Browsing Category

Hämeenlinna

Menneen kesän retkiä ja hetkiä

Äijänniemen uimaranta Kotkassa. Hiljainen päivä, vain yksi uimari nähtiin tässä säässä.

Vanha pukukoppi on jotenkin ihanan nostalginen. Muistan, että se näytti jo lapsena vanhalta ja jotenkin pelottavalta, siellä ei koskaan käyty.

Minne hylätty rata vie?

Kesä alkaa kohta puolin kääntyä syksyksi. Suurimmaksi osaksi kesä tuli taas vietettyä kotimaan kamaralla. Mikäpäs Suomen viileää kesäsäätä voittaisi? No, ehkä viileä ja vetinen. Hahhah. Kyllähän tässä ihan kivoja säitäkin sattui kohdalle, enkä itse mistään liiallisesta helteestä edes kauheasti välitä. Eli missään paratiisibiitsillä paahtuminen ei ollut edes hakusessa. Sain sentään kastettua varpaat veteen Stora Herrön saarella koto-Espoossa. Näin jälkeen päin katsottuna retkipäiviä ja kohteita oli sen verran monta, ettei säätä voi täysin yksipuoliseksi moittia. Aurinkoa ja lämpöäkin koettiin. Ja aika paljon sattui sellaisia ihan sopivan lämpimiä päiviä, jolloin ei ollut turhan tukalaa kuljeskella siellä sun täällä.

Tässä on tällä kertaa kuvia muutamista lempipaikoistani Kotkassa: Äijänniemen uimarannalta ja Hallan vanhoista rautatiesilloista. Hallan siltojen luota näkyi Meripäivien aikaan myös suuria purjelaivoja Kantasataman suunnassa. Kamerassani ei ole muuta vikaa kuin zoomin puute, eli en saanut laivoista mitään kovin hyviä kuvia. Sitten jos joku toinen puute vielä pitäisi keksiä, niin se olisi varmaan osaamaton kuvaaja… 😉

Yksi ulkomaan reissukin ehdittiin heittää kesäkuukausien aikana, päiväretki tuttuun etelänkohteeseen eli Tallinnaan. Siellä tutustuttiin ihanaan Kadriorgin palatsiin ja paleltiin jäätävässä kesätuulessa: Kadriorg Ja matka hoitui: Eckerö Linellä. Tallinnasta löytyy varmaan vielä paljonkin tutustumisen arvoisia paikkoja ja sinne tulee varmaan taas jossain vaiheessa lähdettyä, etenkin, jos jatkossakin asutaan täällä pk-seudulla; täältähän sinne on helppo piipahtaa.

Muut kesän retket tehtiinkin sitten kotimaan kamaralla. Oli luontoretkiä lähelle: Espoon saaristoon Stora Herrö ja parikin retkeä Luukin metsälammille: Luukki1 Luukki2

Ja sitten oli retkiä vähän kauemmas, kuten Nilsiään ja Tahkolle, jossa säät onneksi suosivat: Tahko Aholansaari Herättäjäjuhlat

Kauan odotettu nostalgiaretki Kotkan Kirkonmaan saareen tehtiin tasaisen harmaassa sateenropinassa. Löydettiin hautuumaalta vaaleanpunainen hautakivi ja välinevaja, muttei sentään ’ammetta, jossa pestiin ruumiita’. Vajassa syötiin eväitä. Lapsuusmuistojen verestämistä ja ehkä omituisin kesäretki ikinä: Kirkonmaa

Sitten oli tietysti Tuusulanjärven taiteilijakotikierros, joka oli yksi menneen kesän ehdoton suosikkini: Tuusulanjärven taiteilijakodit

Porvoon risteilyllä keskellä merta koettu hurja myrsky jäi myös mieleen: Porvoon risteily

Kaiken kaikkiaan ihan hieno kesä, paljon ehdittiin nähdä ja kokea lähelläkin: Linnunlaulun huvilatunnelmaa

Hallan vanha rautatiesilta

Se on tehdas

Tämän jutun kuvat ovat sellaisilta retkiltä, joista en ole tehnyt erillisiä juttuja. Kuvia on Kotkasta vanhoista Hallan rautatiesilloista, joiden luokse pyöräilin usein Kotkassa asuessani. Nyt pyysin isääni kuskaamaan meidät siltojen luo, koska se on mielestäni tosi hieno paikka. Noille silloillehan ei siis olisi kaiketi suotavaa mennä, siinä isommassa ja helpommin löydettävässä on puomitkin edessä. Jalkoihin kannattaa ainakin katsoa tarkkaan, jos menee, koska siellä on reikiä… Toinen kuvauspaikka on Äijäniemen uimaranta, jossa tuli käytyä paljon lapsena.

Ehdimme loppukesästä käydä myös mm. Hämeenlinnassa kyläilemässä ja samalla käytiin Jean Sibeliuksen syntymäkodissa. Tässä on sitten siltäkin reissulta muutama kuva. Eli tämän kesän aikana on tullut Sibeliuksen kotejakin nähtyä peräti kaksi kappaletta. Tuusulanjärven taiteilijakodeista Sibeliuksen Ainola oli muuten ehdoton suosikkini.

Sibeliuksen syntymäkodissa oli juuri alkanut opastettu kierros, jolle ehdittiin mukaan. Kämppähän ei ole suuren suuri, eikä siitä minun mielestäni saa ihan sellaista kuvaa ajan arkielämästä kuin Ainolassa, mutta siellä kuunneltiin myös joitakin pätkiä Sibeliuksen musiikkia. Olihan tämäkin ihan kiva paikka nähdä, vaikka Ainola oli kyllä tunnelmaltaan mielenkiintoisempi.

Sibeliuksen syntymäkodista

Sibeliuksen syntymäkodista

Kasarmimiljöötä Hämeenlinnassa

Hämeenlinnassa syötiin pitsat ravintola Popinossa. Otin gluteenittoman version, ja täytyypä kyllä sanoa, että oli todella hyvää pitsaa, ehkä parasta mitä tähän mennessä muistan maistaneeni. Mitähän siinä minun pitsassa olikaan, lohta, suolakurkkua, pinaatin lehtiä… aika erikoista, mutta hyvää.

Kotimatkalla Hämeenlinnasta saatiin taas ihmetellä Tampere-Helsinki -junaa, jossa ei näkynyt vilahdustakaan minkäänlaisesta henkilökunnasta. Oli lauantai-ilta ja nuoriso otti matkasta ilon irti, kun saivat nauttia junassa alkoholia miten lystäsivät. Nyt kun  lähijunissa ei ole enää lipunmyyntiä, se kai tarkoittaa sitten tätä? Ei niin, että tämä olisi (tällä kertaa) minua mitenkään erityisemmin häirinnyt, mietitytti vain… Kovasti kyllä mainostivat kuulutuksissa ja seinäplakaateissa konduktöörejä, joilla on nyt matkustajille enemmän aikaa. Mitähän konduktöörejä sitten mahtavat tarkoittaa? On vain jo useampaan kertaan pantu merkille, että eipä näy enää ketään missään. Kai sitä junaa sentään joku ihminen ajoi, ei ollut vielä keinoäly ohjaksissa?

Hämeenlinnassa käytiin myös vuosi sitten (linnassa ja Aulangolla): kuvia Hämeenlinnasta

Blogi aktivoituu taas enemmän, kun asiaa tulee… Olen suunnitellut reissujen lisäksi juttua mm. majoituksista, joita meillä on ollut Euroopan kohteissa. Meillähän ei ole varaa mihinkään luksukseen, mutta toisaalta halutaan (tai minä haluan) omaa rauhaa, eli vaatimus on aina kahden hengen huone omalla kylpyhuoneella. Mitään kovin luksusta ei olla edes tarvittu, kun yleensä reissussa on tarkoitus viettää päivät muualla kuin hotellilla, siellä täällä seikkaillen. Tietysti jos isompi lottovoitto osuisi kohdalle, niin sitten muuttuisi ääni kellossa, lähtisin varmasti pitemmillekin matkoille ja nauttisin kaiken luksustasoisena jne. Haaveillahan aina saa, tyyliin: jos olisin rikas, en myöskään asioisi enää Ikeassa, vaan ostaisin kalliita huonekaluja, joita ei tarvitsisi itse koota ja maalata…

Somettaminen tökkii minulla edelleen… 😀 Keskityn enemmän näihin varsinaisiin juttuihin, sitten kun asiaa on. Mutta blogia ja sitä mitä täällä tapahtuu voi edelleen seurata Facebookissa ja Instagrammissa 😀

Suomen kootut näkötornit

Kolmen viimeisen kesän aikana on tullut käytyä aika monessa näkötornissa. Tässä muutamia kuvia, joiden perusteella itse kukin voi yrittää arvata, mistä kaupungista kuva on otettu. Oikeat vastaukset jutun lopussa.

Ylös on päästävä…

  1. Arvaatko, mistä kaupungista ja mistä näkötornista seuraavat kuvat on otettu?

lahdelle

tuomiokirkko

2. Mistä kaupungista? (onko liian helppo?)

leveänäkymä

 

alas

3. Mistähän kuuluisasta tornista seuraava kuva on napattu? (kuva ei kylläkään ole mikään hirveän laadukas)

tornimaisema

4. Onko seuraava liian vaikea? Toivottavasti ei.

saarikaupunki ylänäkymä

5. Seuraava saattaa olla liiankin helppo? Mikä kaupunki ja mikä torni?

Särkänniemi

6. Mistähän tornista seuraava pudotus mahtaisi olla?

aulankoalas

7. Mikä torni? Voi olla aika helppo…?

stadiont

8. Seuraavassa tornissa kuvat piti ottaa lasin läpi… Mikä torni mahtaa olla kyseessä?

jkyläsilta jkylä

9. Ja sitten viimeinen. Tietääköhän kukaan, mistä kaupungista nämä on otettu?

tehdasnäkymä varkausnäkymä

 

Oikeat vastaukset:

  1. Mikkeli. Asuimme ihan mukavassa kaupungissa peräti 11 kuukautta, joten tuli sitten käytyä myös Naisvuoren näkötornissa kesällä 2014. http://www.visitmikkeli.fi/palvelut?palvelu=54818bc6c8f3767d5ce18d10 Torni on avoinna kesäisin. Mikkelissä riitti myös järviä ja lampia… Mikähän mahtoikaan olla tuon seuraavassa kuvassa näkyvän lammen nimi?
mikkelcity2

Näkymä Naisvuoren näkötornista

naisvuorellamies

Naisvuoren näkötornin juurella talvella 2014, kun olimme juuri muuttaneet Mikkeliin ja lähdin yksikseni tutustumaan kaupunkiin kävellen.

2. Lahti. Mieheni alkuperäinen kotikaupunki. Suurmäen näkötorni. Varmaan tämän kesän 2016 kuumin päivä. Mäkimontusta mentiin ylös tornin juurelle ja siitä sitten hissillä ylös torniin. Torni on avoinna kesäaikaan, talviaikaan tilauksesta. http://www.lahdenmuseot.fi/museot/fi/hiihtomuseo/palvelut/suurmaen_nakotorni/

vesijärvelle

Lahti. Vesijärvi näkyvissä.

mäessä

Minä hyppyrimäen näkötornissa. Mekko itse suunniteltu ja omaa tuotantoa.

3. Kuopio ja Puijon torni. Todella kuuma päivä toukokuussa 2014, jolloin teimme päiväretken Kuopioon. En muista, montako vesipulloa meillä meni tuota mäkeä kiivetessä, mutta yksi ei tainnut riittää… Tornin korkeus on 75 m. Mäen korkeus on 150 m Kallaveden pinnasta. Tornissa on kahvila, ravintola ja matkamuistomyymälä. Muistan Kuopiosta myös kaupungin museon, jossa oli luonnontieteellisellä puolella aivan ihana mammuttihuone! Olisin voinut istua siellä (viileässä ja hämärässä) tuijottelemassa tähtitaivasta ja kiltin näköistä mammuttia vaikka koko päivän. Ostin magneetinkin, jossa on mammutin kuva. 🙂 http://www.puijo.com/

tornille

Puijon tornille

4. Kotka. Eli se kaupunki, josta minä olen kotoisin. Haukkavuoren näkötornin korkeus on 72 m meren pinnasta. Tornin portaita kiivetessä saattoi pysähtyä välillä myös katselemaan taidenäyttelyitä. http://www.kaakko135.fi/miljoot/haukkavuoren-nakotorni-kotka

Kotkassa kävimme tänä kesänä myös Rankin saaressa. http://www.rantapallo.fi/tiatones/2016/07/27/rankki-rankempi-rankin-kotkan-saaristo-kutsuu/

Lisää Kotkan kuvia: http://www.rantapallo.fi/tiatones/2016/07/27/kotkan-kuvia/

näkymä

Näkymä Kotkan kirkolle ja Museokeskus Vellamolle päin

5. Sehän oli Tampere, Näsinneula ja Särkänniemi… Käväisin Näsinneulassa viimeksi pari vuotta sitten ystäväni kanssa. Se on 168 metrin korkeudellaan (ja tähän on ilmeisesti laskettu antenni mukaan) Suomen korkein näkötorni.

http://www.sarkanniemi.fi/sarkanniemi/elamyskohteet/nasinneula/

6. Hämeenlinna ja Aulangon näkötorni, jonka korkeus on 33 m. Torni sijaitsee Aulankovuoren laella, joka on 70 metriä Aulankojärven pinnan yläpuolella. Tornin alapuolella on myös näköalatasanne. Torniin on vapaa pääsy.

http://www.hameenlinna.fi/Palvelut/LinnanInfra/Luontopalvelut-ulkoliikunta-ja-virkistys/Ulkoilu–ja-virkistyspalvelut/Aulanko/

Lisää Hämeenlinnan kuvia: http://www.rantapallo.fi/tiatones/2016/08/15/kuvia-hameenlinnasta/

aulankomaisema

Maisemaa Aulangon näkötornista

7. Se oli tietysti Stadionin torni Helsingissä. Kävimme siellä kesällä 2015. Torni on 72 metriä korkea. Hissit ovat pienet. Sen muistin ihan oikein edelliseltä käynniltäni, joka oli 20 vuotta takaperin…

http://www.visithelsinki.fi/fi/stadionin-torni

8. Jyväskylä ja Vesilinnan näkötorni (en oikein saanut kuvia onnistumaan lasin läpi). Vesilinna on yhdistetty näkö- ja vesitorni, jossa toimii myös ravintola ja luontomuseo. Tornin korkeus on 34 metriä.

http://visitjyvaskyla.fi/nae-koe/jyvaskylan-keskusta-alue/harju-nakotorni

Lisää Jyväskylän kuvia: http://www.rantapallo.fi/tiatones/2016/05/16/olisikohan-jyvaskylassa-mukavaa-asua/

jyväskylä

Vesilinnan näkötornista

9. Varkaus. Siellä ehdimme käväistä terassikahvila Tornissa ja sen näköalatasanteella kesällä 2014. Näköalatasanteen korkeus on 45 metriä ja ylös kahvilaan on vapaa pääsy.

http://www.visitvarkaus.fi/ajanviete/nahtavyydet/terassikahvila-torni-ja-nakoalatasanne/

Pääasiallisena kohteena sillä reissulla oli Mekaanisen musiikin museo, jota olen varmaan joskus aikaisemminkin suositellut. Parin kilometrin kävelymatka tuntui kyllä kuumassa pitkältä, mutta se kannatti (mehän siis matkustimme itse kaupunkiin julkisilla). Ehdottomasti mieleenpainuvimpia museoita, mitä olen tässä maassa nähnyt, todella eksoottinen paikka täynnä mitä kummallisempia esineitä (soittokoneiden sijasta olisi voinut keskittyä esim. pelkkiin outoihin tauluihin) ja kaiken päälle vielä sellainen opastus, jota ei kyllä Suomessa muualla näe. Jürgen Kempfilla erityisesti oli raivokas ja poliittisia vihjauksia sisältävä hurja opastustyyli (samalla sekä suomeksi että englanniksi), jota vaikea sen enempää kuvailla, se täytyy jokaisen itse nähdä ja kokea. Suosittelen ehdottomasti, jos joku Varkauden suunnalle sattuu eksymään. Kaiken päälle Kempf tarjosi meille tuolloin myös kyydin takaisin keskustaan… 🙂

http://mekaanisenmusiikinmuseo.fi/index.php?page=etusivu_fi

Vaikka tämä olikin torniaiheinen postaus, laitan viimeiseksi kuvan Mekaanisen musiikin museon pihalta.

papukaija

Papukaija Mekaanisen musiikin museon pihalla Varkaudessa

 

Kuvia Hämeenlinnasta

Päivitykseni ilmestyvät vähän laiskasti, kun tämäkin päiväretki tehtiin jo heinäkuussa. Kuvaussää oli ikävän harmaa, eikä juuri mikään kuva onnistunut (ainakaan minun mielestäni). Toisaalta, minusta myös kirkas ja pilvetön sää on yhtä vaikea. Sadetta ei onneksi tullut, joten oikeastaan pilvinen sää oli ulkoiluun mitä mainioin. Aurinko ei häikäissyt, eikä ollut liian kuuma, vaan ihan sopivan lämmin. Lopussa tosin meinasi tulla vähän kylmä, kun Onnibus oli yli tunnin myöhässä ja jouduimme värjöttelemään kadulla…

Mitä valokuvaamiseeni tulee, olen vihdoinkin ehtinyt ilmoittautua ainakin yhdelle kurssille, ja saatanpa ilmoittautua vielä toisellekin. Maisemakuvaus olisi ehkä kiinnostanut myös, mutta kyllä kaupunki- ja hämäräkuvauskin kuulostaa kivalta, joten niitä sitten ilmeisesti myöhemmin luvassa… 🙂

Hämeen linna

Hämeen linna

kaivo

Kaivo Hämeen linnassa

kalteriloukko

Hämeen linnassa

wc

Vessa oli suljettu 😉

Hämeenlinna on mukava kaupunki, jossa olin viimeksi käynyt muistaakseni 1980-luvun loppupuolella. Kävimme tietysti Hämeen linnassa ja Aulangolla, joista molemmat olivat meille oikein mieleisiä kohteita. Kaupungilla söimme Fresno American dinerissä, jonka ikkunasta näkyi Sibeliuksen syntymäkoti. Luulin, että pastrami olisi ollut jotain leikkeleen tapaista, mutta parilta isolta pihviltä se minusta näytti. Ja ruoka oli tosi hyvää. Harvoin sitä tulee näin hyvää ruokaa syötyä. Ja annokset olivat myös todella isot. Mieheni otti burgeraterian, joka näytti ihan samalta kuin se, jonka hän söi Tukholmassa. Pisteet paremmasta annoksesta menivät kuulemma kirkkaasti Hämeenlinnaan.

http://www.rantapallo.fi/tiatones/2016/06/21/cosmonovaan-ja-takaisin-tietokilpailuvoittoristeily-tukholmaan/

Menimme keskustasta paikallisbussilla Aulangolle ja siellä kävelimme suurehkon puistoalueen läpi näkötornille. Aulangon näkötorniin on vapaa pääsy. Vieressä on myös kahvila.

ruuat

Fresno American dinerin safkat

aulankoalas

Aulangon näkötornissa

maisema

Maisemat olivat upeat, mutta vähän sumuiset

Kauniilta Aulangon alueelta löytyi kivilinnan lisäksi mm. tällainen