Helppo sienikeitto

Tämä sienikeiton resepti on yksi ensimmäisiä reseptejä, joita kehittelin blogiaikojen alussa pienessä keltaisessa keittiössäni. Resepti oli hyvin suosittu ja se oli myös ensimmäinen, joka pääsi mukaan painettuun julkaisuun. Voi kuulkaa sitä riemua kun näin oman reseptini ensimmäisen kerran paperilla. Hienoja muistoja.

Koska blogin alkuaikojen postaukset ovat aivan kaameita ulkoasultaan ja niiden suttuiset ruokakuvat aiheuttavat ihan jäätäviä häpeän tunteita, olen piilottanut suurimman osan blogin ensimmäisien vuosien jutuista. En vaan kestä enää katsoa niitä. Rumien ja nolojen vanhojen postausten joukossa on kuitenkin myös mainioita reseptejä ja tämä helppo sienikeitto on tosiaan yksi niistä. Siksi se ansaitsi tulla ikuistetuksi blogin sivuille uudestaan, tällä kertaa hieman laadukkaampien kuvien kera. Olkaa hyvät, Martinan helppo sienikeitto:

sienikeitto-3

Helppo sienikeitto
4 annosta

– sipuli
– vihreä paprika
– vähintään 0,5 l sieniä (tuoreita)
– loraus öljyä tai nokare voita
– 250 g Koskenlaskijaa
– 0,5 l vettä
– lihaliemikuutio

Pese ja pilko sienet. Kippaa ne kattilan pohjalle ja lämmitä kunnes neste on haihtunut sienistä. Pilko odotellessasi sipuli ja paprika pieniksi kuutioiksi. Lisää kattilaan sitten öljyä tai voita ja kuullota sipulia ja paprikaa sienien kanssa hetki kattilan pohjalla. Säästä puolet sipulista ja paprikasta valmiin keiton päälle ripoteltavaksi.

Lisää kattilaan seuraavaksi vesi ja lihaliemikuutio ja anna kiehua 10-15 minuuttia. Lisää sitten vielä Koskenlaskija pienempinä palasina ja anna juuston sulaa keittoon. Ripottele valmiiden annosten päälle sipuli- ja paprikakuutioita ja nautiskele sienikeitto hyvän leivän kanssa mieluiten parhaassa mahdollisessa seurassa. Eli yksin. Eiku..

sienikeitto-1

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply