Ensilumi Vanhan Vaasan raunioilla

Länsirannikolle tulee harvemmin mitään asiaa, koska olen ihan toisesta suunnasta (eli Kotkasta) kotoisin. Pohjanmaalla käytiin kyllä kolme vuotta sitten, Lapualla. Vaasassa olin ennen viime viikon reissua käynyt vain kerran ja siitäkin oli ehtinyt vierähtää 25 vuotta. Lähdin siis mielelläni mukaan pikaiselle yhden yön syysreissulle, kun sellaiseen tarjoutui tilaisuus. Kuvittelin, että pääsisin kuvailemaan syksyistä Vaasaa, mutta aika talvisia lumikuvia tällä reissulla kuitenkin tuli räpsittyä… Lokakuista ensilunta, olkaapa hyvä…

Tällä kertaa suuntasimme Vaasaan, koska miehellä sattui olemaan siellä asioita. Junamatka Helsingistä kesti 3,5 tuntia. Huiman kyydin tarjosi Pendolino, se virtaviivainen italialainen juna (tämän muistan aina mainita, kun pääsen Pendolinoon, siihen ’virtaviivaiseen italialaiseen junaan’). VR:n liput olivat sen verran ylihintaiset, että hotelliksi valittiin (tietenkin) halvin mahdollinen, Omenahotelli Vaasan keskustassa (69 euroa/ yö).

’Köyhän naisen matkablogi’ esittelee, Omenahotelli, melkein säädyllistä majoitusta…

Omenahotellissa ei ole henkilökuntaa, kuten useimmat varmaan tietävätkin. Sisään mennään ovikoodeja näpyttelemällä. Hieman ankeaahan siellä oli, jos nyt joku yksi sana pitäisi keksiä kuvaamaan omaa kokemustani. Huone oli ihan ok ja kyllä siinä yhden yön ihan hyvin nukkui. Jos vertaa viimeiseen hotelliimme ulkomailla (Ibis Bilbao), niin tämä ei kyllä yltänyt samalle tasolle viihtyisyydeltään, tai edes siisteydeltään, mutta olipahan joku luukku, jossa nukkua.

MOITTEEN SANA: tyynyliinoissa oli mustia karvoja ja hiuksia (siis sekä että)! Niin kuin olen joskus saattanut todeta, kotimaassa täysin säädyllistä majoitusta ei saa pikkurahalla. Muuten huone ja kylpyhuone olivat ihan siistejä. Tuoleissa oli vähän pinttyneitä tahroja, mutta siinä se.

Plussaa oli se, että huoneessa oli lämpimämpää kuin kotona (piti oikein ottaa villatakkia pois) ja että huoneessa oli ihan mukavasti huonekaluja. Ikkunoiden puolella oli iso pöytä, löystyneen näköiset sohvasänkytuolit ja pari tavallista tuolia. Vähän ahdasta siellä pöytänurkassa oli, mutta se nyt ei hirveästi haitannut. Pistorasioita oli riittävästi. Keskellä huonetta seisoi tilanjakajana vaatenaulakko/ hyllykkö. Huoneessa oli myös mikroaaltouuni, vedenkeitin, teepusseja ja jääkaappi omassa punaisessa hyllykössään, ei tosin käytetty niistä mitään. Katosta roikkui jättimäinen televisio.

Seinällä oli muuten myös iso ja hempeän värinen merimaisema-maalaus…

Vaikka tässä huoneessa oli näin paljon kaikkea, tästä tuli minusta jotenkin laitosmainen fiilis. Viimeisin ulkomaan hotellikokemuksemme (Ibis, Bilbao) oli yksinkertainen ketjuhotellihuone täynnä mainosplakaatteja, mutta pidin sitä silti jotenkin mukavana ja viihtyisänä, sellaisella hotellimaisella tavalla, niin että siihen ikään kuin saattoi kotiutua väliaikaisesti. No, Omenahotelli kyllä menetteli, kun luksukseen ei ole varaa. Edulliseen yöpymiseenhän se kai on tarkoitettu (ja edullisella tarkoitetaan tässä Suomen oloissa edullista). Yöllä oli melkoisen rauhallista, korvatulppia vaati lähinnä käytävältä kantautuva satunnainen ovien pauke.

Mitä näimme Vaasassa…

Saavuttiin Vaasaan vasta illalla yhdeksän aikoihin. Suurimman osan matkasta oli ollut pimeää, eli eipä siinä mitään maisemia paljon menomatkalla nähty, kun ikkunan takana näkyi suurimmaksi osaksi vain pelkkää mustaa. Jossain vaiheessa maa alkoi hohtaa valkoisena ja valkoista vihmoi lisää taivaan täydeltä. Ihanaa, lunta! Tuuli oli kyllä vähän ärsyttävä, kun se painoi kaiken taivaalta tulevan tavaran päin pläsiä heti kun jalkauduimme Vaasan asemalle. Omenahotelli oli siinä melkein tien toisella puolella. Vietiin reput huoneeseen ja lähdettiin etsimään ruokapaikkaa.

Käveltiin torille ihmettelemään jotain patsasta ja päädyttiin lopulta Kokokanaan syömään jonkinlaiset hienot lohisalaatit. Melko kallista (siis köyhän naisen matkablogin näkökulmasta), mutta ihan hyvää. Sen jälkeen pyörittiin vielä jokunen kortteli ympäri. Ei siinä pimeässä lumituiskussa mitenkään kovin hyvin Vaasan keskustasta selvää saanut. Jotain haalaripukuisia opiskelijoita siellä oli liikenteessä ja jonottamassa yhdellä ovella, mutta muuten oli aika väljän ja rauhallisen näköistä. Ajattelin, että olisipa kiva asua tällaisessa sopivan kokoisessa kaupungissa, jossa on illalla näin rauhallista. Keskiviikkoilta siis oli kyseessä. Tosin sääkin saattoi vähän rajoittaa ulkoilijoita, enpä tiedä.

Avointa ruokakauppaa ei kymmenen jälkeen enää löydetty, joten aamulla piti turvautua syömättä jääneisiin matkaeväisiini: yksi banaani, yksi satsuma ja pähkinäpussi, jotka jaomme puoliksi (minulle se riitti aamiaiseksi ihan hyvin). Rautatieaseman kahvilassa olisi ollut myös jonkinsortin yksinkertainen aamiainen tarjolla maksusta, mutta se oli kuvauksen mukaan sen verran yksinkertainen, ettei siitä meidän mielestä kannattanut maksaa.

Alla kuva seuraavan päivän retkeltä Vanhaan Vaasaan. Raunioiden lähellä oli grillikioski (”Rauniokioski”) ja tuolla taaempana näkyvässä rakennuksessa kauppa ja joku kahvilakin siinä taisi olla…

Vanhan Vaasan raunioilla…

Vaasaan ei tule tosiaankaan kovin usein lähdettyä eli halusin ehdottomasti käyttää tilaisuuden hyväkseni ja tutustua nähtävyyksiin. Seuraavana päivänä olin päättänyt mennä yksin bussilla katsomaan seitsemän kilometrin päässä keskustasta sijaitsevaa Vanhaa Vaasaa, sillä aikaa kun mies oli asioillaan.

Lähdin aamupäivällä puoli yhdentoista bussilla. Linjan numero oli 4, vaikka olisi sinne lähelle kai mennyt pari muutakin bussia. Tämä bussi kulki tunnin välein. Oltiin katsottu edellisenä iltana pysäkki hotellin läheltä, asemaa vastapäätä. Bussimatka taisi kestää melkein puoli tuntia. Jossain lähiöissä se kierteli. Bussissa välkkyi valotaulussa seuraava pysäkki, joten tiesin, missä kohtaa painaa nappia, vaikka näkyi siellä ulkona opastetaulujakin. Ja sen rauniokirkon olisi kyllä huomannut tien vieressä muutenkin, se oli kuitenkin sen verran huomiota herättävä rakennus.

Vaasan kaupunkihan sijaitsi Vanhan Vaasan paikalla ennen vuoden 1852 paloa. Etenkin 1400-1500-luvulla rakennetun Pyhän Marian kirkon rauniot kiinnostivat minua. Tykkään kaikenlaisista raunioista ja etenkin tällaiset rauniokirkot, joissa ei ole kattoa, ovat minusta jotenkin mystisiä ja jänniä paikkoja (yksi mielenkiintoinen rauniokirkko löytyy vanhassa Berliinin jutussa).En ollut aikaisemmin ajatellutkaan, että Suomesta löytyy näin hieno ja vanha rauniokirkko. Nyt löysin kyllä useammista matkablogeista juttuja tästä, kun aloin etsiä tietoa Vaasan nähtävyyksistä.

Lähellä on myös Wasastjernan talo, joka selvisi Vaasan palosta ainoana yksiasuntona. Talon rakennutti vuosina 1780-81 kauppias Abraham Falander, joka aateloitiin myöhemmin nimellä Wasastjerna. Iso valkoinen kivitalo toimii nykyään museona. Museo taitaa kuitenkin olla auki ainoastaan kesäisin. Ei niin, että minä olisin ehtinyt siellä käymään, kun aikaa oli vain noin tunnin verran, mutta pihalla kävin kuitenkin katselemassa. Aika hiljaiselta näytti.

Lunta oli tosiaan satanut aika paljon, eikä raunioille näyttänyt menevän minkäänlaista aurattua tietä tai polkua. Ylitin tien ja jouduin kahlaamaan lumessa ” pellon” poikki jonkun toisen jalanjälkiä pitkin (oli siitä sentään joku mennyt), vaikka lumi oli tietysti uutta ja pehmeää, eikä siinä paljon jalanjäljet auttaneet. Onneksi minulla oli umpinaiset nahkanilkkurit ja villasukat ja villakankaiset housut, jotka hylkivät mukavasti kosteutta, kun siinä tietysti menivät lahkeet ihan lumisiksi. Kengät olisi kyllä saaneet olla vieläkin talvisemmat, mutta kyllä noillakin pärjäsi.  Sen verran oli kuitenkin säätiedotuksia silmäilty etukäteen, että varsilenkkareissa en ollut enää lähtenyt. Vaikka ne nahkaiset ovatkin, niillä ei kyllä olisi ollut tuonne mitään asiaa.

Jee, olin ainoa turisti paikalla! Läheisessä rinteessä oli joku mies pienen lapsen kanssa pulkkamäessä. Ilmeisesti olivat kiertäneet kierroksen raunioissakin, koska siellä oli pulkan jälkiä ja pääsin niitäkin pitkin etenemään. Muita ihmisiä ei raunioiden lähistöllä näkynyt.  Tämä tietenkin miellytti minua, omaa rauhaa arvostavaa ihmistä.

Kiertelin jonkin aikaa raunioita ympäri ja otin kuvia. Se oli kyllä tosi hieno paikka ja olin iloinen, että olin lähtenyt sinne. Minusta oli myös ihan kivaa, kun oli lunta. Siitä sulkeutui raunioihin jotenkin ihan omanlaisensa salaperäinen talvitunnelma. Onneksi ei sentään satanut vettä, mitä olin pelännyt. Vesisateessa olisi ollut huonompi kuvata ja olisi varmaan myös ollut aika kurjan ja harmaan näköistä. Lunta satoi siinä sitten lisääkin koko ajan. Kesäisin paikka näyttää varmaan aika erilaiselta.

Kävin katsomassa myös kellotornia, mutta rinteen toisella puolella näkyviä matalampia raunioita en käynyt katsomassa, koska siitä olisi tullut jo liikaa lumessa pohraamista.

Omat jalanjälkeni kuvassa alla…

Ylempänä rinteessä oli ilmeisesti kellotornin jäänteet (kuva alla)…

Kun olin saanut raunioista tarpeekseni, kävelin takaisin Kauppiaankadulle katsomaan muutaman sadan metrin päässä sijaitsevaa Wasastjernan taloa. Alunperin olin ajatellut kävellä katsomaan myös lähistöllä sijaitsevaa Vanhan Vaasan sairaalaa, mutta siihen ei sitten enää jäänyt aikaa, kun olin päättänyt lähteä pois 12.03 bussilla ja liukkailla kaduilla eteneminen oli aika hidasta. Löysin bussipysäkin Wasastjernan taloa vastapäätä. Lumen takia bussi oli myöhässä enemmän kuin kymmenen minuuttia, mutta tiesin sen tulevan, koska olin nähnyt sen menevän toiseen suuntaan, jossa se kävi päätepysäkillään, lentokentällä.

Ajoin bussilla Vaasan torille, jossa minua jo odoteltiinkin. Käytiin syömässä Panoraman lounasbuffetissa. Siellä sai syödä niin paljon kuin halusi. Jälkiruuaksi oli pannukakkua (saan ottaa vehnäjuttuja matkoilla), enkä suinkaan yhtään liioitellut kermavaahdon kanssa… haha. Kermavaahto on suklaan lisäksi suurinta herkkuani.

Ehdittiin vielä hyvin kierrellä kaupungilla ja nähdä Vaasan kauppahalli, Vaasan kirkko ja pari kauppakeskusta (Rewell-center ja Hs-center). Kaupungilla kadut olivat muuttuneet ärsyttäväksi loskaksi. Jalat kastuivat, yääk! Ei ollut mitään vedenpitäviä talvikenkiä vielä jalassa. Onneksi junassa sai vaihtaa sukat. Villasukat ja kengät ehtivät kuivuakin matkan aikana.

Vaasa vaikutti aika kivalta ja sopivan kokoiselta kaupungilta hyvien liikenneyhteyksien päässä, vaikka se aika kaukana meidän alkuperäisistä kotikaupungeistamme (Kotka ja Lahti) onkin. Itse haluaisin mielelläni asua jossain muualla kuin pk-seudulla. Espoo on tietysti vähän kivempi paikka asua kuin Helsinki, jos on ihan pakko täällä olla, mutta joku siinä silti ärsyttää… Ehkä enimmäkseen ihmispaljous ja ryysis. En todellakaan kaipaa jatkuvasti jotain hemmetin markkinatunnelmaa. Sen lisäksi rakennukset lisääntyvät koko ajan sienirihmastomaisen kavalasti. Täällä on myös pitkä matka ulkoilemaan minun mielestäni ’kivempiin’ paikkoihin, sellaisiin ei rakennettuihin, joissa ei tule ketään vastaan (erakko saarnaa taas, haha). Ei tule siksi edes paljon ulkoiltua. Kaikkialle pääsee bussilla ja sillä tulee sitten mentyä ja lihottua siinä sivussa. Espoossa meillä on nyt vierähtänyt jo kolme vuotta. Sitä ennen asuttiin vajaa vuosi Mikkelissä.

Niin, mitähän vielä Vaasasta sanoisin… Vaasan seudullahan olisi ollut paljon kaikenlaista mielenkiintoista nähtävää. Raippaluoto, sillat ja kalastajakylät esimerkiksi, mutta niitä ei tietysti näin lyhyellä reissulla ehtinyt näkemään. Mihinkään museoon ei myöskään tällä reissulla ehditty. Vaasasta pääsisi myös laivalla Ruotsin puolelle Uumajaan. Mutta joo, tuskinpa sitä reittiä nyt tulee ihan heti lähdettyä menemään, kun ei siellä päin asuta.

Milloin minä viimeksi näille nurkille eksyinkään…

Edellisen Vaasan visiitin tein siis 25 vuotta sitten, kun ajeltiin perheen kanssa Suomi melkein ympäri. Nyt kun tämä Vaasa tuli yllättäen ajankohtaiseksi, tarkistin tuon matkareitin perheen vanhasta caravan-päiväkirjasta, joka minulla on sähköiseen muotoon tallennettuna. Nuorena ei edes tullut niin hirveästi paneuduttua siihen, missä milloinkin pysähdyttiin, ellei paikassa sattunut sijaitsemaan jokin erityinen nähtävyys. Nyt kun vanhan reitin tutkiminen kartalta yhtäkkiä alkoi kiinnostaa, on hyvä, että aiheesta löytyy dokumenttia. Meillä on reissuista myös videota, joten kokemuksiin pystyy palailemaan näin vuosikymmenienkin jälkeen… Ensin ajettiin itäpuolelta Ylämaan, Punkaharjun, Kerimäen, Kontiolahden ja Nurmeksen kautta pohjoiseen. Sitten kurvattiin Kajaanin, Puolankajärven, Ranuan, Kittilän ja Levin kautta Kilpisjärvelle. Kilpisjärvellä kiivettiin Saana-tunturille ja ajettiin vielä Norjan puolelle Skibotniin katselemaan vuoria ja Jäämeren rantaa. Sen jälkeen lähdettiin takaisin etelään päin: Muonion, Aavasaksan, Tornion, Simon, Oulun ja Kalajoen kautta länsirannikkoa pitkin Vaasaan asti. Viimeinen yöpymispaikka taisi olla jossain Harjavallassa. Poria ja Raumaa en muista silti koskaan nähneeni, joten niiden kohdalla minulla on tosiaan kotimaan matkailussa musta aukko. Turun kulma jäi sillä reissulla väliin (Turussahan olen käynyt peräti kolme kertaa tähän mennessä, ja joka kerta linnassa… viimeksi parisen vuotta sitten). Isona alueena lähinnä itäinen Lappi on jäänyt minulla väliin, jos kotimaan matkailusta puhutaan.

Tottakai jokaisen kannattaisi kiertää oma maansa edes kerran ympäri. Suomessa on uskomattoman paljon hienoja paikkoja. Aina ei tarvitse lähteä maailman ääriin, voidakseen nähdä ja kokea paljon. Onhan tämä aika pitkä maa. Suomessa on sitä paitsi yksi asia ylitse muiden. Täällä on aika helppo löytää omaa rauhaa (pk-seudun ulkopuolelta ainakin). Se on sellainen asia, jota itse arvostan. Ei ole mitään hermoille käyvää ryysistä joka notkelmassa ja niemennokassa. Tämä on muistunut mieleen aina, kun on pyöritty Keski-Euroopassa päin. Ajattelen, että olen onnekas, kun voin aina palata takaisin tänne metsien maahan.

Itse tykkään paljon kotimaan matkailusta. Se, ettei sitä tule harrastettua enemmän, johtuu monista eri syistä… Yöpymisen kalleus nyt lähinnä aina ensimmäiseksi mietityttää. Haluaisin pohjoiseen ja junamatka sinne olisi myös aika pitkä (sen lisäksi että se olisi todennäköisesti myös kallis). Ehkä me kuitenkin tässä lisäämme lähimatkailua (myös lähimaihin) sen takia, että haluan vähentää lentämistä. Se johtuu ensinnäkin siitä, että inhoan lentämistä, ja toiseksi, pitäisi ajatella myös ekologisesti. Eihän meillä ole autoakaan, joten miksi lentäisimme?

25 vuoden takaisella Vaasan reissulla kohteina olivat lähinnä Wasalandia ja Tropiclandia. Wasalandiahan taitaa olla nykyään jo lopettanut toimintansa. Muistan, että siellä oli ainakin tosi hieno kummitustalo. Ja laitteet taisivat olla muutenkin aika mieleisiä. Vanhemman pikkuveljen kanssa juostiin aina hirveää vauhtia kieputtimesta toiseen, niin että tuskin ikinä ehdittiin edes syömään millään huvipuistoreissulla. Wasalandia oli sen verran kaukana, että siellä tuli tosiaan käytyä vain tuon yhden kerran. Linnanmäki, Särkänniemi ja etenkin Kouvolan Tykkimäki ehtivät lapsuusaikoina tulla enemmän tutuiksi.

En muista juurikaan nähneeni Vaasan keskustaa 25 vuoden takaisella reissulla. Oulusta on jotenkin samantyyppiset muistot, eli keskustaa en ole nähnyt ollenkaan, vaikka Oulun seudulla olenkin ollut meren rantaa ihmettelemässä. Sitä seuraavana vuonna osallistuin vielä yhdelle lyhyemmälle kotimaan kierrokselle (pyörittiin keskellä), jonka kohokohtia olivat ainakin Särkänniemi, Himos, Rapalan luolat, Valamon ja Lintulan luostarit, Olavinlinna sekä Imatran kylpylä.

Kotimaassa haluaisin tosiaan suunnata pohjoiseen jossain vaiheessa. Ainakin Ouluun ja Rovaniemelle olisi kiva päästä tutustumaan, jos ei sen kauemmas jaksaisi julkisilla mennä. Mieluiten haluaisin mennä Lappiin talvella tai syksyllä, koska en tykkää hirveästi itikoista, joita siellä kesällä on. Haluaisin myös joskus nähdä revontulia. Sellaisia värillisiä. Kun en minä, etelän tyttö, ole sellaisia koskaan nähnyt.

ILMOITUSASIANA: Olen poistamassa Tia Tones -matkablogin Facebook-sivun lähiaikoina, koska linkkien jakaminen kahdella Facebook-sivulla tuntuu turhalta vähäisestä kiinnostuksesta johtuen. Ilmeisesti Facebook myös luulee, että kyseessä on jonkinlainen yritys, jos sillä on oma sivu, koska yrittää koko ajan kerjätä minulta rahaa? Eli ilman maksamista julkaisut eivät välttämättä edes näy juuri kenellekään. En kuitenkaan yritä ansaita tällä blogilla rahaa, enkä mitään muutakaan hyödykkeitä. Blogi on minulle rakas harrastus ja sen toiminta jatkuu normaalisti. Linkit uusimpiin juttuihin julkaisen tästä lähtien vain omalla henk.koht. Facebook-sivullani, voin laittaa ne siellä julkisiksi (saa seurata). Kuvia ja vinkkauksia uusimmista blogijutuista voi nähdä myös seuraamalla Tia Tonesia Instagrammissa. Näköjään tätä blogia voi seurata myös blogit.fi-osoitteessa. En muistanut koko juttua, ennen kuin huomasin joku aika sitten, että olin ilmeisesti laittanut sen sinnekin. Blogloviniin en onnistunut tätä aikoinani lisäämään, vaikka yritin.

Kiitän kaikkia seuraajia, tykkääjiä ja lukijoita <3

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply