Reseptit,  Salaatit

Paahdettu fetasalaatti

Ehdottomasti tunnetuin kreikkalainen ruoka on kreikkalainen salaatti eli fetasalaatti. Se on ihanan raikas ja suolainen ruoka Välimeren kuumuudessa ja ihan täydellinen kesälounas täällä Suomessakin. Pohjolan kylmään talveen se ei kuitenkaan sellaisenaan ihan riitä vaan ainakin minä kaipaan jotain lämmittävämpää, lohduttavampaa ja tuhdimpaa. Niinpä työnsin fetasalaatin uuniin.

No okei, en työntänyt fetasalaattia ihan sellaisenaan uuniin vaan vaihdoin ensin uuniin sopimattomat ainesosat sellaisiin, jotka vain paranevat uunissa paahtuessaan. Idea tähän reseptiin on peräisin Glorian Ruoka & Viini -lehdestä, josta löydän aina monta kokeilemisen arvoista reseptiä. Minä tein reseptin suoraan tuplana, niin että saimme syödä herkkua useampana päivänä. Emme kyllästyneet varsinkaan kun paistoimme toisena päivänä salaatin kaveriksi kanaa, joka teki salaatista entistä ruokaisamman. Lihansyöjät pysyivät tyytyväisinä.

Paahdettu fetasalaatti
4 annosta

– 200 g fetajuustoa (kokonainen levy on parempi kuin valmiit kuutiot)
– 3 valkosipulinkynttä
– 2 punasipulia
– 1 fenkoli
– 1 kesäkurpitsa
– 250 g tuoreita vihreitä papuja
– 250 g tummia viinirypäleitä
– 1 dl kivettömiä kalamataoliiveja
– puolikas sitruuna
– 4 rkl oliiviöljyä
– 2 rkl punaviinietikkaa
– 200 g pieniä luumutomaatteja
– nippu basilikaa
– kuivattua oreganoa
– suolaa ja pippuria

Pilko ja kuori valkosipulinkynnet ja punasipulit. Pilko myös fenkoli, kesäkurpitsa ja feta. Huuhtele viinirypäleet ja irrota ne tertusta. Huuhdo vihreät pavut, leikkaa niistä päät pois ja pilko pikkusormen pituisiksi paloiksi.

Sekoita puolikkaan sitruunan mehu, öljy ja punaviinietikka ja sekoita oregano seoksen joukkoon. Pyörittele valmistelemasi kasvikset (eli kaikki muut kaverit paitsi feta, oliivit ja tomaatit) öljyseoksessa ja kippaa koko höskä uunipellille. Heitä pilkottu feta perään, samoin oliivit. Tomaatit saavat odotella vielä hetken. Ripottele päälle suolaa ja pippuria.

Paahda salaattia 200-asteiseen uunissa noin 20 minuuttia. Lisää sitten huuhdellut tomaatit pellille ja paahda vielä kymmenisen minuuttia. Viimeistele basilikalla ja maista tarvitsisiko suolaa ja pippuria kenties vielä lisätä.

Kommentit pois päältä artikkelissa Paahdettu fetasalaatti