Browsing Category

Ruotsi

Skeppsholmen, Tukholma

Gamla Stan ja Djurgården lienevät tuttuja kaikille Tukholman kävijöille, mutta oletko koskaan vieraillut niiden väliin jäävällä Skeppsholmenilla? Pienehköltä saarelta ja sinne johtavalta sillalta saa upeita merellisiä kuvia Tukholmasta ja kuvauspaikkojen houkuttelemina mekin suuntasimme kohti Skeppsholmenia.

Maisemat Kungsträdgårdenilta Skeppsholmenille käveltäessä ovat kieltämättä aika kivat. Gamla Stan näkyy oikealla puolella ja näyttävä hotellilaiva odottaa sillan yli päästyä heti oikealla. Meri on kaikkialla läsnä.

Saarella on myös Moderna Museet ja erilaisia taideteoksia voi ihailla saaren puistoalueillakin. Tai no ihailla ja ihailla, siitä voidaan olla montaa mieltä.. Minä käyttäisin sanaa ihmetellä taideteoksia.
Continue Reading

Flippin’ Burgers, Tukholma

Matkakuumeeni alkoi olla loppuraskaudesta sitä luokkaa, että minun oli ihan pakko päästä vielä jollekin pienelle reissulle ennen äitiyslomaa. Ajatus lentokoneesta ei tuntunut enää hyvältä, enkä tiedä olisiko minua enää edes otettu koneeseen, joten oli keksittävä muuta. Vastaus oli Päivä Tukholmassa -risteily, jolle suuntasimme lataamaan akkuja ja hakemaan helpotusta matkakuumeeseen. Reissun ainoa tavoite oli syödä Tukholmassa hyvä lounas ja muuten kiertelisimme kaupungilla sään ja fiiliksen mukaan.

Tukholman lounasvaihtoehdot olivat siis oikeastaan ainoa asia, jota tutkailimme etukäteen tarkasti. Minkä ravintolan haluaisimme käydä testaamassa? Valintamme osui lopulta kehuttuun purilaisravintolaan Flippin’ Burgersiin, joka tarjoaa itsetehtyjä burgereita ja Ben & Jerry’s -jäätelöstä tehtyjä pirtelöitä. Ravintola suosii pieniä lihantuottajia ja luomua.

Flippin’ Burgers sijaitsee osoitteessa Observatoriegatan 8 noin kahden kilometrin päässä keskustasta. Matka ei ole lainkaan mahdoton käveltäväksikään, mutta koska aloin olla jo aika vaivainen ison mahani kanssa, päätimme suunnata paikalle metrolla. Astu vihreän linjan metroon vaikkapa T-Centralenissa ja jää pois joko Rådmansgatanin tai Odenplatsin pysäkillä niin olet jo lähellä. Odenplatsilta on ehkä hieman lyhyempi kävelymatka.
Continue Reading

Toast skagen

Toast skagen oli yksi ensimmäisistä ruoista, joita kokkailin ihan itsekseni. Katkarapumössön sekoittaminen on sen verran helppoa hommaa, että toast skagenista on helppo aloittaa kokkausharjoitukset, ja lopputuloskin on poikkeuksetta varsin mainio.

Muita nuoren Martinan bravuureja olivat ainakin kana-riisi-kanaliemikuutio-hemapa -mössö, pannulla paistetut porsaanfileet, teeleipä (köksän vihkon reseptillä tehty), brownies ja erilaiset täytetyt leivät. Ah, mitä gourmet-ruokaa! Mutta jostainhan on aloitettava.

Katkarapuleipä toimii edelleenkin mainiosti alkupalana, pikkunaposteltavana kuohuviinin kera tai vaikkapa rapujuhlien alkuruokana ennen varsinaisiin saksikäsiin tarttumista. Ja kukapa ei olisi joskus parannellut oloaan ruotsinlaivalla iiisolla katkarapuleivällä.

Toast skagen

– paahtoleipää
– 100 g katkarapuja
– tilliä
– 1 dl majoneesia
– 0,5 dl smetanaa
– sitruunamehua
– dijon-sinappia
– pippuria

Sekoita majoneesi ja smetana keskenään. Lisää joukkoon katkaravut (ota osa sivuun koristelua varten), pilkottu tilli ja mausta seos sitruunamehulla, sinapilla sekä pippurilla. Anna tekeytyä hetki jääkaapissa.

Paahda leivät ja kasaa niille keko katkaraputäytettä. Koristele halutessasi tillillä, katkaravuilla ja sitruunalla.

Kun Martina löysi itsestään korkeanpaikankammon

Pelkojen ja kammojen määrä lienee vakio. Kun vanhat pelot hellittävät, tulee uusi tilalle. Kas näin sai Martina todeta Tukholman reissulla noustessaan lasisella näköalahissillä korkeuksiin pitkin Globenin hallin ulkopintaa.

Moni tietää, että meikäläisen pahin kammo ja ehdottomasti pelottavin paikka olla on hissi. Mitä ahtaampi, vanhempi ja kolisevampi hissi, sitä pahempi. Siitä lähtien kun olen tiedostanut tämän järjettömän hissipelkoni, olen yrittänyt aktiivisesti päästä siitä eroon. Mitä useammin saatan itseni jännittävään tilanteeseen, sitä nopeammin pelko laimenee ja kohta hirmuisia sydämentykytyksiä aiheuttanut tilanne alkaa tuntua mukavammalta.

Hissien ja muiden ahtaiden tai suljettujen paikkojen lisäksi olen pelännyt kuollakseni ainakin ampiaisia, ja kuten olette saaneet täältä blogista lukea, myös muun muassa autolla ajaminen on aiheuttanut kohtuutonta paniikkia.

Tällaiset tyhmät pelot ovat todella turhia ja olenkin yrittänyt päästä niistä melko menestyksekkäästi eroon. Nykyään pystyn olemaan hississä hyperventiloimatta varsinkin jos siellä on muitakin kuin minä, mutta tilaa on kuitenkin riittävästi. Lasiset näköalahissit aiheuttavat enää harvoin paniikkia ja tutussa hississä voin jopa matkustaa epähuomiossa pari kerroksenväliä yksinkin ilman elvytystarvetta.

Bussiin ilmestyvä ampiainenkaan ei aiheuta enää välitöntä seuraavalla pysäkillä pois jäämistä, varsinkin jos minulla on kyypakkaus mukana, tai jos kädessäni on Metro-lehti, jolla huitoa ärsyttävää öttiäistä. Myös täysi ruuhkabussi rauhoittaa ampiaisen läsnäollessa. Mitä enemmän ihmisiä, sitä pienempi todennäköisyys että otus pistää juuri minua.

Ja kuten tiedättekin, olen aktiivisesti taistellut ajopelkoani vastaan rakkaan Azipod-autoni kanssa. Vaikka ajaminen on edelleen todella pelottavaa, eikä meinaa sujua ilman henkistä tukea, en näe enää painajaisunia autolla ajamisesta. Edistystä on siis tapahtunut kaikilla pelkorintamilla ja luulin jo hetken olevani lähestulkoon normaali.

Kunnes tapahtui Globenin hissi.

Globenin pallonmuotoisen hallin ulkopinnalle on rakennettu näköalahissi, joka kuljettaa matkustajansa 130 m korkeuteen. Hissejä on kaksi ja ne kulkevat kiskoja pitkin Globenin hallin korkeimmalle kohdalle, josta aukeaa upeat näkymät yli Tukholman.

Me olemme käyneet matkoillamme perinteisesti aina kaikkialla mahdollisimman korkealla. Kuopiossa illallistimme Puijon tornissa, kolmansilla treffeillämme kiipesimme Copterlinen kyytiin (joka ei ole noussut ilmaan viime juhannuksen jälkeen, mistä me Rantapallon kautta ilmaiset liput saaneet bloggaajat olemme erittäin harmistuneita..) ja New Yorkissa meidän oli ehdottomasti mentävä Empire State Buildingin huipulle katsomaan maisemia. Niinpä Globenin hissi kuulosti nähtävyydeltä juuri meidän makuumme.

Menimme siis innoissamme Globenin Skyviewiin, katsoimme tyhmän esittelyvideon jossa Tre Kronor teki maalin Leijonia vastaan, ja astuimme lasilla reunustettuun pyöreäseinäiseen näköalakapseliin, joka nostaisi meidät korkeuksiin. Jee, tämä on kivaa!

Olin kyllä tärissyt jännityksestä kiivetessäni tikapuita pitkin rakenteilla olevan talomme päätyyn, eikä Linnanmäen Maailmanpyöräkään ollut enää niin rento kokemus kuin ennen. En kuitenkaan ollut sitä mieltä, että minulla olisi korkeanpaikankammo. Höh, sehän on ihan tyhmä pelko! Kuka nyt muka korkeuksia pelkäisi?

Olinhan minäkin vasta pari vuotta sitten kiivennyt ilman ongelmia iskän talon katolle paistattelemaan auringossa Hulin, Herra Longfieldin, pikkuveljeni Datanomin ja hänen tyttöystävänsä sekä siskoni nuoremman pojan kanssa. Siellä sitä istuttiin ja katseltiin maisemia samalla kun korkeanpaikankammoiset kuvasivat meitä maan kamaralta. Hah, minullako muka korkeanpaikankammo! Ei todellakaan! Täällähän mä olen katolla.

Mutta niin se maailma muuttuu. Globenin näköalahissin nytkähtäessä liikkeelle innostukseni vaihtui hyvin pian vapisevaksi jännitykseksi. Jalkani muuttuivat täriseviksi tolpiksi, joiden päällä yritin tasapainotella samalla kun sydämen syke nousi nousemistaan.

Mitä tämä nyt on? Miksi korkealla oleminen ei olekaan enää vain kivaa? Voisiko joku muuttaa jalkani normaaliksi ja lopettaa tämän älyttömän tasapainottomuuden tunteen?


Nyt mennään!


…yhä ylös yrittää, katolle hän kiipeää..

Kun katselin horisonttiin ja pidin tiukasti kiinni joko Henkasta tai näköalahissiämme kiertävästä kaiteesta, oli oloni melko mukava ja pystyin nauttimaan maisemista. Mutta auta armias jos katsoin alas tai aloin miettiä liikaa ahdasta hissiä jossa olen, niin aloin hyvin pian iloita siitä, että näköalakierros kestäisi vain parikymmentä minuuttia.


Pelko persiissä

Kun hissi pysähtyi ylös ja nökötti tukevasti Globenin katolla, oli olo ihan hyvä, mutta kun kapseli alkoi valua takaisin alaspäin iski paniikki jälleen. Menin vielä hölmönä siedättämään pelkoani kapselin ulkoreunalle, jossa yritin katsoa mahdollisimman paljon alas. Tosi fiksua. Pian seisoin jähmettyneenä paikallani enkä liikkunut, vaikka aivoni käskivät minua ottamaan askeleen. Yksi pieni askel edes! Joo ei. Ei onnistu.

Edes Henkan lempeät tönäisyt selkääni kohti reunaa ja hänen turvallista kainaloaan eivät saaneet jalkojani liikkumaan, vaan jäykistynyt kroppani pisti kaikin voimin vastaan. Tilanne oli todella hämmentävä, ja lopulta nauroin vedet silmissä tyhmälle kropalleni, joka ei suostunut liikkumaan vaikka kuinka yritin käskeä sitä.


Tämä näky sai Martinan puntin eniten tutisemaan.


Ja tämä myös. Hyi hitto. Sanokaa etten mä ole ainoa korkeanpaikankammoinen..!

Oloni alkoi olla jo hysteerisen hihittävä ja adrenaliini jylläsi kropassani pitkään hissistä ulosastumisen jälkeenkin. Voi minua. Tältäkö korkeanpaikankammo tuntuu? Ja mistä hitosta moinen riesa yhtäkkiä tuli?? Ottakaa se pois!

Globenin Skyview oli täyteen kukkaan puhjenneesta korkeanpaikankammostani huolimatta upea, ja ilman hölmöä tärisevää kroppaa maisemista olisi voinut nauttia vielä enemmän. Upea paikka siis ihan ehdottomasti, jopa korkeanpaikankammoiselle.

Hissi on ehdottoman turvallinen ja alhaalla Globenissa on jopa defibrillaattori, jolla pysähtynyt sydän sysätään takaisin sykkeeseen. Hah, huono vitsi, mutta meitä kyllä nauratti ensiapuvälineet sen jälkeen kun olimme tarkkailleet hämmentyneinä paniikissa tököttävän kroppani toimintaa. Siihen eivät käskyt auttaneet, se oli päättänyt olla paikallaan ja siinä se myös pysyi!

Tämän kokemuksen jälkeen odotan entistä suuremmalla mielenkiinnolla kesäkuista Dinner in the skyta, jonne Elämyslahjat antoi meille lahjakortit. Aion todellakin istahtaa taivaalle nousevan ravintolan penkkiin, ja vaikka korkeanpaikankammoinen kroppani vetäisi paniikkikrampit, yritän parhaani mukaan nauttia upeasta kokemuksesta, ruoasta ja kauniista Helsingin maisemista.

Hölmöstä korkeanpaikankammosta huolimatta huomaan silti hakeutuvani edelleen korkeuksiin. Itsensä voittaminen on upeaa, ja niin kauan kun kammoni pysyy joten kuten kurissa, aion heilua korkealla rinnasta läpi tykyttävästä sydämestä huolimatta. Perkale, tällä kammolle en todellakaan aio antaa periksi!

Mitäs jos mä puristaisin rystyset valkoisina tätä kaidetta ja yrittäisin näyttää siltä, että mulla on tosi rento ja leppoisa lomafiilis..?


..tai sitten otetaan ihan suosiolla kuva jossa mun paniikista kramppaava naama ei näy..

Vain kuolleet nousevat junasta Kymlingessä

Eli asiaa Tukholman metrosta. Eikö olekin mielenkiintoista? Älä kuitenkaan lopeta lukemista vielä, sillä löysin yllättävän hauskoja yksityiskohtia Tukholman metrosta tutkaillessani Googlen avulla naapurimaamme pääkaupungin metrolinjoja. Tarkoituksenani oli tutkia vain hieman reittiä Siljan terminaalista keskustaan, mutta uppouduinkin lopulta hyytävien kummitustarinoiden maailmaan. Siitä se ajatus sitten lähti, ja pian ehdotin Henkalle hieman erilaista turistinähtävyyttä Tukholman matkallemme.

Palataan kummitusjuttuihin kuitenkin vasta hetken päästä, sillä ensin pitää tutkia hieman metrokarttaa ja muita faktoja, sillä uskokaa tai älkää, minä en ollut koskaan aiemmin käyttänyt Tukholman metroa. Olen tapani mukaan reippaillut aina jalkaisin paikasta toiseen, mutta nyt kun kohteenamme oli hieman kaukaisempiakin Tukholman kolkkia, ja sää saattaisi olla maaliskuun lopulla vielä melko viileä, päätin menettää Tukholman metroneitsyyteni tämän reissun aikana.

Tukholman metro koostuu kolmesta päälinjasta, jotka haarautuvat useammaksi pienemmäksi linjaksi. On sininen keskustasta luoteeseen suuntaava linja, punainen Silja Linen matkustajillekin tuttu linja sekä vihreä linja, joka vie muun muassa Globenille.

Erikoisen Tukholman metrosta tekee se, että se liikennöi pääsääntöisesti vasemmanpuoleisen liikenteen mukaan, sillä metron rakentamisen aikaan 1950-luvulla Ruotsissa oli vielä vasemmanpuoleinen liikenne. Syyskuun 3. päivä vuonna 1967 tunnetaan Tukholmassa H-päivänä (h niin kuin höger), sillä silloin maassa siirryttiin oikeanpuoleiseen liikenteeseen. Metrot jäivät kuitenkin kulkemaan vanhan vasemmanpuoleisen liikenteen mukaisesti, mikä on ainakin minun mielestäni ihan hölmön näköistä.


Tällaista taidetta minäkin saattaisin pystyä saamaan aikaiseksi.

Tukholman metroa kutsutaan maailman pisimmäksi taidenäyttelyksi sen asemilta löytyvän taiteen vuoksi. Etenkin sinisellä linjalla on paljon taidetta, näkyviin jätettyä kalliota ja muita kivoja yksityiskohtia. Jos sinulla on siis joskus tekemisen puutetta Tukholman reissullasi, niin mikset kiertäisi ihastelemassa muutamaa metroasemaa? Saattaa kuulostaa oudolta, mutta on varmasti kokemisen arvoista, ja etenkin huonolla säällä hyvä vaihtoehto tutustua Tukholmaan kirjaimellisesti pintaa syvemmältä. Eikä tämä taidenäyttely maksa kuin metromatkan verran.


T-Centralen

Mekin näimme reissullamme monta upeaa metroasemaa ja yllätyin siitä miten kauniita asemat olivat. Miksei Suomessa ole mitään vastaavaa? Silja Linen terminaalin vieressä sijaitseva Gärdetin asema on kolkko, eivätkä esimerkiksi Globenin tai Gamla Stanin asematkaan ole mitenkään erikoisia.

Sinisellä linjalla sen sijaan on monta upeaa asemaa peräkkäin ja etenkin T-Centralenin sinisävytteinen hieman kreikkalaistyylinen asema sekä Solna Centrumin hassu punaisella ja vihreällä maalattu asema olivat mieleenpainuvimmat. Myös Hallonbergenin vadelmanväriset yksityskohdat olivat hauskat, etenkin kun tajusimme hyvällä ruotsinkielentaidollamme hallonin tarkoittavan vadelmaa. Hyvä me! Heja Sverige!


Sininen Access-kortti kannattaa säästää seuraavaa Tukholman reissua varten, jolloin siihen voi ladata lisää aikaa automaatista.

Tukholman metrolinjoilla on yhteensä huimat 100 asemaa, joten siinäpä riittääkin kiertämistä. Minun mielestäni ehdottomasti mielenkiintoisin asemista on kuitenkin asema nro 101, eli Kymlingen haamuasema.

Ja nyt päästään sitten niihin kummitusjuttuihin! Kymlingen haamuasema sijaitsee sinisellä linjalla Hallonbergenin ja Kistan välillä, eivätkä sillä pysähdy normaalit metrojunat lainkaan. Sanotaan, että Kymlingen asemaa käyttävät vain kuolleet, ja tokihan minun oli nähtävä tämä kuolleiden metroasema omin silmin. Kuinka jännittävää, mennään jo!


Ikkunan takana: Kymlinge.

Kymlingen asema rakennettiin kun alueelle oli aikoinaan määrä rakentaa lähiö, johon sijoitettaisiin muun muassa julkisia virastoja ja laitoksia. Suunnitelmiin tuli kuitenkin muutos kun virastot päätettiin sijoittaa kokonaan Tukholman ulkopuolelle ja Kymlingen metroaseman rakentaminen keskeytettiin tarpeettomana. Se saatiin kuitenkin melkein valmiiksi, joten nyt keskellä ei mitään sijaitsee hiljainen asema, jota käyttävät vain haamut.


Kistassa ei ole mitään.

Meidän oli tosiaan tarkoitus jäädä pois Kistassa ja kävellä sieltä Hallonbergenin asemalle. Matkalla ohittaisimme Kymlingen haamuaseman, jota minun piti päästä pällistelemään. Vaan suunnitelmiin tulikin pieni muutos. Välimatka Kistan ja Hallonbergenin välillä osoittautui nimittäin jumalattoman pitkäksi, mikä nyt ei varsinaisesti vielä lannistanut meitä. Nähtyämme metron ikkunasta Kymlingen maisemat, päätimme hyvin pian hypätä Kistassa suoraan seuraavaan takaisinpäin lähtevään metrojunaan. Kymlingen metsien ja peltojen keskellä ei kävelisi nimittäin Håkan Håkanssonkaan.


Kymlinge kartalla. Tyhjää täynnä on hän, vaan mikä on tuo alueelta löytyvä Killingstorp? Tappamisen torppa?

Ja haa, tästähän meikäläisen välillä hieman liiankin vilkas mielikuvitus pääsi taas vauhtiin. Kymlingessähän on oltava haamuaseman lisäksi kokonainen haamukaupunki! Me vaan emme näe sitä ennen kuin liitymme aaveiden joukkoon, ja sitten on liian myöhäistä perääntyä. Joo-o, niin sen on oltava. Miksi muuten keskellä Tukholman metrolinjaa olisi pelkkää metsää ja peltoa?! Kannattaisihan siihen nyt rakentaa taloja kun kerran metroasemakin on melkein valmis. Jokin ilmeisesti estää alueelle rakentamisen, ja sen jonkin on oltava kummituskaupunki. Muuta selitystä ei ole. Terveisin kummituksiin edelleen uskova Martina 28v.

Vaikka Kymlingen asemalla eivät pysähdy normaalit metrojunat, niin yksi juna siellä silti pysähtyy. Se juna on Silverpilen, eli hopeinen haamujuna, joka ei ole minun mielikuvitukseni tuotetta, vaan ihan oikea Tukholmassa tunnettu legenda. Silverpilenin kyytiin astuvat matkustajat katoavat pitkiksi ajoiksi elleivät lopullisesti. Katso siis tarkkaan minkä metron kyytiin astut Tukholmassa vieraillessasi.

Silverpilen on nimensä mukaisesti hopeanvärinen ja huhujen mukaan sen voi nähdä kiitämässä hurjaa vauhtia aseman ohi keskiyön jälkeen. Joidenkin tarinoiden mukaan vain metron työntekijät voivat nähdä sen. Silverpilenissä on kyydissä vain haamuja tai sitten juna on kokonaan tyhjä. Niin, ja olethan tarkkana myös normaalissa metrojunassa Kymlingen aseman kohdalla. Vain kuolleet poistuvat junasta Kymlingessä, etkä sinä halua olla yksi heistä.