Monthly Archives

joulukuu 2017

Syksystä Jouluun

Joulu olisi taas kerran juhlittu ja uusi vuosi kolkuttelee jo ihan ovella. Ensi vuoden puolella onkin luvassa vähän isompi elämänmuutos, tai sanotaan nyt suoraan: maisemanmuutos.  En nyt tässä vielä paljasta mitään sen tarkemmin. Joskus olen ehkä saattanut mainitakin, että en pk-seudulla asumisesta ja elämisestä kovinkaan paljon tykkää, ja että rojukasaa on ennenkin roudattu satoja kilometrejä sinne tänne.

Saa nähdä, milloin niitä viime postauksessa suunnittelemiani (lennottomia) ulkomaan matkoja ehditään alkaa toteuttaa, kun tässä on nyt luvassa kaikenlaista muuta, ja jos ei miehellä lomaakaan juuri ole, niin sitä on aika vaikea mihinkään lähteä. Mutta kotimaassa ainakin ehditään toivottavasti tutustua vuoden alkupuoliskonkin aikana uusiin paikkoihin…

Aikaisemman Joulusta Juhannukseen -postauksen innoittamana laitan tähän nyt joitakin syksyn aikana räpsimiäni kuvia. Monia kuvia on nähty Instassa (vaikka aika laiska somettaja olenkin), mutta ne eivät ole oikein sopineet mihinkään blogipostaukseen, kun eivät ole liittyneet mihinkään ”isompaan” retkeen, josta olisi viitsinyt omaa juttuaan tehdä. Näitä on räpsitty lähistöllä, siellä sun täällä.

Alkusyksystä ehdittiin käydä ainakin Kansallismuseossa, jossa on hieno kattomaalaus… Siitä, kun olin viimeksi käynyt Kansallismuseossa, oli sen verran aikaa, että siellä oli ihan kiva käydä.

Raveissa käytiin nyt syksyllä parikin kertaa, koska miehellä sattui olemaan vapaalippuja Vermoon. Minä en ollut koskaan ennen raveissa käynytkään. Veikkasin hevosia tietysti sen mukaan, millä hevosella sattui olemaan kaikkein paras nimi… 😉 Taisin jopa kerran voittaakin muutaman hassun euron tällä menetelmällä 🙂

Linnanmäen valokarnevaalit oli aika jäätävä tilaisuus noin sään puolesta. Väkeä kyllä riitti, mutta valokuvaaminen oli vähän hankalaa, kun kädet meinasivat jäätyä kalikoiksi. Kesän viimeinen päivä, kun Linski oli avoinna. Tai ei siellä nyt enää mikään kesä ollut. Mutta kiva näitä valoja oli kuvata.

Länsimetro alkoi sitten vihdoin ja viimein kulkea ja yhtenä sunnuntaina käytiin vähän ajelemassa ja tutustumassa kaikkiin uusiin asemiin. Olipas se rankkaa hommaa, kun uusia asemia taisi olla peräti kahdeksan. Kohtahan tuo länsimetron suhina ja muut isot omenat ovatkin meille taaksejäänyttä elämää…

Kuvassa alla jännä tunneli Niittykummussa.

Urheilupuiston asema oli yksi jännittävimmän näköisistä (kuva alla)…

Tapiolan aseman vihreää eleganssia (kuva alla)…

Siellä Vermossa oltiin siis vielä toisenkin kerran, myöhemmin syksyllä, ja heppoja oli ihan kiva taas kuvailla… (tuleekohan tästä nyt vähän liian hevospainotteinen juttu…)

Seuraavassa kuvassa komeilee Stockmannin joulukuusi. Käytiin ystäväni kanssa shoppailemassa joululahjoja.

No mutta, laitetaanpa tähän vielä luminen kuva kaupungista, josta voi itse kukin ihminen olla mitä mieltä tahansa… Valkea joulu tulla tupsahti sitten tällä kertaa eteläänkin. Tässä kuvassa ollaan aatonaattona Kouvolan asemalla vaihtamassa junaa matkalla Lahdesta Kymiin. Laiturilla tai junan kyljessä ei lukenut ollenkaan, mihin juna oli menossa, aika ovelaa Vr, mutta sinne vain rohkeasti astuttiin peremmälle ja asia selvisi kuulutusvaiheessa: tämä on taajamajuna Kotkan satamaan. Jee. Hyvin arvattu! (siis ei tuo kuvassa näkyvä, vaan se samanlainen, jonka ovella seisoin ottamassa kuvaa).

Banaani käsimatkatavaroissa. Eli, milloin lopetan lentämisen?

EN oikeasti halua olla lentokoneissa. En yhtään. Viimeisin reissu sai minut vakuuttuneeksi siitä, ettei matkanteko taivaalla jylisevissä ahtaissa purkeissa ole minua varten. Joko lentäminen täytyy lopettaa kokonaan tai ainakin lentokohteet on harkittava tarkkaan ja jätettävä hyvin vähiin. Vaihtolennot on ainakin unohdettava. Olin vaihtolentoja vastaan jo ennen Baskimaan reissua, mutta kuinkas sitten kävikään…?

Taas liikaa nousuja ja laskuja lentopelkoiselle. Taas liian rankkaa matkantekoa, vaikka yksittäiset lennot eivät kovin pitkään kestäneetkään. Silti: jo ennen perillepääsyä ihminen on ihan rättipoikki.

(Seuraavissa kuvissa muuten lennetään Pariisin taivaalla…)

Pariisin taivaalla

Kokonaan toinen asia on lentomatkailun ekologinen puoli. Jos kerran olen jo nuorena tehnyt valinnan, etten koskaan yksityisautoile ja olen vielä onnistunut löytämään samanhenkisen miehenkin, niin miksi ihmeessä lentäisimme? Oikeasti, suurin syy, miksi en ole koskaan kiinnostunut autoilusta, on varmaan se, että en vain tykkää henkilöautossa matkustamisesta (yhtään sen enempää kuin lentokoneistakaan), ja vaikka tykkäisinkin, autoon ja sen ylläpitoon ei olisi kuitenkaan varaa. Jokainen tekee kuitenkin omat valintansa (tai ainakin ne yhteiskunnan, tai minkä lie ”pitää” ja ”kuuluu” -järjestelmän, sanelemat ”valinnat”), siinä määrin, mitä itse kullekin on mahdollisuuksia annettu. Ymmärrän tietysti, että ainakin jossain työ- tai asuinpaikoissa oma auto on välttämätön. Tunnen silti yhden ihmisen, joka on suostunut asumaan pahemmissakin peräkylissä työn takia, ilman omaa autoa, ja ne on kyllä aikamoisia extremejuttuja…

Joka tapauksessa, ekologisesti ajatteleva puoli minussa on selvästi liian tiuhaa lentämistä vastaan. Toisaalta pystyn hyvin ymmärtämään myös ihmisen kaipuun nähdä ja kokea. Itsellänikin on sellainen ajoittainen seikkailun kaipuu, vaikka tavallaan viihdynkin parhaiten kotona omassa rauhassani ja arvostan, että voi elää sellaista ”ihan normaalia rauhallista elämää”. Välillä tekee kuitenkin mieli päästä näkemään paikkoja ja suunnittelemaan matkoja, ne on kuitenkin kivoja juttuja, mitä odottaa ja mitä sitten on kiva jälkeenpäin muistella. Tietää vähän eläneensä, eikä vain istuneensa paikoillaan.

Luulen, että ihan älyttömän paljon minun ei kuitenkaan kannattaisi matkoja ahnehtia, koska silloin ne varmasti alkaisivat helposti maistumaan puulta. Toisaalta en myöskään kaipaa niin hirveän kauas, koska pitkä matkanteko on sen verran stressaavaa. Monethan tykkäävät mennä mahdollisimman kauas, mutta minua kaukokohteet eivät niin kauheasti houkuttele. Karsastan myös ajatusta sellaisista paikoista, joissa ihmiseen voisivat pesiytyä kaikenmaailman loisiot ja madot, tai mitkä lie superpöpöt. Hyvä, että mies on ehtinyt käydä Afrikassa ennen kuin tutustui minuun, koska nyt sitä ei enää päästettäisi. 😉

Pelko, huono olo, ekologiset näkökohdat. Siinä on jo aika paljon asioita, jotka puoltaisivat sitä, että lentäminen pitäisi minun osaltani lopettaa. Vaikka siis jotain pientä matkabloginräpellystä tässä kirjoitankin.

(Täytyihän näille hienoille ”Pariisin kuville” tehdä tämä pieni blogijuttu…?)

 

Vaihtolennolla Pariisin kautta Bilbaoon ja takaisin

Viimeksi lennettiin syyskuussa Baskimaalle. Meitä molempia kiinnosti Pohjois-Espanja enemmän kuin etelän kuumat aurinkorannikot. Minä halusin erityisesti San Sebastianiin, koska maisemat näyttivät kuvissa niin hienoilta. San Sebastian lisäksi tutustuimme myös Bilbaoon, joka sekin osoittautui aivan ihanaksi kaupungiksi.

Olisimme voineet lentää suoralla lennolla Helsingistä Ranskan Biarritziin ja mennä siitä junalla Espanjan puolelle, mutta lentoja oli vain kerran viikossa. Ei sopinut meille, pihistelijöille. Me halusimme olla matkalla vain viisi yötä. Vaihtolennotkin olivat aika huonoihin vuorokaudenaikoihin. Sieltä sitten oli pakko valita joku vähemmän paha vaihtoehto, vaikka ensimmäinen lento lähti niin aikaisin, että piti taas mennä Espoosta taksilla Helsinki-Vantaan lentoasemalle. Taksia pihistelijämatkailija välttelee viimeiseen asti. Lähtö kotoa taksilla oli kello 5.30. Lentokoneen lähtöaika oli kello 7.35.

Päädyimme siis lentämään Pariisin kautta Bilbaoon, josta piti vielä matkustaa San Sebastianiin bussilla. Onneksi sellainen meni suoraan lentokentältä, vaikka myöhästyimmekin yhdestä ja jouduimme odottamaan tunnin seuraavaa. Se on sitten tätä, heräät kotona kukonlaulun aikaan ja matkustat koko päivän iltaan asti. Sitten kun tulet kotiinpäin, matkustat vielä rankan lentopäivän jälkeen lentoasemalta junalla Helsingin keskustaan ja sieltä kaikki mahdolliset kylät kiertelevällä yöbussilla Espooseen kotiovellesi. Silloin, kun junat ja bussit kulkevat, emme tuhlaa taksiin.

Helsinki-Pariisi –lentomme pääsi lähtemään noin puoli tuntia myöhässä, koska juuri kun se oli lähdössä, renkaassa havaittiin ruuvi (?!), ja rengas jouduttiin vaihtamaan turvallisuussyistä. Pariisissa oltiin kuitenkin ihan aikataulun mukaisesti. Lentosää oli alussa ok, mutta suurimman osan matkaa alla oli pilveä, eli ei näkynyt paljon mitään. Ranskan ilmatilassa selkeni ja Ranska näytti peltotäkiltä, jossa oli vähän metsääkin. Kone teki pitkää kierrosta maan pinnalla, koska kenttä oli iso. Väsytti ja heikotti jo tämän ensimmäisen lennon jälkeen, vaikkei se ollut tuntunut edes pitkältä, vajaa kolme tuntia.

Charles de Gaulle lentokenttä

En tajua, miksi niin monet väittävät, että lentokoneissa on kylmä. Minulla on aina liian kuuma, ihan kuin saunassa olisi (huonohappisessa saunassa vielä kaiken lisäksi). Olkoon ulkopuolella sitten vaikka 50 astetta pakkasta. Usein vielä istun ikkunapaikalla ja aurinko paahtaa siellä pilvien yläpuolella suoraan minuun (jostain olen muuten lukenut, että siinä kannattaisi uv-säteilykin muistaa). Ja minähän olen siis yleensä tunnettu vilukissa, kotonakin menen nukkumaan kahden paksun peiton ja lämpöpussin kanssa, koska muuten minua palelee. Nytkin tietysti valitsin lentokoneessa joka kerta ikkunapaikan, kun mahdollisuus oli. Ja hottista oli. Eli on ainakin yksi paikka (saunan lisäksi), jossa minua ei palele: lentokone.

 

Pidänkö minä matkustamisesta…?

Reissu oli joka tapauksessa mukava ja onnistunut. Näimme kaksi ihan erilaista, mutta tosi mielenkiintoista kaupunkia. Kuitenkin tämä matka sai minut kyselemään itseltäni, pidänkö minä edes koko matkustamisesta. Totesin miehelle, että matkustaminen on nimenomaan hänen juttunsa, oli jo ennen kuin hän tapasi minut. Matkustaminen taas ei ollut minun juttuni, ennen kuin tapasin hänet. Koin koko ajatuksen paria päivää pitemmistä ulkomaanmatkoista liian stressaavana ja ensi alkuun olin ajatusta vastaan, vaikka mielelläni uusiin paikkoihin tutustunkin. Sittemmin matkustelusta tuli yhteinen juttu, mutta onko se kuitenkaan minun juttuni? Minä tykkään kyllä valokuvaamisesta ja matkakertomusten kirjoittamisesta. Nytkin pystyn toteamaan, että itse kohteissa oli kivaa ja niistä päivistä jäi mukavat muistot. Mutta kun kokonaisuuteen liittyy rasittava matkanteko… Toisin sanoen: lentäminen. Sen lisäksi, että lentokoneessa pelottaa, liian pitkä matkanteko yläilmoissa tekee olon vähintään pyörryttäväksi ja huonoksi. Siis vähintään. Minusta olisi mukavampi matkustaa niin että itse matkanteko olisi myös kivaa ja rentoa ja voisi katsella maisemia ja nähdä erilaisia paikkoja, ehkä pysähdellä ja levätäkin. Joku bussi olisi selkeästi liian ahdas vaihtoehto muutamaa tuntia pitemmille matkoille, mutta juna tai laiva kuulostaisivat jo paremmilta. Esteenä olisivat tietenkin aika ja raha.

 

Älä matkusta banaani käsimatkatavaroissa…

Jos Suomesta haluaa johonkin vähän kauemmas, edes Euroopassa, on nopein vaihtoehto yleensä lentäminen. Taitaa se usein olla halvinkin. Joka tapauksessa lentokone on pelottava, rasittava ja vaivalloinen kaikkine turvatarkastuksineen ja myöhästymisineen ja odotteluineen. Jotain olen kyllä ehtinyt oppiakin: älä matkusta banaani käsimatkatavaroissa. Maaliskuussa Prahassa sellainen piippasi minulla turvatarkastuksessa ja sitä sitten kaivettiin pikkurepun pohjalta, kun en edes muistanut, että siellä oli sellainen. Juu, en matkustanut banaani käsimatkatavaroissa Pariisiin, enkä Bilbaoon.

Lentokoneella pääsee kyllä nopeasti kohteeseen, mutta sen jälkeen on vähintäänkin jonkinlainen huono olo ja purkissa ollessa on saanut pelätä henkensä edestä joka tärähdystä. Se, että olen korkealla taivaalla (jonne ihminen ei mielestäni kuulu) on jo itsessään jotenkin pelottavan ja luonnottoman tuntuista, mutta ehkä vieläkin pahemmaksi asian tekee ahdas ja suljettu tila, josta ei pääse pois ja jonka armoilla ikään kuin olen. Minähän siis inhoan henkilöautojakin, vaikka ne kulkevat sentään maan pinnalla. Ne ovat mielestäni vaarallisia, liian pieniä ja ahtaita purkkeja, joissa en kovin mielelläni matkusta. Lentokoneet eivät tietenkään tilastollisesti ole yhtä vaarallisia, mutta niissä pelkään vielä enemmän.

 

Kone, joka tärisi…

Kuvassa lentokone, joka odottaa meitä Charles de Gaullen lentokentällä kotimatkalle…

Paluumatkalla koneet olivat vähän enemmänkin myöhässä, mutta ei nyt mitenkään liiallisesti. Pariisissa oli ollut aamupäivällä joku lennonjohdon lakko, joten Bilbaon kone oli tullut Bilbaoon myöhässä ja pääsi siksi myös lähtemään Pariisiin myöhässä.

Kotiinpaluulennolla Pariisista Helsinkiin kone tärisi kovasti ja silloin aloin jo muutenkin olla saanut tarpeekseni koko lentämisestä. Ihmisiä käskettiin menemään paikoilleen ja kiinnittämään turvavyönsä. Sellaista sattuu harvemmin, vaikka ollaan tässä viime vuosina vähän lenneltykin. Sanoin miehelle, etten lähde näihin säilykepurkkeihin enää ikinä. Pelästyin jokaista kellon kilahdustakin. Luulin, että nyt tulee ilmoitus pakkolaskusta johonkin tuonne kylmään ja pimeään. Asiaa ei yhtään helpota se, että ainoa ohjelma, jota mieheni katsoo televisiosta urheilun lisäksi on Lentoturmatutkinta. Se vain sattuu olemaan hänen suosikkiohjelmansa. Ja tämä on ihan tosi juttu. Tietenkin päässäni alkoivat pyöriä kaikki ne sivusilmällä (tai joskus tarkemmallakin silmällä) vilkuilemani jaksot. Mieleeni tulvi kuvia ihmisistä, jotka istuvat lentokoneen matkustamossa pahaa aavistamatta. Seuraavaksi kone alkaa täristä (tai käyttäytyä muuten oudosti) ja kuva siirtyy ohjaamoon, jossa lentäjät tajuavat, että nyt kaikki ei toimikaan ihan oikein. Sen jälkeen ei mene montaakaan sekuntia, kun kone jo aloittaa hurjan syöksyn maata kohti.

Pelastusliivien esittely joka lennon alussa ei myöskään helpota oloani tippaakaan. Kysyin mieheltä, muistuuko hänelle mieleen joku Lentoturmatutkinnan jakso, jossa ihmiset olisivat rauhallisesti ehtineet vetäistä pelastusliivit ylleen, kiinnittää ne asianmukaisesti ja kipitellä siistissä jonossa avoimelle ovelle, josta olisivat laskeneet liukumäkeä pitkin johonkin mereen (jos sellainen olisi sattunut alapuolella vellomaan). Ulkona ihmiset olisivat vetäisseet narusta pelastusliivinsä täyteen ja jääneet veteen (arvatenkin kylmään, mustaan ja pimeään) lillumaan ja joku olisi heidät sieltä vielä pelastanut…? Niin kuin tästä saattaa huomata, osaan pelastautumisen yksityiskohdat lähestulkoon ulkoa, mutta arvatenkaan mikään ei onnistuisi tositilanteessa. No, ei tullut yhtään jaksoa mieleen, mutta on niitä kuulemma tapauksia, joissa joku on pelastunut laskettuaan liukumäkeä pelastusliivit yllään. Selvä.

 

Ja kaiken lisäksi pyssymiehet…

Tosiasiassa lentokoneen pelastusliivit tuovat yhtä vähän turvallisuuden tunnetta kuin Pariisin lentokentällä ympäriinsä hiiviskelevät ja hitaasti kääntyilevät rynnäkkökiväärimiehet (ja naiset). Minua ei ainakaan hirveästi rauhoita, jos ohitseni kuljeskellaan isojen pyssyjen kanssa piiput pystyssä, siis melkein ihmisiin osoitellen. Kerran pääsivät yllättämään takaapäin, niin että pyssyn piippu ohitti minut noin puolen metrin päästä, siis melkein olkapäätäni hipoen. Välillä olivat armeijan ja välillä poliisin joukkoja. Kulkivat neljän ryhmissä ja ainakin yhdellä etummaisella oli aina sellainen ote aseesta, että huhhuh. Sitten tuli vielä joku kuulutus, ja käsitin niin, että joltain oli jäänyt johonkin joku laukku (minulle tuli tietysti heti mieleen: pommilaukku) ja se pitäisi turvallisuussyistä poistaa välittömästi.

Jos nyt varovaisesti uskaltaisin ilmaista mielipiteeni, niin en vain pidä ampuma-aseista. Mitä enemmän aseita, sitä varmemmin niillä ammutaan. Ja entä sitten pelastusliivit?! Laskuvarjot lentokoneissa pitäisi olla!

 

Se lentopelko…

Ihmettelen kovasti lentoemäntiä. Miten ne voivat päivästä toiseen tarjoilla yläilmoissa kahvejaan ja mustikkamehujaan? Ihan rauhallisen näköisinä, niin kuin olisi muka jotenkin normaalia seisoskella työkseen taivaalla jossain purkissa, joka on sullottu täyteen ihmisiä. Ja pahimmillaan purkki rupeaa tärisemään ja vatkaamaan.

Vuosi sitten lensimme Finnairin suorilla lennoilla välillä Helsinki-Ljubljana, joten nämä mustikkamehut olivat minulle jo tuttuja. Makeahan rauhoittaa pelokasta ihmistä…? Jopa pelkät suomenkieliset kuulutukset lentokoneessa tuovat yleensä jotenkin turvallisemman olon. Mutta ei sittenkään tarpeeksi turvallisen, eikä kaikissa tilanteissa…

Jotenkin tämä lentopelko tuntuu vain pahenevan mitä enemmän lennän, vaikka luulisi sen olevan toisinpäin. Olin lentänyt muutamia kertoja teini-ikäisenä ja sitten lennoissani oli parinkymmenen vuoden tauko. Sitten näitä lentoja alkoikin tulla joka vuosi. Tänä vuonna on jo käyty kahdella lentoja vaatineella reissulla, kun keväällä käytiin Prahassa. Nykyään älyän sentään jo ottaa koneessa kengät pois puristamasta ja nostaa jalat ylös penkille ja istua jonkinlaisessa zen-asennossa, en suinkaan meditoidakseni, vaan siksi että muistaisin liikutella jalkojani. Joo, minä kyllä kokeilin esineen pitämistä kädessä (ei rauhoittanut pahimmassa tärinässä) ja minulla oli edessäni varattuna ”stressisuklaa”. Suussa sulava suklaa rauhoittaa jonkin verran tilannetta kuin tilannetta. En silti pystynyt edes äänikirjaa kuuntelemaan, vaikka olin sellaisenkin varannut mukaan.

Vasta kotona tajusin, etten lentokoneessa istuessani ollenkaan muistanut, että niitähän menee kotini yli jatkuvalla syötöllä. Miten ihmeessä olin saattanut sellaisen asian ”unohtaa”? Jos minun muka on pakko pelätä lentokoneita, eikö olisi ”järkevämpää” pelätä, että joku niistä putoaa päähäni kuin että juuri se kone, jossa minä satun istumaan, syöksyisi alas? Tietääkseni kotini kohdalle ei ole vielä yhtään konetta pudonnut, vaikka niitä jylisee yli melkein koko ajan. No, eipä jotenkin vain muistunut purkissa istuessa mieleen… Mainitsinkin kai tuossa aikaisemmin jotakin suljetusta tilasta ja ahtaasta purkista, joka lentää korkealla taivaalla. Totean tähän, että matkan jälkeen oli helpottavaa kuunnella lentokoneiden ääniä ja iloita sellaisesta pikku asiasta, ettei tarvitse olla ylhäällä taivaalla.

Lento Helsingistä Pariisiin kesti kolmisen tuntia ja Pariisista Bilbaoon puolitoista tuntia. Helsinki-Pariisi väli mentiin Finnairilla ja Pariisi-Bilbao väli Hop for Air Francella, sellaisella pienemmällä Embraer-koneella. Ei edes saatu menomatkalla siinä Hop! -koneessa miehen kanssa vierekkäisiä paikkoja, vaikka siinä oli vain kaksi paikkaa käytävän molemmin puolin. Höh… Hop! –kone oli minusta aika resuinen purkki, penkitkin näyttivät vähän repaleisilta. Pariisi kyllä näkyi hienosti noustessa. Sanoin miehelle, joka istui edessäni, että nyt on sitten Pariisi nähty.

Meillä olisi ollut Pariisissa molempiin suuntiin mennessä kuusi tuntia aikaa, eikä kumpikaan meistä ollut koskaan aikaisemmin käynyt Pariisissa tai Ranskassa, mutta päätettiin kuitenkin olla menemättä keskustaan, koska koko päivän kestävä matkanteko oli muutenkin niin rankkaa.

 

Charles de Gaulle…

Charles de Gaullen lentokenttä on iso ja Bilbaon kone lähti terminaali G:stä, joka on erillään ja kaukana kaikesta muusta. Sinne piti mennä terminaali F:stä bussilla ja se ei ollutkaan ihan lyhyt matka. Ulkona, Ranskan maaperällä, tuli siis myös käytyä.

Charles de Gaulle ei ehkä ollut ihan niin hankala, kuin olisi voinut kuvitella, mutta kiireessä siellä voisi ehkä olla vaikeampi suunnistaa. Välimatkat terminaaleista toiseen ovat pitkiä. Minusta Charles de Gaulle muistutti enimmäkseen kellaria tai betonista pysäköintihallia. Mutta kun aikaa oli runsaasti, siellä oli ihan kiva istuskella, katsella matkalaukkuja rullaavia ihmisiä ja ikkunoiden takana lipuvia jättimäisiä lentokoneita. Se erillään oleva terminaali G oli muuten myös jotenkin viihtyisämpi, mukavia nojatuoleja ja sen sellaista, eikä siellä hiiviskellyt pyssymiehiä.

Sen lisäksi, että Pariisi pelotti minua terroristien takia (vaikka nykyään tuntuukin olevan ihan sama missä on, missä vain voi tapahtua mitä vain), myös ranskalaiset arveluttivat minua jonkun verran. Olen aina elänyt vakaasti siinä uskossa, että ranskalaiset ovat tylyä porukkaa, jotka puhuvat vain ranskaa, enkä siksi ole uhrannut ajatustakaan Ranskaan matkustamiselle. Erityisesti Pariisista minulla on sellainen mielikuva, että se on turisteja täyteen ahdettu kaupunki, jossa pitäisi vain jonottaa jossain turistimassoissa pakollisten suurten nähtävyyksien edessä ja sen lisäksi siellä olisi kallista ja töykeitä ranskalaisia.

Pohdimme pitkään, kannattaisiko kentältä lähteä Pariisin keskustaan. Siirtymiset, turvatarkastukset ja syömiset veisivät kuitenkin aikaa. Voisi olla ruuhkia tms. Minua pelottivat terroristien lisäksi mahdollinen tungos ja tyly meininki. Jätimme ensin vähän avoimeksi, että ehkä paluumatkalla retken voisi tehdä, mutta ei sitten kuitenkaan sitä tehty. Keskustaan olisi siis päässyt junalla suoraan lentoasemalta, vähän samaan tapaan kuin Frankfurtissakin pääsi, ja Helsingissäkin pääsee nykyään.

Alla kuva Charles de Gaullen juna-asemasta… Tuosta olisi siis päässyt junalla Pariisin keskustaan.

Charles de Gaulle juna-asema

 

Pelottavat ranskalaiset…

Jos meidän on pakko Ranskassa syödä, niin mennään nyt sitten edes Mäkkäriin ja otetaan minulle RANSKALAISET. Mäkkäristä pääsee sentään nopeasti pois. Tämä tehtiinkin: menomatkalla käytiin lentoaseman Mac Donaldsissa. Siellä oli kosketusnäytöt, joilla tilaus tehtiin ja maksettiin, eli siellä ei tarvinnut puhua. Sen kun vain valitsi näytöltä oman kielensä eli englannin. Siitä sai sitten kuitin ja tiskiltä huudettiin numero, kun tilaus oli valmis. Sain siis syödä Ranskassa ranskalaiset perunat. Perunat olivat taattua mäkkärilaatua. Mäkkärissä on parhaat perunat, jos vertaa muihin vastaaviin ketjuihin. Myöhemmin ehdittiin vielä syödä kioskista ostettua valmissalaattia (minä) ja leipää (mies).

Paluumatkalla käytiin sitten syömässä vähän ”hienommin”, Paul –nimisessä ravintolassa. Otettiin jotkut lohiannokset, joissa oli jonkinlaisen perunapannukakun päällä kylmäsavulohen tapaista. Asiointi onnistui englanniksi. Olihan se sentään lentoasemalla. Pakkohan niiden on siellä kieliä puhua. Ruoka ei ollut minusta mitään kovin kummoista, mutta kyllä sitä söi (kuva alla).

Charles de Gaullen ravintolat

Tokihan minä ranskaakin puhun, jos on pakko. Busuu mösjöö, busuu madam. Asioin lentokentän kaupoissa useaan otteeseen ranskaksi ja yllätyin miten sujuvasti se meni. Ostin kynsilakkaa, suklaata ja vesipulloja. En tosin tarvinnut kuin paria sanaa, bonjour ja merci. Olen opiskellut ranskaa pari vuotta yläasteella, mutta unohtanut koko kielen lähes täydellisesti. Vain muutama tärkeä sana on jäänyt mieleen: bonjour, merci, merde… Saksa sentään on jäänyt parilla opiskelukerralla vähän paremmin mieleen (aloitin alkeista sekä lukiossa että yliopistossa). Venäjääkin osaan edelleen lukea, vaikken paljon mitään ymmärrä. Jos jotain kieltä pitäisi vielä opiskella, niin se voisi mieluiten olla espanja. Siitä ei tosin olisi tainnut olla paljoakaan apua Baskimaalla, jossa ei aina tiennyt, mitä kieltä siellä olisi pitänyt käyttää…

Niin mutta pysytäänpäs nyt asiassa: kyllähän me Pariisiin maan kamaralle astuttiin, niin että kotiin tultua voitiin tökätä nuppi meidän seinäkarttaan Pariisin kohdalle. Jee, Pariisi käyty. Ei tarvitse mennä toiste. 😉

 

Frankfurt & Paris – nuo nopeasti vilkaistut kaupungit

Kaksi vuotta sitten lensimme Lissaboniin, ensin Lufthansalla Helsingistä Frankfurtiin ja sitten Tap Portugalin koneella Lissaboniin. Tällä kertaa olisi ollut pikavisiittivuorossa Pariisi, mutta päädyimme nyt sitten kuitenkin jättämään sen väliin. Ai miten niin väliin? Lentokoneethan kaartelivat näyttävästi Pariisin yllä ja erotimme ikkunasta sekä Eiffel-tornin, Seinen että Ikean. Siinähän ne tärkeimmät kai olivatkin? 😉 Ruotsalaisilla on oma edustuksensa joka kaupungissa ja ovat näköjään myös varmistaneet, että ne kirjaimet näkyvät kauas, jos ei nyt sentään avaruuteen asti, niin ainakin lentokoneisiin. Mutta Eiffel-torni on nähty joka tapauksessa! Ei sitä tarvitse sen lähempää nähdäkään. Mukava katsella yläilmoista, kun alhaalla parveilisi kuitenkin liikaa ihmisiä.

Pariisi näytti ilmasta käsin loputtomalta harmaalta korkeiden talojen ja risteilevien katujen jatkumolta. Älyttömän suurelta. Oikeasti, älyttömän.

Ehkä tässä Pariisi-jutussa on sekin puoli, että minua eivät hirveästi kiinnosta suurimmat ja kuuluisimmat turistimassakaupungit. Rooma ei kiinnosta, Barcelona ei kiinnosta, Amsterdamkaan ei kiinnosta, eikä Venetsia, eikä New York… Voin kyllä mielelläni katsella kuvia ja lukea juttuja, jos joku muu on niissä käynyt, mutta siinä se. Odotankin jo innolla, että virtuaalitodellisuushommat kehittyy, sittenhän kai pääsen joka paikkaan, kun olen vain joku virtuaalihahmo, eikä minun tarvitse olla niissä oikeasti? 😉 Johonkin vuoren huipulle tai Borneon viidakkoon vaikka… 🙂

Niin. Prahassa ehdinkin jo käydä turistiparvia ihmettelemässä. Ihan oikeasti.

Toinen ei-kiinnostava juttu on sellaiset paikat, joista tulee yhtäkkiä niin muotia, että kaikki käyvät niissä vähintäänkin kääntymässä. Sellaiset alkavat tuntua minusta nopeasti epäkiinnostavilta.

Sinänsä minulla ei olisi mitään Pariisin vilkaisemista vastaan (paino sanalla vilkaiseminen), mutta en välttämättä haluaisi tunkea mihinkään ”pakollisiin” paikkoihin, vaan kierrellä ja katsella vapaammin, mitä eteen sattuisi tulemaan. Sellainen olisi voinut olla ihan kivaa, jos ei olisi myöskään ollut mitään lennolle ehtimistä stressattavana. Ehkä Ranskassa olisi kuitenkin mukavampi tutustua joihinkin pienempiin paikkoihin. Onhan siellä kaikenlaista chateauta…?

Lentokoneesta katsottuna Ranska näytti laakealta peltotilkkutäkiltä (siis jättimäisen ja harmaan Pariisiin ulkopuolella). Jonkun ison mutkittelevan joen näin myös.

Frankfurtissa käytiin kyllä pari vuotta sitten ihan oikeasti kaupungilla. Meillä olisi ollut hyvin aikaa kierrellä kaupunkia enemmänkin (kolmisen tuntia), mutta silloin satoi ja se vähän harmitti, koska kaupungin katselu jäi odotettua vähemmälle. Tyydyimme huitaisemaan muutamia valokuvia pilvenpiirtäjistä ja kuuluisasta Römerbergin aukiosta (jossa turistit parveilivat sateesta huolimatta) ja lopuksi kävimme KFC:ssä syömässä (Kentucky Fried Chicken, pikaruokaa, naminam). Vaikka vaihtolennot ovat rankkoja, minusta oli kivaa, että pääsin näkemään sitäkin kaupunkia. Muutenhan sinne tuskin olisi tullut koskaan mentyä. Saksassa olin tietysti aiemmin käynyt myös Berliinissä. Mies on pyörinyt Saksassa enemmänkin.

Laitan tähän alle nyt pari vanhaa kuvaa myös Frankfurtista (pilvenpiirtäjistä ja Römerbergin aukiosta), kun sopivat tähän lentoaiheiseen juttuun.

Frankfurtin pilvenpiirtäjät

Römerbergin aukio

 

Ja Etnanpa kaukaa mä kauniina nään…? Tai sitten en…

Olen joskus kai maininnutkin, että haaveilen Sisilian matkasta. Sen lisäksi olisi ehkä kiva päästä myös Skotlantiin. Sisiliassa minua kiinnostaisi nähdä tulivuoria, ja luulen, että siellä olisi muutenkin kaikkea jännää: meri, rannat, hienot maisemat, historiallisia kaupunkeja… Liian kuumana aikana en kuitenkaan haluaisi sinne matkustaa ja myöskin pahimpia turistikausia olisi ehkä syytä välttää. Olisi tosiaan kiva, jos voisi mennä suorilla lennoilla ja aikaa olisi sen verran, että voisi kiertää mahdollisimman paljon paikkoja. Mutta luulen, että lentämisessä olisi nyt parempi pitää vähän pitempi tauko, enkä siis todellakaan ryntää katselemaan mitään Sisilian matkoja ensi vuoden puolelle. Mielelläni kyllä antaisin Italialle vielä joskus toisen mahdollisuuden, siksi että Italiassa sattuu olemaan aktiivisia tulivuoria… Haluaisin siis vielä Etelä-Italiaan ja nimenomaan Sisiliaan. Tietysti olisi kivaa, jos olisi niin paljon aikaa, että voisi matkustaa Euroopan läpi junalla Sisiliaan asti, mutta eipä taida olla.

Tietääkö kukaan, pääseekö Skotlantiin mitenkään laivalla mistään maasta (Tanskasta, Saksasta, Hollannista?)? (siis jos täällä on lukijoita, muuten kysymys olkoon retorinen). Laivamatkustus ei (risteilyjä lukuun ottamatta) taida olla kauhean in, kun lentokoneet täyttävät ilmatilat ja lentoja myydään köyhillekin pikkurahalla. Aikaa, ja varmasti rahaakin, sellainen reissu täältä asti tietysti vaatisi.

 

Moskovan valot. Eli mitä olen suunnitellut lentämisen tilalle…

Ollaan tässä mietitty, jos lähdettäisiin junalla Venäjän maalle tai vaikka Ruotsin kautta Tanskaan. Venäjällehän pääsee helposti junalla… Vai kuinka pitkään muka aion lykätä siihen maahan menemistä? Vaikka olen Kotkasta kotoisin ja Idän Ihmemaa on ollut koko ajan ihan vieressä, eipä ole rohkeus riittänyt lähtemiseen. Jotenkin se pelkkä viisumisähellyskin tuntuu ihan oudolta ja liialliselta. Mutta minäpä olen (melkein) päättänyt, että sitten kun lähdetään, ei mennäkään Allegrolla Pietariin, vaan Tolstoilla Moskovaan. Tietysti Moskova on tosi iso ja varmasti ruuhkainen, enkä tiedä, miten hyvin siellä viihtyisin, mutta toisaalta siellä olisi paljon kulttuuria, taidetta, komeita rakennuksia ja ehkä kullan kimallustakin…? Kyllä sellainen kiinnostaisi. Mieskään ei ole koskaan käynyt Moskovassa. Sitä paitsi, nyt hänellä olisi mukana ”kielitaitoinen” henkilö. Hahaha, luen kyllä kyrillisiä kirjaimia sujuvasti, eli osaisin lukea asemien nimet ynnä muun sellaisen ongelmitta, mutta en ymmärrä muuten juuri mitään. Olenkin yrittänyt tässä vähän alkaa kertailemaan venäjän kieltä. Jos nyt edes muutaman sanan osaisi siellä venäläisessä yöjunassa, jos sinne asti joskus päästään.

Toinen kohde, mikä minua on alkanut viime aikoina kiinnostaa, on Tanska. Ensin siis laivalla Tukholmaan ja siitä junalla Ruotsin läpi ja sen hienon Juutinrauman sillan yli Tanskaan. Tanskassa on tietääkseni ainakin hienoja linnoja ja rantoja, enkä minä ole siellä ikinä käynyt. Tanska on kyllä käsittääkseni aika kallis maa, enkä tiedä, olisiko meillä edes varaa yöpyä siellä missään. Saksan puolellekin voisi olla kiva siitä jatkaa (esim. Hampuri olisi kiinnostava, kun minä en ole sielläkään käynyt). Saksa on minusta ihan mukava (ja suomalaiselle myös edullinen) maa ja mielellään sielläkin matkustelisin enemmän. Saksaanhan pääsisi laivallakin, mutta ne ovat niin kalliita matkoja, ettei sellaiselle tule varmaan kyllä ikinä lähdettyä.

Myös Baltian maat on yksi vaihtoehto, jos lentokoneita haluaa vältellä. Ainakin Baltia saattaisi sopia paremmin meidän budjetille. Laivalla pääsee helposti Tallinnaan ja siitä pääsisi bussilla Latvian puolelle, Riikaan ainakin reilussa neljässä tunnissa. Olisi tietysti kiva jatkaa matkaa myös Liettuaan. Siinä olisi taas pari maata, joissa minä en ole käynyt (mies tietysti on). Kovin pitkä bussissa istuminen ei vain ole niin kovin houkuttelevaa, eli siksi tämä vaihtoehto ei tunnu ihan niin vetovoimaiselta, mutta vaihtoehto se on kuitenkin.

Mitään maabongausta en sinänsä välitä harrastaa, ennemminkin tykkään bongailla erilaisia maisemia. Esimerkiksi viime vuonna nähtiin alppimaisemia Sloveniassa. Tulivuoret meillä on vielä näkemättä. Suosikkimaisemani ovat kyllä ehdottomasti Portugalissa (jyrkänteiset valtameren rannat), jos nyt ei sitten Suomea oteta lukuun (oma maa mansikka).

Kivahan se olisi aina välillä joku uusi maakin saada listalle. Itselläni on ennemminkin taipumusta katsella karttaa sillä silmällä, missä suunnalla (Eurooppaa) ei vielä näy minun karttaneulojani. Meillä on olohuoneen seinällä iso maailmankartta, johon isketään nuppeja sitä mukaa niihin ulkomaankohteisiin (kaupungit suurinpiirtein), joissa ollaan käyty. Molemmilla on omat värit ja sitten on yhteinen nupinväri niitä kohteita varten, joissa molemmat ovat käyneet (niissä kaikissa ollaan käyty muuten myös yhdessä). Minä en ole käynyt Euroopan ulkopuolella.

Kotimaassakin tietysti olisi kiva matkustaa, esimerkiksi pitkästä aikaa pohjoiseen. Sinne on tietysti junalla pitkä matka ja säädyllisistä majoituksista saa maksaa itsensä kipeäksi, mutta noin muuten kotimaan maisematkin kyllä kiinnostavat kovasti.

 

HUONE JA OMA KYLPPÄRI HALVALLA, KIITOS

Rahajutut ja erilaiset kustannukset kuulemma kiinnostavat ihmisiä. Olisikohan näin…? Joka tapauksessa: kannanpa minäkin korteni kekoon esittelemällä kavalkadin kohtuuhintaisia majapaikkoja. Tässä jutussa paljastan, minkälaisissa paikoissa olemme tähän mennessä majoittuneet Euroopan kohteissa (muualla kuin kotimaassa), kun budjetti on yleensä maksimissaan noin 50 e/yö ja ehdoton vaatimuksemme on, että huoneeseen kuuluu oma kylpyhuone. Sijaintiakin on katsottu hinnan ja kylppärin lisäksi jonkin verran.

Eli kaksi aikuista matkailee mahdollisimman mukavasti, mutta kuitenkin mahdollisimman halvalla, koska rahaa ei ole tuhlattavaksi turhaan luksukseen.

Esittelen tässä viimeisen ulkomaan reissumme (San Sebastian ja Bilbao) majapaikkojen lisäksi myös sitä edeltävien reissujen majapaikkoja. Kaupungeista ovat mukana, San Sebastianin ja Bilbaon lisäksi, Praha, Ljubljana, Koper, Sintra ja Berliini. Majoitusbudjetti on ylittynyt huomattavasti tähän mennessä vain Espanjassa, Baskimaan vihreällä rannikolla ja ihanissa kaupungeissa

 

Pension Anorga – San Sebastian, Espanja (72 e/yö, viivyimme kolme yötä)

Plussat:

+ keskeinen sijainti

+ kiva katunäkymä

+ ihan hyvä suihku

Miinukset:

– vähän ahdasta

– tulviva vessan lattia

– hirvittävä katumelu

– vähäiset pistorasiat

– peitot

Pension Anorga on pieni majatalon tyyppinen hotelli kerrostalossa keskellä kaupunkia. Anorgan parhaisiin puoliin kuuluu ehdottomasti keskeinen sijainti. Esim. rantaan oli lyhyt matka.

Huoneessa oli kiva takorautaparveke ja kaunis katunäkymä, koska vastapäiset talotkin olivat kauniita. Aamiaista ei näin pienessä paikassa ollut tarjolla, joten kävimme vastapäisessä kahvilassa.

Talon porrasaula oli ihan kivan näköinen, mutta portaikko vähän ahdas ja pimeä, samoin käytävät. Hissikin oli. Itse paikka, toisessa kerroksessa, oli pieni ja siellä oli melko kapea käytävä, joka oli täynnä ovia. Selvästikin sinne oli yritetty saada mahtumaan mahdollisimman monta pientä huonetta.

Reseption, jos sitä sellaiseksi voi sanoa, oli pienessä korkeintaan vaatehuoneen kokoisessa kopperossa. Meidät otti vastaan nainen, joka ei puhunut englantia juuri ollenkaan. Jonkinlaisella yksittäisten sanojen hapuilulla ja elekielellä siinä yritettiin selvitellä asioita, kunnes paikalle tuli mies, joka puhui ihan hyvää englantia.  Ystävällisen tuntuisia ihmisiä olivat kyllä. Me saimme kolme avainta, yhden alaoveen, yhden käytävän oveen ja yhden huoneen oveen. Erityisesti käytävän ovi osoittautui muutaman kerran aika hankalaksi. Avain vain pyöri ja pyöri, eikä meinattu saada ovea auki.

Itse huone oli pieni ja ahdas ja siinä oli kaksi erillistä leveähköä sänkyä, jotka täyttivät melkein koko tilan. Sänkyjen välissä oli paikoilleen kiinnitetty yöpöytä (sänkyjä ei siis mitenkään voinut siirtää vierekkäin) ja oven lähellä oli tämän lisäksi pieni kapea pöytä. Yksi tuolikin huoneessa oli (ja kaappi). Nurkassa oli pieni televisio seinätelineessä. Sängyissä oli Portugalistakin tuttu peittosysteemi, eli tässä tapauksessa viltti, jonka alla oli irrallinen lakana. Ei siis mitään pussilakanoita. Miehen sängystä irrallinen peittolakana puuttui ekana yönä, mutta ei se häntä kuulemma haitannut. Verhot olivat aika ohuet, niistä kuulsi läpi yöllä, eikä niitä saanut vedettyä edestä päivisin. Toisaalta emme tajunneet, että parvekkeen puolelta olisi ehkä voinut sulkea ikkunaluukut öisin.

Kadulta kantautuva meteli oli aikamoinen, joten tehokkaasti vaimentavat korvatulpat olivat ainakin minulle välttämättömyys. On vähän vaikea sanoa, mitä meteliä kadulta ei olisi kuulunut, sieltä kun kuului melkein kaikkea mitä kuvitella saattaa: liikenteen melun, huutojen ja sireenien lisäksi ikkunan alla oli vihreä säiliö, johon kaadettiin pulloja, eli särkyvän lasin korvia huumaavaa kilinää sai kuunnella myös yöaikaan. Nukkumisesta ilman korvatulppia ei olisi minulla tullut mitään. Mies kaiketi olisi nukkunut tyytyväisenä, vaikka kadulla olisivat pommit räjähdelleet. Onneksi olin löytänyt apteekista yhdet tehokkaammat silikonitulpat ennen matkaa. Ne vaimensivat metelin lähes täysin. Kun tungin ne korviini, en kuullut yhtään mitään. Niissä on vain se huono puoli, että ainakaan minun korvissani niitä ei voi pitää kauhean monta yötä putkeen, tai korvat tulevat kipeiksi ja menevät pahimmillaan verille. Tosiasiassa ne eivät kai edes ole tarkoitettu nukkuessa pidettäviksi (herää kysymys, missä muussa tilanteessa ihminen muka tarvitsee niin tehokkaita korvatulppia?!). Kolme yötä selvisin ja Bilbaossa käytin sitten vähän kevyempiä silikonitulppia, kun sielläkin kuului kadulta liikenteen ääniä, vaikkakin vähemmän.

Olen jo pitkään kokenut tämän korvatulppa-asian todella hankalaksi, koska joskus sattuu kohdalle tosi meluisia naapureita, eli olisi tärkeää, että joku valmistaisi sopivia ja hyvin vaimentavia tulppia myös pienille korvakäytäville ja sitten jos niitä vielä saisi jostain helposti ostettua… Pehmeät vaahtomuovitulpat eivät mene minulla ollenkaan korviin.

Äänieristys taisi muutenkin olla Anorgassa aika olematon, mutta naapurihuoneissa ei kuitenkaan kukaan mölynnyt häiritsevästi (tai mistä minä tietäisin, kun en öisin mitään tulpiltani kuullut). Ei tämä siis hirveästi häirinnyt, mutta huoneen oven alla oli joka tapauksessa iso aukko, josta käytävän valo paistoi läpi. Huoneen oven vieressä oli käytävän puolella ovi vessaan, joka oli täsmälleen samanlainen ja samankokoinen kuin meidän huoneen kylppäri. Se vessa oli tarkoitettu niille, joiden huoneissa ei ollut omaa vessaa ja siinä tietysti ravasi ihmisiä.

Huoneen puutteisiin voisi ehkä laskea ahtauden lisäksi sen, että pistorasioita oli vain kaksi, yksi ihan huoneen oven vieressä ja toinen vessassa. Miehellä oli tietokone ja puhelin käytössä, minä taas halusin öisin ladata lähinnä kameraa. Puhelin minulla oli tämänkin matkan ajan melkein kokonaan suljettuna, joten siitä ei paljon akku tyhjentynyt. Pystyn myös hyvin olemaan viikon erossa somesta, mihin mieheni ei todellakaan pysty: sen pitää kyllä sinne rakkaaseen Facepukkiinsa päästä kirjautumaan vähintäänkin joka päivä. 😉

Kylpyhuone oli myös pieni ja melko ahdas koppero, mutta oli siellä sentään vähän hyllytilaa ja pyyhekoukut. Suihku oli kyllä ihan hyvä, koska sitä sai pitää sekä ylhäällä että käsisuihkuna. Ja sieltä tuli ihan hyvin vettä, mutta ehkä vähän liiankin kovalla paineella. Vaikka ympärillä oli suihkuverho, lattialle saattoi silti roiskua suihkualtaasta niin paljon vettä, että sellainen vesimäärä pienen kopperon lattialla oli oikeasti vähän epämukavaa ja hankalaa. Lattiapyyhettä ei ollut. Myös vessan ovi oli aika levähtänyt ja rapistunut alaosastaan jatkuvan kastumisen takia ja sitä oli vaikea liikuttaa. Huone oli kuitenkin muuten ihan siisti.

Huomasin, että Espanjassa, tai ainakin täälläpäin Espanjaa, hanavesi haisi ja maistui tosi pahalle. Sellainen kloorimainen haju (ja maku).

Me emme yleensä juo hanavettä matkoilla, vaikka useimmissa maissa, joissa olemme olleet, vesi olisikin ollut juomakelpoista. Espanjassakin vettä olisi kaiketi voinut juoda, ilman että siitä olisi ollut mitään vaaraa, mutta niin kuin sanoin, se oli niin pahanmakuista, ettei sitä olisi pystynyt sen takia juomaan. Pelkkä hampaiden pesukin tuntui vähän äklöttävältä. Ruokakaupassa huomasin paikallisten ihmisten ostavan isoja juomavesipakkauksia, enkä ihmettele yhtään. Tajusin taas, miten onnekkaita me Suomessa olemme, kun hanavesi on niin hyvää. Kyllä olisi autottomalle aikamoinen homma raahata juomavesi kaupoista. Matkoilla sentään selvitään pikkupulloilla, eikä ole kovinkaan paljon muuta ostettavaa.  Mies harmittelee aina, kun muissa maissa ei ole samanlaista pullonkierrätysjärjestelmää ja kaikki muovi menee roskiin. Jos jokaiseen hotellihuoneeseen jäisi niin paljon tyhjiä vesipulloja kuin me jätämme jälkeemme ja kyseisessä maassa olisi pullopantit, joku siivooja voisi kerätä ihan mukavat summat pulloja palauttelemalla.

Lisää San Sebastianista: Patikointia San Sebastianin maisemissa ja Kaunein koskaan näkemäni kaupunki ja San Sebastianin tiedemuseo

 

Hotel Ibis Bilbao Centro – Bilbao, Espanja (hinta 79 e/yö, viivyimme 2 yötä)

Plussaa:

+ mikä ihana sänky!

+ tilaa riittävästi

+ ihan paras kylppäri ja suihku, jossa käyminen oli nautinto

+ ravintola

+ hotellissa ja ravintolassa osataan englantia

+ aamiainen lisämaksusta

Miinusta:

– en minä tästä miinuksia keksi (se maksoi rahaa ja rahalla näköjään saa)

Hotellilla oli kokonaista yksi tähti (*) ja tämä Ibis osoittautui parhaimmaksi hotelliksi, jossa koskaan olemme yhdessä majoittuneet. Mies tosin pitää Prahan Hotel Petriä parempana, ja tavallaan nämä kaksi voivatkin olla jokseenkin yhtä hyviä. Perustelisin Ibiksen paremmuuden sillä, että en löydä siitä yhtään varsinaista huonoa puolta, kun taas Hotel Petrissä oli yksi: huoneiden välinen äänieristys.

Luultavasti muilla hotelleilla ei ole ollut sitä yhtäkään tähteä, ja mistä näistä tähtiluokituksista edes tietää, ne kun ovat lukemani mukaan sen verran epämääräisiä ja maasta toiseen vaihtelevia juttuja.

Heti sisään astuessani vakuutuin Ibiksestä. Täällähän on oikein kunnon aula ja reseptiontiski (no joo, sellainen oli kyllä Prahan Hotel Petrissäkin, joka siis oli melkein yhtä hyvä). Aulan yhteydessä oli baari ja ravintola ja tilaa oleskella. Ibiksen reseptionista saimme kartan ja vinkkejä ja neuvoja sekä karttaan piirrettyjä reittejä kaupungilla kiertelemiseen. Huoneemme oli neljännessä (tai suomalaisittain ajateltuna viidennessä) kerroksessa. Pitkiä käytäviä ja paljon ovia, näytti ihan oikealta hotellilta. Ibiksessä palvellaan myös sujuvasti englanniksi, onhan se iso ketjuhotelli.

Ibis on siis ketjuhotelli ja huoneet yleisilmeeltään yksinkertaisia ja persoonattomia, mutta sillä ei ollut mitään väliä. Huoneessa oli mielestäni tilaa ruhtinaallisesti, vaikka kuvista se ei ehkä niin näykään. Joka tapauksessa tilaa oli paljon siihen nähden, mihin olemme yleensä majapaikoissamme tottuneet. Myös kylpyhuone oli tilava. Sekä huoneessa että kylpyhuoneessa oli isot peilit. Sänky osoittautui aivan uskomattoman ihanaksi ja pehmeäksi. En tiedä, minkälaiset patjat siinä oli, mutta mitään jousituksia en tuntenut. Se vain muotoutui allani juuri niin kuin pitääkin. Tämä punkkahan oli parempi kuin kotona! Sekään ei haitannut, että peittoja oli vain yksi, koska se oli tosi jättikokoinen ja hyvä peitto. En huomannut, että siitä olisi tullut minkäänlaista riitaa vieruskaverin kanssa, hyvin sen alle molemmat mahduttiin.

Sänkyä vastapäätä oli seinässä televisio ja ikkunan puolella puiset pöytä- ja penkkitasot, tuoli ja henkari-/hyllykkösysteemit. Ei mitään luksusta, mutta siistiä, käytännöllistä ja yksinkertaista. Ikkunassa oli hyvä pimentävä rullaverho tavallisten verhojen lisäksi. Kylpyhuoneessakin oli runsaasti tilaa ja suihku, jossa käyminen oli nautinto. Yleensä meillä on ollut varaa vain ahtaisiin kopperoihin ja liukkaisiin suihkuverhoihin, jotka eivät kauheasti houkuttele pesulle, mutta Ibiksessä oli hieno, tilava suihkukaappi.

En keksi tästä hotellista yksinkertaisesti mitään huonoa sanottavaa. Edes joka paikkaan (= jopa sängylle) asetellut mainosplakaatit eivät häirinneet. Ehkä pyyhkeitä olisi voinut olla yksi enemmän (käsipyyhkeeksi). Lattiapyyhe oli ja lattia välttyi kastumasta, kun astui pyyhkeelle suihkusta tullessa. Jos yksi tähti on näin hyvä, mihin ihminen muka tarvitsee kahta, kolmea, neljää tai viittä? En tarvitse ketään laukkujani kantamaan, enkä muutenkaan mitään ”ylimääräistä” palvelua, kunhan nyt siivooja käy, se riittää. Tietysti, mitä enemmän paikassa oleilee, sitä tärkeämpää sen viihtyisyys on. Jos huoneeseen jotain enemmän vielä kaipaisi, niin siinä voisi tietysti olla jotain nojatuoleja, sohvaryhmiä tms., mutta se nyt ei ole mitenkään välttämätöntä ja sitä suuremmat tilat nyt ainakin olisivat ihan turhia, kun ei siellä hotellihuoneessa kuitenkaan yleensä tule kovin paljon aikaa vietettyä.

Alhaalla oli tosiaan vielä ravintola, josta ruokaa sai 24 h/vrk. Se on iso plussa ja lisää viihtyisyyttä huomattavasti, kun illalla saa olla rauhassa ja syödä omalla hotellilla, eikä tarvitse etsiä mitään ruokapaikkoja ulkoa, jos ei jaksa tai halua.

Kadulta kuului jonkin verran liikenteen meteliä. Autot tööttäilivät kovasti ainakin päivisin, mutta yöt selvisin kuitenkin hieman kevyemmillä silikonikorvatulpilla. Huoneen ikkunasta oli ihan kiva näkymä vilkkaalle kadulle ja vastapäisiin taloihin, joiden ikkunalaudoilla oli kukkaruukkuja ja parvekkeilla ja kattoterasseilla isompiakin kasveja. Naapurihuoneista ei kuulunut mitään eli äänieristys vaikutti siinä suhteessa hyvältä.

Ibiksen hinta näkyi ulkona olevassa mainostaulussa olevan 79 e/vrk. En muista, mikä hinta me siitä maksettiin, oliko se juuri tuo sama, sitä luokkaa kuitenkin, mutta joka tapauksessa hinta meni reippaasti normaalin max 50 e/yö –budjettimme yli. Aamiaiset maksoivat vielä erikseen.

Aamiaisella söin mielelläni espanjalaista perunamunakasta, croissantteja ja voitaikinasta tehtyjä suklaapullia (nyt kun matkalla ollessa annan itselleni luvan syödä vehnää, niin näitä croissantteja kyllä menisi alas enemmänkin, leivistä ja muusta en niin välitä). Suosikkini oli kuitenkin hedelmäsalaatti tuorejuustolla ja suklaahipuilla. Hedelmäsalaatissa ei ainakaan vaikuttanut olevan mitään säilykehedelmiä, vaan se oli ihan tuoretta tavaraa. Mies söi leipiään ja lihojaan, joita se aina syö. Kaikenlaisia muroja, rouheita, jogurttia yms. oli tarjolla myös. Suklaahipuista erityismaininta, koska sellaisia en ole ennen hotelliaamiaisilla nähnyt. Miehen mielestä tomaatit olivat epähygieenisesti tarjolla, koska niitä piti itse leikkailla paljain käsin, jos ei ottanut kulhosta kokonaista tomaattia. Siis ainakin niitä olivat jotkut siellä leikkailleet ja jättäneet osan siihen. Muuta kummallista emme huomanneet. Paitsi että olin maistavinani, että kuuma vesi oli sitä kloorimakuista hanavettä ja minulta jäi siksi tee juomatta.

Lisää Bilbaosta: Rosoinen ja värikäs Bilbao, aito kaupunki ja Bilbaon kissamummo

ja Baskimaan safkoista

 

Hotel Petr – Praha, Tsekki (kolme yötä)

Tästä hotellihuoneesta ja aamiaisesta voi katsoa lisää kuvia tästä Prahan jutusta.

Plussaa:

+ huoneessa kaikki, mitä hotellihuoneelta odottaa

+ hyvä kylpyhuone ja suihku

+ hinta/laatusuhde erittäin hyvä

Miinusta:

  • huonohko äänieristys, viereisen huoneen meteli viimeisenä yönä

Prahassa meidänkin minibudjetilla (max 50 e/yö) oli mahdollista majoittua asiallisessa hotellissa, jossa kaikki oli niin kuin hotellissa kuuluu olla. Ansaitsee kärkipaikan tässä vertailussa yhdessä Bilbaon Hotel Ibiksen kanssa.

Hotellissa oli asiallisen näköinen aula ja reseption-tiski. Huoneessa näytti hotellihuoneelta. Siellä oli kunnollisen sängyn ja petivaatteiden lisäksi peilipöytä, tuoli, televisio ja jääkaappi sekä vedenkeitin. Huoneessa oli tarpeeksi kaappi- ja naulakkotilaa vaatteille. Kylpyhuoneessa oli tarpeeksi laskutilaa tavaroille ja paikkoja pyyhkeille sekä erinomainen suihku, jota pystyi pitämään sekä ylhäällä että käsisuihkuna. Pyyhkeet olivat asiallisia ja niiden vaihtaminen oli asiallisesti hoidettu. Sai itse päättää, halusiko niitä vaihdettavan päivittäin vai ei.

Hotellin aamiaisbuffet oli myös ihan hyvä (munakokkelia olisi kyllä saanut olla useammin). Tarjolla oli myös jonkinlaista gluteenitonta rouhetta (mysliä/muroa tms.). Ainoa miinus hotellissa oli huonohko äänieristys ja metelöivät saksalaiset viimeisenä yönä. Nukkuminen hoitui kyllä tulpat korvissa, mutta kun ne löystyivät, heräsin välillä kovaan pälätykseen.

 

Rooms Ambrozic – Ljubljana, Slovenia (48 e/yö, vietimme kolme yötä)

Plussaa:

+ sijainti lähellä Lohikäärmesiltaa, keskustassa, vajaa kilometri juna-/bussiasemalle

+ huoneessa oli ilmastointi, jonka sai halutessaan päälle ja pois päältä

+ ikkunasta oli kaunis näkymä Ljubljanica-joelle ja Lohikäärmesillalle

+ kyllä, tämä oli sijaintiinsa nähden edullinen

+ sänky oli ihan asiallinen

+ suihkukaappi

Miinusta:

– aika vaatimaton sisustus, ei tuolia, ei kaappeja, ei hyllyjä tai naulakoita, ei yöpöytiä

– kylpyhuoneessa ei pyyhekoukkuja, eikä minkäänlaista laskutilaa tai telinettä edes vessapaperirullille, vaikka kylppäri muuten olikin siisti ja asiallinen

– pyyhkeitä tuotiin miten sattuu

– rakennus ulkopuolelta ja käytävien puolelta vähän rapistuneen oloinen

– jonain iltana ylhäällä katonrajassa näkyi jotain pieniä ötököitä, jotka ei tosin meitä häirinneet, koska pysyivät siellä

– aamiaista ei ollut tarjolla

– reseption vähän kauempana samalla kadulla

– televisiota ei ollut, jos joku nyt sellaista kaipaa

– erittäin yksinkertainen ja vaatimaton, ei mitään ylimääräistä

Rooms Ambrozic on sisustukseltaan vaatimattomin majapaikka, mihin olemme miehen kanssa eksyneet. Sijainti melko ydinkeskustassa, lähellä Lohikäärmesiltaa. Huoneen ikkunasta näkyi joelle ja Lohikäärmesillalle. Huone oli siisti, mutta erittäin vaatimaton. Mitään ylimääräistä ei ollut. Vain parisänky, sohvasänky, keikkuva pöytä ja vaatetanko muutamalla henkarilla. Ei edes tuolia. Sänky oli kuitenkin ihan hyvä ja asiallinen. Korkealla sänkyjen yläpuolella oli jokin parven näköinen kaiteeton ”hylly”, josta ei tiedetty, oliko sekin tarkoitettu nukkumiseen, vai mihin. Sinne ei kuitenkaan päässyt kiipeämään mitenkään.

Kylpyhuone oli myös siisti, tosin pyyhkeitä tuotiin vähän epämääräisesti, välillä pieniä ja välillä suuria. Minua häiritsi lähinnä se, ettei mitään laskutilaa tavaroille ollut pesualtaan reunoja lukuun ottamatta. Edes pyyhkeille ei ollut pyyhekoukkuja, eikä vessapaperirullalle telinettä. Kaikki rullat ja pyyhkeet keikkuivat yhden ainoan seinätelineen (vai oliko se kuivatuspatteri?) päällä. Mitään tämän suurempaa valittamista ei kuitenkaan ollut, koska huone oli siisti ja sijainti oli hyvä. Ulkoapäin talo näytti paikoin vähän ränsistyneeltä, mutta se ei meitä haitannut. Keskeisen sijainnin takia kadulta saattoi kuulua meteliä, joten korvatulpat olivat ainakin minulle nukkuessa tarpeen.

Tässä painoi enimmäkseen sijainti, ts. näin keskustasta ei tämän kummoisempaa meidän budjetilla (max 50 e/yö) ja kylppärivaatimuksella saanut.

Lisää Ljubljanasta: From Ljubljana with Love

 

Museum Hostel – Koper, Slovenia (50 e/yö, vietimme kolme yötä)

Plussaa:

+ melko tyylikäs sisustus pienessä tilassa

+ oma pieni keittiö astioineen ja pieni ruokapöytä baarijakkaroineen

+ kiva makuualkovi, jossa kivat hyllyt ja televisio

+ hyvin laskutilaa tavaroille, esim. hyllyillä ja yöpöydillä

+ viihtyisä, kodikas, hyvin varusteltu

+ keskustassa, lyhyt matka meren rantaan

+ vanhan kaupungin kujat heti kulman takana

+ hyvät mahdollisuudet syödä omassa huoneessa

+ jos olet hobitti, ota tämä 😉

Miinusta:

  • huoneisto tosi minikokoa, ikään kuin hobittikolo, vaikka liian ahtaalta ei itse huoneessa kuitenkaan tuntunut (ehkä me olemme niin pieniä…? 😉 )
  • vessa oli oikeasti aika matala ja ahdas
  • suihku ahdas, lattiankastumisongelma sekä suihkun että minilavuaarin kanssa
  • aika ohut peitto, vaikka paksumpaa ei kyllä niin lämpimässä olisi tarvinnutkaan
  • hyttysiä (eivät varsinaisesti kuuluneet kalustoon, mutta tunkivat sisään avonaisesta ikkunasta)
  • ei aamiaista, mutta hyvät mahdollisuudet syödä omassa huoneessa tai vaikka pihalla

Koperissa hintataso oli sen verran alhaisempi kuin pääkaupungissa, että samalla rahalla (max 50 e/yö) sai vähän tasokkaamman ja mukavasti varustellun huoneen. Tämä oli ikään kuin minikokoinen huoneisto, minikeittiöllä ja makuualkovilla. Oli jääkaappi, keittolevy ja astioita, viinilaseja myöten. Yksi kivoimmista majapaikoista.

Sisäänkäynti huoneeseen oli mukavalta ja suojaisalta pihalta. Meidän huoneisto oli maan tasalla ja yleensä ollaan aika tarkkoja siitä, että maan tasalta ei oteta, jos rakennus on jossain kadun varressa, mutta tässähän sitä ongelmaa ei ollut.

Kuvassa Museum Hostellin pihalla… Lisää Koperista: Koperin ihana keskiaikainen vanhakaupunki

 

Hotel Oceano – Sintra, Portugali (45 e/yö, vietimme 4 yötä)

Sintrassa majapaikkamme sijaitsi valtameren rannalla, Praia das Macasissa, 10 kilometriä keskustasta. Neljä yötä maksoi 180 euroa.

Plussaa:

+ valtameri ja rannan läheisyys, upeat rantamaisemat

+ ympäristö melko rauhallista, ei mitään isoja hotellikomplekseja ihan vieressä

+ pieni ja kodikas hotelli

+ hotellin aamiainen oli hyvä, vaikka vihanneksia ei ollut (leivospöytä oli erityisen runsas, mutta tarjolla oli myös hedelmäsalaattia, munakokkelia ja pekonia)

+ huoneen ikkunasta näkyi Praia das Macasin ranta

+ ravintola hotellin yhteydessä oli erinomainen

+ edullinen vaihtoehto kauempana pahimmista turistiryysiksistä

+ museoraitiovaunu lähtee hotellin edestä

Miinusta:

  • matkat bussilla keskustaan ja nähtävyyksille veivät aikaa, vaikka bussiyhteydet olivat ihan hyvät (rauhallisuus, maisemat, ranta ja valtameri kyllä korvasivat tämän)
  • huone oli aika pieni ja ahdas, sänky oli kahdelle kapea ja siinä oli vain yksi peitto irrallisella lakanalla, eli ei pussilakanaa (kaapissa olisi ollut lisävilttejä, jos niitä olisi tarvittu), sänky myös natisi aika tavalla, mutta nämä ei kuitenkaan olleet mitään kovin suuria haittoja
  • vanha pieni kuvaputkitelevisio (vaikka en minä nyt televisiota hirveästi katsele, niin kuvaputkilaitteita en oikeasti katsele, koska en siedä niiden välkettä)
  • kylpyhuoneessa oli vain amme, jollaista en halunnut käyttää
  • vain kädessä pidettävä suihku, eli hiusten peseminen oli aika hankalaa taiteilua ammeen pohjalla liukastellen, kun toinen piti suihkua pään päällä

Hotellin aamiaishuone: (aamiaisesta löytyy kuvia Sintran jutusta.)

 

Plus Berlin – Berliini, Saksa (49,66 e/yö, vietimme neljä yötä)

Jonkinlainen hotellin ja hostellin yhdistelmä.  Sijaitsee Berliinin itäpuolella värikkäässä Friedrichshainin kaupunginosassa lähellä Spree-jokea, Oberbaumin siltaa ja East Side Galleryn toista päätä. Alexander Platzille on hotellilta noin kolmisen kilometriä.

Plussaa:

+ huoneessa tilaa riittävästi, ehkei nyt ihan tanssisalia tarvittaisi, mutta tästä ei paljon puuttunut

+ hotellissa oli ravintola

+ aamiainen (erillismaksusta)

+ huoneessa oli tilava kylppäri ja suihkukaappi (tosin suihku oli vain ylhäällä kiinni)

+ huoneessa oli tallelokero!

+ sopii sellaisille, jotka haluavat hieman erikoisempaa hotellikokemusta, mutta kuitenkin huokeaan hintaan

+ hinta/laatusuhteeltaan hyvä

+ katutaide!

Miinusta:

  • jonkinmoista meteliä öisin käytävillä, joten korvatulpat olivat tarpeen
  • yhtenä iltana meitä ei tultu palvelemaan ravintolassa

Huone oli iso ja korkea. Siellä oli isot ikkunat niin korkealla, että piti kiivetä ikkunalaudalle, jos halusi nähdä ulos (tietysti kiipesinkin).

Kalustus:  sängyt, kirjoituspöytä, kova nahkasohva, vaatekaappi, iso peili. Kaapissa tallelokero.

Rakennus oli melkoisen iso ja sokkeloinen, vanha koulurakennus vuodelta 1891. Vaikuttavan suuria portaikoita ja muutenkin aika jännittävänoloinen paikka. Berliinin katutaide oli käytävillä, aulassa ja sisäpihalla näkyvästi esillä.

Plus Berlinissä on käsittääkseni myös isommille porukoille sopivia hostellihuoneita, joten nuorta porukkaa oli aika paljon. Sopiikin ehkä hyvin ”nuorekkaampaan makuun”. Meillekin tämä sopi ihan hyvin, vaikka meillä onkin ikää kertynyt, olemme ilmeisesti mieliltämme nuoria…?

Sauna ja uima-allaskin olisi ollut, mutta emme ehtineet käydä niitä edes vilkaisemassa, koska päivät menivät ympäri Berliiniä kolutessa ja huoneessa vietettiin lähinnä vain yöt.

Berliinissä katutaidekierroksella

Syksyisiä Berliinin kuvia

Loppusanat:

Matkablogeja jonkin verran seuranneena kuvittelisin, että 50 euroa (eli yhdelle maksettavaksi jää 25 euroa) yöstä on aika minimaalinen budjetti, ellei nyt sitten ole kyse jostain hostellidormeissa majoittumisesta, mitä me emme harrasta. Yksin tästä tasosta saisi todennäköisesti maksaa saman hinnan kuin me maksamme kahdelta, koska yksin matkustaminen tulee yleensä aina kalliimmaksi. Jos haluaisimme päästä vielä halvemmalla tai tosi halvalla, meidän pitäisi tyytyä vähintään jaettuihin kylpyhuoneisiin ja sellaiset taas eivät ole minun juttuni (mies kyllä selviäisi vähemmällä ja on selvinnytkin, silloin kun on matkustellut yksinään).

Majoitukset etsimme aina hotelleista tai vastaavista majoituslaitoksista. Mitään airbnb:tä en periaatesyistä kannata, kun ajattelee, miten sellainen systeemi voi levitessään tehdä paikallisten ihmisten asumiselle ja viihtyvyydelle hallaa. Tämä on vain minun mielipiteeni. Tunnen ihmisiä, jotka ovat airbnb-majoituksia käyttäneet ja jokainen tekeekin oman valintansa tarpeittensa mukaan. Itse haluan stressata mahdollisimman vähän siitä, voiko majoittajaan luottaa ja onko asumus sellainen kuin on luvattu jne. Ihan hyvin voin lyhyet reissuaikani asua hotellissakin. Toki esimerkiksi oma pieni keittiö on kiva ja tästäkin jutusta löytyy tosiaan yksi keittokomerollinen vaihtoehto.

Tietenkin matkailu on monin paikoin räjähtänyt aika lailla käsistä ja se on saanut miettimään omaakin matkustelua: mitä minulla on ihan oikeasti tarve päästä näkemään ja kokemaan, ja mikä on ekologista? Ei ole esimerkiksi järkevää lähteä sellaisiin ryysiksiin ja turistirysiin, joissa en hyvin todennäköisesti viihtyisi, vaikka ne olisivat kuinka kuuluisia paikkoja. Lentämistä tulen tässä lähiaikoina pohtimaan ihan omassa postauksessaan, siis lentämisen jättämistä, paristakin painavasta syystä, joista kumpikaan ei ole raha (vaikka rahaakaan ei kyllä ole liioin tuhlattavaksi). Ja taidanpa siinä jutussa sitten kertoa vähän tulevista matkasuunnitelmistakin.

Noin yleisesti ottaen, majoituksia on ollut laidasta laitaan. Jossain on ollut ”puutteita” ja hyvinkin yksinkertaiset puitteet, jossain muualla taas on ollut ”kaikki kohdallaan”. Samalla rahalla on saanut maasta, kaupungista ja sijainnista riippuen vähän erilaista varustetasoa. Kaikkialla on kuitenkin ollut aina siistiä ja puhdasta ja vähintäänkin sängyt, vessa ja suihku ja suljettava ovi. Tähän mennessä 50 euron yöbudjetti on ylittynyt huomattavasti vain yhdessä maassa, Espanjassa. San Sebastianissa ja Bilbaossa oli pakko joustaa parilla kympillä, koska toiveiden mukaista huonetta kahdelle ei vain löytynyt huokeampaan hintaan.