Browsing Category

Kotka

Menneen kesän retkiä ja hetkiä

Äijänniemen uimaranta Kotkassa. Hiljainen päivä, vain yksi uimari nähtiin tässä säässä.

Vanha pukukoppi on jotenkin ihanan nostalginen. Muistan, että se näytti jo lapsena vanhalta ja jotenkin pelottavalta, siellä ei koskaan käyty.

Minne hylätty rata vie?

Kesä alkaa kohta puolin kääntyä syksyksi. Suurimmaksi osaksi kesä tuli taas vietettyä kotimaan kamaralla. Mikäpäs Suomen viileää kesäsäätä voittaisi? No, ehkä viileä ja vetinen. Hahhah. Kyllähän tässä ihan kivoja säitäkin sattui kohdalle, enkä itse mistään liiallisesta helteestä edes kauheasti välitä. Eli missään paratiisibiitsillä paahtuminen ei ollut edes hakusessa. Sain sentään kastettua varpaat veteen Stora Herrön saarella koto-Espoossa. Näin jälkeen päin katsottuna retkipäiviä ja kohteita oli sen verran monta, ettei säätä voi täysin yksipuoliseksi moittia. Aurinkoa ja lämpöäkin koettiin. Ja aika paljon sattui sellaisia ihan sopivan lämpimiä päiviä, jolloin ei ollut turhan tukalaa kuljeskella siellä sun täällä.

Tässä on tällä kertaa kuvia muutamista lempipaikoistani Kotkassa: Äijänniemen uimarannalta ja Hallan vanhoista rautatiesilloista. Hallan siltojen luota näkyi Meripäivien aikaan myös suuria purjelaivoja Kantasataman suunnassa. Kamerassani ei ole muuta vikaa kuin zoomin puute, eli en saanut laivoista mitään kovin hyviä kuvia. Sitten jos joku toinen puute vielä pitäisi keksiä, niin se olisi varmaan osaamaton kuvaaja… 😉

Yksi ulkomaan reissukin ehdittiin heittää kesäkuukausien aikana, päiväretki tuttuun etelänkohteeseen eli Tallinnaan. Siellä tutustuttiin ihanaan Kadriorgin palatsiin ja paleltiin jäätävässä kesätuulessa: Kadriorg Ja matka hoitui: Eckerö Linellä. Tallinnasta löytyy varmaan vielä paljonkin tutustumisen arvoisia paikkoja ja sinne tulee varmaan taas jossain vaiheessa lähdettyä, etenkin, jos jatkossakin asutaan täällä pk-seudulla; täältähän sinne on helppo piipahtaa.

Muut kesän retket tehtiinkin sitten kotimaan kamaralla. Oli luontoretkiä lähelle: Espoon saaristoon Stora Herrö ja parikin retkeä Luukin metsälammille: Luukki1 Luukki2

Ja sitten oli retkiä vähän kauemmas, kuten Nilsiään ja Tahkolle, jossa säät onneksi suosivat: Tahko Aholansaari Herättäjäjuhlat

Kauan odotettu nostalgiaretki Kotkan Kirkonmaan saareen tehtiin tasaisen harmaassa sateenropinassa. Löydettiin hautuumaalta vaaleanpunainen hautakivi ja välinevaja, muttei sentään ’ammetta, jossa pestiin ruumiita’. Vajassa syötiin eväitä. Lapsuusmuistojen verestämistä ja ehkä omituisin kesäretki ikinä: Kirkonmaa

Sitten oli tietysti Tuusulanjärven taiteilijakotikierros, joka oli yksi menneen kesän ehdoton suosikkini: Tuusulanjärven taiteilijakodit

Porvoon risteilyllä keskellä merta koettu hurja myrsky jäi myös mieleen: Porvoon risteily

Kaiken kaikkiaan ihan hieno kesä, paljon ehdittiin nähdä ja kokea lähelläkin: Linnunlaulun huvilatunnelmaa

Hallan vanha rautatiesilta

Se on tehdas

Tämän jutun kuvat ovat sellaisilta retkiltä, joista en ole tehnyt erillisiä juttuja. Kuvia on Kotkasta vanhoista Hallan rautatiesilloista, joiden luokse pyöräilin usein Kotkassa asuessani. Nyt pyysin isääni kuskaamaan meidät siltojen luo, koska se on mielestäni tosi hieno paikka. Noille silloillehan ei siis olisi kaiketi suotavaa mennä, siinä isommassa ja helpommin löydettävässä on puomitkin edessä. Jalkoihin kannattaa ainakin katsoa tarkkaan, jos menee, koska siellä on reikiä… Toinen kuvauspaikka on Äijäniemen uimaranta, jossa tuli käytyä paljon lapsena.

Ehdimme loppukesästä käydä myös mm. Hämeenlinnassa kyläilemässä ja samalla käytiin Jean Sibeliuksen syntymäkodissa. Tässä on sitten siltäkin reissulta muutama kuva. Eli tämän kesän aikana on tullut Sibeliuksen kotejakin nähtyä peräti kaksi kappaletta. Tuusulanjärven taiteilijakodeista Sibeliuksen Ainola oli muuten ehdoton suosikkini.

Sibeliuksen syntymäkodissa oli juuri alkanut opastettu kierros, jolle ehdittiin mukaan. Kämppähän ei ole suuren suuri, eikä siitä minun mielestäni saa ihan sellaista kuvaa ajan arkielämästä kuin Ainolassa, mutta siellä kuunneltiin myös joitakin pätkiä Sibeliuksen musiikkia. Olihan tämäkin ihan kiva paikka nähdä, vaikka Ainola oli kyllä tunnelmaltaan mielenkiintoisempi.

Sibeliuksen syntymäkodista

Sibeliuksen syntymäkodista

Kasarmimiljöötä Hämeenlinnassa

Hämeenlinnassa syötiin pitsat ravintola Popinossa. Otin gluteenittoman version, ja täytyypä kyllä sanoa, että oli todella hyvää pitsaa, ehkä parasta mitä tähän mennessä muistan maistaneeni. Mitähän siinä minun pitsassa olikaan, lohta, suolakurkkua, pinaatin lehtiä… aika erikoista, mutta hyvää.

Kotimatkalla Hämeenlinnasta saatiin taas ihmetellä Tampere-Helsinki -junaa, jossa ei näkynyt vilahdustakaan minkäänlaisesta henkilökunnasta. Oli lauantai-ilta ja nuoriso otti matkasta ilon irti, kun saivat nauttia junassa alkoholia miten lystäsivät. Nyt kun  lähijunissa ei ole enää lipunmyyntiä, se kai tarkoittaa sitten tätä? Ei niin, että tämä olisi (tällä kertaa) minua mitenkään erityisemmin häirinnyt, mietitytti vain… Kovasti kyllä mainostivat kuulutuksissa ja seinäplakaateissa konduktöörejä, joilla on nyt matkustajille enemmän aikaa. Mitähän konduktöörejä sitten mahtavat tarkoittaa? On vain jo useampaan kertaan pantu merkille, että eipä näy enää ketään missään. Kai sitä junaa sentään joku ihminen ajoi, ei ollut vielä keinoäly ohjaksissa?

Hämeenlinnassa käytiin myös vuosi sitten (linnassa ja Aulangolla): kuvia Hämeenlinnasta

Blogi aktivoituu taas enemmän, kun asiaa tulee… Olen suunnitellut reissujen lisäksi juttua mm. majoituksista, joita meillä on ollut Euroopan kohteissa. Meillähän ei ole varaa mihinkään luksukseen, mutta toisaalta halutaan (tai minä haluan) omaa rauhaa, eli vaatimus on aina kahden hengen huone omalla kylpyhuoneella. Mitään kovin luksusta ei olla edes tarvittu, kun yleensä reissussa on tarkoitus viettää päivät muualla kuin hotellilla, siellä täällä seikkaillen. Tietysti jos isompi lottovoitto osuisi kohdalle, niin sitten muuttuisi ääni kellossa, lähtisin varmasti pitemmillekin matkoille ja nauttisin kaiken luksustasoisena jne. Haaveillahan aina saa, tyyliin: jos olisin rikas, en myöskään asioisi enää Ikeassa, vaan ostaisin kalliita huonekaluja, joita ei tarvitsisi itse koota ja maalata…

Somettaminen tökkii minulla edelleen… 😀 Keskityn enemmän näihin varsinaisiin juttuihin, sitten kun asiaa on. Mutta blogia ja sitä mitä täällä tapahtuu voi edelleen seurata Facebookissa ja Instagrammissa 😀

Kirkonmaa – vetinen kesäretki

Miten siinä sitten loppujen lopuksi kävi, kun pääsin vihdoin ja viimein 26 vuoden tauon jälkeen takaisin lapsuusajoilta tuttuun Kirkonmaan saareen? Löysinkö saaren hautausmaalta tuntemattoman pikkutytön haudan, jota muistin aina lapsena käyneeni katsomassa, vai oliko koko muistikuva pelkkää tarinaa ja mielikuvitusta? Entä miten käy, kun kesäretkeä ei peruta huonon sään takia?

Alkuun kuva länsipuolen kiviseltä rannalta…

Tästä retkestä oli haaveiltu jo vuosia: pääsisinpä vielä kerran katsomaan, minkälaista Kirkonmaassa on nykyään! Etenkin hautausmaa, hautausmaan laituri ja viereinen uimaranta kiehtoivat mieltä. Olin nähnyt usein keväisin unia näistä paikoista ja kirjoitin niiden pohjalta joitakin vuosia sitten myös runon Kirkonmaan hautausmaasta, ”pikku Annan” haudasta ja uimarannasta.

Miten vanhat paikat olivat muuttuneet 30 vuodessa?

Hmm… Eivät juuri mitenkään. Tuttu mökkialue ainakin oli niin kuin ennenkin…

Ne vanhat pikku mökit olivat saaneet pintaansa punaisen värin, siinä näkyvin muutos…

Kirkonmaa on siis kivinen ja metsäinen saari Kotkan edustalla. Saaren pinta-ala on n. 7,9 km2. Kirkonmaassa toimi ennen merivoimien varuskunta ja saaren eteläpuoli oli sotilaskäytössä. Nyt kun koko saari on yleisölle avoin, pääsimme kurkistamaan myös sellaisia paikkoja, joita en ollut ennen nähnyt.

Reissua Kotkan Kirkonmaahan oli tosiaan suunniteltu jo viime kesänä, mutta silloin kävimme kuitenkin Rankin saaressa, joka avautui yleisölle pari vuotta sitten ja joka on aika erilainen kohde. Linkki Rankin juttuun. Neljä vuotta sitten kävimme mieheni kanssa myös Lehmässä, joka oli lapsena yksi suosikkisaaristani. Muita suosikkeja olivat ainakin Nuokot, mutta ne ovat saaria, joihin ei päässyt, eikä edelleenkään pääse, muuten kuin omilla veneillä.

Valitsimme tällä kertaa maksullisen vuoroveneen sijasta maksuttoman yhteysalus Tekla I:n. Tekla oli ihan hyvä laiva, vaikkakin aikaa nähnyt, mutta niinpä olen minäkin… Matkat olivat ilmaisia, koska ne ovat valtion tukemia. Tekla I lähti Kuusisen satamasta kello 9.00. Takaisin Tekla I tuli kahden jälkeen iltapäivällä.

Retkipäiväksi valittiin heinäkuinen keskiviikko. Sääennusteet eivät lupailleet parastaan, mutta toivoimme silti, ettei ainakaan koko ajan sataisi, tai ei ainakaan paljon… No, lopputulos oli sitten aikamoinen extreme-kesäretki tasaisen harmaassa sateen ropinassa, joka jatkui ja jatkui, eikä lakannut, ennen kuin olimme palanneet takaisin mantereelle. Ajoitus oli kyllä aikamoisen tarkka. Haha.

Minun ja mieheni lisäksi tällä retkellä olivat mukana vanhempani, jotka olivat tietysti ensin vähän sitä mieltä, ettei tällaisella ilmalla kannata mihinkään lähteä, mutta lopulta hekin olivat ihan tyytyväisiä tähän vähän erikoisempaan kesäretkeen. Jee, me uskallettiin ja selvittiin!

Kovin moni tuskin lähtisi saareen viettämään kesäpäivää, kun koko päiväksi on luvattu ainakin kohtuullista sadetta, mutta jos varustautuu asiallisesti, eikä pientä kastumista pelkää, sitä voi melkeinpä suositella, koska eteen voi tulla erikoisiakin kokemuksia, esimerkiksi nyt vaikka eväiden syöntiä hautausmaan puutarhavälinevarastossa. Sitä paitsi, jos emme olisi nyt menneet, retki olisi todennäköisesti pitänyt siirtää taas vuodella eteenpäin.

Yhteysalukset pysähtyvät saaren länsilaiturissa, jota lapsena kutsuttiin tuuliseksi puoleksi. Olin varustautunut äidiltä lainaamallani sadetakilla ja sadehousuilla ja lisäksi minulla oli sateenvarjo. Säilyin siis kenkien (tarkemmin sanottuna varpaiden) kastumista lukuun ottamatta kuivana. Lopulta vesi meni sisään kenkien tuuletusrei’istä, koska neljä tuntia sateessa tarpomista on kuitenkin aika pitkähkö aika… Onneksi ilma oli sateesta huolimatta melko lämmin, noin 15 astetta.

Lähdettiin tietysti heti laivasta päästyämme kävelemään saaren läpi kulkevaa hiekkatietä, jotka pitkin päästiin saaren toiselle puolelle. Huomioin, että metsää oli hakattu ja harvennettu puolin ja toisin aika rankalla kädellä. Ensin pysähdyttiin vanhalla mökkialueella, jossa ollaan vietetty aikaa joskus 80-luvulla, kun mökkejä sai vuokrata isän työn puolesta.

Seuraavassa kuvassa ollaan jo ehditty mökkialueen kohdalle…

Tien toisella puolella olivat vanhat ”ulkit” vielä paikoillaan. Muistan, että noissa en halunnut koskaan käydä, olivat myös jotenkin liian kaukana mökeistä.

Juuri mikään mökkialueella ei ollut 30 vuodessa muuttunut. Mökit olivat ehkä saaneet vähän uutta maalia pintaan, mutta muuten kaikki oli paikoillaan. Rannasta löytyivät tutut saunat, grillikatos, punainen venevaja ja laituri, josta pulahdettiin uimaan silloin joskus kauan sitten… Vanhat keinutkin olivat samassa kohdassa ja niiden alta oli heinät leikkaamatta. Jotenkin hämärästi muistan, että aika pitkää heinää siinä oli jaloissa silloinkin kun olin lapsi (tosin silloin ei tarvinnut pelätä punkkeja ja niiden levittämiä tauteja niin kuin nyt). Muistan vieläkin, miten kerran keinuin siinä ja näin kyykäärmeen ampaisevan suhisten mökkipihan poikki.

Nykyihmisen makuun nämä mökit taitavat olla hieman alkeellisia, mutta 80-luvulla ne kyllä kelpasivat yöpymiseen. En tiedä, olisiko minusta enää nykyään lähtemään niin alkeelliseen mökkiin, josta muistan vieläkin elävästi kostean ”mökin hajun”. Mitään vessoja tai muita mukavuuksia niissä ei ollut. Sähkö nyt sentään oli.

Linnunpöntötkin olivat vähän vinossa…

Venevaja oli lapsena jännittävä paikka…

Ne keinut…

Mökkialueen jälkeen jatkoimme lätäköiden täplittämää tietä hautausmaan suuntaan.  Sade ropisi varjoihin, eikä lakannut hetkeksikään, mutta metsän raikasta tuoksua oli mukava hengittää. Vihdoin hautausmaan lankkuaidat ilmestyivät näkyviin. Kirkonmaan hautausmaahan on siis Kuutsalon kylän, tai saaren, hautausmaa. Melko uusiakin hautoja näkyi olevan muutama (uusilla tarkoitan kuluvaa vuosikymmentä).

Hautausmaalla yritettiin sateessa ja märkien heinien seassa etsiä sitä yhtä hautaa, mutta loppujen lopuksi en ole varma, oliko sitä olemassakaan sellaisena kuin sen muistan, tai mikä se nimenomainen hauta sitten mahtoi olla. Lasten hautoja löytyi kyllä useampia. Esimerkiksi  vuosina 1928-32 eläneen Vilma Liisan ja vuonna 1941 syntyneen 7-vuotiaaksi eläneen Heikin haudat. Olin kuitenkin mielessäni kuvitellut kuolleen tytön olleen vähän vanhempi, ehkä sen ikäinen kuin olin itsekin ollut löytäessäni haudan ensimmäistä kertaa (Minkä ikäinen sitten olinkaan…? Runossani puhutaan 9-vuotiaasta tytöstä). Päättelin, että tarina on vain muotoutunut päässäni sellaiseksi kuin se nyt on.  Minä kun olen tällainen tarinatäti, kirjoitellut ja piirrellyt pienestä pitäen.

Tosiasiassa kyse saattoi hyvinkin olla pienen Vilma Liisan haudasta, koska hautakivi oli hieman muista erottuva, toisin sanoen vaalean punertava, ja siinä oli pieni soikea metallilaatta. Jos Vilma Liisa olisi saanut elää pitempään ja eläisi vieläkin, hän olisi nyt mummoni ikäinen, 89-vuotias. Todennäköisesti juuri Vilma Liisa oli se, jota aina kävin katsomassa, vaikken enää muistanutkaan tytön nimeä, tai sitä millä vuosikymmenellä hän oli elänyt.

”Aina katsoin Annan hautaa, vajaa sekä ammetta, jossa luulin hautaamista varten pestiin ruumiita.”

Kävimme hautausmaan viereisellä hiekkarannalla usein uimassa. Siinä oli hiekkapohja ja pitkälle matalaa. Myöhemmin, kun meillä oli paremmin yöpymiseen soveltuva vene, yövyimme usein hautausmaan laiturissa, kun siinä ei ollut vielä silloin mitään kylttejä, jotka olisivat kieltäneet sellaisen. Olin melkein 15-vuotias, kun kävin saarella viimeisen kerran. Sen jälkeen vanhempani myivät veneen pois. Niin, olen tosiaan myöhemminkin tykännyt hautausmailla kiertelystä, mm. erikoiset nimet kiinnostavat minua. (Tässä muuten linkki juttuun, jossa on kuvia Hietaniemen hautausmaalta Helsingistä: Joulusta Juhannukseen)

Kirkonmaassa oli muuten aika paljon Autioiden hautoja. En ole omaa sukua Autio, niin ei olla sitä silloin aikanaan pantu merkille.

Minua harmitti, etten päässyt tai viitsinyt sateen takia mennä tutkimaan hiekkarantaa tarkemmin. Olisin halunnut kävellä sen ”päästä päähän”. Nyt tyydyin ottamaan vain vähän kuvia laiturin kohdalla. Kuvailu oli sateenvarjon alla kieltämättä melko hankalaa. Laiturikin oli poistettu käytöstä sortumavaaran takia.

Alla olevassa kuvassa näkyy, mitä hautausmaan laiturista oli jäljellä…

Se hiekkaranta, jossa yleensä uimme, vähän tuolla kauempana, missä näkyy enemmän vihreää…

Sama ranta 80-luvulla. Keskimmäisessä kuvassa minä ja veljet. Vanhempieni kotialbumi.

Sillä aikaa kun kuvailin rantaa, muut ehtivät kadota johonkin. Yhtäkkiä oli kumman hiljaista. Luulin ensin heidän jo lähteneen (takaisin tielle) ja jättäneen minut yksin, mutta löysinkin heidät tyytyväisen näköisinä syömässä eväitä hautausmaan työkalukopista, kun ensin kiersin toisen pään oville. En voinut kuin nauraa, niin hassun näköistä se oli: pariovet levällään ja siellä ne mussuttivat suut ruokaa täynnä kaikenmaailman haravien ja kottikärryjen ja haudan kansien keskellä.

Jatkoimme hautausmaalta vielä vähän eteenpäin, sinne, missä emme olleet koskaan aikaisemmin käyneet (paitsi tietysti isäni, joka on käynyt Kirkonmaassa armeijan joskus 70-luvulla).  Löydettiin vanha Kirkonmaan kansakoulu ja rivitalot, jotka ovat kai nykyään vuokrattavia loma-asuntoja. Aika hiljaiselta sielläkin näytti.

Tien vieressä oli rakennus, jonka päädyssä oli hyvä katos. Siellä oli mm. halkopinoja ja sinne myös pysähdyimme hetkeksi suojaan sateelta.

Kirkonmaan vanha kansakoulu oli komea tiilirakennus metsän keskellä. Portaat olivat aika sammaloituneet.

Rannalta löytyi rantakahvila ja jäätelökioski, jotka olivat tietysti suljettuja. Luukuilla oli laput, joissa luki, että jos emme ole paikalla, soita. Ei oikein tehnyt mieli soittaa jäätelöä paikalle vähintäänkin keskitason sateen ropistessa ympärillä harmaana ja itsepäisenä muurina. Syötiin sitten eväitä katosten alla ja käytiin ulkohuusseissa.

Pitemmälle emme sitten enää kävelleet, vaan lähdimme takaisin samaa tietä. Välillä pysähdyttiin pitämään sadetta yhden vuokramökin terassille. Lopussa istuttiin odottamassa laivaa kirkkaanpunaisessa katujunan vaunussa,  joka sattui seisomaan tuulisen puolen laiturin lähistöllä ja joka minusta näytti ihan sateen keskelle eksyneeltä sirkusvankkurilta. Siinä sitten vähän pelättiin, että ehkä se ei tulekaan, kun oli ollut jotain puhetta tuulen noususta. Isä soitteli yhden aikaan, että täältä olisi nyt neljä ihmistä tulossa kyytiin Kirkonmaasta, mutta vain vastaaja vastasi. Kun Tekla I vihdoin saapui, se oli täynnä Haapasaaresta tulevia matkustajia. Väkeä oli huomattavasti enemmän kuin menomatkalla. Olivatkohan ihmiset Meripäiville menossa?

Seuraavissa kuvissa palataan takaisin tuulisen puolen kivilaiturille… Muistan miten tuo matka mökeiltä kivilaiturille tuntui lapsena pitkältä, mutta eihän se kuitenkaan oikeasti mikään kovin pitkä ollut, noin kilometri. Mökeiltä hautausmaan uimarannalle oli vähän lyhyempi matka.

Kun retkeä ei peruttu säätilan takia, siitä muodostui vähän erikoisempi kokemus. Olin kuitenkin innoissani ja iloinen, että pääsin vihdoinkin näkemään vanhat paikat. En tiedä, palaanko tälle saarelle tässä elämässä enää koskaan. En sano, ei koskaan, koska eihän sitä koskaan tiedä. Jos pistäydyn Kotkan saaristossa, luulen, että menen kuitenkin mieluummin retkelle Lehmään, ja vähän kauniimmalla ilmalla, kiitos. Lehmässähän ei juuri palveluja ole, mutta sinne menee vuorovene ja siellä on mm. tosi hienoja hiekkarantoja ja kalliota. Rankin saaressa taas palveluita on enemmän ja ne ovat heti siinä laiturin vieressä. Tietysti matkailijan kannattaa muistaa myös aika lyhyen venematkan päässä oleva historiallinen Varissaari, jossa on ainakin ravintola. Kirkonmaassa palveluille joutuu kävelemään aikamoisen matkan soratietä pitkin, ellei tule omalla veneellä tai vaihtoehtoisesti ota mukaan autoa tai polkupyörää. Autonhan saa kyllä mukaan, jos varaa sille paikan yhteysalukseen.

Sateesta huolimatta tämä retki oli ihan kiva kokemus. Vanhempienikin täytyi myöntää, että tällaisella kesäretkellä hekään eivät olleet aikaisemmin olleet. Ei ihan sitä kaikkein tavallisinta, kun ei jääty odottelemaan aurinkoista päivää.

Kirkkaanpunaisessa katujunan vaunussa oli märkää tunnelmaa…

Nämä blogijutut ilmestyvät nyt vähän väärässä järjestyksessä, koska minulla on vielä Nilsiän ja Tahkon reissuistakin jutut kirjoittamatta, mutta ne ilmestyvät varmaankin seuraavaksi.

Suomen kootut näkötornit

Kolmen viimeisen kesän aikana on tullut käytyä aika monessa näkötornissa. Tässä muutamia kuvia, joiden perusteella itse kukin voi yrittää arvata, mistä kaupungista kuva on otettu. Oikeat vastaukset jutun lopussa.

Ylös on päästävä…

  1. Arvaatko, mistä kaupungista ja mistä näkötornista seuraavat kuvat on otettu?

lahdelle

tuomiokirkko

2. Mistä kaupungista? (onko liian helppo?)

leveänäkymä

 

alas

3. Mistähän kuuluisasta tornista seuraava kuva on napattu? (kuva ei kylläkään ole mikään hirveän laadukas)

tornimaisema

4. Onko seuraava liian vaikea? Toivottavasti ei.

saarikaupunki ylänäkymä

5. Seuraava saattaa olla liiankin helppo? Mikä kaupunki ja mikä torni?

Särkänniemi

6. Mistähän tornista seuraava pudotus mahtaisi olla?

aulankoalas

7. Mikä torni? Voi olla aika helppo…?

stadiont

8. Seuraavassa tornissa kuvat piti ottaa lasin läpi… Mikä torni mahtaa olla kyseessä?

jkyläsilta jkylä

9. Ja sitten viimeinen. Tietääköhän kukaan, mistä kaupungista nämä on otettu?

tehdasnäkymä varkausnäkymä

 

Oikeat vastaukset:

  1. Mikkeli. Asuimme ihan mukavassa kaupungissa peräti 11 kuukautta, joten tuli sitten käytyä myös Naisvuoren näkötornissa kesällä 2014. http://www.visitmikkeli.fi/palvelut?palvelu=54818bc6c8f3767d5ce18d10 Torni on avoinna kesäisin. Mikkelissä riitti myös järviä ja lampia… Mikähän mahtoikaan olla tuon seuraavassa kuvassa näkyvän lammen nimi?
mikkelcity2

Näkymä Naisvuoren näkötornista

naisvuorellamies

Naisvuoren näkötornin juurella talvella 2014, kun olimme juuri muuttaneet Mikkeliin ja lähdin yksikseni tutustumaan kaupunkiin kävellen.

2. Lahti. Mieheni alkuperäinen kotikaupunki. Suurmäen näkötorni. Varmaan tämän kesän 2016 kuumin päivä. Mäkimontusta mentiin ylös tornin juurelle ja siitä sitten hissillä ylös torniin. Torni on avoinna kesäaikaan, talviaikaan tilauksesta. http://www.lahdenmuseot.fi/museot/fi/hiihtomuseo/palvelut/suurmaen_nakotorni/

vesijärvelle

Lahti. Vesijärvi näkyvissä.

mäessä

Minä hyppyrimäen näkötornissa. Mekko itse suunniteltu ja omaa tuotantoa.

3. Kuopio ja Puijon torni. Todella kuuma päivä toukokuussa 2014, jolloin teimme päiväretken Kuopioon. En muista, montako vesipulloa meillä meni tuota mäkeä kiivetessä, mutta yksi ei tainnut riittää… Tornin korkeus on 75 m. Mäen korkeus on 150 m Kallaveden pinnasta. Tornissa on kahvila, ravintola ja matkamuistomyymälä. Muistan Kuopiosta myös kaupungin museon, jossa oli luonnontieteellisellä puolella aivan ihana mammuttihuone! Olisin voinut istua siellä (viileässä ja hämärässä) tuijottelemassa tähtitaivasta ja kiltin näköistä mammuttia vaikka koko päivän. Ostin magneetinkin, jossa on mammutin kuva. 🙂 http://www.puijo.com/

tornille

Puijon tornille

4. Kotka. Eli se kaupunki, josta minä olen kotoisin. Haukkavuoren näkötornin korkeus on 72 m meren pinnasta. Tornin portaita kiivetessä saattoi pysähtyä välillä myös katselemaan taidenäyttelyitä. http://www.kaakko135.fi/miljoot/haukkavuoren-nakotorni-kotka

Kotkassa kävimme tänä kesänä myös Rankin saaressa. http://www.rantapallo.fi/tiatones/2016/07/27/rankki-rankempi-rankin-kotkan-saaristo-kutsuu/

Lisää Kotkan kuvia: http://www.rantapallo.fi/tiatones/2016/07/27/kotkan-kuvia/

näkymä

Näkymä Kotkan kirkolle ja Museokeskus Vellamolle päin

5. Sehän oli Tampere, Näsinneula ja Särkänniemi… Käväisin Näsinneulassa viimeksi pari vuotta sitten ystäväni kanssa. Se on 168 metrin korkeudellaan (ja tähän on ilmeisesti laskettu antenni mukaan) Suomen korkein näkötorni.

http://www.sarkanniemi.fi/sarkanniemi/elamyskohteet/nasinneula/

6. Hämeenlinna ja Aulangon näkötorni, jonka korkeus on 33 m. Torni sijaitsee Aulankovuoren laella, joka on 70 metriä Aulankojärven pinnan yläpuolella. Tornin alapuolella on myös näköalatasanne. Torniin on vapaa pääsy.

http://www.hameenlinna.fi/Palvelut/LinnanInfra/Luontopalvelut-ulkoliikunta-ja-virkistys/Ulkoilu–ja-virkistyspalvelut/Aulanko/

Lisää Hämeenlinnan kuvia: http://www.rantapallo.fi/tiatones/2016/08/15/kuvia-hameenlinnasta/

aulankomaisema

Maisemaa Aulangon näkötornista

7. Se oli tietysti Stadionin torni Helsingissä. Kävimme siellä kesällä 2015. Torni on 72 metriä korkea. Hissit ovat pienet. Sen muistin ihan oikein edelliseltä käynniltäni, joka oli 20 vuotta takaperin…

http://www.visithelsinki.fi/fi/stadionin-torni

8. Jyväskylä ja Vesilinnan näkötorni (en oikein saanut kuvia onnistumaan lasin läpi). Vesilinna on yhdistetty näkö- ja vesitorni, jossa toimii myös ravintola ja luontomuseo. Tornin korkeus on 34 metriä.

http://visitjyvaskyla.fi/nae-koe/jyvaskylan-keskusta-alue/harju-nakotorni

Lisää Jyväskylän kuvia: http://www.rantapallo.fi/tiatones/2016/05/16/olisikohan-jyvaskylassa-mukavaa-asua/

jyväskylä

Vesilinnan näkötornista

9. Varkaus. Siellä ehdimme käväistä terassikahvila Tornissa ja sen näköalatasanteella kesällä 2014. Näköalatasanteen korkeus on 45 metriä ja ylös kahvilaan on vapaa pääsy.

http://www.visitvarkaus.fi/ajanviete/nahtavyydet/terassikahvila-torni-ja-nakoalatasanne/

Pääasiallisena kohteena sillä reissulla oli Mekaanisen musiikin museo, jota olen varmaan joskus aikaisemminkin suositellut. Parin kilometrin kävelymatka tuntui kyllä kuumassa pitkältä, mutta se kannatti (mehän siis matkustimme itse kaupunkiin julkisilla). Ehdottomasti mieleenpainuvimpia museoita, mitä olen tässä maassa nähnyt, todella eksoottinen paikka täynnä mitä kummallisempia esineitä (soittokoneiden sijasta olisi voinut keskittyä esim. pelkkiin outoihin tauluihin) ja kaiken päälle vielä sellainen opastus, jota ei kyllä Suomessa muualla näe. Jürgen Kempfilla erityisesti oli raivokas ja poliittisia vihjauksia sisältävä hurja opastustyyli (samalla sekä suomeksi että englanniksi), jota vaikea sen enempää kuvailla, se täytyy jokaisen itse nähdä ja kokea. Suosittelen ehdottomasti, jos joku Varkauden suunnalle sattuu eksymään. Kaiken päälle Kempf tarjosi meille tuolloin myös kyydin takaisin keskustaan… 🙂

http://mekaanisenmusiikinmuseo.fi/index.php?page=etusivu_fi

Vaikka tämä olikin torniaiheinen postaus, laitan viimeiseksi kuvan Mekaanisen musiikin museon pihalta.

papukaija

Papukaija Mekaanisen musiikin museon pihalla Varkaudessa

 

Kotkan kuvia

Kotikaupunki on kai aina se kaunein? Onhan sen paikka sydämessä ykkösenä kaikista maailman kaupungeista… <3

Rankin lisäksi kävimme tällä kertaa myös mm. Merikeskus Vellamon katolla (sinnehän sitä täytyy aina kiivetä) ja Haukkavuoren näkötornissa. Kotkahan on tunnettu myös upeista puistoistaan: Sapokka, Katariinan Meripuisto, Ystävyyden puisto Karhulassa Kymijoen rannalla, ja mitä kaikkia näitä nyt onkaan… Merikeskus Vellamon ja Maretariumin lisäksi kannattaa muistaa myös Kotkan (minun mielestäni) ehdoton ykkösnähtävyys eli Langinkosken keisarillinen kalastusmaja. Juu, ja on se Kotka tunnettu myös juuri nyt hyvinkin ajankohtaisista Meripäivistään… 😉

Linkki juttuuni Rankin saaresta: http://www.rantapallo.fi/tiatones/2016/07/27/rankki-rankempi-rankin-kotkan-saaristo-kutsuu/

vellamo

Merikeskus Vellamo

vellamonkatolta

Näkymä Merikeskus Vellamon katolta

 

kiikaroi

Suursaari näkyy

näkymä

Näkymä Kotkan kirkolle ja Merikeskus Vellamolle päin

Näkymmämerelle

Haukkavuoren näkötornista

ylänäkymä

Haukkavuoren näkötornista

näkymä3

Haukkavuoren näkötorni

tornille

Haukkavuoren näkötorni ja portaat

patsaskirkko

Kotkan kirkko

 

kumparemaisema

Kumparepuisto Otsolassa

kumparetorni

Kumparepuiston näkötorni Otsolassa

temppu

Kotkassa ei koskaan kannata pelleillä punkkien kanssa, ei edes vastaleikatulla nurmikolla… 😉 Rankin jutusta voi lukea, miten selvisin punkista tällä kertaa pelkällä säikähdyksellä…

Retki Rankin saareen avautuu tästä linkistä:

http://www.rantapallo.fi/tiatones/2016/07/27/rankki-rankempi-rankin-kotkan-saaristo-kutsuu/

Rankki, rankempi, rankin… Kotkan saaristo kutsuu…

Viime viikolla palasin taas hetkeksi lapsuuteni maisemiin. Meren tuoksu ja lokkien kirkuna, ylvään näköisinä lipuvat purjeveneet, puksuttavat meriläiset ja veden pintaa pitkin kiitävät ”pikasliipparit”. Kaikki tämä muistui elävästi mieleeni, kun matkasimme m/s Jaanan kyydissä Rankin saareen.

Ohitimme matkalla Kukourin linnakesaaren ja Lehmän eksoottisen näköisen hiekkalaguunin. Tuolla minäkin olen uinut ja keräillyt vedestä ruosteenvärisiä kiviä, silloin joskus, kauan sitten…

lehmähiekkakärki

Lehmän hiekkakärki ja lokkien kokous

purjevene

Purjevene Lehmäsaaren edustalla

bluelagoon

Lehmän hiekkaa

lehmälaguuni

Lehmän hiekkalaguuni

Lehmä oli lapsena yksi suosikkisaaristani ja sinne pääsee kätevästi myös ”tuurimoottorilla”. Siellä on mukava retkeillä ja sinne voi myös pystyttää teltan. Kävimme mieheni kanssa Lehmässä kolme vuotta sitten pienellä päiväretkellä. Toisella puolella saarta on pitkä hiekkaranta ja mukavat kalliot, joilla istuskelimme syömässä eväitä. M/s Jaana pysähtyi Lehmän laiturissa sekä meno- että paluumatkalla.

Sitten asiaan… Rankin linnakesaari avautui yleisölle viime kesänä. Kävimme tällä kertaa tutustumassa saareen neljän hengen porukalla, yhdessä vanhempieni kanssa. Isäni, joka kävi 70-luvulla armeijan Kirkonmaassa, kertoi käyneensä Rankissa kerran. Me muut emme olleet käyneet siellä koskaan, joten saari oli siis ihan uusi tuttavuus. Olimme tiirailleet säätiedotuksia hyvinkin tarkkaan, ja koska sadetta ei luvattu, uskalsimme lähteä matkaan.

laituri

Rankin laituri ja m/s Jaana

venevaja

Venevaja

Matka Rankkiin taittui mukavasti m/s Jaanalla 45 minuutissa. Vene lähtee Sapokasta Tulikukon laiturista. Menopaluun hinta oli 20 euroa, joka tuntui meidän mielestämme aika kalliilta, ainakin, jos pitäisi pohtia, lähtisimmekö uudelleen samalle saarelle. Rankin ja Kirkonmaan saarilta löytyy hyvät matkailupalvelut, kuten ravintola- ja majoituspalveluita sekä vierasvenelaituri. Ravintolapalvelut kiinnostivat meitä päiväretkeläisiäkin ja söimmekin Sotkussa kattilallisen maittavaa lohikeittoa. Omia eväitä ei siis todellakaan tarvinnut rahdata mukaan, mikä oli ihan mukavaa ja helppoa.

Kotkan Saarten sivuille löydät tästä: http://www.kotkansaaret.fi/index.php

tykkijuttu

Tykkijutuista en oikeastaan mitään ymmärrä…

kalliokuva

Rankin kallioita ja meri

minä

Minäkin olen päässyt kallioille ihmettelemään kusiaisia, jotka yrittivät kovasti kiipeillä ylös jalkojani pitkin 😉

Sää oli ihan mukava, pilvinen, puolipilvinen, jopa aurinkoinenkin (”Kotka-Rankki ohutta yläpilveä”, vai miten se nyt meni?). Ei ollut ainakaan liian kuuma, vaan ilma oli juuri sopivan lämmin ulkoiluun.

Kävelimme ensin saaren toiselle puolelle. Matkan varrella näimme mm. Rankin kuuluisan sääaseman ja näkötornin, johon ei kuitenkaan päässyt kiipeämään. Rankissa on rivitaloja ja pieni kerrostalo sekä paljon vanhoja kivijalkoja muistoina entisistä ajoista. Tykit ja sen sellainen sotakalusto ei hirveästi kiinnosta minua. Tykkään enemmän ihailla maisemia. Jostain syystä Rankissa oli hirveä määrä kusiaisia, ja jos pysähtyi vähäksikin aikaa, esim. nyt vaikka kalliolle, ne olivat heti kiipeämässä jalkoja pitkin ylös. Itse asiassa samaiset kusiaiset näyttivät vallanneen myös sääasemarakennuksen, ainakin ulkopuolelta.

sääasema

Rankin sääasema ja näkötorni

Vanha venäläinen kasarmirakennus vuodelta 1917 oli ihan hienon näköinen. Rakennuksiin ei kuitenkaan päässyt sisälle tutustumaan, mistä ainakin vanhempani tuntuivat olevan vähän pettyneitä. Ainoastaan saunarakennus rannassa oli avoinna (ihan hieno 60-luvun arkkitehtuurin edustaja). Isoisäni on käynyt Rankissa armeijan joskus sodan jälkeen ja hän muistaa vielä vanhan kasarmirakennuksen, mutta hän ei ole enää niin hyvässä kunnossa, että olisi jaksanut lähteä mukaan.

kasarmi

Vanha kasarmirakennus

Kolme meistä söi Sotkussa lohikeiton hintaan 14 e/henkilö. Meille tuotiin pöytään iso kattila ja keitto oli hyvää. Ruuan jälkeen kävelimme vielä toisen kerran samaa tietä saaren toiselle puolelle, koska emme olleet ekalla kerralla älynneet kävellä vanhalle majakalle asti. Olimme kuitenkin päättäneet lähteä pois kello kahden veneellä, joten emme ehtineet muuta kuin vilkaista majakkaa vähän kauempaa. Sinne kun olisi pitänyt loikkia vähän vaikeakulkuisempien kallioiden yli. Sitten tuli jo kiire kävellä takaisin. Majakkamaisema näytti kyllä kauniilta ja paikka olisi varmasti ollut lähemmänkin tarkastelun arvoinen. Vietimme saarella kolmisen tuntia.

keitto

Lohikeitto

majakalle

Siellä se majakka näkyy…

majakka2

Majakka ja kalliot

Punkkien pelossa heinikot ja pusikot yritettiin tietysti koko ajan kiertää kaukaa, koska Kotkan saaristossa punkkien levittämä aivokuume on ihan todellinen riski. Vanhemmillani on rokotteet, minulla ja miehelläni ei (ainakaan vielä). Saaressa emme punkkeja nähneet (kusiaisia kyllä sitäkin enemmän), mutta kuinka ollakaan, punkki tarttui sitten yhtenä iltana sukkaani vanhempieni kotipihalta. No, onneksi oli sukat jalassa. Tiedän kyllä, että sukat sandaaleissa ovat joidenkin etikettisääntöjen mukaan ”junttimaiset”, mutta ”junttimaisuuteni” pelasti minut tällä kertaa punkin hyökkäykseltä. Huomasin sentään ajoissa, että mikäs siinä oikein kiipeilee… No, punkkihan se sitten oli ja vielä kaiken lisäksi sellainen pienen pieni, tuskin silmillä erottuva, nymfivaiheen olio.

kivijalka

Vanhaa kivijalkaa

hauta

Hmm… Iso kivi oviaukolla. Oliko se Jeesuksen hauta…? Vai pelkästään taitavaa naamiointia? 😉

kukourinäkyy

Kukouri näkyy…

kukouri

Ruotsinsalmen merilinnoitukseen kuuluvan Fort Slavan rauniot Kukourin saarella

Monet tutut saaret läikkyvät yhä mielessäni, niin kuin lapsuuden kesät, lämpimät kalliot, kivenlohkareiden väliin levitetyt viltit ja veden täyttämät kolot, joissa leikimme. Muistan Kirkonmaan ”hautausmaan laiturin” ja hiekkarannan, jossa oli pitkälle matalaa (vaikka kerran kyllä ajauduinkin uimapatjani päällä vahingossa liian kauas). Laiturilta pääsi melkein suoraan astumaan hautausmaalle, jossa kävin aina katsomassa tuntemattoman pikkutytön hautaa. Muistan nähneeni siitä vielä aikuisiälläkin unia, aina keväisin. En edes muista, mikä tytön nimi oli tai millä vuosikymmenellä hän oli elänyt, mutta kirjoitin kerran aiheesta runon, jossa nimesin tytön ”Annaksi”.

Minulla on ollut pitkään haaveena, että pääsisin vielä käymään Kirkonmaassa. M/s Jaanan kyydissä olisi päässyt länsilaiturille, jota lapsena kutsuimme ”tuuliseksi puoleksi”. Kävelimme sinne aina metsän keskellä mutkittelevaa pölyistä hiekkatietä pitkin. Oli jotenkin nostalgista katsella Jaanan kyydistä, että tuolla se kivilaituri nyt näkyy, se sama, jossa housunpuntit aina lepattivat tuulessa. Tällä kertaa päätimme kuitenkin valita Rankin saaren, koska sinne (ja sieltä) meni vuoroja tiheämmin. Kirkonmaahan voimme lähteä sitten joku toinen kerta, ehkäpä jo ensi kesänä.

Joskus voisi tietysti olla ihan mukavaa yöpyäkin. Muistan vielä hyvin kaikki ne upean väriset auringonlaskut, ja lähempänä syksyä, kun hyttien valot oli sammutettu, lähes täydellisen pimeyden ja hiljaisuuden, vain veden liplatusta ja satunnaisia tiirojen huutoja tyyntä pintaa vasten. Vanhempani myivät veneen pois vähän ennen kuin täytin 15 vuotta. Sen jälkeen meille ostettiin asuntovaunu ja jaksoin vielä parina kesänä osallistua reissuille perheen mukana.

paluu

Paluu Kotkaan

Kävimme Kotkassa tällä kertaa myös Merikeskus Vellamon katolla ja Haukkavuoren näkötornissa. Kotkahan on tunnettu myös upeista puistoistaan (Sapokka, Katariinan Meripuisto, Ystävyyden puisto Karhulassa Kymijoen rannalla ja mitä kaikkia näitä nyt onkaan…). Merikeskus Vellamon ja Maretariumin lisäksi kannattaa muistaa myös Kotkan (minun mielestäni) ehdoton ykkösnähtävyys eli Langinkosken keisarillinen kalastusmaja. Juu, ja on se Kotka tunnettu myös juuri nyt hyvinkin ajankohtaisista Meripäivistään.

Linkki Kotkan kuviin: http://www.rantapallo.fi/tiatones/2016/07/27/kotkan-kuvia/

Tänä kesänä on muuten tullut käytyä saaristossa oikein urakalla. Retki Espoon Rövaren-saareen oli myös oikein mukava. Tässä linkki Rövaren-juttuuni: http://www.rantapallo.fi/tiatones/2016/07/03/olipa-kerran-saari-nimelta-ryovari/

Blogipäivitykseni ovat tällä kertaa vähän ”myöhässä”, koska minulla on ollut hirveä kiire muiden töiden kanssa. Sehän tietysti sopii oikein hyvin, että minulla on kiire juuri silloin, kun miehelläni sattuu olemaan kesäloma… 😉 Hyvin tässä on kuitenkin ehditty jo käydä ainakin Kotkassa, Hämeenlinnassa ja Lahdessa… 🙂