plasmapallo

Halkaistu koira ja muita sisäelimiä San Sebastianin tiedemuseossa

Maanantaiksi oli luvattu sadetta koko päiväksi, joten päätimme jo edellisenä iltana, että ainakin osa päivästä vietettäisiin jossain museossa. Maanantaisin melkein kaikki museot olivat tietysti suljettuja ja ainoaksi vaihtoehdoksi jäi lopulta tiedemuseo Eureka, joka sijaitsee kauempana San Sebastianin keskustasta. Sinne pääsi kuitenkin ihan kätevästi bussilla nro 28.

Perillä taivas oli harmaa ja pilvinen, mutta vieläkään ei satanut. Se oli ihan hyvä juttu, koska heti pihalla meidät vastaanotti mielenkiintoisen näköinen kokoelma rakennusten pienoismalleja. Niiden kiertelemisessä ja katselemisessa meni jonkin aikaa.

Itse museo, Eureka, oli osittain samanlainen kuin tiedekeskus Heureka Vantaalla (tosin tässä pitää nyt ottaa huomioon, että viimeisestä käynnistäni on voinut kulua jo parikymmentä vuotta, tai ainakin melkein, en edes muista). Samat Foucaultin heilurit ja plasmapallot löytyivät täältäkin. Nuo plasmapallothan taisivat olla joskus 90-luvun lopussa tai vuosituhannen vaihteessa muotia ja niitä myytiin pienempinä versioina valaisinosastoillakin. Itsekin harkitsin silloin nuorena sellaisen ostamista, olihan se niin ihmeellisen makean näköinen pallo, mutta en kuitenkaan sellaista sitten lopulta hankkinut. Varmaan ihan hyvä niin…

Höh. Höh. Höh… Olisin halunnut planetaarioon ja simulaattoreihin…

Olin vähän harmissani siitä, että planetaario oli remontissa ja kovasti odottamiini simulaattoreihinkin olisi päässyt vasta kello 16-19. Siellä olisi ollut virtuaalivuoristoratoja ja muita jänniä juttuja. Höh. Ihan kiva kohde tämä Eureka kuitenkin oli, eikä väkeäkään tietysti ollut meidän lisäksi keskellä maanantaipäivää kuin kourallinen, eli kierrellä ja katsella sai kyllä ihan rauhassa.

Eurekassa oli siis mm. kaikenlaisia fysiikan vempaimia. Siellä pääsi myös itse kokeilemaan erilaisten tutkimustulosten paikkansapitävyyttä. Tämän lisäksi Eurekassa oli myös eläviä eläimiä. Yhdellä osastolla oli esimerkiksi gekkoja, myrkkysammakoita ja käärmeitä.  Sen lisäksi oli osastoja, joissa sai testailla omaa notkeuttaan, reaktionopeuttaan, kehonsa vesimäärää jne. Peiliosasto ja etenkin peililabyrintti oli ihan hauska.

Pääsin myös selvittämään, kuinka harvinainen olen ulkoisilta piirteiltäni. Minulta kysyttiin esimerkiksi kasvojen ja huulten muotoa ja silmien ja hiusten väriä. Minulle kone antoi vastauksen, että vain kuusi (6) 134 165 kävijästä on ollut piirteiltään samanlaisia kuin minä. Että taidan sitten olla aika eksoottinen tapaus!?

Museon kaikkein parasta antia oli kuitenkin anatomian osasto, jonka ovella oli isot varoitustekstit neljällä eri kielellä. ”Very important! All the human and animal pieces of this exhibition are real and can hurt your sensitivity.” Sepäs kuulosti kumman lupaavalta. Siellä vierähtikin sitten hetki jos toinenkin kaikenmaailman porsaan sikiöitä, koiran keuhkoja, ihmisen aivoja, sydämiä ja muita sisäelimiä tuijotellessa. Olihan siellä tietysti pääkalloja ja luurankokin. Siellä oli jopa melkoisen hurjannäköinen halkaistu koira, jonka sisäelimet näkyivät toiselta puolelta ja kuono ja jalat oli jätetty karvaisiksi.

Tässä museossa vierähti mukavasti useampi tunti, eivätkä kaikki osastot olleet edes auki, eli jonkin verran jäi vielä näkemättäkin. Sadetta ei kovista lupauksista huolimatta tämänkään päivän aikana saatu, eli ehdittiin vielä oikein hyvin kiertelemään ja kävelemään myös kaupungille ja rannalle.

Edit: Ai niin, onhan minulla nyt Youtubessakin yksi pieni video San Sebastianin patikkapoluista. Sellaista tavanomaista huiskintaa, koska en jaksa koskaan keskittyä noudattamaan isin ja äidin neuvoja, mitä kunnolliseen videokuvaamiseen tulee. Haha.

https://www.youtube.com/watch?v=pJj6JgaIvt0

P.S. Ilmoittelinkin jo viimeksi, että blogin erillinen Facebook-sivu jää pois… Olen tosi laiska kaiken ylimääräisen somettamisen kanssa. Blogi jatkaa entiseen malliin ja linkit uusimpiin juttuihin julkaistaan omalla Facebook-sivullani. Seurailla voi myös Instagramissa.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply