on jotakin mystistä. Värit, äänet, tuoksut ja lampien syvänmustat vedet. Suonsilmäkkeet, jotka voivat imaista varomattoman kulkijan syvyyksiinsä.

Tahinsuon lähtöpaikka sijaitsee Tahinlammen rannalla ja sinne on Pieksämäen asemalta vain pari kilometriä. Tahinsuo on siis näistä ulkoilualueista selkeästi helpoimmin saavutettavissa. Itse ajoin lähtöpaikalle pyörällä, mutta koska mies ei omista pyörää, hän saapui paikalle kävellen. Autoilijoillekin siellä on jotain parkkipaikkoja.

Tahinsuo on tosi hieno luontoalue, josta ei ihan heti uskoisi, että se sijaitsee niin lähellä keskustaa. Sieltä löytyy Tahinlammen lisäksi useita pienempiä lampia, joilla on hassuja nimiä, kuten Ruutana, Silmä, Kossu ja Sintti. Ainoa miinus tässä ulkoilualueessa oli Tahinlammen uimaranta, joka sijaitsee tien ja lähtöpaikan puolella. Uimaranta ja sen ympäristö oli niin täynnä roskia ja törkyä, että siihen ei todellakaan tehnyt mieli jäädä pyörimään. Mahtaakohan kaupunki siivota siellä jossain vaiheessa? Tietysti sitä toivoisi, etteivät ihmiset roskaisi.

Tahinsuolla riittää pitkospuita tallusteltavaksi. Ekalla kerralla lähdin etenemään Tahinlammen rannan suuntaisesti ja sitten koukkasin heti Tahinsuon reitille. Maasto oli niin vetistä, ettei pitkospuilta voinut poiketa askeltakaan sivuun. Olin marssinut keskelle suota kuin minne tahansa metsään ja yhtäkkiä huomasin, että enpä ole tainnut koskaan ennen ollakaan tällaisessa paikassa. Pitkospuut vain jatkuivat ja jatkuivat ja minua alkoi pelottaa yksinäni keskellä autiota suomaisemaa. Käännyin jossain vaiheessa takaisin, enkä sillä kertaa kiertänyt mitään reittiä. Tahinlammen rannalla nuokkui siellä täällä muutamia pappoja kalassa, mutta muihin ihmisiin en sillä reissulla törmännyt. Kuljeskelin vielä jonkin matkaa Tahinlammen rannan suuntaisia pitkospuita.

Kuvissa näkyy, että Tahinsuon reitillä oli paikoittain hieman vetistä…

Miehen kanssa suuntasimme Tahinsuolle heti saman viikon sunnuntaina, jolloin oli aurinkoista ja lämmintä. Suolampien tuoksu tuntui huumaavana heti aluetta lähestyessä ja vedet läikkyivät selkeästi kirkkaamman värisinä kuin pilvisenä päivänä. Ihmisiä oli liikenteessä enemmän, mutta kaikki näkyivät istuskelevan Tahinlammen rannan taukopaikoilla eväitään pupeltamassa. Meidän valitsemallamme Jänisvuoren reitillä ei tullut vastaan ketään.

Jänisvuoren reitti on muutaman kilometrin mittainen ympyräreitti. Katsottiin, että onpas täällä näyttäviä korkeuseroja ja matalaa metsää. Reitti avautui selkeänä pitkälle eteenpäin. Kun saavutettiin musta kivinen rinne, tajuttiin, että täällähän on jossain vaiheessa riehunut metsäpalo.

Ylhäällä oli laajahko mustaksi palanut alue.

Seuraavassa kuvassa ollaan kiivetty mustalle rinteelle ja katsotaan tulosuuntaan.

Jänisvuoren reitti oli merkitty vaikeustasoltaan keskivaikeaksi. Reitillä on jonkun verran kiipeämistä ja laskeutumista. Miehen mielestä reitti ei ollut millään tavalla vaikea, mutta minusta se ei ollut ihan helppokaan. Korkeuserot eivät ole normaalikuntoiselle aikuiselle niinkään vaikeita, mutta mutaisuus ja vetisyys aiheutti tähän vuodenaikaan paikoitellen hieman päänvaivaa. Lisäksi onnistuimme kerran kulkemaan harhaan, vaikka opasteet olivat selkeitä. Yhden tienviitan jälkeen emme älynneet jatkaa sinisten putkien suuntaan ja yhtäkkiä huomattiin, että oltiin kuljettu hirveän pitkälle jotain todella hankalaa mutaista, vetistä ja isojen lätäköiden kuopittamaa polkua, eikä sinisiä merkkitolppia näkynyt enää missään. Korviin kantautui maantien ääniä, joten ihan teillä tiettymättömillä emme tietenkään olleet. Polku näytti siltä, että sitä pitkin olisi joku iso ajoneuvo rytissyt metsän keskelle. Ei tullut jostain syystä otettua siitä yhtään kuvaa.

Käännyttiin takaisin ja löydettiin takaisin merkitylle reitille. Päädyttiin syömään eväitä Tahinsuon kummun taukopaikalle. Seuraavassa kuvassa taukopaikan näköaloja: alhaalla välkehtivä lampi ja suoalueet. Tältä taukopaikalta löytyy pöytäpenkki ja tulipaikka.

Taukopaikalta laskeuduttiin alas ja lähdettiin etenemään pitkospuita pienempien lampien suuntaan. En osaa erottaa suotyyppejä, mutta jossain näitä Pieksämäen suomaisemia oli kuvattu vähän samantyyppisiksi kuin Lapissa tai Pohjois-Suomessa. Olisiko aapasuo mahdollisesti oikea sana kuvaamaan tätä aluetta? En muista kovinkaan paljon liikkuneeni tämänkaltaisissa maisemissa. Ei kai näitä ihan etelässä hirveästi olekaan.

Suo on mystinen paikka, jossa vanhojen kansantarujen hahmot nousevat helposti mieleen. Täällä voisi hyvinkin kuvitella metsänneitojen tai haltioiden ilmestyvän ja katoavan suonsilmäkkeisiin, ehkä jopa johdattelevan varomatonta kulkijaa harhaan. Eikös virvatulienkin kerrota lepattavan juuri soilla? Ja eikös suota ole kansaperinteessä myös pidetty jonkinlaisena porttina  tuonpuoleisen ja elävien maailman välillä? Lammen vesi näytti reunan läheltä katsottuna uskomattoman mustalta ja syvältä kuin vastakohtana kaikille värisävyille, joita suomaisema näin keväälläkin tarjoaa. Lammen vastarannalla kääntyili hohtavan valkoinen joutsenpariskunta.

Päädyimme lopulta takaisin Tahinlammen rantaan, vahingossa hieman vanhentuneilla pitkospuilla seikkaillen, ja etenimme lammen rannan suuntaisia pitkospuita takaisin lähtöpaikalle.

Pitkospuilla tuli vastaan yksi niin vetinen kohta, että meinasi iskeä pieni epätoivo, mutta jotenkin tuosta kuitenkin selvittiin ilman kenkien kastumista.

Tahinsuon pitkospuureiteillä pääsee nauttimaan upeasta suoluonnosta melko lähellä kaupungin keskustaa. Jänisvuoren reitin varrelta lähtee myös polku Kukkarojärven suuntaan, Nikkarilan alueelle, joka onkin sitten jo vähän kauempana ja toisenlaista metsämaastoa. Puhuttiin miehen kanssa, että joskus voitaisiin tehdä vähän pitempi patikointiretki siihen suuntaan. Partaharjun harjumaasto kiinnostaisi minua myös kovasti, mutta sinne minun täytyy varmaan lähteä tutustumaan yksin, koska se on sen verran kaukana keskustasta (noin 7 kilometrin päässä), että sinne päästäkseen täytyy minun mielestäni olla vähintään se polkupyörä.

Luontoretkeilykohteena uusi kotikaupunkimme Pieksämäki vaikuttaa kyllä oikein mainiolta, eikä ollenkaan sellaiselta tylsältä tai ankealta junanvaihtopaikkakunnalta, jollaisena sitä monesti näkee kuvattavan. Vedenjakaja-reitistössä riittää paljon tutkittavaa ja kuntokin toivottavasti kohenee siinä samalla. Tahinsuon alueelle on sen verran helppo mennä, että sinne varmasti tulee jatkossakin poikettua, ihan vaikka vain katsomaan, miltä lumoavan kaunis suoluonto näyttää minäkin vuodenaikana.