Cobb-salaatti

Cobb-salaatti pitää sisällään ihanan paljon lempparimakujani. On pehmeää avokadoa, suolaista sinihomejuustoa ja rasvaista pekonia. Koska ruoka on nimeltään salaatti, on se pekonista ja juustosta huolimatta myös terveellistä. Right?

Terveellistä tai ei, on cobb-salaatti superherkullista ja sopivan täyttävä ateria sellaisenaan. Cobb-salaattia on helppo tehdä myös isommalle porukalle ja jos salaatin ainesosat asettelee vihreän pohjan päälle erikseen, kuten kuvissa on tehty, voi kukin ottaa lautasellensa juuri niitä makuja joista pitää. Olen nimittäin kuullut etteivät kaikki pidä esimerkiksi sinihomejuustosta. Outoa, en tiedä uskoisiko, mutta jos näin on, voivat kyseiset kummajaiset skipata sinihomejuusto-osion helposti.

cobbsalaatti-2

Cobb-salaatin aineosat on helppo muistaa sanojen EAT COBB avulla seuraavasti:

E = egg
A = avocado
T = tomato

C = chicken
O = onion
B = blue cheese
B = bacon

Sanaleikin ainesten lisäksi salaattiin tehdään pohja esimerkiksi jäävuorisalaatista. Cobb-salaatin kastikkeeksi voit tehdä myös vinegretin sekoittamalla 6 dl öljyä, 2 rkl punaviinietikkaa ja 1 tl dijon-sinappia keskenään ja maustamalla vinegretin ripauksella sokeria, suolaa ja mustapippuria. Halutessasi voit lisätä vinegrettiin myös valkosipulia ja lempiyrttiäsi. Me pärjäsimme ilman vinegrettiä, sillä makuja tässä salaatissa riittää ilmankin. Reseptimme ei sisällä tällä kertaa tarkkoja määriä, sillä luotan siihen, että osaatte koota salaattinne nälän ja ruokailijamäärän mukaan.

cobbsalaatti-4

Cobb-salaatti

– jäävuorisalaattia tai muuta salaattia
– punasipulia
– tomaattia
– kananmunia
– pekonia
– kanaa
– avokadoa
– sinihomejuustoa
– suolaa ja mustapippuria

Keitä kananmunat ja huuhtele odotellessasi salaatti ja tomaatit. Revi salaatti pienemmäksi ja pilko tomaatit. Pilko myös sipuli ja levittele salaatinlehdet, tomaatti ja punasipuli salaatin pohjaksi.

Paista pekonit pannulla ja kypsennä sen jälkeen kana pannulle jääneessä pekonin rasvassa. Mausta kanat suolalla ja mustapippurilla. Pilko avokado ja sinihomejuusto pienemmiksi paloiksi. Kuori ja pilko myös kananmunat ja kippaa kaikki loput ainekset salaattipohjan päälle.

Mausta salaatti suolalla ja halutessasi myös pippurilla. Tähtää suolapurkilla etenkin kananmunien ja avokadojen päälle. Avokadojen päälle voit pirskotella myös sitruuna- tai limemehua. Tämä estää avokadon tummumisen ennen aikojaan ja sitrushedelmä tuo myös kivaa lisämakua salaattiin.

cobbsalaatti-3

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply