Browsing Category

majoitukset

Pakkasta ja trooppisia perhosia

Botania

Tällä kertaa Suomen kaupungeista on vuorossa Joensuu, jossa en muista aikaisemmin käyneeni. Sen ohi kyllä ajettiin vuoden 1992 karavaanireissulla ja perheen reissupäiväkirjasta pystyn helposti tarkastamaan, että tuolloin on yövytty ”Vuokonjärven lomassa”. Kyseinen paikka on ilmeisesti sijainnut Juukassa, mutta lopettanut sittemmin toimintansa.

Nyt oli viimeinkin aika tutustua minulta väliin jääneeseen Joensuuhun. Kuviteltiin, että se olisi helposti hoidettu Pieksämäeltä. Hah-hah. Jos oltaisiin lähdetty sunnuntaina päiväreissulle julkisilla kulkuvälineillä, aikaa kohteessa kiertelyyn olisi jäänyt vain pari tuntia. Meidän oli siis melkein ”pakko” viipyä yön yli.

Hypättiin bussiin lauantaina iltapäivällä. Se lähti ensin huristelemaan kohti Varkautta. Mikkelin aikana käytiin sielläkin kerran päiväreissulla. Silloin oli aika kuuma ja käveltiin odotettua pitempi matka Mekaanisen musiikin museolle. Se museo on kyllä niin uskomaton sirkus, että haluaisin mennä sinne uudestaan. Pieksämäeltä olisi sinne vielä lyhyempi matka…

Varkaudesta bussi jatkoi kohti Joensuuta. Siinä vaiheessa päästiin istumaan vierekkäin. Kuuntelin matkalla äänikirjaa ja välillä yritin bongailla ikkunasta autiotaloja. Saattoi siellä muutama sen näköinen vilahtaakin. Matkan aikana nähtiin myös iso hirvi, joka toljotti bussia metsästä. Hyvä kuitenkin, että pysyi metsän puolella. Jossain vaiheessa alkoi pimentyä ja peltojen ja metsien keskellä harvakseen nököttävät talot näyttivät kirkkaine valoineen nukkekodeilta.

Muistelisin, että Pohjois-Karjalassa on paikoin aika näyttäviä maisemia. Esimerkiksi Vuokonjärven lomassa oli huimia korkeuseroja, alhaalla järvi ja vastarannalla korkeaa kalliota ja metsää. Lampaita niityllä ruohokenttäisen caravan-alueen vieressä. Kolilla ei jostain syystä silloin käyty, vaikka aika läheltä liipattiinkin.

Joensuun keskustassa huimista maisemista ei tietysti ole tietoakaan. Ensisilmäykseltä Joensuu näyttää ihan tavalliselta suomalaiselta kaupungilta ja äkkiseltään katsottuna voisi kuvitella ilmestyneensä ihan mihin tahansa niistä. Monet niistä näyttävät yllättävän samanlaisilta. On tori ja siinä kaikenlaista liiketoimintaa ympärillä.

Matka Joensuuhun tuntui pitkältä. Ihan kuin kaupunki olisi tosi kaukana kaikesta. Kun kartasta katsoo, niin kyllähän se tunne siitäkin vahvistuu. Pieksämäki on selvästi ”keskellä ei mitään”, eikä Pieksämäellä ole juuri mitään, mutta jos asuisi Joensuussa, olisi tosi pitkä matka joka paikkaan…?

susipatsas

Joensuussa on torin laidalla kuuluisa susipatsas. Turisti saa halutessaan valokuvata itsensä puistonpenkillä suden kainalossa, minkä minäkin tietysti tein. ”Susi kosiomatkalla” on patsaan nimi. Aika hurjaa. Tarkistin Wikipediasta.

Jäimme Joensuussa pois torin pysäkillä. Tori näytti olevan jonkinlaisessa remontissa. Nyt ei ollut mikään hikinen hellesää, niin kuin edellä mainitulla Varkauden reissulla tai samalle kesälle sattuneella Kuopion kierroksella. Nyt oli maaliskuun alku ja vielä kunnon talvi: lunta ja kirpeää pakkasta. Torin toisella puolella paistoi keltaisin kirjaimin Las Palmas. Ehkä se on Joensuun kuumin menomesta?

Olimme varanneet huoneen Hotel GreenStarista. Se löytyi torin toiselta puolelta jostakin Taitokorttelin takaa. Ihan keskustamajoitus siis.

Hotellin tuulikaapin nurkassa kökötti automaatti sisään kirjautumista varten. Henkilökuntaa ei enää siihen aikaan ollut paikalla, mutta on kuitenkin mainittava, että tässä hotellissa on myös reseptionluukku, joka oli rullattu auki sunnuntaiaamuna, kun lähdimme pois.

Kummallisiksi menneet nämä hotellit nykyään, totesin miehelle. Kun minä olin lapsi, niissä oli isot aulat ja oleskelutiloja, reseptiontiskit, baarit ja ravintolat, uima-allasosastot ja tenniskentät… Nyt on vain hissi, hieman tylsiä portaita ja käytäviä, pienehkössä eteisaulassa välipala-automaatti ja pari mikroaaltouunia. Joko minulla oli lapsena varaa hienompiin hotelleihin tai sitten joku on muuttunut?

Oikeastaan pääsin lapsena aika usein hotellilomille, koska äiti pääsi työnsä puolesta joihinkin hotelleihin puoli-ilmaiseksi. Silloin hotellissa olo itsessään oli hienoa lomailua, vähän niin kuin luksusta. Tässä iässä, tai tällä budjetilla, on vaikeampi päästä samaan fiilikseen. Muuten vieraaseen kaupunkiin tutustuminen ja siellä kiertely tuntuu kivalta lomailulta, mutta hotelli on vain paikka missä nukutaan.

hotellihuone

Huone GreenStarissa oli kolmannessa kerroksessa ja oikein siisti. Tuli vähän mieleen Bilbaon Ibis, josta tykkäsin. Täällä oli kaksi sänkyä, jotka sai myös siirrettyä vierekkäin. Sen lisäksi oli pienet yöpöydät, peilipöytä ja tuoli, vihreä nojatuoli ja taulutelevisio. Eipä sitä nyt yhdeksi yöksi mitään sen kummempaa tarvitsekaan. Sänky oli aika pehmeä, mutta kuitenkin jotenkin ihmeellisen pinkeä. Se ei ollut huono, mutta kuitenkin pidän kotisänkyäni parempana ja siihen oli mukava reissun jälkeen palata. Tässä hotellissa oli myös ihan rauhallista. Ei kuulunut mitään meteliä. Vessan suihkunurkasta kuului kyllä äänekästä lorinaa vähän väliä ja pelkäsin, että se kuuluisi yölläkin, mutta en ainakaan nukkuessani huomannut mitään. GreenStarhan siis mainostaa olevansa hotelli, joka säästää ympäristöä kuluttamalla perinteisiä hotelleja vähemmän energiaa ja vettä.

Tämä GreenStar oli kyllä selvästi parempitasoinen ja siistimpi kuin Omenahotelli, jossa yövyttiin Vaasassa. Tätä voi oikeasti suositellakin. Omenassa oli vähän ankeaa ja mm. karvoja tyynyliinalla (lue tarkemmin tästä). Yhtä lämmintä näissä oli molemmissa, eli ei kotimaan hotelleissa ainakaan tämän otoksen perusteella palella tarvitse. GreenStarin huoneessa oli varustuksena vedenkeitin, pieni jääkaappi ja kolme Ikean posliinikuppia, jotka olivat tietysti väriteeman mukaisesti vihreitä. Vedenkeitin näytti vähän pölyiseltä, enkä saanut kantta auki, ja muutenkin, en oikein tiedä, pitäisikö hotellihuoneiden keittimiä käyttää, kun olen lukenut niistä hurjia juttuja… Posliinikupit ovat kuitenkin hyvät olemassa. Ne näyttivät puhtailta, mutta jokseenkin perusteellisena ihmisenä huuhtelin omani moneen otteeseen. Kävin lämmittämässä vettä alakerran mikroaaltouunissa (huom. omat teet piti käydä ostamassa kaupasta). Vähän pitkä matka sinne mikroaaltouuneille kolmannesta kerroksesta, mutta hyvä juttu kuitenkin, kun oli kiva nauttia illalla kuuma teekupillinen huoneessa. Vaikka eteiseen pinotut mikroaaltouunit ovat pöljän näköisiä, ne ovat kuitenkin ehdottomasti plussaa.

Illalla päätettiin lähteä vähän kävelemään ja sen jälkeen johonkin syömään. Käveltiin ensin Taitokorttelissa ja sitten päädyttiin joen rantaan ja Ilosaareen. Minun oli vähän vaikea saada käsitystä Ilosaaresta. Ehkä se johtui siitä, että oli pimeää. Siis oliko se nyt joku saari joessa? Taisi olla. En saanut mielestäni mitään kovin hyviä kuvia oikein mistään, vaikka yritin käyttää jalustaa.

Keskikaupungilla oli aika paljon nuorisoa liikenteessä. Näin Pieksämäkeen jo tottuneelle, Joensuu tuntui jopa liian meluisalta ja rauhattomalta metropolilta. Yritettiin katsella ruokapaikkaa ja päätettiin, että mennään johonkin pitseriaan. Tuossa on joku Sinet, mies sanoi. Minulle tuli kadulla sellainen ikään kuin intuitiivinen tunne, että en voi mennä syömään paikkaan, jonka nimi on Sinet. Siis sellainen ihan tosi nopea ajatus, jota puoliääneen siinä mumisinkin. No, minä olen kai enimmäkseen jalat maassa tyyppi, enkä alkanut sen enempää mietiskellä mitään nomen est omen -juttuja. Olisi ehkä pitänyt, koska siinä melkein vieressä olisi ollut joku toinenkin pitsa-kebap-paikka, jonka nimi oli Aurinko. Kumman itse valitsisitte? Jälkeenpäin tulin taas kerran miettineeksi, että jos tuon Sinetin olisi jättänyt jonkun ohikiitävän ajatuksen takia väliin (en edes osaa sanoa, mikä nimessä muka häiritsi, vai häiritsivätkö minua sittenkin liian edullisilta tuntuvat tarjoukset…), silloinhan ei olisi ikinä saanut tietää, että sinne ei ihan oikeasti olisi pitänyt mennä.

Sinet näytti ihan tavalliselta pitsa-kebap-paikalta. Tosin aika monilla pöydillä lojui edellisten asiakkaiden astioita, joita kukaan ei ollut viitsinyt korjata pois. Tässä paikassa oli tarjolla myös gluteenittomia pitsoja, mikä ei ole mitenkään tavallista paikoissa, jotka eivät kuulu mihinkään ketjuun. Se nyt on oikeasti yks ja hailee, minkä pohjan nykyään otan, vähän on hakusessa nämä jutut taas…

Huomasin heti, että pitsani näytti vähän erilaiselta kuin mihin olen pitserioissa yleensä tottunut: se oli aika pieni ja paksu. Sen lisäksi pitsa vaikutti jotenkin raa’alta. Juustot (mm. aurajuusto) eivät olleet edes kunnolla sulaneet. Päälle oli heitelty pari pekonisiivua, jotka nekin olisivat voineet olla kypsempiä ja rapeampia. Kaiken kaikkiaan vaikutti siltä niin kuin pitsa olisi otettu suoraan pakaste-altaasta ja tungettu uuniin liian vähäksi aikaa. Myös maultaan ja muulta tuntumaltaan pitsa oli kaupan pakastepitsan oloinen (olkoonkin, etten ole sellaisia syönyt varmaan kymmeneen vuoteen, enkä nyt muutenkaan hirveästi mitään valmistuotteita syö). Valituista täytteistä huolimatta pitsa oli aika mauton. No, syömättähän se minulta osittain jäi, vaikkei se ollut edes mikään kovin iso. Ei miehen valitsema pannupitsakaan mitään hyvää ollut. Jälkeenpäin googlasin, että Sinet mainostaa olevansa Joensuun paras pitseria. Ohhoh. Jos tuo oli paras, minkälaisia ne muut sitten mahtavat olla…? Ei niin, että mitenkään kovin todennäköisesti tulisin niissä jatkossa asioimaan, mutta kuitenkin.

Sanottakoon nyt, että tästä tuli loppuillaksi paha mieli ja koko Joensuu tuntui heti paskalta kaupungilta. Kauhean usein en ole muistaakseni tässä blogissa ruuasta valittanut: vain kerran aikaisemmin olen saanut huonoa ruokaa ravintolassa, Italian Triestessä. Eli jos Joensuuhun menette ja pitsaa tekee mieli, niin emme voi suositella tätä Sinetiä.

Onneksi seuraava päivä Joensuussa oli onnistuneempi. Päivä alkoi Hotel GreenStarin buffetaamiaisella. Se maksoi 9 euroa/henkilö, kun sen osti paikan päällä. Siellä sitten maistelin kaikenlaisia vehnäisiä juttuja, koska nykyään saatan niitäkin maistella, mm. pannukakkua. Karjalanpiirakat olivat lämpimiä ja ihan parhaita, mutta niitä en uskaltanut ottaa kuin yhden, kun eikös karjalanpiirakoissa ole kuitenkin ruisjauhoja…? Ajattelin, että niistä voi kyllä tulla vatsa kipeäksi. Hyvää smoothieta oli myös tarjolla.

hotelliaamiainen

Runsaan aamiaisen jälkeen kelpasi lähteä ulos. Siellä oli kirkas talvinen ulkoilusää. Tosin minulla menee liiasta auringosta (ja etenkin auringon ja lumen yhdistelmästä) helposti nuppi sekaisin ja alkaa heikottaa. Olen yleisesti ottaen parhaimmillani pimeässä. Mutta ei muuta kuin mustat lasit päähän ja menoksi.

Joensuun reissun pääkohteeksi olin valinnut Botanian, kasvitieteellisen puutarhan. Sinne oli hotellilta noin parin kilometrin kävelymatka. Matkan varrella nähtiin mm. Joensuun kirkko. Sen on suunnitellut sama Josef Stenbäck, joka on suunnitellut monta muutakin suomalaista kirkkoa. Esimerkiksi Mikkelin tuomiokirkon, jossa asteltiin vihille, ja Kotkan kirkon.

Joensuun kirkko

Joensuun kirkossa oli juuri alkamassa sunnuntain jumalanpalvelus ja kellot kumahtelivat. Mielellään tuota kirkkoa olisi katsellut lähempääkin, se näytti niin kauniilta rakennukselta.

Botaniassa päästiin sukeltamaan suoraan pakkasesta tropiikin lämpöön. Ensimmäisessä huoneessa ilmankosteus oli suorastaan käsin kosketeltavaa ja kamera joutui aika koville, kun ensin oltiin pakkasessa ja sitten hypättiin yhtäkkiä kuumaan ja kosteaan. Ensimmäisissä kuvissa näkyi lähinnä höyryä. Paksuissa paidoissa ja villakankaisissa housuissa tuli kieltämättä aika kuuma, vaikka kaikissa osastoissa ei ihan tropiikin lämmössä oleiltukaan, vaan toiset olivat selvästi viileämpiä. Kasvihuoneissa on edustettuna neljä eri suurilmastoa.

Botania

kasvitieteellinenpuutarha

Botaniassa on myös maailman pohjoisin trooppinen perhospuutarha. Talvella perhoset eivät olleet kovin aktiivisia, vaan ennemminkin uneliaita. Vain muutama musta yksilö lepatteli siellä täällä. En tiedä, mitä ne olivat nimeltään. Isommat perhoset joko nukkuivat tai olivat kuolleita. Enhän minä perhosista mitään tiedä, mutta joka tapauksessa suurin osa näkemistämme yksilöistä makaili penkeillä, eikä tuntosarvikaan värähtänyt. Jonkinlaisissa puutauluissa roikkui myös perhosen koteloita (huom. ei kotiloita).

perhospuutarha

perhospuutarha

perhosen kotelot

Botaniassa asuu myös Juuso-niminen papukaija, kultatöyhtökakadu, joka on nimestään huolimatta tyttö. Se on syntynyt vuonna 1990, eli aika vanha tipu. Välillä Juuso mökötti, eikä katsonut meihin päinkään, mutta välillä se villiintyi ja alkoi päästellä erilaisia ääniä, vihellyksiä ja naksahduksia. Taisin jossain vaiheessa erottaa sen huutelevan myös ”terve, terve”. Mitään muita sanoja se ei kyllä meille toistellut. Jossain vaiheessa Juuso rupesi taas mököttämään, eikä reagoinut, vaikka yritettiin puhua sille.

kultatöyhtökakadu

Oltiin sen verran aikaisin liikenteessä, että saatiin oleilla kasvihuoneissa aika rauhassa. Siellä oli ihanaa haistella ja istuskella kasvien keskellä. Kivaa oli myös se, että kasvien keskelle pääsi kävelemään, tuli vähän viidakkofiilistä. Aurinko tietysti paistoi kirkkaasti sisälläkin.

Oikea tropiikkiin matkustaminen ei juurikaan kiinnosta minua. En oikein tykkää hirveän kuumasta, kosteasta, enkä auringostakaan kovin suurissa määrin. Sitten on tietysti ne kaikenmaailman loisiot, madot, tai mitkä lie superpöpöt, jotka jossain kaukokohteissa olisivat ihmisiin tarrautumassa. Näin pakkasen paukkuessa oli kuitenkin ihan virkistävää päästä hetkeksi piipahtamaan tropiikin lämmössä ja kaukaisten maiden kasveja ihmettelemässä.

carambola

Nähtiin värikkäitä kukkia ja mm. carambola-hedelmiä ja mangoja.

Kummalliset kivikukat jäivät mieleen, vaikka niitä olikin vähän vaikea ensin erottaa. Sellaiset kasvavat Etelä-Afrikan karuimmilla aavikoilla. Jotkut näyttivät minusta ihan hampailta tai halkaistuilta sormilta.

kivikukat

kivikukat

Botania on ollut ilmeisesti jonkinlaisissa talousvaikeuksissa ja siellä on tapahtunut lähiaikoina omistajan vaihdos. Paikkaa aiotaan nyt laajentaa ja uudistaa.

Minusta Botania oli tosi kiva paikka. Etenkin näin talviaikaan siellä oli jännä käydä, kun ulkona oli niin kylmä. Ei tarvinut matkustaa maapallon toiselle puolelle.

Paikalle alkoi ilmaantua enemmän ihmisiä vasta, kun me siirryimme jo kahvilan puolelle. Siinä vaiheessa ainakin minulle oli ehtinyt tulla jo aikamoinen jano. Lähdettiin sitten vähän ajan päästä kävelemään takaisin keskustaan. Aurinko paistoi edelleen kirkkaasti.

Joensuun taidemuseo

Joensuun taidemuseo (kuva yllä) on massiivisen näköinen vanha rakennus, vaikka sinne ei tällä kertaa mentykään. Pihapiiristä löydettiin taidekeskus Ahjo, jonne oli vapaa pääsy. Rahallinen tukeminen oli vapaaehtoista. Siellä oli esillä tauluja muutamalta eri kuvataiteilijalta, joiden nimiä ainakaan minä en ollut aikaisemmin kuullut. Enhän minä tietysti mikään kuvataiteen asiantuntija olekaan. Aikamoisia hintoja oli tauluilla. En taida olla ihan kohderyhmää siinä mielessä. Koska harrastan kuvataiteilua itsekin, seinille on aina riittänyt ripustettavaa omastakin takaa, eikä taiteeseen sijoittaminen ole käynyt muutenkaan mielessä. Uuteen kotiin tulostutin juuri yhden digitaalisen maalaukseni, kummitusmetsässä mammutilla ratsastavan tytön, ja ostin Tokmannilta halvan ison kehyksen. Hintaa taululle tuli alle pari kymppiä. Taulu kuin taulu. Ja kuva on ainakin mieleinen.

Taidemuseon sijaan suunnattiin torin laidalle Carelicumiin ja siellä Pohjois-Karjalan museoon Hilmaan, jonka pääsymaksu ei paljon lompakkoa verottanut. Olin siinä vaiheessa jo aika väsynyt kaikesta kirkkaudesta. Helpotti, kun repun sai hetkeksi säilytyslokeroon.

Hilmassa minua miellytti erityisesti vanhojen karttojen katselu. Olin nimittäin juuri pari päivää aikaisemmin kysynyt mieheltä, että miten ennen vanhaan tehtiin kartat, kun ei voitu kuvata ylhäältä käsin. Noita karttoja varten oli kyllä vähän kävelty ja seilailtu rantoja pitkin. Aika hassun näköisiä. Myös jukeboxhuone oli jännä ja pantiin siellä musa pauhaamaan. Ensin valittiin yksimielisesti Paviansin ”Olen eläin”, mikä osoittautui hyväksi kappaleeksi. Siellä me sitten istuttiin vierekkäin jammailemassa.

Tässä museossa ei ehkä ollut mitään sellaista niin ihmeellistä ja sydämeen käypää kuin Kuopion museon viileä mammuttihuone nelisen vuotta sitten. Tämäkin museo oli kuitenkin ihan kohtuuajassa kierrettävissä ja siellä esiteltiin enimmäkseen karjalaista elämäntapaa. Alakerrassa oli vielä lastenkirja- ja nukkenäyttely, jossa oli ideana, että nukketaiteilijat olivat valinneet jonkun lastenkirjahahmon ja tehneet siitä nuken.

Vaikka aamulla oli syöty aika tukevasti, päätettiin silti käydä vielä ennen junan lähtöä syömässä, ja tällä kertaa jossain kunnon ravintolassa. Valittiin Torero.

Juna Pieksämäelle lähti 15.50 ja se oli kiskobussi, johon ei myydä paikkalippuja. Se pakkautui täyteen ihmisiä. Onneksi ehdittiin ajoissa sisään, että saatiin istumapaikat. Käytävät ja eteisetkin olivat lopulta ihan täynnä. Kaiken kävelyn jälkeen olisi ollut vähän tukalaa seistä yli parin tunnin matka Pieksämäelle. Oliko tähän nyt sitten syynä hiihtoloma-aika, vai mikä? Vr olisi kyllä voinut vähän lisätä vaunuja.

Nyt on sitten Joensuukin nähty. Viimeksi tehtiin lokakuussa vastaavanlainen yön yli reissu Vaasaan, eli aika laidasta laitaan on menty. Vaasan reissu ei kyllä ollut samalla tavalla huvireissu, vaan aika pikainen pyrähdys, koska miehellä oli siellä asioita ja minä vain lähdin mukaan. Ehdin sentään käydä Vanhan Vaasan raunioilla yksinäni seikkailemassa.

Seuraavaksi haluaisin lähteä pohjoiseen. Oulu ja Rovaniemi kiinnostaisivat. Molempien ohi olen kyllä ajanut, mutta kaupunkeja en muista varsinaisesti nähneeni. Poroja olisi myös kiva nähdä. Ongelmana on tietysti taas se, että mistä repäistäisiin tarpeeksi aikaa sellaiseen reissuun. Täältä olisi kuitenkin vähän lyhyempi matka kuin etelästä ja junalla mentäisiin. Venäjälle ollaan myös jonkinlaista junamatkaa suunniteltu. Sitä en kyllä tiedä, riittääkö minulla sittenkään rohkeus Moskovan junaan vai mentäisiinkö sittenkin vain Pietariin.

Pieksämäki on vaatinut vähän totuttelua, esimerkiksi kauppojen aukioloaikojen suhteen tai siinä, ettei ruokakaupoista välttämättä löydy kaikkea, mihin on tottunut. Se on kyllä kivaa, kun kaikki on kävelymatkan päässä ja läheltäkin löytyy pienempiä ruokakauppoja. Espoossahan meillä ei ollut kovin lähellä minkäänlaista elintarvikemyymälää. Landella myös tulee liikuttua enemmän, koska kauppoihin pitää kävellä, ja muutenkin ympäristö houkuttelee enemmän ulkoilemaan.

Pk-seudun ryysiksiä en kaipaa yhtään. Välillä ehkä saattaa kaivata sellaista Kotka-Mikkeli –kokoisen kaupungin tarjontaa, esimerkiksi ostosmahdollisuuksia ja tapahtumia. Toisaalta, eipähän pitäisi mennä niin helposti rahaa heräteostoksiin. Mikkeliin pääsee kyllä Pieksämäeltä junalla 40 minuutissa, eikä Jyväskyläänkään paljon sen pitempi matka Vr:n kyydillä ole. Espoossa meni saman verran aikaa Helsingin keskustaan sen jälkeen kun länsimetro otettiin käyttöön. Eli siihen verrattuna isommat kaupungit eivät ole kaukana, mutta junien vuoroväli on tietysti huomattavasti harvempi. Mikkelistä tykkään siinä mielessä, että se on jotenkin sellainen sopivan kokoinen kaupunki ja myös ennestään tuttu.

Tykkään kyllä Pieksämäellä rauhasta ja luonnonläheisyydestä. Odotan jo innolla, että pääsisin pyöräilemään ja katselemaan järviä ja lampia. Minulle ne ovat edelleen jotenkin eksoottisia, koska olen pohjimmiltani merikaupungin ja joen varsien tyttö. Sitä en sitten tiedä, kuinka pitkälle täällä on pyöräilyyn sopivia teitä, vai loppuuko sellaiset joka suunnassa siihen pisteeseen, missä metsät alkaa. Joku uusi Vedenjakaja-reitistö täällä ainakin on, Pieksämäen uusi matkailuvaltti, johon kuuluu ilmeisesti ainakin patikointi- ja maastopyöräilyreittejä. Aion kyllä tutustua siihen paremmin heti kun kelit ovat siinä määrin kohdillaan, että pääsen reittien suuntaan pyörällä.

Blogiin ilmestyy juttua ainakin silloin kun jossain käydään. Toista blogia saatan myös päivitellä aina välillä, mutta en nyt jaksa tässä siitä sen enempää vaahdota.

Tässä oli tosiaan iso muuttoruljanssi ja sen jälkeen minulle ilmaantui yllättäen muitakin kirjoitustöitä. Pari tekstiäni pääsee oikein painettuun kirjaan (tällaista on tapahtunut vain kerran aikaisemmin), ja niitä tekstejä piti sitten alkaa hiomaan kustannustoimittajien kanssa. Kohtahan tässä tuntee itsensä melkein kirjailijaksi. Haha.

HUONE JA OMA KYLPPÄRI HALVALLA, KIITOS

Rahajutut ja erilaiset kustannukset kuulemma kiinnostavat ihmisiä. Olisikohan näin…? Joka tapauksessa: kannanpa minäkin korteni kekoon esittelemällä kavalkadin kohtuuhintaisia majapaikkoja. Tässä jutussa paljastan, minkälaisissa paikoissa olemme tähän mennessä majoittuneet Euroopan kohteissa (muualla kuin kotimaassa), kun budjetti on yleensä maksimissaan noin 50 e/yö ja ehdoton vaatimuksemme on, että huoneeseen kuuluu oma kylpyhuone. Sijaintiakin on katsottu hinnan ja kylppärin lisäksi jonkin verran.

Eli kaksi aikuista matkailee mahdollisimman mukavasti, mutta kuitenkin mahdollisimman halvalla, koska rahaa ei ole tuhlattavaksi turhaan luksukseen.

Esittelen tässä viimeisen ulkomaan reissumme (San Sebastian ja Bilbao) majapaikkojen lisäksi myös sitä edeltävien reissujen majapaikkoja. Kaupungeista ovat mukana, San Sebastianin ja Bilbaon lisäksi, Praha, Ljubljana, Koper, Sintra ja Berliini. Majoitusbudjetti on ylittynyt huomattavasti tähän mennessä vain Espanjassa, Baskimaan vihreällä rannikolla ja ihanissa kaupungeissa

 

Pension Anorga – San Sebastian, Espanja (72 e/yö, viivyimme kolme yötä)

Plussat:

+ keskeinen sijainti

+ kiva katunäkymä

+ ihan hyvä suihku

Miinukset:

– vähän ahdasta

– tulviva vessan lattia

– hirvittävä katumelu

– vähäiset pistorasiat

– peitot

Pension Anorga on pieni majatalon tyyppinen hotelli kerrostalossa keskellä kaupunkia. Anorgan parhaisiin puoliin kuuluu ehdottomasti keskeinen sijainti. Esim. rantaan oli lyhyt matka.

Huoneessa oli kiva takorautaparveke ja kaunis katunäkymä, koska vastapäiset talotkin olivat kauniita. Aamiaista ei näin pienessä paikassa ollut tarjolla, joten kävimme vastapäisessä kahvilassa.

Talon porrasaula oli ihan kivan näköinen, mutta portaikko vähän ahdas ja pimeä, samoin käytävät. Hissikin oli. Itse paikka, toisessa kerroksessa, oli pieni ja siellä oli melko kapea käytävä, joka oli täynnä ovia. Selvästikin sinne oli yritetty saada mahtumaan mahdollisimman monta pientä huonetta.

Reseption, jos sitä sellaiseksi voi sanoa, oli pienessä korkeintaan vaatehuoneen kokoisessa kopperossa. Meidät otti vastaan nainen, joka ei puhunut englantia juuri ollenkaan. Jonkinlaisella yksittäisten sanojen hapuilulla ja elekielellä siinä yritettiin selvitellä asioita, kunnes paikalle tuli mies, joka puhui ihan hyvää englantia.  Ystävällisen tuntuisia ihmisiä olivat kyllä. Me saimme kolme avainta, yhden alaoveen, yhden käytävän oveen ja yhden huoneen oveen. Erityisesti käytävän ovi osoittautui muutaman kerran aika hankalaksi. Avain vain pyöri ja pyöri, eikä meinattu saada ovea auki.

Itse huone oli pieni ja ahdas ja siinä oli kaksi erillistä leveähköä sänkyä, jotka täyttivät melkein koko tilan. Sänkyjen välissä oli paikoilleen kiinnitetty yöpöytä (sänkyjä ei siis mitenkään voinut siirtää vierekkäin) ja oven lähellä oli tämän lisäksi pieni kapea pöytä. Yksi tuolikin huoneessa oli (ja kaappi). Nurkassa oli pieni televisio seinätelineessä. Sängyissä oli Portugalistakin tuttu peittosysteemi, eli tässä tapauksessa viltti, jonka alla oli irrallinen lakana. Ei siis mitään pussilakanoita. Miehen sängystä irrallinen peittolakana puuttui ekana yönä, mutta ei se häntä kuulemma haitannut. Verhot olivat aika ohuet, niistä kuulsi läpi yöllä, eikä niitä saanut vedettyä edestä päivisin. Toisaalta emme tajunneet, että parvekkeen puolelta olisi ehkä voinut sulkea ikkunaluukut öisin.

Kadulta kantautuva meteli oli aikamoinen, joten tehokkaasti vaimentavat korvatulpat olivat ainakin minulle välttämättömyys. On vähän vaikea sanoa, mitä meteliä kadulta ei olisi kuulunut, sieltä kun kuului melkein kaikkea mitä kuvitella saattaa: liikenteen melun, huutojen ja sireenien lisäksi ikkunan alla oli vihreä säiliö, johon kaadettiin pulloja, eli särkyvän lasin korvia huumaavaa kilinää sai kuunnella myös yöaikaan. Nukkumisesta ilman korvatulppia ei olisi minulla tullut mitään. Mies kaiketi olisi nukkunut tyytyväisenä, vaikka kadulla olisivat pommit räjähdelleet. Onneksi olin löytänyt apteekista yhdet tehokkaammat silikonitulpat ennen matkaa. Ne vaimensivat metelin lähes täysin. Kun tungin ne korviini, en kuullut yhtään mitään. Niissä on vain se huono puoli, että ainakaan minun korvissani niitä ei voi pitää kauhean monta yötä putkeen, tai korvat tulevat kipeiksi ja menevät pahimmillaan verille. Tosiasiassa ne eivät kai edes ole tarkoitettu nukkuessa pidettäviksi (herää kysymys, missä muussa tilanteessa ihminen muka tarvitsee niin tehokkaita korvatulppia?!). Kolme yötä selvisin ja Bilbaossa käytin sitten vähän kevyempiä silikonitulppia, kun sielläkin kuului kadulta liikenteen ääniä, vaikkakin vähemmän.

Olen jo pitkään kokenut tämän korvatulppa-asian todella hankalaksi, koska joskus sattuu kohdalle tosi meluisia naapureita, eli olisi tärkeää, että joku valmistaisi sopivia ja hyvin vaimentavia tulppia myös pienille korvakäytäville ja sitten jos niitä vielä saisi jostain helposti ostettua… Pehmeät vaahtomuovitulpat eivät mene minulla ollenkaan korviin.

Äänieristys taisi muutenkin olla Anorgassa aika olematon, mutta naapurihuoneissa ei kuitenkaan kukaan mölynnyt häiritsevästi (tai mistä minä tietäisin, kun en öisin mitään tulpiltani kuullut). Ei tämä siis hirveästi häirinnyt, mutta huoneen oven alla oli joka tapauksessa iso aukko, josta käytävän valo paistoi läpi. Huoneen oven vieressä oli käytävän puolella ovi vessaan, joka oli täsmälleen samanlainen ja samankokoinen kuin meidän huoneen kylppäri. Se vessa oli tarkoitettu niille, joiden huoneissa ei ollut omaa vessaa ja siinä tietysti ravasi ihmisiä.

Huoneen puutteisiin voisi ehkä laskea ahtauden lisäksi sen, että pistorasioita oli vain kaksi, yksi ihan huoneen oven vieressä ja toinen vessassa. Miehellä oli tietokone ja puhelin käytössä, minä taas halusin öisin ladata lähinnä kameraa. Puhelin minulla oli tämänkin matkan ajan melkein kokonaan suljettuna, joten siitä ei paljon akku tyhjentynyt. Pystyn myös hyvin olemaan viikon erossa somesta, mihin mieheni ei todellakaan pysty: sen pitää kyllä sinne rakkaaseen Facepukkiinsa päästä kirjautumaan vähintäänkin joka päivä. 😉

Kylpyhuone oli myös pieni ja melko ahdas koppero, mutta oli siellä sentään vähän hyllytilaa ja pyyhekoukut. Suihku oli kyllä ihan hyvä, koska sitä sai pitää sekä ylhäällä että käsisuihkuna. Ja sieltä tuli ihan hyvin vettä, mutta ehkä vähän liiankin kovalla paineella. Vaikka ympärillä oli suihkuverho, lattialle saattoi silti roiskua suihkualtaasta niin paljon vettä, että sellainen vesimäärä pienen kopperon lattialla oli oikeasti vähän epämukavaa ja hankalaa. Lattiapyyhettä ei ollut. Myös vessan ovi oli aika levähtänyt ja rapistunut alaosastaan jatkuvan kastumisen takia ja sitä oli vaikea liikuttaa. Huone oli kuitenkin muuten ihan siisti.

Huomasin, että Espanjassa, tai ainakin täälläpäin Espanjaa, hanavesi haisi ja maistui tosi pahalle. Sellainen kloorimainen haju (ja maku).

Me emme yleensä juo hanavettä matkoilla, vaikka useimmissa maissa, joissa olemme olleet, vesi olisikin ollut juomakelpoista. Espanjassakin vettä olisi kaiketi voinut juoda, ilman että siitä olisi ollut mitään vaaraa, mutta niin kuin sanoin, se oli niin pahanmakuista, ettei sitä olisi pystynyt sen takia juomaan. Pelkkä hampaiden pesukin tuntui vähän äklöttävältä. Ruokakaupassa huomasin paikallisten ihmisten ostavan isoja juomavesipakkauksia, enkä ihmettele yhtään. Tajusin taas, miten onnekkaita me Suomessa olemme, kun hanavesi on niin hyvää. Kyllä olisi autottomalle aikamoinen homma raahata juomavesi kaupoista. Matkoilla sentään selvitään pikkupulloilla, eikä ole kovinkaan paljon muuta ostettavaa.  Mies harmittelee aina, kun muissa maissa ei ole samanlaista pullonkierrätysjärjestelmää ja kaikki muovi menee roskiin. Jos jokaiseen hotellihuoneeseen jäisi niin paljon tyhjiä vesipulloja kuin me jätämme jälkeemme ja kyseisessä maassa olisi pullopantit, joku siivooja voisi kerätä ihan mukavat summat pulloja palauttelemalla.

Lisää San Sebastianista: Patikointia San Sebastianin maisemissa ja Kaunein koskaan näkemäni kaupunki ja San Sebastianin tiedemuseo

 

Hotel Ibis Bilbao Centro – Bilbao, Espanja (hinta 79 e/yö, viivyimme 2 yötä)

Plussaa:

+ mikä ihana sänky!

+ tilaa riittävästi

+ ihan paras kylppäri ja suihku, jossa käyminen oli nautinto

+ ravintola

+ hotellissa ja ravintolassa osataan englantia

+ aamiainen lisämaksusta

Miinusta:

– en minä tästä miinuksia keksi (se maksoi rahaa ja rahalla näköjään saa)

Hotellilla oli kokonaista yksi tähti (*) ja tämä Ibis osoittautui parhaimmaksi hotelliksi, jossa koskaan olemme yhdessä majoittuneet. Mies tosin pitää Prahan Hotel Petriä parempana, ja tavallaan nämä kaksi voivatkin olla jokseenkin yhtä hyviä. Perustelisin Ibiksen paremmuuden sillä, että en löydä siitä yhtään varsinaista huonoa puolta, kun taas Hotel Petrissä oli yksi: huoneiden välinen äänieristys.

Luultavasti muilla hotelleilla ei ole ollut sitä yhtäkään tähteä, ja mistä näistä tähtiluokituksista edes tietää, ne kun ovat lukemani mukaan sen verran epämääräisiä ja maasta toiseen vaihtelevia juttuja.

Heti sisään astuessani vakuutuin Ibiksestä. Täällähän on oikein kunnon aula ja reseptiontiski (no joo, sellainen oli kyllä Prahan Hotel Petrissäkin, joka siis oli melkein yhtä hyvä). Aulan yhteydessä oli baari ja ravintola ja tilaa oleskella. Ibiksen reseptionista saimme kartan ja vinkkejä ja neuvoja sekä karttaan piirrettyjä reittejä kaupungilla kiertelemiseen. Huoneemme oli neljännessä (tai suomalaisittain ajateltuna viidennessä) kerroksessa. Pitkiä käytäviä ja paljon ovia, näytti ihan oikealta hotellilta. Ibiksessä palvellaan myös sujuvasti englanniksi, onhan se iso ketjuhotelli.

Ibis on siis ketjuhotelli ja huoneet yleisilmeeltään yksinkertaisia ja persoonattomia, mutta sillä ei ollut mitään väliä. Huoneessa oli mielestäni tilaa ruhtinaallisesti, vaikka kuvista se ei ehkä niin näykään. Joka tapauksessa tilaa oli paljon siihen nähden, mihin olemme yleensä majapaikoissamme tottuneet. Myös kylpyhuone oli tilava. Sekä huoneessa että kylpyhuoneessa oli isot peilit. Sänky osoittautui aivan uskomattoman ihanaksi ja pehmeäksi. En tiedä, minkälaiset patjat siinä oli, mutta mitään jousituksia en tuntenut. Se vain muotoutui allani juuri niin kuin pitääkin. Tämä punkkahan oli parempi kuin kotona! Sekään ei haitannut, että peittoja oli vain yksi, koska se oli tosi jättikokoinen ja hyvä peitto. En huomannut, että siitä olisi tullut minkäänlaista riitaa vieruskaverin kanssa, hyvin sen alle molemmat mahduttiin.

Sänkyä vastapäätä oli seinässä televisio ja ikkunan puolella puiset pöytä- ja penkkitasot, tuoli ja henkari-/hyllykkösysteemit. Ei mitään luksusta, mutta siistiä, käytännöllistä ja yksinkertaista. Ikkunassa oli hyvä pimentävä rullaverho tavallisten verhojen lisäksi. Kylpyhuoneessakin oli runsaasti tilaa ja suihku, jossa käyminen oli nautinto. Yleensä meillä on ollut varaa vain ahtaisiin kopperoihin ja liukkaisiin suihkuverhoihin, jotka eivät kauheasti houkuttele pesulle, mutta Ibiksessä oli hieno, tilava suihkukaappi.

En keksi tästä hotellista yksinkertaisesti mitään huonoa sanottavaa. Edes joka paikkaan (= jopa sängylle) asetellut mainosplakaatit eivät häirinneet. Ehkä pyyhkeitä olisi voinut olla yksi enemmän (käsipyyhkeeksi). Lattiapyyhe oli ja lattia välttyi kastumasta, kun astui pyyhkeelle suihkusta tullessa. Jos yksi tähti on näin hyvä, mihin ihminen muka tarvitsee kahta, kolmea, neljää tai viittä? En tarvitse ketään laukkujani kantamaan, enkä muutenkaan mitään ”ylimääräistä” palvelua, kunhan nyt siivooja käy, se riittää. Tietysti, mitä enemmän paikassa oleilee, sitä tärkeämpää sen viihtyisyys on. Jos huoneeseen jotain enemmän vielä kaipaisi, niin siinä voisi tietysti olla jotain nojatuoleja, sohvaryhmiä tms., mutta se nyt ei ole mitenkään välttämätöntä ja sitä suuremmat tilat nyt ainakin olisivat ihan turhia, kun ei siellä hotellihuoneessa kuitenkaan yleensä tule kovin paljon aikaa vietettyä.

Alhaalla oli tosiaan vielä ravintola, josta ruokaa sai 24 h/vrk. Se on iso plussa ja lisää viihtyisyyttä huomattavasti, kun illalla saa olla rauhassa ja syödä omalla hotellilla, eikä tarvitse etsiä mitään ruokapaikkoja ulkoa, jos ei jaksa tai halua.

Kadulta kuului jonkin verran liikenteen meteliä. Autot tööttäilivät kovasti ainakin päivisin, mutta yöt selvisin kuitenkin hieman kevyemmillä silikonikorvatulpilla. Huoneen ikkunasta oli ihan kiva näkymä vilkkaalle kadulle ja vastapäisiin taloihin, joiden ikkunalaudoilla oli kukkaruukkuja ja parvekkeilla ja kattoterasseilla isompiakin kasveja. Naapurihuoneista ei kuulunut mitään eli äänieristys vaikutti siinä suhteessa hyvältä.

Ibiksen hinta näkyi ulkona olevassa mainostaulussa olevan 79 e/vrk. En muista, mikä hinta me siitä maksettiin, oliko se juuri tuo sama, sitä luokkaa kuitenkin, mutta joka tapauksessa hinta meni reippaasti normaalin max 50 e/yö –budjettimme yli. Aamiaiset maksoivat vielä erikseen.

Aamiaisella söin mielelläni espanjalaista perunamunakasta, croissantteja ja voitaikinasta tehtyjä suklaapullia (nyt kun matkalla ollessa annan itselleni luvan syödä vehnää, niin näitä croissantteja kyllä menisi alas enemmänkin, leivistä ja muusta en niin välitä). Suosikkini oli kuitenkin hedelmäsalaatti tuorejuustolla ja suklaahipuilla. Hedelmäsalaatissa ei ainakaan vaikuttanut olevan mitään säilykehedelmiä, vaan se oli ihan tuoretta tavaraa. Mies söi leipiään ja lihojaan, joita se aina syö. Kaikenlaisia muroja, rouheita, jogurttia yms. oli tarjolla myös. Suklaahipuista erityismaininta, koska sellaisia en ole ennen hotelliaamiaisilla nähnyt. Miehen mielestä tomaatit olivat epähygieenisesti tarjolla, koska niitä piti itse leikkailla paljain käsin, jos ei ottanut kulhosta kokonaista tomaattia. Siis ainakin niitä olivat jotkut siellä leikkailleet ja jättäneet osan siihen. Muuta kummallista emme huomanneet. Paitsi että olin maistavinani, että kuuma vesi oli sitä kloorimakuista hanavettä ja minulta jäi siksi tee juomatta.

Lisää Bilbaosta: Rosoinen ja värikäs Bilbao, aito kaupunki ja Bilbaon kissamummo

ja Baskimaan safkoista

 

Hotel Petr – Praha, Tsekki (kolme yötä)

Tästä hotellihuoneesta ja aamiaisesta voi katsoa lisää kuvia tästä Prahan jutusta.

Plussaa:

+ huoneessa kaikki, mitä hotellihuoneelta odottaa

+ hyvä kylpyhuone ja suihku

+ hinta/laatusuhde erittäin hyvä

Miinusta:

  • huonohko äänieristys, viereisen huoneen meteli viimeisenä yönä

Prahassa meidänkin minibudjetilla (max 50 e/yö) oli mahdollista majoittua asiallisessa hotellissa, jossa kaikki oli niin kuin hotellissa kuuluu olla. Ansaitsee kärkipaikan tässä vertailussa yhdessä Bilbaon Hotel Ibiksen kanssa.

Hotellissa oli asiallisen näköinen aula ja reseption-tiski. Huoneessa näytti hotellihuoneelta. Siellä oli kunnollisen sängyn ja petivaatteiden lisäksi peilipöytä, tuoli, televisio ja jääkaappi sekä vedenkeitin. Huoneessa oli tarpeeksi kaappi- ja naulakkotilaa vaatteille. Kylpyhuoneessa oli tarpeeksi laskutilaa tavaroille ja paikkoja pyyhkeille sekä erinomainen suihku, jota pystyi pitämään sekä ylhäällä että käsisuihkuna. Pyyhkeet olivat asiallisia ja niiden vaihtaminen oli asiallisesti hoidettu. Sai itse päättää, halusiko niitä vaihdettavan päivittäin vai ei.

Hotellin aamiaisbuffet oli myös ihan hyvä (munakokkelia olisi kyllä saanut olla useammin). Tarjolla oli myös jonkinlaista gluteenitonta rouhetta (mysliä/muroa tms.). Ainoa miinus hotellissa oli huonohko äänieristys ja metelöivät saksalaiset viimeisenä yönä. Nukkuminen hoitui kyllä tulpat korvissa, mutta kun ne löystyivät, heräsin välillä kovaan pälätykseen.

 

Rooms Ambrozic – Ljubljana, Slovenia (48 e/yö, vietimme kolme yötä)

Plussaa:

+ sijainti lähellä Lohikäärmesiltaa, keskustassa, vajaa kilometri juna-/bussiasemalle

+ huoneessa oli ilmastointi, jonka sai halutessaan päälle ja pois päältä

+ ikkunasta oli kaunis näkymä Ljubljanica-joelle ja Lohikäärmesillalle

+ kyllä, tämä oli sijaintiinsa nähden edullinen

+ sänky oli ihan asiallinen

+ suihkukaappi

Miinusta:

– aika vaatimaton sisustus, ei tuolia, ei kaappeja, ei hyllyjä tai naulakoita, ei yöpöytiä

– kylpyhuoneessa ei pyyhekoukkuja, eikä minkäänlaista laskutilaa tai telinettä edes vessapaperirullille, vaikka kylppäri muuten olikin siisti ja asiallinen

– pyyhkeitä tuotiin miten sattuu

– rakennus ulkopuolelta ja käytävien puolelta vähän rapistuneen oloinen

– jonain iltana ylhäällä katonrajassa näkyi jotain pieniä ötököitä, jotka ei tosin meitä häirinneet, koska pysyivät siellä

– aamiaista ei ollut tarjolla

– reseption vähän kauempana samalla kadulla

– televisiota ei ollut, jos joku nyt sellaista kaipaa

– erittäin yksinkertainen ja vaatimaton, ei mitään ylimääräistä

Rooms Ambrozic on sisustukseltaan vaatimattomin majapaikka, mihin olemme miehen kanssa eksyneet. Sijainti melko ydinkeskustassa, lähellä Lohikäärmesiltaa. Huoneen ikkunasta näkyi joelle ja Lohikäärmesillalle. Huone oli siisti, mutta erittäin vaatimaton. Mitään ylimääräistä ei ollut. Vain parisänky, sohvasänky, keikkuva pöytä ja vaatetanko muutamalla henkarilla. Ei edes tuolia. Sänky oli kuitenkin ihan hyvä ja asiallinen. Korkealla sänkyjen yläpuolella oli jokin parven näköinen kaiteeton ”hylly”, josta ei tiedetty, oliko sekin tarkoitettu nukkumiseen, vai mihin. Sinne ei kuitenkaan päässyt kiipeämään mitenkään.

Kylpyhuone oli myös siisti, tosin pyyhkeitä tuotiin vähän epämääräisesti, välillä pieniä ja välillä suuria. Minua häiritsi lähinnä se, ettei mitään laskutilaa tavaroille ollut pesualtaan reunoja lukuun ottamatta. Edes pyyhkeille ei ollut pyyhekoukkuja, eikä vessapaperirullalle telinettä. Kaikki rullat ja pyyhkeet keikkuivat yhden ainoan seinätelineen (vai oliko se kuivatuspatteri?) päällä. Mitään tämän suurempaa valittamista ei kuitenkaan ollut, koska huone oli siisti ja sijainti oli hyvä. Ulkoapäin talo näytti paikoin vähän ränsistyneeltä, mutta se ei meitä haitannut. Keskeisen sijainnin takia kadulta saattoi kuulua meteliä, joten korvatulpat olivat ainakin minulle nukkuessa tarpeen.

Tässä painoi enimmäkseen sijainti, ts. näin keskustasta ei tämän kummoisempaa meidän budjetilla (max 50 e/yö) ja kylppärivaatimuksella saanut.

Lisää Ljubljanasta: From Ljubljana with Love

 

Museum Hostel – Koper, Slovenia (50 e/yö, vietimme kolme yötä)

Plussaa:

+ melko tyylikäs sisustus pienessä tilassa

+ oma pieni keittiö astioineen ja pieni ruokapöytä baarijakkaroineen

+ kiva makuualkovi, jossa kivat hyllyt ja televisio

+ hyvin laskutilaa tavaroille, esim. hyllyillä ja yöpöydillä

+ viihtyisä, kodikas, hyvin varusteltu

+ keskustassa, lyhyt matka meren rantaan

+ vanhan kaupungin kujat heti kulman takana

+ hyvät mahdollisuudet syödä omassa huoneessa

+ jos olet hobitti, ota tämä 😉

Miinusta:

  • huoneisto tosi minikokoa, ikään kuin hobittikolo, vaikka liian ahtaalta ei itse huoneessa kuitenkaan tuntunut (ehkä me olemme niin pieniä…? 😉 )
  • vessa oli oikeasti aika matala ja ahdas
  • suihku ahdas, lattiankastumisongelma sekä suihkun että minilavuaarin kanssa
  • aika ohut peitto, vaikka paksumpaa ei kyllä niin lämpimässä olisi tarvinnutkaan
  • hyttysiä (eivät varsinaisesti kuuluneet kalustoon, mutta tunkivat sisään avonaisesta ikkunasta)
  • ei aamiaista, mutta hyvät mahdollisuudet syödä omassa huoneessa tai vaikka pihalla

Koperissa hintataso oli sen verran alhaisempi kuin pääkaupungissa, että samalla rahalla (max 50 e/yö) sai vähän tasokkaamman ja mukavasti varustellun huoneen. Tämä oli ikään kuin minikokoinen huoneisto, minikeittiöllä ja makuualkovilla. Oli jääkaappi, keittolevy ja astioita, viinilaseja myöten. Yksi kivoimmista majapaikoista.

Sisäänkäynti huoneeseen oli mukavalta ja suojaisalta pihalta. Meidän huoneisto oli maan tasalla ja yleensä ollaan aika tarkkoja siitä, että maan tasalta ei oteta, jos rakennus on jossain kadun varressa, mutta tässähän sitä ongelmaa ei ollut.

Kuvassa Museum Hostellin pihalla… Lisää Koperista: Koperin ihana keskiaikainen vanhakaupunki

 

Hotel Oceano – Sintra, Portugali (45 e/yö, vietimme 4 yötä)

Sintrassa majapaikkamme sijaitsi valtameren rannalla, Praia das Macasissa, 10 kilometriä keskustasta. Neljä yötä maksoi 180 euroa.

Plussaa:

+ valtameri ja rannan läheisyys, upeat rantamaisemat

+ ympäristö melko rauhallista, ei mitään isoja hotellikomplekseja ihan vieressä

+ pieni ja kodikas hotelli

+ hotellin aamiainen oli hyvä, vaikka vihanneksia ei ollut (leivospöytä oli erityisen runsas, mutta tarjolla oli myös hedelmäsalaattia, munakokkelia ja pekonia)

+ huoneen ikkunasta näkyi Praia das Macasin ranta

+ ravintola hotellin yhteydessä oli erinomainen

+ edullinen vaihtoehto kauempana pahimmista turistiryysiksistä

+ museoraitiovaunu lähtee hotellin edestä

Miinusta:

  • matkat bussilla keskustaan ja nähtävyyksille veivät aikaa, vaikka bussiyhteydet olivat ihan hyvät (rauhallisuus, maisemat, ranta ja valtameri kyllä korvasivat tämän)
  • huone oli aika pieni ja ahdas, sänky oli kahdelle kapea ja siinä oli vain yksi peitto irrallisella lakanalla, eli ei pussilakanaa (kaapissa olisi ollut lisävilttejä, jos niitä olisi tarvittu), sänky myös natisi aika tavalla, mutta nämä ei kuitenkaan olleet mitään kovin suuria haittoja
  • vanha pieni kuvaputkitelevisio (vaikka en minä nyt televisiota hirveästi katsele, niin kuvaputkilaitteita en oikeasti katsele, koska en siedä niiden välkettä)
  • kylpyhuoneessa oli vain amme, jollaista en halunnut käyttää
  • vain kädessä pidettävä suihku, eli hiusten peseminen oli aika hankalaa taiteilua ammeen pohjalla liukastellen, kun toinen piti suihkua pään päällä

Hotellin aamiaishuone: (aamiaisesta löytyy kuvia Sintran jutusta.)

 

Plus Berlin – Berliini, Saksa (49,66 e/yö, vietimme neljä yötä)

Jonkinlainen hotellin ja hostellin yhdistelmä.  Sijaitsee Berliinin itäpuolella värikkäässä Friedrichshainin kaupunginosassa lähellä Spree-jokea, Oberbaumin siltaa ja East Side Galleryn toista päätä. Alexander Platzille on hotellilta noin kolmisen kilometriä.

Plussaa:

+ huoneessa tilaa riittävästi, ehkei nyt ihan tanssisalia tarvittaisi, mutta tästä ei paljon puuttunut

+ hotellissa oli ravintola

+ aamiainen (erillismaksusta)

+ huoneessa oli tilava kylppäri ja suihkukaappi (tosin suihku oli vain ylhäällä kiinni)

+ huoneessa oli tallelokero!

+ sopii sellaisille, jotka haluavat hieman erikoisempaa hotellikokemusta, mutta kuitenkin huokeaan hintaan

+ hinta/laatusuhteeltaan hyvä

+ katutaide!

Miinusta:

  • jonkinmoista meteliä öisin käytävillä, joten korvatulpat olivat tarpeen
  • yhtenä iltana meitä ei tultu palvelemaan ravintolassa

Huone oli iso ja korkea. Siellä oli isot ikkunat niin korkealla, että piti kiivetä ikkunalaudalle, jos halusi nähdä ulos (tietysti kiipesinkin).

Kalustus:  sängyt, kirjoituspöytä, kova nahkasohva, vaatekaappi, iso peili. Kaapissa tallelokero.

Rakennus oli melkoisen iso ja sokkeloinen, vanha koulurakennus vuodelta 1891. Vaikuttavan suuria portaikoita ja muutenkin aika jännittävänoloinen paikka. Berliinin katutaide oli käytävillä, aulassa ja sisäpihalla näkyvästi esillä.

Plus Berlinissä on käsittääkseni myös isommille porukoille sopivia hostellihuoneita, joten nuorta porukkaa oli aika paljon. Sopiikin ehkä hyvin ”nuorekkaampaan makuun”. Meillekin tämä sopi ihan hyvin, vaikka meillä onkin ikää kertynyt, olemme ilmeisesti mieliltämme nuoria…?

Sauna ja uima-allaskin olisi ollut, mutta emme ehtineet käydä niitä edes vilkaisemassa, koska päivät menivät ympäri Berliiniä kolutessa ja huoneessa vietettiin lähinnä vain yöt.

Berliinissä katutaidekierroksella

Syksyisiä Berliinin kuvia

Loppusanat:

Matkablogeja jonkin verran seuranneena kuvittelisin, että 50 euroa (eli yhdelle maksettavaksi jää 25 euroa) yöstä on aika minimaalinen budjetti, ellei nyt sitten ole kyse jostain hostellidormeissa majoittumisesta, mitä me emme harrasta. Yksin tästä tasosta saisi todennäköisesti maksaa saman hinnan kuin me maksamme kahdelta, koska yksin matkustaminen tulee yleensä aina kalliimmaksi. Jos haluaisimme päästä vielä halvemmalla tai tosi halvalla, meidän pitäisi tyytyä vähintään jaettuihin kylpyhuoneisiin ja sellaiset taas eivät ole minun juttuni (mies kyllä selviäisi vähemmällä ja on selvinnytkin, silloin kun on matkustellut yksinään).

Majoitukset etsimme aina hotelleista tai vastaavista majoituslaitoksista. Mitään airbnb:tä en periaatesyistä kannata, kun ajattelee, miten sellainen systeemi voi levitessään tehdä paikallisten ihmisten asumiselle ja viihtyvyydelle hallaa. Tämä on vain minun mielipiteeni. Tunnen ihmisiä, jotka ovat airbnb-majoituksia käyttäneet ja jokainen tekeekin oman valintansa tarpeittensa mukaan. Itse haluan stressata mahdollisimman vähän siitä, voiko majoittajaan luottaa ja onko asumus sellainen kuin on luvattu jne. Ihan hyvin voin lyhyet reissuaikani asua hotellissakin. Toki esimerkiksi oma pieni keittiö on kiva ja tästäkin jutusta löytyy tosiaan yksi keittokomerollinen vaihtoehto.

Tietenkin matkailu on monin paikoin räjähtänyt aika lailla käsistä ja se on saanut miettimään omaakin matkustelua: mitä minulla on ihan oikeasti tarve päästä näkemään ja kokemaan, ja mikä on ekologista? Ei ole esimerkiksi järkevää lähteä sellaisiin ryysiksiin ja turistirysiin, joissa en hyvin todennäköisesti viihtyisi, vaikka ne olisivat kuinka kuuluisia paikkoja. Lentämistä tulen tässä lähiaikoina pohtimaan ihan omassa postauksessaan, siis lentämisen jättämistä, paristakin painavasta syystä, joista kumpikaan ei ole raha (vaikka rahaakaan ei kyllä ole liioin tuhlattavaksi). Ja taidanpa siinä jutussa sitten kertoa vähän tulevista matkasuunnitelmistakin.

Noin yleisesti ottaen, majoituksia on ollut laidasta laitaan. Jossain on ollut ”puutteita” ja hyvinkin yksinkertaiset puitteet, jossain muualla taas on ollut ”kaikki kohdallaan”. Samalla rahalla on saanut maasta, kaupungista ja sijainnista riippuen vähän erilaista varustetasoa. Kaikkialla on kuitenkin ollut aina siistiä ja puhdasta ja vähintäänkin sängyt, vessa ja suihku ja suljettava ovi. Tähän mennessä 50 euron yöbudjetti on ylittynyt huomattavasti vain yhdessä maassa, Espanjassa. San Sebastianissa ja Bilbaossa oli pakko joustaa parilla kympillä, koska toiveiden mukaista huonetta kahdelle ei vain löytynyt huokeampaan hintaan.

 

Ensilumi Vanhan Vaasan raunioilla

Länsirannikolle tulee harvemmin mitään asiaa, koska olen ihan toisesta suunnasta (eli Kotkasta) kotoisin. Pohjanmaalla käytiin kyllä kolme vuotta sitten, Lapualla. Vaasassa olin ennen viime viikon reissua käynyt vain kerran ja siitäkin oli ehtinyt vierähtää 25 vuotta. Lähdin siis mielelläni mukaan pikaiselle yhden yön syysreissulle, kun sellaiseen tarjoutui tilaisuus. Kuvittelin, että pääsisin kuvailemaan syksyistä Vaasaa, mutta aika talvisia lumikuvia tällä reissulla kuitenkin tuli räpsittyä… Lokakuista ensilunta, olkaapa hyvä…

Vanhan Vaasan rauniot

Tällä kertaa suuntasimme Vaasaan, koska miehellä sattui olemaan siellä asioita. Junamatka Helsingistä kesti 3,5 tuntia. Huiman kyydin tarjosi Pendolino, se virtaviivainen italialainen juna (tämän muistan aina mainita, kun pääsen Pendolinoon, siihen ’virtaviivaiseen italialaiseen junaan’). VR:n liput olivat sen verran ylihintaiset, että hotelliksi valittiin (tietenkin) halvin mahdollinen, Omenahotelli Vaasan keskustassa (69 euroa/ yö).

’Köyhän naisen matkablogi’ esittelee, Omenahotelli, melkein säädyllistä majoitusta…

Omenahotellissa ei ole henkilökuntaa, kuten useimmat varmaan tietävätkin. Sisään mennään ovikoodeja näpyttelemällä. Hieman ankeaahan siellä oli, jos nyt joku yksi sana pitäisi keksiä kuvaamaan omaa kokemustani. Huone oli ihan ok ja kyllä siinä yhden yön ihan hyvin nukkui. Jos vertaa viimeiseen hotelliimme ulkomailla (Ibis Bilbao), niin tämä ei kyllä yltänyt samalle tasolle viihtyisyydeltään, tai edes siisteydeltään, mutta olipahan joku luukku, jossa nukkua.

MOITTEEN SANA: tyynyliinoissa oli mustia karvoja ja hiuksia (siis sekä että)! Niin kuin olen joskus saattanut todeta, kotimaassa täysin säädyllistä majoitusta ei saa pikkurahalla. Muuten huone ja kylpyhuone olivat ihan siistejä. Tuoleissa oli vähän pinttyneitä tahroja, mutta siinä se.

Plussaa oli se, että huoneessa oli lämpimämpää kuin kotona (piti oikein ottaa villatakkia pois) ja että huoneessa oli ihan mukavasti huonekaluja. Ikkunoiden puolella oli iso pöytä, löystyneen näköiset sohvasänkytuolit ja pari tavallista tuolia. Vähän ahdasta siellä pöytänurkassa oli, mutta se nyt ei hirveästi haitannut. Pistorasioita oli riittävästi. Keskellä huonetta seisoi tilanjakajana vaatenaulakko/ hyllykkö. Huoneessa oli myös mikroaaltouuni, vedenkeitin, teepusseja ja jääkaappi omassa punaisessa hyllykössään, ei tosin käytetty niistä mitään. Katosta roikkui jättimäinen televisio.

Seinällä oli muuten myös iso ja hempeän värinen merimaisema-maalaus…

Vaikka tässä huoneessa oli näin paljon kaikkea, tästä tuli minusta jotenkin laitosmainen fiilis. Viimeisin ulkomaan hotellikokemuksemme (Ibis, Bilbao) oli yksinkertainen ketjuhotellihuone täynnä mainosplakaatteja, mutta pidin sitä silti jotenkin mukavana ja viihtyisänä, sellaisella hotellimaisella tavalla, niin että siihen ikään kuin saattoi kotiutua väliaikaisesti. No, Omenahotelli kyllä menetteli, kun luksukseen ei ole varaa. Edulliseen yöpymiseenhän se kai on tarkoitettu (ja edullisella tarkoitetaan tässä Suomen oloissa edullista). Yöllä oli melkoisen rauhallista, korvatulppia vaati lähinnä käytävältä kantautuva satunnainen ovien pauke.

Mitä näimme Vaasassa…

Saavuttiin Vaasaan vasta illalla yhdeksän aikoihin. Suurimman osan matkasta oli ollut pimeää, eli eipä siinä mitään maisemia paljon menomatkalla nähty, kun ikkunan takana näkyi suurimmaksi osaksi vain pelkkää mustaa. Jossain vaiheessa maa alkoi hohtaa valkoisena ja valkoista vihmoi lisää taivaan täydeltä. Ihanaa, lunta! Tuuli oli kyllä vähän ärsyttävä, kun se painoi kaiken taivaalta tulevan tavaran päin pläsiä heti kun jalkauduimme Vaasan asemalle. Omenahotelli oli siinä melkein tien toisella puolella. Vietiin reput huoneeseen ja lähdettiin etsimään ruokapaikkaa.

Käveltiin torille ihmettelemään jotain patsasta ja päädyttiin lopulta Kokokanaan syömään jonkinlaiset hienot lohisalaatit. Melko kallista (siis köyhän naisen matkablogin näkökulmasta), mutta ihan hyvää. Sen jälkeen pyörittiin vielä jokunen kortteli ympäri. Ei siinä pimeässä lumituiskussa mitenkään kovin hyvin Vaasan keskustasta selvää saanut. Jotain haalaripukuisia opiskelijoita siellä oli liikenteessä ja jonottamassa yhdellä ovella, mutta muuten oli aika väljän ja rauhallisen näköistä. Ajattelin, että olisipa kiva asua tällaisessa sopivan kokoisessa kaupungissa, jossa on illalla näin rauhallista. Keskiviikkoilta siis oli kyseessä. Tosin sääkin saattoi vähän rajoittaa ulkoilijoita, enpä tiedä.

Avointa ruokakauppaa ei kymmenen jälkeen enää löydetty, joten aamulla piti turvautua syömättä jääneisiin matkaeväisiini: yksi banaani, yksi satsuma ja pähkinäpussi, jotka jaomme puoliksi (minulle se riitti aamiaiseksi ihan hyvin). Rautatieaseman kahvilassa olisi ollut myös jonkinsortin yksinkertainen aamiainen tarjolla maksusta, mutta se oli kuvauksen mukaan sen verran yksinkertainen, ettei siitä meidän mielestä kannattanut maksaa.

Alla kuva seuraavan päivän retkeltä Vanhaan Vaasaan. Raunioiden lähellä oli grillikioski (”Rauniokioski”) ja tuolla taaempana näkyvässä rakennuksessa kauppa ja joku kahvilakin siinä taisi olla…

Vanhan Vaasan raunioilla…

Vaasaan ei tule tosiaankaan kovin usein lähdettyä eli halusin ehdottomasti käyttää tilaisuuden hyväkseni ja tutustua nähtävyyksiin. Seuraavana päivänä olin päättänyt mennä yksin bussilla katsomaan seitsemän kilometrin päässä keskustasta sijaitsevaa Vanhaa Vaasaa, sillä aikaa kun mies oli asioillaan.

Lähdin aamupäivällä puoli yhdentoista bussilla. Linjan numero oli 4, vaikka olisi sinne lähelle kai mennyt pari muutakin bussia. Tämä bussi kulki tunnin välein. Oltiin katsottu edellisenä iltana pysäkki hotellin läheltä, asemaa vastapäätä. Bussimatka taisi kestää melkein puoli tuntia. Jossain lähiöissä se kierteli. Bussissa välkkyi valotaulussa seuraava pysäkki, joten tiesin, missä kohtaa painaa nappia, vaikka näkyi siellä ulkona opastetaulujakin. Ja sen rauniokirkon olisi kyllä huomannut tien vieressä muutenkin, se oli kuitenkin sen verran huomiota herättävä rakennus.

Vaasan kaupunkihan sijaitsi Vanhan Vaasan paikalla ennen vuoden 1852 paloa. Etenkin 1400-1500-luvulla rakennetun Pyhän Marian kirkon rauniot kiinnostivat minua. Tykkään kaikenlaisista raunioista ja etenkin tällaiset rauniokirkot, joissa ei ole kattoa, ovat minusta jotenkin mystisiä ja jänniä paikkoja (yksi mielenkiintoinen rauniokirkko löytyy vanhassa Berliinin jutussa).En ollut aikaisemmin ajatellutkaan, että Suomesta löytyy näin hieno ja vanha rauniokirkko. Nyt löysin kyllä useammista matkablogeista juttuja tästä, kun aloin etsiä tietoa Vaasan nähtävyyksistä.

Lähellä on myös Wasastjernan talo, joka selvisi Vaasan palosta ainoana yksiasuntona. Talon rakennutti vuosina 1780-81 kauppias Abraham Falander, joka aateloitiin myöhemmin nimellä Wasastjerna. Iso valkoinen kivitalo toimii nykyään museona. Museo taitaa kuitenkin olla auki ainoastaan kesäisin. Ei niin, että minä olisin ehtinyt siellä käymään, kun aikaa oli vain noin tunnin verran, mutta pihalla kävin kuitenkin katselemassa. Aika hiljaiselta näytti.

Lunta oli tosiaan satanut aika paljon, eikä raunioille näyttänyt menevän minkäänlaista aurattua tietä tai polkua. Ylitin tien ja jouduin kahlaamaan lumessa ” pellon” poikki jonkun toisen jalanjälkiä pitkin (oli siitä sentään joku mennyt), vaikka lumi oli tietysti uutta ja pehmeää, eikä siinä paljon jalanjäljet auttaneet. Onneksi minulla oli umpinaiset nahkanilkkurit ja villasukat ja villakankaiset housut, jotka hylkivät mukavasti kosteutta, kun siinä tietysti menivät lahkeet ihan lumisiksi. Kengät olisi kyllä saaneet olla vieläkin talvisemmat, mutta kyllä noillakin pärjäsi.  Sen verran oli kuitenkin säätiedotuksia silmäilty etukäteen, että varsilenkkareissa en ollut enää lähtenyt. Vaikka ne nahkaiset ovatkin, niillä ei kyllä olisi ollut tuonne mitään asiaa.

Jee, olin ainoa turisti paikalla! Läheisessä rinteessä oli joku mies pienen lapsen kanssa pulkkamäessä. Ilmeisesti olivat kiertäneet kierroksen raunioissakin, koska siellä oli pulkan jälkiä ja pääsin niitäkin pitkin etenemään. Muita ihmisiä ei raunioiden lähistöllä näkynyt.  Tämä tietenkin miellytti minua, omaa rauhaa arvostavaa ihmistä.

Kiertelin jonkin aikaa raunioita ympäri ja otin kuvia. Se oli kyllä tosi hieno paikka ja olin iloinen, että olin lähtenyt sinne. Minusta oli myös ihan kivaa, kun oli lunta. Siitä sulkeutui raunioihin jotenkin ihan omanlaisensa salaperäinen talvitunnelma. Onneksi ei sentään satanut vettä, mitä olin pelännyt. Vesisateessa olisi ollut huonompi kuvata ja olisi varmaan myös ollut aika kurjan ja harmaan näköistä. Lunta satoi siinä sitten lisääkin koko ajan. Kesäisin paikka näyttää varmaan aika erilaiselta.

Kävin katsomassa myös kellotornia, mutta rinteen toisella puolella näkyviä matalampia raunioita en käynyt katsomassa, koska siitä olisi tullut jo liikaa lumessa pohraamista.

Omat jalanjälkeni kuvassa alla…

Ylempänä rinteessä oli ilmeisesti kellotornin jäänteet (kuva alla)…

Kun olin saanut raunioista tarpeekseni, kävelin takaisin Kauppiaankadulle katsomaan muutaman sadan metrin päässä sijaitsevaa Wasastjernan taloa. Alunperin olin ajatellut kävellä katsomaan myös lähistöllä sijaitsevaa Vanhan Vaasan sairaalaa, mutta siihen ei sitten enää jäänyt aikaa, kun olin päättänyt lähteä pois 12.03 bussilla ja liukkailla kaduilla eteneminen oli aika hidasta. Löysin bussipysäkin Wasastjernan taloa vastapäätä. Lumen takia bussi oli myöhässä enemmän kuin kymmenen minuuttia, mutta tiesin sen tulevan, koska olin nähnyt sen menevän toiseen suuntaan, jossa se kävi päätepysäkillään, lentokentällä.

Ajoin bussilla Vaasan torille, jossa minua jo odoteltiinkin. Käytiin syömässä Panoraman lounasbuffetissa. Siellä sai syödä niin paljon kuin halusi. Jälkiruuaksi oli pannukakkua (saan ottaa vehnäjuttuja matkoilla), enkä suinkaan yhtään liioitellut kermavaahdon kanssa… haha. Kermavaahto on suklaan lisäksi suurinta herkkuani.

Ehdittiin vielä hyvin kierrellä kaupungilla ja nähdä Vaasan kauppahalli, Vaasan kirkko ja pari kauppakeskusta (Rewell-center ja Hs-center). Kaupungilla kadut olivat muuttuneet ärsyttäväksi loskaksi. Jalat kastuivat, yääk! Ei ollut mitään vedenpitäviä talvikenkiä vielä jalassa. Onneksi junassa sai vaihtaa sukat. Villasukat ja kengät ehtivät kuivuakin matkan aikana.

Vaasa vaikutti aika kivalta ja sopivan kokoiselta kaupungilta hyvien liikenneyhteyksien päässä, vaikka se aika kaukana meidän alkuperäisistä kotikaupungeistamme (Kotka ja Lahti) onkin. Itse haluaisin mielelläni asua jossain muualla kuin pk-seudulla. Espoo on tietysti vähän kivempi paikka asua kuin Helsinki, jos on ihan pakko täällä olla, mutta joku siinä silti ärsyttää… Ehkä enimmäkseen ihmispaljous ja ryysis. En todellakaan kaipaa jatkuvasti jotain hemmetin markkinatunnelmaa. Sen lisäksi rakennukset lisääntyvät koko ajan sienirihmastomaisen kavalasti. Täällä on myös pitkä matka ulkoilemaan minun mielestäni ’kivempiin’ paikkoihin, sellaisiin ei rakennettuihin, joissa ei tule ketään vastaan (erakko saarnaa taas, haha). Ei tule siksi edes paljon ulkoiltua. Kaikkialle pääsee bussilla ja sillä tulee sitten mentyä ja lihottua siinä sivussa. Espoossa meillä on nyt vierähtänyt jo kolme vuotta. Sitä ennen asuttiin vajaa vuosi Mikkelissä.

Niin, mitähän vielä Vaasasta sanoisin… Vaasan seudullahan olisi ollut paljon kaikenlaista mielenkiintoista nähtävää. Raippaluoto, sillat ja kalastajakylät esimerkiksi, mutta niitä ei tietysti näin lyhyellä reissulla ehtinyt näkemään. Mihinkään museoon ei myöskään tällä reissulla ehditty. Vaasasta pääsisi myös laivalla Ruotsin puolelle Uumajaan. Mutta joo, tuskinpa sitä reittiä nyt tulee ihan heti lähdettyä menemään, kun ei siellä päin asuta.

Milloin minä viimeksi näille nurkille eksyinkään…

Edellisen Vaasan visiitin tein siis 25 vuotta sitten, kun ajeltiin perheen kanssa Suomi melkein ympäri. Nyt kun tämä Vaasa tuli yllättäen ajankohtaiseksi, tarkistin tuon matkareitin perheen vanhasta caravan-päiväkirjasta, joka minulla on sähköiseen muotoon tallennettuna. Nuorena ei edes tullut niin hirveästi paneuduttua siihen, missä milloinkin pysähdyttiin, ellei paikassa sattunut sijaitsemaan jokin erityinen nähtävyys. Nyt kun vanhan reitin tutkiminen kartalta yhtäkkiä alkoi kiinnostaa, on hyvä, että aiheesta löytyy dokumenttia. Meillä on reissuista myös videota, joten kokemuksiin pystyy palailemaan näin vuosikymmenienkin jälkeen… Ensin ajettiin itäpuolelta Ylämaan, Punkaharjun, Kerimäen, Kontiolahden ja Nurmeksen kautta pohjoiseen. Sitten kurvattiin Kajaanin, Puolankajärven, Ranuan, Kittilän ja Levin kautta Kilpisjärvelle. Kilpisjärvellä kiivettiin Saana-tunturille ja ajettiin vielä Norjan puolelle Skibotniin katselemaan vuoria ja Jäämeren rantaa. Sen jälkeen lähdettiin takaisin etelään päin: Muonion, Aavasaksan, Tornion, Simon, Oulun ja Kalajoen kautta länsirannikkoa pitkin Vaasaan asti. Viimeinen yöpymispaikka taisi olla jossain Harjavallassa. Poria ja Raumaa en muista silti koskaan nähneeni, joten niiden kohdalla minulla on tosiaan kotimaan matkailussa musta aukko. Turun kulma jäi sillä reissulla väliin (Turussahan olen käynyt peräti kolme kertaa tähän mennessä, ja joka kerta linnassa… viimeksi parisen vuotta sitten). Isona alueena lähinnä itäinen Lappi on jäänyt minulla väliin, jos kotimaan matkailusta puhutaan.

Tottakai jokaisen kannattaisi kiertää oma maansa edes kerran ympäri. Suomessa on uskomattoman paljon hienoja paikkoja. Aina ei tarvitse lähteä maailman ääriin, voidakseen nähdä ja kokea paljon. Onhan tämä aika pitkä maa. Suomessa on sitä paitsi yksi asia ylitse muiden. Täällä on aika helppo löytää omaa rauhaa (pk-seudun ulkopuolelta ainakin). Se on sellainen asia, jota itse arvostan. Ei ole mitään hermoille käyvää ryysistä joka notkelmassa ja niemennokassa. Tämä on muistunut mieleen aina, kun on pyöritty Keski-Euroopassa päin. Ajattelen, että olen onnekas, kun voin aina palata takaisin tänne metsien maahan.

Itse tykkään paljon kotimaan matkailusta. Se, ettei sitä tule harrastettua enemmän, johtuu monista eri syistä… Yöpymisen kalleus nyt lähinnä aina ensimmäiseksi mietityttää. Haluaisin pohjoiseen ja junamatka sinne olisi myös aika pitkä (sen lisäksi että se olisi todennäköisesti myös kallis). Ehkä me kuitenkin tässä lisäämme lähimatkailua (myös lähimaihin) sen takia, että haluan vähentää lentämistä. Se johtuu ensinnäkin siitä, että inhoan lentämistä, ja toiseksi, pitäisi ajatella myös ekologisesti. Eihän meillä ole autoakaan, joten miksi lentäisimme?

25 vuoden takaisella Vaasan reissulla kohteina olivat lähinnä Wasalandia ja Tropiclandia. Wasalandiahan taitaa olla nykyään jo lopettanut toimintansa. Muistan, että siellä oli ainakin tosi hieno kummitustalo. Ja laitteet taisivat olla muutenkin aika mieleisiä. Vanhemman pikkuveljen kanssa juostiin aina hirveää vauhtia kieputtimesta toiseen, niin että tuskin ikinä ehdittiin edes syömään millään huvipuistoreissulla. Wasalandia oli sen verran kaukana, että siellä tuli tosiaan käytyä vain tuon yhden kerran. Linnanmäki, Särkänniemi ja etenkin Kouvolan Tykkimäki ehtivät lapsuusaikoina tulla enemmän tutuiksi.

En muista juurikaan nähneeni Vaasan keskustaa 25 vuoden takaisella reissulla. Oulusta on jotenkin samantyyppiset muistot, eli keskustaa en ole nähnyt ollenkaan, vaikka Oulun seudulla olenkin ollut meren rantaa ihmettelemässä. Sitä seuraavana vuonna osallistuin vielä yhdelle lyhyemmälle kotimaan kierrokselle (pyörittiin keskellä), jonka kohokohtia olivat ainakin Särkänniemi, Himos, Rapalan luolat, Valamon ja Lintulan luostarit, Olavinlinna sekä Imatran kylpylä.

Kotimaassa haluaisin tosiaan suunnata pohjoiseen jossain vaiheessa. Ainakin Ouluun ja Rovaniemelle olisi kiva päästä tutustumaan, jos ei sen kauemmas jaksaisi julkisilla mennä. Mieluiten haluaisin mennä Lappiin talvella tai syksyllä, koska en tykkää hirveästi itikoista, joita siellä kesällä on. Haluaisin myös joskus nähdä revontulia. Sellaisia värillisiä. Kun en minä, etelän tyttö, ole sellaisia koskaan nähnyt.

ILMOITUSASIANA: Olen poistamassa Tia Tones -matkablogin Facebook-sivun lähiaikoina, koska linkkien jakaminen kahdella Facebook-sivulla tuntuu turhalta vähäisestä kiinnostuksesta johtuen. Ilmeisesti Facebook myös luulee, että kyseessä on jonkinlainen yritys, jos sillä on oma sivu, koska yrittää koko ajan kerjätä minulta rahaa? Eli ilman maksamista julkaisut eivät välttämättä edes näy juuri kenellekään. En kuitenkaan yritä ansaita tällä blogilla rahaa, enkä mitään muutakaan hyödykkeitä. Blogi on minulle rakas harrastus ja sen toiminta jatkuu normaalisti. Linkit uusimpiin juttuihin julkaisen tästä lähtien vain omalla henk.koht. Facebook-sivullani, voin laittaa ne siellä julkisiksi (saa seurata). Kuvia ja vinkkauksia uusimmista blogijutuista voi nähdä myös seuraamalla Tia Tonesia Instagrammissa. Näköjään tätä blogia voi seurata myös blogit.fi-osoitteessa. En muistanut koko juttua, ennen kuin huomasin joku aika sitten, että olin ilmeisesti laittanut sen sinnekin. Blogloviniin en onnistunut tätä aikoinani lisäämään, vaikka yritin.

Kiitän kaikkia seuraajia, tykkääjiä ja lukijoita <3

Herättäjäjuhlilla missä milloinkin

Vantaan Herättäjäjuhlat

Herännäisyys eli körttiläisyys on yksi Suomen evankelisluterilaisen kirkon sisällä toimivista herätysliikkeistä. Joka kesä järjestetään jossakin päin Suomea Herättäjäjuhlat, jossa kokoonnutaan seuroihin veisaamaan Siionin virsiä ja kuuntelemaan seurapuheita. Muita herätysliikkeitä ovat mm. lestadiolaisuus ja evankelisuus. Herättäjäjuhlia ei siis pidä sekoittaa esimerkiksi lestadiolaisten Suviseuroihin, jotka pidettiin tänäkin vuonna viikkoa aikaisemmin. Lestadiolaisethan ovat mediassa huomattavasti enemmän esillä, mikä johtunee heidän säännöistään, elämäntavoistaan ja tiiviistä yhteisöstä, jotka poikkeavat paljon valtaväestön elämästä. Körteistä ei sen sijaan näe niin paljon mainintoja. Wikipedia tietää kertoa, että herännäisyys on nykyään ”maltillinen ja yleiskirkollinen” ja liikkeen oppi (jos sitä nyt yleensä voi sanoa olevan) on tavallista suomalaista luterilaisuutta, joka kuitenkin ’korostaa Jumalan suuruutta ja ihmisen pienuutta’.

Todetaan tähän alkuun, että uskonto ei näyttele juuri minkäänlaista roolia minun arkielämässäni. Mieheni on körtti, joka ei juurikaan uskonasioista(an) toitottele. Minä taas lienen ’tavallinen agnostikko’, määritelmä, joka ei varsinaisesti uskosta kerro mitään, eikä siitä tulekaan tässä sen enempää informaatiota. Sitten asiaan…

Nilsiän Herättäjäjuhlat järjestettiin hautausmaalla, metsän keskellä

Herättäjäjuhlat ovat rauhallinen ja rento tilaisuus, ja minäkin olen tuntenut oloni siellä ihan kotoisaksi. Siellä ei ole ainakaan koskaan ollut mitään huutamalla puhumista, tuomitsemista tai asioiden tuputtamista (jollaiset minä ehkä saattaisin kokea epämiellyttäviksi). Körttien juhlia voisin suositella kokemuksena ihan kenelle tahansa, maailmankatsomuksesta riippumatta. Kaikki ovat juhlille tervetulleita, kenenkään uskon määrää tai laatua ei kysellä. Seurapuheet ovat yleensä tuntuneet aika yleisinhimillisiltä ja niitä kuuntelee ihan mielellään. Siionin virret eroavat jonkin verran tavallisista virsistä. Esimerkiksi tuttu ’Herraa hyvää kiittäkää’ lauletaan vähemmän tunnetulla b-sävelellä. Körttipastillejakin juhlilla kannattaa maistaa. Sanotaan, että yhdessä pastillissa riittää imeskeltävää yhden seurapuheen mittaisen ajan. Juhlat hoidetaan vapaaehtoisvoimin ja mieheni osallistuu juhlille joka vuosi vapaaehtoistyöntekijänä. Hänellä menee siis suurin osa juhlista järjestyksenvalvojan hommissa.

Uusi paita Sotkamosta

Körttipastilleja Nilsiässä

LAPUA  – POHJANMAAN LAKEUKSILLA 2014

Olen itse osallistunut Herättäjäjuhlille tähän mennessä jo neljä kertaa. Ekat juhlani koin Lapualla vuonna 2014. Minulle jäi juhlista tosi kivat fiilikset. Muistan ihmetelleeni, että porukkaa on tosi paljon, mutta meno  on silti tosi rauhallista, kaikki käyttäytyvät hyvin, eikä kukaan örvellä. Tykkäsin kovasti. Sää Lapualla oli tosi aurinkoinen ja helteinen. Sekä sään että uutuudenviehätyksen takia tuli osallistuttua aika moniin seuroihin.  Majoituksemme oli myös niin lähellä juhlakenttää, että paikan päälle oli helppo mennä ja kuulutukset kantautuivat parvekkeelle asti. Myös oheisohjelmaa tuli testattua ainakin yhden kirkkokonsertin verran. Artikkelikuva on muuten Lapualta (otettu jollain vanhalla kännykällä).

Lättykojuja Lapualla

Vaunualuetta Lapualla, Pohjanmaan lakeuksilla, majapaikan ikkunasta kuvattuna

Pohjanmaan lakeuksille matkustimme Mikkelistä useammalla junalla. Majoituimme tyhjillään olevassa Lapuan kaupungin vuokra-asunnossa, jonne oli meitä varten tuotu patjat lattialle. Asunto oli ihan tavallinen kerrostalokaksio, jossa ei siis ollut mitään huonekaluja, verhoja tms. Kaikki vuodevaatteet, tyynyt, peitot yms. piti tuoda itse mukanaan, eli oli siinä aika isot matkalaukut raahattavana. Vaikka majoitusratkaisu oli erikoinen, se oli tosi kiva, koska se oli edullinen ja oli käytettävissä oma keittiö, hella ja jääkaappi, vaikka tietysti pitikin syödä lattialla istuen. Ainoa oikea miinus taisi olla vessa/kylppäri, joka oli oikeasti paskainen, eikä siivousvälineitä ollut. Mieheni oli aikaisemmilla juhlilla majoittunut yhteismajoituksissa koulujen lattioilla, mutta minulle sellainen ei kelpaa, koska tarvitsen omaa rauhaa. Jotain kotimajoituksiakin olisi kai tarjolla huokeampaan hintaan, mutta en ole vielä saanut itsestäni irti sellaista sosiaalisuutta, että vieraitten ihmisten kotiin lähtisin. Tämä tyhjä asunto sopi meille tosi hyvin ja näitä toivoisi olevan useamminkin käytettävissä.

Aika vanhan näköinen juna (jossain vaiheessa matkaa kohti Lapuan juhlia)

Autiotalo (?) Lapualla

SOTKAMON JA VUOKATIN VAARAMAISEMISSA 2015

Toiset juhlat olivatkin sitten pohjoisemmassa, Sotkamossa asti. Sinne matkustettiin Espoosta, ensin junalla Kajaaniin ja sieltä sitten bussilla perille. Majoitus meillä oli Vuokatin Urheiluopistolla aika pienessä ja askeettisessa rivitalohuoneessa, jossa oli vain sängyt, pöytätaso, jääkaappi ja pieni, vähän rapistunut, wc/suihkutila. Huoneenlevyisestä ikkunasta oli kyllä kaunis näkymä sateiselle lammelle. Majoitukseen sisältyi urheiluopiston runsas ja monipuolinen aamiainen. Itikoita oli paljon, niitä kulkeutui kämppään ja ne söivät minulta nilkat paukamille.

Vuokatti. Meidän majapaikka oli lammen vastarannalla.

Vuokatista oli aika pitkä matka Sotkamoon, jossa juhlat pidettiin. Urheiluopistolta meni nonstopbussi juhlille, mutta valitettavasti todella huono sää sotki minun suunnitelmani. Olin tuolloin ajatellut jättää juhlat muutenkin vähän vähemmälle ja patikoida itsekseni Vuokatin maisemissa, mutta jatkuvan sateen takia mistään ei tullut oikein mitään. Sain käytyä sentään Vuokatin uimahallissa, ettei koko ajan tarvinnut mökkerössä kököttää. Vuokatissahan olisi ollut myös Katinkullan kylpylä, mutta se ei ollut ihan siinä vieressä. Lauantai-iltana sateen joksikin aikaa lakattua n. klo 21, kiipesin jollekin kukkulalle katselemaan maisemia.

Perjantai-iltana ehdin kokea myös pelottavan tuolihissimatkan ylös vaaralle kesken kaiken alkaneessa kaatosateessa (oli sateenvarjo mukana, kyllä). Muistan, etten ollut aivan varma, vapisinko enemmän kylmästä vai korkeanpaikankammosta, kun minulle tuntemattomat vieruskaverit vielä vitsailivat alas putoamisesta ja murskautumisesta, ja tuoli pysähtyi vähän väliä keikkumaan keskelle kylmää sadetta. En ollut tajunnut, että kesäisin tuolihissi on niin korkealla, kun lunta ei ole, vaikka olin kyllä mennyt sellaisessa kesällä aiemminkin (oliko se nyt jossain Levin kesäkelkkamäessä 90-luvun alussa). Tämän jälkeenhän mentiin miehen kanssa oikein kunnon matka Slovenian Vogel-vuorella vastaavanlaisella hissillä, kun oltiin viime vuonna vähän Alppimaisemia katsomassa (linkki: Bohinj-järven ja Vogel-vuoren maisemissa).

Tuolihissi Vuokatin laelle

Maisemia Vuokatissa

Maisemia Vuokatissa

Jos välillä ei sataisi ja pääsisi tuolla kauempana siintävään kauppaan…

Vuokatin laella ei sitten sateen takia nähnyt oikein mitään. Hölmöintä koko jutussa oli se, että kaikkialla muualla Suomessa oli tuolloin kesän melkein ainoat hellepäivät ja me olimme jossain kummallisessa ja ainoassa pisteessä, jossa satoi koko ajan kaatamalla. Körtit kyllä jaksoivat istua seuroissa paljaan taivaan alla ja veisata sankoin joukoin sateessakin. Ja mieheni jaksoi seistä kaiket päivät vesisateessa ohjaamassa liikennettä kertakäyttösadetakki päällään. Sunnuntaina ennen kotiinlähtöä osallistuin lyhyesti loppuseuroihin.

Sotkamon Herättäjäjuhlien juhlaportilla

VANTAA 2016

Viime vuonna juhlat olivat Vantaalla, joten mitään majoitusta ei tarvinnut hankkia, koska asumme Espoossa. Kävin siellä jotkut iltaseurat katsomassa ja tultiin sitten miehen kanssa yhtä matkaa kotiin. Siellä oli juhlakentän laidoilla katetut katsomot, että sateen sattuessa olisi saanut olla suojassa. Pilvet olivat kyllä aikamoiset ja sateenkaari hieno.

NILSIÄ JA TAHKON LOMAKYLÄ 2017

Tänä vuonna juhlat olivat Nilsiällä, joka kuuluu nykyään Kuopioon. Kuopiossa kävimme kolme vuotta sitten päiväretkellä (siitä retkestä on jotain kuvia viime kesänä tekemässäni ”Suomen kootut näkötornit” –jutussa… linkki). Mikkelistä ei ollut Kuopioon kovin pitkä matka. Mieleen jäi silloin ainakin erittäin kuuma ylämäkikävely Puijon tornille ja Kuopion museon ihanan viileä ja rauhallinen mammuttihuone.

Tahkon lomakeskukseen saapuminen

Tahkon lomakeskus

Tahkon maisemia. Majapaikalle oli check in:stä jonkin verran kävelymatkaa.

Emme löytäneet tällä kertaa mitään kovin edullista majoitusta ja meidän piti ottaa Tahkolta Tahko.comin kautta alppitalomajoitus. Sinitähden huoneistossa oli nukkumapaikat kuudelle hengelle (eli aika runsaasti tilaa kahdelle), hyvin varusteltu keittiö, olohuone, erillinen makuuhuone, takka, sauna ja vielä ylhäällä parvella oleskelutilaa ja nukkumatilat neljälle. Kyllä tämä aika luksusta oli ja hieno oli hintakin (166 e 2 yötä). Hintaan ei sisältynyt siivousta, eli se piti hoitaa itse. Rahalla senkin olisi kyllä saanut. Me raahasimme myös omat liinavaatteet mukanamme, koska niiden vuokraus olisi maksanut erikseen. Oikeastaan juuri liinavaatteet veivät eniten tilaa matkalaukuissa. Tykkäsin kyllä kovasti tästä majoituksesta, keittiöstäkin löytyi kaikki mahdolliset välineet ja astiat, niin kuin olisi kotona ollut. Olohuoneen nurkasta löytyi jopa diskovalolamppu (!), jonka huomasin vasta loppusiivousta tehdessäni. Toteaisin lopuksi, että majoitun kaikkein mieluiten juuri tällaisessa paikassa, jossa voi tehdä ruokaa ja olla kuin kotonaan. Ihan melkein vieressä oli K-market.

Kolme samanlaista alppitaloa. Meidän asunto oli tuolla viimeisessä.

Meidän ovi ylhäällä oikealla

Päivän voimistelutuokio

Ulkomailla ollaan yleensä yritetty löytää majoitus korkeintaan 50 eurolla/yö, siis sillä meidän vaatimuksella eli omalla kylpyhuoneella, mutta tulevalla Espanjan reissulla täytyy vähän löysätä budjettia, koska esim. San Sebastianista ei oikein viidellä kympillä mitään huonetta omalla kylppärillä löytynyt (siitä sitten aikanaan).

Tämäkin komea hirsimökki näkyi olevan myytävänä

Olin tästä Tahkosta jo etukäteen innoissani (ihan niin kuin olin pari vuotta sitten innoissani Vuokatista) ja toivoin, että säät tällä kertaa suosisivat edes sen verran, että voisin patikoida ja kiipeillä Tahkovuorella, sillä aikaa kun mies on Nilsiässä juhlilla töissä. Selailin esitteitä ja totesin, että Tahkolla riittää varmasti minulle niin paljon tekemistä, näkemistä ja tutkittavaa, ettei minun millekään juhlille tarvitse ennättääkään. Viihdyn hyvin myös itsekseni, eikä minua niin hirveästi haittaa, vaikka täytyykin välillä retkeillä yksinään. Olen aina innoissani tutustumassa uusiin paikkoihin ja maisemiin. Aholansaareen mies sentään ennätti perjantai-iltana mukaan. Siellä tutustuttiin herännäisjohtaja Paavo Ruotsalaisen pirttiin (teen siitä, kuten myös Tahkovuoren maisemista, erillisen jutun). Säät siis todellakin suosivat ja pääsin lauantaina aamupäivällä kiipeämään Tahkovuorelle. Lauantai-iltana kävelimme vielä ympäri mökkikyliä miehen kanssa. Melkein loputtomien hirsihuviloiden keskellä tuntui jotenkin siltä kuin olisi kävellyt jossain elokuvan lavasteissa. Aika paljon mökkejä tyhjillään, kaikki siistiä, polkupyörätkin kaksin kappalein joka pihassa samaan suuntaan aseteltuina jne. Jos säät eivät olisi suosineet, olisin ehkä saattanut mennä kylpylään, mutta nyt se jäi väliin.

Minä viihdyin niin hyvin sekä Tahkon upeissa maisemissa  ja lomakylässä että hienossa alppitalossa, etten olisi halunnut edes kotiin lähteä. Sunnuntaina mies oli jo mennyt juhlille töihin aamupäiväksi, minä hoidin Tahkolla loppusiivouksen ja avainten palautuksen ja matkustin sitten bussilla Nilsiälle. Osallistuin ennen kotiin lähtöä miehen kanssa loppuseuroihin, että edes yhdet seurat tuli tälläkin kertaa kuunneltua. Nilsiällä juhlakenttä oli yllättäen aika metsäinen, hautausmaa. Siellä olisi kuulemma ollut jossain myös Paavo Ruotsalaisen hauta. Juhla-alueen sisääntuloväylille oli laitettu esteeksi isoja traktoreita yms., eli terrorismiin varautuminen näkyi täälläkin.

Traktori näkyy tuolla takana esteenä

Menomatkahan alkoi aikaisin perjantaiaamuna. Kotoa piti lähteä jo seitsemän jälkeen ja juna Helsingistä Kuopioon lähti kello 8.19.  Ajettiin junilla Siilinjärvelle asti ja syötiin siellä SiiliMaxin buffetissa. Ehdittiin vähän myös katsella ympäristöä. Oltiin menossa Nilsiään julkisella bussivuorolla, mutta päädyttiin kuitenkin jonkun juhlille menossa olevan tilausbussin kyytiin.

Vanhoja junanvaunuja Kuopion asemalla kuvattuna

Siilinjärvi

SiiliMaxin buffetsapuskat

Siilinjärven kirkossa oli juuri häät alkamassa

Nilsiän kirkko

Kotiin palatessa ehdimme kuin ihmeen kaupalla junaan. Päivän ainoa bussi Nilsiältä Kuopioon oli seisomapaikkoja myöten täynnä (ei mitään kovin mukavaa eikä turvallista matkantekoa) ja tietysti siksi myöhässä. Olimme ensin menossa Siilinjärvelle, mutta päätimmekin mennä bussilla Kuopioon asti. No, ehdimme onneksi junaan. Helpotuksen huokaus. Olisihan sieltä vielä yksi juna tullut, mutta sitten oltaisiin oltu kotona vasta seuraavan vuorokauden puolella.

Pääkaupunkiin paluu tuntui ihan siltä kuin olisi palannut toiseen (huomattavasti karumpaan) todellisuuteen jostakin satumaailmasta: Tahkon kauniista maisemista ja Nilsiän juhlilta, jossa ihmiset olivat ystävällisiä ja hyväkäytöksisiä.

Herättäjäjuhlilla käymisessä on se kiva puoli, että tulee samalla tutustuttua Suomessa sellaisiinkin paikkakuntiin, joihin ei ehkä muuten tulisi koskaan mentyä.

Tahkon maisemista ja Aholansaaresta tulossa vielä omat juttunsa…