Kotimaa,  Ruotsi,  Ulkomaat,  Yleinen

Rennosti Ruotsiin – Reissuromantiikkaa Saaristomerellä

Kaupallinen yhteistyö Finnlines ja Rantapallo.

Ihastuimme viime syksynä rentoon laivamatkailuun kun suuntasimme Finnlinesin kyydillä Saksaan ruoka- ja viinimatkalle. Kiireetön laivamatka sopii täydellisesti autoilevalle perheellemme ja Finnlinesin laivojen rouhea mutta viihtyisä tunnelma merimatkustamisen romantiikkaan mieltyneelle luonteelleni. Tunnetun Helsinki-Travemünde -reitin lisäksi Finnlinesin kyydillä pääsee Tukholmasta kivenheiton päässä sijaitsevaan Kapellskäriin, mikä avaa uusia maisemia ja mahdollisuuksia automatkailuun Euroopassa.

Maisemista puheen ollen, Saaristomeri on ihan uskomattoman kaunis ja riittää melkeinpä yksinään viihteeksi noin 8 tuntia kestävälle matkalle Naantalista Kapellskäriin. Jos maisemien tuijottelu alkaa kyllästyttää on MS Finnswanilla sopivasti muutakin tekemistä, niin ettei minnekään tarvitse kiirehtiä, mutta matka taittuu kuin huomaamatta ja pian ollaankin jo perillä. Kapellskärin lisäksi MS Finnswan pysähtyy mennen tullen myös Långnäsissä Ahvenanmaalla.

Osallistuimme tutustumisristeilylle MS Finnswanilla ja perheestämme reissuun mukaan lähti myös kolmen kuukauden ikäinen vauvamme. Isompi pikkubloggaaja jäi tällä kertaa kotiin, vaikka kokemuksesta tiedämme Finnlinesin alusten sopivan erinomaisesti myös taaperoille. Kukapa ei rakastaisi pallomerta?

MS Finnswan on sisätiloiltaan hiljattain uusittu ropax- eli rahti-matkustajalaiva, joka kulkee reitillä Naantali-Långnäs-Kapellskär. Lasten ja nuorten leikkitilan lisäksi laivalta löytyy buffetravintola, baari, rentoon merimaisemista nauttimiseen täydellisesti sopiva Panorama Lounge sekä osittain tuulelta suojattu ulkoterassi. Laivan saunassa ja poreammeessa on ihana rentoutua. Välillä voi käydä kannella vilvoittelemassa ja palata sitten takaisin löylyihin tai poreisiin. Koska MS Finnswan kulkee Ahvenanmaan kautta, on laivan myymälässä tax free -hinnat.

Kaikkialla on riittävästi tilaa ympärillä eikä jonojakaan juuri synny. Täällä saa todella olla ihan rauhassa ja rentoutua kodikkaassa ja rouheassa laivaympäristössä. Hyttejä löytyy useita erilaisia 10 neliön sisähytistä 38 neliön Owner’s Suiteen, joista jälkimmäinen esiintyy postauksen kuvissa. Tilava sviitti kahteen suuntaan aukeavine ikkunoineen on ihana ja jopa suihkussa käydessään voi ihailla merimaisemia kylpyhuoneen ikkunasta. Toistan ehkä itseäni, mutta Saaristomeren maisemat todella ovat tämän reitin parasta antia.

Ruoat, tai safkat kuten Finnlines itse sanoo, kuuluvat matkan hintaan ja buffetpöydissä onkin tarjolla rentoa kotiruokaa kinkkukiusauksesta uunimakkaraan ja salaatteihin jälkiruokaa unohtamatta. Perussafkaa siis, jolla saa mahansa täyteen. Istu ikkunapöytään, osta laivan baarista ruokajuomaksi lasi viiniä, ihaile Saaristomerta ja nauti kiireettömästä merimatkasta. Kerrankin on aikaa uppoutua omiin ajatuksiinsa. Meren rauhoittava aaltoilu suorastaan hypnotisoi jumittumaan paikalleen ikkunan ääreen.

Naantali-Kapellskär -reitillä mukana on oltava kulkuneuvo. Voit lähteä automatkalle Ruotsiin tai Ruotsin kautta muualle Eurooppaan. Jos autoilu ei kiinnosta, nappaa pyörä mukaan ja lähde pyöräilemään Ahvenanmaan upeisiin maisemiin. Polkupyörä riittää kulkuneuvoksi, mutta jalkamatkustajana tälle reitille ei tosiaan pääse.

Naantali-Kapellskär -reitiltä voi aloittaa myös Itämeren kierroksen, mikä alkoi kiinnostaa ainakin meitä kovasti ja herätti aivan uudenlaisia matkahaaveita. Autoillen halki Etelä-Ruotsin, sitten Pohjois-Saksaan Lübeckiin sekä Hampuriin ja Travemündesta takaisin Helsinkiin tutulla Saksan reitillä. Ennen MS Finnswaniin ajamista voisi tutustua tarkemmin aurinkoiseen Naantaliin ja käydä vaikka Saariston rengastielläkin. Eikö kuulostakin houkuttelevalta?

10 kommenttia

  • Jenna / Enemmän kuin äiti

    Ihan kuin tilauksesta tuli tuutista ulos samanaikaisesti useita yhteistyöpostauksia Finnlinesin kanssa, kun ollaan miehen kanssa pähkäilty päämme puhki, että taitetaanko tulevaisuudessa siintävä Eurotrip osittain laivalla vai posotetaanko autolla koko matka aina Italiaan saakka. Kiva lukea millainen matka Finnlinesin kyydissä oli. Oon aina rennon matkailun kannalla 😀

    • Martina

      No sittenhän tämä yhteistyökuvio sattui sopivaan saumaan. Minä suosittelen laivamatkaa jos yhtään kaipaa rentoa oleilua. Laivamatka Finnlinesin kyydissä on kuin loma ennen lomaa, jolloin on suorastaan pakko olla tekemättä mitään ja rentoutua. 🙂

  • Emma

    Kiitos matkaseurasta! Nuo hytit oli kyllä niin mahtavat, laivassa olisi viettänyt helposti vaikka vielä toisenkin vuorokauden ihan vaan maisemia katsellen oman hytin ikkunoista! Ja meillä kävi kyllä hyvä tuuri ilmojenkin suhteen, auringonlaskukin oli ihan täydellinen!

    • Martina

      Kiitos itsellesi! Totta, laivalla olisi viihtynyt pidempäänkin etenkin kun oli niin ihana hytti ja sääkin suosi. Myös auringonnousu oli kaunis, vaikka jos totta puhutaan, olisin mielelläni nukkunut sen yli. Pikkubloggaaja päätti kuitenkin toisin ja kun kerran olin niin aikaisin hereillä, menin hytin ikkunan luokse ihailemaan aamun maisemia. Mikäs siinä oli ollessa. 🙂

    • Martina

      Tuolla todella kelpasi matkustaa. Eikä sillä hytillä niin väliä kun on tuollaiset maisemat, joita voi kaikessa rauhassa ihailla laivan viihtyisissä yleisissä tiloissa.

  • Pirkko / Meriharakka

    Vähintäänkin yhdyn tuohon, että Saaristomeri on kaunis!
    Pääkaupunkiseudulla asuvalla Naantali-Kapellskär -reitti ei ihan ensimmäisenä tule mieleen, mutta kauan kauan sitten olen kyllä kulkenut Eckerö-Kapellskär -reittiä Ruotsiin 🙂
    Kapellskärin päässä minnekään päästäkseen pitänee olla auto mukana, eli ihan pelkkä huvimatkareitti tämä ei taida olla.

  • Martta / Martan Matkassa

    Täytyypä tutustua tuohon yhtiöön, vähän erilaiselta näyttää kuin edellisellä kerralla. Edellisellä kerralla ei tainnut meidän lisäksi olla laivalla kuin rekkamiehiä, lapsille ei silloin ollut juuri mitään tekemistä ja he hihittelivät rekkamiesten karskeja puheita. En pitänyt tunnelmasta, mutta olin sen tiedostanut kuitenkin etukäteen.

    • Martina

      Siinä tapauksessa meininki on varmasti muuttunut. Ei kuulosta yhtään samalta kokemukselta kuin mitä meillä oli. Lapsille oli kunnon leikkitilat ja laivalla näkyi paljon muitakin kuin rekkamiehiä. Tai mistäs sitä ulospäin tietää kuka ajaa rekkaa työkseen, mutta en usko että näkemämme pariskunnat ja perheet olivat laivalla työmatkalla. 😀