Browsing Category

Kööpenhamina

Ruokamatka Kööpenhaminaan

Kööpenhamina on täynnä toinen toistaan mielenkiintoisempia ruokapaikkoja. Sinne jos jonnekin kannattaa lähteä ruokamatkalle. Mielenkiintoisimmat ravintolat löytyvät Kodbyenin eli Teurastamon alueelta, mutta myös muualla kaupungissa on kokeilemisen arvoisia paikkoja. Ennen ravintolavinkkejä puhutaan kuitenkin hieman perinteisistä tanskalaisista herkuista. Kenellepä ei tulisi tanskalaisesta ruoasta mieleen smörrebröd? Aloitetaan siitä.
Continue Reading

Island Hotel, Kööpenhamina

Yövyimme viime helmikuisen Kööpenhaminan reissumme aikana Island Hotelissa, joka sijaitsee pienen kävelymatkan päässä keskustasta. Hotelli oli valittu meille matkan järjestäneen tahon Boschin toimesta ja se palveli oikein hyvin isoa ruokabloggaajalaumaamme. Me otimme hotellista vielä toisenkin yön omaan piikkiimme, sillä halusimme jäädä tutustumaan kaupunkiin vielä yhdeksi yöksi virallisen osuuden jälkeen, emmekä jaksaneet alkaa vaihtaa hotellia välissä.
Continue Reading

Amalie, Kööpenhamina

Tanskalaista ruokakulttuuria miettiessä ei voi olla ajattelematta smörrebrödiä, tuota suosittua tanskalaista leipää, jonka yltäkylläiset täytteet peittävät koko leipäpoloisen alleen. Smörrebrödin sanotaan olevan paikallisittain suosittu lounasruoka ja mekin halusimme syödä yhdet sellaiset Kööpenhaminan reissullamme.
Continue Reading

Mother, Kööpenhamina

Vielä olisi jäljellä yksi ravintolavinkki Kööpenhaminan Kodbyenin eli Teurastamon (engl. Meatpacking District) alueelle. Täällähän sijaitsevat jo aiemmin esittelemäni Gorilla, Paté Paté sekä myös I’m A Kombo. Nyt esittelen vielä yhden helmen nimeltä Mother. Motheriin suuntasimme heti Köpikseen saavuttuamme ja nautimme siellä isolla ruokabloggaajaporukalla maittavan lounaan.
Continue Reading

Kööpenhaminan nähtävyydet

Vaikka taannoisen Kööpenhaminan reissumme pääosassa olikin ruoka, halusimme me tutustua kaupunkiin ja sen nähtävyyksiinkin. Kiersimme mielenkiintoisimmat nähtävyydet, fiilistelimme kaupungin tunnelmaa, emmekä antaneet helmikuun kolean sään häiritä.
Continue Reading

Paté Paté, Kööpenhamina

Tämä voisi olla kantapaikkani jos asuisin Kööpenhaminassa. Mutkaton ravintola, johon on helppo poiketa lounaalle, illalliselle tai vaan lasilliselle baaritiskin päähän. Tunnelma on rento ja mukava, ruoka hyvää sekä sopivan yksinkertaista ja sisustus on samaan aikaan rouhea ja siisti. Täällä on mukava olla.
Continue Reading

Kööpenhaminan näköalatornit

Olemme saaneet huomata lomamatkojemme aikana, että meistä on tullut aikamoisia tornifriikkejä. Kiipeämme aina kaikkiin mahdollisiin näkötorneihin ihmettelemään yläilmoista aukeavia maisemia. Milloin olemme Tallinnan Oleviste kirkon näköalatasanteella, milloin herkuttelemme Näsinneulassa ja milloin kiipeämme pohkeemme kipeiksi Prahan Pyhän Vituksen katedraalin torniin.

On itse asiassa aika hassua, että tornit kiehtovat meitä, kun ottaa huomioon korkeanpaikankammoni. Tai ehkä juju piileekin juuri siinä. On kiva saattaa itsensä mukavuusalueen ulkopuolelle ja pelätä vähän. Korkeanpaikankammoni kun ei ole paniikkiluokkaa ainakaan enää, kun olen siedättänyt itseäni niin lahjakkaasti. Pystyn siis yleensä menemään korkeuksiin, mutta myönnän, että siellä pelottaa.
Continue Reading