Browsing Category

museot

Tuusulanjärven taiteilijakodeista ja F-duuritakasta

Ainolan pihalla, tienviitat

Heinäkuussa käytiin testaamassa, miten hoituu Tuusulanjärven kolmen kovanluokan taiteilijakodin kiertäminen julkisilla kulkuvälineillä.

En ollut ikinä käynyt tutustumassa Tuusulanjärven ympäristöön, vaikka nämä hienot taiteilijakodit ovat näinkin lähellä, ja olen sentään pk-seudulla asunut pitkään aikaisemminkin. Olin jotenkin tähän asti kuvitellut, ettei useamman paikan kiertäminen olisi kovin helppoa, vannoutuneille julkisen liikenteen käyttäjille. No, kyllähän se kuitenkin ihan hyvin julkisillakin onnistui. Voin melkein suositella.

Ensin mentiin R-junalla Helsingistä Ainolan seisakkeelle. Siitä 1,1 km kävely Ainolaan. Ainolasta on lyhyt kävelymatka (olisiko jotain alle puolisen kilometriä) Aholaan. Ihan melkein Aholan edessä on bussipysäkki, josta hypättiin bussiin, joka vei meidät Järvenpäästä Tuusulan puolelle. Toki noin neljän kilometrin matkan olisi voinut myös kävellä, mutta me ei kävelty. Ensimmäinen ihmetyksen hetki tuli vastaan Halosenniemen pysäkillä. Hetkinen, mihinkäs tässä nyt on oikein jouduttu? Pysäkki vähän niin kuin keskellä ei mitään, joku heinittyneen navetan näköinen tien poskessa. Ei minkään näköisiä kylttejä eikä opasteita missään! Paitsi tienviitat Puolustusvoimien ja Taistelukoulun alueelle. Mitä ihmettä? Eikö Suomessa muka kukaan muu käytä julkisia?

Aloin siinä sitten jo muistella, että eihän meillä taida olla enää repussa vettäkään kuin nimeksi, että jos tässä ’paahteessa’ joutuu lähteä teille tiettymättömille kävelemään, eikä ole edes juotavaa… Ja taivaalle alkoi myös pikkuhiljaa kerääntyä tummanpuhuvia pilviä, vaikka aurinko vielä paistoikin. Byää! En kuitenkaan hermostunut, vaan menin ottamaan kuvia navetasta sillä aikaa kun mies räpläsi puhelintaan ja yritti kai etsiä jotain tietoa siitä, missä olimme.

Jostain tien toiselta puolelta pöllähti sitten yhtäkkiä joku pariskunta, joka näytti vähän siltä, että olisivat jalkaisin Halosenniemeen menossa. Miehellä oli baskeri päässä, niin ajattelin sen olevan ehkä joku taiteilija. Oltiin siinä vaiheessa jo lähdetty ottamaan askeleita tulosuuntaan, että jos se nyt olisikin tuolla edellisen pysäkin suunnassa tai jotain, mutta huomattiin sitten, että pariskunta pysäytti ohitse juoksevan lenkkeilijän ja lenkkeilijä viittilöi kädellään selvästi reittiä neuvoen. No, ei sitten muuta kuin seuraamaan tuota pariskuntaa Taistelukoulun suuntaan.  Seurattiin metsäpolulle asti, mutta sieltä ne kääntyivät vähän matkan päästä takaisin (vaikka se olisi itse asiassa ollut oikopolku, huomattiin se sitten takaisin tullessa) ja kysyivät meiltä, että ollaanko mekin Halosenniemeen menossa. No, siitä sitten edettiin Taistelukoulun suuntaan ja oikealle, niin johan siellä jossain vaiheessa alkoi Halosenniemen kyltti pilkottamaan. Juu, löydettiin sitten perille sentään.

No mutta, mistäs tämä kaikki alkoi… Siinä vaiheessa, kun ihmeteltiin Halosenniemen puuttuvia opasteita, meillä oli jo Ainola ja Ahola käytyinä…

Kaiken kaikkiaan minä taisin tykätä eniten Jean ja Aino Sibeliuksen kodista Ainolasta. Siellä oli paljon kaikenlaisia mielenkiintoisia esineitä, joiden mukana pääsi sukeltamaan entisaikojen elämään. Ainola oli näistä kolmesta eniten kodinomainen ja siellä oli aivan ihana tunnelma. Ehkä siksi tykkäsin siitä niin paljon. Mieheni taas sanoi tykänneensä eniten Pekka Halosen hulppeasta hirsihuvilasta. Se oli myös minusta tosi upea, mutta siitä tuli enemmän sellainen taidegalleriamainen fiilis kuin kotifiilis, vaikka oli sielläkin kivoja huoneita, kuten esim. Anni-tyttären huone, ja tietysti paljon eri taiteilijoiden maalauksia katseltavana ja ihmeteltävänä.

Juhani Ahon Ahola taas ei ole säilynyt ollenkaan kodiksi kalustettuna kotimuseona, koska perhe muutti sieltä pois vuonna 1911 ja talo on ollut sen jälkeen muussa käytössä. Sinne oli kuitenkin pystytetty ihan mielenkiintoinen näyttely. Meidän ei ollut tarkoitus edes käydä Aholassa sisällä, vaan vilkaista taloa pelkästään ulkoapäin, mutta pihalla huomattiin, että bussin tuloon olisi 50 minuuttia, joten ehdittäisiin hyvin käydä sielläkin sisällä. Sinne taisi olla vähän halvempi sisäänpääsy kuin muihin.

Ensin käytiin siis Ainolassa, joka on säveltäjä Jean Sibeliuksen ja hänen vaimonsa Aino Sibeliuksen koti. Säveltäjä vaimoineen on myös haudattu kotitalon puutarhaan. Niin, enpä muistakaan koskaan nähneeni Sibeliuksen nimeä Hietaniemen taiteilijakukkulalla. Kukapa sitä nyt mihinkään taiteilijakukkulalle haluaisikaan, jos voi kotipihalleenkin jäädä?

Jean Sibeliushan kuoli Ainolassa vuonna 1957. Aino asui talossa vielä sen jälkeen kuolemaansa asti.

Talo on arkkitehti Lars Sonckin suunnittelema ja se valmistui vuonna 1904. Vuonna 1911 pärekatto vaihdettiin tiilikatoksi ja ulkoseinät laudoitettiin. Silloin myös yläkerta saatiin asumiskäyttöön.  Talossa ei ollut Jean Sibeliuksen aikana vesijohtoa tai viemäröintiä, koska sellaisista aiheutuva mökä olisi häirinnyt säveltäjän työtä. Sibelius sävelsi Ainolassa suurimman osan tuotannostaan. Sibeliuksen tyttäret myivät kiinteistön Suomen valtiolle vuonna 1972. Koti avattiin museona vuonna 1974 ja se on säilytetty siinä asussa, jossa se oli, kun Jean ja Aino Sibelius vielä elivät ja asuivat siellä.

Tuollahan näyttäisi olevan niin kuin linnunpesä?

Ainola on Suomen kansainvälisesti tunnetuin kotimuseo ja siellä käy myös paljon ulkomaalaisia vieraita. Onhan Sibeliuksella paljon faneja ympäri maailmaa ja fanit kuulemma lähettelivät hänelle aikanaan sikareita, joita hän ei ehtinyt kaikkia millään elinaikanaan edes polttaa. Koko Ainolan alueella oli muuten tupakointi kielletty, ja koirat.

Huomiota herättävä taulu Ainolan ruokasalissa. Minulta kesti pitkään tajuta, että siinä on hevosia…

Ainolan sisätiloissa kuvien ottaminen oli vähän hankalaa, koska siellä sattui olemaan samaan aikaan aivan hirvittävä määrä ihmisiä. Hyvä, että kaikki sinne edes mahtuivat. Vaikutti tosiaankin aika suositulta paikalta. Jotenkin pystyin siitäkin huolimatta aistimaan kodin tunnelman hyvinkin vahvasti. Joissain oviaukoissa piti aina välillä jonottaa, että pääsi kurkistelemaan niihin huoneisiin, jotka oli rajattu narulla. Yläkertaan ei päässyt ollenkaan.

Alhaalla oli ainakin Jean Sibeliuksen vanhuusvuosien työ- ja makuuhuone, kirjasto, sali (jossa oli tietysti piano tai flyygeli), ruokasali, keittiö ja keittiön takana jonkinlainen kotiapulaisen huone. Keittiössä oli paljon jänniä esineitä ja ruokasalin lasikaapeissa (esim. portaiden alla) oli hienoja astioita.

Jänniä esineitä apulaisen huoneen hyllyllä

Alkoi tehdä mieli vohveleita…

Kaikkein paras katseenvangitsija oli kuitenkin ruokasalin vihreä F-duuritakka. Sibeliushan oli mitä ilmeisimmin synesteetikko ja näki ilmeisesti eri sävellajit väreinä. F-duuri oli siis vihreä, tai tietty vihreä, ja säveltäjä oli halunnut kotiinsa F-duurissa soivan takan.

Ruokasalin F-duuritakka, miellytti silmää

Synestesiahan siis tarkoittaa jonkinlaista aistien sekoittumista yksilön kokemana. Ominaisuus on kaiketi melko yleinen taiteilijoilla, ja Wikipedia tietää kertoa, että autismin kirjon ihmisistä 20%:lla on synestesia. Vaikka itsellänikin mitä ilmeisimmin on synesteettisiä taipumuksia, minun on silti vähän vaikea ymmärtää, mikä oikeasti on ihmisten mielestä ”aistien sekoittumista”. Olen lukenut joitakin juttuja synestesiasta ja yleensä esimerkkeinä käytetään ihmisiä, jotka esimerkiksi näkevät numerot tai kirjaimet tietyn värisinä. On myös ihmisiä, jotka haistavat tai maistavat värejä tai erilaisia sanoja. Itse näen esimerkiksi kuukaudet eräänlaisen vastapäivään kiertävän ympyrän lohkoina, tietyillä paikoillaan, ja näin muistan olleen aina. Jos ajattelen vaikka syyskuuta, se tuottaa minulle heti tietynlaisen mielikuvan tai aistimuksen ympyrästä, jossa tietty kuukausi on tietyllä paikallaan. En edes tiennyt tämän olevan synestesiaa, ennen kuin aloin lueskella aiheesta vähän enemmän. Lisäksi aistini sekoittuvat niinkin voimakkaasti, että näen äkilliset äänet välähdyksinä tai joskus tunnen jopa sähköiskun kaltaisina tuntemuksina (lähinnä tämä kuitenkin on ongelma silmät kiinni, eli nukkumaan mentäessä, ei tässä päiväsaikaan kauheasti välkytä, ja hyvä niin). Yleensähän synestesiaa pidetään positiivisena asiana, mutta jos äänien näkeminen välähdyksinä on synestesiaa, mieluummin luopuisin siitä ominaisuudesta.

Synestesian sanotaan olevan tavallisempaa kuin luullaankaan. Ehkä moni myös on tietämättään synesteetikko, ja vain tottunut omaan tietynlaiseen havaitsemisentapaansa? Mitään kovin hyödyllisiä ominaisuuksiahan nämä eivät yleensä, ainakaan päällisin puolin, tunnu olevan, mutta jostain syystä nämä ovat kuitenkin säilyneet ihmisillä evoluutiossa sen verran vahvasti, että jokin tarkoitus niillä voi olla.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Synestesia

Sibeliuksen myöhempien aikojen työ- ja makuuhuone

Jotenkin tunsin hengenheimolaisuutta Sibeliuksen kanssa tämän synestesian takia, tuntui kuin olisin ollut jollain hyvällä ystävällä kyläilemässä. Toki pidän Sibeliuksen musiikista ja harrastan säveltämistä itsekin. En tosin harrastaisi, jos en kuulisi sävelmiä valmiina päässäni. Sekin ominaisuus on ollut minulla aina. Jos näin ei olisi, varmaan vain piirtäisin ja kirjoittaisin, en siis alkaisi mitään sävelmiä keksimällä keksimään, enkä olisi sitten koskaan tehnyt musiikkia. Olen myös aina kuullut melodioita erilaisissa huminoissa ja hurinoissa. En tiedä, onko silläkin jotain tekemistä synestesian kanssa. Aika vaikeasti käsitettävä ilmiöhän tuo on, koska vaikuttaa olevan niin monimuotoinen.

Minusta Ainola oli oikeasti ihana paikka! Siellä oli myös ulkorakennuksia, kuten saunarakennus, jossa sai käydä sisälläkin katselemassa, sekä uudempi kahvilarakennus, jossa toimii lipunmyynti, kahvila ja museokauppa. Syötiin jäätelöä kahvilan terassilla.

Jos minun pitäisi valita yksi näistä taiteilijakodeista, mihin menisin uudestaan, se olisi ehdottomasti Ainola. Joku siinä tunnelmassa vetosi. Se oli niin kuin oikea koti.

Kirjailija Juhani Ahon ja hänen vaimonsa taidemaalari Venny Soldan-Brofeltin koti Ahola osoittautui isoksi keltaiseksi kartanomalliseksi rakennukseksi. Oho, aika iso ja komea, oli ensimmäinen ajatukseni. Olin jotenkin odottanut, että kirjailijan talo olisi ollut vähän vaatimattomampi. Aholahan ei ole säilynyt samalla tavalla kodiksi kalustettuna kuin kaksi muuta vierailukohdettamme, koska perhe muutti pois talosta jo vuonna 1911. Ihan kiva näyttely talossa kyllä oli ja monenmoista tietoa taiteilijoista ja esimerkiksi Ahon teoksista.

Saatiin sellaiset audio-opastuslaitteet mukaan, joista painettiin aina huoneen numeroa ja sitten painettiin luuri korvalle ja kuunneltiin huoneeseen liittyvä selostus. Äänimaailma oli muutenkin aika kiva, kun Ahon tekstejä kuului taustalla huoneissa kävellessä. Pianoakin olisi saanut soittaa, mutta en soittanut, koska en ole mikään soittaja, vaan säveltäjä. Haha. On tässä kirjojakin joskus ehditty kirjoittaa, niitä ei tosin ole kukaan koskaan julkaissut. Hyvin varustelluista kirjastoista saattaa tosin löytyä joku teos, jossa on minunkin tekstejäni (tarkemmin sanottuna laululyriikoita), mutta se siitä sitten. Juu, en oikeasti soita kovin hyvin, kun en ole edes aikoihin paljon enää mitään soitellut, joten oli ehkä parempi, ettei karkotettu yleisöä millään helevetillisellä pimputuksella.

Siihen aikaan kun isä lampun osti…

Juhani Aho oli kyllä yksi suosikkini näistä suomalaisista kansalliskirjailijoista tai klassikoista, silloin, kun aloittelin turhaakin turhempia (vaikkakin rakkaita) kirjallisuuden opintojani yliopistolla. Rautatie on erityisen hauska kirja ja Papin tytär ja Papin rouva upposivat muuten vain paremmin kuin moni muu klassikko. Juhani Ahon omakin elämä oli aika ’vauhdikasta’, hänellähän oli lapsia sekä vaimonsa Vennyn että vaimon siskon Tillyn kanssa ja kaikki elivät yhdessä, eli Aho piti tavallaan kahta vaimoa, toista avio- ja toista avovaimona. Asioiden laita ei kyllä ollut heidän elinaikanaan muiden tiedossa, eli vaimon siskon kanssa tehty lapsi esiteltiin Tillyn ottolapsena. Ahohan oli nuorena ollut kovasti ihastunut myös Järnefeltin Ainoon, mutta kuten tiedetään, Ainolle ei mikään kirjailija kelvannut, Aino otti säveltäjän.

Kalastus oli Aholle rakas harrastus kirjoittamistyön vastapainona ja siihen liittyvää esineistöä oli myös nähtävillä. Aholassa nähtiin myös mm. juniin liittyviä esineitä, Rautatien innoittamana tietysti. Ja tietysti Tuusulanjärven taiteilijayhteisö oli hyvin esillä.

Minä muuten luulin ensin, että tuo tuolla on Ahola, kun käveltiin sinne päin…

Aholasta etenemme sitten pienten mutkien kautta Halosenniemeen, taidemaalari Pekka Halosen ja hänen perheensä kotiin, joka on nykyään sekä taidemuseo ja kotimuseo. Komea hirsirakennus, jossa ei kuitenkaan saanut valokuvata sisätiloissa. No, siinä ehti sitten ihastella tauluja ja komeaa arkkitehtuuria oikein kunnolla. Korkea ateljee, jossa oli parvi, varasti aikalailla huomion. Ja tauluja oli tosiaan muiltakin aikalaistaitelijoilta, esimerkiksi nyt vaikka Venny Soldan-Brofeltilta, Edelfeltiltä, Gallen-Kallelalta ja Järnefeltiltä. Kuvataiteen tuntemus ei ole vahvinta alaani, joten minulle jäi nyt ainakin mieleen se, että Pekka Halonen tykkäsi maalata lumisia talvimaisemia.

Halosenniemessä saatiin ihastella kesäisiä järvimaisemia ja järven yllä kohoilevia tummanpuhuvia pilviä. Järvi oli täällä lähempänä kuin muissa kohteissa. Rannassa oli saunarakennus, joka kierrettiin, mutta sinne ei päässyt sisälle. Kun tultiin talosta takaisin ulos, tuuli oli muuttunut aika kylmäksi ja jouduttiin lisäämään vähän vaatetta päälle.

Tein alla olevan kuvan hamehousut joku aika sitten, mutta tuntuu, etteivät ne(kään) näytä minun päällä kovin hyviltä. Voisinhan näitä kaventaa tai lyhentää joskus, jos kyllästyy. Itse tekemisessä on se hyvä puoli, että vaatteet on sitten helppo muunnella joksikin muuksi. Korkeavyötäröiset ja siniset pellavasta tehdyt leveät shortsit onnistuivat vähän paremmin. Olen nyt viime aikoina halunnut itselleni vain shortseja ja hamehousuja, kun olen jotenkin kyllästynyt hameisiin ja mekkoihin.

Itsetehdyt hamehousut ja neuletakkikin on minun ompelema.

Mitä omiin kuvataiteiluihini tulee, itse piirtelen nykyään lähinnä tietokoneella ja piirtopöydän avulla (sitä olin viime keväänä opiskelemassakin Aalto yliopiston avoimessa). Digitaaliseen puoleen kun kerran tutustuu, niin ei sitä jaksa enää mihinkään maalisotkuihin sekaantua. Klik, klik ja klik, virheet vain pois, klik. Tykkään kai piirrellä eniten ihmishahmoja. Puiden piirtämisestä pidän myös. Olin vähän miettinyt, että jos syksyllä olisi joku kiva piirustuskurssi tuolla Aallon avoimessa (siis ei-digitaalinen, koska se on jo käyty), voisin ehkä mennä, mutta todennäköisesti se jää kuitenkin väliin, koska näkö reistailee ajoittain sen verran, että se tuntuisi vähän hölmöltä, kun ei tiedä, milloin on taas ongelmia ja milloin ei. Lisäksi kouluissa ym. julkisissa tiloissa on yleensä loisteputkivalaistus, joka hankaloittaa näkemistäni entisestään.

Juu, näiden kaikkien herrojen taiteenlajit ovat myös minulle rakkaita ja pitkäikäisiä harrastuksia, minä sekä kirjoittelen että piirtelen ja onnistuupa minulta ihan kelpo partituurikin näköjään: viimeiset kuukaudet kun on viettänyt yhtä vääntäessä, niin tietää kyllä työtä tehneensä, vaikka nykyaikana sentään onkin nuotinkirjoitusohjelma apuna. Muuten minä en tuollaiseen rääkkiin ryhtyisikään. Mutta ainahan pitää jotain yrittää, jos on edes se mahdollisuus.

Tuusulan Rantatiellä olisi sijainnut myös J.H. Erkon koti Erkkola ja Aleksis Kiven kuolinmökki, mutta ne jäivät meiltä nyt tällä kertaa väliin.

Lähdimme sieltä Halosenniemestä sitten kävelemään takaisin bussipysäkille ja sade alkoi sopivasti juuri, kun olimme katoksen alle päässeet. Sehän meni sitten kerrankin ihan sääennusteiden mukaisesti. Kiitos siitä. Ajoimme bussilla Hyrylään, koska oli kova nälkä, mutta ei löydetty sieltä nopeasti muuta meille kelpaavaa ruokapaikkaa kuin Hesburger. Pikaruokien jälkeen lähdettiin bussilla Helsinkiin päin.

Ihan hyvin ja sujuvastihan tämä retki hoitui julkisillakin ja näin paljon nähtiin. Me ollaan kyllä totuttu julkisiin. Yleensä ihmiset haluavat ajella autoilla? Mutta me ei autoa ajeta. Itse pelkään henkilöautoissa vähääkään nopeammassa vauhdissa tai pitemmillä matkoilla, ne on kamalia säilykepurkkeja, enkä hirveän mielelläni niihin astu. Välillä kuitenkin on pakko, tai ei nyt mikään pakko, mutta kun ei kehtaa kieltäytyäkään. Linja-autoissa en pelkää niinkään (paitsi joskus). Vaarallisempaahan tieliikenne oikeasti onkin, tilastollisesti katsottuna, kuin esimerkiksi lentäminen, jota tunnetusti pelkään jo niin paljon, että mietiskelen koko ajan sitä päivää, jolloin olen mielestäni nähnyt maailmaa tarpeeksi, niin että voin lopettaa lentämisen. Minähän en aikaisemmin ollut kovinkaan innostunut matkustelemisesta, ennen kuin mieheni sai minuun tämänkin innostuksen tartutettua.

Kaikkiin juttuihin ei keksi ihan niin paljon sanottavaa, mutta esimerkiksi nämä taiteilijakodit nyt oli sellainen aika mieleinen kohde ja ne herättivät aika paljon kaikenlaisia ajatuksia ja tunteita.

Meillä on muuten tulossa tässä elokuussa myös joku taideristeily Porvooseen, eli laivalla sinne, siellä tutustumaan johonkin taidemestaan ja sitten vielä takaisin tullessa illallinen laivalla. Kuulostaa aika hyvältä, vaikken oikein koko jutusta mitään tiedäkään. Pääsen mukaan avecina, josta joutuu maksamaan 🙂

 

Aholansaari ja Paavon pirtti

Aholansaari on 1800-luvulla eläneen herännäisjohtaja ja talonpoika Paavo Ruotsalaisen kotisaari, jossa sijaitsee leiri- ja lomakeskuksen lisäksi Paavon pirtti. Kotimuseona toimiva Paavon pirtti on vanha hirsirakennus, joka on ollut Paavo Ruotsalaisen viimeinen asuinpaikka.

Linkki Aholansaaren sivuille: https://www.aholansaari.fi/

Perjantaina, kun saavuimme Tahkon lomakeskukseen ja kotiuduimme Alppitalo Sinitähteen mm. käymällä kaupassa ja täyttämällä jääkaapin, lähdimme sitten vielä illalla kävelemään noin parin kilometrin matkan Sääskiniemen laiturille, josta pääsee laivalla Aholansaareen. Herättäjäjuhlien aikaan laivat kulkivat Aholansaareen tavallista useammin ja vielä illallakin.

Matka saareen kesti noin 15 minuttia. Saaressa sitten päätettiin suunnata heti Paavon pirtille, että ehdittäisiin käydä sisällä, ennen kuin paikka suljettaisiin. Tällainen tie vei Paavon pirtille:

Talo oli oikeastaan aika iso ja tilava. Paavon ja Riitan kamarit ovat peräisin 1830-luvulta ja ne ovat talon vanhimpia osia. Paavon kamarissa on Paavo Ruotsalaisen itse tekemät huonekalut ja hänen kuolinvuoteensa. Sen vieressä on ”akkain kamari”, jossa on nähtävillä 1800-luvun lopun kalustusta ja naisten käsityövälineistöä. Lisäksi kokonaisuuteen kuuluu Paavon kuolinvuodelta 1852 peräisin oleva savutupa ja 1900-luvun alkupuolelta oleva keittiö. Näitä kaikkia yhdistää eteistila.

Herättäjäjuhlilla hitiksi ovat nousseet Paavon pallit eli Paavon Ruotsalaisen tuolin nykyaikaiset kopiot, joita juhlilla myydään. Kuvassa Paavon kamari ja Paavon kuolinvuode.

Savutupa on toiminut seuratupana ja siellä oli hieno uunin pankko. Sanoin miehelle, että jos olisin elänyt entisaikoina, olisin ehdottomasti vaatinut, että olisin saanut nukkumapaikakseni jonkun lämpimän uuninpankon. 🙂

Tilaa savutuvassa oli ihan mukavasti. Alla savutuvan mustunut oviaukko.

Kuljeskeltiin sitten jonkin aikaa ympäriinsä ja katseltiin erilaisia rakennuksia.

Aholansaaressa järjestetään rippikoululeirejä ja yhdessä hirsimökissä oli valokuvanäyttely, jossa oli valokuvia Aholansaaren rippileireiltä eri vuosikymmeniltä.

Meidät toi saareen Kleofas-niminen laiva ja pois pääsimme Toivolla. Tykkäsin näistä kumpuilevista Pohjois-Savon järvimaisemista. En edes muista, olinko koskaan aikaisemmin ollut saarella, joka sijaitsee järvessä…?! Hmm. No, kerta se on ensimmäinenkin. Minähän olen merikaupungin tyttö ja lapsuuden kesät menivät aikalailla merellä, niin että järvet ovat minulle aina jotenkin eksoottista kamaa… (kts. esim. melko tuore juttu: Kirkonmaa – vetinen kesäretki )

Linkit muihin tämän reissun juttuihin:

Yhden naisen retkikunta valloittaa Tahkovuorta: Tahkovuoren maisemissa

Ja miksi me oikeastaan tännekin päin Suomea päädyttiin: Herättäjäjuhlilla missä milloinkin

Joulusta Juhannukseen

Laitan tähän kuvia, joita olen ottanut viimeisen puolen vuoden aikana erilaisilla pienemmillä retkillä lähelle, ja vähän kauemmaskin. Ei kuitenkaan kovin kauas, koska niille kuville on sitten omat juttunsa…

Jouluista tunnelmaa Sinebrychoffin museossa Helsingissä

Linkin takana lisää em. museosta:

http://www.rantapallo.fi/tiatones/2017/01/10/tunnelmia-lux-helsingista-bodom-jarvelta-ja-vahan-museostakin/

Lahden komeat jouluvalot

Arabia, Helsinki. Tammikuussa aloin opiskella Aalto-ylipiston avoimessa digitaalista kuvailmaisua.

Tammikuussa käytiin Ateneumissa (edellisestä käynnistä taisi olla n. 20 vuotta minulla)

Tammikuinen vesikeli. Elokuviin menossa. Tennispalatsi, Helsinki.

Huuhkaja Heinolan lintutarhassa helmikuussa

Papukaijat Heinolan lintutarhassa

Vanhan kaupungin pato Helsingissä talvella

Katutaidetta Vallilassa Helsingissä

Kivikissa ja katutaidetta Arabiassa Helsingissä

Espoon tuomiokirkko pääsiäisenä, kiirastorstai-iltana

Hietaniemen hautausmaa on suosikkipaikkojani Helsingissä

Hietaniemen hautausmaa. Taas löytyi pallonmuotoinen hautakivi.

Erikoinen lasitakka Ison Omenan kauppakeskuksen käytävällä Espoossa

Hietaniemen hautausmaa, ortodoksiselta hautausmaalta

Hietaniemen ortodoksiselta hautausmaalta

Puolarmetsän sairaalan purku Espoossa

Hääpäivän juhlintaa Helsingissä toukokuussa. Senaatintori.

Lähimetsässä. Puissa kiipeileminen tekee hyvää vanhoillekin ihmisille.

Kesä on tullut

Lännenratsastus. Ystävän kanssa hevostapahtumassa Kaivopuistossa

Hieno talo Ullalinnassa Helsingissä

Presidentti Mauno Koiviston hauta hautajaispäivänä Hietaniemen hautausmaalla

Juhannuskokkoa katsomassa Espoon Koukkuniemessä

Juhannuskokkoa katsomassa Espoon Koukkuniemessä

Kävelyllä lähellä kotia Espoossa. Pellot valkoisenaan kukkia.

Ja sitten vain odottelemaan syksyisempää kuvasarjaa… 🙂

Linnunlaulun huvilatunnelmaa sisällä ja ulkona

Tarkoituksenamme oli aurinkoisena sunnuntaipäivänä lähteä vain vähän kävelemään Helsinkiin, sinne Linnunlaulun, tai Eläintarhan, huviloiden suunnalle. Loppujen lopuksi päädyimme seikkailemaan paikasta ja tilaisuudesta toiseen, kun Helsinki-päivänä sattuikin olemaan jos jonkinlaista ohjelmaa ja jännää nähtävää. Ensin päädyimme Eläintarhan huvilaan, jonne pääsi päivän kunniaksi sisälle asti.

Blomin perheen elämästä oli säilynyt myös paljon valokuvia

Eläintarhan huvila on uusrenessanssityylinen puuhuvila, joka on rakennettu vuonna 1889 Frans Oskar Blomin perheen kodiksi. Huvila on välillä ollut aika huonossakin kunnossa ja purku-uhan alla. Nykyään siellä toimii taiteilijaresidenssi ja alakerta on kalustettu 1800-luvun porvariskodin tyyliin. Oli tosi kivaa päästä katsomaan näin jännittävää vanhaa taloa sisältä. Siellä oli kauniisti kalustettuja huoneita, hienoja tapetteja ja vanhan ajan tunnelmaa.

Portaikko Eläintarhan huvilassa. Tapetit olivat tässä aika vanhan näköisiä.

Sali, jossa oli mm. todella hieno kaakeliuuni.

Salin hieno kaakeliuuni

Ihana makuukamari

Huvilan parvekkeella

Näkymä huvilan pihalta ja parvekkeelta

Mies söi lettuja huvilan pihalla

Eläintarhan huvilalta jatkoimme Villa Kiveen, jossa alkoi juuri sattumalta vuoden helsinkiläiskirjailijan julkistamistilaisuus. Pysähdyimme seuraamaan tilaisuutta ja tutustuimme myös runonäyttelyyn. Tällä viikolla onkin saatu aika suuri kulttuuriannos, kun torstaina oltiin Cross Over -festivaaleilla, jossa esiinnyin itse runojeni ja musiikkini kanssa.

Vaaleanpunainen huvila kallion päällä radan vieressä

Yksi huviloista radan vieressä kallion päällä

Villa Kivi

Päätimme sitten sunnuntaikävelyllämme suunnata vielä Talvipuutarhaan. Siellä lauloi Venla Saartamo, jota kuunneltiin muutaman biisin verran. Talvipuutarha on kiva paikka, jossa muistan viimeksi käyneeni joskus vuonna 1995. Noh, yli kaksikymmentä vuotta myöhemmin tunnen olevani edelleen yhtä nuori, heh-heh. Talvipuutarhan tropiikin jälkeen ulkona tuntui vähän viileältä. Sitten alkoikin pilvistyä ja sade ropsahti sopivasti, kun olimme bussissa matkalla kotiin.

Emme siis etukäteen tienneet mitään mistään Helsinki-päivästä ja näistä ohjelmista, mitä eteen sattui, mutta ihan kiva päivä meillä oli. Lähdetiin pelkästään kävelylle, päästiin sisälle huviloihin ja eksyttiin monenmoisiin kulttuuritilaisuuksiin. Lopuksi käytiin vielä syömässä merirosvoteemaisessa Hook-ravintolassa. Minä söin siipiä ja ranskalaisia ja mies pihvisalaatin, ja hyvää oli.

Talvipuutarha

Talvipuutarha

Kadriorgin palatsi ja muita rakennuksia

Lähdettiinpä sitten kesäkuun alkajaisiksi ja taas kerran päiväreissulle Tallinnaan, jossa käytiin katsastamassa uusia kulmia. Ensin käytiin tutustumassa Kadriorgin palatsiin ja sen jälkeen oli tarkoitus haahuilla ympäriinsä autiotaloja bongaillen. No, niitä autiotaloja ei ehkä tällä kertaa nähty niin paljon kuin oli odotettu (viime kerrallahan niitä nähtiin, vaikkei odotettu), mutta Kadriorgin lähistöllä sai kuitenkin ihastella toinen toistaan upeampia huviloita ja muita rakennuksia, joista jotkut olivat paremmassa kunnossa ja jotkut taas vähän ränsistyneempiä ja tyhjillään.

Tällä kertaa testattiin myös Eckerö Linen m/s Finlandia. Yleensähän (ainakin minä) olen matkustanut Tallinnaan vain Viking Linen kyydissä, joten oli kyllä kiva välillä kokeilla jonkun muunkin firman purtiloa (laitanpa siitä Eckerö Linestä vielä erillisen jutun).

Tornitalo

Tallinnassa aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, mutta eipä siellä etelässä juuri sen lämpimämpää ollut kuin kotomaassakaan.  Kova ja kylmä tuuli kävi luihin ja ytimiin, eikä lämmin villatakki farkkutakin alla ollut ollenkaan huono idea. Olin juuri saanut ommeltua valmiiksi liehuvahelmaiset ’hamehousut’, joita olin heti innokas käyttämään, mutta niiden alle jouduin sitten laittamaan vielä mukaan ottamani legginssit, että tarkenin. En nyt tiedä, näyttikö tällainen tyyli typerältä vai ei, pääasia kuitenkin, ettei palellut. Huivikin oli suurimman osan ajasta kiedottuna kaulan lisäksi myös pään ympäri, niin että näytin ihan maatuskalta. Ja huivi sattui olemaan vielä sävy sävyyn palatsin kanssa.

Kylmä oli, mutta maatuska oli silti iloinen… 🙂

Aurinko paistoi, mutta kylmä puhalsi, eikä villatakki ollut ollenkaan huono idea

Kadriorgin palatsin on rakennuttanut Pietari Suuri. Rakennus toimii nykyään taidemuseona ja siellä on esillä Viron taidemuseon ulkomaisen taiteen kokoelma. Mieheni ainakin tuntui löytävän paljon mieleisiä tauluja, kuten esimerkiksi hollantilaisia ’eläintauluja’ tai ruoka-asetelmia, joissa linnut makaavat tarjottimilla ja kanit ketarat ojossa.

Pietari I Suuri

Palatsissa ei siis ole juurikaan mitään keisarin huonekaluja tai muuta sellaista. Palatsi oli kyllä minun mielestäni sisältäkin ihan hieno rakennus. Kyllä siellä kannatti käydä. Ulkona on sitten isot puistoalueet kierreltäviksi.

Ajoimme ensin satamasta raitiovaunuilla Kadriorgiin, ettei tulisi liikaa käveltävää. Palatsissa käynnin jälkeen lähdimme kävelemään takaisin päin. Matkan varrella nähtiin kaikenlaisia jänniä rakennuksia, joissa oli jos jonkinmoista uloketta, erkkeriä ja tornia. Nähtiin myös muutamia autiotaloja, jotka ilmeisesti olivat myytävinä. Yhdellä sivukadulla seisoskeli joku mömmöhörhön oloinen hemmo tutisemassa jonkun talon päädyssä ja yritettiin kiertää se tyyppi vähän kauempaa. Muuten näillä kulmilla vaikutti aika rauhalliselta.

Ilmeisesti myytävänä

Hieno talo

Erikoinen. Näyttää niin kuin päälle olisi kasattu uusia kerroksia.

Erkkereitä ja ulokkeita oli paljon

Jostain syystä tämä talo oli minusta jännän näköinen.

Puoti

”Tee oikea valinta”. Aikamoinen kunnostaminen näissä kyllä varmaan olisi.

Päädyttiin sitten lopulta Kangadzungeliin (eli suomeksi kangasviidakkoon). Viimekerralla en saanut sieltä mitään ostettua ja halusin nyt mennä sinne uudelleen, kun oli paremmin aikaa. Mies jäi ulkopuolelle odottamaan, enkä palalaareja penkoessani huomannut ollenkaan ajan kulua, ennen kuin aloin voida huonosti. Ehkä olin saanut jonkin allergisen reaktion pölyisistä kankaista, ja onhan niissä ilmeisesti kaikenlaisia kemikaalejakin (??). Otin sitten ne kankaat, mitä olin siihen mennessä ehtinyt valita ja lähdin kassalle. Olin kuulemma ollut penkomassa kankaita 45 minuuttia. Siellä vain oli niin paljon kivoja juttuja, enkä osannut päättää mitä ottaisin… Kankaat ovat palapuolellakin siististi värin mukaan pinoihin viikattuina, mikä helpottaa katselua ja on vähän erilaista kuin mihin Suomessa on tottunut.

Hillittyjä värejä ja kuoseja minulle. Ehkä niistä tulee pari puseroa ja housut.

Kalle Kustan ruuat

Olo oli sitten aika huono ja äklöttävä, mutta palauduin onneksi entiselleni sen jälkeen, kun olimme käyneet syömässä. Jostain syystä menimme vanhaan kaupunkiin ja valitsimme sieltä Kalle Kusta –nimisen ravintolan, joka oli selvästi suunnattu suomalaisille turisteille. Ei minulla kyllä mitään valittamista ollut. Minä söin kuhaa ja mies stroganoffia. Sen jälkeen minulla riittikin voimia kohdata Rimissä pelottava venäjänkielinen vartija…

Mieheni halusi siis jostain syystä vielä käydä Rimi-nimisessä valintamyymälässä ostamassa leipää ja suolakurkkuja (älkää minulta kysykö…). Katsoin siinä kaupan eteisessä sitten, että tuossa maksuautomaatilta näyttävän pömpelin vieressä näyttäisi olevan yksi ylimääräinen tuoli. Voisin varmaan istua siinä ja odottaa, kun ei minulla ollut mitään asiaa mihinkään ruokakauppaan. No, yhtäkkiä jostain pelmahti koppalakkinen vartijaukko, joka rupesi selvällä venäjänkielellä selvittämään minulle (niin, minähän siis sattumoisin ymmärrän venäjää juuri sen verran), että siinä ei saa istua, koska tuossa on tietokone. No, ukko sitten paineli itse sinne pömpelin taakse istumaan (niitä maksupömpeleitähän oli Suomessakin vielä joitain vuosia sitten, joten kuvittelin sen olevan sellainen…) ja se minun tuolini jäi siinä tyhjäksi. En tiedä, mitä haittaa siitä olisi ollut, jos olisin siinä istunut, kun ei se ukko sitten seisomastakaan kuitenkaan ajanut pois.

Tämän jälkeen olikin sitten jo aika lähteä kävelemään takaisin satamaan päin. Tallinna oli sillä kertaa nähty ja varmaan siellä riittää vielä paljon uusia kulmia nähtäväksi. Kyllä sinne varmaankin taas jossain vaiheessa palataan uudelle retkelle.

Liukastellen Tarvaspäähän

Jotenkin sitten satuin tänne tälläkin kertaa näin harmaaseen vuodenaikaan… Tuolla rannassahan pilkottaa jokin saunan näköinen? Ja muutenkin olisi kiva mennä lähemmäs rantaa ja tutkia ympäristöä vähän enemmän. Harmaa sää ei kuitenkaan erityisemmin houkuttele. Ja nyt taitaa olla muutenkin kiirus kotiin laittamaan ruokaa ja syömään… 😉

Voisin kuitenkin kuvitella, että Gallen-Kallelan ateljeelinnan pihamaalla olisi mukavampi oleskella kesäaikaan. Nyt ulkona kiertely jäi aika vähäiseksi. Puisessa huvilarakennuksessa toimiva kahvilakin oli tilapäisesti suljettu. Terassilla myytiin kuitenkin pieniä virvokkeita.

Linkki Gallen-Kallelan museon sivuille

DSC02324-001

Ateljeerakennuksen vieressä oli pari hienoa mäntyä, joista toinen oli haljennut. Vähän niin kuin Gallen-Kallelan maalauksessa…

DSC02326-001

Tällä kertaa meillä oli siis sunnuntaikohteena Akseli Gallen-Kallelan museo, Tarvaspää. Itse olin käynyt Tarvaspäässä kerran aikaisemmin. Mies pääsi käymään ihan ensimmäistä kertaa.

Tarvaspäähän sijaitsee nykyisessä kotikaupungissamme Espoossa, mutta on siitä erikoisessa paikassa, että julkisilla liikennevälineillä ei ihan viereen pääse. Lähimmäksi ajaa bussi nro 106, jonka pysäkiltä on noin kilometrin kävelymatka. Ei mikään maailman turistiystävällisin tilanne. Olen tainnut joskus nähdä jossain lehdessä juttuakin tästä asiasta. Mitenkäs ne ulkomaalaiset turistit tänne löytävät? Tällä kertaa tiet olivat kaiken lisäksi paikoitellen tosi liukkaassa kunnossa. Vaikkei kävelymatka mikään ylivoimaisen pitkä ollutkaan, se tuntui vähän hitaalta, kun välillä piti ihan oikeasti varoa liukastumista jäisissä ja hiekattomissa kohdissa. Ja sitten lopuksi vain oikaistiin jyrkkää rinnettä ylös talon pihaan, sulia kohtia pitkin hyppimällä, kun ei jaksettu kiertää tietä pitkin. 😉

DSC02328-003

Akseli Gallen-Kallela oli alunperin suunnitellut Tarvaspään ateljeelinnan työtilakseen. Museossa on tällä hetkellä menossa kuohuvasta 1910-luvusta kertova näyttely, joka liittyy myös Suomi 100 -juhlavuoteen. Osallistuimme opastetulle kierrokselle, joka ehkä oli meidän mielestämme vähän ’lattea’, jos nyt vertaa esim. Sinebrychoffin museoon tai Tamminiemeen, joissa kävimme viime vuoden puolella. Näyttely oli silti ihan kiva ja arkkitehtoorisesti kiinnostava ateljeerakennus on mielenkiintoinen käyntikohde.

Osallistujia kierroksella oli yllättävän paljon. Ateljeessa ja näyttelytilassa oli esillä sekä Gallen-Kallelan että muiden taiteilijoiden töitä. Eihän tästä muuten montaa viikkoa ole, kun kävimme Ateneumissakin pitkästä aikaa (minulla edellisestä käynnistä olikin vierähtänyt parikymmentä vuotta). Siellähän niitä Akselin tunnetumpia maalauksia pääsee ihailemaan.

IMG_20170219_184811_341

”Paha omatunto”. Lasimaalaus. Tätä ihailin erityisesti.

DSC02294-001

siveltimiä ynnä muuta maalausvälineistöä

Ateljeelinnan tornissa oli esillä mm. valokuvia sekä maailmankartta, johon oli merkitty paikkoja, joissa Gallen-Kallela oli matkustellut tai oleskellut, myös yhdessä perheensä kanssa. Minulle jäi erityisesti mieleen (kierroksellakin mainitut) ”tuhmat puheet”, joita lapset isänsä mielestä oppivat suomenkielisessä koulussa. Niinpä Akseli otti lapsensa pois koulusta yhden lukuvuoden jälkeen ja siirsi heidät kotiopetukseen.

Pyöreän tornin ikkunoista tähyillessä tulin miettineeksi, minkähänlaiset maisemat olivat silloin sata vuotta sitten, kun nyt talon toisella puolella viuhuvat isot tiet ja vähän kauempana siintävät toimistorakennukset.

vessa

Tornin puolivälissä oli jännä portaikkoinen vessa/kylpyhuone. Alhaalla oikealla on kylpyamme, jonka reunaa näkyy tässä vähän.

DSC02308-001

Näkymä ateljeelinnan tornista huvilarakennukselle ja rantaan

DSC02336-001

Gallen-Kallelahan oli 1910-luvulle tultaessa juuri palannut perheineen Afrikasta, jossa he olivat asustelleet vuosina 1909-1910. Minua alkoikin kiinnostaa enemmän se, miten tuohon aikaan matkustettiin ja vielä niinkin kauas kuin Keniaan. Silloinhan ei lentokoneella päässyt, eikä matkustaminen muutenkaan ollut mikään tavallisen perheen juttu. Mutta siellä se Akseli vain oli ampunut sarvikuonoja, maalaillut Afrikan värejä, selvinnyt malariasta ja elellyt vaimonsa ja lastensa kanssa, kunnes oli päättänyt palata takaisin Suomeen. Sivumennen mainittuna, minä en uskaltaisi matkustaa Afrikkaan edes nykyaikana, vaikka on kaikenmaailman rokotteet ja lääkkeet olemassa.

DSC02289

Onko se Afrikasta?

Tässä talvella blogini onkin päivittynyt vähän harvemmin, kun ei ole mihinkään kovin kauas ehtinyt, eikä näin ollen ole ollut kovinkaan paljon asiaa. Valokuvia olen napsinut viime aikoina enimmäkseen Helsingin Arabian suunnassa, koska käyn siellä vähän väliä piirtämässä ja maalaamassa. Siveltimiä ja maaleja ei kuitenkaan käytetä, vaan tietokonetta ja piirtopöytää eli pentablettia. Opiskelen siis tällä hetkellä Aalto yliopiston avoimessa digitaalista kuvailmaisua. Arabian maisemissa nappaamiani kuvia voi katsella Instagram-sivullani. Ja tietysti muitakin kuvia, missä sitä onkaan tullut käytyä viime aikoina, mm. Heinolan lintutarhalla, vaikka siitä ei varsinaista blogi-juttua tehtykään… Tia Tonesin Instagram

Maaliskuulle onkin sitten jo enemmän reissuja tiedossa ja kesällä ehtii toivottavasti taas enemmän. Tämä matkablogihan on tosiaan minulle vain yksi harrastus muiden joukossa, enkä halua alkaa tekemään tikusta asiaa, että blogi päivittyisi koko ajan johonkin tiettyyn tahtiin.

Tunnelmia Lux Helsingistä, Bodom-järveltä ja vähän museostakin

Ihanaa, että satoi vihdoin luntakin välillä. Ja että pääsin (edelleen jatkuvasta) sitkeästä flunssasta huolimatta tänä vuonna katselemaan Lux Helsingin valoja.

Viime aikoina blogissa on ollut vähän hiljaista, kun ihan pienimmistä retkistä ei ole joko laiskuuttaan tai huonosti onnistuneiden kuvien takia jaksanut blogijuttuja tehdä. Mutta blogin Facebookiin ja Instagrammiin on sentään ilmestynyt jotain… Aikomukseni on jatkaa blogin kirjoittamista tänäkin vuonna, sehän on mukava harrastus, vaikka lukijoista en paljon tiedäkään, mutta ainakin äitini myöntää lukevansa ja tätikin oli kuulemma käynyt, eli tästähän on hyvä jatkaa… 🙂 Matkasuunnitelmia on sekä kotimaan että ulkomaan kamaralle. Seuraava lento olisi Prahaan. 🙂

Tässä postauksessa tunnelmia Lux Helsingistä ja vähän muualtakin…

mpyörä

jäät

DSC01630-001

DSC01671-002

Eniten tykkäsin Senaatintorin tunnelmasta, kun muuttuvien valojen kanssa soi sellainen jännä musiikki… Ihana, jotenkin utopistinen ja taianomainen tunnelma!

DSC01649-004

 

poropaikkamv

Tämä kuva on otettu vuosi takaperin, koska en saanut tällä kertaa Espalta hyvää kuvaa näistä valoporoista, ihmisiä oli niin paljon.

VUODENVAIHTEEN JUTTUJA:

Vuoden ensimmäisenä päivänä ei ollut vielä lunta. Silloin kävimme retkellä Bodom-järven pelottavankuuluisalla murhaniemellä, mutta valitettavasti siellä oli jo niin pimeää, etteivät kuvat oikein onnistuneet. Nykyään tuo paikka ei taida olla enää niin kovin syrjäinen. Läheisillä hiihtoladuilla riitti väkeä, samoin kuin lasten Angry Birds -härveleissä. Käväisimme myös kahvilassa juomassa lämpimät juomat. Bussiyhteydet tuonne päin Espoota eivät valitettavasti ole kovin hyvät. Joskus pari vuotta sitten, kun muutimme Espooseen, ajoimme kerran huvikseen (joillakin on halvat huvit!) bussilla Bodom-järveä kiertävän linjan, ja täytyy sanoa, että en ole ikinä pelännyt niin paljon bussissa: hirveää vauhtia huonokuntoisen näköisellä kapealla tiellä ihan järven ja jyrkän pudotuksen vieressä. Sellaista ’huvia’ siis löytyy Suomestakin ja ihan Espoosta ja sitä voi kai suositella silloin, kun VUORISTORATA ei riitä… 🙂

bodomniemet

Toi seuraavako se murhaniemi nyt on? Tai oli?

Siinäkö se murhaniemi nyt sitten oli? Siellä oli niin pimeää pienen taskulampun kanssa, että eipä siellä mitään nähnyt ja tunnelma oli… hmm… pimeä. Vaikka kauheasta tapauksesta on jo melkein 57 vuotta, vieläkin se siis houkuttelee turisteja, vaikka tavallista metsää ja järvenrantaahan se vain on.

Bodom-järvellä

kuunkumotus

Tunnelmakuva Bodom-järven bussipysäkiltä. Pakkanen kiristyy ja kuu kumottaa…

Laitan tähän vielä loppukevennykseksi hienon yksityiskohdan sohvakalustosta, jolla taisi olla jotain tekemistä itse tsaarin kanssa… Viime vuoden puolella ennätimme nimittäin tekemään pikku retken Helsinkiin Sinebrychoffin taidemuseoon. Paul ja Fanny Sinebrychoffin kotimuseon tiloihin oli vapaa pääsy ja osallistuimme opastetulle kierrokselle, jossa oli silloin jo aika jouluinen tunnelma. Siellä oli paljon hienoja huonekaluja, ja potretteja täynnä olevista seinistä tuli jotenkin mieleen Miramaren linnan isotukkaiset kuninkaallisten kuvat viime syyskuussa Italian maalla.

Linkki Sinebrychoffin taidemuseon sivuille: http://www.sinebrychoffintaidemuseo.fi/

DSC01260

Sinebrychoffin museossa, sohvakaluston hieno yksityiskohta

Jouluista tunnelmaa Sinebrychoffin museossa

Kekkosella kylässä

Urho Kekkosen museo Tamminiemi oli jo pitkään ollut sellainen kohde, jossa halusin käydä. Sinnehän siis pääsee Helsingin keskustasta kätevästi bussilla 24, joka menee Seurasaareen. Tamminiemen piha-alueella voi kuljeskella myös ilman lipun ostoa ja käydä vaikka lisärakennuksen Cafe Adjudantissa. Museossa voi joko kierrellä itsekseen tai osallistua opastetulle kierrokselle. Suosittelen opastettua kierrosta. Oli tosi mielenkiintoista kuulla huoneiden historiasta, Kekkosen päivittäisistä tavoista ja kaikista kuuluisista vieraista, joita talossa oli kestitetty ja saunotettu. Rannassa on myös Kekkosen rakennuttama hirsisauna, jossa on uima-allas ja melkoisen voimakas tervan tuoksu.

Itse talo on nykyajan vaatimuksiin nähden pieni, noin niin kuin presidentin virka-asunnoksi. Kalustus on aidosti Kekkosen aikainen. Huoneissa on paljon erilaisia mielenkiintoisia muistoesineitä ja taidetta, esimerkiksi vaikka värikästä suomalaista lasia. Yläkerrassa, joka oli presidentin yksityistä tilaa, oli televisionurkkauksessa hieno Reidar Särestöniemen maalaus. Vaikka en itse mikään kummoinen taiteen tuntija olekaan, tunnistin teoksen heti, koska olen itse käynyt Kittilässä Särestöniemen museossa vuonna 1992, kun matkustin perheeni kanssa Suomen läpi aina Norjaan ja Jäämeren rannalle asti.  Sen reissun jälkeen en ole toiste niin pohjoisessa käynytkään. Joskus pitäisi kyllä mennä…

Kun kävelimme myöhemmin Mäntyniemen ohi, huomasi hyvin, miten paljon ajat ovat muuttuneet. Nykyään presidentin asumus on suojattu vähän järeämmin portein, eikä koko talokaan taida näkyä tavalliselle kansalle. Jotenkin Kekkosen kotona käydessä tuntui pääsevän hetkeksi ikään kuin johonkin ”vanhaan hyvään aikaan” ja sen tunnelmaan.

kekkosenhuvimaja

Kallion päällä näkyi tällainen pieni ja aurinkoinen rakennus. Huvimaja??

kekkosentvtila

Kekkosen tv-nurkkaus ja upea Reidar Särestöniemen maalaus

tamminiemitalo

Tamminiemen talo saunarannasta kuvattuna

pihalla

Itse suunnittelemani ja tekemäni mekko. Sukkikset oli vähän liikaa, kun päivä olikin lämmin, mutta en kehdannut mennä pressan taloon ilmankaan, enkä oikein omista ohuempia… 😉

http://www.kansallismuseo.fi/fi/tamminiemi

Moikka!

Olen Katianna ja olen jo pitkään haaveillut omasta (matka)blogista, ihan vaikka vain omaksi huvikseni. Harrastan kirjoittamista ja valokuvaamista. Tykkään kuvankäsittelystä ja digitaalisesta piirtämisestä. Joskus olen tehnyt vähän musiikkiakin. Lisäksi suunnittelen ja ompelen mielelläni vaatteita itselleni, joten tässä blogissani tulen varmaan myös käsittelemään matkojen lisäksi vähän itse tekemiäni vaatteita (täytyyhän sitä nyt matkoillekin pukeutua 😉 ). Olen kiinnostunut matkustelusta, kirjallisuudesta, elokuvista, musiikista, taiteesta ja museoista. Inspiroidun mm. persoonallisista pukeutumistyyleistä ja autiotaloista.

Tämä blogi olisi tarkoitus täyttää satunnaisilla päivityksillä ja valokuvilla matkoilta, retkiltä ja mielenkiintoisista kohteista Euroopassa ja kotimaassa. Matkaseuranani on aviomies.

Matkoilla meitä kiinnostavat monenlaiset nähtävyydet: maisemat, luonto, kaupungit, kulttuuri, historia, museot, linnat ja muut mielenkiintoiset rakennelmat… Löhöilylomia emme juurikaan harrasta, vaan reissuillamme liikuskellaan aktiivisesti. Matkat pyritään suunnittelemaan ja hoitamaan omatoimisesti. Kohtuullisella budjetilla ja julkisilla kulkuvälineillä.

Sekä luonnossa liikkuminen että kaupunkeihin tutustuminen on meidän mielestämme kivaa. Kaupungeissa tulee usein käytyä museossa. Viimeksi kävimme maaliskuussa Tukholmassa Abba-museossa, joka oli ihan mukava paikka. Museon sivut löytyvät osoitteesta: http://www.abbathemuseum.com

Myös viime kesänä katsastamaamme Tallinnan ”Keskiaikaisten kidutusvälineiden museota” voin suositella. Ainakin se on pieni, vain pari huonetta, joten karmivia vehkeitä tutkiskellessa ei ehdi väsähtää. Toissavuotisesta Berliinin reissusta voisin tehdä jälkikäteen ihan oman postauksen omien vinkkieni kera.

abba

piikkituoli

Kotimaassa olemme muutaman viimeisen vuoden aikana ehtineet käydä tutustumassa aika moneen paikkaan sekä päiväressujen että yöpymisten merkeissä (eikä aina edes pelkästään turisteina, vaan ihan muuttokuorman kanssa), mutta jos yksi mieleenpainuvin museoelämys pitäisi mainita, se olisi ehdottomasti Varkaudessa sijaitseva Mekaanisen musiikin museo. Siellä kannattaa käydä, jos sinne päin eksyy. Kävimme itse siellä pari vuotta sitten. Mieheni oli käynyt siellä joskus aikaisemminkin ja tiesi siis miten hienosta paikasta ja mieleenpainuvasta opastuksesta oli kyse… 🙂 Jopa pelkästään museon wc:ssä olisi riittänyt tutkittavaa (kuva alla). Museon sivut löytyvät osoitteesta: http://mekaanisenmusiikinmuseo.fi

wc