Hodaribuffet

Eiköhän potkaista grillikausi kunnolla käyntiin hodaribileiden merkeissä! Valmista kastikkeet ja lisukkeet etukäteen ja grillaa hodareiden väliin nakit ja makkarat sitten kun vieraat saapuvat. Nakit ja lisukkeet voi lastata valmissämpylöiden väliin, sillä ihan kaikkea ei tarvitse tehdä itse. Pitää ehtiä nauttia myös kesästä. Ja koska lisukkeiden valmistamisessa on kyllä ihan riittävästi hommaa.

Näissä bileissä pääosassa toimivat Jyväbroiler-tuotteet, joista löytyy nykyään erilaisia nakkeja, makkaroita ja jopa pekonia. Kyllä, kuulit oikein, broileripekonia! Nyt pistetään pystyyn broilerin makuinen hodaribuffet, jonka antimet kelpaavat myös punaista lihaa vältteleville.

hodaribuffet-8

hodaribuffet-2

hodaribuffet-3

Grillissä paistuu neljää erilaista broilerinakkia ja -makkaraa, joiden ympärille olemme kehitelleet hodarisämpylän väliin sopivat makumaailmat. Makuja voi yhdistellä oman mielen mukaan ja lisukekipoista voi kauhoa oman hodarin väliin sitä mitä eniten tekee mieli. Suunnittelimme kuitenkin valmiiksi neljä toimivaa makukokonaisuutta, joita saa ja kannattaa matkia.

Juustoinen broilerinakki saa kaverikseen korianteria ja ananassalsaa, rapeaksi paistettu broileripekoni yhdistetään avokadoon, raikkaaseen tomaattiin sekä pippuriseen nakkiin ja kreikkalaistyylisen hodarin väliin piilotetaan feta-pinaattimakkaraa, tsatsikia ja pinaatista tehtyjä sipsejä. Perinteisten hodarien ystäville on tarjolla BBQ-kastikkeen, paahdetun sipulin ja coleslawn makuinen hot dog. Mikä näistä on sinun lempparisi?

hodaribuffet-12

Juusto-ananashodari
4 annosta

– 4 hodarisämpylää
– 4 Jyväbroiler Kolme Juustoa Broilerinakkia
– juustoraastetta

Ananassalsa:

– ¼ tuore ananas
– puolikas punasipuli
– 1 lime
– puolikas punainen chili
– suolaa ja pippuria
– nippu tuoretta korianteria

Tee ensin ananassalsa. Kuori ja pilko ananas ja punasipuli pieniksi kuutioiksi. Pilko myös chili ja sekoita ananas-, sipuli- ja chilikuutiot kulhossa sekaisin. Mausta limestä puristetulla mehulla sekä suolalla ja pippurilla. Lisää puolet korianterinipun lehdistä ananassalsaan.

Grillaa broilerinakit ja lämmitä hodarisämpylät halutessasi mikrossa. Laita sämpylän väliin nakki, juustoraastetta ja ananassalsaa. Ripottele päälle korianteria.

hodaribuffet-11

SipuliBBQ Hot Dog

6 annosta

– 6 hodarisämpylää
– 6 Jyväbroiler Paahdettu Sipuli Grillimakkaraa
– paahdettua sipulirouhetta

BBQ-kastike:

– 2 dl ketsuppia
– 1,5 rkl valkoviinietikkaa
– 1/4 dl sokeria
– yksikyntinen valkosipuli
– 0,5 rkl worchestershire-kastiketta
– 1 tl chilikastiketta (esim. tabasco)
– 1 dl Coca Colaa
– 1 rkl öljyä
– paprikajauhetta
– suolaa

Coleslaw:

– puolikas varhaiskaali
– 1 porkkana
– 1 tl valkoviinietikkaa
– 200 g majoneesia
– ripaus sokeria
– ripaus mustapippuria
– ripaus suolaa

Tee ensin BBQ-kastike. Pilko valkosipuli ja kuullota sitä kattilan pohjalla öljyssä. Lisää kaikki loput kastikkeen ainekset kattilaan ja anna kastikkeen kiehua kokoon noin 20 minuuttia. Soseuta ja tarkista maku. Lisää tarvittaessa mausteita. Anna kastikkeen jäähtyä

Coleslawn voit tehdä sillä aikaa kun BBQ-kastike kiehuu kokoon. Kuori porkkana ja irrota kaalista uloimmat lehdet ja kova kanta. Pilko tai raasta kaali ja porkkana pienemmäksi. Sekoita keskenään majoneesi, valkoviinietikka, sokeri, mustapippuri ja suola ja sekoita kastike sitten kaalin ja porkkanan sekaan. Tarkista maku.

Grillaa makkarat ja lämmitä halutessasi hodarisämpylät mikrossa. Laita sämpylän väliin BBQ-kastiketta, grillattu makkara, coleslawta ja sipulirouhetta.

hodaribuffet-10

Avokado-pekonihodari
4 annosta

– 4 hodarisämpylää
– 4 Jyväbroiler Mustapippuri-Merisuola Broilerinakkia
– 120 g Jyväbroiler Broileripekonia
– 2 avokadoa
– 1 lime
– herbamarea (tai suolaa)

Tomaattisalaatti:

– 3 tomaattia
– 50 g kevätsipulia
– suolaa ja pippuria

Tee ensin tomaattisalaatti pilkkomalla tomaatit pieniksi kuutioiksi ja pilkkomalla sekaan kevätsipulia varsineen. Mausta seos suolalla ja pippurilla.

Pilko sitten pekoni ja ruskista se pannulla. Kuutioi avokadot, purista niiden sekaan limen mehu ja mausta herbamarella tai suolalla.

Grillaa nakit ja lämmitä hodarisämpylät halutessasi mikrossa. Laita sämpylän väliin broilerinakki, tomaattisalaattia ja avokadoa.

hodaribuffet-9

Kreikkalainen Hot Dog

6 annosta

– 6 hodarisämpylää
– 6 Jyväbroiler Feta-Pinaatti Grillimakkaraa

Tsatsiki:

– 500 g maustamatonta jogurttia
– puolikas kurkku
– 4 valkosipulin kynttä
– suolaa ja pippuria

Pinaattisipsit:

– 150 g tuoretta pinaattia
– 0,5 dl öljyä
– 2 rkl sitruunamehua
– suolaa ja pippuria

Tee ensin tsatsiki jääkaappiin maustumaan. Raasta kurkku ja purista siitä vedet pois. Murskaa valkosipulin kynnet ja sekoita kurkkuraaste ja valkosipuli jogurttiin. Mausta suolalla ja pippurilla ja jätä sitten hetkeksi maustumaan jääkaappiin.

Tee seuraavaksi pinaattisipsit. Huuhtele pinaatti ja jos lehdet ovat isoja, pilko niitä hieman pienemmiksi. Sekoita pinaatin sekaan öljy ja sitruunamehu. Mausta suolalla ja pippurilla. Paahda pinaatteja 200-asteisessa uunissa leivinpaperoidulla pellillä 15-20 minuuttia tai kunnes pinaatinlehdet ovat rapeita ja ruskettuneet hieman.

Grillaa broilerimakkarat ja lämmitä halutessasi hodarisämpylät mikrossa. Laita sämpylän väliin makkara, reilusti tsatsikia ja pinnalle rapeaksi paahtuneita pinaattisipsejä.

hodaribuffet-1

hodaribuffet-4

hodaribuffet-5

hodaribuffet-7

Yhteistyössä Jyväbroiler

Previous Post Next Post

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Peggy maanantai, toukokuu 23, 2016 at 07:45

    Aivan mielettömän herkullisen näköiset hodarit!

    • Reply Martina maanantai, toukokuu 23, 2016 at 09:22

      Kiitos, hodareilla kelpasi kyllä startata grillikesän! On muuten sullakin ihan törkeän herkullisen näköisiä vartaita. Nam! 🙂

    Leave a Reply