Tahkovuoren maisemissa

Heinäkuun alussa vietettiin viikonloppu Nilsiässä ja Tahkolla. Reissu alkoi perjantaiaamuna aikaisella herätyksellä, kun piti ehtiä kello 8.19 Helsingistä Kuopioon matkaavaan junaan. Kuopiosta mentiin toisella junalla Siilinjärvelle, jossa pysähdyttiin syömässä. Siilinjärveltä ajettiin sitten bussilla Nilsiään ja Nilsiästä toisella bussilla Tahkolle. Reissusta kotiuduttiin myöhään sunnuntai-iltana. Melkein ihmeen kaupalla ehdimme junaan, koska ainoa bussi Nilsiältä Kuopioon oli tupaten täynnä ja myöhässä.

Nilsiällä majoituttiin Tahkon lomakylässä Alppitalo Sinitähdessä, josta kerroin enemmän edellisessä jutussa. Siinä kerron myös muista majoituksista, joita meillä on Herättäjäjuhlilla käydessä ollut, ja ylipäätään, miksi näillä juhlilla käymme: Herättäjäjuhlilla missä milloinkin

Perjantai-iltana ehdimme miehen kanssa tehdä vielä retken Aholansaareen, jossa on herännäisjohtaja Paavo Ruotsalaisen viimeinen asuinpaikka (siitä erillinen pieni juttu: Aholansaari ja Paavon pirtti). Lauantaina, aamupäivällä, tein yhden naisen retken Tahkovuorelle, jolta tämän jutun kuvat ovat. Mies oli sillä aikaa Nilsiässä töissä Herättäjäjuhlilla.

Tahkovuoren korkeus on Wikipedian mukaan 296 metriä merenpinnasta. Korkein kohta on nimeltään Välimäki, jonka korkeus on 314 metriä. Tahkon rinteiltä avautuu silmiä hivelevän upeat näkymät Syvärinjärven saaristoon.

Ylös olisi päässyt hissilläkin, mutta minä en oikein niistä tuolihisseistä tykkää, joten lähdin reippaasti kävelemään ja kiipeämään. Ylös näytti menevän jos jonkinlaisia teitä ja polkuja. Mistään hirveän jyrkästä kohdasta ei tietenkään kannattanut lähteä suoraan kiipeämään. Reitti, jonka valitsin, mutkitteli sopivan loivasti rinnettä ylös. Välillä tuli vastaan vähän jyrkempiäkin kohtia ja sitten jossain kohdassa, ikävä kyllä, tie loppui tai muuttui niin heinäiseksi polkuksi, etten enää jatkanut eteenpäin. Olin mielestäni siinä vaiheessa jo kiivennyt tarpeeksi ylös, että saatoin katsella Syvärinjärven komeita maisemia. Sääkin oli tosi hyvä. Ei liian kuuma, vaikka kiivetessä tulikin aika lämmin.

Retkeni alkoi tästä: sillan yli ja vuorelle…

Mikähän vuori tuo tuolla kaukana siintää? (seuraavassa kuvassa)

Rinteillä ei aluksi ollut mitään kovinkaan ihmeellistä ruuhkaa. Vain kolme kävelijää tuli minua vastaan ylös mennessä, mutta vähän ajan päästä alkoi tapahtua, kun maastopyöräilijät alkoivat suihkia hirveää vauhtia rinnettä alas. Ahaa, kesäisin täällä siis harrastellaan tällaista: ihmiset menevät tuolihississä pyörän kanssa ylös ja laskevat alas hirveää vauhtia. Minulle ihan uusi juttu, tai en ole koskaan tullut ajatelleeksi. Ainakaan, että se ihan noin hurjan ja päättömän näköistä menoa on. Huhhuh.

 

Minun valitsemani tie loppui tosiaan vähän niin kuin kesken, enkä päässytkään näköalaravintolalle asti. Se ei kuitenkaan haitannut. Maisemat olivat tosi upeita jo siinäkin korkeudessa, jonka saavutin.

Alaspäin tullessa yritin pysähtyä syömään eväitä laavun ja grillipaikkojen kohdalle, mutta ei siitä tullut mitään, kun paarmat hyökkäsivät kimppuun. Jouduin juoksemaan aika pitkään, ennen kuin sain paarman hätistettyä kannoiltani. Onneksi siinä ei ollut niin kauhean jyrkkää. Jyrkimmissä kohdissa oli vähän hankalampaa tulla alaspäin, kun sorainen rinne oli aika liukuvaa.

Kyllähän näissä maisemissa kelpasi kiipeillä. Kamerassa vain näytti olevan sellainen ongelma, että linssissä oli ilmeisesti jotakin ’paskaa’. En ollut muistanut kotona sitä putsata, enkä viitsinyt sitä reissun aikanakaan ruveta pyyhkimään, kun ei ollut mitään siihen tarvittavia välineitä mukana, se olisi vain voinut vain mennä entistä pahemmaksi. Ainakin näissä kuvissa tuntuu olevan melkein kaikissa jotain sennäköistä häikkää, että jotain ylimääräistä on linssissä ollut, mutta kyllähän näistä kai selvän saa… Kuvien käsitteleminenkin vie aina niin hirveästi aikaa, ja minulla tuppaa kuvat jäämään usein aika tummiksi. Varmaan edellisen koneen kanssa tehdessä tämä oli vielä enemmän ongelmana, koska siinä ruudulla kaikki näytti jotenkin vaaleammalta. Hirvittää katsoa nyt uudella masiinalla joitain vanhoja julkaisujani.

Viihdyin Tahkon upeissa maisemissa ja hienossa alppitalohuoneistossa sen verran hyvin, etten olisi halunnut edes kotiin lähteä. Olisi ollut kiva jäädä vain sinne. Toisaalta, olihan sen jälkeen vielä monta muutakin kotimaan reissua heitettävänä, kaikki ahdettuna miehen lyhyeen kesälomapätkään. Muun ajan vuodesta se tekeekin sitten niin paljon töitä, että edes yhtä päivää on vaikea saada irrotettua minkäänlaiseen reissuun. Haha.

Niin kuin jo taisin edellisessä jutussa mainita, Herättäjäjuhlilla käymisessä on se hyvä puoli, että pääsee tutustumaan kotimaassa sellaisiin paikkoihin, joihin ei ehkä muuten tulisi mentyä.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply