Helsinki,  Yleinen

The Cock, Helsinki – Ekoja kertoja

Huikkaan heipat kotiovella, painan oven kiinni ja lähden kävelemään kohti juna-asemaa. Kuulostelen oloani. Tuntuu niin kovin ihmeelliseltä. Jalassa on korot ensimmäistä kertaa sitten en edes muista minkä. Sen varmaan kun vauvamaha alkoi olla niin iso, ettei tasapainoni ollut enää ennallaan. Siitä on ainakin puoli vuotta. Myös se tuntuu kovin ihmeelliseltä etten työnnä edessäni vaunuja ja peilistä katsoi lähtiessä nainen, jonka hiusten, naaman ja asun eteen oli nähty hieman vaivaa. En meinannut edes tunnistaa itseäni. Kyllä vaan, äippä oli ensimmäistä kertaa ulkona ilman vauvaa.

Aluksi en uskaltanut edes ajatella kotiin mumminsa kanssa jäänyttä pikkubloggaajaa vaan höpöttelin Henkalle niitä näitä. Pelkäsin valtavan ikävän vyöryvän päälle pienestäkin ajatuksesta. Junassa olin vaan ja istuin tietäen, ettei kukaan tarvitse minua nyt. Kummallista sekin. Samoin se, että määränpäämme oli Helsinki. Enhän ollut käynyt kaupungissa sitten viimeisen työpäiväni ennen äitiyslomaa ja siitä on jo, apua, neljä kuukautta! Tuntuu kuin olisin tavannut hyvän ystävän pitkästä aikaa. Helsinki – Minulla oli sinua ikävä!

thecock-1

thecock-2

thecock-3

Kävelemme halki syksyisen kirkkaan ja kuulaan kaupungin. Espalla on vielä vehreää ja katukojuista kantautuu herkullisia tuoksuja. Kaupunkilaiset nauttivat lämpimästä syyspäivästä ja jokainen auringossa oleva penkki on varattu. Jatkamme matkaa kohti myllerryksessä olevaa Kasarmitoria. Sen nurkasta löytyy ravintola The Cock, jossa aiomme juhlistaa vuosipäivän aattoamme. Pöytävaraus on tehty ja siihen on sopivasti vielä puolisen tuntia. Juuri sen verran, että ehdimme istua ravintolan aurinkoisella terassilla hetken ja kilistää lasillisilla shampanjaa.

Aurinko tuntuu hyvältä kasvoilla ja tunnen olevani elossa, pirteä ja iloinen. Siemailen shampanjaa ja tutkin siinä sivussa ruokalistaa. Vatsassa kurnii jo nälkä. Otan hetkestä kaiken ilon irti ja uskallan ajatella hetken myös juuri kaksi kuukautta täyttänyttä pikkubloggaajaa. Juu, ikävä on, mutta ei mitenkään liian paljon. Tuumaan tyytyväisenä että hyvinhän tämä menee, hengitän raikasta syysilmaa ja nautin. Ensimmäinen lasi kuohuvaa vuoteen. Maistuu niin hyvältä!

thecock-4

thecock-5

thecock-6

thecock-7

Kun lasit ovat tyhjät ja ruokalistaa tutkailtu tarpeeksi siirrymme sisään ravintolaan. Tilaamme ostereita, joiden kaveriksi tarjoilija ehdottaa vielä toisia lasillisia shampanjaa. No sehän passaa. Toinen lasi shampanjaa on aina hyvä idea, vaikka viini nouseekin päähän huminalla yli yhdeksän kuukauden tipattoman jälkeen. Kuohuva sopii mainiosti ostereiden kanssa ja nappiin osuu myös toiselle alkuruoallemme arancineille suositeltu punkku.

Ravintola alkaa täyttyä ja myös sen terassilla riittää väkeä. Vessassa käydessäni löydän alakerrasta lisää ihanan tunnelmallisia tiloja. Pidän kovasti ravintolan ilmeestä. Äiti-ihmisenä pistän merkille myös sisään tulevat lastenrattaat ja pöydän päätyyn löytyvän syöttöistuimen. Lapsen kanssakin ruokailu onnistuisi näköjään, tosin lauantai-iltana kuuden jälkeen meteli alkaa yltyä ja paikka olla niin täynnä, etten välttämättä tuntisi oloani mukavaksi lapsen kanssa. Päivällä hiljaisempaan aikaan sen sijaan kyllä.

thecock-16

thecock-8

thecock-10

thecock-11

Vaan kuten jo totesin, pikkubloggaajamme on viettämässä laatuaikaa mummin kanssa sillä aikaa kun me herkuttelemme ihan vaan kahdestaan. Pöytään tuodaan seuraavaksi Tokyo bowl niminen annos, joka osoittautuu illallisen parhaaksi anniksi. Myös sen kanssa tarjoiltu olut on hyvää ja sopii erinomaisesti aasialaisia makuja sisältävän kulhon kaveriksi. Tartar sen sijaan jää hieman vaisuksi.

Maistelemme vielä vähän jälkiruokaa ennen kuin astelemme ulos ravintolasta todetaksemme, että seuraava juna lähtee vajaan tunnin päästä. Meillä on siis sopivasti aikaa pitkittää iltaa vielä hieman istahtamalla Kappelin terassille nauttimaan lämpimästä syysillasta. Maistelen kylmää rieslingiä, katselen ohikulkevia ihmisiä ja ihailen vihreiden lehtien läpi siivilöityvää ilta-aurinkoa. Nojaan taaksepäin ja todella nautin, vaikka kieltämättä odotan jo sitäkin että näen pikkubloggaajan taas.

Vapaailta ihan vaan kahdestaan teki todella hyvää ja oli hyvää harjoitusta sille kun vauva jää ensimmäistä kertaa pidemmäksi aikaa hoitoon. Se hetki koittaa vääjäämättä pian (ja itse asiassa koitti jo kun tämä postaus tulee julki), mutta tämän kokeilun jälkeen uskon sen sujuvan ihan hyvin. Vauva pärjää varmasti, samoin hänen hoitajansa. Vaikeinta erossa oleminen on varmasti minulle, vaikka tiedän miten hyvää se tekee. Välillä on otettava aikaa ihan vaan itselleen, parisuhteelle ja ystäville. Sitten jaksan olla taas parempi äiti.

thecock-12

thecock-13

thecock-14

thecock-15

4 kommenttia

  • lena

    Ihana ilta teillä! <3 Muistan itsekin miten hyvältä se eka lasi kuplivaa maistui, ja humahti hattuun aika nopeasti. 😀 Olen itsekin käynyt ilman bebeä ulkona, muutamissa juhlissa ja sekä pari tuntia päivisin töit tehden jolloin Matteo on hänen kanssaan kotona. Hyvää tekee – ja ihana tulla aina kotiin. Meillä meni nämä roolit sekaisin jo sektion jälkeen, kun Matteo vietti suuren osan ajasta vauvan kanssa ja itse esim nukuin eri huoneessa kun sohva oli sänkyä mukavampi. Erossa on siis tullut vähän oltua, tosin ensimmäinen yön yli erossa tulee joulukuussa jolloin lähden vähän etelämmäs Saksaa ystäviä tapaamaan. Odotan kovasti, ja tiedän että tottakai Matteo pärjää siinä missä itsekin, mutta vähän jänskättää kuitenkin 🙂 No mutta, yö sinne tai tänne, tulen ainakin virkeänä takaisin!

    • Martina

      Älä turhaan jännitä. Me oltiin nyt viikonloppuna kolme yötä Madridissa ilman vauvaa ja hyvin meni. Mummi ja vauvan kummisetä tyttöystävineen hoiti pikkubloggaajaa meillä kotona ja kaikki oli mennyt hienosti, enkä oikeastaan sitä jännittänytkään, vaan sitä miten itse pärjään. Pelkäsin että ikävöin enemmän, mutta noin lyhyt reissu meni yllättävän helposti. Kolme yötä taitaa kuitenkin olla itselläni maksimi tällä hetkellä. Vikana päivänä alkoi nimittäin jo ikävä painaa. Mulla kesti yllättävän kauan että kävin missään ilman vauvaa. Olin ekat kuukaudet niin kipeä rintatulehduksen takia että olin vaan kotona ja sairaalassa. Tuona aikana Henkka joutui hoitamaan ajoittain sekä vauvaa että minua, joten meilläkin isän ja vauvan suhde oli alusta alkaen tiivis. Musta se on vaan hyvä asia ja on hienoa, että Matteo on hoitanut teidän pikkuista, niin että sinä sait toipua rauhassa sektiosta. Ja todellakin, ota kaikki ilo irti siitä että saat nukkua joulukuussa yön keskeytyksettä! Se on todellista luksusta. 🙂

  • Merituuli

    Tuo eka kerta on jännä. Vapauden tunne on huumaava. Kuten myös se pelähdyt yhtäkkiä onko unohtanut vauvan johonkin kunnes muistaa ettei se ollutkaan mukana 😀

    • Martina

      Niinpä, pieniä asioita osasi arvostaa ihan eri tavalla, kuten sitä että sai istua ihan rauhassa paikallaan. Aluksi shampanjan juominen aiheutti syyllisyyden tunteita, kunnes tajusin etten ole nyt äidin roolissa, vaan voin todellakin tilata vielä toisenkin lasillisen. Ja niin myös tein. 😀 Tuo pelästyminenkin on tuttua. Säikähdin vauvan nimijuhlissa pari kertaa kun havahduin siihen, etten tiedä missä vauva on. Jonkun läheisen sylissähän se tyytyväisenä nökötti, mutta ehdin pari kertaa ihan säpsähtää kun pelästyin että olen hylännyt pikkubloggaajan jonnekin.