Kotikaupunkini Vantaa
Maassa tai maan tavalla -blogista heitettiin kaikille Rantapallolaisille haaste kertoa omasta kotikaupungistaan, eli siis siitä paikasta, missä on lapsuutensa viettänyt. Minä tartuin toki tohkeissani haasteeseen, sillä kyllähän nyt Vantaa ansaitsee oman postauksensa! Kuvituksena postauksessa toimivat lapsuudenkotini pihalta napatut kuvat.
Minä olen siis Vantaan tyttöjä. Vietin lapsuuteni pienessä turvallisessa kyläpahasessa siellä missä lehmät ja lampaat laiduntavat pelloilla, missä on toisella puolella teollisuusaluetta ja vieressä monta kivaa metsää ja pulkkamäkeä. Lähellä on kauppa, koulu, päiväkoti ja joskus vanhoina hyvinä aikoina ostarilla oli myös kirjasto, posti, erilaisia kauppoja, kioski ja olipa yhdessä kulmassa myös lähiöbaari. Vaan nepä kaikkosivatkin paikalta pian ja lopulta jäljelle jäi vain kauppa ja kioski. Onneksi edes ne.
Parasta kotikulmillani oli ainakin näin jälkeenpäin ajateltuna se, että siellä oli turvallista pienen lapsen leikkiä, käydä yksin kioskilla ostamassa irtokarkkeja ja seikkailla pitkin metsiä. Naapuripihojen Roni-niminen mustalaismies oli jossain vaiheessa pelottavinta mitä tiesin, mutta herra muutti pian muualle asumaan ja me hurrasimme iloisina Ronin lähdölle. Nyt uskaltaisimme leikkiä sielläkin päin pihoja, missä pelottava mustalaismies ennen asui.
Asuin tuossa samassa paikassa noin kaksikymmentä ensimmäistä elinvuottani, joten siellä tuli myös elettyä teinivuodet ja osa aikuisuudestakin. Reviirini laajeni pikkuhiljaa ensin koulun taakse missä muutama kaverini asui, sitten yläasteen ja lukion suunnalle ja pikkutyttönä tuli myös pyöräiltyä viikoittain toiseen suuntaan sinne missä heppatalli sijaitsi. Pian joka paikkaan piti kulkea bussilla, sillä lähikulmat alkoivat jäädä liian pieneksi.
Ensimmäinen työpaikka löytyi Tikkurilasta, poikaystävä kaukaa Espoosta ja myöhemmin aloittaessani opiskelun Helsingissä, alkoi myös maamme pääkaupunki tulla tutummaksi. Tässä vaiheessa lapsena niin turvallinen pieni sivukylä alkoi olla aivan liian kaukana kaikesta ja haaveilinkin asunnosta lähempänä Helsingin keskustaa. Sinne minä sitten lopulta myös muutin ja siinä samassa kämpässä asun vielä nykyäänkin. Ainakin vielä hetken aikaa.
Haasteen yhteydessä annettiin myös muutama apukysymys ja halusinkin tarttua eniten pohdintaa aiheuttaneeseen kysymykseen, eli siihen mihin veisin turistin kaupungissani. Ensireaktioni oli, että en mihinkään, sillä eihän siellä ole mitään! Sitten hoksasin, että juuri se saattaisi turistia kiinnostaakin. Veisinkin kotikylääni eksyneen turistiraukan ainakin katsomaan niitä lehmiä ja aitoa maalaisseutua, joka avautuu ihan nurkan takaa.
Talvella veisin turistipoloisen Kuusijärvelle savusaunaan ja tyrkkäisin hänet toki myös avantoon hukkumaan uimaan. Myös Sotungin hiihtoladuilla voisi käydä kompuroimassa ja samalla reissulla voisin esitellä ainakin salaisen laavun, jolla vietimme teininä aikaa joskus jopa yöpyen suojaisien seinien sisällä. Laavulla voisi paistaa makkarat, mutta tällä kertaa paikan tuleen sytyttämisen ja myös siellä yöpymisen voisi jättää väliin.
Päivän päätteeksi tyrkkäisin turistiraukan ruotsinlaivasimulaattoriin eli legendaariselle Vantaan hotellille, jonne jättäisin poloisen selviytymään karaokessa rääytyn Aikuisen naisen sekä yläkerran tanssilattialla nähtyjen upeiden tanssimuuvien aiheuttamista traumoista. Yönsä turisti voisi viettää yläkerran hotellihuoneessa. Siitä olisi sitten aamulla lyhyt matka juna-asemalle, josta turisti voisi paeta mahdollisimman kauas pois.
