Hyppää sisältöön
Kohdeoppaat Venäjä

Valtava Venäjä kiehtoo matkailijaa

Rantapallon päätoimittaja Inka Khanji
Inka Khanji Päivitetty: 25.08.2016
Maailman suurin maa Venäjä on monipuolinen matkakohde aivan suomalaisten naapurissa.

Suurien muutosten maa

Suomen itäpuolella sijaitsevalla Venäjällä on takanaan värikäs ja vaikea historia. Maassa tapahtuneet muutokset ovat usein olleet rajuja ja äkillisiä, eikä maan siirtyminen markkinatalouteen ja demokratiaan ole ollut helppo. Vastakohdat nyky-Venäjällä ovat suuret, mutta toisaalta vastakohtaisuus on aina ollut olennainen osa maan vetovoimaa.

Venäjä on niin suuri, että maan kokoa voi olla jopa vaikea käsittää. Pinta-alaltaan Venäjä on lähes kaksi kertaa maailman toiseksi suurimman valtion Kanadan kokoinen. Venäjä ulottuu Itämereltä Tyynelle valtamerelle saakka ja kattaa suurimman osan pohjoisesta Euraasian alueesta. Monien voikin olla hankala hahmottaa, että Venäjä ulottuu aina Japanin pohjoispuolelle ja aivan Alaskan naapuriin saakka.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Valtava koko takaa monipuoliset mahdollisuudet myös matkailijalle, ja Venäjälle matkustetaankin niin kaupunkilomalle, auto- sekä junamatkalle, ruokakokemusten ja luontoelämysten perässä. Varsinainen rantalomakohde Venäjä ei ole, mutta siitä huolimatta maassa on runsaasti upeita rantoja.

Useimmat tärkeimmistä matkailukohteita sijaitsevat Euroopan puolella, tunnetuimpina pääkaupunki Moskova ja nimeään moneen kertaan vaihtanut entinen pääkaupunki Pietari.

Venäläiset ovat ylpeitä kulttuuristaan ja myös turisteille tyypillisimpiä elämyksiä maassa vieraillessa ovat esimerkiksi baletti-, ooppera- tai sirkusesitykset. Etenkin Pietarin ja Moskovan sirkukset ja teatterit ovat maailman maineessa. Muita suosittuja kohteita ovat esimerkiksi Kazan, Murmansk sekä valtavan Baikal-järven lähellä sijaitseva Irkutsk.

Flickr / Sergio TittariniFlickr / Sergio TittariniVenäjä
Suureen maahan mahtuu runsaasti erilaisia luontokohteita.

Osittain haastava ilmasto

Venäjän valtavan koon vuoksi on maan ilmastoa on mahdotonta laittaa yhteen muottiin. Osittain vaikean ja kylmän ilmaston vuoksi Venäjä on suhteellisen harvaan asuttu maa. Luonto on paikoin hyvinkin monipuolinen, mutta suurin osa maasta on asuttamatonta metsää tai aroa.

Toisaalta taas Venäjän eteläisissä osissa voi olla hyvinkin lämmin ja leuto ilmasto, mutta talvet ovat kylmiä melkeinpä kaikkialla Venäjällä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Paras matkustusaika Venäjälle onkin kesällä, jolloin on paras todennäköisyys hyvälle säälle.

Kaupunkilomaa ja elämyksiä

Suomalaiset matkustavat Venäjälle tyypillisesti kaupunkilomalle Pietariin tai Moskovaan tai vaihtoehtoisesti maan halkaisevalle Trans-Siperian junamatkalle. Valtava maa sopii myös mainiosti esimerkiksi aktiivimatkailuun, sillä Venäjän luonto on täynnä upeita paikkoja.

Automatkailuun Venäjä ei suomalaisnäkökulmasta ole kaikkein paras mahdollinen, sillä venäläinen liikennekulttuuri on suomalaisittain hyvin riskialtista ja esimerkiksi tilannenopeudet poikkeavat huomattavasti suomalaisesta. Monet suomalaiset matkustavat Venäjälle myös omalla autolla itärajan rajanylityspaikkojen läpi.

Venäjä on suomalaisittain edullinen kohde, sillä hintataso on huomattavasti halvempi kuin kotimaassa erityisesti arkipäivän asioiden, kuten kaupasta ostetun ruoan ja majoituksen suhteen. Toisaalta maassa on runsaasti luksuselämyksiä, jotka ovat kalliita myös suomalaiseen hintatasoon tottuneelle.

Venäjä kansainvälistyy

Venäjä oli Neuvostoliiton aikaan varsin sulkeutunut maa, eikä paikka ole edelleenkään helpon matkakohteen maineessa, sillä toimintakulttuuri eroaa länsimaisesta. Yleensä matkailija selviää ilman kommelluksia, mutta mielessä on hyvä pitää sanonta ”Venäjällä mikään ei toimi niin kuin pitäisi, mutta kaikki järjestyy”.

Venäjän matkailubisnes on ottanut suuria askelia eteenpäin viime vuosina. Nuori sukupolvi osaa hiljalleen jo englantia, mutta englannilla ei voi olettaa tulevansa toimeen edes kaikkialla Pietarissa tai Moskovassa.

Kielimuuri on suomalaisille usein suurin matkailua hankaloittava tekijä. Matkailijan kannattaa opetella vähintään kyrilliset aakkoset sekä muutama perusfraasi. Näillä voi saada ihmeitä aikaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Pääkohteina suurimmat kaupungit

Venäjän suurimmat kaupungit Pietari ja Moskova tarjoavat käsittämätöntä entisaikojen loistoa. Tsaarien aikainen hohto ympäröi yhä varsinkin entistä pääkaupunkia Pietaria. Kaikkialla kohoaa mahtavia kirkkoja ja palatseja, jotka kätkevät sisälleen taideaarteita ja historiaa.

Pääkaupunki Moskova on Euroopan suurin kaupunki, jonne mahtuu sekä maailman kauneimpiin lukeutuvia vanhoja rakennuksia että mittasuhteiltaan liioittelevaa sosialistista rakennuskantaa. Toisin kuin Pietarissa, Moskovassa on myös runsaasti korkeita rakennuksia ja pilvenpiirtäjiä, joita on rakennettu etenkin 2000-luvun talouskasvun huumassa.

Venäjä ei kuitenkaan rajoitu vain Pietariin ja Moskovaan. Kokeile esimerkiksi mystistä Kazania, ihmettele valtavaa Äiti Venäjä -patsasta Volgoradissa, yritä uida hyytävän kylmässä Baikaljärvessä tai vieraile vuoden 2014 talviolympiakaupungissa, Mustanmeren rannalla sijaitsevassa Sochissa, jota kutsutaan Venäjän Rivieraksi.

Venäjä kunnolla haltuun: Trans-Siperian junamatka

Monipuolisimman matkakokemuksen saat tekemällä legendaarisen Trans-Siperian junamatkan halki Venäjän. Matkan yhteyteen voi viritellä jos jonkinmoista pysähdystä, mikäli aikaa ja intoa riittää.

Hyviä vaihtoehtoja pysähdyspaikoiksi ovat esimerkiksi Jekaterinburg, Nižni Novgorod, Tomsk, Irkutsk, Ulan Ude, Habarovsk ja Vladivostok. Kaikki ovat omalaatuisia kaupunkeja ja tarjoavat erilaista nähtävää ja koettavaa aitovenäläisessä hengessä.

Byrokratia ja viisumit Venäjälle

Venäjän byrokratia on pahamaineista viisumi- ja rekisteröimiskäytäntöineen. Viisumin hankinta on helpointa jättää asiansa osaavan matkatoimiston hoidettavaksi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Ulkomaalaisen on aina rekisteröidyttävä viranomaisille seitsemän arkipäivän kuluessa maahan saapumisesta. Rekisteröinti on kohdekohtainen, ja se on tehtävä jokaisessa kaupungissa erikseen.

Hotelleissa matkailijan ei tarvitse huolehtia rekisteröinnissä muutoin kuin varmistaa, että saa rajalla täytettyyn maahantulokorttiinsa rekisteröintimerkinnän. Hotellit hoitavat itse rekisteröinnin viranomaisten kanssa.

Muualla kuin hotellimajoituksessa asuvat ulkomaan kansalaiset rekisteröidään Venäjän sisäasiainministeriön alaisissa passi- ja viisumiyksiköissä OVIReissa. Lisätietoja käytännöistä antavat Suomen edustustot Venäjällä.

Pidä kopio passista ja viisumista aina mukana

Venäjällä on periaatteessa aina kannettava mukanaan henkilötodistusta. Matkailijoiden kohdalla kuitenkin valokopio passista ja viisumista yleensä riittää.

Venäläiset poliisit suorittavat joskus passintarkastuksia kaduilla. Valitettavasti joukkoon mahtuu korruptoituneita poliiseja, jotka vaativat lahjuksen, mikäli erehtyy luovuttamaan passinsa. Tällaisissa tilanteissa on syytä soittaa välittömästi Suomen edustoihin Venäjällä. Soitto yleensä laukaisee tilanteen.

Turvallisuus Venäjällä

Venäjä on jopa kohtuuttoman vaarallisen matkakohteen maineessa. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeiset 1990-luvun villin rikollisuuden vuodet ovat kuitenkin jo takanapäin, eikä Venäjä ole matkailijalle juuri vaarallisempi matkakohde kuin suurin osa muista Euroopan maista.

Matkailijan on syytä noudattaa tavanomaisia varotoimenpiteitä ja huolehtia tavaroistaan väentungoksessa eikä liikkua yksin yöllä. Myöskään epämääräisiin tarjouksiin ja ehdotuksiin ei tule koskaan suostua.

Tavallisen matkailijan kannalta suurimmat riskit ovat kaoottinen liikenne sekä vesijohtovesi, jonka käyttöä kannattaa välttää etenkin Pietarissa Giardia-loisen vuoksi.

LENNOT, MAJOITUS JA LIIKKUMINEN VENÄJÄLLÄ

Flickr / kva_pharmVenäjä
Komeat moskeijat ovat osa Venäjää.

Suorat lennot Venäjälle

Suomesta on mainiot lentoyhteydet Venäjälle, sillä Finnair lentää Helsinki-Vantaalta suoraan Pietariin, Moskovaan, Jekaterinburgiin, Kazaniin ja Samaraan. Aeroflot liikennöi Helsingistä Moskovaan.

Suorat lennot Helsingistä Pietariin kestää reilun tunnin ja maksavat hieman alle 200 euroa. Lennot Helsingistä Moskovaan kestävät noin puolitoista tuntia ja maksavat myös hieman alle 200 euroa.

Venäjän sisäisiä lentoja lentävät tärkeimpinä yhtiöinä Aeroflot ja Rossiya Airlines. Etenkin Moskovasta on paljon vaihtoyhteyksiä joka puolelle maata, ja lentäminen on ainoa tapa saavuttaa kaukaisimmat kohteet ilman päiväkausien matkustamista.

Junalla lähelle ja kauas

Suomesta voi matkustaa helposti suoraan junalla Pietariin, Viipuriin ja Moskovaan. Nopea Allegro-juna liikennöi Pietariin neljästi päivässä, ja matka kestää noin kolme ja puoli tuntia suuntaansa. Moskovaan kulkee Pietarin kautta yöjuna Tolstoi.

Venäjällä pääsee junalla kaikkiin tärkeisiin kaupunkeihin, ja juna onkin tavallisen kansan pääliikennöintiväline kaupunkien välillä.

Suomessa VR ja Venäjän-matkoihin erikoistuneet matkatoimistot välittävät junalippuja Venäjän sisäisille junayhteyksille. Valtavien etäisyyksien vuoksi venäläiset kaukojunat ovat poikkeuksetta makuuvaunullisia. Matkustusluokkia on kolme.

Bussilla naapurimaahan

Bussilla matkustaminen Suomesta Venäjälle vie huomattavasti enemmän aikaa kuin junamatka tai lento. Matka-aika Helsingistä Pietariin on noin kahdeksan tuntia, ja bussit liikennöivät päivittäin.

Matkatoimistot myyvät paljon kiertomatkoja, jossa eri kohteiden välillä liikutaan matkanjärjestäjän omalla bussilla. Nämä matkat ovat hyviä vaihtoehtoja niille, jotka haluavat nähdä enemmän Venäjää vaivattomasti.

Sisäisessä liikenteessä juna on bussia vaivattomampi vaihtoehto, eikä busseja suositella omatoimimatkailijoille.

Laivalla viisumivapaasti Pietariin

Nykyisin Venäjälle voi matkustaa ilman viisumia laivalla. Viisumivapaalla laivamatkalla maissa voi oleskella korkeintaan 72 tunnin ajan. Laivamatkapaketteja Helsingistä tarjoaa St. Peter Line. Matkaan lähdetään illalla ja saavutaan perille aamulla.

Omalla autolla Venäjälle

Venäjälle voi lähteä myös omalla autolla, mutta kannattaa huomioida, että autoilussa on omat riskinsä erilaisen liikennekulttuurin ja tiestön huonon kunnon vuoksi. Ulkomaalaiset autot voivat myös joutua herkästi poliisin huomion kohteeksi.

Autolla voi periaatteessa paahtaa läpi Venäjän aina Vladivostokiin saakka, mutta etenkin Siperian tyhjyydessä moottorin hajoaminen tai polttoaineongelmat voivat olla kohtalokkaita. Venäjällä saatavilla oleva polttoaine ei aina vastaa suomalaisia standardeja, ja se voi vaikeuttaa autoilua merkittävästi.

Parhaiten oma auto sopii lähialuematkailuun: Viipurissa tai muualla Venäjän Karjalassa vierailuun.

Hotellit ja kotimajoitus

Venäjällä hotellitarjonta ei ole vielä yhtä kehittynyttä kuin länsimaissa, mutta majoitusmahdollisuudet ovat lisääntyneet viime vuosina.

Suurissa kaupungeissa, etenkin Pietarissa ja Moskovassa, on tarjolla kaikentasoista majoitusta loistohotelleista nuorisohostelleihin. Pulaa on kuitenkin laadukkaasta keskihintaisesta majoituksesta, ja valitettavan usein majoituksen hinta-laatusuhde on heikko.

Muualla Venäjällä hotellit ovat usein Neuvostoliiton perintöä, joskin uusiakin majoitusliikkeitä on perustettu. Majoitukselta ei voi olettaa perustasoa enempää. Hotellihuoneet ovat usein vanhoja, mutta kunnoltaan tyydyttäviä.

Venäjän kielen taitoisten on helppo järjestää itselleen kotimajoitus Venäjällä. Esimerkiksi juna-asemilla päivystää aina ihmisiä, jotka haluavat vuokrata kodistaan huoneen matkailijalle. Kotimajoitus voi olla hyvä, edullinen ja mukava vaihtoehto hotellitarjonnalle. Internetissä kotimajoitusta voi etsiä esimerkiksi Venäjän Host Families Associationin kautta.

VENÄJÄN MATKAKOHTEET

Flickr / Sergio TittariniFlickr / Sergio TittariniVenäjä
Suureen maahan mahtuu runsaasti erilaisia luontokohteita.

Tsaarien Pietari

Pietari Suuri perusti Pietarin vuonna 1703 Venäjän uudeksi pääkaupungiksi ja maan näyteikkunaksi länteen. Pohjolan Venetsiaksikin kutsuttu kanaalien ja jokien halkoma Pietari on täynnä maailmankuuluja nähtävyyksiä.

Pietarissa tutustumisen arvoinen on varsinkin Eremitaasin taidemuseo, josta löytyy keisarinna Katariina Suuren alulle panema mittava taidekokoelma.

Pietarin näyttävä historiallinen keskusta on Unescon maailmanperintökohde, ja keskustan nähtävyyksiä riittää useallekin käyntikerralle. Kaupungin lukuisat huippuravintolat tarjoavat herkullista venäläistä ruokaa. Pietarin vetovoimaa lisäävät kaupungin ympäristön lukuisat palatsit, jotka ovat hyviä päiväretkikohteita.

Euroopan suurin kaupunki Moskova

Moskova on mielipuolisen vilkas kaupunki, joka on yhtä aikaa Euroopan suurin ja kallein kaupunki. Moskovassa pääkaupungin status näkyy ja tuntuu joka puolella. Kaupungilla on tarjottavanaan useita huippunähtävyyksiä iäkkäästä Punaisesta torista ja Kremlistä valtavaan Voitonpuistoon, jonka mittasuhteet yksinkertaisesti ällistyttävät.

Moskovan ostosmahdollisuudet ovat erinomaiset, mutta rahanmenoon kannattaa varautua. Moskovassa on myös paljon kulttuuritarjontaa ja näkemisen arvoisia ovat erityisesti hienot balettiesitykset.

Tatarstanin mystinen Kazan

Kazan on nousussa oleva matkailukohde Venäjällä. Syvällä sisämaassa sijaitseva Tatarstanin tasavallan pääkaupunki henkii entisaikojen mystiikkaa ja modernia vaurautta uusine rakennuksiin. Kuuluisin nähtävyys on Unescon maailmanperintökohde Kazanin Kreml.

Kazan tunnetaan myös KHL:ssä menestyneestä jääkiekkojoukkueestaan AK Bars Kazanista, jossa pelaa useita suomalaisia.

Euroopan ja Aasian välissä: Jekaterinburg

Jekaterinburg sijaitsee Euroopan ja Aasian rajalla. Neuvostoaikana nimellä Sverdlovsk tunnettu kaupunki on elinvoimainen miljoonakaupunki, joka tarjoaa monenmoista nähtävää ja vilkkaan yöelämän.

Jekaterinburg tunnetaan erityisesti tsaari Nikolai II:n surmapaikkana. Nykyään tapahtumapaikalla on Jekaterinburgin verikirkko.

Kaupungin ulkopuolella voi vierailla puuluostarialueella paikalla, josta tsaariperheen ruumiit löydettiin. Myös Euroopan ja Aasian maantieteellisellä rajalla pääsee käymään. Rajan voi ylittää jalkaisin ja saada suorituksestaan virallisen todistuksen.

Itämeren Kaliningrad

Kaliningrad tunnettiin vuoteen 1946 saksankielisellä nimellään Köningsberg. Kaupunki sijaitsee Venäjän Itämeren kaistaleella Puolan ja Liettuan välissä. Kaliningrad tunnetaan etenkin historiastaan, ja nopeasti kehittyvän kaupungin turismi on kasvussa.

VENÄJÄN PARHAAT

Flickr / Sami CVenäjä
Venäjän pääkaupunki Moskova on koko Euroopan suurin ja kallein kaupunki.

Kymmenen kiinnostavaa kaupunkia kun Pietari ja Moskova on nähty

  1. Kazan
  2. Volgograd
  3. Jekaterinburg
  4. Nižni Novgorod
  5. Kaliningrad
  6. Vladivostok
  7. Omsk
  8. Irkutsk
  9. Sochi
  10. Viipuri

Venäjän kiinnostavimmat Unesco-kohteet

  1. Moskovan Kreml ja Punainen tori – Venäjän ehkä tunnetuin symboli
  2. Pietarin historiallinen keskusta
  3. Kazanin Kreml – vanha hallinto- ja linnoituskeskus
  4. Novgorodin historiallinen keskusta – Venäjän ensimmäinen pääkaupunki
  5. Baikaljärvi – maailman syvin järvi Siperiassa

Teksti: Panu Lempiäinen ja Inka Khanji
Kuvat: Istockphoto, Flickr / Sergio Tittarini, kva_pharm, Sergio Tittarini ja Sami C

Rantapallon päätoimittaja Inka on aina valmis seikkailuun. Jos voi itse valita, suuntaa hän kaikkein mieluiten aktiivimatkalle maailman ääriin.
Lue lisää

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Pietari, Venäjä

Tallinkin kesän 2020 uutuus: Silja Europa risteilee Pietariin

Viron Saatse Boot poikkeaa Venäjän puolelle

Pidä varasi Viron oudoimmassa paikassa – Venäjän puolelle poikkeavalla tiellä ei ole lupa pysähtyä hetkeksikään

Iisakinkirkko on helppo ja halpa nähtävyys Pietarissa – katso kuvat tornista

Tällainen on Helsingistä Pietariin risteilevä Princess Anastasia – katso kuvat ja hyppää laivan tunnelmaan

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja