Kakku paahdetusta valkosuklaasta

Tänä vuonna joulun odotus on tuntunut erilaiselta kuin aiemmin kahdestakin syystä. Ensinnäkin tämä joulu on pikkubloggaajan ensimmäinen, ja vaikkei alle puolivuotias pieni vielä ymmärräkään joulusta mitään, olen löytänyt itseni miettimästä mitä jouluperinteitä haluan siirtää lapselle eteenpäin ja millaista on sitten, kun hän osaa odottaa joulupukkia. Toiseksi tänä vuonna joulun odotus ei ole jäänyt työkiireiden jalkoihin vaan äitiyslomalaisella on ollut aikaa nauttia ja fiilistellä lähestyvää joulua ihan eri tavalla kuin ennen.

Tuleva joulu on siinäkin mielessä erilainen kuin edelliset, että se on ensimmäinen, jonka vietämme kotona. Kaikkina aikaisempina vuosina olemme reissanneet joulunviettoon joko äidilleni, Henkan vanhemmille tai vihreään Vihervaaraan. Tänä vuonna kun joulun vapaat ovat naurettavan lyhyet työssäkäyvälle Henkalle, päätimme olla koko joulun kotona. Ei reissaamista vaan oman kodin tunnelmaa.

Joulupöydän tarjottavat ovat perinteineen helppo suunnitella, sillä pöydästä löytyy joka vuosi suurinpiirtein samat sapuskat. Ainoa jota joutuu vähän miettimään on jälkiruoka. Yksi hyvä vaihtoehto on tämä jo aiemmin testaamamme kakku paahdetusta valkosuklaasta.

Resepti on Kinuskikissan helpot suosikit -kirjasta, joka on yksi käytetyimmistä kirjahyllystämme löytyvistä leivontakirjoista. Olen muunnellut reseptiä hieman, mutten mitenkään kovin oleellisesti. Tässä resepti kuitenkin niin kuin me sen teimme. Kakun ohje saattaa vaikuttaa monimutkaiselta ja vaikealtakin, muttei ole sitä. Vaiheita on kuitenkin useampia, joten mikään maailman nopein kakku tämä ei ole. Yllätyin kuitenkin siitä, miten näppärästi kakku valmistui pitkästä reseptistä huolimatta.

valkosuklaakakku-2-2

Paahdettu valkosuklaa -kakku

Pohja:

– 200 g digestive-keksejä
– 100 g voita

Valkosuklaakiisseli:

– 300 g valkosuklaata
– 1 rkl sokeria
– 2 rkl perunajauhoja
– 5 dl maitoa (mulla oli 4 dl maitoa ja 1 dl kermaa)

Muut täyteainekset:

– 4 liivatelehteä
– 4 dl vispikermaa
– loraus vettä

Vadelmahillo:

– 200 g vadelmia
– 2 rkl hillosokeria
– 1 rkl sitruunamehua

Tee ensin pohja. Murskaa keksit ja sulata voi. Sekoita keksimuru voihin ja painele seos leivinpaperoidun irtopohjavuoan pohjalle. Laita jääkaappiin odottamaan täytettä.

Paahda sitten valkosuklaa ja tee kiisseli. Pilko ensin suklaa rouheeksi ja levitä uunipellille leivinpaperin päälle. Paahda 175-asteisessa uunissa 5-10 minuuttia rouheen koosta riippuen. Tarkkaile suklaata ettei se pääse kärähtämään. Suklaa on valmista kun se muuttuu väriltään vaaleanruskeaksi. Tässä vaiheessa uunista tulee myös huumaava tuoksu.

Anna paahdetun suklaan jäähtyä hieman ja tee sillä aikaa vaikkapa hillo valmiiksi. Laita vadelmat, sokeri ja sitruunamehu kattilaan ja keitä niitä keskilämmöllä 5-10 minuuttia eli kunnes seos sakenee hieman. Anna jäähtyä ja laita sitten jääkaappiin odottelemaan.

Sitten tehdään kiisseli loppuun kun paahdettu valkosuklaa on jäähtynyt riittävästi. Sekoita ensin sokeri ja perunajauhot kattilassa ja lisää maito. Kuumenna kiehuvaksi vispilällä koko ajan sekoittaen. Kun seos pulpahtaa ota se pois liedeltä ja lisää heti valkosuklaarouhe. Sekoita kunnes suklaa on sulanut. Pienet sattumat eivät haittaa.

Laita kiisseli kylmään vesihauteeseen hetkeksi jäähtymäään. Laita sillä aikaa liivatteet likoamaan kylmään veteen ja vaahdota vispikerma. Keitä sitten vettä (noin puoli desiä riittänee) ja sulata sen joukkoon liivatteet, joista olet puristanut ensin kylmän veden pois. Minä keitin veden keittimessä ja kaadoin siitä sen verran liivatteiden päälle, että lehdet sulivat nesteeseen lusikalla sekoittaessa.

Sekoita liivateseos valkosuklaakiisseliin ja lisää kiisseli sitten kermavaahdon joukkoon. Levitä täyte uunivuokaan keksipohjan päälle ja anna kakun hyytyä jääkaapissa vähintään muutama tunti tai mieluummin yön yli. Tarjoile vadelmahillon kanssa.

valkosuklaakakku-3-2

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply