Rantapallo

Should I stay or should I go

Kirjoittanut Anna - 25.4.2011 - klo 00:41

Vaikka mulla tuntui olevan kotona ollessa 24/7 kiire, ei mulla silti täällä tunnu aika riittävän joihinkin asioihin mihin silloin vielä riitti. Se tosin kertonee vain siitä, että vaikka en muutamaan viikkoon olekaan mihinkään kiirehtinyt, olen käyttänyt jokaisen näistä kiireettömistä hetkistä hyvin ja viihtyäkseni.

Aikaa olen viettänyt lähinnä projektissani, host-perheen parissa (erityisesti melkeinpä ikäisteni täällä asustavien) tai projektini toisten vapaaehtoisten kanssa.
Nähty on ruokaa jos jonkinlaista, häät (ja melkein hautajaiset kuolleen miehen muodossa), iltaelämää, kirkossa käyntiä, toreja, ihmisiä, keikkoja, toinen toistaan lahjakkaampia ihania ihmisiä ja mitä vielä? Elämää.

Täällä on siis kivaa. Kuinka kivaa? Liian kivaa.


Kolme viikkoa on hurahtanut kuin siivillä, ja tuntuisi suoraan sanoen väärältä jäädä enää vain 5 viikoksi. Siksi on mielen päällä pyörinyt, että josko sitä aikaa vähän venyttäisi. Perheet niin kotona kuin täälläkin suhtautuu oikeinkin myöntyisästi, mutta kai se eniten on kiinni rahasta, lentolipuista, ja siitä miten lähettänyt ja vastaanottanut taho siihen suhtautuu.
Katsellaan.
Jos ei muuten, niin sitten ehkä pakko vaan yrittää heittäytyä heimovaimoksi ja jäädä sen varjolla tänne.

1 kommentti

brotha from anotha motha

Kirjoittanut Anna - 5.4.2011 - klo 08:33

Mun selkeästi hyvin ennakkoluuloinen mieleni loi mulle ennen Keniaan saapumista sellaisen varman kuvan, että heräämme kaikki kukonlaulun aikaan lakaisemaan pihaa tai tekemään jotakin muuta vastaavaa.
Tuolla se kukko kuitenkin kiekuu ihan itsekseen, ja minä olen ainoana ainakin täällä alhaalla pystyssä.
Hulluhan sitä kai silti olisi jos vastustaisi mahdollisuutta nukkua pitkään, joten tämä kyllä käy minulle.

Mulle käy tällä hetkellä aika moni muukin asia, kuten kotiintuloajoista sopiminen. En ole sitä tainnut tehdä sitten yläasteen, mutta ymmärrän kyllä hyvin syyn.

Ensimmäinen yö hostellissa
Hostellin ikkunasta kurkin

Musta tuntuu, että niistä omituisista, jännistä joskus jopa tyhmän tuntuisista jutuista huolimatta tällä hetkellä viihdyn täällä liiankin hyvin. Se voi pian vaihtua aivan päinvastaiseksi, ja varmasti koti-ikävän vuoksi jossain vaiheessa vaihtuukin, mutta silti nyt ja tässä hetkessä kaikki on niin hyvin kuin vain olla voi.

Vaikka mulla onkin ne kotiintuloajat, ei mulla oo ihan hetkeen ollut sellaista niin omituista vapauden tunnetta, kuin mitä mulla on silloin kun käppäilen täältä yksikseni käymään tuolla marketissa, kun tuolla ajellaan kaduilla ihan hullun näköisesti, ihmiset on iloisia, aurinko paistaa ja musiikki soi joka paikassa LUJAA.


Ehkä tähän mun iloisuuteen vaikuttaa sekin, että sain eilen kahteen otteeseen ihan erittäin hyvää ruokaa, spriteeni (pullovedestä) jäitä, juteltua host maman kanssa 1 asti yöllä ja ääkköseni toimimaan!


Kyselin eilen, että voisinko ladata heidän koneeltaan musiikkia omalle läppärilleni, kun mulle huomautettiin, että miksen liittäisi läppäriäni heidän nettiinsä, ja lataisi suoraan tälle. Näin tehtiin, ja loppujen lopuksi vietin host-perheen pojan (pitäisikö sanoa brotha, kun olen kuulemma hänen kauan kadoksissa ollut sista. “Finally, all the way from Finland, who would have guessed”) kanssa vaikka kuinka kauan aikaa siirrellen hänen koneeltaan musiikkia ja leffoja omalle läppärilleni.
Sen lisäksi, että täällä on kivaa on mulla siis netti ja MUSIIKKIA. Eikä vain omaa musiikkia, vaan satoja biisejä mitä (ainakin hän) täällä kuunnellaan. Tuplakivaa siis.

Ah, ja kerronko vielä kuinka iloiseksi tulin kun kuulin joitakin Nigerialaisia biisejä, joita olen kuullut myös Suomessa eräältä ystävältä. No kerron, tosi iloiseksi!

Ehkä mä kuitenkiin jatkan tätä ilostelua pesulle, sillä tänään lähden vihdoin myös projektiini, joten lisää jännittävyyksiä tiedossa!

Kirjoita kommentti

Kenyaaa

Kirjoittanut Anna - 3.4.2011 - klo 20:11

Taalla ollaan!

Paljon on mahtunut lyhyeen viikonloppuun, joten aloitan ihan alusta.

Perjantaina tosiaan lahdin lenteleen tanne Istanbulin kautta, ja musta tuntu etta kulttuurishokki iski jo lentokoneessa. Sita tosin lievitti ihana Suomi-mies, joka paatti olla lentokoneessa ilman paitaa, samalla huudellen kuinka “neekerit” pitaisi saada v*ttuun suomesta, ja joiden pitaisi olla hiljaa sielakin. Ainiin ja kappas, han myos muisti mainostaa kuinka “PERUSSUOMALAISET ON AINOO OIKEE PUOLUE!!”
Voi raukkaa, on tainnut joku ase ohimolla pakottaa lahtemaan sielta rakkaasta Suomesta.

Istanbulin jalkeen matka jatkui kuitenkin oikein rauhallisesti, ja kaikki lentokentalla pyorimisetkin sujui todella hyvin.

Kunnes.

Nairobin asemalle saavuin, iloisena saatuani kaikki rajavelvollisuudet hoidettua, kun luokseni hyokkasi lauma kyydin/puhelimen/avun tarjoajia. Sitkeasti yritin kieltaytya kerta toisensa jalkeen, mutta siina tunnin jalkeen alkoi epatoivo iskea, ja tuli kylla aitia ikava kun muut matkustajat toinen toisensa jalkeen haipyivat ja ma jain sinne yksin seisomaan kasseineni avuntarjoajien tuijottaessa mua herkeamatta ja yrittaen aina uudestaan ja uudestaan saada mua sinne tai tanne.

Lopulta uskaltauduin kuitenkin eraan info-tadin juttusille ja han lupautui minun puolestani soittamaan noutajilleni. Silla lisajannitystahan lisasi se, etta puhelimeni lakkasi taysin toimimasta Nairobiin saavuttuani.

Loppu hyvin kaikki hyvin, ja kyytini saapui viimein noin 4 aikaan yolla. Kellon ollessa jo niinkin paljon, vietiin minut keskustaan hostelliin jossa nukkuisin seuraavaan aamuun kunnes minulle keksittaisiin oma majoitus.
Hostelli oli ihan mukava, tosin unta ei paljoa tullut saatua kun kaikki oli niin uutta ja omituista, ja ikkunasta oli mielenkiintoista tuijotella maailman menoa.

Uni tuli kuitenkin onneksi viimein, mika lievitti yon jannitysta. Aamulla kuitenkin sain hetkeksi sita sorttia lisaa, silla istuessani sangyllani vain pieni pyyhe paalla paukkasi huoneeseeni joku tuntematon mies ilman avaimia, ja vaikka lahtikin ihan natisti oli aika mielenkiintoista tajuta, etta olen nukkunut koko yon tavaroineni oven ollessa auki kaikille halukkaille.

Pian sekin kuitenkin jo unohtui, kun minua saavuttiin hakemaan pieneen infotilaisuuteen/tutustumaan majoitukseeni/kaupunkikierrokselle. Minun kohdallani paatettiin, etta en mene tyoleirille koska olen taalla vain kaksi kuukautta, vaan menen suoraan projektiini ja majoitun eraaseen perheeseen.
Perheessa olen siis ollut nyt kaksi paivaa ja on ollut kylla mukavaa. En ole edes ihan varma keta tahan kuuluu, koska ensin oli vaan aiti ja poika, joka on about ikaiseni, mutta tanaan taalla on ollut niin paljon muitakin etten kehtaa edes kysya..
On kuitenkin kiva olla taalla, silla olen paassyt tutustumaan vahan siihen miten taalla oikeasti eletaan, vaikka havettaakin myontaa etta tanaan kavin jo eraan vapaaehtoisen kanssa pizzalla. Mutta no, oon kuitenkin ahkerasti juonut paikallista teeta ja syonyt paikallisia ruokia, joten ehka se sallittakoon.

Kaikkea mielenkiintoistahan taalla on sattunut ja tapahtunut mista tassa ehka puolet, mutta kylla kuitenkin paallimmaisena on positiiviset fiilikset. Huomenna alkaa oma projekti ja odotan innolla mutuenkin, etta mita kaikkea mielenkiintoista taalla viela tapahtuukaan!

Kirjoita kommentti

Tick tock

Kirjoittanut Anna - 31.3.2011 - klo 10:17

Huomioita:

- Olen ollut surkea kirjoittamaan tänne. Ehkä se johtuu siitä, etten vaan osaa, tai ehkä toivottavasti siitä, että mulla on oikeasti ollut viimeiset kuukaudet aivan tajuton kiire jatkuvasti.
- Nyt kuitenkin, kun olisi kiire pakkaamaan ja siivoamaan ei minulla olekaan kiire, vaan olen koko aamun viettänyt koneella “tärkeitä juttuja” tekemässä.
-Lähden huomenna.

Olen kuluneen viikon aikana vastannut toistuvasti “jännittääkö?” kysymyksiin niin tuttujen kuin tuntemattomien taholta, halaillut enemmän kuin suomalainen jäykkyyteni olisi antanut myöden, ja miettinyt jokaisen asian kohdalla teenkö tätä nyt viimeistä kertaa pieneen hetken.

Kaksi kuukautta on siitä jännä, että se voi helposti olla hemmetin lyhyt, tai nopea, aika.

Sen kuitenkin näkee vasta sitten, mutta se mitä on nähtävissä nyt, on että mun tulisi alkaa pikkuhiljaa omaksumaan looginen ajattelutapa, ja rynnättä hommiini, sillä mun tulee olla lähtövalmiina tavarat autoon pakattuina 22 TUNNIN päästä. Enää ei puhuta päivistä…

1 kommentti

Lala salama

Kirjoittanut Anna - 23.3.2011 - klo 00:32

Päivät vaan suhahtelee ohi, ja minä poden päivittäistä huonoa omatuntoa siitä, että blogikin on melkein joutunut kokemaan saman kurjan kohtalon, kuin kaikki ne 2 sivun verran täytetyt päiväkirjan raakileeni.
Tosin silloin en stressannut siitä, joten ihan positiivista sinällään. Silloin tosin kukaan muu kuin minä ei myöskään lukenut juttujani, tai ainakaan ei olisi pitänyt lukea.

Lähtö tosiaan kolkkuttelee ovella, ja niin kolkuttelee miljoona muutakin asiaa. Vaikka odotankin innolla lähtöä, odotan sitä myös pelolla ja stressaantuen suorittamattomien töiden alle. Voisin ajatella, että wau, 9 päivän päästä olen jo siellä. Mutta ei, ajattelen – enää yhdeksän päivää (eli 228 tuntia) aikaa suorittaa kaikki koulutehtävät, näytöt, portfoliot, matkavalmistelut ja sosiaalinen elämä. Jos en kerkeä, olen luuseri, ja kun palaan ei mikään ole kivaa.

Onneksi yöt on kuitenkin täynnä hyvää peliaikaa, ja tätä menoa näyttääkin siltä, että vietän ne seuraavat 2 kuukautta nukkuen.

Ehkä kuitenkin otan viikonloppuna itseäni niskasta kiinni ja kirjoitan jostakin oikeasta asiasta vinkumisen sijaan.

Valitan kuitenkin nopeasti vielä siitä, että sanakirjoilla on jotakin henkilökohtaista mua vastaan, eivätkä ne kerro mulle tarkkaa merkitystä asioille. No, jos ei nyt hyvää yötä kaikkien sanakirjojen mukaan, niin ainakin jotain nukkumiseen liittyvää, ja kirjoitettuna kovin suloista:
Lala salama!

Kirjoita kommentti