Meisenheim – Saksan söpöin pikkukylä

Ajamme halki Saksan hiljaisen maaseudun tiheiden metsien ja avarien peltojen reunustamaa tietä pitkin. Villisika kipittää ylös rinnettä. Onneksi se on siellä eikä tiellä automme edessä. Tuulivoimalaitokset eivät sovi maisemaan. Navigaattori sanoo meidän olevan pian perillä, mutta ympärillä näkyy edelleen vain peltoa.

Pian näemme kirkon tornin ja arvelemme pikkukylämme sijaitsevan sen ympärillä. Pieni epäilys hiipii puseroon kun nettikään ei toimi. Mihin ihmeen syrjäkylään meidät on laitettu majoittumaan seuraavaksi yöksi? Ajamme pieneen hiljaiseen kylään kun navigaattori sanoo meidän olevan melkein perillä. Jossain on hotellimme, mutta miten sinne pääsee?

Ystävällisen näköinen setä koputtaa auton ikkunaan kun pysähdymme miettimään mitä tehdä. Hän kysyy hyvällä englanninkielellä voiko auttaa ja on pian neuvonut meille tien hotellille. Lähdemme ajamaan kapeaa katua pitkin ja ihmettelen edelleen, voiko täällä muka olla joku majapaikka. Lapset leikkivät parkkipaikalla, jolle pysähdymme. Seinässä lukee Meisenheimer Hof. Tämä on hotellimme.

Kiipeämme portaat ylös huoneen ovelle. Sisältä paljastuu vaaleanpunaisella sävyllä piristetty elokuvateemainen huone. Pöydällä on omenoita ja vettä, tyynyllä suklaata ja seinällä luonnollisesti paniikkinappula. Jostain kuuluu hiljaista musiikkia, joka kuulostaa jotenkin aavemaiselta. Olen yhtäkkiä ihan varma, että kylässä kummittelee.

Tunne voimistuu kun kävelemme pitkin hiljaisen kylän katuja. Tunnelma on aavemaisen hiljainen, vaikka keskustan terasseilla onkin yllättävän paljon ihmisiä. He tuijottavat meitä ja osa tervehtii vieraita naamoja. He tuntuvat selvästi ihmettelevän mistä olemme ilmestyneet heidän pikkukyläänsä.

Teemme kävelykierroksen kaupungilla ja ihastumme söpöön kylään ikihyviksi. Joka nurkan takaa löytyy toinen toistaan söpömpiä vanhoja taloja, kukkaistutuksia ja pieniä yksityiskohtia. Emme tiedä minne pitäisi katsoa. Kamera laulaa kun yritämme taltioida kaiken muistikortille. Tämä on ihana paikka! Kummituksetkin ovat varmasti hyväntahtoisia, totean mielessäni.

Katselemme hetken jokea, joka virtaa vanhankaupungin laidalla olevan vanhan sillan alla. Jatkamme sitten matkaamme kohti kirkkoa, jonka kohdalla minulle tulee taas aavemainen olo. Portaiden kaiteessa on käärmeen, hämähäkin ja liskon hahmot. Kirkonkello alkaa soida ja se soi lähes hallitsemattoman kuuloisesti vaikka kuinka pitkään. Kellonsoittaja on tullut hulluksi tai sitten se on se aave, joka soittaa kelloja.

Jatkamme matkaamme kohti aiemmin bongaamaamme söpöä sisäpihan terassia ja Bierengel & Unterhaus nimistä ravintolaa, jonka alakerran saliin menemme illalliselle. Tarjoilijanainen esittelee huoneeseen kerättyä rekvisiittaa, tuo pikkubloggaajalle kulhollisen vesimelonia ja viihdyttää lasta tanssimalla, juttelemalla ja vilkuttelemalla hänelle. Me aikuisetkin saamme uskomattoman lämminhenkistä palvelua. Ruokakin on hyvää.

Kävelemme halki pimeän kylän kohti hotellihuonetta. Ympärillä on edelleen hiljaista, mutta pimeys ei pelota, sillä aavemaisuudesta huolimatta kylässä on lämmin tunnelma. Tästä tulee koko reissun lempparikylämme. Ihana Meisenheim. Kätketty aarteemme.

Hotellin sadevesisuihkussa pikkubloggaajakin pääsee peseytymään ja nukkumaan mennessämme painamme seinän paniikkinappulaa. Näin saamme viimeisenkin valon sammumaan. Nukumme koko perhe kuin tukki koko yön läpi. Olen aamulla ihan ihmeissäni siitä, etten ole herännyt kertaakaan mahassani myllertävästä vauvasta huolimatta ja pikkubloggaajakin tuhisee sängyssä vielä unisena.

Kävelemme hotellin aamiaistilaan, jossa meille on katettu pöytä valmiiksi. Ketään muuta ei näy koko aamiaisen aikana. Tarjoilija sanoo tuovansa aamiaisen suoraan pöytään, sillä hotellissa on niin hiljaista, ettei buffetaamiaisen kattaminen kannata. Pian edessämme on ihanan tuoreita sämpylöitä, pieniä marmeladipurkkeja, iso tarjottimellinen erilaisia juustoja ja leikkeleitä, tuoreita hedelmiä valmiiksi pilkottuina, kahvia ja lasit herkullista appelsiinimehua. Kalaa ja kananmuniakin olisi saatavilla.

Nautiskelemme aamiaisemme kaikessa rauhassa tunnelmallisessa ikkunapöydässä. Käymme vielä ennen lähtöä hotellin viinipuodissa ostamassa tuliaisia ja toteamme ihastuneemme Meisenheimin pikkukylään ikihyviksi. Toisaalta minun tekisi mieli olla löydöstämme ihan hiljaa, jotta pikkukylän tunnelma säilyy, mutta toisaalta tiedän, että matkailjiat tekevät lempikylällemme hyvää enkä malta olla näyttämättä teillekin miten ihana paikka Saksasta löytyy.

Meisenheim sijaitsee aivan tunnettujen Moselin ja Reinin alueiden välissä, joten sinne ei ole pitkä matka piipahtaa autolla. Kylään ajaa Trieristä 1,5 tunnissa ja Rüdesheimistä / Bingenistä Reinin varrelta kolmessa vartissa. Frankfurtistakin on vain 1,5 tunnin automatka. Kylästä löytyy muitakin majapaikkoja kuin Meisenheimer Hof, mutta suosittelemme tyylikästä hyvällä maulla toteutettua leffa-aiheista hotellia ja sen erinomaista ravintolaa. Myös Bierengel & Unterhausissa kannattaa käydä ainakin lasillisella.

Yhteistyössä German National Tourist Board.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

14 Comments

  • Reply Katriina maanantai, marraskuu 20, 2017 at 23:43

    Kirjoitit mainion kuvauksen Meisenheimista! On kiva lukea, että joku on löytänyt tiensä minun toiseen kotimaahani, kauniiseen Pfalziin. Historiallinen Meisenheim on pieni, mutta oho. On se pieni kuin kylä, mutta on ihan oikea kaupunki, ja sai kaupunkioikeuden jo 702 vuotta sitten. Kun kerran Meisenheimin kaikki 2972 asukasta tuntevat toisensa niin tokihan pitää syynätä, ovatko nämä vieraat loma-asunnon vuokranneita lomalaisia vai jonkun sukulaisia. Heh! Tietää sitten juoruta ”tietotoimistossa” eli leipomossa tai lihakaupassa! Nuorilla naisilla on hankalaa, jos vieraspaikkuntalainen auto seisoo pari kertaa talon edessä (näkee rekisterikilvestä).:)) Pfalzissa on kylläkin tavallista, että tervehditään ventovieraitakin. Kuvistakin näkyy, että Pfalzissa vanhat kylät ja kaupungit on rakennettu jokien ja purojen varsille ja niissä on kaksi kirkkoa vierekkäin. Tuolla on jäljellä evankelinen linnankirkko, mutta itse linna on purettu ja kivet myyty ihmisille uusien talojen rakentamiseen. Meisenheimilaiset rakastavat historiallisia kirkonkellojaan, ja sen kuulee varsinkin lauantai-iltana klo 18. Välttämättömiä varustuksia olivat myös kaivo ja vuosisaoja vanha lehmus keskellä kylää/kaupunkia. Saksalaiset rakastavat joka ikistä puuta ja varsinkin lehmus kuuluu mytologiaan. Lisää historiaa voi lukea Wikipediasta saksaksi tai englanniksi.

    • Reply Martina tiistai, marraskuu 21, 2017 at 18:27

      Iso kiitos kommentista ja lisätiedoista! On mielenkiintoista kuulla lisää Meisenheimistä ja muusta Pfalzista. Ja hei totta muuten, joku meille korjasikin jo paikan päällä, että tämä on kaupunki, ei kylä. Minusta kylä vaan kuvaa paremmin pientä söpöä kaupunkia. 🙂

  • Reply Aron / Ja sitten matkaan... sunnuntai, marraskuu 26, 2017 at 17:41

    Olipas kerrassaan kivan näköistä! Koko saksankielinen alue on jäänyt minulle täysin paitsioon, lähinnä pahan kieliallergian vuoksi. 🙂 Ehkä vielä joskus on Saksankin vuoro.

    • Reply Martina sunnuntai, marraskuu 26, 2017 at 19:26

      Tiedän mitä tarkoitat. Mulla on jäätävät traumat ala-asteen saksan tunneista ja koko maa on jäänyt ainakin osittain sen takia paitsioon pitkäksi aikaa. Viimeistään tämän reissun myötä pääsin traumoistani eroon ja ihastuin Saksaan. Kannattaa antaa maalle mahdollisuus! 🙂

  • Reply Ansku BCN sunnuntai, marraskuu 26, 2017 at 20:43

    Tällaiset pikkukylät ovat minun suosikkejani! Saksa on jäänyt minultakin reissumaana naapurimaidensa varjoon, mutta kiinnostaisi kovasti käydä, ottaa auto alle ja kierrellä pienempiä paikkakuntia. Ensi kesänä, ehkä… 🙂

    • Reply Martina maanantai, marraskuu 27, 2017 at 12:43

      Minua Saksan isot kaupungit eivät ole juurikaan houkutelleet, mutta nämä pikkuiset ristikkotalojen valtaamat kylät ovat ihania. Toisaalta nyt niitä nähtyäni ja Saksaan ihastuttuani on alkanut kiinnostaa käydä myös isommissa kaupungeissa. Saksan joulutorit ovat varmasti tunnelmallisia ja haaveissa on myös olutmatka Saksaan Oktoberfestien aikaan.

  • Reply Merja / Merjan matkassa tiistai, marraskuu 28, 2017 at 20:57

    Onpas söpö pikkukaupunki! Oliko siellä muita ihmisiä ollenkaan, kun kadut näyttävät tyhjiltä? Tuollaiset ”piilopaikat” ovat parhaita 🙂

    • Reply Martina tiistai, marraskuu 28, 2017 at 21:31

      Meisenheim oli todella ihan paras piilopaikka! Oikea kätketty aarre. Ei siellä juuri muita ihmisiä näkynyt, mikä oli aivan ihanaa. Muutama ohikulkija tuli kaduilla vastaan ja he katsoivat meitä pitkään, saattoivat tervehtiä tai jäädä juttelemaan etenkin pikkubloggaajalle jotain saksaksi. Yksi vastaantulija nosti koiransa syliin, jotta eläimestä innostunut lapsi näki koiran paremmin vaunuihinsa. Ei tuollaista tapahdu vilkkaammissa kaupungeissa. Olimme selvästi harvinainen näky ja ilmeisen tervetulleita kuitenkin, vaikka kylään tupsahtamisemme aiheuttikin selvästi hieman ihmetystä. Toisaalta löytyyhän kylästä hotelli ja muita palveluita turisteille, joten on siellä varmasti turisteja nähty ennenkin. Vierailumme aikana keskellä syyskuista viikkoa oli vaan niin kovin hiljaista.

  • Reply Jenna / Huge passion for life keskiviikko, marraskuu 29, 2017 at 18:07

    Aivan ihanan näköinen paikka! Viihtyisin tuolla varmasti kuvailemassa suloisia kylämaisemia 🙂 Mulle on tullut muutamassa saksalaisessa kylässä sama fiilis, että siellä kummittelee. Onkohan jokaisella kylällä oma kummitus?

    • Reply Martina keskiviikko, marraskuu 29, 2017 at 20:28

      Kylässä olisi kyllä viihtynyt pidempäänkin ihan vaan kuvaamassa ja fiilistelemässä tunnelmaa. Hauskaa että sullakin on tullut aavemainen fiilis Saksan pikkukylissä. Ehkä siellä tosiaan on jokaisella kylällä oma kummitus? Meisenheimin kummitus ainakin oli varsin hyväntahtoinen eikä lainkaan pelottava. Sellainen kiltti vanha haamu. 🙂

  • Reply Anna K. lauantai, joulukuu 2, 2017 at 22:19

    Kivan näköinen paikka ja todellakin söpö! Saksa pitää kyllä nostaa matkalistalle, en ole siellä koskaan käynyt. Ihan outoa, miten olen onnistunut sen välttämään näin tehokkaasti. 😀

    • Reply Martina sunnuntai, joulukuu 3, 2017 at 13:57

      Samaa minä mietin. On outoa miten en ollut reissannut vielä lainkaan Saksassa, vaikka Eurooppaa on tullut muuten koluttua. Lapsuuden matkoja ei lasketa, sillä en muista niistä juuri mitään, vaikka kävimme kuulemma silloin Saksassakin.

      Meisenheimin kylä oli niin söpö, että viimeistään sen jälkeen olin vakuuttunut siitä, että Saksa todella on varteenotettava matkailumaa. Jostain syystä se tuntuu olevan ihan aliarvostettu, mutta minä ainakin ihastuin Saksaan niin että haluan reissata sinne pian uudestaankin. 🙂

  • Reply Virpi/Hätälasku matkablogi torstai, joulukuu 7, 2017 at 23:32

    Ai että, juuri tälläisiä ihania pikkukyliä minä rakastan! Saksa on minulle hyvinkin tuntematon joten olisi ihan paikallaan lähteä tutustumaan. Tämän kylän nimi pitää laittaa muistiin.

    • Reply Martina perjantai, joulukuu 8, 2017 at 20:19

      Tämä on kyllä ihana pikkukylä ja sijainniltaankin hyvä. Lähellä on sekä Mosel että Rein, joiden varrella riittää paljon koluttavaa ja mikä parasta: Lisää ihania saksalaisia pikkukyliä! Ei kuitenkaan ole Meisenheimin voittanutta. 🙂

    Leave a Reply