Kotimaa,  Rauma,  Ruokamatkailu,  Yleinen

Ruokamatkalla Raumalla

Uskoin ja toivoin, että Raumalla on annettavaa ruokamatkailijalle, enkä onneksi joutunut pettymään. Päinvastoin, yllätyin monta kertaa positiivisesti Raumalla ruokaillessani. Rauma on muutenkin kuin ruokatarjontansa puolesta ihana, joten kannattaa miettiä, jospa piipahtaisit seuraavalla kotimaan reissullasi Raumalla. Vai oletko kenties jo käynyt siellä?

Tässä on meidän parhaat vinkit ruokamatkalle Raumaan. Tiedän, että kaupungissa on useampiakin hyviä ravintoloita, mutta aika oli valitettavan rajallinen, emmekä ehtineet testata vierailumme aikana kaikkea haluamaamme. Ensi kerrallekin jäi siis jotain. Näillä pääsee kuitenkin jo pitkälle:


Pystökaffe

Kesäaamut alkavat torilla pystökaffen merkeissä. Suuntaa kauppatorille, tilaa kahvi ja mielellään myös munkki, nauti ne seisaaltaan ja kuuntele samalla toriparlamentin juoruja. Niin raumalaista!


Lapskoussi

Lapskoussi kuulostaa ja näyttää epäilyttävältä, mutta älä anna mössön ulkonäön hämätä. Merimiesten mukanaan tuoma ruoka pitää sisällään mureaa lihaa, juureksia ja perunaa. Se muistuttaa jauheliha-perunasoselaatikkoa, mutta on parempaa. Salaisuus piilee kuulemma mausteissa. Me maistoimme lapskoussia Ravintola Savilan perjantailounaalla. Lapsemme olivat lounaan aikana päiväunilla, mutta olen kuullut, että lapskoussi on myös pikkuväen herkkua.


Rauman pipari

En tiedä miksi sen nimi on pipari, sillä se näyttää ihan keksiltä. Samapa tuo toisaalta, sillä maku ratkaisee. Parhaat Rauman piparit saa kuulemma Kontion Vanhan Rauman kahvilasta ja sinne mekin suuntasimme sisäpihan idylliseen miljööseen maistamaan paikallisherkkua kahvin kera. Dippaa keksiä piparia kahviin ja nauti! Jos ja kun ihastut, voit ostaa lahjarasiallisen paikallisherkkua myös tuliaiseksi.


Vaniljamunkki

Kontion Vanhan Rauman kahvilassa kannattaa maistaa Rauman pipareiden lisäksi myös vaniljamunkkia. Kerrankos sitä vähän herkutellaan. Ihanan kuohkea munkki pitää sisällään lempeää vaniljatäytettä ja on herkullinen kaveri kahvin kera nautittavaksi. En ole varsinaisesti munkkien ystävä, mutta tämä oli nautinto! Ei ihme että Kontion vaniljamunkkien maine on kiirinyt pitkälle.


Ravintola Torni

Suuntasimme Rauman vesitornille maisemien perässä, mutta koska oli lounasaika, testasimme myös miltä näköalaravintolan buffetlounas maistuu. Saimme yllättyä positiivisesti. Hinta-laatusuhde oli erittäin kohdallaan, palvelu ystävällistä ja maisemat arvattavasti upeat.


Ravintola Kalatori

Hotelli Vanhan Rauman ravintola on kaukana tyypillisistä vähän tylsistä varman päälle pelaavista hotelliravintoloista, jotka eivät yleensä ole makuumme. Ravintola Kalatoriin kannattaa kuitenkin suunnata vaikka ei yöpyisikään hotellissa. Ota maistelumenu ja anna keittiön yllättää. Kaikki ruoat valmistetaan alusta alkaen itse tuoreista ja mahdollisimman lähellä tuotetuista raaka-aineista. En tiedä miten tarjoilijamme sen teki, mutta hän tuntui heti kuin kaverilta, jonka kanssa voi nauraa yhdessä. Palvelukin on siis enemmän kuin kohdallaan. Lue lisää Ravintola Kalatorista täältä.


Ravintola Sydvest

Merihenkinen Ravintola Sydvest tarjoili meille parasta kalaa pitkään aikaan, tai ehkä jopa ikinä. Muutkin maistelumenun annokset olivat enemmän kuin kohdallaan ja pian ymmärsin, miksi ravintola oli koko ajan viimeistä paikkaa myöten täynnä. Rento ja hyväntuulinen Ravintola Sydvest oli Rauman kovatasoisen ruokatarjonnan lempparimme. Voit lukea siitä lisää tästä postauksesta.

Onko Rauma jo tuttu? Mitä kaikkia tässä lueteltuja herkkuja olet jo maistanut? Mitä meidän pitäisi maistaa seuraavalla kerralla?

2 kommenttia

  • Saana | Live now – dream later

    Tosiaan, Rauman ravintolamaailmassa on pöhissyt teidän visiitin jälkeen sen verran, että vaikka syksyllä ilmoitettiin, että Sydvest lopettaa, saatiin loppuvuoteen ylisuperhyviä uutisia: keittiömestari jatkaa nyt ravintolan yrittäjänä ja Sydvestiin siis pääsee herkuttelemaan jatkossakin, jee! Toinen iso muutos tapahtui vesitornissa, eli ravintola Torni on nyt Sky Lounge Torni, ja se on nykyisin paljon muutakin kuin lounasravintola. Eli muutamana päivänä viikossa se on auki iltaan asti, jolloin ruokaa ja drinksuja saa lounaan jälkeenkin. Lupailevat jatkossa järjestää myös live-keikkoja ja muita tapahtumia, joten katsotaan, miten homma lähtee pyörimään. 🙂 Ja vaikkei Goto listalta löydykään, niin Goto lopetti kokonaan loppuvuonna ja joulun aikoihin tiloissa avasi Bar Hehku. Toistaiseksi iltapainotteinen juomaravintola, mutta ainakin artesaanipitsojen tulosta valikoimiin on ollut puhetta. Jäämme odottelemaan.

    Rauma kuittaa! 🙂

    • Martina

      Ooh, kuulostaa hyvältä (sanan molemmissa merkityksissä) ja KIITOS ajankohtaisten kuulumisten päivittämisestä! Sydvestin uutinen oli iloinen yllätys. Olisi ollut sääli jos niin hyvä ravintola olisi lopettanut. Gotoa meidän piti testata myös. Harmi että se lopetti ennen kuin ehdimme tehdä niin. Sky Lounge Torni kuulostaa erinomaiselta. Noissa puitteissa kannattaakin laajentaa toimintaa. Toivottavasti kävijät löytävät torniravintolan myös iltaisin.