Aamiaiset ja brunssit,  Reseptit,  Yleinen

Terveellinen brunssi – Mausta tinkimättä

Viikonloppuaamuissa on sitä jotakin, vaikka täytyy myöntää, että raja arjen ja viikonlopun välillä on hämärtynyt äitiysloman ja hoitovapaan aikana. Iloitsen kuitenkin yhä perjantaista ja pidän maanantaita uutena alkuna. Viikonloppuisin haluan hieman hemmotella itseäni ja usein se tapahtuu vaihtamalla arkinen kaurapuuroaamiainen johonkin hieman parempaan aamiaiseen tai jopa runsaampaan brunssiin, jos oikein innostun.

Eräänä keväisenä viikonloppuna innostuin ja kasasin meille herkullisen brunssin, jonka perustana oli terveellisyys mausta tinkimättä. Hyvä ja terveellinen ruoka auttaa jaksamaan paremmin joskus niin väsyttävää vauva-arkea ja toisaalta halusin myös todistaa, ettei terveellisen tarvitse tarkoittaa tylsän makuista. Ja koska poikkeus vahvistaa säännön, sisällytin brunssiin myös hieman sinihomejuustoa, vaikka se nyt ei varsinaisesti terveysruokaa olekaan.

Mitä muuta kuin sinihomejuustoa brunssiimme sitten kuului? Trendikästä ja herkullista avokadoleipää ainakin, jota oli piristetty srirachalla. Sinihomejuusto päätyi salaattiin makeiden päärynöiden ja rouskuvan pähkinäseoksen kera, joista jälkimmäisessä oli mukana myös makujen yhdistelmään täydellisesti sopivaa punajuurta. Lisäksi oli ihanan paksua maustamatonta jogurttia, auringonväristä mehua, superterveellisiä mustikoita ja granaattiomenan siemeniä, marjasmoothieta sekä lisää pähkinöitä.

brunssi-5

brunssi-1-3

brunssi-15

Brunssin pääosassa loistivat itseoikeutetusti Nutisalin uudet pähkinäsekoitukset, joiden ihana maku tulee kuivapaahtamisesta. Kuivapaahdetut pähkinät ovat samalla myös terveellisempi vaihtoehto, sillä kuivapaahtamisessa pähkinöihin ei lisätä öljyä. Nutisalin Salaattisekoituksesta puolet on pähkinää. Manteleiden, cashew- ja saksanpähkinöiden lisäksi pussissa on kurpitsansiemeniä, auringonkukansiemeniä sekä punajuurta. Salaattisekoitus on mainio proteiininlähde eikä se sisällä lisättyä suolaa tai sokeria.

Myöskään Nutisalin Jogurttisekoituksessa ei ole lisättyä suolaa tai sokeria ja sen lisäksi, että puolet tämänkin pussin sisällöstä on pähkinöitä (manteleita, cashew-, saksan- ja hasselpähkinöitä), on pussissa myös siemeniä, karpaloita, mustikoita ja gojimarjoja. Maku on molemmissa niin hyvä, että näitä voisi herkutella ihan sellaisenaankin. Postauksen lopussa on muuten pähkinäarvonta, joten lue juttu loppuun (tai hyppää suoraan arvontaan jos reseptit eivät kiinnosta)!

Koska jaettu brunssi on paras brunssi, nappaa tästä ohjeet terveelliseen ja herkulliseen viikonloppubrunssiimme ja yllätä perheesi, ystäväsi tai vaikka ihan vaan itsesi värikkäällä brunssihetkellä. Näillä herkuilla jaksaa paahtaa pitkälle iltaan asti.

brunssi-5-2

Rouskuva sinihomejuusto-pähkinäsalaatti

– vihersalaattia (me valitsimme kaupasta montaa erilaista salaattilaatua)
– päärynää
– sinihomejuustoa
– pähkinäsekoitusta (Nutisal Salaattisekoitus)

Pese salaatti, revi se kulhoon ja lisää kulhoon myös kuoritut ja pilkotut päärynät. Murusta sinihomejuusto salaatin sekaan ja ripottele pinnalle pähkinäsekoitusta.

brunssi-10

Avokadoleipä

– ruisleipää
– avokadoa
– yrttisuolaa
– srirachaa tai muuta chilikastiketta

Halkaise avokado ja poista kivi. Kuori ja viipaloi avokado ja levitä se ruisleivän päälle. Mausta avokado yrttisuolalla ja viimeistele annos srirachalla.

brunssi-4

Pähkinäiset jogurttikulhot

– maustamatonta jogurttia
– mustikoita ja/tai granaattiomenan siemeniä
– pähkinäsekoitusta (Nutisal Jogurttisekoitus)
– (hunajaa)

Sekoita kaikki ainekset kulhossa ja mausta annos halutessasi hunajalla. Voit käyttää joko mustikoita tai granaattiomenan siemeniä tai molempia.

brunssi-1-4

Marjasmoothie

– banaania
– marjoja (mustikoita, mansikoita, vadelmia)
– maustamatonta jogurttia

Kuori ja pilko banaani. Sekoita kaikki ainekset sauvasekoittimella tai tehosekoittimella ja tarjoile lasista.

brunssi-6

ARVONTA!

Kaikkien tähän postaukseen kommentin jättäneiden kesken arvotaan peräti 10 tuotepalkintoa, jotka sisältävät yllätys, yllätys pähkinää! Nyt jos koskaan on hyvät mahdollisuudet voittaa, joten jätä ihmeessä kommentti ja kerro vaikka viikonloppuaamuistasi, mieleenpainuvimmasta brunssista tai ihan vaan siitä, mitä sinulle kuuluu tänään. Kommentteja voi jättää tiistaihin 11.4. klo 24:00 asti. Voittajat arvotaan seuraavana päivänä. Otan voittajiin yhteyttä sähköpostitse, joten muista jättää osoitteesi ja tarkkailla sähköpostiasi keskiviikkona 12.4. Onnea arvontaan!

Arvonta on päättynyt! Pähkinätuotepalkinnon voittivat nimimerkit:

Heidi, Hansku, Manna, Jane12, Vintagentti, Meri, Lentoemo, Henna, Teressa Marjamäki ja Essi Tanskanen

brunssi-3-2

Kaupallisessa yhteistyössä Nutisal

Kommentit pois päältä artikkelissa Terveellinen brunssi – Mausta tinkimättä