Tammisaari – SUP-lautailua, saunaa ja Suomen kesää

Eletään loppukesää 1990-luvun loppupuolella Tammisaaren vierasvenesatamassa kun hyppään ystävän perheen veneestä laiturille. Ystävä seuraa perässä ja kirmaamme läheiseen leikkipuistoon, jonka keinuissa juttelemme tuntikaupalla. Ilta on jo pimentynyt kun maltamme vihdoin lähteä takaisin veneelle. Loppukesän lämmin sade ryöpsähtää merituulen siivittämänä päällemme kuin suihkepullosta sumutettuna. Avaan sille sylini, kallistan päätä taakse ja nauran ääneen. Voi sitä lapsuuden huoletonta onnea. Tai teinejähän silloin jo oltiin.

Olen aina pitänyt Tammisaaresta. Venereissun lisäksi kävimme kylällä silloin tällöin kesämökiltämme käsin ja Tammisaari on aina edustanut minulle Suomen kesää parhaimmillaan. Niinpä olin innoissani kun vietimme päivän Tammisaaressa kesäisellä roadtripillämme. Edellisestä vierailusta olikin jo liian pitkä aika.

Oli alkukesän lämmin päivä kun ajoimme tutun sillan yli kohti vierasvenesatamaa ja rantaa, jonka vieressä majapaikkamme Motel Marine sijaitsee. Olin hieman väsyksissä huonosti nukutun yön ja ohjelmantäyteisen päivän jäljiltä, mutta tiesin, että meri-ilma piristäisi kunhan pääsisimme ulos. Tiedossa olisi heti alkuun uusi kokemus, sillä pääsisimme kokeilemaan SUP-lautoja.

Hotellin henkilökunnasta tuli mukava mies neuvomaan meitä lautojen kanssa ja pian seisoin rantavedessä laudan ja melan kanssa. Mitäköhän tästä tulisi? Vesi tuntui kylmältä ja minulla oli flunssa. En halua kastua, vaikka meitä varten olikin jo sauna lämpiämässä motellissa. Myös pikkubloggaajan viihtyminen mietitytti. Jaksaakohan hän hengailla rattaissa sen aikaa kun me käymme vuorotellen suppailemassa?

Aloitin lautailun polvillaan ja vastatuuleen sai ihan tosissaan meloa, että pääsi eteenpäin. Tein pienen kierroksen ja sitten oli Henkan vuoro. Henkka oli rohkeampi. Hän nousi melkein heti seisomaan kun minä en uskaltanut seistä kuin kerran ihan lähellä rantaa laudan ollessa paikoillaan. Pikkubloggaaja viihtyi alkuun hyvin, mutta alkoi sitten kitistä väsymystään ja lähdimme lopulta kävelyttämään hänet uneen.

SUP-lautailusta jäi hyvä kokemus, vaikkemme päässeetkään vielä ihan kunnolla sen makuun. Pienemmissä aalloissa olisi ollut helpompi aloittaa ja toki olisi ollut mukavampaa lautailla yhdessä vaikka vähän pidemmällekin, joten seuraava kerta on ehdottomasti ilman pikkubloggaajaa. Hymyilin kuitenkin koko suppailun ajan ja ymmärrän hyvin, miten ihmiset jäävät siihen koukkuun. Minäkin voisin jäädä. Helposti. Olipa mahtavaa päästä kokeilemaan lautailua.

Kun laudat oli palautettu ja pikkubloggaaja nukahtanut rattaisiinsa suuntasimme saunaan, mikä oli rentouttavuudessaan yksi koko ohjelmantäyteisen reissun kohokohdista. Oli aivan ihanaa istahtaa lauteille, nojata taakse, heittää löylyä ja siemailla kylmää saunaolutta. Katselin ikkunasta sinistä taivasta ja vihreinä havisevia lehtiä. Nyt ei ole hetkeen kiire minnekään. Pikkubloggaaja oli herännyt rattaissaan ja hengaili niissä tyytyväisenä saunan ovenraossa naureskellen. Lämpimät höyryt tekivät hyvää hänenkin flunssalleen.

Saunan jälkeen olo oli mahtavan rentoutunut kun lähdimme vielä pienelle iltakävelylle rantaan. Ilta-aurinko lämmitti, meri tuoksui ja lokit kirkuivat. Yksi sielunmaisemistani ehdottomasti. Kävelimme Rantapuistikkoa pitkin Knipanille ja takaisin. Katselimme vierasvenesataman veneitä ja aurinkoisilla terasseilla olevia ihmisiä, joita oli sankoin joukoin jo alkukesän tiistainakin. En ihmettele yhtään, kyllähän tänne kelpaa veneillä.

Kävellessämme havahduimme vatsassa kurnivaan nälkään ja suuntasimme takaisin Motel Marineen, jossa meitä odottaisi vielä illallinen. Vierailu motellissa oli ollut suppailuineen ja saunoineen elämys jo nyt, joten odotin illallista kovasti. Terassille paistoi vielä aurinko, mutta totesimme että pikkubloggaajan kanssa lienee helpompi olla sisätiloissa, joten parkkeerasimme viihtyisään ikkunapöytään.

Olimme kurkistaneet ruokalistaa jo etukäteen ja päätimme tilata klassikoita. Alkuun carpaccio ja etanoita. Pääruoaksi pippuripihvi ja hampurilainen. Carpaccio oli erinomaista ja Henkka totesi sen sisältävän kaikkea mitä hän carpacciolta kaipaa eikä mitään ylimääräistä. Etanat toimivat aina, joten ne eivät päässeet yllättämään suuntaan eikä toiseen.

Pippuripihvin kastike oli ihanaa, mutta ainakin pihvin ohuempi pää, jonka minä söin (syömme usein annokset puokkiin) oli hieman liian kypsää makuuni. Henkka oli tyytyväisempi oman puolikkaansa kypsyysasteeseen. Hampurilaisannoksen ranskalaisia oli pakko dipata yhä uudelleen ja uudelleen mielettömän herkulliseen majoneesiin, vaikka maha oli jo aivan täynnä. Annoskoko oli reilu ja meidän isoon nälkään olisi jälkeenpäin ajateltuna riittänyt varmaan pelkät pääruoatkin. Mutta sitten emme olisi päässeet nautiskelemaan ihanaa carpacciota, joten hyvä näin.

Illallisen jälkeen alkoi uni painaa silmää ja kun pikkubloggaajakin oli syönyt ravintolassa oman iltaruokansa suuntasimme huoneeseemme. Motel Marine on perustettu 1960-luvulla ja sen sisustus kunnioittaa noita aikoja niin hyvässä kuin pahassakin. Sisustuselementit on selvästi mietitty 60-luvun tyyliin sopivaksi ja meistä on ilahduttavaa, että vanhaa kunnioitetaan. Toisaalta kulumaa ja rähjäisyyttä oli sen verran, että yleisilme huoneessa oli melko nuhjuinen. Meitä se ei haitannut, mutta luksusta ja viimeisen päälle uutta ja modernia majoitusta etsivä voi pettyä.

Nukuimme motellissa erinomaisesti meri-ilman ja saunomisen siivittäminä ja oli ihana herätä uuteen aamuun kun näin ikkunasta heti pilvettömän taivaan. Kuulin taas tutun lokkien äänen. Ne olivat heränneet kirkumaan jo aikaisin. Avasin terassin oven ja astuin ulos. Raikas aamuinen meri-ilma toivotti hyvää huomenta. Olisin lähtenyt aamulenkille jos en olisi ollut flunssassa, sillä rantaa pitkin hölkkääminen aamuista merimaisemaa katsellen oli yksi haaveistani ennen reissuun lähtöä. No, ensi kerralla sitten.

Suuntasimme aamiaiselle tuttuun ravintolasaliin ja minä lorautin kahviini hieman kermaa loman ja ihanan Tammisaaren kunniaksi. Hyvä että maltoin juoda kermakahvini kun aurinkoisen vanhankaupungin kujat kutsuivat. Kävelimme ensin Raatihuoneentorille, sieltä kirkon ohi pitkin vanhankaupungin kujia piipahtaen välillä rannassa ja suuntaamalla sitten taas söpöimmän näköiselle pikkukujalle. Alkukesän kukat kukkivat, kaikkialla oli vihreää ja kaunista. Suomen kesä näytti parastaan, kuten aina Tammisaaressa.

Kävimme kurkistamassa vielä Raippatorin laidalta löytyvää vanhaa häpeäpaalua ja kävelimme sitten rantaa pitkin motellille. En olisi halunnut lähteä, vaikka tiesin, että matkaa on jatkettava ja seuraavana vuorossa olisi niin ikään aivan ihana Hanko. Kävin viemässä avaimet motellin respaan, kiitin ihanasta vierailusta ja kirjoitin nimet vieraskirjaan. Pakkasimme itsemme autoon ja sanoimme heipat Tammisaarelle. Tänne palaamme vielä varmasti.

Yhteistyössä Visit South Coast Finland ja Motel Marine.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply