Sitruuna-marenkipiiras

Yritin pitää vapaapäivän. Äitiyslomalla se tarkoittaa siis sellaista päivää, jolloin To Do -listallani ei ole yhtään kodin askaretta, ei pakollisia blogihommia eikä edes treeniä. Ei siis yhtään mitään mitä pitäisi tehdä. Voisin vaan olla pikkubloggaajan kanssa, lukea kirjaa hänen päiväuniensa aikana ja tehdä mitä huvittaa, tai mieluummin olla tekemättä mitään.

No miten se onnistui? Touhusin tietysti ihan hulluna ja sain enemmän aikaiseksi kuin normaalina päivänä. Järjestelimme pikkubloggaajan kanssa kylppärin kaapit (hän leikki kimaltavalla meikkipussilla sillä aikaa kun minä järjestelin muita tavaroita), kävimme läpi kaikki hänen vaatteensa (pikkubloggaaja rapisteli Ikea-kassia kun minä siivosin) ja kun päiväuniaika koitti, pötkähdin sohvalle kirjan kanssa vain noustakseni siitä kohta ylös valtavan blogi-inspiraation vallassa. Kirjoitin kaksi postausta ja tilasin päälle valokuvia pikkubloggaajan vauvakirjaan. Kun pikkuinen heräsi, venyttelin hänen kanssaan pitkän tovin lattialla. Se oli meistä molemmista tosi hauskaa.

Kaiken tämän jälkeen olisi vielä tehnyt mieli leipoa, mutta sen verran touhuaminen alkoi kuitenkin laiskottaa, että jätin leipomispuuhat toiseen päivään ja tyydyin vain opiskelemaan ranskan kieltä pikkubloggaajan toisien päiväunien aikana (ihan oikeasti, mikä minua vaivaa?). Jos olisin kuitenkin päätynyt leipomaan, olisin tehnyt tätä herkullista sitruuna-marenkipiirakkaa. Rapea keksipohja ja kirpeä sitruunatäyte, jonka päällä on sopivan paksu kerros makeaa marenkia. Ihan törkeän hyvää! Ehkä sitten seuraavana vapaapäivänä.

sitruunamarenki

Sitruuna-marenkipiiras

Pohja:

– 300 g digestive-keksejä
– 150 g voita

Täyte:

– 4 dl vettä
– 4 keltuaista
– 1 dl sokeria
– 5 rkl maissitärkkelystä
– 2 sitruunaa
– 2 rkl voita

Kuorrute:

– 4 valkuaista
– 1 dl sokeria

Tee ensin täyte kippaamalla kattilaan vesi, keltuaiset, sokeri, maissitärkkelys ja voi. Raasta myös sitruunoiden kuori sekaan ja purista sitruunoista mehut kattilaan. Kuumenna seos kiehuvaksi koko ajan vatkaten. Anna kiehua pari minuuttia niin että seos paksuuntuu. Jatka vatkaamista samalla. Jätä seos sitten hetkeksi jäähtymään.

Tee seuraavaksi pohja sulattamalla voi ja murskaamalla digestive-keksit pieneksi muruksi. Sekoita keksimuru voihin ja painele seos piirakka- tai irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille. Kippaa hieman jäähtynyt täyte keksipohjan päälle.

Tee sitten vielä marenkikuorrute vatkaamalla valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Vatkaa sokeri joukkoon muutamassa osassa ja levitä marenki piiraan päälle lusikan avulla. Voit pyöritellä lusikalla marengista pyöreää kuviota. Älä tasoita liikaa, piiraasta tulee kivemman näköinen kun marenki on pyörteisen näköinen.

Paista piirasta 180-asteessa noin 20 minuuttia tai kunnes marenki ruskettuu sopivasti. Anna jäähtyä jääkaapissa hyvin ennen tarjoilua.

sitruunamarenki-3

Previous Post Next Post

You Might Also Like

14 Comments

  • Reply Juulia / Vaimomatskuu sunnuntai, maaliskuu 12, 2017 at 12:24

    Nuo päivät, jolloin to do -listalla ei ole mitään, ovat kyllä luksusta! Niitä pitäisi itsekin järjestää itselle paaaaljon useammin. Herkullisen näköinen piirakka! Sitruuna-marenki on IHANAA!

    • Reply Martina maanantai, maaliskuu 13, 2017 at 14:37

      Päivät jolloin to do -listalla ei ole mitään ovat ihan parhaita. Joko silloin saa levättyä tarpeeseen tai sitten käy niin kuin minulle ja saakin yhtäkkiä paljon enemmän aikaiseksi kuin normaalisti. Se on se kun ei ole pakko tehdä mitään. Silloin myös luovuus saa tilaa ja minä sain tosiaan kirjoitettua ihan tuosta vaan pari postausta, kun päähän vain tuli hyviä ideoita ja lauseet pulppusivat jostain kuin itsestään. Täytyykin järkätä uudestaan tällaisia ”vapaapäiviä”.

  • Reply Minna Vuo-Cho sunnuntai, maaliskuu 12, 2017 at 16:45

    Sitruunamarenkipiiras on kyllä aina paikallaan 🙂
    Minulla on sama juttu – silloin kun pitää tehdä, ei millään viitsisi. Vapaapäivinä (niin kuin vaikka tänään sunnuntaina) sitä sitten puhtia riittää vaikka mihin, kunnes illalla jo vähän kaduttaa, ettei tullutkaan levänneeksi 🙂

    • Reply Martina maanantai, maaliskuu 13, 2017 at 14:39

      Tuo on myös totta, että sitten helposti kaduttaa, kun ei olekaan levännyt vaikka piti. Toisaalta ajattelen sen niin, että jos levolle on tarvetta, niin kyllä sitä sitten lepää eikä touhota menemään ihan hulluna.

  • Reply Dinner4u2 Mirka & Pauliina maanantai, maaliskuu 13, 2017 at 17:51

    Sitruuna-marenkipiiras on ihanaa! Muutama vuosi sitten päästiin ammattilaisten oppiin Kellohallille sitruuna-marenkipiirakan tekemisessä – silloin tuli kyllä elämän paras piirakka ja hyvät opit saatiin :).

    • Reply Martina tiistai, maaliskuu 14, 2017 at 11:27

      Sitruuna-marenkipiiras on ihan parasta! Voin uskoa että teitte Kellohallissa todellista herkkua. Oi kunpa olisin ollut mukana! 🙂

  • Reply Hannele | Kokit ja Potit -ruokablogi keskiviikko, maaliskuu 15, 2017 at 21:42

    Sitruuna-marenkipiiras on yksi ihanimpia leivonnaisia. Teen sitä usein myös greipistä, siitäkin tulee mahtavaa.

    • Reply Martina torstai, maaliskuu 16, 2017 at 12:30

      Samaa mieltä. Greippiä täytyykin kokeilla! Pidän greipistä muutenkin, joten uskon että se maistuu piiraassakin hyvin. 🙂

  • Reply peggy thomas keskiviikko, maaliskuu 15, 2017 at 22:09

    Kuulostaa niin ja liiankin tutulta! Lapsiperheessä pitäisi jossain vaiheessa osata ottaa myös rennosti 🙂 Ihana resepti ja piirakka!

    • Reply Martina torstai, maaliskuu 16, 2017 at 12:34

      Sanos muuta. Tuntuu että ainoa keino, jolloin oikeasti malttaa ottaa rennosti, on olla kipeänä. Silloin ei tule tehtyä mitään turhaa, tosin en tietenkään toivo sairastuvani. Seuraavan kerran yritän ottaa rennosti kun lennän parin viikon päästä yksi Roomaan. Olen jo nyt alkanut tsempata itseäni siihen, etten suorita mitään lennon aikana. Tavoite on vaan olla, katsella ehkä ikkunasta ulos, lukea kirjaa tai nukkua jos (ja kun) nukuttaa. Sitä odotellessa paahdetaan menemään vielä nämä pari viikkoa! 🙂

  • Reply Veera keskiviikko, maaliskuu 15, 2017 at 22:14

    Joo ei ole tervettä toi. 😀 😀 😀
    Ihanan aurinkoinen piirakka!

    • Reply Martina torstai, maaliskuu 16, 2017 at 12:36

      Kiitos, aurinkoinen on juuri oikea sana kuvailemaan tätä piirakkaa! Ja ei ole todellakaan tervettä. Minä kun ajattelin, että äitiysloma on sitten vaan leppoisaa oleskelua vauvan kanssa. Sellaista että tallustellaan ulkona kaikessa rauhassa, pyyhitään hyräillen vähän pölyjä ja luetaan hömppäkirjoja kun pieni nukkuu. Tai ehkä nukutaan itsekin. Juu, ei mennyt ihan niin. 😀

  • Reply Sirkku torstai, maaliskuu 16, 2017 at 10:49

    Sairaslomalaisena järkkään itselleni välillä myös noita täysin vapaapäiviä, jolloin ei ole pakko tehdä yhtään mitään. Miulle kyllä ei käy niin, että huhkisin sitten koko päivän vahingossa 😀 Mutta sitruunamarenkipiirakkaa voisin kyllä leipoa, se on aivan täydellinen kevätpiirakka!

    • Reply Martina torstai, maaliskuu 16, 2017 at 12:37

      Totta, tämä on ihanan keväinen piirakka. 🙂 Mä aion yrittää uudelleen vapaapäivää niin etten ihan oikeasti tee mitään. Ei se voi olla niin vaikeaa! 😀

    Leave a Reply