Pororieskat eli Suomi-fajitakset

Suomalainen ruoka on ihan liian aliarvostettua. Meidän pitäisi olla ylpeämpiä maamme perinneruoista, osata arvostaa luontomme tarjoamia riista- ja kalaherkkuja sekä metsistä löytyviä sieniä. Kotimaiset marjat ovat superfoodia parhaimmillaan ja isoäitiemme resepteillä syntyy ihania herkkuja, jotka eivät saa jäädä unholaan.

Onneksi kotimainen ruoka tuntuu olevan nosteessa ja suomalaisissa kodeissa kokataan enemmän ihan perinteistä suomalaista ruokaa. Lähiruokaa osataan arvostaa ja jopa vaatia, villiyrteistä on kuhistu jo pitkään ja pienessä kerrostaloyksiössäkin kasvatetaan yrttejä ja tomaatteja.

Me halusimme herkutella eräänä sunnuntaina suomalaisilla mauilla ja hetken pähkäiltyäni sain idean pororieskoista eli Suomi-fajitaksista. Idea tuli suoraan Meksikosta, mutta vaihdoin tortillaletut rieskaan, lihana oli pitkään kypsytettyä poroa, kasvispaistoksessa maistuivat sienet ja guacamolen sekä salsan sijaan mausteeksi pöytään katettiin puolukkaa, suolakurkkuja ja majoneesia.

Vielä vähän rapeaa salaattia tarjolle niin pöydässä oli valmiina kaikki herkut pororieskoja varten. Siitä sai koota omalle lautaselle mieleisensä setin ja vaikka me herkuttelimme nämä Suomi-fajitakset ihan kahdestaan, olisi tämä hyvä idea myös illanistujaisiin isommallekin porukalle.



Pororieskat eli Suomi-fajitakset

– rieskoja
– poroa esim. käristyslihaa, jauhelihaa, paistia, etuselkää..
– sipulia
– sieniä esim. suppilovahveroita, kanttarelleja, torvisieniä, herkkusieniä..
– suolakurkkuja
– puolukkaa tai puolukkahilloa
– majoneesia
– jääsalaattia

Hauduta poron lihaa pitkään esimerkiksi tämän ohjeen mukaisesti tai tee käristystä tämän ohjeen mukaan. Me käytimme tähän pakastimesta löytyneen poron jauhelihan, jonka leikkasimme kohmeisena pieneksi silpuksi ja haudutimme liedellä pitkään poronkäristyksen tapaan.

Kuori ja pilko sipulit ja kuullota niitä pannulla voissa. Lisää myös pilkotut sienet ja paista niin kauan, että neste haihtuu ja paistos ruskistuu hitusen. Mausta sieni-sipulipaistos suolalla ja mustapippurilla. Me taisimme laittaa hieman myös valkopippuria.

Pilko suolakurkut, huuhdo salaatti, sulata pakastepuolukat ja laita kaikki ainekset esiin omissa kulhoissaan. Kasaa rieskan päälle poroa, sieni-sipulipaistosta, salaattia ja suolakurkkuja. Viimeistele herkku puolukalla ja majoneesilla. Tämän ruoan kaveriksi sopii parhaiten maito, olut tai kotikalja, mutta saa punaviiniäkin juoda.

Previous Post Next Post

4 Comments

  • Reply Maire tiistai, heinäkuu 12, 2016 at 19:37

    Naminami, ihan tuli vesi kielelle!

    • Reply Martina lauantai, heinäkuu 16, 2016 at 17:53

      Tässä on kivasti kotimaan parhaat maut edustettuna. 🙂

  • Reply Merituuli tiistai, heinäkuu 12, 2016 at 21:11

    Me on tehty samantyylisiä (hetki sitten 😀 ) http://sillasipuli.blogspot.fi/2009/11/suo-meks.html . Ihana tää teidän versio. Mä tein tänä vuonna koivumaustettuja etikkakurkkuja, ne menis tähän tosi hienosti!

    • Reply Martina lauantai, heinäkuu 16, 2016 at 17:54

      Katsos vaan! Ja tosiaan, ihan hetki sitten olette tehneet nämä. 😀 Koivumaustetut etikkakurkut toimisi varmasti tosi hyvin tässä. Nam, tuli ihan vesi kielele!

    Leave a Reply