All Posts By

tiatones

Vanha Varkaus

Käväistiin lauantaina naapurikaupunki Varkaudessa kiertämässä Vanhan Varkauden kävelykierros. Retkipäivän lopuksi ehdittiin vielä tornikahvilaan, joka sekin on ihan viihtyisä vierailukohde. Jos olet suuntaamassa Varkauteen, tässä meiltä muutama vinkki.

Varkaus on aika pieni kaupunki. Asukkaita on jotain 21 000 eli vain muutama tuhat enemmän kuin Pieksämäellä. Silti Varkaus vaikuttaa jonkin verran vireämmältä paikalta. Ainakaan tyhjiä liiketiloja ei ole niin silmiinpistävän paljon kuin nykyisessä kotikaupungissamme.

Edellisen kerran käytiin huviretkellä Varkaudessa neljä vuotta sitten, jolloin asuttiin Mikkelissä. Silloin pääkohteemme oli Mekaanisen musiikin museo ja tornikahvilan näköalojakin ehdittiin ihastelemaan. Tällä kertaa päätettiin jättää Mekaanisen musiikin museo väliin, koska kävelymatka on tunnetusti ”hirmuinen” niille, jotka saapuvat kaupunkiin julkisilla. Vai tunnetusti, hehe, eihän Suomessa meidän lisäksemme ketään muita hulluja ole, joita jalat kantavat joka paikkaan? Yleensä ainakin tuntuu, että kaikki muut ajavat autolla ohi. Meillä vain kunto kasvaa kohisten, tai ainakin niin luulisi… Neljä vuotta sitten sattui olemaan aikamoinen helle ja kävelymatka tuntui siksi melko pitkältä ja tuskalliselta. Tänä kesänä tappohelteet ovat jatkuneet jo vähän turhankin pitkään, joten päätettiin museon sijasta valita jokin muu kohde. Tarkoitus olisi kyllä mennä Mekaanisen musiikin museoon vielä uudestaan, koska siellä on sen verran kreisi show, että sen joutaisi kyllä toisenkin kerran kokemaan. Ehkä se on kuitenkin parempi jättää talviaikaan.

Mitä muuta nähtävää Varkaudessa sitten on? Sinne kun on kuitenkin kohtuullisen lyhyt matka Pieksämäeltä.

Ainakin Vanhan Varkauden kulttuurihistoriallisesti merkittävä tehdas- ja asuinalue. Varkauden museo. Taipaleen kanavamuseo. Kanavamuseotakin mietittiin, mutta sinne olisi ollut ehkä hieman vaikeampi päästä. Eli päätettiin sitten lähteä tutustumaan Vanhaan Varkauteen. Matkustettiin Varkauteen tällä kertaa junalla ja matka suuntaansa kesti noin puoli tuntia.

Varkauden keskustahan on levinnyt eri puolille kuin pannukakku, tai ainakaan se ei ole yhtä selkeä kuin Pieksämäki. Kävelymatkaa paikasta toiseen on enemmän. Vanhan Varkauden alue on hieman erillään ja kauempana ns. kauppakeskustasta. Haettiin ensialkuun Hotelli Oscarin aulasta kävelykierroksen kartta. Karttaa seuraamalla kaikki kohteet tuli nähtyä. Kierros alkoi kaupungintalon ja Tyyskän talon kohdalta. Siitä se sitten jatkui tehtaanpiippujen suuntaan.

Tyyskän talo vuodelta 1859 toimi Varkauden tehtaiden lääkärien asuntona vuoteen 1947 asti. Nykyään siinä toimii Varkauden kotiseutukeskus, jonka pihapiirissä on kaikenlaisia rakennuksia. Esimerkiksi tuon punaisen rakennuksen yhdessä ovessa luki ”ETSIVÄTOIMISTO DETEKTIVBYRÅ”. Keltaisessa talossa olisi ollut ravintola ja kahvila, mutta oltiin juuri syöty ennen kierrokselle lähtemistä, niin ei tehnyt sillä hetkellä mieli mitään.

Tykkäsin kovasti Taidekeskus Väinölän iloisennäköisestä talosta, jonka seinään nojasi iso päivänkakkara. Siellä olisi ollut naivistien taidenäyttely ja sisään olisi maksanut viisi euroa. Näin jälkeenpäin ajateltuna, olisi pitänyt mennä sisään johonkin, ehkä juuri tuonne Väinölään. Kierroksesta ja sen sisällöstä ei vain ollut hirveän paljon tietoa etukäteen, niin ei oikein tullut sitten mihinkään mentyä, kun sitä vain ihmetteli, että mitäköhän tässä nyt vastaan tulee…

1876 paikalleen siirretty ruukinpatruunan asuinrakennus Villa eli virkamiesklubi ei oikein avautunut minulle. Ison vaalean rakennuksen oven edessä seisoi asuntoauto, jossa luki ”kirjamobiili”. Eli kiertävä kirjakauppa. Sivu- tai takapihalta löytyi mm. kanoja häkissä, hieman keskeneräisen näköinen terassi, erikokoisia polkupyöriä ja lastenvaunut täynnä vaatteita. Minusta tuntui, että olin hiiviskellyt kuokkimaan jonkun (hieman sotkuiselle) kotipihalle tai johonkin sellaiseen, mikä on vähän kesken. En uskaltanut tutustua taloon sen lähemmin. En siis tiedä, olisiko sinne voinut mennä sisään tai jotain. Tai mitä siellä yleensä olisi ollut. Karttalehtinen ei hirveästi informoinut rakennusten nykyisestä käytöstä, vaan enemmänkin pelkästä historiasta.

Jostain syystä pitkään jatkunut trooppinen säätila oli päättänyt pitää yhden välipäivän ja Varkaudessa tuntui itse asiassa melko viileältä. Lämpötila oli jonkin verran yli kahdenkymmenen plusasteen ja helteisiin tottuneena minua jopa paleli. Pieksämäellä oli selvästi lämpimämpää, vaikka välimatka on vain nelisenkymmentä kilometriä.

Päätin poseerata ’uima-altaan’ reunalla helteen väistymisen (tai ainakin hetkellisen väistymisen) kunniaksi. Oikeasti olin ottanut varmuuden varalle mukaan mm. kaulahuivin ja valkoisen paidan kietaistavaksi hihattoman päälle, ja sitä paitaa kyllä tarvittiin. Ihan hyvä. Ei tuota kierrosta olisi kyllä missään tappohelteessä jaksanut kävelläkään. Tuo paikka on siis Walterin puisto ja leijonanpäällä varustettu suihkulähde. A. Ahlström Osakeyhtiön pääjohtajan Walter Ahlströmin rintakuva löytyy puiston toisesta päästä.

Tehtaan kohdalla humisi ja kolisi, ja tuore sellun tuoksu leijaili nenään vähän väliä. Karhulan tyttönä tunnistan kyllä sellun tuoksun vaikka unissani.

Aluetta alettiin kehittää voimakkaasti joskus 1910-luvulla ja asemakaavan mukaan eri yhteiskuntaluokkiin kuuluvat ihmiset asuivat omilla asuinalueillaan. Lähimpänä tehdasta sijaitsivat alempien virkamiesten asuinrakennukset. Mitä korkeammalla hierarkiassa oli, sitä enemmän asunnossa oli huoneita. Työläisillä oli esimerkiksi vain yksi hellahuone. Tehtaanjohtajilla taas oli omat huvilansa Kosulanniemen puutarhakaupunginosassa. Huvilat näyttivät olevan yksityisomistuksessa.

Jotkut vanhoista työläisten asuintaloista vaikuttivat tyhjiltä ja asumattomilta, jotkut taas siltä, että niissä asui ihmisiä. Asutun näköiset talot olivat ulkoa päin ihmeen huonokuntoisen ja rapistuneen näköisiä, kun taas jotkut sellaiset, jotka näyttivät tyhjiltä, vaikuttivat olevan paremmassa kunnossa. Kaikilla taloilla on tietysti omat nimensä.

Varkauden kirkkokin sijaitsee tällä alueella ja ovesta oli juuri hääpari astumassa ulos saippuakuplasateeseen. Aina me näköjään satutaan jonkun kirkon ovelle töllistelemään ventovieraiden elämän suuria hetkiä.

Kirkko on tosiaan ulkoasultaan vähän erilainen kuin monet muut kirkot ja se on vuodelta 1939. Sinne ei päässyt sisään (kokeiltiin hääporukan mentyä).

Vanhan Varkauden jälkeen ehditiin vielä ihmettelemään Varkauden kauppakeskustaa, vaikka nilkkani ja jalkapohjani valittivatkin jo liiasta kävelystä. Ei tainnut olla parhaat mahdolliset kengät jalassa. Lopulta käveltiin kuitenkin vielä tornikahvilalle asti, kun aikaa kerran oli. Kaikki muut kahvilat olivat tietysti menneet lauantaina jo kahdelta kiinni. Tornikahvilassa syötiin vohveli kermalla ja hillolla ja minä join mehua ja mies olutta. Siellä näytti olevan jos jonkinmoista syötävää ja juotavaa tarjolla.

Kattoterassilla on mukavia pöytiä, sekä sohvia ja lepodivaaneita. Myös vilttejä löytyy, jos sattuu palelemaan. Hieman siellä ylhäällä tietysti tuuli kävi, mutta pilvisen päivän päätteeksi alkoi sitten aurinkokin pilkistelemään. Näin sateettomalla säällä 15. kerroksen terassikahvila on tietysti ihan kiva ja viihtyisä, mutta jos sataisi, se olisi tietysti eri juttu, koska paikkoja katoksen alla näyttää olevan melko niukasti. Lisäksi muistin oikein, että kahvilassa on vain yksi vessakoppi. Mutta viihtyisä kahvila ja hyvät näköalat. Tykkään.

Tornikahvilassa minä ja vanhat jalkani saimme nauttia kovasti kaivatun lepohetken.

Vaikkei Varkaudessa ehkä loputtomasti nähtävää ole, niin kyllä siellä silti jotain juttuja löytyy, joiden takia siellä kannattaa hyvinkin vierailla. Se Mekaanisen musiikin museo nyt on sellainen, mitä suosittelen ehdottomasti kaikille, vaikka tällä kertaa ei siellä käytykään. Sellaista paikkaa ei kyllä toista Suomesta löydy. Vanhan Varkauden kierros on ihan kiva historiasta kiinnostuneille. Etenkin nyt kun sää oli mukavan pilvinen ja lämmin, ei satanut, eikä ollut liian kuuma, siellä oli oikein kivaa ja mielenkiintoista kävellä ja katsella.

Tornikahvila on ihan toisella suunnalla kuin Vanhan Varkauden kierros, mutta tornista on hyvät näkymät tehdasalueen suuntaan, niin kuin muihinkin suuntiin.

Oltaisiin mielellään käyty nyt kesällä myös esimerkiksi Savonlinnassa (jossa minä olen käynyt vain kerran nuorena), mutta sinne on samalla tavalla huonot yhteydet kuin Joensuuhun, eli jos haluaa päiväretkelle, aikaa paikan päällä pyörimiseen jää liian vähän. Siellä siis pitäisi pakosti yöpyä yksi yö hotellissa ja se ei sovi enää tämän kesän suunnitelmiin. Koska olen elänyt suurimman osan elämääni etelärannikolla, joko Kotkassa tai pk-seudulla (ja reissaillut erityisesti niiden väliä), minulle on tullut aikamoisena yllätyksenä, ettei muualla Suomessa pääsekään liikkumaan yhtä vapaasti näinkään lyhyillä välimatkoilla.

Näin sivumennen mainittuna, aika usein saa todeta, että tässä maassa kannatetaan vain yksityisautoilua. Vaikka junaratoja menee täältä joka suuntaan, junia ei kulje. Ainoastaan etelän suuntaan on kohtuullisesti vuoroja. Esimerkiksi Kuopiosta ja Jyväskylästä on hankala päästä ilta-aikaan kotiin, mikä on minun mielestäni jokseenkin käsittämätöntä. Entä jos joku haluaisi esimerkiksi harrastaa jotain sellaista, mitä löytyy vain isommasta kaupungista, tai käydä vaikka jossain tapahtumissa tai tilaisuuksissa? Minun mielestäni myös kansallispuistojen pitäisi olla kaikkien kansalaisten saavutettavissa. Esimerkiksi Etelä-Konneveden kansallispuisto olisi meiltä kohtuullisen lyhyen matkan päässä, mutta autottomilla ei ole sinne mitään asiaa. Mikä kansallispuisto sellainen on, minne tavallinen kansalainen ei pääse? Ei kaikilla ole varaa autoon ja sellaisen ylläpitämiseen.

Pieksämäellä ollaan ehditty tähän mennessä käymään jo kahdessa museossa, kun kulttuuripappilan jälkeen käytiin myös Savon radan museossa, joka on myös auki kesäisin. Sehän siis sijaitsee Pieksämäen vanhassa asemarakennuksessa ja keskittyy rautatieliikenteen historian esittelyyn. En tehnyt siitä mitään blogijuttua, mutta viihdyttiin siinä museossa hyvin ja se on ihan mielenkiintoinen ja suositeltava käyntikohde, jos nyt joku Pieksämäelle eksyy.

Tämä kesä on tosiaan ollut kotimaapainotteinen ja mikäs siinä, kun säätkin ovat suosineet. Pari viikkoa sitten Kotkan suunnalla oleillessa käväisin myös helteisessä Haminassa ystävääni moikkaamassa.

Tietysti meidän olisi vielä tänä vuonna tarkoitus päästä ulkomaillekin… Valitettavasti alkuperäinen kolmen yön bussimatka Pietariin peruuntui. Sen tilalle on kuitenkin varattu toinen matka, joka on risteily, koska viisumien kanssa olisi tullut vähän turhan kiire siinä vaiheessa, kun saimme selville, ettei päästäkään nauttimaan ryhmäviisumista. Olisi kuitenkin kiva päästä siihen kohteeseen, mitä oli alunperin suunniteltu, eli onneksi viisumivapaita risteilyjä on olemassa. Kerron sitten myöhemmin lisää tästä aiheesta.

 

Tampere, juhlat ja Forenom Aparthotel

Tänä vuonna Herättäjäjuhlat pidettiin Tampereella. Sopivan majoituksen löytäminen isosta kaupungista on tietenkin huomattavasti helpompaa kuin pikkupaikkakunnilta. Silti se kannattaa tällaisten juhlien ajaksi hoitaa hyvissä ajoin. Päädyttiin taas kerran mahdollisimman edulliseen hotellimajoitukseen. Valintamme oli Forenom Aparthotel, joka sijaitsee Tampereen pääkadun, eli Hämeenkadun, päässä. Kävelymatkaa asemalta hotellille on noin kilometri. Yleisesti ottaen hotellin sijainti on hyvä ja keskeinen. Juhlapaikka vain sattui sijaitsemaan ihan toisella puolella kaupunkia, Kalevan kirkon takana, eli aseman kohdalta kilometri täysin vastakkaiseen suuntaan. Kävelyä kertyikin viikonlopun aikana reippaasti, kun ei viitsitty mitään bussejakaan käyttää. Tampereella tuli vietettyä oikein mukava viikonloppu. Lauantaina ehdin tavata ystäväänikin, sillä aikaa kun mies oli töissä juhlilla.

 

Herättäjäjuhlat

Tampereen juhlat olivat jo viidennet Herättäjäjuhlat, joille olen osallistunut, vaikka en ole edes körtti. Mies on asunut aiemmin työn takia Pohjois-Pohjanmaalla ja jotenkin se körttiläisyys on hänen mukaansa sieltä tarttunut. Kotkan työkomennukselta tarttuikin sitten matkaan jotain ihan muuta, eli kyllä sitä on kannattanut maata kierrellä. Minun näkökulmastani katsottuna körtti ei uskonelämästään paljon meteliä pidä. Mies ei tykkää sanasta ”uskovainen” tai pitää sitä sanaa jotenkin itselleen vieraana. Körtti voi aivan hyvin olla naimisissa minunlaiseni maallisen henkilön kanssa, eli melkoisen suvaitsevaista ja rauhanomaista eloa tuo lienee.

Herättäjäjuhlilla puheet ovat yleensä aika ihmisläheisiä ja puhujia on laidasta laitaan, siis muitakin kuin kirkon ihmisiä. Tänä vuonna suurelle yleisölle tunnetuimpia puhujia taisivat olla kansanedustaja Pekka Haavisto ja näyttelijä Laura Malmivaara. Kaikki varmaan tietävätkin, että Haavisto edustaa ns. seksuaalivähemmistöjä, joten siitä voi päätellä, että näissä piireissä suhtautuminen seksuaalivähemmistöihin on yleisesti ottaen aika suvaitsevaista. Myös naispappeuteen suhtaudutaan myönteisesti ja naiset saavat pitää puheita. Kaikissa herätysliikkeissähän ei suinkaan näin ole.

Seuroissa siis veisataan Siionin virsiä, niin että puheet ja virren veisuu vuorottelevat. Tykkään kyllä paljon juhlien tunnelmasta. Kaiken ikäiset ihmiset käyttäytyvät hyvin ja kukaan ei örvellä. Kaljateltat puuttuvat ja tupakointikin on juhla-alueella kielletty. Tykkään myös siitä, että körtit eivät selvästikään asettele ketään ihmisen ja Jumalan väliin sääntöjä latelemaan, eli minulta ei ainakaan ole kukaan körtti ikinä kysynyt, olenko oikeanlaisessa uskossa, vääränlaisessa uskossa tai yleensä missään uskossa. En nyt tietysti tunnekaan hyvin kuin yhden körtin.

Maistoin perjantai-iltana ekaa kertaa juhlilla lätyn, kun en ole aikaisempina vuosina syönyt vehnää. Olen vain kieli pitkälläni haistellut niitä kojuja, joissa lukee houkuttelevasti LÄTTYJÄ. Hyvin maistui. Sunnuntaina söin pitkässä pöydässä riisipuuron, jonka valitsin useista eri ruokavaihtoehdoista. Hyvää oli sekin. Herättäjäjuhlilla minua miellyttävät myös paikalle roudatut kunnolliset vesivessat. Ei tarvitse kärvistellä missään haisevissa bajamajoissa.

Jos juhlat kiinnostaa, muutamista edellisistä juhlista löytyy kuvia tästä.

 

Forenom Aparthotel

”Köyhän naisen matkablogi” esittelee taas… Milloinkohan muuten vaihdan tuohon kansikuvan yhteyteen nimeksi ihan oikeasti ”Köyhän Naisen”…? Lukijoitahan köyhällä naisella ei kai montaa liene, mutta kävijöitä on riittänyt sen verran, että ei tätä ”blogia” sentään olla vielä kuoppaamassa 😉

Forenom Aparthotel on vähän Omenahotellin tyyppinen. Forenom Aparthotellia voin suositella varovasti, Omenahotellia taas en (ainakaan Vaasan kokemuksen perusteella). Forenomissakaan ei minkäänlaiseen henkilökuntaan törmää. Siivouskärryn näin käytävällä poislähtiessäni, mutta sitä nyt ei varsinaisesti voi kutsua henkilökuntaan kuuluvaksi. Sisään hotelliin mennään ovikoodilla. Poiskirjautumista ei tarvitse mitenkään erikseen suorittaa, vaan riittää, että kerää kimpsunsa ja kampsunsa, sulkee oven perässään ja häipyy paikalta.

Tässä talossa oli vanhat hissit ja kivat kierreportaat. Mutta valkoisena hohtavassa käytävässä tuli ehkä hieman klaustrofobinen tunne.

Forenomin huone muistutti tosiaan Omenahotellin huonetta. Oli tilanjakajahylly, tai mikä lie vaateripustuspaikka, ruokapöytä sekä jättimäinen katosta riippuva televisio. Melko askeettista, mutta kuitenkin vähän siistimpää kuin Vaasan Omenahotellissa (kts. juttu). Ei täällä ainakaan joutunut nyppimään karvoja tyynyliinoilta. Pöytä ja penkitkin oli lattiaan pultattu ja materiaaliltaan sellaiset, että ne on helppo siivota, eikä pinttyneitä tahroja pääse kovin helposti syntymään. Tilpehööriä täällä oli ehkä vähän enemmän. Jääkaapin ja mikron lisäksi huoneesta löytyi vedenkeitin, kahvinkeitin, leivänpaahdin, hiustenkuivain, silitysrauta ja -lauta, pesusoikko ja astianpesuaine. Lisäksi lipaston päällä oli astioita ja ruokailuvälineitä sekä muutama tee- ja pikakahvipussi. Kai tätä voisi jonkinlaiseksi huoneistohotelliksi kutsua. Olisin kyllä toivonut, että edellä lueteltuja laitteita varten olisi ollut edes jonkinlainen pieni keittiötaso tai hyllykkö. Nyt keittimet ja paahdin oli kasattu jääkaapin ja mikron päälle jokseenkin älyttömäksi ja epäkäytännölliseksi torniksi.

Luulin, että olin ottanut sängyistä hyvän kuvan, ja olinkin, mutta mies on siinä kuvassa myös ja on unohtanut vetää vatsansa sisään, eli sitä ei voi laittaa yleiselle paikalle 😀 Täytyy siis tyytyä huoneen muista nurkista otettuihin kuviin.

Mitään aamiaista tässä hotellissa ei ollut tarjolla, paitsi arkisin erilliseen hintaan läheisessä kahvilassa, mikä ei tietenkään haitannut, koska tällaisessa huoneessa on tarkoituskin, että ihmiset voivat pupeltaa omia eväitään. Öisin oli myös aika rauhallista. Ainoa oikea miinus tässä hotellissa oli se, että huoneessa oli jäätävän kylmä keskellä kesää. Toisena aamuna herätessä tuntui jo nenä tukkoiselta ja kurkun ja korvan välinen rööri kipeältä. Ilmastointi? Kylmillä penkeillä oli myös vähän ikävä istua, ainakin vähemmissä vaatteissa.

Noin yleisesti ottaen tämä majoitus oli ihan kelvollinen. Eli jos edullista ja ihan siistiä tasoa haluaa, niin kyllä tätä voi suositella. Etenkin jos tykkää tällaisesta omatoimisuudesta, mistä minä kyllä yleensä tykkään. Olihan tämä tietysti ihan eri maailmasta kuin viime vuoden juhlien ajaksi hommaamamme alppitaloasunto Tahkon lomakylässä. Se meni ehkä pikkuisen meidän normaalin köyhäilybudjetin ylitse, mutta sieltä päin ei silloin halvempaakaan löytynyt. Ja kun tarkemmin ajattelee, niin ei se nyt mikään ihan älyttömän hintainen ollut.

Viimeksi majoituttiin toukokuussa Rovaniemellä ja olihan se Sokos Hotel Vaakunakin vähän erityyppinen kokemus extraleveine sänkyineen, revontulivalaistuksineen, Dermosil kauravoiteineen ja runsaine aamiaisineen. Kummasta sitten tykkään enemmän, sellaisesta perinteisestä hotellista, vai tällaisesta omatoimisten puuhanurkkauksesta, joissa hälytysvärinen ruokailuryhmä on pultattu lattiaan…? Hmm. Riippuu vähän tilanteesta. Sanotaan, että kaikelle on aikansa ja paikkansa. Maaliskuussa Joensuussa hotelli GreenStar taisi olla vähän jotain siltä väliltä.

Viime kesäinen alppitalo oli kyllä erityisesti minun mieleeni. Kaikkein ankein majoitus, mikä meillä on ollut Herättäjäjuhlien aikaan, oli Vuokatin Urheiluopiston rivitalohuone. Silloin satoi koko ajan, enkä päässyt kopperosta juuri mihinkään. Siellä oli vain kaksi sänkyä ja jääkaappi ja siellä sitten kökötin itikat seuranani. Vuokatin Urheiluopistossa tarjottiin kyllä erinomainen aamiainen, mutta mitään muuta plussaa en siitä majoituksesta keksi. Yritettiin tietysti päästä mahdollisimman halvalla silloinkin.

Tämä Tampereen Forenom Apart maksoi nyt 62 euroa yöltä ja kaksi yötä oltiin, eli olihan tämä Suomen hintatasossa melko edullinen.

Tietysti Herättäjäjuhlilla olisi aina mahdollisuus patjamajoitukseen koulujen lattioilla tai vaikka kotimajoitukseen. Ensiksi mainitulle sanon kyllä ehdottomasti ei. Patja kelpaa kyllä, jos kyseessä ei ole mikään yhteismajoitus, vaan esimerkiksi tyhjä kaupungin vuokra-asunto, jollainen meillä oli Lapuan juhlilla. Kotimajoitusta voisin harkita hätätapauksessa, jos muutakaan ei löytyisi. Tosin en ole varma, taipuisinko kovin helposti sellaiseen sosiaalisuuteen, mitä vieraiden ihmisten nurkissa pyöriminen ehkä vaatisi.

Kuvassa Aleksanterin kirkko ja suihkulähde lähellä hotellia.

 

Tampereen kuvia

Tampere on ihan kiva kaupunki. Onhan siellä tietysti tullut monet kerrat käytyä, mutta nyt, kun sai majoittua pari yötä ihan keskustassa, kaupungin menoon ja meininkiin pääsi jotenkin ihan eri tavalla sisälle. Tampere tuntui olevan täynnä kaikenlaista tapahtumaa, musiikkia ja rytmiä, ja kaduilla käveli vastaan selvästi erikoisemmin ja värikkäämmin pukeutuvia ihmisiä kuin Pieksämäen kaltaisessa pikkukaupungissa. Nyt ei edes tullut kertaakaan sellaista ahdistavaa oloa, mikä johtuisi liiasta ryysiksestä. Viimeksi, kun vaihdettiin junaa Tampereella pohjoiseen mentäessä, minua ärsytti jo pelkkä kävelymatka asemalta Mäkkärille. Nyt keskusta oli vielä aika täynnä raitiovaunukiskotyömaata, eli paikoitellen joutui vähän kiertelemään ja oli ahdastakin, mutta ei se silti kovin paljon haitannut.

Finlaysonin vanhalla tehdasalueella oli erityisen mukava kierrellä. Ei tule ihan heti mieleen toista rakennettua aluetta, joka olisi minusta näin kaunis. Ilta-aikaan valo ja heijastukset veden pinnasta ovat valokuvaukseen erityisen sopivat. Aika hiljaista siellä oli paikoitellen, vaikka oli perjantai-ilta. Keskeisemmillä paikoilla oli sitten enemmän puheensorinaa ja ihmisiä terasseilla. Käytiin Friends & Brgrsissa vähän hienommilla burger-aterioilla ja sitten vain käveltiin ympäriinsä. Oltaisiin ensin menty Napoliin, mutta ajateltiin, että sinne voisi olla jonoa, kun se on kuulemma Tampereen suosituin pitsapaikka. Friends & Brgrs osoittautui kyllä tosi hyväksi ruokapaikkavalinnaksi.

Lauantaiaamuna mies suuntasi perinteisesti töihin juhlille. Minä sen sijaan tapasin ystäväni, joka asuu kohtuullisen lyhyen matkan päässä Tampereelta. Suunnattiin ensin Pyynikin näkötornille, kun minä en ollut siellä koskaan aikaisemmin käynyt. Siellä oli aika pitkät jonot ja poislähtiessämme vielä pidemmät. Ilmeisesti alas laskeutuminen tornin ulkoseinää pitkin on tamperelaisista hauska harrastus, koska vaijereiden varassa roikkuvia ihmisiä olisi voinut seurailla koko ajan. Nyt tuli sitten tämäkin näkötorni hankittua valloitettujen listalle, vaikka Puijo pysyy suosikkinani kaikista maan (ja jopa maailman) näkötorneista. Nautittiin tietysti Pyynikin kahvilassa munkit, jotka ovat kuulemma Tampereen parhaita. Ihan hyvä munkki se olikin, ei siinä mitään. Munkissa oli reikä keskellä. Oli myös kiva välillä nähdä Tampere jostakin muustakin tornista kuin Näsinneulasta. Suosittelen siis Pyynikkiä, jos Neula on jo nähty tai muuten vain tympii.

Pyynikin lisäksi käytiin myös mm. Tallipihalla, jossa on erilaisia käsityöläisputiikkeja, mm. suklaapuoti, Näsinpuistossa, kaupoissa ja ravintola Puistossa pitsoilla. Käytiin ensin katsomassa Napolin edessä, mutta sinne oli hirveä jono. Muuten oltaisiin varmaan menty sinne. Sitten kun ystäväni lähti kotia kohti, kävin vielä illansuussa yksinäni katsomassa Tampereen tuomiokirkkoa, ennen kuin suuntasin Herättäjäjuhlille iltaseuroihin. Tuomiokirkko on sisältäkin komea. Samoin kuin myös Kalevan kirkko, joka on moderni betonirakennus ja tyyliltään ihan eri maailmasta.

Koska olen jonkinlainen hautausmaafriikki, halusin myös mennä katsomaan Kalevankankaan hautausmaata. Miehen työvuoro oli siltä päivältä ohi ja hän halusi lähteä mukaan, joten käveltiin sitten vielä iltaseurojen jälkeen Kalevankankaalle. Sieltä löytyi postilaatikosta karttoja, joihin oli merkitty kuuluisuuksien hautojen sijainnit, eli siellä ei tarvinnut alkaa mitenkään arvuuttelemaan, missä nyt vaikka Väinö Linnan tai Juice Leskisen hauta mahtaa olla. Minusta varsinaista hautausmaata mielenkiintoisempi oli kuitenkin käytöstä poistettujen muistomerkkien puoli hautuumaan muurien ulkopuolella. Osa vanhoista risteistä oli jo niin kuluneita, ettei niiden nimistä mitään selvää saanut. Eli jos satut olemaan köyhä ja hylkiö, eikä sinulla ole ikinä varaa päätyä hautuumaalle, niin eipä sillä ole näköjään niin väliäkään, kun joskus sieltäkin kannetaan kuitenkin ulos. Täällä näille uloskannetuille on sentään oma paikkansa, jollaiseen en ole kyllä monessakaan muussa paikassa törmännyt.

Kuvassa etualalla on Kerttu Helena Vettenrannan muistomerkki. Minulla ei ole aavistustakaan, kuka hän on ollut, tai minkä alan ihminen, mutta hieno on patsas ja siitäkin huolimatta varsinaisen hautuumaan ulkopuolella.

Tämän kaiken jälkeen olinkin taas saanut kävellä koko päivän ympäriinsä, eli jalat olivat hotellille päästyämme jo aika kipeät.

 

Me maankiertäjät

Ensi vuonna juhlat järjestetään Pohjois-Pohjanmaalla Nivalassa. Se onkin sitten taas niin pieni paikka, että sitä tuskin tulisi ilman juhlia valittua matkakohteeksi. Se tässä juhlilla käymisessä onkin minusta parasta, että pääsee tutustumaan erilaisiin paikkakuntiin, myös sellaisiin, joihin ei muuten tulisi koskaan eksyttyä.

Suomen kaupunkeja on tullut sen verran kierrettyä, että aika hyvin pystyn sanomaan, mikä on suosikkini. Paras kaupunkikeskusta on minun mielestäni Mikkelissä. Siinä on kyllä suunnittelu osunut ihan nappiin. Vireä tori sekä hyvät kauppakeskukset ja ostosmahdollisuudet sen välittömässä läheisyydessä. Pieksämäeltä tuleekin siellä käytyä ja onhan se myös ennestään tuttu kaupunki, kun siellä on ehditty vähän aikaa asuakin. Ihmisiä ja meininkiä on, muttei koskaan tule sellaista liiallisen ruuhkan ahdistusta, niin kuin suuremmissa kaupungeissa helposti tulee. Jyväskyläkin on nyt melko lähellä, joten sekin on alkanut tulla minulle vähän enemmän tutuksi. Suomen ankeimman kaupunkikeskustan pystyn myös aika helposti nimeämään: Kouvola. Huippuesimerkki siitä, kun rakennetaan joku ostoskeskus johonkin huitsin nevadaan ja varsinainen keskusta jätetään kuihtumaan ja näivettymään. Kouvolassa joudutaan vaihtamaan junaa aina Kymiin mennessä, että jos nyt on vaikka joku parikin tuntia siinä kaupungissa palloiltava, niin kyllä se joskus aika koville ottaa. Ei niin, etteikö siinä kaupungissa olisi muuten paljon kivoja paikkoja ja nähtävää. Jos se Anjalan kartanokin taas avautuu, niin siellä olisi ainakin tosi kiva käväistä pitkästä aikaa.

Suomen 20 suurimmasta kaupungista (kts. Wikipedia) minulta on muuten kokonaan käymättä pelkästään Pori. Toki on pari muutakin sellaista kaupunkia, joista olen vain mennyt läpi joko junaa vaihtaen tai bussilla (Seinäjoki, Salo). Kyllähän sitä välillä miettii, että pitäisikö se Porikin joskus käydä katsomassa. Olisihan siellä länsirannikolla toki paljon myös mielenkiintoisia pienempiä kaupunkeja.

No, kotomaan kaupunkivisiittejä on varmaan tässä vielä jonkin verran tänä kesänä luvassa. Tampereelle oli ihan mukavan yksinkertainen matka Pieksämäeltä. Suoralla junalla 2,5 tuntia. Ei paha.

 

Kulttuuripappilan kummitusvintillä

Mitä Pieksämäeltä löytyykään…?

Anoppi tuli kyläilemään ja siinä samalla meillekin tarjoutui tilaisuus kierrellä vähän Pieksämäen nähtävyyksiä… Pieksäjärven maisemat ja rauhalliset lenkkeilymaastot aivan kaupungin keskustassa tuntuivat olevan erityisesti anopin mieleen, hän kun tulee huomattavasti suuremmasta citystä. Minä taas arvostan täällä landella enemmän ns. ”teillä tiettymättömillä ajelua”, eli kun löydän sopivan rauhallisia teitä virkistävissä järvi- ja lampimaisemissa, niin mikäs siellä on ajellessa, ”teillä tiettymättömillä”. Jonkin verran on jo pyöräretkillä napsittuja kuvia tänä kesänä kertynytkin.

Anopin kanssa pääsimme kiertelemään Taidekatua sekä käymään Kulttuuripappila Sylvissä, joka on kesäaikaan avoinna yleisölle. Pappila sijaitsee lähellä Pieksämäen vanhaa kirkkoa, jonne on meiltä melko lyhyt kävelymatka. Pappilassa voi tutustua mm. vaihtuviin taidenäyttelyihin, ullakkomuseoon sekä Sylvi Kekkosen elämään ja tuotantoon Sylvin Kamarissa. Pappilan pihapiirissä järjestetään myös kaikenlaisia tapahtumia, kuten kesäteatterinäytöksiä. Talvisin pappila on taiteilijoiden käytössä. Linkki Kulttuuripappilan sivuille.

Nykyinen pappilarakennus on vuodelta 1804 ja edustaa komeaa kustavilaista tyyliä. Rakennus on siis jo 214 vuotta vanha, ja silloin kun se on rakennuttu, Suomi on ollut vielä Ruotsin vallan alla. Se on myös Etelä-Savon vanhin säilynyt pappilarakennus. Samalla paikalla, lähellä Pieksämäen vanhaa kirkkoa, on sijainnut sitä edeltäviäkin pappiloita jo 1500-luvulta lähtien.

Sylvi Kekkonen, kirjailija ja presidentti Urho Kekkosen puoliso, on syntynyt pieneen apupapin tupaan, jota ei enää ole olemassa. Sylvin synnyinkodin paikalle on pystytetty muistokivi ja puutarhassa voi kierrellä myös Sylvi Kekkosen aforismipolkua. Sisälle pappilaan on kolmen euron pääsymaksu, eli paljon siellä käynti ei kukkaroa kevennä. Tuotot käytetään Iso-Pappilan säilyttämiseen ja toiminnan ylläpitoon.

Mitä Kekkoseen tulee, niin onhan meillä juttu Tamminiemestäkin.

Alakerrassa oli esillä vanhoja pukuja ja valokuvia.

Kuka tuo tyylikäs hattupäinen rouva tuolla peilissä on?

Kummitteleva kirjavintti kuulosti houkuttelevalta. Ja se osoittautuikin tosi jännäksi paikaksi… Wow! Ullakolla oli heti vastassa aika spooky meininki… Vanha rullatuoli ja tekojalka. Ja täytetty susikin tuijottelee aika tuimasti.

Tykkäsin kovasti tästä pappilan kummitusullakosta. Se oli täynnä kaikenlaista vanhaa tavaraa ja esinettä. Miehen mielestä se oli ehkä vähän liiankin täynnä, tai jopa jonkinlainen sekametelisoppa. Minä olisin viihtynyt noin jännittävässä paikassa pitempäänkin, ihan vain tunnelmia kuulostelemassa. Ehkä en kuitenkaan haluaisi olla siellä yksikseni iltahämärällä tai öiseen aikaan. Vanhat lattialankut ja kattoparrut, kiikkustuolit ja kehdot, joita ehkä kummitukset aikansa kuluksi keikuttelevat. Hui… Vintillä oli myös pari huonetta täynnä myytäviä kirjoja.

Hieno ja jotenkin eläväntuntuinen kuva entisaikojen tuvasta ja ihmisistä tuossa esineiden takana.

Saman viikonlopun aikana ehdittiin myös pystyttää Taidekatua, jossa 25 taiteilijaa on täyttänyt Pieksämäen keskustan tyhjien liiketilojen näyteikkunat taiteella. Minäkin olen siis mukana yhtenä taiteilijoista. Pari mammuttiaiheista digitaalista maalaustani löytyy Keskuskadulta suurinpiirtein Lidliä vastapäätä. Näyttely jatkuu heinäkuun 22. päivään asti. Se tuo kyllä mukavasti eloa katukuvaan 🙂

 

Lehmä – paratiisisaareni numero 1

 

Tuurilla Lehmäsaareen… (ja miksi tuurimoottori todella on tuurimoottori, eli tarvitaan hyvää tuuria, että se kulkee…!)

Minun ei tarvitse lähteä maapallon toiselle puolelle etsimään paratiisirantoja, koska minun mielestäni maailman ihanin, kaunein ja paras saari löytyy Kotkan edustalta. Sehän on tietysti Lehmä! Aika ei ole kullannut lapsuusmuistoja, vaan hiekkarantojen reunustama saari näyttää edelleen veden ympäröimältä paratiisilta.

Jos Lehmään mielit mennä, niin sehän onnistuu joko tuurimoottorilla tai omalla veneellä. Saaristoliikenne Lehmään alkoi vasta kesäkuun ensimmäinen päivä ja olimme hieman huolissamme, että lämpimät ja sateettomat säät loppuisivat siihen. Lehmän biitsit vaativat ehdottomasti aurinkoa ja mielellään vähän lämpöäkin.

Lehmäsaareen tosiaankin pääsee kätevästi tuurimoottorilla. Sillä nimellä saaristoliikenteen vuoroveneitä Kotkassa kutsutaan. Lapsena en koskaan päässyt matkustamaan tuurilla, koska meillä oli aina oma vene. Aina kun tuuri pörisi ohi, sitä tuijotettiin pitkään ja odotettiin sen isoja aaltoja, jotka saivat pienemmän veneen keikkumaan. Tuurimoottori lienee väännetty ruotsin kielestä, tur ja motor, turmotor – tuurimoottori. Ruotsiksihan tur on sekä vuoro että tuuri.

Ms Jaana lähti tuttuun tapaan Sapokasta, Tulikukon edestä, kello kymmenen. Jaana liikennöi Rankkiin, ja Lehmään pääsee samalla kyydillä, kun vain muistaa sitä pyytää. Matka Lehmään kestää vain parikymmentä minuuttia. Jos palaa takaisin kahdelta Rankista lähtevällä tuurimoottorilla, aikaa Lehmässä oleiluun jää nelisen tuntia, mikä on mielestäni sopiva kesto päiväretkelle. Rankin 20 euron menopaluuta pidän melko kalliina, mutta Lehmässä pääsee käymään kympillä.

Kesäkuun toinen oli monelle valmistujaisjuhlapäivä, joten tuurimoottorin kyytiin ei ehkä siksi ollut tungosta, vaikka oli lauantai ja säänkin puolesta kesä. Jouduimme jännittämään, päästäänkö matkaan ollenkaan, kun meitä oli vain neljä. Siihen, että Ms Jaana irtautuu laiturista, tarvitaan vähintään viisi maksavaa asiakasta!! Hyvällä tuurilla TUURIMOOTTORI siis kulkee, ja huonommalla tuurilla ei… Riittävän matkustajamäärän lisäksi pitää muistaa säävaraus. Onneksi paikalle sitten touhotti joku nainen, joka oli menossa Rankkiin, ja pari minuuttia ennen lähtöä kyytiin hyppäsi vielä pari miestäkin. Olipa täpärällä. Meitä olisi kyllä harmittanut tosi paljon, jos matkustajia olisi ollut liian vähän, niin että oltaisiin jääty rannalle, kun sääkin pani parastaan. Kotkaan ehtimisiä ja saariretkiin sopivia säitä on yleensä hirveän vaikea saada sovitettua yhteen, mistä viime kesän Kirkonmaan retki on hyvä esimerkki. Kahden vuoden takaisesta Rankin retkestä voit lukea tästä.

Kävimme miehen kanssa Lehmässä viimeksi viisi vuotta sitten, kun asuimme vielä Kotkassa (sen jälkeen asuinpaikka onkin vaihtunut useampaan otteeseen, kun on vedetty aikamoista siksakkia Suomen kartalla…). Sitä edellisestä käynnistäni olikin ehtinyt jo vierähtää huomattavan paljon aikaa. Tällä kertaa mukaan lähtivät vanhempani, jotka olivat mukana myös viime kesän Kirkonmaan retkellä ja toissa kesänä Rankissa.

 

Luontoretkeilyä ja upeita hiekkarantoja…

Lehmä on ehdottomasti suosikkisaareni Kotkan saarista, ja ehkäpä jopa kaikista maailman saarista. Miksi minä mihinkään muualle kaipailisin, kun Lehmä ammuu kotoisella Suomenlahdella? Hiekkaharjuineen Lehmä tarjoaa jopa hieman eksoottisen oloisia näkymiä. Lehmässä vain on sitä jotain, mitä muissa saarissa ei ole. Oli ihanaa taas päästä merelle, keskelle aaltojen loiskintaa, vilvoittavaan tuuleen ja tuoksuun. Ohitimme Kukourin linnakesaaren ja pieniä somia luotoja.

Yllä olevassa kuvassa komeilee Kukourin linnakesaari ja taustalla (vasemmalla) häämöttää myös Varissaaressa seisova Ruotsinsalmen taistelun muistomerkki. Varissaaressa on ravintola, eikä saari ole erityisemmin koolla pilattu. Kukouriinkin pääsee tuurilla, jos erikseen pyytää, mutta sitä en sitten tiedä, jaksaako kukaan siinä ympyrässä yli neljää tuntia pyöriä. Historiallisena kohteena se kyllä kiinnostaisi, mutta näillä tuurivuoroilla voisin kuvitella, että niin pienellä pläntillä saattaisi tulla aika vähän pitkäksi. Tilausajoja on tietysti olemassa, jos joku haluaa sellaisista maksaa tai on esimerkiksi jokin isompi ryhmä kyseessä. Rantauduttiin Kukouriin vain kerran omalla veneellä 80-luvulla. Silloin linnoitusraunio ei ollut vielä samalla tapaa entisöity, eli ainakaan mitään puurakennelmia siinä ei silloin ollut.

Seuraavissa kuvissa saavutaan Lehmäsaareen. Hiekkapoukama kohosi edessämme ja tuurimoottori tömähti laituriin. Seikkailu saattoi alkaa.

Lehmäsaaressa ei ole ravintola- tai kahvilapalveluita. Sellaisia kaipaavien kannattaa suunnata Rankkiin tai hyvin lyhyen venematkan päässä sijaitsevaan Varissaareen. Monet haikailevat myös Kaunissaareen, vaikka se ei sijaitse edes Kotkassa, vaan Pyhtään puolella. Olen toki sielläkin joskus lapsena käynyt.

Lehmään täytyy ottaa omat syötävät ja juotavat mukaan. Kaivo kyllä löytyy, eli vettä ei välttämättä tarvitse raahata. En tiedä, onko kaivovesi juomakelpoista, enkä löytänyt siitä mitään tietoa. Kaivo lienee kuitenkin hyvä juttu yön yli retkeilijöille. Grillikatokset ja ulkohuussit Lehmästä löytyy myös. Itse asiassa, saaressa on nyt kolme uutta taukokatosta, joista löytyy tulentekopaikat, vessat ja puuliiterit. Ne näyttivätkin tosi uusilta, enkä muista, että niitä olisi ollut viisi vuotta sitten. Muistan vain jotenkin hämärästi jonkun vanhemman näköisen huussin siltä reissulta… Noh, huussin haju oli uutuuden hohdosta huolimatta tyypilliseen tapaan pistävän kitkerän kamala, enkä voi sanoa ulkeissa käymisestä mitenkään erityisesti nauttivani, en nyt vain viitsi mennä pöheikköönkään, etteivät punkit tartu persuksiin.

En oikein ymmärrä, miksi saaressa edes pitäisi olla ravintoloita tai kioskeja tai muuta vouhotusta. Kaunis luonto riittää minulle. Tykkäänkin eniten juuri Lehmän kaltaisista saarista, joissa ei ole mitään ”ylimääräistä”. On kivaa, kun voi ottaa mukaan eväitä ja syödä niitä ulkona maisemista ja luonnosta nautiskellen.

Uintimahdollisuudet Lehmässä ovat hyvät. Saaressa riittää hienoja hiekkarantoja, ja sieltä löytää varsin helposti myös oman rauhaisan sopukkansa. Suurin osa omalla veneellään paikalle tulleista ihmisistä viihtyi hiekkapoukaman ja venelaiturin läheisyydessä. Mitä pitemmälle päivä kului, sitä enemmän veneitä rantaan lipui, mutta heti hiekkaisen niemennokan toisella puolella oli melko rauhaisaa.  Siinä muistan lapsenakin uineeni ja keräilleeni ruosteenvärisiä kiviä. Veneestä katsottuna niemennokka näyttää pieneltä, mutta paikan päällä alueen laajuus yllättää joka kerta. Tämän lähemmäksi paratiisirantaa ei välttämättä näillä leveysasteilla pääse. Jos joku jotain turkoosia vettä kaipailee, niin sitä täältä ei löydy.

Tällä kertaa emme olleet tulleet uimaan, mutta minä uskaltauduin kuitenkin veteen kahlailemaan. Sen verran lämmin oli ja jalkoja kuumotti, että pakkohan sitä oli vilvoitella, kun vesi niin kutsuvasti liplatteli ja aurinko paistoi.

Lehmässä kannattaa ehdottomasti tutustua myös luontopolkuihin ja kävellä metsän läpi saaren toiselle puolelle, minkä mekin heti alkuun teimme. Polun reunaan oli paikoittain ripoteltu valkoisia karkkeja tai sokeripaloja, että muurahaiset kerääntyisivät niiden kimppuun ja muu osa polusta pysyisi muurahaisista vapaana.

Toisella puolella saarta kaartuu pitkä upea hiekkaranta. Ruusu kasvaa rannan tuntumassa laajana matalana mattona. Muistan ihailleeni sitä jo viisi vuotta sitten. Tämä, jos mikä, on upea paikka. Miksi siis lähteä maailman ääriin, kun lähempääkin löytyy tällaisia paratiiseja? Lehmässä ei ole vielä koskaan ollut muita turisteja ruuhkaksi asti. Jos ryysis rannalla ei ole sinunkaan juttusi, Lehmä lienee silloin varteenotettava kohde. Länsipuolelta näkyy hyvin myös Mussalon syväsatama.

Aallot kohisivat hiekalle ja tuuli puhalsi saaren länsipuolella sen verran, että eväiden syönti pitkän rannan läheisyydessä olisi tuntunut vähän hankalalta. Tältä puolelta saarta löytyy myös upeita kallioita. Viisi vuotta sitten söimme eväitä kalliolla, hiekkarannan kupeessa. Otin silloin kuvan isosta punavalkoisesta rahtilaivasta onnettomalla kännykkäkamerallani. Nyt laivoja ei näkynyt, vaikka satama nostureineen häämöttikin taustalla.

Ohitimme kuvankauniin kalliolaguunin ja hyppelimme rannan keikkuvien kivenmurikoiden kautta, kun yritimme etsiä sopivaa paikkaa, jossa voisimme syödä eväitä tuulelta suojassa. Joku lintu häiriintyi ja alkoi rääkyä kovaäänisesti. Kyykäärme oli luonut kalliolla nahkansa. Eväspaikka löytyi sitten kallion laen takaa, lähempänä metsänreunaa. Evästauon jälkeen palasimme takaisin ja näimme laguunin taustalla lipuvan joutsenen.

 

Punkit – ne vaaralliset eläimet – ne pienet pirulaiset

Lehmästä löytyvät minun paratiisirantani. Täällä olen onnellinen. Minun ei siis tarvitse matkustaa tämän kauemmas, eikä varsinkaan mihinkään tropiikkiin, kun en halua stressata pitkistä matkoista, lentokoneista, superpöpöistä tai loisioista… Mutta, mutta… Täällähän se vasta asustaakin vaarallisia tauteja levittävä otus! Kotkan saaristo on punkkien levittämän aivokuumeen riskialuetta, mikä tietysti kannattaa muistaa. Ikävä kyllä, juuri Kotkan saaristossa on sattunut myös punkin puremasta kuolemaan ja vakavaan vammautumiseen johtaneita tapauksia. En oikein tiedä, miten satunnaisen kävijän pitäisi aivokuumerokotukseen suhtautua. Toisaalta väitetään, että vain enemmän ja säännöllisesti saarissa liikkuvat tarvitsevat rokotteen. Kuitenkin tauti voi tarttua heti sellaista levittävän punkin purressa, eikä siihen sitten ole mitään parantavaa lääkettä, jos se pahaksi äityy. Teoriassa ei siis tarvittaisi kuin yksi kerta ja todella huono tuuri. Vaikka pahimmat mahdolliset tapaukset ovatkin ilmeisesti tosi harvinaisia. Enpä kuitenkaan usko, että nämä leveysasteet vetävät terveyden riskeeraamisessa vertoja tropiikeille tai esim. malaria-alueille, joihin minä en tietysti kovin mielelläni lähtisi.

Borrelioosin torjuntaan riittää, että punkin löytää ja irrottaa ihostaan vuorokauden sisällä. Borrelioosia vastaan voi siis suojautua sillä, että tekee punkkitarkastuksen saaristossa ja luonnossa liikkumisen jälkeen. Punkkipihdit kannattaa olla olemassa (meilläkin taitaa olla useita erilaisia, vaikka en sitten tiedä, minkälaiset tositilanteessa toimisivat parhaiten). Jos kuitenkin punkki on ehtinyt olla pitkään kiinni ja borrelioosin merkkejä tulee, pitää syödä antibioottikuuri. Sitä en sitten tiedä, kuinka todennäköisesti ihminen huitaisee tai raapaisee ihoon tarttuneen punkin vahingossa irti tarkemmin katsomatta, niin että punkin pää jää ihoon kiinni.  Mitenkä sen sitten irrottaisi…? Jos sitä edes huomaisi? Borrelioosiin rokote ei tietenkään tehoa.

Minuun ei ole vielä tähän mennessä punkki tarttunut, vaikka jalassa sellainen pienenpieni nymfi kiipesikin viime kesänä etsimässä sopivaa iskupaikkaa. Onneksi huomasin sen ajoissa. En haluaisi syödä edes antibiottikuuria, koska ei se lääkkeiden syöminenkään koskaan mitään haitatonta ole. Kannattaa siis tarkastaa itsensä ja läheisensä punkkien varalta, vaikka olisi tullut Kotkan seudulla liikuttua pelkästään takapihalla. Eläimet saattavat myös kuljettaa punkkeja sellaisiinkin paikkoihin, missä niitä ei muuten kuvittelisi olevan.

Jostain kumman syystä emme tälläkään saarireissulla törmänneet yhteenkään punkkiin, vaikka isäni valitsikin eväidensyöntipaikan minun mielestäni heinikkoiselta punkkikalliolta! Viltti oli taas kerran unohtunut kotiin. Muut iskivät persuksensa maahan, mutta minä tyydyin kyykistelemään. Kyykkyasennossa istun usein kotona tuolillakin, joten se ei ole minulle mikään ongelma.

 

Lehmän tunnettu ja vähemmän tunnettu puoli

Evästauon jälkeen kävelimme vielä pitkän rannan suuntaisesti etelään päin. Siellä ranta muuttuu vähän kivikkoisemmaksi. Tilaa riittää ja kaukana horisontissa häämöttää myös Suursaari. Lehmäsaari jatkuu vielä tästäkin, enkä oikein tiedä, mitä kaikkea saaren eteläpäästä löytyy. Joku kerta voisi ottaa suunnaksi tuntemattoman eteläkärjen, ettei aina kuljeksisi vain samoissa paikoissa. Ilmeisesti siellä on yksityisalueita, vaikka kuljeskelu siellä on kuitenkin sallittua. Varsinainen virkistysalue polkuineen löytyy siis saaren pohjoispuolelta, jossa nytkin kiertelimme.

Kun palasimme takaisin tyynelle itäpuolelle, vanhukset painelivat hetkeksi päiväunille tyhjän grillikatoksen penkeille. Se ei muuten ollut yksi niistä kolmesta uudesta ja identtisestä katoksesta, vaan vähän pienempi ja avonaisempi. Kyllä Lehmästä kaikenlaista löytyy. Kiivettiin miehen kanssa vielä kertaalleen ylös hiekkaharjulle ottamaan kuvia, vaikka useimmat niistä vähän epäonnistuivatkin. Ainakin yhteiskuvat, koska puuhun asetettu kamera tarkensi oksaan. Ylhäällä poukaman toisella puolella kiilteli kallioläikkä, jossa istuskelimme viisi vuotta sitten ja josta silloin löysimme kivenmurikoista tehdyn sydämen.

Alhaalla alettiin tietysti ihmetellä, minne vanhukset ovat kadonneet. Pääsin sitten yllättämään katoksessa nukkujat kameran kanssa. Siitä ei kuulemma saa julkaista kuvaa blogissa. Hahaha. Kova ja epämukava nukkumapaikka sellainen kapea puupenkki, kuulemma. Pöydän molemmin puolin. Ehdittiin vielä hyvin istuskelemaan pehmeällä rantahiekalla niemen nokassa ja minä ehdin vielä kahlailemaan vanhalla uimapaikallani.

 

Lähimatkailua…

Lähimatkailun ystävänä, ja siihen hieman erikoistuneenakin, voin suositella Lehmäsaarta retkikohteeksi. Maisemia Lehmästä löytyy moneen makuun. Hiekkarannat sopivat erinomaisesti uimiseen ja kauniin kesäpäivän viettoon. Metsässäkin on tosi kaunista. Pohjoispuolen virkistysalueella on majoittuminen sallittua ja siellä voi halutessaan vaikka telttailla.

Harmi, etteivät lähialueet ja lähimatkailu ole aina kovin arvostettuja, vaan ihmiset haikailevat aina johonkin maailman ääriin. En ole oikein koskaan ymmärtänyt, miten joku paikka voi olla automaattisesti matkakohteena hienompi vain siksi, että se sattuu sijaitsemaan mahdollisimman kaukana. Pelkästään Euroopassa riittää hyvinkin monenlaista maisemaa. Myös ympäristön puolesta toivoisin, että kotimaan matkailu (ja lennottomuus) saisi enemmän arvostusta osakseen. Toki Suomessa saa hyvin rahaa menemään, jos pitempään reissuun lähtee, mutta monissa tapauksissa lähimatkailu sopii hyvin myös pienemmälle budjetille. Mielenkiintoisia luontokohteita löytyy läheltäkin.

Tämän blogin puitteissa tarkoitukseni on ottaa kuvia ja kirjoitella paikoista, joissa käymme, ei niinkään olla mikään ”oikea matkabloggari”. Emme käy jatkuvasti ulkomaan matkoilla, mikä on myös aika- ja rahakysymys. En myöskään välitä päätyä mihinkään kovin kauas. Lentäminen ei todellakaan ole suosikkipuuhiani. Voisihan joku Tyynenmeren saari olla mukava nähdä ja kokea, mutta sellaiset, kuten kaukokohteet yleensäkin, jäävät kyllä tässä elämässä minun tulotasoni ulottumattomiin. Sisilia ja Strombolin tulivuorisaari kyllä houkuttelisivat, eli kyllä minun varmaan täytyy vielä astua lentokoneeseen, vaikka ajatus lentämisestä kovin vastenmieliseltä tuntuukin. Mistään kovin kuumastahan minä en edes tykkää, eli silloin kun Suomessa on miellyttävän ja sopivan lämmintä, niin se on minulle ihan hyvä. Tosin, joskus voi sattua niitäkin kesiä, kun rantakelejä ei kotimaassa juuri ole. Kannattaisi kuitenkin muistaa, että Suomessa on harvoin läkähdyttävän kuuma ja sitä pitäisi pitää ennemminkin positiivisena asiana ja matkailuvalttina. Tämäkin Lehmäsaaren retkipäivä oli nimenomaan miellyttävän lämmin, ei turhan tukala, ja sää olisi hyvin sopinut myös meressä uimiseen.

Suomalaista saaristoa ja saaristomaisemia pitäisi hehkuttaa enemmän. Järvi-Suomessakin on puolensa, mutta minulle meri ja saaristo on aina ollut tutumpi ja läheisempi. Kotkan saaristo taitaa olla muutenkin vähemmän tunnettu ihan suomalaistenkin keskuudessa, ellei nyt sitten satu olemaan paikallinen tai jotenkin muuten näihin seutuihin sidoksissa. Minulle Kotkan saaristo on lapsuudesta tuttu ja olen ehtinyt tehdä siitä useampia blogijuttuja: Kirkonmaa, Rankki. Espoossa asuessa ehdimme käydä parissakin saaressa (Rövaren, Stora Herrö), mutta mitään Lehmän hiekkarantojen kaltaista ei kyllä sielläkään tullut vastaan.

Eli jos vain Kotkaan asti pääset, niin suosittelen lämpimästi saaristoon tutustumista!

Toisaalta, eihän Lehmä olisi sama Lehmä, jos se muuttuisi hirveäksi turistirysäksi. Tottakai haluan säilyttää paratiisisaareni juuri sellaisena kuin se on aina ollut: lempeänä, rauhallisena, luonnonläheisenä, LEHMÄNÄ, vailla turhaa humputtelua.

Lehmä oli suosikkisaareni jo lapsena ja on sitä edelleen. Kotkan saarista menen mieluiten Lehmään ja voisin kuvitella meneväni sinne vielä monta kertaa uudestaan. Tällaiset retkipäivät ovat ihan parhaita 🙂

Missä sijaitsee sinun paratiisisaaresi?

Lisätietoa Lehmäsaaresta

Ms Jaanan aikataulut

 

”Olet Kotkan Kansallisessa Kaupunkipuistossa – You are in Kotka National Urban Park.”

 

 

 

Yöjunassa

Miten yöjunassa pystyy nukkumaan? Miten siellä voi huolehtia hygieniasta? Tällaisia kysymyksiä ainakin minä mietin etukäteen, ennen kuin pääsin testaamaan yöjunan ihan oikeasti, kun matkustimme sellaisella Tampereelta Rovaniemelle.

Yöjunassa matkustaminen tietysti jännitti vähän etukäteen, koska minä en ollut sellaisessa koskaan ennen matkustanut. Olin tainnut nähdä makuuhyttejä lähinnä Bond-elokuvissa. Haha. Tämän kummoisempaan majoitukseen James Bondin hengessä meillä ei olekaan varaa. Minulle ei kuitenkaan tullut mitään sen kummoisempaa James Bond -fiilistä. Ei se kyllä ollut pahitteeksikaan. Rautahammas tai joku muu roisto piileskelemässä jossain…? Eipä sentään. VR:llä ovelle ilmestyy vain konduktööri, joka tarkistaa liput ja sen jälkeen saa olla rauhassa. Makuuhyteissä eivät kuulutuksetkaan häiritse yön aikana.

Me olimme valinneet kahden hengen makuuhytin, jossa on kaksi sänkyä päällekkäin. Yläkerrassa olisi ollut tarjolla myös omalla wc:llä ja suihkulla varustettuja hyttejä, mutta makuuhytti ilman ylimääräisiä mukavuuksia kustansi jo sen verran paljon, että eiköhän siinä ollut ihan riittävästi. En suinkaan tarvinnut suihkua yhden yön aikana, vaikka sellainen olisi kyllä ollut käytettävissä. Se oli siis alakerran hyteille yhteinen, niin kuin vessatkin. Yleisellä vessalla pärjäsi mielestäni ihan hyvin, vaikka ensin ajattelin, että oma vessa olisi voinut olla kiva, mutta jälkeenpäin sanoisin, että siitä olisi kyllä ollut vähän turha maksaa. Kun ei liikaa juopotellut, ei vessassa tarvinnut yön aikana ravata. Ja lähin vessa ainakin oli sellainen iso ja tilavampi, eli ei niitä pieniä epämukavia.

Hytissä on pieni lavuaari ja avattava kaappi, jossa on peili. Siinä voi pestä hampaansa ja meikata. Matkan hintaan kuului vuodevaatteet, pyyhkeet ja vesipullo. Käytin VR:n tarjoaman vesipullon hampaiden pesuun, koska hanasta tuleva vesi ei ole juotavaa, niin en uskaltanut sillä hampaitakaan pestä. Olimme ostaneet mukaan vesipulloja, eli vettä riitti hyvin juotavaksikin. Jos ei halua tuhlata ravintolavaunussa, kannattaa varata mukaan juomavettä tarvitsemansa määrä.

Olin myös varannut mukaan hellävaraisia kosteuspyyhkeitä, joilla puhdistin kasvot. Ihoni on aika hankala ja mietin, että mitäköhän se tällaisesta tykkää, mutta ei tykännyt pahaa, onneksi. Meikkiä käytän aika kevyesti, niin ei ole mitään suurta sotamaalausta putsattavana. Yhden yön reissun pystyn vielä heittämään ilman konjac-sienen kanssa lotraamista, mutta kahden yön reissuille sieni on jo pakko ottaa mukaan, koska muuten naamaan ilmestyy isoja kipeitä paisefinnejä, jollaisista olen kärsinyt koko aikuisikäni. Aina kun kokeilen jättää yli yhdeksi yöksi sienellä pesun pois, finnejä puskee esiin. En muista, kuinka monta vuotta siitä nyt on, kun löysin konjac-sienet, mutta ne ovat ensimmäinen oikeasti toimiva keino ongelmaan. Jokainen kipeä patti kun pysyy naamassa kuukauden, tai jopa pari (ja jättää vielä jälkensäkin), niin on kivempaa, jos ne saa pidettyä kokonaan poissa. Junassa ei tietenkään olisi viitsinyt alkaa sientä kastelemaan ja huuhtelemaan, koska se vaatii kuitenkin aika paljon vettä.

Käsidesiä meillä on aina sekä pullossa että pyyhkeinä, vaikka kädethän tuolla junan vedellä nyt tietysti pystyy pesemään ihan hyvin. Pahvimukeja ja pari kosteuspyyhettä taisi tuosta kaapista löytyä ihan talon puolestakin.

Näissä hyteissä on myös ovi, joka yhdistää ne viereiseen hyttiin. Näin ne soveltuvat hyvin vähän isommillekin perheille tai muille porukoille. Meillä väliovi oli tietysti suljettuna.

Nämä junanvaunut ovat melko uusia ja varmaan siksikin siistejä. Ylimääräistä tilaa ei tietysti paljoakaan ole. Sängyissä on sivupaneelit, joissa on digitaalikello (taitaa siinä olla herätystoimintokin) ja pistorasia esimerkiksi laitteiden lataamista varten sekä kätevä hylly esimerkiksi vesipullolle ja korvatulpparasialle. Siinä ne pysyvät hyvin vauhdissa mukana. Miehen seinäpaneelin kello ei muuten toiminut.

 

Miten sitten sujui nukkuminen?

Minä kun en ole varustettu millään kovin kummoisilla unenlahjoilla, vaan häiriinnyn pienimmästäkin metelistä, enkä saa unta…

Korvatulpat eivät tässä tapauksessa erityisemmin auttaneet, koska junan tärinä ja kummallinen tunne mutkaan kaahaamisesta herätti ainakin minut vähän väliä. Nukkuminen oli jonkinlaista torkkumista, mutta makuuvaunussa oli kuitenkin ihan hyvä olla, kun sai levätä makuuasennossa. Matka meni nopeasti, ei sitä oikein ehtinyt huomatakaan. Kärsin tosin vielä pitkään sen jälkeen jonkinlaisesta huimauksesta. No joo, junat, laivat, lentokoneet. Aina sama juttu.

Kuvassa puhelin on latauksessa vaarallisen näköisesti sängyssä. Näistähän varoitellaan: älä lataa sängyssä, makuuhuoneessa, yöllä… No, tämä oli jonkinlainen poikkeustilanne. Olisi siellä sängyn jalkopäädyssäkin pari rasiaa ollut.

Me matkustimme tietysti ensin toisella junalla Pieksämäeltä Tampereelle, jossa vaihdoimme yöjunaan. Tampereella ehdimme käydä syömässä McDonaldsissa. Yöjuna lähti kohti Rovaniemeä kymmenen jälkeen. Juna oli perillä jo aamulla seitsemän aikaan, eli tässä tapauksessa kannatti mennä aika pian nukkumaan, jos halusi ehtiä nukkua. Juna nimittäin jatkoi vielä Rovaniemeltä Kemijärvelle. Aikainen herätys otti koville. Tai no, herätys ja herätys. Olinhan minä siinä vaiheessa keikkunut jo jonkin aikaa hereillä ja ehtinyt katsella vähän ohi lipuvia maisemiakin.

Rovaniemellä turistit on otettu hyvin huomioon. Juna-asema on siisti ja vessat ovat ilmaiset. Aamulla hampaiden pesun olisi voinut hyvin hoitaa aseman vessassakin, ehkä se olisi ollut siellä helpompaa ja mukavampaa. Syötiin aamiaista asemaravintolassa ja jätettiin laukut säilöön. Pääsimme hotelliin vasta iltapäivällä ja sitä ennen ehdittiin jo kierrellä kaupungilla ja käydä bussilla Joulupukin pajakylässä. Saman päivän iltana ehdittiin vielä nipin napin Arktikumiin.

Majoituimme siis kaksi yötä Sokos Hotel Vaakunassa.

Rovaniemen reissustamme voit lukea tarkemmin tästä.

Jälkeenpäin kyllä mietin taas, miten raskaalta meidän ”lomailumme” usein tuntuu. Eivätkö ihmiset yleensä lähde lomille lepäämään ja rentoutumaan? No, en minä tiedä. Mutta meillä ongelma on ehkä siinä, että aikaa on vähän ja nytkin haluttiin ehtiä tietyt paikat käydä katsomassa ja tietyt jutut tekemässä, ennen kuin ovet suljetaan.

Perjantaina ei onneksi tarvinnut nousta ihan niin aikaisin, vaikka minua olisi kyllä vielä nukuttanut. Aamiaiselle piti tietysti ehtiä ja sen jälkeen lähdettiin kiipeämään Ounasvaaralle, niin että iltapäivällä jäisi vielä aikaa kaupungille ja shoppailuun. Minulla sattui vielä olemaan huono olo ja päänsärkyä. Onneksi se sitten vähän helpotti, että päästiin illalla ravintolaan nauttimaan poronkäristystä ja suklaakakkua.

Viimeisen hotelliyön jälkeen oli lauantaina aamulla aikainen herätys, koska piti ehtiä käydä aamupalalla ennen junan lähtöä. Minusta tuntui, etten ollut saanut nukuttua reissun aikana ollenkaan tarpeeksi. Olin junassa tosi väsynyt ja penkillä kököttäminen otti koville, vaikka junamatkustus se kaikkein vähiten rasittavin vaihtoehto onkin. Pääseehän siinä sentään helposti jaloittelemaan ja vaikka ravintolavaunuun. Päiväjunassa matkustaminen oli kuitenkin tosi rankkaa, vaikka välillä vaihdettiinkin junaa Oulussa ja päästiin siellä jaloittelemaan. Suomi on tosi pitkä maa ja pohjoiseen matkustamiseen menee paljon aikaa. Siksi pohjoisen reissuun pitäisi mielestäni varata huomattavasti enemmän aikaa, ettei tarvitse lähteä ihan heti uudelleen.

Yöjunasta toteaisin lopuksi sen, että ainakaan minä en pystynyt siellä kunnolla nukkumaan. Siitäkin huolimatta voin suositella yöjunaa ja nimenomaan makuuhyttiä pohjoiseen matkustaville. Sängyssä on mukava maata ja matka menee nopeasti, vaikka vain torkkuisikin. Istumapaikalla matkustamisen jälkeen olisin varmasti ollut vielä väsyneempi, koska siinä tuskin olisin pystynyt nukkumaan ollenkaan. Minä kun en ole sitä tyyppiä, joka sammuu johonkin ’vahingossa’, vaikka olisinkin väsynyt.

 

Tulevat junailut ja muut suunnitelmat…

Tämä vuosi on ollut meillä kotimaanmatkailupainotteinen ja tulee jatkossakin aika lailla olemaan. Ulkomaillekin on kyllä tarkoitus vielä suunnata. Jos vaikka toteutuisi pieni reissu tuohon suuremman puoleiseen naapurimaahan… Aikaa ei kuitenkaan tänä vuonna ole mihinkään kovin kummoiseen retkeen. Interreilaus Ruotsin kautta Tanskaan, Saksaan ja Hollantiin (Belgiaakin mietittiin, mutta siitä voisi tulla jo turhan pitkä reissu), on jätettävä ensi vuoden suunnitelmiin. Alettiin kyllä jo yhtenä iltana alustavasti miettiä, mitä niin hurjan reissun kohteet ja kaupungit voisivat olla ja kuinka paljon aikaa ja rahaa sellainen vaatisi. Jos ei sellaisen reissun jälkeen tulisi lentokoneita ikävä, niin eipä tulisi varmaan koskaan… hahaha. Interreilausta ei kumpikaan meistä ole vielä kokeillut, joten kyllähän se pitäisi vielä tässä elämässä kokea. Itäisemmän Euroopan junailuidea on hylätty, koska Baltian läpi ei pääse junalla ja hirveän pitkät bussimatkat eivät houkuttele. Minä en ihan oikeasti suostu lentämään mihinkään ainakaan pariin vuoteen. Katsotaan sitten joskus, kun olen pitänyt tarpeeksi taukoa. Jos vaikka lentäisin vielä joskus Sisiliaan, tai sitten Skotlantiin tai Irlantiin. Varmasti keksisin monia muitakin hienoja paikkoja, mutta lentokohteet kyllä harkitsen erittäin tarkkaan.

Ja sitten kun taas lähden pohjoiseen, matkustan sinnekin mielelläni mahdollisimman ympäristöystävällisesti, eli junalla.

Kuopion parhaita

Puijon tornin luo ylämäkeä kiipeäminen ottaa koville, mutta tornista avautuvat maisemat ovat kiipeämisen arvoiset. Minne silmänsä vain kääntää, siellä lepää suomalainen järvimaisema: Kallavesi ja sitä täplittävät vihreät saaret, kaukana häämöttävät kukkulat. Näille näkymille antaisin kirkkaasti ykkössijan, jos Suomen näkötorneista puhutaan. Olenhan minä toki muutamassa muussakin piipahtanut. Katso vaikka tästä: ”Suomen kootut näkötornit” (osa tuon jutun kuvista on kyllä auttamattoman huonoja).

 

Suomen paras näkötorni on minun mielestäni Puijon torni.

75 metriä korkea Puijon torni kohoaa yli 300 metriä merenpinnan yläpuolelle. Korkein näköalatasanne on 306 metriä merenpinnan ja 224 metriä Kallaveden pinnan yläpuolella. Tiesitkö muuten, että ensimmäinen Puijon torni rakennettiin jo vuonna 1856 ja se oli 16 metriä korkea puutorni? Toinen torni rakennettiin vuonna 1906, se oli kiveä ja korkeudeltaan 24 metriä. Nykyinen torni valmistui vuonna 1963.

Me kävimme Kuopiossa viimeksi kunnon päiväreissulla neljä vuotta sitten. Se oli meille vähän niin kuin ”häämatka”. Päätettiin nyt tehdä samanlainen päiväretki, kun Kuopio on taas sopivasti lähellä. Muuten minun visiittini Kuopiossa ovat olleet lähinnä junan vaihtoja. Kuopio ei siis ole vielä minulle mitenkään kovin tuttu kaupunki. Tiedän suurin piirtein, missä on rautatieasema, missä päin tori, missä päin satama. Ja Puijon torni näkyy kyllä asemalta, jos ei sen sijaintia satu muistamaan.

Tällä kertaa kohdalle ei osunut yhtä tukahduttavan helteistä päivää kuin neljä vuotta sitten. Aurinko kyllä paistoi, mutta tuuli puhalsi jokseenkin jäätävänä. Kiipeäminen ylämäkeä Puijon tornille suurten tuuheiden kuusten reunustamaa tietä pitkin kävi silti jonkin verran voimille. Sinnehän ei ilmeisesti mitään busseja kulje, eli jos et omista autoa, niin rautatieasemalta tornille taitaa olla sellainen 1,5 kilometriä ja suurin osa ylämäkeä. No, kaikki muuthan toki auton omistavat tai muuten vain pääsevät kyydillä, eikä kävelijöitä meidän lisäksemme muita näkynytkään. Yksi pyöräilijä vain. Mietin jo yhdessä vaiheessa, että kannattaisikohan tässä mäessä ruveta liftaamaan, mutta ei: Pieksämäki-kunnossa pystyn kyllä kiipeämään tällaiselle pikku mäen nyppylälle.

Mitään suurta ruuhkaa tornissa ei ainakaan näin toukokuussa ollut, mikä oli ihan hyvä, koska hissit ovat aika hitaat (jos vertaa esimerkiksi vaikka Näsinneulan hisseihin). Erimaalaisiin turisteihin törmättiin kyllä. Kuultiin ainakin saksan ja venäjän kieltä, ja aasialaisen näköisiäkin ihmisiä ylhäällä pyöri, vaikka heidän kieliään ei tunnistetukaan.

Tuuli kävi ylhäällä navakkana ja kovin kauaa ei ulkoilmatasanteella pystynyt ainakaan minun hepenissäni oleilemaan, kun jo alkoi pikkuhiljaa jäätyä kalikaksi. Haha, no, ei sentään kesällä kalikaksi jäädy, mutta kuitenkin. Tornissahan on myös kahvila ja ravintola ja alhaalla tietysti matkamuistomyymälä.

Seuraavassa kuvassa näkyy muuten oikealla Niuvanniemen sairaala…

Tornikeikan jälkeen käveltiin kaupunkiin. Alamäki sujui tietysti huomattavasti sutjakammin.

Käytiin tällä kertaa syömässä ravintola Kreetassa, jossa on nimensä mukaisesti tarjolla kreikkalaista ruokaa. Nam. Ravintolassa soi kreikkalainen musiikki ja sisustuksen yksityiskohdatkin olivat teemaan soveltuvia ja kivoja. Olen minä kerran Kreikassa käynyt, ja vaikka siitä on jo aikaa, tässä ravintolassa kreikkalainen tunnelma palasi mieleen ihan oikeasti. Sellainen rento, letkeä, lämmin. Annokset, joita pöytiin kannettiin näyttivät kauniilta ja taidolla tehdyiltä. Minä valitsin ”monastirin”, eli jonkinlaisen luostarin kasvispadan. Annokseen kuului myös lohkoperunoita ja kreikkalaista salaattia. Mies otti ”kotopulo a la kreman” eli kanaa. Ruokalistalla oli sen verran paljon houkuttelevia vaihtoehtoja, että oli vähän vaikea päättää, mitä kokeilisi, mutta päätin valita tällä kertaa kasvisruuan. Ruuat olivat erittäin maistuvia.

Jälkiruokalistakin oli sen verran houkutteleva, että ihan pakko oli maistaa, vaikka masu olikin jo aika täynnä. Minä valitsin ”Kadeifin” ja mies otti ”Baklavan”. Näyttävät kuvassa melko samanlaisilta, mutta Kadeifissa on nauhamaista fillotaikinaa, pähkinä- ja mantelitäytteinen rulla, jäätelöä ja kermavaahtoa. Miehen annoksessa puolestaan on lehtitaikinaa ja se oli myös makeampaa, koska siinä oli siirappia. Jälkiruuat olivat kyllä suussasulavan ihania. Ruokalistassa niitä kuvailtiin sanalla ”äkkimakea”.

Tällä kertaa emme menneet museoon, emmekä satamaan. Museossahan olisi asustellut myös se mammutti, joka lienee piakkoin muuttamassa toiseen huoneeseen. Näin olen lehdestä lukenut. Käveltiin kyllä museon ohi ja huomattiin, että se olisikin ollut sunnuntaisin kiinni. Neljä vuotta sitten päädyimme museoon hetkeksi hellettä pakoon. Viileä mammuttihuone tähtitaivaineen ja humisevine musiikkeineen teki minuun silloin suuren vaikutuksen. Olen tässä viime aikoina piirrellytkin mammutteja jonkin verran. Niitä kuvia löytyykin pari Instagramista.

Tällä kertaa aikakaan ei olisi välttämättä museoon riittänyt. Suunnattiin torille, jossa ehtittiin jopa kuulla hetken aikaa elävää musiikkia. Ystävä sä lapsien rokkiversiona, jee. Kuopiossa oli sinä viikonloppuna Lähetysjuhlat.

Kuvassa on yksityiskohtia Kuopioin kauppahallista, suihkulähteestä ja patsaasta. Joku oli tainnut vähän pesuainetta suihkutella tuonne altaaseen.

Minä halusin kuitenkin nähdä sen ufon teräspallon, johon olin ihastunut jo neljän vuoden takaisella kaupunkikierroksella. Kyseessä on valotaideteos, jonka nimi on Muuntamo no 149. Ilmeisesti valo loistaa pimeässä pallon seinässä olevasta lasiaukosta. Minulla ei vain ole ollut mahdollisuutta nähdä palloa valaistuna, koska aina kun minä satun olemaan Kuopiossa, aurinko paistaa kirkkaasti pilvettömältä taivaalta. Nyt oli kyllä kylmä, kali-kali. Tai ehkä minulla oli, toukokuun helteisiin jo tottuneena, liian vähän päällä. Pääsin kuitenkin poseeraamaan pallon kanssa. Sehän siis sijaitsee torin laidalla kaupungintalon vieressä. Minulle tulee tästä tietysti mieleen avaruuden muukalaiset, jotka ovat vihdoin lähettäneet pallon noutamaan omansa  takaisin 😀

Tosin minähän en lennä…? En ainakaan ihmisten laitteilla. Hahaha.

 

 

Uuhilammen valloitus ja luonnonmukaiset hyttyskarkotteet

Jos metsään haluat mennä nyt…

Minähän tietysti haluan. Pieksämäellä riittää sopivan pyöräilymatkan päässä niin paljon mielenkiintoista tutkittavaa, että enpä ole sopivien säiden saavuttua paljon malttanut sisällä istua. Tykkään yleensä ajella sellaisia parin tunnin lenkkejä ja välillä on kiva myös parkkeerata pyörä johonkin ja tallustella metsään seikkailemaan.

”Metsäjoet” näyttävät erityisen houkuttelevilta. Esimerkiksi vaikka tämä ”Kirkkojoki” Kuopiontien kupeessa. Kaunis näkymä avautuu ihan pyörätien laidalta. Tekisi mieli mennä tuohon metsään ja seurata tuota idyllistä pientä jokea vaikka heti. Ja pilkottaahan siellä myös outoja ja salaperäisiä rakennelmia, jos ei pelkkä soliseva virta ja metsän hämy riitä luomaan tunnelmaa.

Kartta paljastaa, että jossakin metsän keskellä piilottelee Uuhilampi. Sen kun vain seuraat idyllistä pikku jokea. Matkaa lammelle on arviolta pari-kolmesataa metriä. Ainoa ikävä puoli ovat itikat, hyttyset, tai mitkä lie verenimijät, jotka hyökkäävät kimppuun suurin laumoin heti ensimmäisellä sekunnilla, jos ihminen vain uskaltautuukaan puiden varjoihin.

Uuhilammelle ei todellakaan ole tällä hetkellä asiaa ilman asianmukaista hyttysvarustusta. Itse asiassa jo parin metrin eteneminen ilman verkkohattua ja muuta suojaa on melko mahdotonta. Tämän olen ehtinyt lähipäivinä todeta useampaan kertaan. Jos astut metsän puolelle, ympärillesi pöllähtää heti sakea pilvi nälkäisiä inisijöitä.

Mikä siis neuvoksi?

Osta verkkohattu. Pukeudu vaaleisiin ja pitkälahkeisiin vaatteisiin (vaikka olisikin tosi kuuma, niin kuin tämä toukokuu on ollut). Käytä hyttyskarkotetta.

Seuraavassa kuvassa poseeraan täydessä metsävarustuksessani. Mitään selkeää polkua ei joen vieressä kovin pitkälle riittänyt ja maasto oli paikoin hieman vetistä ja upottavaa (isoja suoalueita riittää muuten tälläkin puolen Pieksämäkeä). Pääsin silti etenemään varvikossa pitkävartiset lenkkarit jalassa, ehkä minä olen vähän ”sissi”, hienohelma kaupunkilaistyttö kyllä, mutta koko lapsuuteni metsissä juoksennellut. Itikoista huolimatta koen metsät rauhoittaviksi ja ystävällismielisiksi ympäristöiksi. Menen metsään mielelläni. Uuhilammen luota löytyi sitten mm. tällainen silta ja joitakin epämääräisiä tienviittoja erilaisilla poluille tai reiteille.

Luonnonmukaiset ja kotitekoiset hyttyskarkotteet

Jos kaupassa myytävien myrkkyjen suihkuttelu ja levittely iholle tuntuu epämiellyttävältä ajatukselta, niitä korvaamaan voi kokeilla myös luonnonmukaisia vaihtoehtoja.

Monien eteeristen öljyjen sanotaan karkottavan hyttysiä. Ainakin citronellan, teepuuöljyn, laventelin, eucalyptuksen, seetrin ja piparmintun väitetään olevan hyviä tähän tarkoitukseen. Eteerisissä öljyissä on tietysti muistettava, ettei niitä saa laittaa suoraan iholle, vaan kannattaa sekoittaa ne sopivassa suhteessa esimerkiksi johonkin ihoöljyyn. Itse päätin ensin kokeilla sitronellaa (pullon inci: cymbopogon nardus, eli sitruunaruoho). Sitronellan tuoksu on omaan nenääni miellyttävämpi kuin monen muun eteerisen öljyn, tosin tuoksu on aika voimakas. Myös öljyn aromaterapeuttiset vaikutukset (väitetään, että se kohottaa mielialaa ja rauhoittaa) ja esimerkiksi mahdollinen migreeniä lievittävä vaikutus houkuttelivat. Enhän halua saada tuoksustani päänsärkyä. Monet eteeriset öljyt ovat kuitenkin sen verran hintavia, että jos ostaisin useampia kerralla ja sekoittelisin niitä, niin kuin monessa ohjeessa neuvotaan, hintalappu kotitekoiselle hyttyskarkotteelle alkaisi olla jo huomattava ja kiusaus tarttua päivittäistavarakaupan edulliseen Off-puteliin kasvaisi.

Hyvinä (tai ainakin jonkinlaisina) luonnonmukaisina hyttyskarkoitteina mainitaan monin paikoin myös mm. neem-öljy, mausteneilikka, vanilja, tai pelkän ruokaöljyn käyttö iholle levitettynä. Villasukista olen myös kuullut olevan suurta iloa. Suurin osa paukamista löytyy ainakin minulta aina nilkoista. Eivät kai ne otukset sitä kammottavaa imukärsäänsä sentään saa paksun villan läpi tungettua. Jokainen varmasti löytää kokeilemalla itselleen sopivan karkotteen.

Googlaamalla löydät varmasti monia ohjeita luonnonmukaisen hyttyskarkotteen tekoon. Omat kokeiluni selostan tässä seuraavaksi…

Itse tein tällä kertaa kahta erilaista hyttyskarkotetta, suihketta ja iholle levitettävää öljyä. Öljyyn valitsin pohjaksi manteliöljyn, vaikka tavallinen ruokaöljykin varmasti käy. Itse kyllä käyttäisin siinä tapauksessa mieluiten kookosöljyä, jota muutenkin käytetään ihon hoidossa. Tuntuu nimittäin minusta vähän hassulta ajatukselta alkaa levitellä iholleen vaikka rypsi- tai oliiviöljyä. Jos nyt ajatellaan, että haluaisi samalla reissulla piipahtaa metsän lisäksi jossain ihmisten ilmoilla. En haluaisi tuoksahtaa esimerkiksi oliivilta, vaikka laadukkaiden oliiviöljyjen ystävä ruuanlaitossa sekä ruokiin lorautettuna olenkin. Ehkä jossain vaiheessa kokeilen pohja- tai sekoiteöljynä myös kookosöljyä, lähinnä siksi, että se on manteliöljyä edullisempaa. Kookosöljyhän muuttuu +25 asteen lämpötilassa juoksevaksi.

Minulla sattuu olemaan kotona manteliöljyä ihonhoitotarkoituksiin. Eli sekoitin pari  tippaa (tai muutaman tipan) sitronellaa noin ruokalusikalliseen manteliöljyä. Minulla on pieniä muovipurkkeja (ns. matkapurkkeja), en tosin tiedä, onko muovi eteeristen öljyjen kanssa mitenkään suositeltava vaihtoehto. Ei näitä sekoituksia viitsi säilöä kovin kauan, eli sellainen pieni määrä kerralla on hyvä. Tämän öljyn levitin niihin kohtiin, joihin itikat mieluiten hyökkäävät, eli lähinnä nilkkoihin ja ranteisiin ja tietysti paljaaksi jääviin kämmenselkiin. Kaulaa, kasvoja ja päätä minun ei tarvinnut suojata muulla kuin verkkohatulla.

Tein myös suihketta. Laitoin pieneen suihkepulloon noin puoli desilitraa vettä ja 10-20 tippaa sitronellaa. Ihmettelen, miten myös vaniljan väitetään karkottavan hyttysiä. Ennemminkin kuvittelisi niin makean tuoksun houkuttelevan hyönteisiä, ainakin joitakin niistä. Päätin kuitenkin lisätä joukkoon myös vähän vaniljauutetta, koska näin oli tehty yhdessä netistä löytämässäni ohjeessa. Lähinnä tein tämän sen takia, että suihkeen tuoksu olisi minulle itselle miellyttävämpi. Tätä saatoin sitten suihkia hatulle ja vaatteillekin (en suosittele suihkimaan, jos vaatteiden mahdollinen tärveltyminen tai tuoksahtaminen tai jokin muu yllätys ei innosta!). Jotta öljyt ja vesi sekoittuisivat, pullo pitää ravistaa AINA ennen suihkuttamista.

Käytin siis öljyseosta suoraan iholle ja suihketta suihkutin vaatteiden päälle.

Ikävä kyllä suihkepulloni hajosi juuri ennen lähtöä. Jouduin teippaamaan sen, että kestäisi edes tämän yhden reissun. Muutenkin kuljetin nämä voimakkaasti tuoksahtavat sekoitukseni polkupyörän tavarakorissa, etteivät ne päässeet valumaan mihinkään.

Suihke ei minusta ollut mikään kovin tehokas, koska ainakin suihkuttelemani verkkohatun ympärillä itikat inisivät itsepintaisesti koko sen ajan, mitä metsässä vietin. Välillä suihkuttelin lisääkin. Öljyseos tuntui sen sijaan ensialkuun tehoavan yllättävän hyvin. Itikat aivan selkeästi välttelivät paljaita kamerakäsiäni. Vasta loppuvaiheessa, kun olin viettänyt metsässä lähemmäs tunnin, itikat alkoivat jo istahdella sormillekin, ikään kuin hikoilu, öljyn haihtuminen tai jokin muu olisi yhtäkkiä tehnyt sormistani turvallisia paikkoja lekotella. Pään ympärillä ne pyörivät ja inisivät koko ajan itsepäisinä, mutta verkkohattua vastaan niillä ei ollut mitään mahdollisuuksia. Koko metsäreissun aikana onnistuin saamaan vain yhden paukaman käsivarteen. Joku yksilö oli onnistunut pistämään minua pitkähihaisen puseron läpi.

Näin jälkeenpäin ajateltuna voisin valita sekoitukseen mukaan vielä jonkin toisenkin eteerisen öljyn ja kokeilla, lisääkö se tehoa. Täytyy selvitellä, mikä yhdistelmä voisi olla hyvä. Tietysti luonnonmukaisia karkotteita saa myös ostettua valmiina sekoituksina, mutta itse en nyt ryhtynyt mitään tilailemaan, kun en löytänyt sellaisia ennestään tutuista nettikaupoista. Ostin siis luontaistuotekaupasta vain pullon Citronellaa (Frantsilan) ja testasin sen.

Luultavasti jätän seuraavalla kerralla suihkeesta vaniljauutteen pois. Mietin myös, mahtaisiko oreganoöljystä olla mitään apua näissä sekoituksissa, koska sellaista minulla sattuu olemaan kaapissa, eikä minulla oikeastaan ole sille paljon muutakaan käyttöä. Sitäkin voisin testata, koska jossain taidettiin mainita ötököiden yhteydessä myös oregano. Olisiko se kuitenkin paukamiin ja auringonpolttamiin parempi?

Pääsin kuin pääsinkin Uuhilammelle asti! Ja olihan se upea paikka. Tosin täällä maasto tuppaa olemaan sen verran märkää, ettei ihan lammen reunalle ole kauheasti asiaa.

Muutetaanko risumajaan?

Jostain syystä nämä metsät ovat täynnä kaikenlaisia risumajoja ja muita jänniä rakennelmia. Myös Kirkkojoen varrella näitä rakennelmia tökötti vastassa useampia. Tämä viimeinen risumaja on kuvattu yhdellä aikaisemmalla retkellä Kuopiontien varressa. Maja näkyy hyvin pyörätielle asti. Ensin nämä rakennelmat vaikuttivat minusta jotenkin pelottavilta tai jopa uhkaavilta, kun en ole tottunut sellaisia täynnä oleviin metsiin, mutta jossain vaiheessa aloin tottua niihin, eivätkä ne enää häirinneet. Ei niissä ainakaan ketään erakkoa majaillut väijymässä 🙂 Vain iso lauma verenhimoisia hyttysiä seurasi minua metsästä pyörätielle, ja minun piti ajaa jonkin matkaa, että sain ne karistettua kannoiltani.

Myös juttuni Vedenjakaja-reitistöstä kannattaa vilkaista, jos luontoretkeily Pieksämäellä kiinnostaa: linkki

Mitä tehdä Rovaniemellä toukokuussa?

1. Mene tapaamaan Joulupukkia. Ja laula pukille vaikka Hard Rock Hallelujah…

Rovaniemen keskustasta pääsee bussilla numero 8 kätevästi Joulupukin pajakylään. Pajakylässä voit tavata Joulupukin joka päivä ja ylittää Napapiirin rajan. Ennen pajakylää bussi pysähtyy myös Santa Parkin edessä.

Helatorstaina pajakylä vaikutti hyvinkin hiljaiselta. Niin kuin olisi kulisseissa kuljeskellut. Ei ihmisiä eikä elämää missään. Myös poroaitaukset ammottivat tähän vuoden aikaan tyhjinä. Nuolella varustettu”poroja”-kyltti oli itse asiassa piilotettu kuvassa näkyvään kotaan. Loppujen lopuksi emme onnistuneet tällä Lapin reissulla näkemään yhtään elävää poroa.

Matkamuistomyymälöiden keskellä törmäsimme muutamiin ulkomaalaisiin turisteihin, jotka napsivat innoissaan Napapiirin ylityskuvia, mutta mitään ruuhkaa ei ollut. Mittarin luona lämpötila oli aamupäivällä ja keskipäivän paikkeilla vielä kohtuullinen, +17 astetta. Tuuli kävi aika kylmästi korviin ja minä ainakin tarvitsin vielä takkia ja villapuseroa. Iltapäivällä alkoi lämmetä.

Me olimme molemmat ylittäneet Napapiirin ennenkin, joten siinä ei, ainakaan minulle, ollut tällä kertaa mitään kovin maagista, mutta tulipahan kuitenkin viivalla pyörittyä ja napattua muutama kuva. Aika harvoin sitä kuitenkaan näin pohjoiseen lähdetään.

Minä en ollut etukäteen suunnitellut Joulupukin tapaamista, mutta mies halusi välttämättä mennä pukin luo. Ihmettelin vähän, että sinnekö se nyt ihan oikeasti painelee… Ehdin katsoa, että tuossa on pari tonttua tiskin takana, tervepä terve. Oli vain pakko seurata perässä. Timantit hehkuivat, rattaanpyörät kääntyivät ja portaitakin kiivettiin. Reitti pukin luo oli jännittävä, mutkitteleva ja kivasti tehty. Aikuistakin alkoi vähän pelottaa. Siis ihan positiivisella tavalla, koska ainahan Joulupukin tapaaminen vähän jännittää.

Siellä se pukki sitten lopulta istui monen mutkan takana. Tonttu huikkasi ovelta iloisesti ”hello”, ja tuntui yllättyvän, kun oltiinkin Suomesta. Minä puristelin kameraa käsissäni, mutta en uskaltanut ottaa kuvaa pukista, koska tiesin, että täällä on kuvaajatonttu ja kuvista veloitetaan. Niin paljon pelotti, etten uskaltanut edes kysyä. Päästiin pukin viereen istumaan ja tonttu otti meistä kuvia. Pukin kehotuksesta mies kiekaisi vielä lopuksi pätkän Lordin Hard Rock Hallelujaata.

Poistumisreitillä meidät pysäytti kassakonetonttu, joka kauppasi vierailustamme tallennettua kuva- ja videopakettia hintaan 40 euroa ja yhtä kuvaa hintaan 30 euroa. Täällä osataan selvästi tahkota turisteilta rahat pois, mikä on tietysti ihan hyvä. Köyhät suomalaiset uskaltavat tietysti olla ostamattakin. Pelkkä pukin tapaaminen on ilmaista, mutta sesonkiaikoihin voi tietysti olla paljon jonoakin. Ostimme lahjatavarapuodista perinteisen jääkaappimagneetin muistoksi vierailustamme.  Siinä on kuva Joulupukista, joka istuu kamarissaan vähän samannäköisenä kuin oikeastikin istui.

Olimme muuten näkevinämme samassa kylässä toisenkin oviaukon, jonka päällä luki, että tapaa pukki täällä. Hmm… kaksi pukkia?

Santa is here, and there and everywhere…!?

Ja täällä voi tietysti myös ihastella joulukuusia keskellä kesää…

Luulenpa, että Joulupukilla olisi ollut hyvinkin tylsä ja kiireetön päivä, ellei oltaisi menty häntä tapaamaan. Lapsiperheillehän tämä olisi tavallaan ihan hyvä ajankohta Joulupukin luona vierailuun. Missään ei ollut minkäänlaisia jonoja ja Joulupukilla oli aikaa jutella meidän vanhojen naamojenkin kanssa jopa 7 minuuttia. Mehän ollaan molemmat aina oltu kilttejä ja kyllä se pukki sen tiesi. Jos taas haluaa nähdä poroja, niin kuin minä olisin halunnut, ajankohta ei ole ihan niin hyvä. Pajakylässä ei sentään kannata ruveta kiukuttelemaan, koska tonttuja kurkistelee joka puolella… 😉

Peikkojakin pajakylässä on ja Joulupukki kertoi niiden tekevän remonttia 🙂 Joku kolkutushan siellä taisi kuulua. Näin sesonkien välissä voikin olla korjaustöille hyvä aika.

Lähellä Pajakylää sijaitsee myös maanalaiseen luolaan rakennettu teemapuisto Santa Park. Sitä en osaa sanoa, oliko siellä tähän aikaan vuodesta miten paljon väkeä, koska me emme sinne menneet.

Kuvaan pääsi täytetty poro Joulupukin pajakylästä matkamuistomyymälän edestä. Jotenkin tämä yksilö vaikutti vähän kärsineen näköiseltä… Sarvetkin on kursittu kokoon langalla…?

No, samapa tuo onko poro elävä vai kuollut, kunhan se on Petteri Punakuono? Ehkä kesällä ei nenä punoita, joten sovitaan, että se on Petteri.

 

2. Vieraile Arktikumissa

Arktikum on museo ja tiedekeskus, jossa voi tutustua pohjoiseen luontoon, kulttuuriin ja historiaan. Ehdimme tutustua Arktikumiin helatorstai-iltana. Arktikum meni kiinni kuudelta ja meillä jäi pari tuntia aikaa kiertelyyn. Aikaa olisi kyllä voinut tähän kohteeseen varata vähän enemmänkin, eli sanoisin, että pari tuntia riittää juuri ja juuri. Arktikumissa löytyi täytettyjä poroja. Olipa siellä lapinkoira, karhu ja jääkarhukin. Ja paljon muuta.

Tykkäsin kovasti todella kauniista Polar Opposites -videosta, joka esitteli Lapin luontoa eri vuodenaikoina ja jota sai katsella isolta screeniltä. Älyttiin mennä sinne kyllä vasta ihan lopuksi, hyvä, että ehdittiin.

Arktikum on hienolla paikalla ja rakennuksessa on pitkä kaarevalla lasikatolla varustettu tila, jossa oli auringon porottaessa kuuma kuin saunassa. Näyttelytiloihin avautui ovia molemmin puolin kahdessa kerroksessa, enkä ole ihan varma, missä järjestyksessä ne olisi pitänyt kiertää, kuten en ole varma siitäkään, tulivatko ne kaikki kierrettyä. Museokaupan katseluun meillä ei enää jäänyt juurikaan aikaa.

 

3. Kiipeä Ounasvaaralle

Ylitä Jätkänkynttiläsilta ja ihan lyhyen matkan päässä siitä alkavat jo Ounasvaaran polut. Nyt toukokuussa metsässä ja rinteillä oli vielä paikoitellen lunta. Etenkin hiihtoladun kohdalla, vaikka ei siinä sentään enää hiihtäminen olisi onnistunut. Ylhäällä maasto on aika kivistä ja kivipoluilla kulkemiseen kannattaa varata hyvät kengät. Vaaran laelta löytyy mm. näkötorni. Poroja ei täälläkään nähty, vaikka löydettiin jonkinlainen aitaus, joka sekin oli tyhjä. Tähän aikaan vuodesta positiivista on se, ettei itikoita vielä ollut. Säät sattuivat kuitenkin olemaan kesäisen lämpimät. Perjantaina oli vieläkin lämpimämpää kuin torstaina.

 

4. Syö poroa (ja muita Lapin herkkuja)

Olimme päättäneet jo etukäteen juhlistaa seuraavalle viikolle osuvaa hääpäiväämme syömällä yhtenä iltana vähän hienommassa ravintolassa. Valitsimme Rovaniemen keskustasta ravintola Nilin. Se on tosi kiva lappilaisteemainen ravintola, joka tarjoaa Lapin herkullisia makuja. Sisustus ja musiikki kuljettaa ajatukset mukavasti Lapin maisemiin ja erämaihin. Valittiin molemmat perinteiset poronpaistikäristykset. Enpä ole tainnut niin hyvää poronkäristystä ennen syödäkään. Annos oli myös ihan hyvän kokoinen.

Jälkiruuaksi valitsin ”Saagan suussa sulavaa suklaakakkua, pohjanvariksenmarjasorbettia ja valkosuklaamysliä” ja mies otti ”Aapasuon aatelin”, jossa on karpalovalkosuklaakakkua ja tervakinuskia (kuva löytyy tästä jutusta suklaakakkujen kohdalta).

Muuten yritimme päästä tällä reissulla ruokakuluissa vähän halvemmalla.  Söimme mm. Rovaniemen Torikeitaassa (grilli) ja Subwayssa. Hotellissa (Sokos Hotel Vaakuna) oli tarjolla erittäin hyvä aamiainen, josta löytyi Lapin erikoisuuksina mm. lappapuuroa (vispipuuro, jota meillä lapsena kutsuttiin ihan vain marjapuuroksi), leipäjuustoa ja lakkahilloa. Kuvassa lakkahillo näyttää kyllä erehdyttävästi appelsiinimarmeladilta, mitä se osittain onkin, koska lappasin sitäkin juustojen päälle…

 

5. Maista hienoja suklaakakkuja

Suklaakakut olivat suussa sulavan ihania.

Joulupukin pajakylässä…

suklaakakkua pajakylässä

Choco Delissä, joka on suklaaseen erikoistunut kahvila ja konditoria ja maailman pohjoisin suklaapuoti. Kyllä voi kakku olla päältä kaunis, mutta olipa se myös taivaallisen hyvää. Konvehteja emme ostaneet, mutta valitsimme mieleisen kakkupalan, kaakaon ja kahvin, joita nautittiin lämpimässä säässä Rovaniemen keskustassa.

Pihistelyyn taipuvaisina raaskimme ostaa yleensä vain yhden yhteisen kakkupalan, mutta ravintolassa, hienolla illallisella, molemmat valitsivat tietysti oman jälkiruoka-annoksensa.

 

6. Ota itsestäsi kuva Lordin aukiolla

Sovita käsiäsi Lordi-yhtyeen kädenjälkiin Lordin omalla aukiolla keskellä Rovaniemeä.

 

7. Ihmettele Kemijoessa kovaa vauhtia kohisevia jäälauttoja

Helatorstaina jäälautat kohisivat ohitse hurjaa vauhtia, mutta perjantaina niitä ei enää näkynyt. Uutisissa sanottiin, että seuraavalla viikolla pohjoiseen voi tulla ennätyksellisen pahoja tulvia.

 

8. Töllöttele televisiota revontulivalaistuksella varustetussa huoneessa Sokos Hotel Vaakunassa

Meillä oli huone Sokos Hotel Vaakunassa, joka sijaitsee keskustassa lähellä Kemijoen rantaa. Minulla ei ollut tässä hotellissa ja huoneessa juurikaan valittamista. Aamiainen oli myös erittäin hyvä. Croissantit maistuivat minulle erityisen hyvin. Ja sitten oli tietysti vielä Lapin erikoisuuksia, kuten lakkahilloa, leipäjuustoa ja lappapuuroa, joista jo mainitsinkin. Herkkulettujakin löytyi toisena aamuna.

Miehen aamiaisannos on usein aika ”terveellisen” näköinen… (nakkeja, yök)

Televisioruudussa näkyy muuten Euroviisulava. En seuraa Euroviisuja kovinkaan usein. Nykyajan musiikki tuppaa olemaan muutenkin minun korviini aika mitäänsanomatonta, mutta Euroviisuissa se oli sitä jo viime vuosituhannella. Tänä vuonna tuli kuitenkin vähän seurattua noita viisuja. Matkan aikana oli menossa semifinaali.

Melko lempeä tuo revontulivalaistus oli, niin ettei se yhtään välkkynyt, vaikka värit vaihtuivatkin. Minullakin kun on vähän migreenitaipumusta, niin ei tuo valaistus ainakaan minua mitenkään häirinnyt. Eihän sitä tietysti ole pakko laittaa päälle, mutta onhan se mukava ja eksoottinen lisä huoneessa. En ole nähnyt oikeita värillisiä revontulia vielä koskaan. Etelässä kotipihalla muistan nähneeni vain kerran lapsena jotain haaleita ja värittömiä revontulentapaisia pohjoistaivaalla. Jos ne nyt revontulia edes olivat. Lapissa olen käynyt vain kesällä, jolloin on revontulien sijasta yöttömän yön vuoro.

 

Toukokuussa Rovaniemellä

Toukokuu, talvi- ja kesäsesonkien välissä, on Rovaniemellä vähän hiljaisempaa aikaa. Turisteja ei ole ruuhkaksi asti, mutta Rovaniemi on silti melkoisen eloisa kaupunki ja nuorta väkeä näkyy katukuvassa paljon. Kaduilla kuljeskellessa huomaa hyvin, että Rovaniemi on matkailukaupunki. Pienellä alueella on paljon hotelleja ja ravintoloita ja kaikenlaisia safarijuttuja mainostetaan siellä täällä. Shoppailuunkin on ihan hyvät mahdollisuudet. Joulupukin naamatauluun ei myöskään voi olla törmäämättä. Sillä myydään vähän kaikkea.

Näin toukokuussa oli vähän vaikea päättää, minkälaisia vaatteita olisi ottanut mukaan, kun sitä tietysti ajattelee, että pohjoisessa voi olla kylmempää, vaikka lämmintä sinnekin oli luvattu. Nyt sattui olemaan jopa poikkeuksellisen lämpimät ilmat. Mitään kesähepeniä en laukkuuni varannut, vaikka lämpö sitten yllättikin. Hyvä, etten sentään ottanut pitempää mustaa kevättakkia, koska sitä ei olisi tarvittu ja se olisi vienyt vain turhaa tilaa. Viileämmät hetket pärjäsin ihan hyvin farkkutakilla ja villapuserolla.

Helatorstaiaamuna, kun astuttiin yöjunasta Rovaniemen asemalle aamulla seitsemän aikaan, oli vielä jonkin aikaa viileää ja tuuli puhalsi kylmästi. Iltapäivällä lämpeni huomattavasti ja perjantaina oli vielä lämpimämpää. Lauantaina, kun käväisimme kotimatkalla Oulussa, oli jo suorastaan tukahduttavan kuuma.

Perjantai-iltana oli mukava lähteä vielä iltakävelylle, kun pahin paahde ja kirkkaus oli ohi. Käytiin katsomassa Rovaniemen kirkkoa ja vanhoja hautausmaita.

Rovaniemi on minusta mukava ja kivankokoinen kaupunki. Olin käynyt Lapissa aikaisemmin vain kerran nuorempana. Silloin ajettiin Rovaniemen ohi pohjoisemmaksi, käytiin mm. Levillä, Saanalla ja Norjassa Jäämeren rannalla. Rovaniemen keskustassa en siis ollut koskaan aikaisemmin käynyt.

Haluaisin matkustaa Lappiin myös joskus syksyllä. Niin ettei itikoita enää olisi, mutta ei vielä luntakaan. Mikähän se oikea hetki olisi? Kuusamo ei kuulemma ole Lappia ollenkaan, mutta Kuusamo on kuitenkin yksi sellainen paikka pohjoisessa, mihin saattaisin haluta mennä. Sinne on kuitenkin vähän hankala päästä Pieksämäeltä julkisilla kulkuvälineillä.

Matka pohjoiseen on pitkä ja rasittava ja siksi olisin toivonut, että aikaa olisi ollut tällä kertaa enemmän. Olisi ollut kiva päästä näkemään enemmän pohjoisen maisemia, ja tietysti myös poroja. Tämä oli ehkä enemmän pelkkä kaupunkiloma, vaikka luontoonkin päästiin, koska Rovaniemellä se on lähellä. Paluumatkalla vaihdoimme vielä junaa Oulussa ja siellä oli aikaa kierrellä reilu tunti. En ollut Oulussakaan koskaan ennen ydinkeskustassa käynyt. Söimme jäätelöt ja ennätin käydä jopa pikaisilla pikku ostoksilla.

 

 

Finland, swamp, nature

Vedenjakaja-reitistö: seikkailua pitkospuilla

Kiinnostaisiko sinua luontoretkeily ja ulkoilu monipuolisissa maastoissa ja maisemissa? Pieksämäellä siihen tarjoutuu erinomainen mahdollisuus uudella Vedenjakaja-reitistöllä, johon kuuluu mm. vaellus- ja maastopyöräilyreittejä. Reitistö liittää yhteen kolme erilaista luontoaluetta: Tahinsuon, Nikkarilan ja Partaharjun, ja sen avulla Pieksämäkeä kehitetään varteenotettavaksi luontomatkailukohteeksi.

Vedenjakaja-reitistöön voi tutustua täällä. Sivustolta löytyy mm. reittikartta, jossa on tietoa reiteistä ja alueelta löytyvistä palveluista. Erilaisia ja eripituisia reittejä voi valita oman kunnon ja kiinnostuksen mukaan.

Nämä kuvat olen ottanut Tahinsuon maisemissa.

Nyt toukokuussa, kun pahimmista lumista on vihdoin päästy, kävin tutustumassa Vedenjakajareitistöön ekan kerran Tahinsuolla. Pyörähdin paikalla ensin yksinäni ja sitten muutaman päivän päästä, vähän perusteellisemmin, yhdessä miehen kanssa. Olin tosi innoissani hienoista suomaisemista ja eri suuntiin lähtevistä pitkospuista.

Suomaisemissa on jotakin mystistä. Värit, äänet, tuoksut ja lampien syvänmustat vedet. Suonsilmäkkeet, jotka voivat imaista varomattoman kulkijan syvyyksiinsä.

Tahinsuon lähtöpaikka sijaitsee Tahinlammen rannalla ja sinne on Pieksämäen asemalta vain pari kilometriä. Tahinsuo on siis näistä ulkoilualueista selkeästi helpoimmin saavutettavissa. Itse ajoin lähtöpaikalle pyörällä, mutta koska mies ei omista pyörää, hän saapui paikalle kävellen. Autoilijoillekin siellä on jotain parkkipaikkoja.

Tahinsuo on tosi hieno luontoalue, josta ei ihan heti uskoisi, että se sijaitsee niin lähellä keskustaa. Sieltä löytyy Tahinlammen lisäksi useita pienempiä lampia, joilla on hassuja nimiä, kuten Ruutana, Silmä, Kossu ja Sintti. Ainoa miinus tässä ulkoilualueessa oli Tahinlammen uimaranta, joka sijaitsee tien ja lähtöpaikan puolella. Uimaranta ja sen ympäristö oli niin täynnä roskia ja törkyä, että siihen ei todellakaan tehnyt mieli jäädä pyörimään. Mahtaakohan kaupunki siivota siellä jossain vaiheessa? Tietysti sitä toivoisi, etteivät ihmiset roskaisi.

Tahinsuolla riittää pitkospuita tallusteltavaksi. Ekalla kerralla lähdin etenemään Tahinlammen rannan suuntaisesti ja sitten koukkasin heti Tahinsuon reitille. Maasto oli niin vetistä, ettei pitkospuilta voinut poiketa askeltakaan sivuun. Olin marssinut keskelle suota kuin minne tahansa metsään ja yhtäkkiä huomasin, että enpä ole tainnut koskaan ennen ollakaan tällaisessa paikassa. Pitkospuut vain jatkuivat ja jatkuivat ja minua alkoi pelottaa yksinäni keskellä autiota suomaisemaa. Käännyin jossain vaiheessa takaisin, enkä sillä kertaa kiertänyt mitään reittiä. Tahinlammen rannalla nuokkui siellä täällä muutamia pappoja kalassa, mutta muihin ihmisiin en sillä reissulla törmännyt. Kuljeskelin vielä jonkin matkaa Tahinlammen rannan suuntaisia pitkospuita.

Kuvissa näkyy, että Tahinsuon reitillä oli paikoittain hieman vetistä…

Miehen kanssa suuntasimme Tahinsuolle heti saman viikon sunnuntaina, jolloin oli aurinkoista ja lämmintä. Suolampien tuoksu tuntui huumaavana heti aluetta lähestyessä ja vedet läikkyivät selkeästi kirkkaamman värisinä kuin pilvisenä päivänä. Ihmisiä oli liikenteessä enemmän, mutta kaikki näkyivät istuskelevan Tahinlammen rannan taukopaikoilla eväitään pupeltamassa. Meidän valitsemallamme Jänisvuoren reitillä ei tullut vastaan ketään.

Jänisvuoren reitti on muutaman kilometrin mittainen ympyräreitti. Katsottiin, että onpas täällä näyttäviä korkeuseroja ja matalaa metsää. Reitti avautui selkeänä pitkälle eteenpäin. Kun saavutettiin musta kivinen rinne, tajuttiin, että täällähän on jossain vaiheessa riehunut metsäpalo.

Ylhäällä oli laajahko mustaksi palanut alue.

Seuraavassa kuvassa ollaan kiivetty mustalle rinteelle ja katsotaan tulosuuntaan.

Jänisvuoren reitti oli merkitty vaikeustasoltaan keskivaikeaksi. Reitillä on jonkun verran kiipeämistä ja laskeutumista. Miehen mielestä reitti ei ollut millään tavalla vaikea, mutta minusta se ei ollut ihan helppokaan. Korkeuserot eivät ole normaalikuntoiselle aikuiselle niinkään vaikeita, mutta mutaisuus ja vetisyys aiheutti tähän vuodenaikaan paikoitellen hieman päänvaivaa. Lisäksi onnistuimme kerran kulkemaan harhaan, vaikka opasteet olivat selkeitä. Yhden tienviitan jälkeen emme älynneet jatkaa sinisten putkien suuntaan ja yhtäkkiä huomattiin, että oltiin kuljettu hirveän pitkälle jotain todella hankalaa mutaista, vetistä ja isojen lätäköiden kuopittamaa polkua, eikä sinisiä merkkitolppia näkynyt enää missään. Korviin kantautui maantien ääniä, joten ihan teillä tiettymättömillä emme tietenkään olleet. Polku näytti siltä, että sitä pitkin olisi joku iso ajoneuvo rytissyt metsän keskelle. Ei tullut jostain syystä otettua siitä yhtään kuvaa.

Käännyttiin takaisin ja löydettiin takaisin merkitylle reitille. Päädyttiin syömään eväitä Tahinsuon kummun taukopaikalle. Seuraavassa kuvassa taukopaikan näköaloja: alhaalla välkehtivä lampi ja suoalueet. Tältä taukopaikalta löytyy pöytäpenkki ja tulipaikka.

Taukopaikalta laskeuduttiin alas ja lähdettiin etenemään pitkospuita pienempien lampien suuntaan. En osaa erottaa suotyyppejä, mutta jossain näitä Pieksämäen suomaisemia oli kuvattu vähän samantyyppisiksi kuin Lapissa tai Pohjois-Suomessa. Olisiko aapasuo mahdollisesti oikea sana kuvaamaan tätä aluetta? En muista kovinkaan paljon liikkuneeni tämänkaltaisissa maisemissa. Ei kai näitä ihan etelässä hirveästi olekaan.

Suo on mystinen paikka, jossa vanhojen kansantarujen hahmot nousevat helposti mieleen. Täällä voisi hyvinkin kuvitella metsänneitojen tai haltioiden ilmestyvän ja katoavan suonsilmäkkeisiin, ehkä jopa johdattelevan varomatonta kulkijaa harhaan. Eikös virvatulienkin kerrota lepattavan juuri soilla? Ja eikös suota ole kansaperinteessä myös pidetty jonkinlaisena porttina  tuonpuoleisen ja elävien maailman välillä? Lammen vesi näytti reunan läheltä katsottuna uskomattoman mustalta ja syvältä kuin vastakohtana kaikille värisävyille, joita suomaisema näin keväälläkin tarjoaa. Lammen vastarannalla kääntyili hohtavan valkoinen joutsenpariskunta.

Päädyimme lopulta takaisin Tahinlammen rantaan, vahingossa hieman vanhentuneilla pitkospuilla seikkaillen, ja etenimme lammen rannan suuntaisia pitkospuita takaisin lähtöpaikalle.

Pitkospuilla tuli vastaan yksi niin vetinen kohta, että meinasi iskeä pieni epätoivo, mutta jotenkin tuosta kuitenkin selvittiin ilman kenkien kastumista.

Tahinsuon pitkospuureiteillä pääsee nauttimaan upeasta suoluonnosta melko lähellä kaupungin keskustaa. Jänisvuoren reitin varrelta lähtee myös polku Kukkarojärven suuntaan, Nikkarilan alueelle, joka onkin sitten jo vähän kauempana ja toisenlaista metsämaastoa. Puhuttiin miehen kanssa, että joskus voitaisiin tehdä vähän pitempi patikointiretki siihen suuntaan. Partaharjun harjumaasto kiinnostaisi minua myös kovasti, mutta sinne minun täytyy varmaan lähteä tutustumaan yksin, koska se on sen verran kaukana keskustasta (noin 7 kilometrin päässä), että sinne päästäkseen täytyy minun mielestäni olla vähintään se polkupyörä.

Luontoretkeilykohteena uusi kotikaupunkimme Pieksämäki vaikuttaa kyllä oikein mainiolta, eikä ollenkaan sellaiselta tylsältä tai ankealta junanvaihtopaikkakunnalta, jollaisena sitä monesti näkee kuvattavan. Vedenjakaja-reitistössä riittää paljon tutkittavaa ja kuntokin toivottavasti kohenee siinä samalla. Tahinsuon alueelle on sen verran helppo mennä, että sinne varmasti tulee jatkossakin poikettua, ihan vaikka vain katsomaan, miltä lumoavan kaunis suoluonto näyttää minäkin vuodenaikana.

Blogi täyttää kaksi vuotta!

Aloitin tämän blogin tasan kaksi vuotta sitten. Ensimmäisessä varsinaisessa matkajutussa seikkailtiin Sintrassa. En silloin älynnyt pilkkoa juttua pienempiin paloihin, joten koko reissu käsiteltiin samassa paketissa.

Tässä tulee synttäreiden kunniaksi aakkostettu kooste, suosikkikuviani ja muita otoksia sekä mietteitäni kohteista. Innostuksen aakkosideaan sain Pohjoistuuli puhaltaa -blogista, ja ovat näitä aakkosjuttuja varmaan monet muutkin kirjoitelleet…

A niin kuin AUTIOTALOT. Minua ovat aina kiehtoneet paikat, joissa joskus on ollut liikettä ja elämää, mutta jotka on sittemmin unohdettu ja hylätty. Rapistuminen, hiljaisuus, hitusen aavemainenkin tunnelma. Portugalissa oli paljon autiotaloja, ja teinkin pienen kuvakokoelman autiotalojen Sintrasta.

Autiotalokatu osui yllättäen kohdalle myös Espoossa.

B niin kuin BERLIINI. Berliini oli pitkään haavekohteeni. Se on laaja, monipuolinen ja rosoinen kaupunki, joka tarjoaa seikkailun tuntua isolla kädellä. Berliinissä on tosi helppo liikkua U- ja S-bahneilla ja muilla julkisilla liikennevälineillä paikasta toiseen. Paljon ehdittiin nähdä yhdellä reissulla ja paljon jäi vielä näkemättä.

B niin kuin BILBAO. Värikäs ja monenkirjava. Rosoinen ja aito. Vanhankaupungin kujilta futuristisille silloille ja Guggenheimin hämähäkin alle. Todellinen yllättäjä, kaupunki, johon kannattaa tutustua. Katso ja lue lisää retkistämme: Bilbao ja Bilbao.

C niin kuin CHARLES de Gaulle. Se iso lentokenttä Pariisissa pyssymiehineen ja -naisineen.

D niin kuin DONOSTIA. Donostia eli San Sebastian. Kaunis kaupunki. Kauniit maisemat. Kauniita rakennuksia. Belle Eepokkia. Hiekkarantaa, valtamerta ja vihreitä vuoria. Suutelevia pareja. Kaikki niin kaunista. Aah. Rannalla ja rantabulevardilla oli mukava kuljeskella ja todeta, että lähdettiinpäs sitten Espanjaan asti palelemaan.

Ulia-vuoren patikointimaisemia löytyy lisää täällä.

E niin kuin ESPANJA. Me käytiin B niin kuin BASKIMAALLA. En koskaan lähde matkalle vain päästäkseni matkalle, vaan valitsen aina paikan, jonka nimenomaan haluan nähdä. Olin jo pitempään katsellut, että Espanjan ja Ranskan kulmassa on kartalla hyvännäköinen piste, vaikka sinne ei ihan helposti Suomesta lennäkään. Baskimaalla tilailtiin ruuatkin euskaraksi. Englantia siellä ei juuri puhuttu kuin isommassa ketjuhotellissa. Saattaa myös olla, että outojen ja eksoottisten ruoka-aineallergioideni listaan on tämän reissun jälkeen jotain lisättävää.

E niin kuin EUROOPPA. Meillä ei ole tällä hetkellä Euroopan ulkopuolisia matkasuunnitelmia. Miehen mielestä Kanada voisi olla kiva, jos jonnekin kauemmas joskus lähtisi. En oikein tiedä, pystyisinkö ikinä istumaan niin pitkää matkaa lentokoneessa tai raaskisinko edes laittaa rahojani kovin kalliisiin lentoihin. Suurimmissa matkahaaveissani ylittäisin tietysti valtameren jonkun laivan kyydissä.

Mies on kierrellyt Tansaniassa safarit ja Sansibarit ja joutunut jopa vihaisten apinoiden piirittämäksi, mutta minua ei Afrikkaan saisi. Aasiassa taas en uskaltaisi syödä mitään edellä mainittujen allergioiden takia. Olen siis tähän mennessä pysytellyt Euroopan maan kamaralla ja voi olla, että tänne jäänkin. On tietysti mukava katsella kuvia ja lukea juttuja sellaisistakin paikoista, joihin ei itse koskaan menisi.

F niin kuin FRANKFURT. Frankfurtissa vaihdoimme kerran konetta. Siellä satoi, eikä kaupunkiin tutustumisesta tullut oikein mitään, vaikka aikaa olisi ollut. Römerbergin aukiolla käytiin kuitenkin kääntymässä. Ja olihan siellä pilvenpiirtäjiäkin.

G niin kuin GERMANY. D niin kuin DEUTSCHLAND. Saksassa voisin taas käydä ihan mielelläni. Sieltä saa mm. hyvää luonnonkosmetiikkaa pikkurahalla. Haluaisin mennä junalla Ruotsin läpi Tanskaan ja siitä vielä Saksaan, esimerkiksi Hampuriin. Se toteutetaan sitten kun sellaiseen reissuun on riittävästi aikaa.

G niin kuin GEORGIALAINEN ravintola. Käytiin talvella, vähän ennen muuttoa, Helsingissä georgialaisessa ravintolassa, Georgian Housessa, koska mies on matkustellut Georgiassa ja kehui aina georgialaisia sapuskoja. Pitihän minunkin niitä maistaa. Söimme lounasbuffetissa ja hyvältä maistui 🙂

H niin kuin HOTELLI. Kohtuuhintainen majoitus kahden hengen huoneessa omalla kylpyhuoneella.

I niin kuin ITALIA. Italiassa ollaan tähän mennessä käyty vain päiväreissulla Triestessä, Adrianmeren rantakaupungissa. Triesten keskusta oli minun makuuni vähän turhan hektinen, pörisevä ja pakokaasuinen, joten suosittelen retkeä Miramareen.

Kuinka monta italialaista mahtuu yhteen tavalliseen paikallisbussiin? No, jos bussi ei vielä ihan räjähdä matkustajien määrästä, niin vielä mahtuu ainakin yksi koululaisryhmä ja vielä ja vielä…

Italiaan tekisi mieli tehdä pitempikin visiitti. Eniten kiinnostaisi etelä ja Sisilia. Haluaisin nähdä tulivuoria! Kuvassa tyylikkäitä italialaisia pukumiehiä. Italiassa tavattiin myös kissoja, jotka halusivat kovasti tehdä tuttavuutta.

I niin kuin INSTAGRAM. Seuraa Tia Tonesia Instagrammissa! Käyn siellä itsekin joskus. Laitan sinne valokuvia ja digitaalista kuvataidettani.

Sain vihdoin myös lisättyä tähän blogin sivupalkkiin Instagram sliderin, missä näkyi uusimpia Instagram-kuviani. Sitten se lakkasi yhtäkkiä toimimasta. Yritän katsoa sitä uudelleen jossain vaiheessa, kun taas jaksan keskittyä noihin vimpaimiin.

I niin kuin IKKUNAPAIKKA. Haluan ikkunapaikan, jos se vain on mahdollista. Muistan jostain lukeneeni, että lentokoneessa ikkunapaikan valitsevat ihmiset, joita ei haittaa, jos he häiritsevät muita wc-käynneillään. Ikkunapaikan valitsevat myös ihmiset, jotka haluavat olla rauhassa ja katsella maisemia. Jos siis jotain näkyy.

J niin kuin JUNA. Suosikkini kaikista kulkuvälineistä on ehdottomasti juna. No joo, on polkupyöräkin ihan kiva, mutta sillä ei pääse niin kauas eikä niin kovaa.

Kuvan värikäs juna nähtiin Sloveniassa.

Sloveniassa yksi mieleenpainuvimmista elämyksistä oli JUNAMATKA Ljubljanasta Koperiin. Äänekkäästi vislaava juna lonksutti jännittävien karstimaamaisemien ja viinilaaksojen halki. Siitä kertoo myös (omasta mielestäni) onnistunein matkavideoni. Myös musiikki sopii kerrankin tilanteeseen. En yleensä jaksa keskittyä rauhalliseen videokuvaamiseen ja satunnaisista huiskimisistani on vähän vaikea saada leikattua siistiä ja julkaisukelpoista videota.

Tsekissä oli myös kivaa matkustaa JUNALLA Prahasta Karlstejniin. Siinäkin näki vähän erilaisia maisemia kuin kaupungissa.

Ollaan suunniteltu YÖJUNALLA matkustamista pohjoiseen, Rovaniemelle. En ole ikinä matkustanut yöjunassa, makuuvaunussa. Haluaisin kokeilla. En kyllä usko, että saisin siellä unta…

J niin kuin JULKISET KULKUVÄLINEET. Blogilla pitää olla kuulemma joku juttu, mihin se erikoistuu. Meillä se on varmaan julkinen liikenne? Jos julkisilla ei päästä perille, loppumatka mennään aina kävellen. Taksia käytetään harvoin ja pakon edessä. Joissain paikoissa on päässyt myös mielestäni paremmin paikallistunnelmaan matkustamalla paikallisbussissa.  Joo, arvaan, julkiset ei kiinnosta ketään?

J niin kuin JÄRVI. Bohinj-järven maisemia ja rauhaa Sloveniassa. Muut turistit ovat mitä ilmeisimmin jääneet tässä kohtaa Blediin. Vaikka Bohinjhan on se todellinen helmi. Saatiin kävellä aika rauhassa tuolla rannalla ja kuunnella vuorilta kantautuvaa ukkosen jylinää.

K niin kuin KATUTAIDE. Berliinistä olen tehnyt erillisen katutaidejutun. Muuallakin tätä ilmaista lajia on tullut bongailtua. Olen muutenkin jonkin sortin kulttuuri-ihminen.

Kuvassa katutaidetta Bilbaosta.

chilitukka

K niin kuin KOTIMAAN MATKAILU. Haluan ”Suomen mestariksi”. Suurimmat kaupungit pitäisi ainakin saada käytyjen listalle. Seuraavaksi lähdetään Rovaniemelle?

Kuvissa Paavon Pirtti Aholansaaressa Nilsiässä ja Vanhan Vaasan rauniokirkko.

K niin kuin KOPER. Slovenian kierroksella majailtiin puolet ajasta pääkaupunki LJUBLJANASSA ja puolet Adrianmeren rannalla KOPERISSA. Itse taisin tykätä Koperista vähän enemmän. Koper ei selvästikään ollut suurten turistimassojen suosiossa. Siellä on hieno keskiaikainen vanha kaupunki, jonka sokkeloisilla ja kapeilla kujilla oli mukava seikkailla. Vaikka Koper on meren rannalla, se ei ole mikään varsinainen rantalomakohde. Lisää Koperista.

Seuraavissa kuvissa Ljubljana, josta lisää linkin takana. Näköalat ovat Ljubljanan linnalta, jossa emme käyneet sisällä.

L niin kuin LINNAT ja P niin kuin PALATSIT.

Satumaisen värikäs Penan palatsi Sintrassa on suosittu vierailukohde. Muut turistit eivät juurikaan häirinneet, vaikka heitä oli paljon, kyllä sinne sekaan mahtui. Myös Maurilaisen linnan muureilla oli kiva kiipeillä, eikä maisemissa todellakaan ollut valittamista. Itse menisin ehkä mieluummin Maurilaiseen, jos pitäisi valita näistä vain toinen. Penassa otimme vain parvekeliput ja palatsin puistoalueet jäivät meiltä kokonaan kiertelemättä, koska aika ja voimat eivät enää riittäneet. Näihin kohteisiin kannattaa siis varata reilusti aikaa.

Meille suosikkikohde Sintrassa taisi kuitenkin olla seikkailu Regaleiran palatsin mystisessä puutarhassa. Jos minun pitäisi suositella vain yhtä palatsia Sintrassa, niin se olisi Regaleira ja erityisesti sen puutarha. Kuvassa mieheni kiipeämässä kierreportaita hämähäkinverkon takana. Kuilussa tai tornissa.

Komean Karlstejnin linnan tornit hipovat taivasta muutaman kymmenen kilometrin päässä Prahasta.

Loistelias Miramaren linna Triestessä Adrianmeren äärellä oli positiivinen yllätys. En tiennyt mitä odottaa ja löysinkin kultaisen sängyn.

Berliinissä kierreltiin Charlottenburgin palatsin jättimäistä puutarhaa. Tallinnassa Kadriorgin palatsi on mukava käyntikohde, hieno sisältä ja ulkoa.

Kotimaan linnoista omassa blogijutussaan esiintyy lähinnä Hämeen linna. Turun linnassakin käytiin vähän ennen kuin aloitin tämän blogin kirjoittamisen. Olavinlinnassa olen käynyt nuorempana. Kuvassa ollaan menossa Turun linnaan tammikuussa 2016.

Yksi mieleenpainuvimmista palatsikokemuksistani on Royal Pavilion Brightonissa Englannissa. Se näyttää jo ulkoapäin itämaiselta ja sisustus lohikäärmekattoineen on kuin sadusta. Linkki Wikipedia-artikkeliin: Royal Pavilion.

Joskus ihmettelen, miksi niin erityyppisiä rakennuksia voidaan kutsua linnoiksi. On puolustustarkoituksiin rakennettuja linnoituksia ja sitten on kaikenlaisia kuninkaallisten ja aatelisten asumuksia. Minua kiinnostaisi paljon sellaiset pienemmät aatelisten asumukset, kummituksilla tai ilman. Mieluiten tietysti kummituksilla.

L niin kuin LENTOPELKO. Pitäisikö lentopelosta päästä eroon? Lentäminen kun ei ole (ainakaan minulle) mitenkään välttämätöntä.  Jos lentämisen jälkeen on aina huono olo, se on minusta vain merkki siitä, että ihmisen pitäisi pysyä maan pinnalla.  Lentämisen ympäristövaikutukset ovat myös tiedossa, eikä turha lentäminen siksikään tunnu minusta hyvältä. Aion todennäköisesti vielä joskus lentää, mutta pidän kuitenkin taukoa. Jos mukana olisi taas vähän uutuuden viehätystä, ehkä siinä ehtisi pelätä vähemmän…?

Voisin myös verrata lentopelkoa esiintymisjännitykseen. Olen aikoinani kärsinyt kovasta esiintymiskammosta, mutta olen päässyt esiintymishetkellä vaivaavasta jännityksestä eroon yksinkertaisella mielikuvaharjoittelulla. Esiintyminen ei ole sen jälkeen tuntunut enää juuri missään. Tämä on mielestäni järkevää, koska esiintymiseen ei liity minkäänlaista vaaraa. Viimeisestä keikasta jopa maksettiin. En osaa edes sanoa, mitä esiintymistilanteessa muka pitäisi pelätä. Ei ole mitään nimettävää syytä. Lentokoneista sen sijaan pystyn heti sanomaan, mikä niissä pelottaa: ne voivat syöksyä maahan, räjähtää tai törmätä johonkin. Tietysti tilastot ovat toista mieltä. Autossa matkustaminen on vaarallisempaa. Todennäköisesti kohtaan loppuni jossain muualla kuin lentokoneessa. Ja niin edelleen. On tietysti turha pelätä koneessa, jos sinne on jo mennyt, eli siinä mielessä siihen olisi hyvä keksiä jokin helpotus. Mutta jos pelko estää ahtautumasta koneeseen, ainakaan liian usein, en pysty pitämään sitä täysin huonona asiana. Voin suosia lähimatkailua.

Kuvassa Pariisin taivaalla.

L niin kuin LUKIJAT. Muutama ihminen on myöntänyt lukevansa blogiani. Kahden vuoden aikana olen saanut blogijuttuihini silloin tällöin jopa kommentin tai pari. Kiva, jos joku joskus käy tai jopa viihtyy. Ja kiva, että jotkut ovat minunkin juttujani kommentoineet. Yllättävän paljon täällä muuten on ollut kävijöitä, mikäli niihin Google Analyticsin tilastoihin on uskominen, kun vihdoin maltoin niitä vilkaista.

M niin kuin MAISEMAT. Suosikkimaisemani löysin Portugalin jyrkänteisiltä valtameren rannoilta, Cabo da Rocan patikointipoluilta. Kasvillisuuskin on siellä jotenkin eksoottista, kuivaa, raapivaa piikkipensasta ja matalaa mehikasvia. Ja onhan se tältä katsoen ihan Euroopan toisella laidalla.

M niin kuin MAABONGAUS. Joskus on kiva saada joku uusi maa käytyjen listalle, mutta ei se ole minulle kuitenkaan välttämätöntä. Mietiskelen enemmänkin erilaisten maisemien bongaamista. Esimerkiksi Sloveniassa halusin ehdottomasti nähdä Juliaaniset Alpit.

M niin kuin MATKUSTELU. Mies on matkustellut paljon enemmän kuin minä, ja vaikka minäkin olen aina tykännyt uusien paikkojen näkemisestä, en ole koskaan pitänyt itseäni minään kovin innokkaana matkustelijana. Mies on kuitenkin saanut sitä intoa tartutettua minuun ja nykyään voin hyvinkin kuvitella sisällyttäväni elämääni matkustelua kohtuullisin määrin. Vaikka olen matkustanut vähemmän ja minun listallani on vähemmän maita, olen käynyt jopa kolmessa sellaisessa maassa, jossa mieheni ei ole käynyt (Kreikka, Norja ja Iso-Britannia).

M niin kuin MATKABLOGI. Jotenkin päädyin matkablogiin, kun ensin mietin useamman vuoden, mistä bloggaisin. Ajattelin, että matkabloggaus olisi ”helppoa hommaa”. Käydään kuitenkin vähän väliä retkillä, vähintäänkin kotimaassa, eli kuvat ilmaantuvat kuin itsestään, kun niitä kuitenkin räpsii koko ajan. Kuvien käsittely, kirjoittaminen ja blogijuttujen koostaminen vievät tietysti oman aikansa.

Alussa ajattelin, että kirjoitan kuvilla varustettuja matkakertomuksia. En ole missään vaiheessa tähdännyt kaupallisiin yhteistöihin, vaan tämä blogi on ihan puhtaasti harrastus. Välillä tietysti tuntuu, ettei nykyblogien maailmassa harrastelijoille ole enää sijaa. Ajattelin tätä aloittaessani, että tämä nyt on ainakin sellainen rento juttu, missä ei todellakaan tarvitse tavoitella mitään. Huhhuh. Pitäisi olla sitä ja pitäisi olla tätä. Vähintääkin julkaisutahdin, somettamisen ynnä muun suhteen. En sitten tiedä, onko minusta bloggariksi, kun en oikein jaksa mihinkään muotteihin vääntäytyä. Vaarana on, että koko hommasta menee ilo, jos rupeaa liikaa tekemään sellaista, mikä ei itseä innosta. Työtä blogin pidossa riittää, eli pakko tässä on jonkinlaista mielenkiintoa kuvaamiseen ja juttujen kirjoittamiseen olla.

M niin kuin MUSEOT. Ollaan suunnattu aika usein johonkin museoon. Jee, tylsää?

Tässä joitakin museojuttuja kotimaasta: Tuusulanjärven taitelijakodit, Aholansaari ja Paavon pirtti, Linnunlaulun huvilatunnelmaa Helsingissä, Tarvaspää eli Gallen-Kallelan museo, Tamminiemi eli Urho Kekkosen museo.

M niin kuin METSÄLAMMET. L niin kuin LUONTO kutsuu ja metsälampien tummissa syvyyksissä on sitä jotakin. Kuva Luukista Espoosta.

N niin kuin NÄKÖALAPAIKAT. Näköalapaikoille tulee aika usein suunnattua.

O niin kuin OMPELU. Joskus täällä saattaa vilahdella niitä itse tekemiäni vaatteitakin. Vaikka en nyt mikään hirveän innokas ole kuvissa poseeraamaan tai olemaan esillä.

P niin kuin PRAHA. Praha on mieheni suosikkikaupunki, mutta minulle se näyttäytyi paikoittain melko täyteen turisteja ahdettuna, vaikka vierailimmekin siellä maaliskuussa. Useimmat suuret turistimassakaupungit eivät kiinnosta minua ja jätän mielelläni väliin myös muotipaikat, joissa kaikki käyvät. Oli Prahassa kyllä ihan kivojakin kulmia, kristallin kimallusta, ja erittäin hyvää (ja edullista) ruokaa. Retki junalla Karlstejnin linnaan Prahan ulkopuolelle oli minusta parasta. Myös Vysehradin linnoitus, puistoalue, kirkko, hautausmaa ja näköalat ovat ihan kiva retkikohde.

Kuvassa ollaan kiivetty pienelle jännittävälle hautausmaalle Karlstejnissa, 35 kilometriä Prahasta. Tällaiset paikat, jotka osuvat eteen ilman että niistä olisi etukäteen tiennyt, ovat melkeinpä parhaita.

P niin kuin PORTUGALI. Joku Portugalissa viehätti minua erityisesti. Ehkä se oli se tietynlainen rapistuneisuus, ehkä ne ihanat maisemat ja valtameri, joka tulee iholle.

P niin kuin PIEKSÄMÄKI. Blogiin on ehkä jossain vaiheessa tulossa jotain Pieksämäkeen liittyvää. En ole koskaan aikaisemmin asunut näin pienellä paikkakunnalla. Olen viihtynyt ihan hyvin. Ei minkäänlaisia väkijoukkoja eikä turhia ärsykkeitä. Hyvä paikka erakoitumiseen. 😉

Q niin kuin… ei tule mieleen mitään muuta sanaa kuin queen. Liittyykö se sitten mihinkään? Joo… Dancing queen… Kuva Abba-museosta Tukholmasta.

R niin kuin RISTEILYT. Tai R niin kuin RUOTSI. Nyt risteilyt jäävät varmaan vähemmälle, kun ei täältä asti jaksa mihinkään lähteä. Ei edes Tallinnaan.

Haluaisin joskus päästä RISTEILYLLE johonkin kauemmas. Edes Välimerelle. En tiedä, miksei se olisi miehen mielestä hyvä idea. Minusta olisi kivaa nähdä yhdellä reissulla useampia paikkoja ja kaupunkeja, niin kuin ollaan muutenkin pyritty näkemään. Meidän reissuilla ei yleensä paljoakaan loikoilla. Laivalla olisi ehkä hyvää ruokaa ja ohjelmaa ja sen sellaista.

Tulholmaan tai Tallinnaan risteileminen on halpaa ja sääkin suosii silloin tällöin… 😉

S niin kuin SLOVENIA. Slovenia on vuoristoinen maa. Muistan, kun näin yläilmoista kaikki ne vuoret ja jollakin korkealla vuorenrinteellä jännittävän pienen linnan ja ajattelin, että wow… Niin kuin olisi lentänyt johonkin eri maailmaan. Pienessä maassa on helppo kierrellä ja nähdä lyhyessä ajassa monenlaista maisemaa. Mekin ehdimme ihmetellä Juliaanisten Alppien jylhää hiljaisuutta, satumaisia järvi- ja vuoristomaisemia, tippukiviluolia ja jopa merenrantaa. Sloveniassa puhutaan yleisesti hyvää englantia, joten siellä on siinäkin mielessä helppoa. Slovenia oli meidän molempien haavematkakohde ja siellä käytiin kiertelemässä vuonna 2016.

Minua kauhistuttaa vieläkin, aina kun katson alla olevaa tuolihissikuvaa. Miten oikein on mahdollista, että suostuin menemään tuohon vehkeeseen?

Seuraava kuva: Bohinj-järvi ja kaapelihissi Vogel-vuorelle…

S niin kuin SINTRA. Ensimmäinen varsinainen blogijuttu (joka kyllä näyttää nyt aika kököltä…) kertoi vuoden 2015 reissusta Euroopan laidalle, upeiden maisemien ja satumaisten palatsien Sintraan. Majoitus rauhallisessa Praia das Macasissa, valtameren rannalla, oli hyvä valinta, vaikka Sintran keskustaan ja nähtävyyksille olikin sieltä jonkin verran matkaa. Kuvassa Kansallispalatsi, jossa emme käyneet.

S niin kuin SAARISTO. Ja M niin kuin MERI. Saaristolla on aina paikka sydämessäni. Toivottavasti ehdittäisiin taas kesällä Kotkan saaristoon ja säät suosisivat. Espoossa asuessa ehdittiin tutustua myös Espoon saaristoon. Kuvassa Stora Herrö.

T niin kuin TALLINNA ja TUKHOLMA. Ne aika moneen kertaan käydyt.

U niin kuin UNELMAT. Unelmakohteita minulla on jo pitempään olleet Sisilia (ei liian kuumana aikana) ja Skotlanti. Seuraavaksi on kuitenkin suunnitteilla junareissu Venäjälle. Luulen, että rohkeus ei minulla riitä Moskovan junaan, vaan kohde joudutaan vaihtamaan Pietariksi. Voinhan mennä joskus toisella kertaa Moskovaan, jos selviän Pietarista? Olen kai nössö.

Jos nyt matkaunelmista puhutaan, olen tietysti joskus miettinyt, minne suuntaisin, jos voittaisin vaikka lotossa niin paljon, ettei rahaa tarvitsisi murehtia. Varmaan joku luksusristeily olisi yksi sellainen, mikä voisi kiinnostaa, vaikka tiedän, että miestä sellainen ei kiinnostaisikaan… 😉

V niin kuin VALTAMERI. Valtamerissä on vain sitä jotakin. Kuvat Praia das Macasista, eli ”omenoiden rannalta”, Portugalista.

V niin kuin VUORET. Vogel-vuoren karu hiljaisuus Sloveniassa. Silmänkantamattomiin levittäytyvät valkeat huiput. Sitä ennen olin nähnyt vuoria vain Norjassa. Norja olisi muuten kiinnostava matkakohde, mutta se taitaa olla turhan kallis.

Seuraavissa kuvissa vähän erilaiset vuorinäkymät, Sintran kaupunki, metsät ja luonnonpuistot ylhäältä maurilaisen linnan muureilta kuvattuna…

V niin kuin VANHAT KAUPUNGIT. Kuva Tukholman gamla stanista.

V niin kuin VALOKUVAUS. Olen kova räpsimään kuvia (sen lisäksi että olen aina ollut myös innokas kirjoittaja). Haluaisin kehittyä paremmaksi kuvaamisessa. Ja tähän liittyy myös yksi juttu, mihin en taivu tässä bloggaamisessa. En koskaan tee juttuja lainatuilla kuvilla. Teen jutut vasta sitten kun olen itse ottanut kuvia jostain paikasta. Eli omat kuvat ja omat tekstit. Tosin jotkut kuvat ovat pakostakin miehen ottamia, mutta kuitenkin, meidän reissuilta.

W niin kuin WORLD. Meillä on edelleen seinällä maailmankartta, johon isketään nuppeja niihin kaupunkeihin, joissa ollaan käyty.

X-ÖN eli ÄKSÖN. Matkoillamme meno on aina aktiivista. Joskus ehkä liiankin aktiivista. Joskus voisi vähän pysähtyä, vaikka pikku juomille…

Y niin kuin YMPÄRISTÖ. Kuten jo lentopelko-kohdassa mainitsin, mietin myös sitä, kuinka pitkälle lentäminen on omien arvojeni mukaista. En myöskään yksityisautoile. Julkiset kulkuvälineet ovat meidän juttu, vaikkei maapallo siitä hyvästä enää pelastuisikaan.

Z niin kuin ZERO. Usein tuntuu, että meillä ei riitä aikaa pieneenkään reissuun, koska toisella osapuolella vapaita päiviä on täysi nolla. Tänä vuonna tilanne on erityisen tiukka, koska mies sai uuden työpaikan, eli mitään lomia ei hänellä ole senkään vertaa kuin normaalisti olisi. Jos perinteisestä paikkaan sidotusta työpaikasta alkaisi jatkuvasti anoa lomia, niin sieltä saisi siirtyä aika pian lopulliselle ”lomalle”.

Moniin muihin verrattuna Tia Tonesilla on siis aika lailla verkkaisempi tahti. Ja tietysti reissut ovat myös aika pienen budjetin juttuja. Kohtuullinen tahti matkustelussa on mielestäni muutenkin ihan hyvä, ettei homma ala maistua puulta. Toki ”kohtuullinen” voi olla eri ihmisille eri määrä. Ja kai siitä omasta vähästäkin voi kirjoittaa.

Å niin kuin ÅBO. Olen käynyt peräti kolme kertaa Turussa ja joka kerta linnassa. Viimeksi käytiin tammikuussa 2016, jolloin oli aika keväisen näköistä keskellä talvea.

Ä niin kuin ÄÄNIKIRJA. Matkoilla käteviä.

Ö niin kuin ÖRINÄ 😉

Kaksi vuotta mennyt ja tietysti välillä mietityttää, kuinka järkevää on pitää tällaista, lähinnä omiin reissumuistoihin keskittyvää harrastusblogia, kun blogimaailma kaupallistuu ja ammattilaistuu. Pelkkä omien blogijuttujen mainostaminen somessa on aina tuntunut minusta jotenkin ei-luontevalta. Eiköhän tämä blogi kuitenkin vielä jatka toimintaansa. Hieman harmittaisi jättää tämä kesken, koska kivoja reissuja on varmaan jossain vaiheessa taas tulossa ja olisi kiva tehdä niistäkin juttuja. Täytyy katsoa, jos keksisin jotain uutta lähestymistapaa.

Jee, keksin melkein kaikilla kirjaimilla ainakin yhden sanan!

Kiitos kaikille lukijoille ja kommentoijille näistä kahdesta vuodesta! 🙂 Ja kiitos maailman parhaalle matkaseuralle! <3