Monthly Archives

syyskuu 2017

Baskimaan vihreä rannikko ja ihanat kaupungit

San Sebastian, eli baskin kielellä Donostia, on kaunein koskaan näkemäni kaupunki. Se sijaitsee Atlantin valtameren ja Biskajanlahden rannalla, vain muutaman kymmenen kilometrin päässä Ranskan rajasta.

San Sebastianissa rakennukset ovat uskomattoman kauniita ja koristeellisia, ja kaupunki huokuu hienostunutta ja eleganttia belle epoque -tunnelmaa. Takorautaparvekkeita ja torneja näkyy kaikkialla.

Bilbaossa tunnelma on rosoisempi ja modernimpi. Etniset ryhmät ja eri kansankerrokset ovat näkyvämmin esillä. Bilbao on rosoinen, värikäs, eloisa ja monen kirjava, paikoin futuristinenkin. Se on yhtä aikaa uusi ja vanha… ja ennen kaikkea: aito. Se on paljon muutakin kuin Guggenheim. Eikä Bilbao todellakaan ollut vähääkään tylsä, niin kuin ehkä olin joskus aikaisemmin kuvitellut. Päinvastoin. Oli tosi kiva kierrellä kaupungissa, josta ei tiennyt etukäteen, mitä kaikkea siellä voisi tulla vastaan.

Mieheni on melko kokenut Espanjan kävijä. Hänellä oli ennestään koluttuna Barcelona, Madrid ja Mallorca. Minä taas pääsin Espanjaan, laskutavasta riippuen, ensimmäistä tai korkeintaan toista kertaa. Tarina nimittäin kertoo, että annoin äidilleni ensimmäiset merkit olemassaolostani Espanjan maankamaralla, tarkemmin sanottuna Kanarian saarilla: ”OO Las Palmas, OO Las Palmas…” Tarina kertoo myös, että sain Las Palmasin lomalla sen verran paljon aurinkoa, että minusta tuli siksi hieman keskimääräistä suomalaista ruskeampi. Haha. Niin, tottahan se on, että Las Palmasin reissu oli ensimmäinen ulkomaanmatkani. En usko, että esimerkiksi muutaman kuukauden tai vuodenkaan vanhat matkailijat muistavat reissuistaan sen enempää kuin minä tässä tapauksessa, jolloin matka tehtiin ennen syntymääni. Kyllä se lasketaan?

Nyt pääsin sitten vihdoin käymään Espanjassa ”ihan oikeasti”, en kuitenkaan lähelläkään Kanarian saaria, vaan niin kaukana sieltä kuin mahdollista, Pohjois-Espanjassa ja vielä tarkemmin sanottuna Baskimaassa, joka kaiketi haluaisi olla jopa ihan oma maansa. Baskimaalla tosiaan on oma maineensa, mutta turistille tämä ei juurikaan näy muuten kuin parvekkeille ripustettuina baskinkielisinä banderolleina ja seinäkirjoituksina.

En edes jälkeenpäin pysty sanomaan, kummasta kaupungista tykkäsin enemmän, San Sebastianista vai Bilbaosta. Ne olivat ihan erilaisia, mutta ihastuin silti kumpaankin ikihyviksi. Kaupungit erosivat tietysti vähän myös sijainniltaan, koska San Sebastian on ihan rannalla ja Bilbao enemmän sisämaassa, vaikka Bilbaossakin mentiin toisena päivänä metrolla pitkä matka meren suuntaan… Bilbaossa on myös hieno vanha kaupunki, casco viejo, värikäs joen ranta, kauppahalli, siltoja, ja tietysti se Guggenheim, jota tyydyttiin katselemaan vain ulkoa päin. Molemmat kaupungit oli helppo ottaa haltuun kävellen, mutta Bilbao, vähän isompana, tarjosi tietysti pitempiä kävelymatkoja ja satunnaisia eksymisiäkin. San Sebastianissa on vajaa 190 000 asukasta, kun taas Bilbaossa asukkaita on noin 350 000.

Espanjan kohdetta valitessa valtameri ja pohjoisrannikon maisemat houkuttelivat meitä tällä kertaa eniten, mutta ei minulla olisi mitään muihinkaan Espanjan kolkkiin tutustumista vastaan. En tykkää liian kuumasta, mutta toisaalta toivoin, ettei myöskään hirveästi sataisi. Matkamme ajankohta oli syyskuun puoliväli ja sääennusteet lupasivat etukäteen aika ikävää säätä, etenkin San Sebastianiin.  Aika viileähän siellä lopulta oli. Mittareissa näkyi suurin piirtein viittätoista astetta, mutta saattoi siellä olla pariakymmentäkin. Valtameren läheisyys ja rannalla puhaltava kova tuuli vaikuttivat viileyden tuntuun varmaan aika paljon.

Kyllähän siinä La Conchan hiekalla astellessa muutaman kerran mietti, että pitikö sitä nyt Espanjaan asti lähteä palelemaan…? Ei tehnyt mieli kokeilla veden lämpöä edes sormella, saati sitten varpailla. Jotkut tietysti uhmasivat kylmää tuulta ja valtameren aaltoja, vaikka aurinkoakaan ei näkynyt missään. Iltasellakin La Conchalla näkyi vielä satunnaisia uimareita ja paljain jaloin kävelijöitä. Voi miten olisikin ollut kiva päästä kahlailemaan, mutta liian kylmä, liian kylmä. Hyvä että oli villapaita mukana, edes ohuempi sellainen. Surffareiden suosimalla Zurriolan rannalla tuuli olisi kai ollut jatkuvasti niin kova, että sinne emme juurikaan uskaltautuneet kävelemään.

Sää oli kuitenkin siinä mielessä onnistunut, että lopulta ei kuitenkaan satanut ihan niin paljon kuin ennusteissa luvattiin. San Sebastianissa sää vaikutti melko ailahtelevalta, niin kuin tälle alueelle kaiketi on tyypillistä, mutta sateet tulivat kuuroina. Bilbaossa saatiinkin sitten nauttia melkein helteistä, kun lämpötila kipusi päivisin +26 asteeseen.

Ekana päivänä San Sebastianissa päästiin patikoimaan Ulia-vuoren patikkapoluille.  Aurinkokin välillä pilkisteli ja lämmitti. Oikeastaan se oli melkein täydellinen sää. Jos olisi ollut liian kuuma, jyrkillä kiviportaisilla poluilla kiipeily ei olisi ollut enää kivaa. Aika kova tuuli siellä kyllä iski jossain vaiheessa päin pläsiä. Jyrkänteiset valtamerimaisemat muistuttivat vähän Portugalista (jossa patikoitiin pari vuotta sitten Cabo da Rocalla), mutta toisaalta ne olivat kyllä ihan eri näköisiä, ainakin noin kasvillisuuden puolesta. Jos noin yleisesti ottaen mietin Espanjan ja Portugalin eroja, (niitähän tulee ehkä miettineeksi, kun maat ovat vierekkäin ja molemmissa on nyt käväisty), niin jotenkin minusta tuntuu, että Espanjassa oli kovempi kälätys kuin naapurimaassa, jossa ihmiset ovat ehkä hieman rauhallisempia.  Portugalissa oli myös paljon autiotaloja, joita Espanjassa ei näkynyt yhtään. Yksi sellainen piirre, minkä huomasin San Sebastianissa, oli jatkuva suuteleviin pareihin törmääminen. Ei niin pientä nurkkaa, puistoa tai pusikkoa, ettei siellä olisi ollut joku pari pussailemassa. Olihan se aika veikeää. Bilbaossa en tällaista kuitenkaan huomannut.

San Sebastianin patikkapoluista on tulossa myöhemmin ihan oma maisemapostauksensa.  Samana päivänä ehdittiin vielä kiipeämään Urgull-vuoren Kristus-patsaalle (Urgullin portaat kävivät minusta jotenkin vielä kovemmasta kuntoilusta kuin Mount Ulian polut) ja kävelemään rantabulevardille. Vasta illalla, kun oltiin palailemassa hotellille ja lähdössä vielä syömään, alkoi sataa. Seuraavana päivänä oli luvattu enemmän sadetta ja päätettiin valita kohteeksi joku museo. Koska oli maanantai ja melkein kaikki museot olivat kiinni, kohteeksi valikoitui lopulta kauempana keskustasta sijaitseva tiedemuseo Eureka, ihan vain siksi, että se oli ainoa, joka oli avoinna. Lopulta ei sitten kuitenkaan satanut niin paljon kuin odotettiin. Rannallekin päästiin vielä kävelemään ja kaupunkia ihastelemaan.

Pohjoisrannikkohan on todella mukava (ja ehkä rauhallisempikin) vaihtoehto suomalaisturistien kansoittamille välimeren rannoille. Toki ailahteleva sää voi pelottaa monia. Suomalaisia ei niin hirveästi näkynyt eikä kuulunut, vaikka pois lähtiessä Bilbao-Pariisi –koneessa taisikin olla meidän lisäksemme muutama muukin suomalainen.  Menomatkalla ei sellaista huomattu.

Baskimaassahan syödään tapasten tilalla pintxoja, leipäpalasia, joiden päälle on kasattu kaikenlaista tavaraa. Alueen sapuskoja kehutaan paljon ja San Sebastiania pidetään jonkinlaisena Espanjan ruokapääkaupunkina, joten minun täytyy tehdä erillinen juttu siitä, mitä syötiin ja mitä me paikallisista ruuista tykkäsimme.

Bilbao oli siis tosiaan ihan erilainen kaupunki kuin San Sebastian, vaikka välillä oli vaivaiset sata kilometriä. Se matka taittui mukavasti bussilla, joka hurjasteli vihreiden vuoristomaisemien läpi, mäkisillä teillä ja tunneleissa (eikä ihme kyllä edes paljoa pelottanut). Vuoret ovat jonkinlaisia Pyreneitten häntiä ja niitä on joka puolella. Seuraavat kuvat ovat bussista otettuja kaupunkien väliltä…

Alun perin meidän oli tarkoitus tehdä Bilbaosta retki Gaztelugatxeelle, hienoissa maisemissa sijaitsevalle jyrkänteiselle erakkosaarelle, jossa on pieni kirkko ja jonne johtaa mantereelta kiinanmuuria muistuttava kiemurteleva kivinen silta. Vähän ennen matkaa satuin kuitenkin näkemään Rantapallossa jutun, jossa kerrottiin että paikasta on tullut muotia. Monethan varmaan tietävätkin, että siellä on kuvattu Game of Thronesia. Itse en ole kyseistä sarjaa katsonut kuin pari ekaa tuotantokautta, enkä olisi sen takia ollut paikalle menossa, vaan ihan muista syistä, toisin sanoen siksi, että se oli näyttänyt hienolta kuvissa. Paikat, joihin kaikki haluavat mennä, menettävät kuitenkin valitettavasti heti kiinnostukseni. Toisaalta vielä painavampi syy siihen, ettei lähdetty tätä retkeä toteuttamaan, oli se, että ensin olisi pitänyt matkustaa Bilbaosta bussilla pitkä matka johonkin rannikon pikkukylään (Bakio) ja sieltä olisi mennyt perille vain yksi pikkubussi kahden tunnin välein. Jotkut tietysti jaksaisivat kävelläkin sen matkan (olisikohan se ollut jotain kuusi kilometriä suuntaansa?). No, tällainen ei oikein houkutellut, etenkin, jos paikka on niin suosittu, että parin tunnin välein menevään pikkubussiin saattaisi olla jopa ruuhkaa. Ei viitsitty alkaa ottamaan mitään riskejä, että retki menisikin mönkään ja ainoa kokonainen päivä Bilbaossa olisi sitten siinä.

Vähän ennen matkaa mietittiin myös retkeä Durangon keskiaikaiseen pikkukaupunkiin, mutta lopulta päädyttiin siihen, että pysytään Bilbaossa, koska siellä riittää varmasti tarpeeksi nähtävää ja koettavaa, ja niinhän siellä riittikin…

Kysyin mieheltäni, mistä Manner-Espanjan kaupungista hän on pitänyt eniten: Madrid vai Barcelona vai San Sebastian vai Bilbao. Aikaisemmin hän oli todennut pitäneensä enemmän Madridista kuin Barcelonasta. Nyt hän ei osannut oikein sanoa. Taisi kuitenkin tykätä San Sebastianista ja Bilbaosta yhtä paljon kuin minäkin.

Tässä oli ensialkuun matkasta yleisesti, vähän sitä ja tätä. San Sebastianista ja Bilbaosta julkaisen lisää kuvia ja juttuja sitä mukaa, kun ehdin… 🙂 Majoituksista tulossa myös juttua myöhemmin… 🙂

Menneen kesän retkiä ja hetkiä

Äijänniemen uimaranta Kotkassa. Hiljainen päivä, vain yksi uimari nähtiin tässä säässä.

Vanha pukukoppi on jotenkin ihanan nostalginen. Muistan, että se näytti jo lapsena vanhalta ja jotenkin pelottavalta, siellä ei koskaan käyty.

Minne hylätty rata vie?

Kesä alkaa kohta puolin kääntyä syksyksi. Suurimmaksi osaksi kesä tuli taas vietettyä kotimaan kamaralla. Mikäpäs Suomen viileää kesäsäätä voittaisi? No, ehkä viileä ja vetinen. Hahhah. Kyllähän tässä ihan kivoja säitäkin sattui kohdalle, enkä itse mistään liiallisesta helteestä edes kauheasti välitä. Eli missään paratiisibiitsillä paahtuminen ei ollut edes hakusessa. Sain sentään kastettua varpaat veteen Stora Herrön saarella koto-Espoossa. Näin jälkeen päin katsottuna retkipäiviä ja kohteita oli sen verran monta, ettei säätä voi täysin yksipuoliseksi moittia. Aurinkoa ja lämpöäkin koettiin. Ja aika paljon sattui sellaisia ihan sopivan lämpimiä päiviä, jolloin ei ollut turhan tukalaa kuljeskella siellä sun täällä.

Tässä on tällä kertaa kuvia muutamista lempipaikoistani Kotkassa: Äijänniemen uimarannalta ja Hallan vanhoista rautatiesilloista. Hallan siltojen luota näkyi Meripäivien aikaan myös suuria purjelaivoja Kantasataman suunnassa. Kamerassani ei ole muuta vikaa kuin zoomin puute, eli en saanut laivoista mitään kovin hyviä kuvia. Sitten jos joku toinen puute vielä pitäisi keksiä, niin se olisi varmaan osaamaton kuvaaja… 😉

Yksi ulkomaan reissukin ehdittiin heittää kesäkuukausien aikana, päiväretki tuttuun etelänkohteeseen eli Tallinnaan. Siellä tutustuttiin ihanaan Kadriorgin palatsiin ja paleltiin jäätävässä kesätuulessa: Kadriorg Ja matka hoitui: Eckerö Linellä. Tallinnasta löytyy varmaan vielä paljonkin tutustumisen arvoisia paikkoja ja sinne tulee varmaan taas jossain vaiheessa lähdettyä, etenkin, jos jatkossakin asutaan täällä pk-seudulla; täältähän sinne on helppo piipahtaa.

Muut kesän retket tehtiinkin sitten kotimaan kamaralla. Oli luontoretkiä lähelle: Espoon saaristoon Stora Herrö ja parikin retkeä Luukin metsälammille: Luukki1 Luukki2

Ja sitten oli retkiä vähän kauemmas, kuten Nilsiään ja Tahkolle, jossa säät onneksi suosivat: Tahko Aholansaari Herättäjäjuhlat

Kauan odotettu nostalgiaretki Kotkan Kirkonmaan saareen tehtiin tasaisen harmaassa sateenropinassa. Löydettiin hautuumaalta vaaleanpunainen hautakivi ja välinevaja, muttei sentään ’ammetta, jossa pestiin ruumiita’. Vajassa syötiin eväitä. Lapsuusmuistojen verestämistä ja ehkä omituisin kesäretki ikinä: Kirkonmaa

Sitten oli tietysti Tuusulanjärven taiteilijakotikierros, joka oli yksi menneen kesän ehdoton suosikkini: Tuusulanjärven taiteilijakodit

Porvoon risteilyllä keskellä merta koettu hurja myrsky jäi myös mieleen: Porvoon risteily

Kaiken kaikkiaan ihan hieno kesä, paljon ehdittiin nähdä ja kokea lähelläkin: Linnunlaulun huvilatunnelmaa

Hallan vanha rautatiesilta

Se on tehdas

Tämän jutun kuvat ovat sellaisilta retkiltä, joista en ole tehnyt erillisiä juttuja. Kuvia on Kotkasta vanhoista Hallan rautatiesilloista, joiden luokse pyöräilin usein Kotkassa asuessani. Nyt pyysin isääni kuskaamaan meidät siltojen luo, koska se on mielestäni tosi hieno paikka. Noille silloillehan ei siis olisi kaiketi suotavaa mennä, siinä isommassa ja helpommin löydettävässä on puomitkin edessä. Jalkoihin kannattaa ainakin katsoa tarkkaan, jos menee, koska siellä on reikiä… Toinen kuvauspaikka on Äijäniemen uimaranta, jossa tuli käytyä paljon lapsena.

Ehdimme loppukesästä käydä myös mm. Hämeenlinnassa kyläilemässä ja samalla käytiin Jean Sibeliuksen syntymäkodissa. Tässä on sitten siltäkin reissulta muutama kuva. Eli tämän kesän aikana on tullut Sibeliuksen kotejakin nähtyä peräti kaksi kappaletta. Tuusulanjärven taiteilijakodeista Sibeliuksen Ainola oli muuten ehdoton suosikkini.

Sibeliuksen syntymäkodissa oli juuri alkanut opastettu kierros, jolle ehdittiin mukaan. Kämppähän ei ole suuren suuri, eikä siitä minun mielestäni saa ihan sellaista kuvaa ajan arkielämästä kuin Ainolassa, mutta siellä kuunneltiin myös joitakin pätkiä Sibeliuksen musiikkia. Olihan tämäkin ihan kiva paikka nähdä, vaikka Ainola oli kyllä tunnelmaltaan mielenkiintoisempi.

Sibeliuksen syntymäkodista

Sibeliuksen syntymäkodista

Kasarmimiljöötä Hämeenlinnassa

Hämeenlinnassa syötiin pitsat ravintola Popinossa. Otin gluteenittoman version, ja täytyypä kyllä sanoa, että oli todella hyvää pitsaa, ehkä parasta mitä tähän mennessä muistan maistaneeni. Mitähän siinä minun pitsassa olikaan, lohta, suolakurkkua, pinaatin lehtiä… aika erikoista, mutta hyvää.

Kotimatkalla Hämeenlinnasta saatiin taas ihmetellä Tampere-Helsinki -junaa, jossa ei näkynyt vilahdustakaan minkäänlaisesta henkilökunnasta. Oli lauantai-ilta ja nuoriso otti matkasta ilon irti, kun saivat nauttia junassa alkoholia miten lystäsivät. Nyt kun  lähijunissa ei ole enää lipunmyyntiä, se kai tarkoittaa sitten tätä? Ei niin, että tämä olisi (tällä kertaa) minua mitenkään erityisemmin häirinnyt, mietitytti vain… Kovasti kyllä mainostivat kuulutuksissa ja seinäplakaateissa konduktöörejä, joilla on nyt matkustajille enemmän aikaa. Mitähän konduktöörejä sitten mahtavat tarkoittaa? On vain jo useampaan kertaan pantu merkille, että eipä näy enää ketään missään. Kai sitä junaa sentään joku ihminen ajoi, ei ollut vielä keinoäly ohjaksissa?

Hämeenlinnassa käytiin myös vuosi sitten (linnassa ja Aulangolla): kuvia Hämeenlinnasta

Blogi aktivoituu taas enemmän, kun asiaa tulee… Olen suunnitellut reissujen lisäksi juttua mm. majoituksista, joita meillä on ollut Euroopan kohteissa. Meillähän ei ole varaa mihinkään luksukseen, mutta toisaalta halutaan (tai minä haluan) omaa rauhaa, eli vaatimus on aina kahden hengen huone omalla kylpyhuoneella. Mitään kovin luksusta ei olla edes tarvittu, kun yleensä reissussa on tarkoitus viettää päivät muualla kuin hotellilla, siellä täällä seikkaillen. Tietysti jos isompi lottovoitto osuisi kohdalle, niin sitten muuttuisi ääni kellossa, lähtisin varmasti pitemmillekin matkoille ja nauttisin kaiken luksustasoisena jne. Haaveillahan aina saa, tyyliin: jos olisin rikas, en myöskään asioisi enää Ikeassa, vaan ostaisin kalliita huonekaluja, joita ei tarvitsisi itse koota ja maalata…

Somettaminen tökkii minulla edelleen… 😀 Keskityn enemmän näihin varsinaisiin juttuihin, sitten kun asiaa on. Mutta blogia ja sitä mitä täällä tapahtuu voi edelleen seurata Facebookissa ja Instagrammissa 😀