Browsing Category

Espoo

Lentokoneita ja sudenkorentoja

Miksi Luukki on Espoon paras retkipaikka ja lentokenttä Vantaan?

No, ne vain ovat minun suosikkejani. Kukapa voisi vastustaa peilityynenä lepääviä salaperäisiä metsälampia tai nousevia lentokoneita? Miten nämä sitten liittyvät yhteen? No, ainakin Luukissa koneet näyttivät nousevan puiden takaa Hauklammen ylle.

Hauklampi, kuvajainen

Kävimme Luukissa ekan kerran toukokuussa ja ihastuin. Ajattelin, että tänne haluan uudestaan.

Luukkiin on julkisilla monimutkainen matka Etelä-Espoosta. Siihen saattaa hyvinkin vierähtää pari tuntia ja tarvita kolme bussia, mutta ei se mitään: Luukissa on niin ihanaa, että matka kyllä kannattaa.

Päätettiin lähteä Luukkiin toisen kerran heinäkuun loppupuolella. Tällä kertaa oltiin Luukissa alkuillasta, mikä on valokuvaamiseen mukavampaa aikaa kuin kirkas keskipäivä. Päätettiin kiertää 5,6 kilometrin ”sininen lenkki” (kuulostaa makkaralta, yök).

Ensin käveltiin tuttu puolitoista kilometriä pysäkiltä kierroksen alkuun ja huomioitiin, että tuossahan huristelee ohitse bussi, joka menee ihan viereen (mies oli taas katsellut reittiopasta, haha).

Luukissa on valittavana parikin reittiä, keltainen ja sininen, joista sininen on lyhyempi. Lampiakin pitäisi olla ainakin seitsemän. Kartano on ison tien toisella puolella. Sinne käveltiin kierroksen jälkeen vielä käymään vessassa ja katsomaan, onko jäätelökioski auki. Ei ollut, eikä ollut kartanon kahvilakaan, oltiin sen verran myöhään liikenteessä. Mutta se on kuitenkin hyvä pitää mielessä, että Luukissa on tällaisetkin palvelut lähellä, vaikka Luukki on ’kaukana’.

Ja sitten se ihana aarnimetsä, peikkometsä. Metsässä on aina mukava kulkea, kun aurinko ei häikäise suoraan silmiin, enkä välttämättä tarvitse aurinkolaseja. Ja siellä on niin kaunista ja rauhallista. Ja ne metsälammet. Kaikenlaisista vesistä rakastan eniten juuri metsälampia ja sitten toisaalta valtameriä, niissä molemmissa on vain ”sitä jotain”. Suomessa ei ole valtameriä, mutta metsälampia on onneksi sitäkin enemmän. Niitä kelpaa sitten tuijotella.

Tällä kertaa ohitettiin Hepolampi ja suunnattiin suoraan Hauklammelle (kuva yllä). Istuttiin pitkään Hauklammen rannalla, syötiin eväitä ja tuijoteltiin metsälammen tyyntä pintaa, siihen heijastuvia jyrkkiä kallioita, puita ja pilviä. Välillä hiljaisuuden katkaisivat puiden takaa nousevat lentokoneet. Sitten hiljaisuus taas palasi ja huomio kiinnittyi veden pinnan yllä poukkoileviin sudenkorentoihin. Lentokone ei voisi tehdä noin, vaihtaa vain yhtäkkiä suuntaa.

Sudenkorento Käärlammella

Lumpeenlehti ja sudenkorento Käärlammella

Jotkut lentokoneet kaarsivat selvästi kallellaan ja totesin, että jos nyt oltaisiin tuolla ylhäällä, niin olisin todennäköisesti aika paniikissa. Nousut ja laskut ovat kamalia. Jos kone vähääkään kallistuu (tai jopa tärisee), kuvittelen heti, että nyt ollaan vähintäänkin putoamassa.

Vaikea lasku… hehe, onko se matematiikkaa, vai pitäisikö se maksaa pois?

Oli sunnuntai-ilta, tasan viikko siitä, kun olimme olleet Vantaalla katselemassa nousevia lentokoneita. Hetki, jolloin lentokoneita lähtee paljon. Maasta katseltuna ne ovatkin ihan kivoja. On ihan eri juttu olla itse siellä purkissa. Lentopelko tuntuu vain pahenevan, mitä enemmän lentämistä harrastan. Joku siinä kyllä sitten kiehtookin, kun se tuntuu niin hirveän vaaralliselta. Olen aina innoissani lähdössä, kunnes tajuan taas olevani taivaalla.

Olen tehnyt itse nämä leveät pellavashortsit. Tykkään pitää kesäisin pellavavaatteita.

Nyt tuntui hyvältä vain olla metsässä, metsälammen rannalla, katsella hiljaisuudessa lentäviä korentoja ja välillä ylitse jyliseviä lentokoneita. Oma itse ja kaikenlaiset turhat huolet unohtui. Ajattelin, että tämä on varmaan maailman ihanin paikka.  Ihmisen on tällaisessa paikassa hyvä olla.

Kun lentokoneet loppuvat, jää vain sudenkorennot ja hiljaisuus, ajattelin. Lentokoneet eivät kuitenkaan ihan heti loppuneet.

Mitähän tapahtuisi, jos jäisi tähän penkille istumaan koko yöksi? Ilmestyisikö ufoja? Joutuisinkohan siepatuksi? Heh.

Käytiin myös katsomassa läheistä Käärlampea. Mustikat olivat kypsiä ja hyviä. Kävelimme hiljakseen ja rauhallisesti, ei ollut mihinkään kiirettä.

Käärlampi

Käärlampi

Metsässä on paljon kaikenlaista, mutta silti aistit jotenkin lepäävät. Minulla kun yksityiskohdat pomppaavat esiin jatkuvasti. Aivot rekisteröivät koko ajan pienimpiäkin murusia ja ötököitä, ”merkityksettömyyksien maailmaa”, kadulla, kotona, joka paikassa. Mutta metsässä on erilaista, metsä on täynnä neulasia ja kaikenlaista muuta pienenpientä, niin ettei se enää häiritsekään niin paljon. Paitsi että kyllä minä silti huomaan ”kaiken”, esimerkiksi nyt vaikka ne sammakot. Pienen pienet metsäpolun väriset sammakot, jotka pomppivat jalkojen juuressa sinne tänne. Vaarallista leikkiä.

Ihmettelen aina, että tämä yksityiskohtien ja pienimmänkin liikkeen esiin pomppaaminen tuntuu toimivan, vaikka tuntisin näköni muuten huonoksi tai häkäräksi. Yleensä löydän hyvin myös pienet esineet, jotka ovat pudonneet esimerkiksi lattialle.

Ohitimme soita, joissa sammakoiden on hyvä asua. Luukissa on aika monipuolista metsää. Aarnimetsää, soita, sammalsamettia ja vähän kuivempaa kuusikkoa. Ja tietysti niitä tosi kauniita metsälampia.

Yhteen kasvaneet.

Siksi Luukki on Espoon paras retkipaikka. Ja lentoasema on Vantaan paras retkipaikka, koska katselen mielelläni myös lentokoneita.

Potkurikone nousee. Katselupaikka kalliolla kiitoradan vieressä.

Samaan kuvaan osui sattumalta kaksi konetta

Toivon aina, että saisin lentokoneessa ikkunapaikan. Vaikka pelottaa, ikkunasta on silti kiva katsella alas, jos sattuu olemaan hyvä lentosää. Viimeksi, kun lensimme (Prahaan), oli hyvä sää ja näin lentokoneen ikkunasta kotitalomme. Hain ensin isompia maamerkkejä ja niitä seuraamalla pystyin löytämään sen. Lentokoneethan lentää aika paljon meidän ylitse. Joskus on vielä sellaisia aikoja, että lentävät tosi matalalla.

Seuraavaksi meidän olisi tarkoitus lentää Pohjois-Espanjaan Baskimaalle. Haaveilen myös matkoista Sisiliaan ja Skotlantiin, ehkä myös esim. Puolan tai Unkarin suunnalle. Keski-Euroopassa olisi kiva matkustaa junalla maasta maahan, mutta en tiedä, milloin meillä olisi aikaa sellaiseen. Kotimaassakin olisi kiva päästä käymään Lapissa poroja katsomassa, kun en ole siellä käynyt kuin kerran.

Kovin pitkiä matkoja tuskin tulen koskaan taivaalla kiitävissä metallipurkeissa matkustamaan, vaikka ei siihenkään tietysti pitäisi sanoa, ettei koskaan. Minähän en aikaisemmin ollut kovinkaan innostunut matkustelemisesta, ennen kuin mieheni sai minuun tämänkin innostuksen tartutettua.

Tästä linkistä pääsee katsomaan kuvia toukokuiselta Luukin retkeltä… Keltainen kartano ja metsälampien lumo

Tästä linkistä pääsee katsomaan kuvia aiemmilta lentokoneiden kuvausreissuilta… Lentopelosta ja lentokoneiden kuvaamisesta

Ei levitointirajoitusta 😉

 

Ilmoitusasiana:

Blogin Twitter-sivulla ei ole enää mitään toimintaa, eli en enää laita blogijuttujen linkkejä sinne. Siellä ei ollut koskaan mitään reagointeja mihinkään, enkä itsekään käytä Twitteriä muuten koskaan.

Blogia voi seurata Facebookissa ja Instagrammissa, johon laitan valittuja kuvia.

Blogin Facebook-sivulle en ole enää nykyään jaksanut hirveästi kuvia laittaa, laitan lähinnä vain blogijuttujen linkit. Joskus tietysti saatan jotain kuviakin vielä laittaa. Ilmeisesti kunnon bloggarin pitäisi koko ajan paahtaa joka somessa, mutta minä nyt en kauheasti jaksa välittää mistään ”säännöistä”. En itsekään seuraa blogeja sen mukaan, että ne noudattaisivat jotain sääntöjä, että pitää olla sitä ja pitää olla tätä.

Kahteen kertaan jakamisen järkevyyttä Facebookissa on tullut välillä mietittyä, kun reagointia juttujani kohtaan ei sielläkään yleensä tunnu hirveästi olevan, jaan linkit sitten omalla tai blogin Facebook-sivulla. Annoin nyt kuitenkin blogin Facebook-sivun olla olemassa, vaikka yhdessä vaiheessa mietinkin sen poistamista. Pääasiahan tässä on kuitenkin tämä blogijuttujen tekeminen, tai mielestäni pitäisi olla. Facebook on mennyt entistä enemmän siihen suuntaan, että Facebook päättää, mitä se näyttää kellekin, eli näytetään maksettuja mainoksia ja suositut päivitykset menevät muiden edelle. Kiinnostus koko Facebookiin tai siellä jakamiseen on minulla vähän laskenut. Facebook myös pyytää koko ajan minulta rahaa, koska maksamalla ’niin ja niin vähän’ blogin Facebook-sivun päivitykset tavoittaisivat ’niin ja niin paljon ihmisiä’. No, tämän matkabloggaamisen ei kyllä ole tarkoitus olla minulle mikään ammatti, vaan harrastus, joten tuskinpa alan tässä mainoksia rahoittamaan.

Muistaako kukaan muuten vielä sellaista aikaa, kun asioita harrastettiin ilman, että niille tarvitsi haalia kovin suurta yleisöä? Asioita harrastettiin, jos niistä tykättiin. Eli tässä tapauksessa minä tykkään kyllä blogijuttujen tekemisestä, mutten niin kauheasti muusta somettamisesta.

Jossain olisi kiva kyllä näitä linkkejä jakaa. Tämä Rantapallo kun on tällainen sivusto, että pitäisi nuo somet olla erikseen, että pakko kai pitää se Facebook-sivu, vaikka mahdollista on, ettei Facebook edes mitään päivityksiäni kenellekään näytä.

Myönnän siis, etten ole kauhean kiinnostunut ylimääräisestä somettamisesta. Jos perustaisin nyt blogia, laittaisin sen johonkin sellaiseen paikkaan, jossa sitä voisi seurata ikään kuin suoraan (ilmoitus sähköpostiin). Mitä sillä olisi väliä, jos ei tulisi kuin vaikka yksi seuraaja. Olisipahan ehkä kiinnostunut varsinaisista blogijutuista, eikä mistään sometileistä.

Instagrammiakin olen miettinyt alusta asti, että mitähän minäkin siellä teen, kun en edes kuvaa puhelimen kameralla. Ei ole varaa sellaisiin puhelimiin, joissa olisi ns. ’kunnon kamera’ ja jatkuva kuvien siirtäminen puhelimelle ei ole todellakaan mitään instant-toimintaa. Lisäksi puhelimella kuvaaminen on todella hankalaa ja epämiellyttävää, koska siitä lätyskästä on paha pitää kahdella kädellä kiinni, kun pitäisi toisella sohia jotain naurettavaa pistettä kosketusnäytöllä, jota painamalla siis kuva otetaan: eli melkein kaikki kuvat tärähtävät. Mitä hyötyä siis olisi, vaikka noin epäkäytännöllisessä laitteessa olisikin ’kunnon kamera’? Toisaalta vaadin ehdottomasti, että kamera mahtuu käsilaukkuun…

Tämä tulee siis jatkossakin olemaan ihan aito, tavallisen ihmisen harrastuksena pitämä blogi, ei siis mikään matkailusivusto. Reissut maksetaan omasta pussista ja matkoilla käydään sen verran, kun on aikaa ja varaa.

Viime keväänä skannasin nuorena Englannissa kirjoittamani päiväkirjan, koska se on ainoa nuoruuden päiväkirja, jota on tullut luettua moneen kertaan (tai ylipäätään luettua) jälkeenpäin, ja se oli siksi alkanut vähän rapistua. Matkoista jää jotenkin sellaisia arvokkaita muistoja, jotka miellyttävät minua enemmän kuin mikään maallisen mammonan keräily. Ehkä näitä blogijuttujakin on sitten kiva lueskella joskus myöhemmin. Tosin ei näissä varmaan sellaista menoa ja meininkiä ole kuin jonkun teinin yksityiskohtaisessa neljän viikon Englannin ihmeellisyyksien tilityksessä, mutta jotain menoa nyt kuitenkin.

Kiva, että kuitenkin saan näitä juttuja tehdä, ja kiitän kaikkia, jotka ovat lukeneet, kommentoineet tai vain satunnaisestikin eksyneet sivustolleni. En tiedä, onko minulla kovinkaan paljon lukijoita, ilmeisesti ei (mitään lukijatilastojuttuja tähän blogiin ei tule…), mutta blogi jatkaa silti, siihen tahtiin kuin asiaa on.

Lintu kuvattu Espoon keskuksessa bussia odotellessa

Joulusta Juhannukseen

Laitan tähän kuvia, joita olen ottanut viimeisen puolen vuoden aikana erilaisilla pienemmillä retkillä lähelle, ja vähän kauemmaskin. Ei kuitenkaan kovin kauas, koska niille kuville on sitten omat juttunsa…

Jouluista tunnelmaa Sinebrychoffin museossa Helsingissä

Linkin takana lisää em. museosta:

http://www.rantapallo.fi/tiatones/2017/01/10/tunnelmia-lux-helsingista-bodom-jarvelta-ja-vahan-museostakin/

Lahden komeat jouluvalot

Arabia, Helsinki. Tammikuussa aloin opiskella Aalto-ylipiston avoimessa digitaalista kuvailmaisua.

Tammikuussa käytiin Ateneumissa (edellisestä käynnistä taisi olla n. 20 vuotta minulla)

Tammikuinen vesikeli. Elokuviin menossa. Tennispalatsi, Helsinki.

Huuhkaja Heinolan lintutarhassa helmikuussa

Papukaijat Heinolan lintutarhassa

Vanhan kaupungin pato Helsingissä talvella

Katutaidetta Vallilassa Helsingissä

Kivikissa ja katutaidetta Arabiassa Helsingissä

Espoon tuomiokirkko pääsiäisenä, kiirastorstai-iltana

Hietaniemen hautausmaa on suosikkipaikkojani Helsingissä

Hietaniemen hautausmaa. Taas löytyi pallonmuotoinen hautakivi.

Erikoinen lasitakka Ison Omenan kauppakeskuksen käytävällä Espoossa

Hietaniemen hautausmaa, ortodoksiselta hautausmaalta

Hietaniemen ortodoksiselta hautausmaalta

Puolarmetsän sairaalan purku Espoossa

Hääpäivän juhlintaa Helsingissä toukokuussa. Senaatintori.

Lähimetsässä. Puissa kiipeileminen tekee hyvää vanhoillekin ihmisille.

Kesä on tullut

Lännenratsastus. Ystävän kanssa hevostapahtumassa Kaivopuistossa

Hieno talo Ullalinnassa Helsingissä

Presidentti Mauno Koiviston hauta hautajaispäivänä Hietaniemen hautausmaalla

Juhannuskokkoa katsomassa Espoon Koukkuniemessä

Juhannuskokkoa katsomassa Espoon Koukkuniemessä

Kävelyllä lähellä kotia Espoossa. Pellot valkoisenaan kukkia.

Ja sitten vain odottelemaan syksyisempää kuvasarjaa… 🙂

Stora Herrön retki kuvina

Stora Herrö on aivan mahtavan hieno ulkoilusaari sekin. Viime kesän Rövaren-retkestä olimme oppineet, että kannattaa hypätä tuuriboottiin sieltä, mistä se lähtee, jos haluaa varmasti mahtua mukaan. Tällä kertaa olisi kyllä ollut ihan hyvin tilaa, vaikka olisimme hypänneet kyytiin myöhemmältäkin pysäkiltä. Sää oli todella upea, eli olin kuvitellut, että porukkaa olisi ollut liikkeellä enemmänkin, mutta ehkä ruuhkat ovat vasta heinäkuussa…?

Kuvassa purjeveneitä Kivenlahdessa.

Meillä oli kaksi vaihtoehtoista lähtöpaikkaa, Kivenlahti tai Otaniemi. Valitsimme Kivenlahden. Tällä kertaa olimme aikaisin liikenteessä ja vene lähti jo kello 9.00. Matka maksoi 5 euroa/henkilö yhteen suuntaan. Saaressa jäi aikaa kolmisen tuntia, mikä riitti oikein hyvin. Stora Herrössä on aika jyrkät pinnanmuodot ja kiipeiltävää riittää sen verran, että ainakin minä olin kolmen tunnin tutkimusretken jälkeen jo aika väsähtänyt.

Matkan varrella kuvattua…

Venematkojen jänniä yksityiskohtia olivat mm. sillan alitukset, jolloin piti melkein kumartua, ettei lyönyt päätään. Menomatkalla emme tarenneet istua koko matkaa kannella, vaan piti mennä sisätiloihin lämmittelemään. Matkan varrella nähtiin myös Vasikkasaaren Poseidonin temppeli, jota ihmeteltiin jo viime kesänä…

Menomatka kesti niinkin pitkään kuin 2 tuntia 15 minuuttia. Ennen Stora Herrötä pysähdyttiin muillakin saarilla; Isossa Vasikkasaaressa, Gåsgrundenissa ja Rövarenissa. Takaisin menimme eri veneellä, eikä se matka kestänyt lähellekään niin kauan.

Vihdoinkin Stora Herrön jyrkät rantakalliot näkyvissä…

Stora Herrö on huomattavasti isompi saari kuin Rövaren, jonka kiersimme viime kesänä kokonaan ympäri rantoja pitkin. Stora Herrössä on myös joitakin mökkejä/yksityisalueita.

Stora Herrössä riitti kiipeiltävää heti alkuun…

Saaressa riitti mäntykangasmetsää ja polkuja… Seuraavassa kuvassa pilkottaa jonkinlainen grillikatos…

Ensin suunnattiin näkötorniin…

Maisemia näkötornista…

Purjeveneitä oli aika paljon liikenteessä…

Komea kelo

Eväidensyöntipaikka löytyi kallioilta. Eväänä oli suklaapannukakkuja (tattarijauhoista ja sokerittomia) sekä sipsejä. Kolme puolen litran pulloa vettä riitti kahdelle juuri ja juuri. Takaisintulomatka tehtiin sellaisella veneellä, josta sai ostaa juomia, joten mies otti kahvia ja minä mehun.

Melojia näkyi myös olevan paljon liikenteessä…

Aika hienot pilvet

Sää oli helteinen ja pilvet sen näköisiä, että kuvittelin ukonilman räsähtävän päällemme hetkenä minä hyvänsä. Sen jälkeen, kun olimme syöneet eväitä ja olin ottanut kuvia rantakallioilla, lähdimme takaisin metsään. Siinä vaiheessa satoi muutaman minuutin ajan lämmintä sumumaista tihkua. Muuten oli aikalailla aurinkoista, ja lämmintä oli tietysti koko ajan. Montakohan näin lämmintä päivää tänä kesänä sitten loppujen lopuksi saadaan, vai jäävätköhän tällaiset ilmat hyvinkin vähiin?

Olen tehnyt itse nämäkin vaatteet, sekä shortsit/caprit että puseron, jossa on olkapäiltä sidottavat hihat.

Ulkovessassa oli taas pakko käydä kerran… Olihan siellä aika tyrmäävä haju minun mielestäni. Ja ovet olivat ainakin tässä vessassa aika tiukat…

Keskellä metsää oli kaivo

Ja sitten, kun lähdettiin metsän läpi toiseen suuntaan, löytyi vielä pieni hiekkaranta…

Biitsi, jee!

Oli niin lämmin, että oli pakko päästä vilvoittelemaan jalkoja viileässä merivedessä…

Purjeveneitä oli aika paljon liikenteessä…

Takaisin palattiin sitten Otaniemeen menevällä veneellä. Kuvassa Keilaniemen ’pilvenpiirtäjät’, joita olen joskus muulloinkin käynyt kuvaamassa esimerkiksi auringonlaskussa.

Viime kesän Rövarenin retkestä löytyy juttu seuraavan linkin takaa:

http://www.rantapallo.fi/tiatones/2016/07/03/olipa-kerran-saari-nimelta-ryovari/

Myös Kotkan saaristoon olisi tarkoitus päästä tänäkin kesänä. Aivokuumerokotteetkin on otettu jo sitä varten, vaikka punkkeja kannattaa tietysti silti varoa (levittävät myös borrelioosia).

Juttu viime kesän Rankin retkeltä:

http://www.rantapallo.fi/tiatones/2016/07/27/rankki-rankempi-rankin-kotkan-saaristo-kutsuu/

 

Keltainen kartano ja metsälampien lumo

Joku oli näin innoissaan retkipäivästä…

Miksi en ollut aikaisemmin kuullut mitään Luukista? Nuuksion järvialueella ollaan kyllä käyty pariin otteeseen, mutta Luukin kartanomiljöö ja seitsemän lammen kierros oli minulle ihan uusi tuttavuus. Ei se kyllä sijaitsekaan ihan samalla suunnalla, vaan vielä vähän sitäkin kauempana meistä katsottuna.

Luukin alueen omistaa Helsingin kaupunki, vaikka se sijaitseekin ’kaukana’ Espoon pohjoisosissa. Etelä-Espoosta Luukki on julkisilla kulkuvälineillä hieman hankalasti saavutettavissa,  etenkin sunnuntaisin, mutta kyllä sinne muutaman mutkan kautta perille päästiin. Miehellä tuppaa nuo aikataulut olemaan sen verran tiukat, että hyvä kun kuitenkin päästiin retkelle, edes sunnuntaina.

Menomatkalla käveltiin noin puolitoista kilometriä pysäkiltä kartanolle

Koivikkoa Vihdintien varressa

Sää oli retkipäivänä aurinkoinen ja ihan sopivan lämmin, joskin hieman tuulinen. Ainakin kartanon aukeilla mailla tuuli navakasti ja eväitä syödessä sai kertakäyttölautasista pitää kiinni.  Metsässä tuulta ei niinkään tuntunut.

Meillä oli eväinä juustosalaattia ja itse tehtyjä banaanipähkinävoikaurakeksejä. Kartanon alueella oli pöytiä eväiden syömistä varten, ja taisi siellä kauempana näkyä grillauspaikkojakin. Ihmeteltiin vähän, kun näiden pöytien vieressä ei ollut ollenkaan roskiksia. Kartanossa toimii kahvila, josta ostettiin lisää juotavaa ja vähän jäätelöäkin. Alue näytti aika isolta, eikä ihan joka paikkaa ehditty tutkailemaan. Kartanolta pilkottavaa Luukinjärveä ja uimarantaa käytiin nopeasti vilkaisemassa. Sitten siirryttiin jo ison tien toiselle puolelle, josta lähtivät Hepolammelle (ja niille muille lammille) menevät ulkoilureitit.

Eväänä oli juustosalaattia

Kartanon pihamaalla oli tilaa… Tuolla näkyy myös järvi. Uimarantaa vilkaistiin lyhyesti.

Luukin kartano

Jäätelökioski ei ollut auki, mutta kartanon kahvilasta sai jäätelöä.

Metsässä oli merkitty sininen ja keltainen reitti. Me kävelimme Hepolammelle ihanan sammaloituneen aarnimetsän läpi. Aarnimetsä on metsää, jonka puustoa ei käsitellä ihmisen toimesta. Suurten mäntyjen ja kuusien joukossa oli myös paljon kuolleita ja kaatuneita puita. Tällaisesta metsästä minä tykkään. Hepolammelle ei ollut kovinkaan pitkä matka, jotakin puolitoista kilometriä. Istuskelimme sitten Hepolammen kallioilla jonkin aikaa maisemia ihailemassa. Kävelimme myös lammen toiseen päähän. Oikeastaan sitä olisi voinut kävellä pitemmällekin, Hauklampea tai Käärlampea katsomaan, mutta lähdettiin kuitenkin samaa tietä takaisinpäin. Ilmeisesti Hauklammella olisi myös ollut hienoja kallioita ja nyt jälkeenpäin vähän harmittaa, kun ei menty, vaikkei sinne olisi enää kovin pitkä matka ollut. Ehkä sitten joku toinen kerta. Haluaisin kyllä uudestaan tänne, mieluummin kuin Nuuksioon. Täällä oli kunnon metsä ja reitit tosi helposti saavutettavissa, etenkin jos sattuu tulemaan bussilla ihan viereen. Nuuksiossa ainakin Haukkalammen kierrokselle mentäessä piti ensin kävellä hirveä matka autojen seassa hiekkatietä pitkin, jos tuli paikalle julkisilla. Haltia taas oli ihan eri juttu, sinne lähti helppokulkuinen reitti tienvierestä: http://www.rantapallo.fi/tiatones/2016/05/05/lammin-paiva-nuuksiossa/

Sammalsamettia

Ihanaa sammalsamettia

Komea kääpä

Ihanaa olla metsässä!

Aarnialue

Siinä näyttäisi olevan polku…

Luukki on tosi kiva ulkoilu- ja retkikohde. Vaikka se oli vähän hankalasti saavutettavissa (ts. piti mennä kolmella bussilla ja matka kesti kauan), sinne lähteminen kyllä kannatti. Metsä ja lampimaisemat olivat sen verran ihania. Suomessa ei onneksi yleensä tarvitse lähteä kauas kotoa löytääkseen näinkin hienoja luontokohteita. Olipa kivaa päästä taas pitkästä aikaa kunnon retkelle ulkoilemaan!

Hepolampi

Hepolammen jyrkimmällä kohdalla

Hepolammen kalliot

Hepolammen kallioilla

Korkein kohta

Kalliolta kuvattua. Hepolampi.

Kalliolta kuvattua.

Hepolammen kalliolla

Hepolammen toisesta päästä

Blogiani ja retkiä voi seurata Instagrammissa, Facebookissa ja Twitterissä.

Kuvia Espoon autiotalokadulta

Tämä talo oli nyt jo purettu. Sen paikalla oli iso rakennustyömaa ja uusia taloja. Kuva viime kesältä.

Kävimme katsomassa Laitmanintien autiotaloja viime kesänä Urbanex Ninjan jutun innostamana. Jos talojen historia ja tarinat kiinnostavat, niin Urbanex Ninjan sivuilta löytyy juttu Laitmanintien hylätystä kylästä: http://urbanex.ninja/kohde/laitmanintie-hylatty-kyla/

Nyt kun kevät on taas koittanut, kaivoin pyörän esiin ja kävin katsomassa taloja uudestaan, kun meiltä ei kuitenkaan ole sinne kuin 3-4 kilometriä (linnuntietä nyt ainakin). Minua kiinnosti, mitä taloille kuuluu ja onko ne jo purettu pois, kun paikalle on kuitenkin rakenteilla uusia taloja.

Onhan tämä aika erikoinen tapaus, kokonainen katu täynnä autiotaloja, vaikka keskellä Espoota kuitenkin ollaan.

Tällä kertaa paikka näytti tosiaan aika erilaiselta ja myllätyltä. Ainakin yksi autiotaloista oli jo purettu pois uusien rakennusten ja rakennustyömaan tieltä. Metalliaidassa mainostettiin isoin plakaatein ’uusia puhtaita koteja’. Muutama autiotalo oli kuitenkin vielä paikoillaan.

Tällä kertaa törmäsin yhden talon edessä aika kummalliseen juttuun. Maassa makasi pieni musta ruumisarkku, joka oli vuorattu punaisella kankaalla ja arkussa oli lasten eläinkuvioiset kengät! Olikohan tuo kyseisestä talosta peräisin vai oliko joku tuonut sen siihen, joku, jolla on hieman makaaberi huumorintaju? Veikkaan kyllä jälkimmäistä.

Porkkana ja ruumisarkku… Aika makaaberia?

Pieni ruumisarkku ja pienet kengät. Aika creepyä…?

Kuisti viime kesänä

Sama kuisti nyt huhtikuussa

Valkoinen talo viime kesänä

Valkoinen talo viime kesänä

Valkoinen talo nyt huhtikuussa

Viime kesänä

Viime kesänä menimme bussilla ja kävelimme loppumatkan (noin kaksi kilometriä) metsän läpi. Olin kuvitellut, että talot olisivat jotenkin enemmän syrjässä asutuksesta, mutta siinähän ne olivat ihmisten lenkkeilyreittien varrella ja ihan lähellä isoa tietä, jonka toisella puolella näkyy korkeita kerrostaloja. Emme silloin jaksaneet enää kävellä pitkän Laitmanintien toiseen päähän, jossa olisi vielä ollut metsässä yksi talo ja sitä ennen toinen vandaalien polttama tapaus. Palaneen talon edessä olevat huonekalut muuten ihmetyttivät minua vähän. Jotkut olivat nimittäin sen verran siistissä ja kuivassa kunnossa, että en usko niiden tulleen esiin talven ja lumen alta, vaan ilmeisesti joku tai jotkut ovat roudanneet ne siihen ikään kuin raunioiden edusta olisi joku kaatopaikka.

Viime kerralla Urbanex Ninjan juttu näytti innostaneen paikalle paljon muitakin: autoja pörräsi paikalle vähän väliä, eivätkä ne kaikki olleet todellakaan menossa läheiselle agilityradalle. Nyt kun olin pyörällä, jaksoin hyvin mennä katsomaan syrjäisempiäkin taloja. Tottakai minua ensin vähän kammotti mennä yksinäni ihan sen syrjäisimmän talon lähelle kuvaamaan. Talon taakse en sentään uskaltanut kiertää.

Värikäs talo

Värikkään talon piharakennus näytti vähän romahtaneelta

Värikäs talo

Ovi oli kutsuvasti auki tässä talossa, joka seisoi nyt vastapäätä rakennustyömaata.

Kesällä

Aika hyvä katto tältä puolelta katsottuna

Nyt huhtikuussa kasvisto oli vähäisempää ja pääsi vähän lähemmäs kuin kesällä

Tämän talon taakse oli nyt jo rakennettu uusi talo

Viime kesänä palaneen autiotalon rauniot. Onko mahdollista, että nämä kaikki kamat ovat tulleet esiin lumen alta?

Koppi metsässä

Minulla on ollut pyörä aika vähällä käytöllä täällä Espoossa asuessa, kun ruokakauppaankin pääsee bussilla… Kotkassa ja Mikkelissä pyörä oli välttämätön kulkuväline aina kun sää salli. Muualla harrastin myös muuten enemmän näitä useamman tunnin pyörälenkkejä. Mikkelissä kävin aina tutustumassa johonkin uuteen lampeen, siellä kun niitä riitti. Jotenkin täällä Espoossa ei ole pyöräily niin paljon kiinnostanut. Tuntuu, ettei täällä kiinnosta mikään pyöräilymatkan päässä oleva, kun on jotenkin vaikea löytää sellaisia ’rauhallisia’ paikkoja. Muuten Espoo on kuitenkin asuinpaikkana kivempi kuin Helsinki, josta siitäkin minulla on lähemmäs vuosikymmenen kokemus. Jos siis on pakko pk-seudulla asua. Tämä autiotalokatu on sopivan pyöräilymatkan päässä ja mielenkiintoinen. Muistin taas, miten kivaa pyöräily on, kun siinä pääsee pitemmälle kuin pelkästään kävellen ja näkee paikkoja.

Ajattelin siis laittaa tähän muutaman kuvan Laitmanintien autiotaloista, kun olen nyt käynyt katsomassa niitä peräti kaksi kertaa. Retki se on pienikin retki ja läheltäkin voi löytyä vaikka miten mielenkiintoisia paikkoja. Autiotaloissa ja hylätyissä paikoissa on tosiaan oma viehätyksensä. Portugalin matkalta minulla on hirveä määrä autiotalojen kuvia ja muutama niistä löytyykin Sintran jutusta. (http://www.rantapallo.fi/tiatones/2016/04/15/sintra-portugali-upeita-palatseja-ja-huikeita-maisemia/) Joskus voisi melkein tehdä niistä Portugalin autiotaloista erillisen jutun ja kuvakokoelman, kun niitä kuitenkin sattui siellä eteen niin paljon.

Liukastellen Tarvaspäähän

Jotenkin sitten satuin tänne tälläkin kertaa näin harmaaseen vuodenaikaan… Tuolla rannassahan pilkottaa jokin saunan näköinen? Ja muutenkin olisi kiva mennä lähemmäs rantaa ja tutkia ympäristöä vähän enemmän. Harmaa sää ei kuitenkaan erityisemmin houkuttele. Ja nyt taitaa olla muutenkin kiirus kotiin laittamaan ruokaa ja syömään… 😉

Voisin kuitenkin kuvitella, että Gallen-Kallelan ateljeelinnan pihamaalla olisi mukavampi oleskella kesäaikaan. Nyt ulkona kiertely jäi aika vähäiseksi. Puisessa huvilarakennuksessa toimiva kahvilakin oli tilapäisesti suljettu. Terassilla myytiin kuitenkin pieniä virvokkeita.

Linkki Gallen-Kallelan museon sivuille

DSC02324-001

Ateljeerakennuksen vieressä oli pari hienoa mäntyä, joista toinen oli haljennut. Vähän niin kuin Gallen-Kallelan maalauksessa…

DSC02326-001

Tällä kertaa meillä oli siis sunnuntaikohteena Akseli Gallen-Kallelan museo, Tarvaspää. Itse olin käynyt Tarvaspäässä kerran aikaisemmin. Mies pääsi käymään ihan ensimmäistä kertaa.

Tarvaspäähän sijaitsee nykyisessä kotikaupungissamme Espoossa, mutta on siitä erikoisessa paikassa, että julkisilla liikennevälineillä ei ihan viereen pääse. Lähimmäksi ajaa bussi nro 106, jonka pysäkiltä on noin kilometrin kävelymatka. Ei mikään maailman turistiystävällisin tilanne. Olen tainnut joskus nähdä jossain lehdessä juttuakin tästä asiasta. Mitenkäs ne ulkomaalaiset turistit tänne löytävät? Tällä kertaa tiet olivat kaiken lisäksi paikoitellen tosi liukkaassa kunnossa. Vaikkei kävelymatka mikään ylivoimaisen pitkä ollutkaan, se tuntui vähän hitaalta, kun välillä piti ihan oikeasti varoa liukastumista jäisissä ja hiekattomissa kohdissa. Ja sitten lopuksi vain oikaistiin jyrkkää rinnettä ylös talon pihaan, sulia kohtia pitkin hyppimällä, kun ei jaksettu kiertää tietä pitkin. 😉

DSC02328-003

Akseli Gallen-Kallela oli alunperin suunnitellut Tarvaspään ateljeelinnan työtilakseen. Museossa on tällä hetkellä menossa kuohuvasta 1910-luvusta kertova näyttely, joka liittyy myös Suomi 100 -juhlavuoteen. Osallistuimme opastetulle kierrokselle, joka ehkä oli meidän mielestämme vähän ’lattea’, jos nyt vertaa esim. Sinebrychoffin museoon tai Tamminiemeen, joissa kävimme viime vuoden puolella. Näyttely oli silti ihan kiva ja arkkitehtoorisesti kiinnostava ateljeerakennus on mielenkiintoinen käyntikohde.

Osallistujia kierroksella oli yllättävän paljon. Ateljeessa ja näyttelytilassa oli esillä sekä Gallen-Kallelan että muiden taiteilijoiden töitä. Eihän tästä muuten montaa viikkoa ole, kun kävimme Ateneumissakin pitkästä aikaa (minulla edellisestä käynnistä olikin vierähtänyt parikymmentä vuotta). Siellähän niitä Akselin tunnetumpia maalauksia pääsee ihailemaan.

IMG_20170219_184811_341

”Paha omatunto”. Lasimaalaus. Tätä ihailin erityisesti.

DSC02294-001

siveltimiä ynnä muuta maalausvälineistöä

Ateljeelinnan tornissa oli esillä mm. valokuvia sekä maailmankartta, johon oli merkitty paikkoja, joissa Gallen-Kallela oli matkustellut tai oleskellut, myös yhdessä perheensä kanssa. Minulle jäi erityisesti mieleen (kierroksellakin mainitut) ”tuhmat puheet”, joita lapset isänsä mielestä oppivat suomenkielisessä koulussa. Niinpä Akseli otti lapsensa pois koulusta yhden lukuvuoden jälkeen ja siirsi heidät kotiopetukseen.

Pyöreän tornin ikkunoista tähyillessä tulin miettineeksi, minkähänlaiset maisemat olivat silloin sata vuotta sitten, kun nyt talon toisella puolella viuhuvat isot tiet ja vähän kauempana siintävät toimistorakennukset.

vessa

Tornin puolivälissä oli jännä portaikkoinen vessa/kylpyhuone. Alhaalla oikealla on kylpyamme, jonka reunaa näkyy tässä vähän.

DSC02308-001

Näkymä ateljeelinnan tornista huvilarakennukselle ja rantaan

DSC02336-001

Gallen-Kallelahan oli 1910-luvulle tultaessa juuri palannut perheineen Afrikasta, jossa he olivat asustelleet vuosina 1909-1910. Minua alkoikin kiinnostaa enemmän se, miten tuohon aikaan matkustettiin ja vielä niinkin kauas kuin Keniaan. Silloinhan ei lentokoneella päässyt, eikä matkustaminen muutenkaan ollut mikään tavallisen perheen juttu. Mutta siellä se Akseli vain oli ampunut sarvikuonoja, maalaillut Afrikan värejä, selvinnyt malariasta ja elellyt vaimonsa ja lastensa kanssa, kunnes oli päättänyt palata takaisin Suomeen. Sivumennen mainittuna, minä en uskaltaisi matkustaa Afrikkaan edes nykyaikana, vaikka on kaikenmaailman rokotteet ja lääkkeet olemassa.

DSC02289

Onko se Afrikasta?

Tässä talvella blogini onkin päivittynyt vähän harvemmin, kun ei ole mihinkään kovin kauas ehtinyt, eikä näin ollen ole ollut kovinkaan paljon asiaa. Valokuvia olen napsinut viime aikoina enimmäkseen Helsingin Arabian suunnassa, koska käyn siellä vähän väliä piirtämässä ja maalaamassa. Siveltimiä ja maaleja ei kuitenkaan käytetä, vaan tietokonetta ja piirtopöytää eli pentablettia. Opiskelen siis tällä hetkellä Aalto yliopiston avoimessa digitaalista kuvailmaisua. Arabian maisemissa nappaamiani kuvia voi katsella Instagram-sivullani. Ja tietysti muitakin kuvia, missä sitä onkaan tullut käytyä viime aikoina, mm. Heinolan lintutarhalla, vaikka siitä ei varsinaista blogi-juttua tehtykään… Tia Tonesin Instagram

Maaliskuulle onkin sitten jo enemmän reissuja tiedossa ja kesällä ehtii toivottavasti taas enemmän. Tämä matkablogihan on tosiaan minulle vain yksi harrastus muiden joukossa, enkä halua alkaa tekemään tikusta asiaa, että blogi päivittyisi koko ajan johonkin tiettyyn tahtiin.

Tunnelmia Lux Helsingistä, Bodom-järveltä ja vähän museostakin

Ihanaa, että satoi vihdoin luntakin välillä. Ja että pääsin (edelleen jatkuvasta) sitkeästä flunssasta huolimatta tänä vuonna katselemaan Lux Helsingin valoja.

Viime aikoina blogissa on ollut vähän hiljaista, kun ihan pienimmistä retkistä ei ole joko laiskuuttaan tai huonosti onnistuneiden kuvien takia jaksanut blogijuttuja tehdä. Mutta blogin Facebookiin ja Instagrammiin on sentään ilmestynyt jotain… Aikomukseni on jatkaa blogin kirjoittamista tänäkin vuonna, sehän on mukava harrastus, vaikka lukijoista en paljon tiedäkään, mutta ainakin äitini myöntää lukevansa ja tätikin oli kuulemma käynyt, eli tästähän on hyvä jatkaa… 🙂 Matkasuunnitelmia on sekä kotimaan että ulkomaan kamaralle. Seuraava lento olisi Prahaan. 🙂

Tässä postauksessa tunnelmia Lux Helsingistä ja vähän muualtakin…

mpyörä

jäät

DSC01630-001

DSC01671-002

Eniten tykkäsin Senaatintorin tunnelmasta, kun muuttuvien valojen kanssa soi sellainen jännä musiikki… Ihana, jotenkin utopistinen ja taianomainen tunnelma!

DSC01649-004

 

poropaikkamv

Tämä kuva on otettu vuosi takaperin, koska en saanut tällä kertaa Espalta hyvää kuvaa näistä valoporoista, ihmisiä oli niin paljon.

VUODENVAIHTEEN JUTTUJA:

Vuoden ensimmäisenä päivänä ei ollut vielä lunta. Silloin kävimme retkellä Bodom-järven pelottavankuuluisalla murhaniemellä, mutta valitettavasti siellä oli jo niin pimeää, etteivät kuvat oikein onnistuneet. Nykyään tuo paikka ei taida olla enää niin kovin syrjäinen. Läheisillä hiihtoladuilla riitti väkeä, samoin kuin lasten Angry Birds -härveleissä. Käväisimme myös kahvilassa juomassa lämpimät juomat. Bussiyhteydet tuonne päin Espoota eivät valitettavasti ole kovin hyvät. Joskus pari vuotta sitten, kun muutimme Espooseen, ajoimme kerran huvikseen (joillakin on halvat huvit!) bussilla Bodom-järveä kiertävän linjan, ja täytyy sanoa, että en ole ikinä pelännyt niin paljon bussissa: hirveää vauhtia huonokuntoisen näköisellä kapealla tiellä ihan järven ja jyrkän pudotuksen vieressä. Sellaista ’huvia’ siis löytyy Suomestakin ja ihan Espoosta ja sitä voi kai suositella silloin, kun VUORISTORATA ei riitä… 🙂

bodomniemet

Toi seuraavako se murhaniemi nyt on? Tai oli?

Siinäkö se murhaniemi nyt sitten oli? Siellä oli niin pimeää pienen taskulampun kanssa, että eipä siellä mitään nähnyt ja tunnelma oli… hmm… pimeä. Vaikka kauheasta tapauksesta on jo melkein 57 vuotta, vieläkin se siis houkuttelee turisteja, vaikka tavallista metsää ja järvenrantaahan se vain on.

Bodom-järvellä

kuunkumotus

Tunnelmakuva Bodom-järven bussipysäkiltä. Pakkanen kiristyy ja kuu kumottaa…

Laitan tähän vielä loppukevennykseksi hienon yksityiskohdan sohvakalustosta, jolla taisi olla jotain tekemistä itse tsaarin kanssa… Viime vuoden puolella ennätimme nimittäin tekemään pikku retken Helsinkiin Sinebrychoffin taidemuseoon. Paul ja Fanny Sinebrychoffin kotimuseon tiloihin oli vapaa pääsy ja osallistuimme opastetulle kierrokselle, jossa oli silloin jo aika jouluinen tunnelma. Siellä oli paljon hienoja huonekaluja, ja potretteja täynnä olevista seinistä tuli jotenkin mieleen Miramaren linnan isotukkaiset kuninkaallisten kuvat viime syyskuussa Italian maalla.

Linkki Sinebrychoffin taidemuseon sivuille: http://www.sinebrychoffintaidemuseo.fi/

DSC01260

Sinebrychoffin museossa, sohvakaluston hieno yksityiskohta

Jouluista tunnelmaa Sinebrychoffin museossa

Olipa kerran saari nimeltä Ryöväri…

Minulle saaristosta tulee ensimmäisenä mieleen lapsuuden kesät. Meren tuoksu. Lokkien kirkaisut ja tiirojen huudot. Sileät kalliot, uurteiset kalliot, suuret kivenlohkareet ja veden täyttämät onkalot. Tätä kaikkea löytyi myös Rövaren-nimiseltä saarelta Espoosta. Niin uskomattoman kaunista.

kalliota

lokki

kalliota

Jaa-a, onko se nyt sitten vuorovene, saaristovene vai yhteysalus? Meillä Kotkassa se on yksinkertaisesti ”tuurimoottori”, mutta ei siitä sen enempää, koska tällä kertaa olemme Espoossa… 😉

Olimme päättäneet nousta veneeseen Matinkylässä. Vene oli lähtenyt aikaisemmin Otaniemestä, ja koska oli aurinkoinen ja helteinen päivä, Matinkylän kohdalla se oli tietysti jo aivan täynnä. Jättimäinen laiturikin suorastaan pullisteli ihmisiä. Siinä sitten jono pistettiin poikki täsmälleen meidän kohdalta, vain kaksikymmentä otettiin, eikä yhtään enempää, eli suurin osa ihmisistä joutui jäämään rannalle. Ajateltiin, että jouduttaisiin syömään eväät siinä laiturilla. Mutta sitten veneestä lähtikin vielä ihmisiä pois ja viisi mahtui vielä mukaan. Eli kuin ihmeen kaupalla, pääsimme sittenkin Ryöväri-retkelle!

Matinkylästäkin matka kesti yli tunnin ja siinä oli monta pysähdystä, esimerkiksi nyt vaikka Stora Herrö, joka oli ennen Rövarenia. Kun piti valita, kumman ottaisi, ”isot herrat” vai ”ryövärin”, niin minäpä valitsin ryövärin. 😉 Ja hyvä valinta olikin. Vaikka Stora Herrökin näytti jyrkkine rantakallioineen ihan mielenkiintoiselta.

kalliolta kalliota

Rövaren on metsäinen ja kalliorantainen saari. Punkkien pelossa yritimme heti hakeutua rantakallioille ja pysyä mahdollisimman paljon poissa heinikkoisilta metsäpoluilta, joilla kuitenkin leijaili lämmin havupuun tuoksu. Meillä oli eväänä juustosalaattia, jonka ajattelimme säilyvän kylmälaukussa saareen asti. Jälkiruokana oli  itse leipomaani viljatonta suklaakakkua (viljaton ei siis ole sama kuin gluteeniton). Kakun makeus oli peräisin banaaneista ja hyvin pienestä määrästä hunajaa, eli kakku oli myös melko sokeritonta, mutta kuitenkin niin hyvää.

eväät

Eväänä meillä oli juustosalaattia, chilijuustolla ja välimeren yrtit -juustolla sekä jälkiruuaksi viljatonta suklaakakkua.

minä

Täytyy kai joku kuva itsestänikin laittaa… Tein sinisen puseron edellisenä päivänä, itse asiassa parikin, minulle hyvin sopiva malli.

Rövarenilla oli tosi kaunista ja rauhallista ja kalliot olivat upeita, oikeita luonnon taideteoksia. Toisella puolella saarta oli upeiden kalliomuodostelmien lisäksi myös pyöreiden kivien täyttämiä rantakaistaleita. Jotkut taisivat uidakin siellä. Itse en nykyään harrasta kovinkaan paljon luonnovesissä uimista, vaikka hallissa yritänkin käydä 1-2 kertaa viikossa vetäisemässä kilometrin lenkkini.

Kiersimme saaren ympäri rantoja pitkin. Rannoilla oli aika tuulista, mutta päivä oli lämmin. Vasta poislähtiessä alkoi kerääntyä enemmän pilviä. Tarkenimme kuitenkin istua ylhäällä kannella koko matkan ajan. Matkan varrella nähtiin mm. Ison Vasikkasaaren ihmeellinen ”Poseidonin temppeli”, joka on käsittääkseni rakennettu jo 1800-luvulla. Myöhemmin, kun olimme jo kotona, alkoikin sitten sataa, ja illalla nousi myös kova ukonilma.

temppeli

Mitä ihmettä? Kreikkalainen temppeli Espoon saaristossa…

kalliomuodostelmia

Jänniä kalliomuodostelmia

muodostelmat

Kalliomuodostelmia ja koloja

kalliomuodostelmat

Ovatko nämä melkein kuin hiidenkirnuja?

koloja

Koloja

Meillä on suunnitelmissa mennä tänä kesänä käymään myös Kotkan saaristossa. Muutama vuosi sitten kävimme Lehmässä, joka oli myös lapsena yksi suosikkisaaristani. Minua kiinnostaisi Kirkonmaa, koska nykyään sinne pääsee vuoroveneellä, minulla on sieltä paljon muistoja ja viime käynnistäni on tosiaan jo 25 vuotta aikaa… Mahdollisesti valitsemme kuitenkin retkikohteeksi Rankin saaren, koska sinne (ja sieltä) menee vuoroja useammin, ja sekin vaikuttaa ihan mielenkiintoiselta. Punkit tietysti vähän mietityttävät, kun Kotkan saaristo on kuitenkin aivokuumeen riskialuetta. Meneekö sinne sitten vähän niin kuin henkensä kaupalla, jos ei ole rokotusta tai jos ei saa järjestettyä itselleen sellaista sitä ennen? En kuullut punkkibussin aikatauluistakaan kuin vasta viime viikolla. Tarkoitukseni on kyllä ottaa se rokotus jossain vaiheessa, koska käyn kuitenkin Kotkassa ja siellä punkkeja riittää, ja jotenkin uskon, että tuo punkkiongelma ei tule tästä ainakaan helpottamaan lähivuosina.

Espoon saaristoa ja erityisesti Rövarenin saarta voin suositella lämpimästi. Itse tykkään vain käydä päiväretkellä ihailemassa karuja kallioita ja syömässä eväitä, mutta saarella on myös grillikatoksia ja siellä voi telttailla. Myös ulkohuussi, eli minun kielelläni ”ulkki”, siellä oli. En erityisemmin tykkää ulkeista, mutta siinäkin piti tietysti kertaalleen käydä. 🙂

Lopuksi vielä pieni video Rövarenin rannoista… 🙂 (Pahoittelen jotenkin tummaa kuvanlaatua. Kameran säädöt ilmeisesti vähän hakusessa…)

rantakukkia

Rantakukkia ja purjeveneitä

Lämmin päivä Nuuksiossa

Näin kesän kynnyksellä oli taas hyvä hetki lähteä retkelle nykyisen kotikaupunkimme Espoon alueella sijaitsevaan Nuuksion kansallispuistoon, pääkaupunkiseudun luontohelmeen, jossa pääsee ihailemaan upeita järviylänkömaisemia. Helatorstaina sää oli upea, lämmin ja aurinkoinen, ja metsässä leijaili lämmin havupuiden tuoksu. Nuuksion bussi, eli Espoon asemalta lähtevä bussi 85, oli tupaten täynnä retkeilijöitä, joista useimmat olivat matkalla Haukkalammelle. Tunnelma bussissa oli myös tuttuun tapaan aika kansainvälinen.

Itse jäimme tällä kertaa kyydistä Haltian luontokeskuksen kohdalla. Kiersimme Haukkalammen kierroksen viime kesänä, ja tällä kertaa halusin pysähtyä tutustumaan nimenomaan Haltian alueeseen. Vaikka Haukkalammella maisemat olivat upeat ja vaihtelevat, en oikein tykännyt useamman kilometrin matkasta autojen seassa, joka piti kävellä tietä pitkin bussipysäkiltä varsinaisen kierroksen alkuun. Tällä kertaa siis pysähdyimme Haltiassa ja valitsimme lyhyemmän ja helppokulkuisen Maahisenkierroksen. Kierros alkoi urheiluopiston takaa ja se soveltuu myös esim. pyörätuolia käyttäville. Maisemat olivat täälläkin upeat ja kierroksen toisessa päässä on näköalatasanne. Retken kohokohta oli tietysti eväiden syöminen. Olimmekin valmistaneet ennen lähtöä maittavan lohisalaatin. Nam.

maisemaa

Näköaloja Maahisenkierroksella

oksamaisema

Kalliojyrkännettä Maahisenkierroksella

maisema1

Näkymä kallioilta alas järvelle, Maahisenkierroksella

ruoka

Retken kohokohta oli tietysti eväiden syöminen. Lohisalaattia.

maisemassa

Maahisenkierroksen kallioilla. Farkut ja mintunvärinen pusero on omaa tuotantoa.

kiipelija

Joku laitettiin jyrkänteelle konttaamaan. Ehkä tämä on juuri niitä paikkoja, joissa ei pitäisi ottaa selfieitä, mutta tämä ei ollutkaan selfie… 😉

kelo

Kaatunut kelo Maahisenkierroksen varrella

raput

Haltian luontokeskuksen Pohjannaula-tornin portaat.

tornista

Näkymä Pohjannaula-tornista Pitkäjärvelle kansallispuiston suuntaan. Torni ei lopulta vaikuttanutkaan niin korkealta kuin portaista olisi voinut päätellä, koska alapuolella oli katto.

http://www.haltia.com

http://www.luontoon.fi/nuuksio/luonto