Browsing Category

Tallinna

4 vinkkiä Tallinnan Telliskiveen

Tallinnan vanhakaupunki on ihana, mutta nykyään yhä useampi turisti suuntaa myös junaradan toisella puolella sijaitsevaan Telliskiveen eikä suotta. Näyttäytyyhän Telliskivessä aivan toisenlainen Tallinna. Rähjäisen ja harmaan ulkomuodon takaa löytyy sympaattinen kaupunginosa, jossa etenkin ruokamatkailija löytää todellisia helmiä. Me listasimme Telliskiven lempparimme tähän postaukseen. Ne voi kaikki kiertää saman päivän aikana ja suosittelen tekemään sen samassa järjestyksessä kuin paikat on tässä esitelty, lähinnä siksi että viinibaari Shvips aukeaa vasta klo 18.00.
Continue Reading

Hotel Baltic Imperial, Tallinna

Vaikka olen vieraillut Tallinnassa varmaankin noin miljoona kertaa, en ole koskaan ollut siellä niin pitkään, että olisin yöpynyt kaupungissa. Olen tullut laivalla ja lähtenyt laivalla kotiin ennen yötä, joten olen nähnyt Tallinnan vain päivänvalossa. En siis ole tiennyt miltä muuten niin tuttu kaupunki näyttää illalla, yöllä ja varhain aamulla.

Kesällä asiaan tuli muutos, sillä päätimme vierailla Tallinnassa kaksi päivää. Halusin ehdottomasti yöpyä vanhassakaupungissa, joten aloimme tutkia hotellivalikoimaa sieltä suunnalta. Mitä vanhempi, söpömpi ja pienempi hotelli, sitä parempi. Halusin todellista vanhanajan tuntua, vanhaa puuta, rosoista kiviseinää ja kynttilätunnelmaa.

Sitä meille tarjoili Baltic Hotel Imperial, jonka edustalle taksi heitti meidät aamulla laivamme saavuttua satamaan. Vuonna 1877 rakennettu hotellirakennus sijaitsee osoitteessa Nunne 14 ja sijainti on lähes tulkoon täydellinen, sillä keskelle vanhankaupungin vilinää on lyhyt matka, mutta katu, jolla hotelli sijaitsee on rauhallinen ja hieman sivussa pahimmalta vilinältä.

Jo hotellin aula sai minut ihastumaan söpöön rakennukseen ja jäin innolla odottamaan minkälainen huoneemme olisi. Se selviäisi kuitenkin myöhemmin, sillä näin aikaisin aamulla huoneemme ei ollut vielä valmis, joten jätimme matkalaukut hotellille ja lähdimme tutkimaan Tallinnaa sekä sen vanhaakaupunkia.

Takaisin hotellilla olimme vasta illansuussa ja respan täti kertoi hotellihuoneemme olevan upgradettu (mitä se on suomeksi, nostettu, ylennetty, lisätty..?), mikä sopi meille vallan mainiosti. Vaan kuinka upeaan huoneeseen lopulta päädyimmekään, sitä emme osanneet arvata.

Kävelimme huoneeseemme ja ihastelimme ääneen käytävän kiviseiniä ja hämyistä tunnelmaa. Ihanaa, pidän hotellista jo nyt! Avasimme huoneen oven ja oho, vau, mitä hittoa, tämähän on melkein kuin joku sviitti.

En tiennyt mihin olisin katsonut ja pyörin huoneen ovella ihmeissäni. Tilaa oli huimasti, sisustus henki ylellisyyttä, ikkunoita kulmahuoneessa oli peräti viisi ja niissä kaikissa oli ihanan tilavat ikkunalaudat. Minä rakastan hengailla ikkunalaudoilla katselemassa ulos kadulle. Nurkassa oli keittiösyvennys, osa seinästä oli vanhaa tiiliseinää ja sänky oli kuin jollekin ruhtinaalle tehty. Upea huone. Alkoi heti harmittaa että viivymme täällä vain yhden yön.

Huoneen pehmeässä sängyssä nukkui erinomaisesti ja tilavassa huoneessa oli ihana vaan olla ja hengailla. Minä siellä ikkunalaudalla ja Henkka sängyllä pötkötellen. Keittiönurkkauksessa olisi voinut valmistaa sapuskaa ja pöydällä olevat esitteet kutsuivat tutustumaan alakerran juustoravintolaan. Kuulostaa todella hyvältä, mutta meillä oli jo illallisravintola päätettynä. Tämä täytyy kuitenkin muistaa ensi kertaa varten, sillä yövyn hotellissa mielelläni uudestaan (vaikka saisinkin vain tavallisen huoneen) ja silloin täytynee testata juustoravintolaakin.

Hotellin edustalla on pieni terassi ja baari sekä ravintola. Ravintolan tunnelma noudattelee samaa ikiaikaista linjaa ritariteemoineen kuin muukin hotellin sisustus. Todella viihtyisää, siistiä ja tunnelmallista.

Aamiainen tarjoiltiin viimeisessä ravintolahuoneessa ja jo itse huone oli niin ihastuttava, että tuijotin sitä hetken ennen kuin kävin aamiaisherkkujen kimppuun. Hauskoja yksityiskohtia on paljon, kahvi tarjoiltiin vanhalta puupöydältä tai mikä lie häkkyrä se olikaan, katossa olevissa pyöreissä puisissa kattokruunuissa paloi kynttilät ja pöydissä oli valkoiset liinat. Aivan ihana paikka.

Yleensä testailen mielelläni aina uusia hotelleja enkä mene samaan paikkaan uudestaan, mutta tämä oli niin ihastuttava hotelli, että Baltic Hotel Imperial tulee olemaan korkealla listallamme, kun suunnittelemme seuraavaa yöpymistämme Tallinnassa. Visiitti jäi vähän niin kuin kesken kun emme ehtineet tutustua hotellin ravintolaan emmekä edes siihen terassiin, jolla olisi mukava nauttia vaikkapa aperitiivit ennen illallista. Tänne täytyy vielä palata. Suosittelen teillekin.

Oleviste kirkon torni

Hmm, mitä sanoinkaan siitä korkeanpaikankammosta.. Tämän pari viikkoa sitten julkaistun jutun johdanto sopisi hyvin tähänkin postaukseen, sillä eräs urpo korkeanpaikankammoinen on taas kerran kiivennyt yläilmoihin pelkäämään.

Tämä tempaus oli siitäkin mielestä erittäin järkevä, että äitini oli vasta juuri hetki sitten varoitellut tästä paikasta, että se on sitten aika kamala myös ahtaanpaikankammoiselle, ja kyllä vain, myös se kammo löytyy tästä minun jättimäisestä päästäni. Mutta tottakai, jos äiti varoittaa menemästä jonnekin paikkaan, niin tietysti kunnon tyttären velvollisuuksiin kuuluu mennä juuri sinne. Siksi minä kiipesin Olevisten kirkon torniin Tallinnassa. Ja se oli ihan kamalaa.

Olevisten kelta- ja vihersävytteinen kirkontorni näkyy kauas. Se on ollut aikoinaan maailman korkein rakennus, kunnes salama tuhosi sen 159 metriä korkean tornin vuonna 1625. Nykyään vuosina 1438-1519 rakennetun kirkon torni yltää 124 metriin. Aika korkea se on siis edelleen.

Norjan kuninkaan Pyhän Olavin mukaan nimetty gotiikkaa edustava kirkko sijaitsee Tallinnan vanhassakaupungissa ja sen torniin pääsee kiipeämään pientä maksua vastaan. Tornin ulkotasanteelta näkee maisemia jokaiseen ilmansuuntaan kun kiertää kapeaa näköalatasannetta pitkin tornin ympäri. Itse näköalatasanteelle päästäkseen täytyy ensin selviytyä kapeista ja ahtaista portaista. Portaita on Henkan laskujen mukaan peräti 235 kappaletta ja kiviportaat ovat paikoin melko korkeatkin.

Ahtaat portaat kulkevat pimeässä tornissa ja kaartavat kapeassa tornissa jatkuvasti, niin että pää menee pyörälle jos kipuaa liian nopeasti. Todella huonokuntoisen ei tänne kannata lähteä kiipeilemään, vaikka matkan varrelta löytyykin lepopaikkoja. Pelkäsin ahtaassa portaikossa kipittämisen kutkuttelevan ahtaanpaikankammoani, mutta tilaa oli kuitenkin ainakin kaltaiselleni kääpiölle sen verran, että olo oli ihan mukava, mitä nyt portaita kiivetessä tuli vähän hiki.

Ahtaanpaikankammoisen ei siis tarvitse mielestäni jännittää, sillä minäkin selvisin kunnialla. Toista oli muuten aikoinaan Kairossa Khefrenin pyramidin sisällä, jossa kulkevat portaat olivat niin ahtaat, että meikäläisellä oli pieni alkava paniikki päällä, kun kompuroin niitä pitkin syvälle pyramidin uumeniin ja sieltä pois. Huh, se oli pelottavaa, mutta Olevisten kirkossa happea riittää tosiaan paljon paremmin.

Ylhäällä näköalatasanteellakaan en tajunnut heti pelätä, vaikka tuulen tuivertaessa askel heittikin hieman ja suoraan alas kurkatessa päässä huippasi. Huuiii, mä oon korkealla! Tornia kiertäessä se kuitenkin iski yllättäen ja varoitin Henkkaa, että kohta pitää päästä pois tai saatan jähmettyä kauhusta paikalleni.

Kiersimme siis loput näköalatasanteesta reippaasti, tosin kuvia piti tottakai ottaa paniikista huolimatta. Oviaukolla kurkistin vielä suoraan ylöspäin ja katsoin kuinka korkealle torni vielä jatkuu. Toosi korkealle, nyt huippaa, apua, äkkiä sisään.

Ja niin minun oli mentävä ihanaan turvalliseen porraskäytävään odottelemaan että Henkka tulee perässä ja kipuamme portaat alas. Alaspäin portaita oli vaikeampi kävellä ja ihan pikkulapsen kanssa en tänne tulisi, sillä kaiteena toimii ajoittain pelkkä köysi ja portaat ovat korkeat. Minunkin oli hankala taapertaa niitä ballerinoillani, jotka meinasivat irrota jalasta, joten voin kuvitella, että minua puolet lyhyemmällä pikkuihmisellä voi olla jo todellisia vaikeuksia päästä tornista alas. Ajan saatossa liukkaaksi hioutunut kivimateriaali ei yhtään auta asiaa.

Mutta kaikki te aikuiset ja isommat lapset, menkää ihmeessä ihailemaan kaunista Tallinnaa Oleviste kirkon tornista käsin. Maisemat ovat upeat ja niitä voisi varmasti tuijotella kauemminkin, jos ei kärsisi korkeanpaikankammosta kuten minä. Korkeanpaikankammo ei kuitenkaan ole este, sillä minäkin selvisin kokemuksesta kunnialla. Myöskään ahtaanpaikankammoisten ei tarvitse jättää tornivierailua väliin. Ja sitäpaitsi maisemat kyllä korvaavat pienen paniikin moninkertaisesti. Puhumattakaan siitä, miten hyvä fiilis alas päästyä oli. Mä ylitin taas kerran itseni ja olin tosi rohkea!

Illallinen Tallinnan TV-tornissa

Minulla on korkeanpaikankammo. Se tarkoittaa sitä, että korkeat paikat pelottavat, eikä olo korkeuksissa tunnu mukavalta, vaan tekee mieli päästä takaisin maanpinnalle. Välillä saattaa tulla jopa paniikin kaltaisia tuntemuksia ja kroppa jähmettyy kauhusta lakaten toimimasta kunnolla. Silloin ei kannattaisi mennä yläilmoihin, sillä se on varsin epämukavaa ja pelottavaa. Vaan mitä tekee Martina? Korkeanpaikankammosta huolimatta löydän itseni yhä uudestaan ja uudestaan korkeuksista ja usein idea korkeisiin paikkoihin menemisestä tulee vieläpä ihan minulta itseltäni. Tyhmä mikä tyhmä.

Tällä kertaa siedätin korkeanpaikankammoani Tallinnan TV-tornissa. 314 metriä korkea TV-torni näkyy Piritassa Tallinnan keskustan itäpuolella jo laivan lipuessa satamaan ja kieltämättä minua hieman hirvitti katsella taivaaseen kohoavaa hökötystä kun m/s Finlandiamme saapui Tallinnaan. Tuonne torniin minä menisin illalla ja minun pitäisi pystyä vielä syömäänkin siellä. Jaiks.

Onneksi sisätiloissa olevat korkeat paikat eivät tunnu aiheuttavan niin valtavaa paniikkia kuin ulkoilmapaikat, ja oloni oli tornissa lopulta ihan rauhallinen, vaikka sinne meneminen jännittikin. Ihailin maisemia ja uskaltauduin jopa kurkkimaan 175 metrin korkeudessa olevan näköalatasanteen lattiaan tehdyistä aukoista alas. Lasin alla paljastuva näkymä suoraan alas tornia pitkin maahan sai polvet ensin tutisemaan, mutta siihen tottui nopeasti ja lopulta uhrasin jopa Lassen lasin päälle makoilemaan kuvaa varten.

Lassea ei pelota.

Hetken näköalatasanteella kierreltyämme astelimme portaat ylös ravintolaan. Modernisti sisustetussa ravintolassa soi rauhallinen taustamusiikki ja ikkunoista tulvi kesäillan valoa. Ikkunasta ei nähnyt ulos yhtä hyvin kuin vaikkapa Puijon tornista tai Näsinneulasta, mutta komeita maisemia ihaili kuitenkin mielellään. Tämä ravintola ei myöskään pyöri kuten suomalaiset kollegansa.

Ravintolassa nautiskelimme kolmen ruokalajin illallisen. Alkuruoka oli ihanan merellinen ja se tarjoiltiin hienolta kivialustalta. Annoksen pääosassa komeileva sillijäätelö oli suussasulavan herkullista ja minä pidin annoksen merellisistä mauista kovasti. Henkan mieleen annoksessa oli ehkä hieman liikaa kalan makua, joten jos et pidä kalasta, älä tilaa tätä annosta. Jos taas pidät niin anna mennä, sillijäätelö on elämys!

Pääruokana oli ankkaa, joka köllötteli lautasella söpöjen porkkanoiden ja muiden lisukkeiden kera. Tämäkin oli hyvää ja etenkin annoksen rapea perunalisuke jäi mieleeni.

Jälkiruoan kohdalla olimme jo aivan täynnä eikä tiramisuannos meinannut enää upota. Tiramisu ei muutenkaan kuulu lemppareihini, mikä on tietysti aika noloa tällaiselle Italia-fanille. Annos oli kuitenkin hauskan näköinen, vai mitä sanotte? Tiramisu oli kukkaruukun multana ja toisessa kipossa komeili raikasta mansikkaa. Pidimme molemmat mansikkaosiosta eniten, itse tiramisu oli hieman kuivaa, mutta macarons ja kirpeä kastikekin olivat namia.

Ruoan kanssa nautimme tarjoilijan suosittelemaa viiniä ja valinta osui ihan nappiin. En tietenkään muista enää mikä se viini oli (hyi, hyi huono bloggaaja minä!), mutta kysy suositusta tarjoilijalta, niin uskon että makuelämys on taattu.

Illallisen jälkeen kiertelimme vielä ravintolan ulkopuolella olevalla tasanteella, jossa tuuli tuiversi ja turvaverkon toiselle puolelle pääsisi kuulemma valjaat päällä seikkailemaan. Hui kamala, minusta ei varmaan olisi siihen, mutta Henkka saattaisi jopa nauttia tilanteesta. Vatsamme olivat kuitenkin aivan liian täynnä, joten emme edes harkinneet reunaseikkailua, vaan suuntasimme alas, tilasimme taksin ja sanoimme heipat keskellä metsää ylväänä seisovalle TV-tornille.

Yhteistyössä Elämyslahjat.