Monthly Archives

elokuu 2018

Rooman nähtävyydet osa 2

Blogistamme löytyy jo yksi Rooman nähtävyyksiä esittelevä postaus (löydät sen täältä), mutta koska Roomassa on niin paljon nähtävää, oli sille suorastaan pakko tehdä jatko-osa. Olen varma ettei tässäkään ole vielä kaikki, mutta näiden kahden postauksen avulla näkee mielestäni jo hyvin pitkälle kaiken oleellisen.

Muistattehan kuitenkin, että nähtävyyksien kiertelyn ohessa Roomassa kannattaa ehdottomasti myös vain haahuilla ympäriinsä ja nauttia kauniista yksityiskohdista, vanhoista rakennuksista ja tunnelmallisista pienistä aukioista, joita ikuisessa kaupungissa riittää. Jätä siis aikaa myös päämäärättömälle tallustelulle.
Continue Reading

3 hotellivinkkiä Tallinnan vanhaankaupunkiin

Päiväreissut Tallinnaan ovat toki kivoja nekin, mutta itse suosin nykyään yöpymistä eteläisessä naapurissamme. Kaupunki on parhaimmillaan silloin kun suurin osa suomalaisista turisteista palaa laivaan ja kadut hiljenevät pahimmalta vilskeeltä. Toki Satumaassa riittää suomalaisia yötä myöten. Ei sillä että olisin joskus itse käynyt siellä, saati että olisin laulanut karaokea.. Tallinnalla on kummallinen vaikutus ihmisiin.

Vaikka esimerkiksi Telliskivi ja muut vanhankaupungin ulkopuoliset alueet ovat kivoja, otan mieluiten hotellin vanhastakaupungista. Tälle on kaksi syytä. Ensinnäkin vanhakaupunki on lähellä kaikkea ja toiseksi vanhoihin taloihin tehdyt hotellit ovat ihanan tunnelmallisia. Tässä on kolme lemppariani, joista jokaista voin suositella lämpimästi:
Continue Reading

Sulosaaren lettukahvila

Se aamupäivä hipoi täydellisyyttä. Takana oli hidas hotelliaamiainen ja aamu-uinti Saimaan syleilyssä. Edessä taas mitä ilmeisimmin täydellinen kesäpäivä ainakin säästä päätellen. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja lämmitti heti aamun tunteina kesävaatteiden paljastamaa ihoa. Olin täynnä energiaa ja hymy oli herkässä.

Mikä parasta, päivän aikataulu näytti harvinaisen väljältä. Pakollisten menojen listalla oli vain se, että selviytyisimme illaksi kotiin Savonlinnasta. Jos totta puhutaan niin ei sekään olisi ollut ihan pakollista ja hetken leikittelin ajatuksella, että jäisimmekin vielä yhdeksi yöksi Itä-Suomeen.
Continue Reading