Monthly Archives

tammikuu 2017

Matkamessuhulinoita ja matkahaavepulinoita

Pääsin ekaa kertaa matkamessuille, kun voitin liput Live now – dream later -blogin arvonnassa. Kiitos lipuista, Saana!! 🙂

Päätimme osallistua messuille perjantai-iltana. Ainakaan silloin siellä ei ollut ihmisiä mitenkään tungokseksi asti, joten kierteleminen oli minustakin ihan mukavaa. Ehkä lauantai ja sunnuntai olivat sitten ruuhkaisempia päiviä?

isonäkymä

Ensivaikutelma messuista oli aika värikäs ja suuri. Enimmäkseen tuli etsittyä katseellaan sellaisten maiden messupisteitä, joihin olemme suunnitelleet reissaavamme seuraavaksi, tai ainakin jossain vaiheessa.

Virtuaalimatkailukin alkaa ilmeisesti lyömään itseään lävitse, koska virtuaalilaseja olisi päässyt kokeilemaan useammassakin pisteessä. No, en kokeillut, enkä voi sanoa niistä sen enempää, mutta juuri matkailumielessä virtuaalimaailmojen voisi kuvitella tulevaisuudessa (ja tekniikan kehittyessä) kiinnostavan myös minua. Jos todellakin voisi päästä melkein aidon tuntuisesti nauttimaan sellaisistakin paikoista ja elämyksistä, joihin ei oikeasti uskaltaisi lähteä. Nyt lasit näyttivät vielä vähän turhan suurilta ja epämukavan näköisiltä möhkäleiltä.

DSC01787-001

Dominikaanisen tasavallan tanssijat matkamessuilla. Onks tonne ylös päässy punkkikin kuvaan?! (siellä on varmaan punkkibussi…?)

Messuilla tuli tietysti osallistuttua paljon erilaisiin matka-arvontoihin. Erityisesti kotimaan ja Baltian maiden matka-arvontoja tuli täytettyä oikein urakalla. Jostakin syystä meidät saatiin houkuteltua myös kuumaan kuvauskoppiin esiintymään videolle ja lupaamaan kirjallisesti, että videota saa käyttää markkinoinnissa rajattomasti. Uuh, olimmekohan vähän sekaisin…? Mutta jutun idea oli se, että piti kertoa joku paikka Suomessa, jossa haluaisi olla ja perustella se… Me keksimme niinkin ’hyvän’ jutun kuin rakkaan ja alkuperäisen kotikaupunkini Kotkan, koska halusimme mainostaa sitä, se kun on meidän mielestämme sen verran huonosti mainostettu ja esillä (vaikka hyvä paikka onkin)… Voi jee… Mitä tulikaan tehtyä? Toivon todella, ettei meistä tule suuria julkkisia niin hölmön videon myötä… 😉 Se #finnscope-kangaskassi on kyllä tosi hieno 🙂

Ensin tosiaan luulimme, että Kotkasta ei löytyisi näiltä messuilta pienintäkään mainintaa, mutta löytyihän se sieltä sentään: Kuninkaantieajon muodossa (Kymen Automobiilikerho). On ehkä hieman surkuhupaisaa, että niinkin hieno merikaupunki kuin Kotka tulee nyt taas mainostetuksi vain tässä pienimuotoisessa ja vaatimattomassa matkablogissa, joka ei paljon lukijamäärillään pääse polleilemaan. Mutta toivotaanpa että saadaan taas ensi kesänä keula kohti Kotkan ihanaa saaristoa (jos te muutkin menette, niin muistakaa varoa punkkeja). Ja siellähän on siis paljon muutakin nähtävää kuin saaristo…

http://www.rantapallo.fi/tiatones/category/kotka/

suomilava

Kotimaan kohteet näyttivät noin muuten olevan hyvin edustettuina. Rauman piste kiinnosti minua erityisesti, koska ajattelimme jo viime vuonna lähteä sinne käymään, mutta sitten se jotenkin jäi toteuttamatta. Talvi on yleisesti ottaen niin kiireistä aikaa, ainakin toiselle meistä, ettei oikein tahdo löytyä minkäänlaista saumaa edes yhden yön reissulle. Vaikka olenkin nuorempana kierrellyt kotimaata aika lailla ristiin rastiin, Rauman suunnalla ei ole tullut käytyä, ja siellähän olisi tosiaan hieno vanha kaupunki.

rauma

Lappi näytti myös olevan todella hyvin edustettuna ja ajattelinkin, että johonkin päin Pohjois-Suomea olisi kiva taas joskus päästä. Mieluiten joko ihailemaan revontulia talvella tai ruskaa syksyllä. Kesällä en niinkään välittäisi lähteä, koska en tykkää itikoista, hyttysistä… Vaikka toki siellä on kesälläkin kaunista. En ole käynyt Lapissa kuin kerran ja siitähän onkin vierähtänyt jo reippaasti aikaa.

No, voitin sentään pika-arvonnasta parin euron päiväristeilyt Tallinnaan, joten varmaan yritämme sinne sitten taas suunnata. Pitäisi keksiä joku kiva uusi kohde siellä, museo tai muu sellainen.

DSC01790-001

Meillähän on seuraavaksi tiedossa Prahan matka, joten Praha- ja Tsekki-aiheisia läpysköjä tuli luonnollisestikin keräiltyä. Mieheni on käynyt Prahassa monet kerrat, mutta minulle reissu tulee olemaan ensimmäinen. Puolasta ja erityisesti Gdanskista tarttui myös mukaan iso pino materiaalia. Löysimme myös Baskimaan tiskin! Pöydällä oli levällään iso kuva San Juan De Gaztelugatxesta, joka on lähellä Bilbaota ja jonne jostakin syystä haluaisin päästä käymään. Haluaisin oikeastaan mennä San Sebastianiin ja niin että lentäisin Ranskan Biarritziin ja siitä sitten junalla Espanjan puolelle (kesäaikaanhan se onnistuisi).

baskimaa

Ooh! San Juan De Gaztelugatxe, tonne mä haluun!

DSC01855-002

Kuten kuvasta näkyy, osallistuin myös Lontoon lentojen arvontaan. Mieheni ei ole koskaan käynyt Brittein saarilla ja onpahan omastakin Englannin matkastani jo ehtinyt vierähtää reippaasti yli pari vuosikymmentä. Kyllähän sinnekin mielellään lähtisi, vaikkei se nyt ihan ensimmäisenä olekaan ’minne mennä seuraavaksi’ -listallani. Täytyy kyllä myöntää, että vaikka silloin nuorena Englannissa ollessani ehdin koluta Lontoossa useampaan kertaan, enhän minä siitä enää paljoakaan muista. Kyllä siellä tekemistä keksisi. En muuten tainnut nähdä Skotlannista mitään tuolla messuilla? Skotlannista olen ihan oikeasti puhunut, että sinne voisi olla kiva joskus mennä.

Seuraavassa kuvassa näkyvät kaikki messuilta mukaan napatut esitteet… Kotimaata, Baskimaata, Tsekkiä, Puolaa enimmäkseen… Maltaa ja Islantia ja Japanin matkan arvontaakin siinä näkyy pilkistävän, vaikka ne ei nyt ehkä ihan ensimmäisinä ole listalla, niin ovathan ne mielenkiintoisia. Italialle haluaisin mielelläni jossain vaiheessa antaa uuden mahdollisuuden (sen viime vuotisen Triesten pyrähdyksen jälkeen), ehkä juuri Sardinian, Sisilian tai Ligurian rannikon muodossa, joista oli tuossa kiva esite. Turkkia, Thaimaata tai muita suomalaisten suursuosikkeja minun pinoissani ei näy ollenkaan.

kohteita2

kohteita1

kohteita

Japan Airlines -kangaskassi muistuttaa siitä, että Euroopan ulkopuolisista kohteista minua kiinnostaisi lähinnä Japani. Siis JOS joskus kokisin olevani tarpeeksi vanha saamaan veritulpan liian pitkällä lennolla (turistiluokassa) ja ryömimään kapseliin kapselihotellissa (koska muuhun ei olisi varaa?). Haha, eipäs pidä vitsailla vakavilla asioilla. Täytyy yrittää keräillä rohkeutta, niin ehkä sitten joskus. Mieheni on kyllä käynyt Euroopan ulkopuolella, esimerkiksi nyt vaikka Tansaniassa asti, mutta minua ei kyllä Afrikkaan saisi millään, sen verran arkajalka olen ja myönnän olevani.

Matkamessuilla oli ihan kiva käydä katsomassa, minkälaista menoa ja meininkiä siellä oli tarjolla. Tähän viikkoon onkin mahtunut kaikenlaista, kun aloitin myös digitaalisen kuvailmaisun opiskelun Aalto yliopiston avoimessa yliopistossa. Minuahan siis kiinnostaa lähinnä digitaalinen piirtäminen ja maalaaminen, ja miksei nyt sitten kuvankäsittely muutenkin, ja onhan niitä jo aika pitkään tullut harrasteltuakin.

Tunnelmia Lux Helsingistä, Bodom-järveltä ja vähän museostakin

Ihanaa, että satoi vihdoin luntakin välillä. Ja että pääsin (edelleen jatkuvasta) sitkeästä flunssasta huolimatta tänä vuonna katselemaan Lux Helsingin valoja.

Viime aikoina blogissa on ollut vähän hiljaista, kun ihan pienimmistä retkistä ei ole joko laiskuuttaan tai huonosti onnistuneiden kuvien takia jaksanut blogijuttuja tehdä. Mutta blogin Facebookiin ja Instagrammiin on sentään ilmestynyt jotain… Aikomukseni on jatkaa blogin kirjoittamista tänäkin vuonna, sehän on mukava harrastus, vaikka lukijoista en paljon tiedäkään, mutta ainakin äitini myöntää lukevansa ja tätikin oli kuulemma käynyt, eli tästähän on hyvä jatkaa… 🙂 Matkasuunnitelmia on sekä kotimaan että ulkomaan kamaralle. Seuraava lento olisi Prahaan. 🙂

Tässä postauksessa tunnelmia Lux Helsingistä ja vähän muualtakin…

mpyörä

jäät

DSC01630-001

DSC01671-002

Eniten tykkäsin Senaatintorin tunnelmasta, kun muuttuvien valojen kanssa soi sellainen jännä musiikki… Ihana, jotenkin utopistinen ja taianomainen tunnelma!

DSC01649-004

 

poropaikkamv

Tämä kuva on otettu vuosi takaperin, koska en saanut tällä kertaa Espalta hyvää kuvaa näistä valoporoista, ihmisiä oli niin paljon.

VUODENVAIHTEEN JUTTUJA:

Vuoden ensimmäisenä päivänä ei ollut vielä lunta. Silloin kävimme retkellä Bodom-järven pelottavankuuluisalla murhaniemellä, mutta valitettavasti siellä oli jo niin pimeää, etteivät kuvat oikein onnistuneet. Nykyään tuo paikka ei taida olla enää niin kovin syrjäinen. Läheisillä hiihtoladuilla riitti väkeä, samoin kuin lasten Angry Birds -härveleissä. Käväisimme myös kahvilassa juomassa lämpimät juomat. Bussiyhteydet tuonne päin Espoota eivät valitettavasti ole kovin hyvät. Joskus pari vuotta sitten, kun muutimme Espooseen, ajoimme kerran huvikseen (joillakin on halvat huvit!) bussilla Bodom-järveä kiertävän linjan, ja täytyy sanoa, että en ole ikinä pelännyt niin paljon bussissa: hirveää vauhtia huonokuntoisen näköisellä kapealla tiellä ihan järven ja jyrkän pudotuksen vieressä. Sellaista ’huvia’ siis löytyy Suomestakin ja ihan Espoosta ja sitä voi kai suositella silloin, kun VUORISTORATA ei riitä… 🙂

bodomniemet

Toi seuraavako se murhaniemi nyt on? Tai oli?

Siinäkö se murhaniemi nyt sitten oli? Siellä oli niin pimeää pienen taskulampun kanssa, että eipä siellä mitään nähnyt ja tunnelma oli… hmm… pimeä. Vaikka kauheasta tapauksesta on jo melkein 57 vuotta, vieläkin se siis houkuttelee turisteja, vaikka tavallista metsää ja järvenrantaahan se vain on.

Bodom-järvellä

kuunkumotus

Tunnelmakuva Bodom-järven bussipysäkiltä. Pakkanen kiristyy ja kuu kumottaa…

Laitan tähän vielä loppukevennykseksi hienon yksityiskohdan sohvakalustosta, jolla taisi olla jotain tekemistä itse tsaarin kanssa… Viime vuoden puolella ennätimme nimittäin tekemään pikku retken Helsinkiin Sinebrychoffin taidemuseoon. Paul ja Fanny Sinebrychoffin kotimuseon tiloihin oli vapaa pääsy ja osallistuimme opastetulle kierrokselle, jossa oli silloin jo aika jouluinen tunnelma. Siellä oli paljon hienoja huonekaluja, ja potretteja täynnä olevista seinistä tuli jotenkin mieleen Miramaren linnan isotukkaiset kuninkaallisten kuvat viime syyskuussa Italian maalla.

Linkki Sinebrychoffin taidemuseon sivuille: http://www.sinebrychoffintaidemuseo.fi/

DSC01260

Sinebrychoffin museossa, sohvakaluston hieno yksityiskohta

Jouluista tunnelmaa Sinebrychoffin museossa