huahin1

Hua Hin

Hua Hin tarjoaa matkailijalle rentoa ja kiireetöntä lomaa ympäristössä, joka tunnetaan myös Thaimaan kuninkaallisten lomanviettopaikkana.

Rauhallisessa pikkukaupungissa voi aistia aitoa thaimaalaista kulttuuria ja tunnelmaa. Hua Hinin lomaan voi yhdistää mieleenpainuvia retkiä esimerkiksi Kwaijoelle ja Bangkokiin.

Pitkät perinteet

Hua Hinillä on pitkät perinteet thaimaalaisten lomanviettopaikkana. Paikallisten suosimat lomahuvilat ja hotellit kuuluvat katukuvaan. Jo vuonna 1923 Hua Hiniin rakennettiin aivan rantaan rautatiehotelli Sofitel Central Hua Hin. Vaikkei kyseisessä hotellissa lomallaan asuisikaan, kannattaa hotellin puutarhaa käydä ihailemassa.

Vaikka Hua Hinissä turismi on läsnä, saattaa kaupungissa törmätä esimerkiksi avojaloin kulkevaan buddhalaiseen munkkiin.

Golfia ja yömarkkinoita

Aurinkoisten rantapäivien lisäksi Hua Hinissä on tekemistä koko perheelle. Vesiurheilulajien lisäksi Hua Hinissä on mahdollisuus golfin pelaamiseen. Hua Hinin golfkentät ovat Thaimaan parhaimpia. Ympäristö vesiputouksineen ja hoidettuine puistoineen antaa upeat puitteet kävelyretkille.

Illan hämärtyessä voi lähteä ostoksille. Pienet putiikit ja yömarkkinat kutsuvat tekemään edullisia ostoksia. Räätäleitä Hua Hinissä on useita, joten vaikka koko vaatekerran saa teetettyä varsin houkuttelevaan hintaan. Ostoksien lomassa voi nauttia herkullista ruokaa jossain Hua Hinin lukemattomista ravintoloista.

Retkillä näkee enemmän

Useimmat matkatoimistot järjestävät Hua Hinissä retkiä mielenkiintoisiin kohteisiin. Yksi kestosuosikki on yön yli kestävä retki Kwaijoelle, jossa junamatkan jälkeen yövytään veden päälle rakennetussa hotellissa. Tämän retken sanotaan olevan yksi Thaimaan mieleenpainuvimmista.

Myös paikallisilta matkatoimistoilla on valikoimissaan mielenkiintoisia retkiä. Nämä retket ovat useimmiten kansainvälisiä. Lisäksi ystävälliset riksakuskit järjestävät mielellään retkiä lähiympäristöön ja kertovat alueen historiasta. Suurkaupungin sykkeeseen Bangkokiin pääsee järjestettyjen retkien lisäksi Hua Hinistä junalla tai bussilla. Snorklaajien retkikohde on ehdottomasti Koh Talu (kirjoitetaan myös Koh Thalu) kirkkaine vesineen ja valkohiekkaisine rantoineen.

Majoitusta bungaloweista luksushotelleihin

Majoituksen puolesta matkailijalla on Hua Hinissä valinnan varaa. Aivan keskustassa sijaitsee suosittuja ja tasokkaita hotelleja, kuten Hilton ja Sofitel. Eksoottisempaa majoitusta haluavien kannattaa ottaa suunnaksi Hua Hinin keskustan ulkopuoliset alueet. Näiden hotellien rannat ovat usein rauhallisempia ja hyvin hoidettuja. Hääpareille yksi romanttinen majoitusvaihtoehto on bungalowihuvila omalla porealtaalla.

Hua Hinin ilmasto

Thaimaan ilmasto on kuuma ja kostea, joten matkalle mukaan kannattaa ottaa kevyttä kesävaatetta. Kuuminta on maalis-huhtikuussa, jolloin lämpötila kipuaa noin 35 celsiusasteeseen. Kesällä sadekuurot ovat yleisiä. Illat ovat viileimpiä joulu-tammikuussa.

Matkat Hua Hiniin

Kotimaisten matkatoimistojen lentokoneet lentävät Bangkokin lentokentälle, mistä matka Hua Hiniin maateitse kestää noin viisi tuntia.

Arvostele artikkeli: Hua Hin
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä
(3,84/5
- 19 ääntä)

Mitä mieltä sinä olet?

Vastaa

Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään.
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Luomalla oman käyttäjätunnuksen voit lisätä itsellesi profiilikuvan kommenttien yhteyteen. Kirjaudu sisään ja klikkaa "Omat tiedot" yläpalkista lisätäksesi kuvan.


Tilaa uutiskirje sähköpostiisi
Tilaa uutiskirjeemme ja pysy ajan tasalla Rantapallon tapahtumista!
Seuraa meitä
  • Facebook
  • Twitter
  • RSS

Rantapallo