Elämysmatkailu,  Ruokamatkailu,  Yleinen

12 unohtumattominta ruokakokemusta maailmalta

Ruoan ei tarvitse aina olla tajunnanräjäyttävää gastronomista ilotulitusta (saa se toki olla sitäkin), vaan usein mieleenpainuvimpiin ruokahetkiin kuuluu oikeanlainen tunnelma. Myös seuralla ja miljööllä on suuri merkitys. Mietitäänpä vaikka ihan tavallista makkaraa. Kun sen työntää kotona uuniin ja syö arkipäivänä telkkarin ääressä, ei kokemus todellakaan ole mitenkään mieleenpainuva. Mutta kun sama makkara otetaan mukaan retkelle luonnon helmaan ja se paistetaan laavulla nuotion äärellä, maistuu makkara maailman parhaimmalta ruoalta. Se ruokakokemus jää mieleen, vaikka kyseessä on kuitenkin vaan ihan tavallinen makkara.

Nämä tähän keräämäni ruoat maailmalta ovat kaikki herkullisia, osa erityisen taidokkaasti valmistettuja tai muuten vaan maailman maukkainta omassa lajissaan, mutta kaikkiin liittyy myös tietty tunnelma, joka teki ruokien nauttimisesta entistä mieleenpainuvampaa. Muistot ruokahetkien takana ovat se juttu, miksi rakastan ruokamatkailua. Oikeassa ympäristössä tavallinen Nizzan salaatti maistuu taivaalliselta, eikä jäätelö ole ollut ehkä koskaan parempaa kuin Riomaggioren kivikkoisella rannalla nautittuna.

Yritin pitää tämän kymmenessä, mutta listalle tunki väkisin 12 mieleenpainuvaa ruokakokemusta. Plus se yksi, joka komeilee postauksen artikkelikuvassa. Nizzan Chez Palmyressä nautittu lounasrisotto nimittäin. Nam, mitä herkkua sekin! Nyt kuitenkin siihen varsinaiseen listaan:

parma
1. Kevyt lounas Parman tyyliin

Blogimatkallamme Emilia Romagnassa vierailimme toki myös Parmassa kinkkutehtaalla, tuleehan täältä maailmankuulu ilmakuivattu kinkku Prosciutto di Parma. Tehdasvierailun jälkeen ohjelmassa oli kevyt lounas eräässä parmalaisravintolassa ja tältä se näytti. Kevyt lounas Parman tapaan piti sisällään ison lautasellinen muutamaa erilaista ilmakuivattua kinkkua jokaiselle, eikä juuri muuta. Ja se maistui taivaalliselta, vaikka jättimäinen kinkkulautanen aiheuttikin ensin pieniä nauruntyrskähdyksiä. Ei herkulliseen makunautintoon näköjään muuta tarvita kuin kasa erinomaista kinkkua. Tosin eivät lautasella olleet pari melonipalaa ja pöytään jaettavaksi tuotu pieni lautasellinen parmesaaniakaan jääneet syömättä. Sanoinko jo että rakastan italialaista ruokaa?

pastificio
2. Pastalounas Roomassa

Rooman Pastificiossa lähellä Espanjalaisia portaita nautittu pastalounas on ehkäpä hinta-laatusuhteeltaan paras ikinä ja tunnelmaltaan täysi kymppi. Pastapuodin hyllyille raivatuilla pöytätasoilla syöminen paikallisten lounasruokailijoiden keskellä oli elämys ja todellakin jonottamisen arvoista. Muovimukista nautittu viini ei ole koskaan maistunut oikeammalta kuin tuolloin. Lounas oli ehkä vaatimattomin ja edullisin ikinä, mutta niin herkullinen, että Pastificioon on suunnattava seuraavallakin Rooman reissulla.

10424449_147363028767321_1057962536_n
3. Skumppaa ja suklaamansikoita Karibian risteilyllä

Toisinaan loman parhaaseen hetkeen riittää vain kaunis ilta, oma parveke ja skumppaa sekä mansikoita. Karibianmeri ja Antiguan kaunis rannikko eivät yhtään häiritse kokemusta. Nämä herkut tuotiin hyttiimme henkilökunnan toimesta yllärinä ja saivat allekirjoittaneen sekoilemaan oikein huolella, kun osuin hytin ovelle juuri samaan aikaan, kun lähetystä oltiin toimittamassa. Pian hissikammoinen oli painellut hissillä aurinkokannelle, juossut muun matkaseurueen luokse kertomaan innoissaan hytissä olevasta yllätyksestä ja kohta nautiskelimme herkkuja oman parvekkeen rauhassa. Lisää skumppa- ja mansikkafiilistelyä sekä sitä edeltänyttä sekoilua löytyy tästä postauksesta.

amsterdam
4. Amsterdamin ranskalaiset perunat

Tässä on taas todiste siitä, että yksinkertainen on usein parasta eikä mieleenpainuvaan ruokakokemukseen tarvita välttämättä hienoa ravintolaa, Michelin-tähtiä ja montaa ruokalajia. Joskus katuruokakojusta napatut ranskalaiset perunat ovat ne, joita huomaa kaipaavansa harva se päivä reissun jälkeenkin. Näiden perunoiden nauttimisen aikaan oloni ei ollut paras mahdollinen. Olin tulossa kipeäksi ja Amsterdamin kolea tuuli tuntui kipeytyvässä kurkussa, mutta jollain sairaalla tavalla juuri se teki näiden ranskalaisten nauttimisesta niin mieleenpainuvan kokemuksen. Nimittäin sillä samaisella hetkellä kun sain ensimmäisen ranskalaisen suuhuni, unohdin kurkussa kasvavan kaktuksen sekä luita ja ytimiä hytisyttävän epämääräisen vilun ja säryn. Maistoin suussani vain rapeiden ranskalaisten ja paksun majoneesin taivaallisen liiton ja sanoitte lohturuokailusta mitä tahansa, niin tämä oli lohturuokaa parhaimmillaan! Lisää Amsterdamin katuruoasta täällä.

isalentini
5. I Salentinin carpaccio

Elämäni parhaan carpaccion olen nauttinut I Salentinissa Milanossa. I Salentini on ravintola, johon ei ihan sattumalta tule eksyttyä, joten siellä on hyvät mahdollisuudet nautiskella illallista pelkkien paikallisten seurassa ja sehän on aina vaan plussaa. Carpaccio oli herkullista, mutta pidin kovasti myös sen kanssa tarjoillusta roséviinistä sekä ravintolan tunnelmasta ja siitä, että italian kielellekin tuli käyttöä. Kaiken kruunasi jälkkäriksi nautittu valuva suklaaleivonnainen. Voi nam!

gorilla
6. Gorillan jälkiruoka

Taannoinen ruokabloggaajien seurassa vietetty blogimatka Kööpenhaminaan oli todellista ruokailottelua ja olenkin heti kotiin palattuamme haaveillut seuraavasta ruokamatkasta Köpikseen. Se on antanut odottaa itseään jo puolitoista vuotta, mutta vielä minä palaan Kööpenhaminaan herkuttelemaan, se on varma! Edellinen reissu oli tosiaan täynnä upeita ruokaelämyksiä. Paras yksittäinen annos oli ehdottomasti Gorillassa nautittu jälkiruoka. Vaatimattoman oloinen luumujälkkäri yllätti meidät täysin. Ensimmäisen lusikallisen jälkeen ajatukset häädieetistä lensivät komeassa kaaressa roskikseen ja kaavin lautasen tyhjäksi viimeistä murua myöten. Miten mikään voi olla näin hyvää!

prahapizza
7. Pizzaslicet Prahan kadulla

Silläkin uhalla, että maineeni ruokabloggaajana on mennyttä tämän pizzeriahehkutuksen jälkeen, haluan nostaa Prahan Borsalinosta napatun pizzaslicen mukaan mieleenpainuvimpien ruokaelämysteni listalle. Tämä on kieltämättä melkoisen epämääräinen ruokavinkki. Joku kämänen peruspizzeria Prahan sivukadulla. Jotenkin sieltä mukaan napattu ja kadulla kiireessä hotkaistu pizzapala jäi kuitenkin mieleen yhtenä maukkaimmista pizzapaloista koskaan. Sen nauttimiseen yhdistyi lähdön haikeus, pienoinen kiire lentokentälle ja yllätys siitä, että sattumanvaraisesti mukaan napattu pizza voi olla niin hyvää. Ehkä tähdetkin olivat oikeassa asennossa, sillä itseänikin mietityttää edelleen, miten joku tavallinen pizzaslice voi tehdä niin lähtemättömän vaikutuksen.

nizzansalaatti
8. Nizzan salaatti Nizzassa

No hei, tarvitseeko muuta edes sanoa? Nizza ja Nizzan salaatti. Rantakadun terassilla tyttöporukassa. Reissun ensimmäinen ateria ja loma vasta alkamassa. Täydellistä. Tämä kohta ei muita perusteluja kaipaa.

chianti
9. Relais Vignalen ravintola

Relais Vignale on Chiantin viinialueella pienessä Radda in Chiantin kylässä sijaitseva hotelli, jossa yövyimme häämatkallamme. Hotellissa sijaitsee myös aivan ihana ravintola, jonne muutkin kuin hotellin vieraat saapuvat illalliselle. Tässä vinkissä korostuu etenkin miljöö, sillä terassimaisesta ravintolasta aukeavat maisemat Chiantin kumpuileviin maisemiin ovat aivan mielettömän ihanat. Ei sillä etteikö ruokakin olisi ollut herkullista, mutta täällä mikään tietty annos ei noussut yli muiden. Kaikki maistamamme oli tasaisen hyvää ja ihanan italialaista. Parhaiten mieleen jäi tunnelma, maisemat ja se, että seuraavankin pöytään kannettavan annoksen tiesi olevan herkullista. Tasaisen vahva suoritus.

tikkupulla
10. Tikkupullaa Köpiksessä

Ja muut I’m A Kombon elämykset. Takaisin Köpikseen siis. Tämä illallinen oli kansainväliselle bloggaajaporukallemme erikseen varattu ja ymmärtääkseni I’m A Komboon ei ihan tuosta vaan astella illalliselle. Pitää olla oma porukka ja esimerkiksi polttareiden viettoon paikka on kuulemma omiaan. Koko I’m A Kombossa nauttimamme illallinen oli elämyksellinen ja kaukana normaalista ravintolaillallisesta. Söimme illan aikana muun muassa kirjakaupassa, ravintolan keittiössä ja varastossa. Kaiken kruunasi tikkupullien paistohetki sisäpihalla maailman rumimmissa toppatakeissa helmikuun viileässä illassa, jota lämmitti tynnyreissä loimottava tuli sekä kädessä oleva inkiväärijuoma. Kuva on surkea, mutta elämys oli sitäkin mieleenpainuvampi. Vastaavaa ei varmasti pääse kokemaan ihan helposti, jos koskaan.

riomaggiore
11. Jäätelö Riomaggioren rannalla

Olimme juuri saapuneet Riomaggioreen, joka osoittautui heti kauneimmaksi koskaan näkemäkseni paikaksi. Olimme kippistäneet junamatkan aikana täyteen tulleelle 1000 Instagram-seuraajalle rantaravintolan terassilla ja nautimme sen jälkeen yhteisen kupillisen jäätelöä Riomaggioren rannalla. Sydän oli täynnä iloa ja innostusta, jonka uusi ihana paikka, häämatka ja vasta aluillaan oleva loma saivat aikaiseksi. Se jos joku oli mieleenpainuva hetki, eikä jäätelö ole koskaan maistunut paremmalta.

senigallia
12. Kuka siivoaa jäljet?

Emme tainneet oikein ymmärtää mihin olimme saapuneet astellessamme Senigallian blogimatkalla erään ravintolan keittiöön. Jotain oli kuitenkin pääteltävissä italialaisten matkanjärjestäjiemme innostuksesta. Tämä kokki lienee jonkin sortin julkkis. Moreno Cedroni – Paikallinen Hans Välimäki kahden Michelin-tähden Madoninna del Pescatore -ravintolassaan. Siellä keittiössä nökötin myös minä maistelemassa huippukokin meille valmistamia ruokamaistiaisia ja ihmettelin vain mihin bloggaaminen onkaan minut taas kerran tuonut. Koko vierailu oli elämys itsessään, mutta parhaiten mieleen jäi rannalla tarjoiltu jälkiruoka nimeltä ”Kuka siivoaa jäljet?”. No asiakas tietenkin. Tosin tämä pesusieni ja muut pöydässä olevat siivousvälineet eivät olekaan ihan tavallisia siivousvälineitä, vaan niistä syntyy näppärästi hauska ja herkullinen jälkiruoka. Niin kekseliästä, taidokasta ja tottakai herkullista. Mitä muuta voi Michelin-kokilta odottaakaan. Tämä vierailu meni niin yli hilseen, että tajusin sen upeuden kunnolla vasta jälkikäteen.

nutellamacaron
No olihan se Nutellan makuinen macaronkin aika perhanan hyvää Cannesin rantapuistossa nautittuna..