Raparperi-kookospiirakka

Nyt sen voi jo sanoa. Kesä on vihdoin täällä! Viime päivinä meitä on hellinyt niin upean aurinkoiset kelit, että sisältä on ollut suorastaan pakko lähteä ulos. Olemme vaunulenkkeilleet pikkubloggaajan kanssa ja olen päässyt myös kunnon juoksulenkeille ilman vaunuja. Olen maannut aurinkotuolissa pikkuisen päiväunien aikaan itkuhälyttimen luojaa kiittäen ja olemme käyneet koko perheen voimin Kulmakonditorian terassilla, jossa yritin syödä kenties koko Järvenpään isoimman korvapuustin.

Henkalla alkoi nyt pitkä kesäloma, mikä tarkoittaa sitä, että pääsemme hieman reissaamaan kun työkiireet loistavat poissaolollaan. Muita kiireitä toki on aina talon rakennushommista autohommiin ja blogihommiin, mutta muutaman päivän voi käyttää reissaamiseenkin. Suunnitelmissa on kierrellä ainakin kotimaata ja Tallinnaa. Kotimaan reissulle pikkubloggaaja lähtee mukaan kun taas Tallinnaan lähdemme kahdestaan.

Minun pitäisi ryhdistäytyä myös hieman keittiön puolella ja kehitellä reseptejä tänne blogiin nyt kun luonnonvaloa on ruhtinaallisesti kuvaamista varten. Haaveilen jo terapeuttisista leivontahetkistä ja uusista ihanista makuyhdistelmistä. Olen ollut viime aikoina aika laiska kokki, mutta nyt inspiraatio huutelee jo nurkan takana. Tervetuloa, on sinua odotettukin!

Pieni innokas apulaiskokki tosin pitää huolen, ettei keittiössä voi tehdä mitään kovin vaativia ja aikaavieviä juttuja. Pikkubloggaajasta kun on toistaiseksi vielä vähän enemmän haittaa kuin hyötyä jos hänet ottaa mukaan kokkaamaan. Tai siis kun hän tulee mukaan kokkaamaan. Ei siinä paljon lupia kysellä kun pieni konttaa innoissaan jalkoihin pyörimään ja yrittää kurottua ottamaan tasolta mitä tahansa mihin pieni käsi ylettyy.

Tämä raparperikookospiirakka on kuitenkin niin helppo ja nopea tehdä, että sen voi leipoa pikkuisenkin kanssa. Kookos tuo kivaa lempeyttä raparperin kaveriksi ja speltti sekä ruokosokeri tekevät piirakasta hieman terveellisemmän, niin että sitä voi ottaa ilman omatunnon tuskia vielä toisenkin palan.

raparperikookospiirakka-1

Raparperi-kookospiirakka

Pohja:

– 75 g voita
– 1 dl (ruoko)sokeria
– 2 kananmunaa
– 3,5 dl spelttijauhoja
– 2 tl leivinjauhetta
– purkki (200ml) kookosmaitoa

Täyte:

– raparperia (4-6 vartta, varren koosta ja paksuudesta riippuen)

Kuorrute:

– 50 g voita
– 0,5 dl (ruoko)sokeria
– 1 kananmuna
– 2 dl kookoshiutaleita

Tarjoiluun:

– vaniljakastiketta

Tee ensin pohja. Sulata voi ja vaahdota se sokerin kanssa. Lisää kananmunat ja sekoita hyvin. Kippaa sitten sekaan jauhot ja leivinjauhe, sekoita taas, ja lorauta lopuksi taikinaan kookosmaito. Sekoita kunnolla äläkä pelästy taikinan löysää ulkonäköä. Sen kuuluukin olla sellainen.

Kippaa taikina voideltuun piirakkavuokaan ja pilko raparperit. Levittele raparperin palat taikinan päälle ja paista piirakkaa 200-asteisessa uunissa 20 minuuttia.

Sillä aikaa kun piirakka on uunissa, voit valmistaa kuorrutteen. Kippaa kaikki kuorrutteen ainekset kattilaan, sekoita hyvin ja anna kiehahtaa seosta koko ajan vatkaten. Ota kuorruteseos sitten pois liedeltä ja levitä se esipaistetun piirakan päälle. Paista piirakkaa uunissa vielä 15-20 minuuttia tai kunnes sen pinta ruskettuu.

Tarjoile piirakka vaniljakastikkeen kera ja jos juot piirakan kanssa kahvia, voit lorauttaa vaniljakastiketta myös kahvin sekaan. Lempeä vanilja toimii nimittäin ihan älyttömän hyvin kahvin kanssa!

raparperikookospiirakka-3

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply