Forlimpopoli – Päivä blogimatkalla
Vappupäivä vuonna 2015. Henkka viettää polttareitaan Prahassa ja minä vietän väsynyttä vappuaaton jälkeistä päivää lojuen sohvillamme kaasojeni kanssa. Katsomme telkkaria ja luen samalla kännykästä saapuneet sähköpostit.
Blogin sähköpostiin on ilmestynyt jotain mielenkiintoista. Hihkaisen innosta kun tajuan mistä on kyse. Tervetuloa syyskuussa blogimatkalle Italiaan, siinä lukee. Teemana on ruoka ja viini ja alueena Emilia Romagna. Vau, kuulostaa ihan täydelliseltä! Voiko tämä olla tottakaan! On se, onneksi.
Olin hakenut aiemmin keväällä BlogVilleen, jonne en valitettavasti päässyt mukaan. Vastasin BlogVillen järjestäjän viestiin olevani kuitenkin käytettävissä myös muissa, etenkin ruokaan ja juomaan liittyvissä tapahtumissa, vaikka en todellakaan uskonut sen johtavan mihinkään.
Vaan niin kuitenkin kävi, että Emilia Romagna Turismon Nicholas tarttui pieneen sivulauseeseeni ja syyskuussa vuonna 2015 suuntasimme Henkan kanssa Emilia Romagnaan viettämään pitkän viikonlopun ruoan ja viinin merkeissä yhdessä yhdeksän muun kansainvälisen bloggaajan kera.
Millaista blogimatkalla on?
Millaista blogimatkalla sitten oikein on? Ensinnäkin, blogi- tai pressimatkoja on varmasti yhtä monenlaisia kuin on niiden järjestäjiäkin, mutta yleensä ne ovat ihan täyttä työtä. Niillä näkee ja kokee toki paljon kaikenlaista kivaa ja olen nauttinut todella paljon niistä muutamasta järjestetyn ohjelman blogimatkastani, joihin olen osallistunut. Keskitynkin tässä postauksessa nimenomaan ryhmässä tapahtuviin blogi- tai pressimatkoihin, joiden ohjelma on suunniteltu valmiiksi. Erikseen ovat sitten omatoimiset blogimatkat.
Lomaksi blogimatkoja ei kuitenkaan oikein voi kutsua, vaikka se saattaa ulkopuolisen korvaan helposti siltä kuulostaakin. Lepoa ja omaa aikaa on vähän, sillä ymmärrettävästi järjestäjät haluavat esitellä bloggaajille mahdollisimman monta eri kohdetta ja aikataulut ovat usein melkoisen täyteen ahdetut. Sillä on hyvät ja huonot puolensa. Matkoilla kokee paljon, mutta ne voivat olla myös melko uuvuttavia.
Olen osallistunut blogimatkalle sekä yksin että Henkan kanssa. Henkan kanssa reissuista saa blogin kannalta ehdottomasti enemmän irti, sillä työnjakomme toimii loistavasti. Henkka keskittyy kuvaamiseen, ja minä kuuntelen muistivihko kädessä tarkasti mitä meille kerrotaan. Voin keskittyä muistiinpanojen tekemiseen ja tulevien postausten ideointiin kunnolla, kun Henkka hoitaa kuvauspuolen. Ja koska Henkan ei tarvitse olla koko ajan kuulolla, voi hän liikkua vapaasti hieman kauemmaksi bloggaajaporukasta ottamaan parempia kuvia ja keskittyä kaikessa rauhassa valokuvaamiseen. Näin homma toimii meillä parhaiten.
On kuitenkin pakko sanoa, että olen tyytyväinen että tein ensimmäisen blogimatkani yksin. Matka Italian Senigalliaan kasvatti minua ihan käsittämättömän paljon, sillä se oli ujolle tytölle, joka ei ole koskaan matkustanut yksin, melkoinen kokemus. Olin niin reilusti mukavuusalueeni ulkopuolella koko matkan ajan, että kotiin palasi aivan toisenlainen tyttö kuin sinne lähti. Mikään muu matka tai kokemus ei ole kasvattanut minua yhtä paljon. Tuolloin opin, että pystyn paljon enempään kuin olin siihen mennessä luullut, ja osasin kaikesta jännittävyydestä huolimatta nauttia reissusta heti täysin rinnoin. Ja kyllä, olin tosi ylpeä itsestäni.
Päivä blogimatkalla – Forlimpopoli
Palataan takaisin vuoden 2015 syyskuuhun. Heräämme Ca’ Monti -nimisellä agriturismolla, nautimme paikan emännän tilan omista antimista valmistaman aamiaisen ja suuntaamme maaseudun rauhasta kohti Forlimpopoli -nimistä kaupunkia. Bussimme pysähtyy aukiolle linnoituksen eteen ja astumme ulos etuovesta samalla kun kuvaaja ikuistaa saapumisemme. Olen hieman hämilläni yhtäkkisestä kuvauksen kohteeksi joutumisesta. Meitä on näköjään odotettu. Kuvaaja kiertää kanssamme koko Forlimpopolissa viettämämme ajan ja pian en enää huomaakaan häntä.
Seisahdamme linnan eteen aukiolle kuulemaan muutaman sanan Forlimpopolista. Kaupunki on kuuluisan gastronomin Pellegrino Artusin synnyinpaikka ja Forlimpopolissa järjestetään kesäisin hänen mukaansa nimetty ruokafestivaali Festa Artusiana. Tuolloin kaupungin kadut suljetaan autoilta, niille katetaan pöydät täyteen ruokaa ja kadutkin nimetään festarin ajaksi ruokaan liittyvillä nimillä. Katsomme Henkan kanssa toisiamme. Nämä festarit täytyy vielä joskus kokea.
Pellegrino Artusi ja hänen kuuluisa keittokirjansa
Pellegrino Artusin mukaan on nimetty myös Forlimpopoliin perustettu gastronomian keskus Casa Artusi. En oikein tiedä millä muulla nimellä paikkaa voisi kutsua. Casa Artusissa on museo, ravintola, koulu, kirjasto, siellä järjestetään kokkikursseja ja kaikki perustuu italialaiseen kotiruokaan, jonka modernina isänä Pellegrino Artusia pidetään.
Pellegrino Artusin merkittävin teos on La scienza in cucina e l’arte di mangiar bene -niminen ruokakirja, jonka hän kokosi ympäri Italiaa suuntautuneiden kiertomatkojensa tuloksena. Artusi maisteli reissuillaan paikallisia kotiruokia ja kirjoitti reseptit ylös reseptikirjaansa. Vuonna 1891 ollessaan 71-vuotias oli Pellegrino Artusi viimein valmis kokoamaan keräämänsä reseptit kirjaksi. Niin syntyi ensimmäinen painos hänen ruokakirjastaan.
La scienza in cucina e l’arte di mangiar bene -kirja on Italiassa klassikko. Se löytyy lähes jokaisesta italialaiskodista ja kirja annetaan häälahjaksi morsiamelle anopin toimesta. Pitäähän sulhasen äidin varmistaa, että poika saa hyvää ruokaa uudessa kodissaankin. Jo ensimmäisestä painoksesta pidettiin paljon ja Artusia kiiteltiin kovasti kirjan kokoamisesta.
Italialaiset ympäri maan olivat kuitenkin sitä mieltä, että Artusi oli unohtanut kirjastaan tärkeitä reseptejä ja ihmiset lähettivät reseptejään pyytäen lisäämään ne kirjaan. Niinpä kirjaa laajennettiin, painoksia on tehty vuosien varrella yhä uusia ja uusia ja se todella kokoaa yhteen italialaisten parhaat kotiruokareseptit.
En voi tarpeeksi korostaa sitä minkälaisesta klassikkokirjasta on kyse. Sen tärkeimpiä oppeja ovat muun muassa se, että hyvät raaka-aineet ratkaisevat ja että harjoitus tekee mestarin. Nämä ovat italialaisen ruokakulttuurin perusasioita. Kirjan ympärille on kehitetty myös blogi, jonka pitäjät kokkaavat läpi kirjan reseptejä. Casa Artusin ooppaamme toteaakin leikkisästi, että jos Artusi eläisi tänä päivänä, hän olisi ruokabloggaaja.
Kirjaan tutustuttuamme katsoimme taas Henkan kanssa toisiamme. Tämä kirja pitää hankkia meillekin kotiin. Emme ole saaneet sitä vielä(kään) aikaiseksi, mutta nyt aion ottaa asiakseni etsiä käsiini oman opuksen. Ehkäpä mieluiten italiankielisen, vaikka kirja onkin käännetty muun muassa englanniksikin.
Pastakurssilla
Kun olimme kierrelleet Casa Artusin kirjastossa ja museossa tutustumassa Pellegrino Artusin kuuluisaan kirjaan, oli aika osallistua kokkikurssille. Blogimatkat eivät ole pelkkää kiertoajelua, luentoa, kuvaamista ja somettamista, vaan usein pääsee kokemaan jotain uutta ja upottamaan kädet taikinaan. Tällä kertaa upotimme kätemme kirjaimellisesti pastataikinaan Casa Artusin opetuskeittiössä.
Opetuskeittiön opettajat eivät ole kokkeja vaan Marietteiksi kutsuttuja naisia, sillä italialaisen ruoanhan tekevät äidit, eivät kokit. Casa Artusissa opetetaan romagnalaisen keittiön perustaitoja, kuten tuorepastan ja piadina-nimisten leipien tekoa.
Piadina on yksinkertainen leipä, joka on yksi alueen suosituimmista katuruoista ja sen sanotaan olevan myös vanhin sellainen. Italialaiset kauppasivat nimittäin jo Toisen maailmansodan aikana kadulla kotona valmistamaansa ruokaa, jotta saisivat kerättyä hieman rahaa vaikeina aikoina. Katukojuissa oli usein myytävänä piadinoja, joiden nauttimiseen käytetään kaikkia aisteja: Ensin leipä rikotaan – Syntyy ääni. Sitten sitä haistetaan – Tuoksu on huumaava. Ja lopulta leipä toki syödään – Maukas maku syntyy vehnäjauhoista, suolasta ja laardista.
Pääsemme seuraamaan molempien valmistusta aitiopaikalta ja Marietten työskentelyä ihailtuamme pääsemme itsekin pastantekohommiin. Essut päälle, hiusverkko päähän ja käsienpesun kautta opetuskeittiöön. Valmistamme pastan alusta asti itse, kaulimme sen ja teemme siitä erilaisia pastamuotoja. Bloggaajien käsissä syntyy pappardellea, capelletteja ja tagliatellea. Oma suosikkini on garganelli, joka syntyy pyöräyttämällä taikinapalaa tikun ympärillä alustan päällä, joka muodostaa pastan ulkopintaan urat. Hauskaa ja helppoa.
Hauskaa pastanteko on muutenkin, muttei yhtään niin helppoa kuin miltä se näyttää. Taikinani ei kauliintunut yhtään niin hienoksi levyksi kuin Marietten käsissä ja olin välillä aivan pulassa pastataikinani kanssa. Varsinainen ruokabloggaaja. Välillä lähes pelkästään italiaa puhuva Mariette pelasti sormeni, kun pidin niitä liian lähellä veistä innostuttuani silppuamaan jämätaikinaa vauhdilla pastasilpuksi, jonka voisi kuulemma käyttää vaikkapa keittoon. Mitään ei heitetä pois.
Vaikka pastan valmistaminen ei sujunut yhtä sukkelasti kuin Mariettelta, oli kokkauskurssi hauska ja lopputulos varsin hienon näköinen, joskin oli onni etten nähnyt miten täytetyt tortellini käyttäytyvät kiehuvassa vedessä. Veikkaan että ne olisivat räjähtäneet keitinveteen. Normaalisti kokkikurssilaiset saavat valmistamansa pastan mukaansa, mutta koska meillä oli vielä monta päivää matkaa jäljellä eikä mahdollisuutta valmistaa pastaa tuorepastan vaatiman ajan puitteissa, jäivät tekeleemme Casa Artusiin.
Hyvästit Casa Artusille ja Forlimpopolille
Pastakurssin jälkeen oli aika nauttia kevyt lounas Casa Artusissa. Se katettiin meille omaan tilaan rakennuksen käytävälle ja vietimme intensiivisen pastakurssin jälkeen tervetulleen pitkän ja leppoisan tauon ruoan ja viinin äärellä seurustellen. Italialaisilla on harvoin kiire minnekään ja leppoisa meininki tarttui, vaikka todellisuudessa aikataulua noudatettiin melko tiukastikin.
Ennen bussille astelemista kurkistimme vielä Casa Artusin ravintolaan, jossa valmistetaan mitäpä muutakaan kuin Pellegrino Artusin kirjan ruokia. Puhuimme myös italialaisesta ruoasta yleisesti ja saimme kuulla, että toisin kuin usein luullaan, italiasta saa lähes joka paikasta myös gluteenitonta pastaa ja muita ruokia kun vain osaa pyytää. Tätä ei helposti uskoisi perinteiseen ruoanlaittotaitoon vannovassa saapasmaassa, mutta näin kuulemma on. Hyvä uutinen gluteenittomille ystäville!
Forlimpopolissa ja Casa Artusissa kului yli puolet päivästä ja bussiin asteli jo melko väsähtänyt joukko bloggaajia. Lounaan kera nautittu sangiovese sekä kahvi pitivät meidät kuitenkin hereillä ja hyvä niin, sillä ohjelmassa oli vielä kahteen viinitilaan tutustuminen. Ensimmäinen oli suuri lähes täysin automatisoitu viinitila ja toinen päinvastoin yhden miehen uudehko harrastus.
Illalla nautimme vielä pitkän illallisen majapaikassamme Corte San Ruffillossa kunnes oli aika painaa pää tyynyyn. Uni tuli heti, kuten blogimatkoilla yleensä. Pitkät päivät vaativat veronsa ja hyvin nukutun yön jälkeen agriturismon pihalla odotteli taas reipas joukko bloggaajia odottamassa uuden päivän seikkailuja. Päivän ohjelmaan kuului muun muassa Parman kinkulla herkuttelua sekä Modenan balsamiviinietikan valmistusprosessiin tutustumista, mutta se onkin sitten jo aivan oma tarinansa.
Blogimatkan Italiaan tarjosi Emilia Romagna Turismo.
