Ratanà, Milano

Milanon matkan viimeisenä päivänä meinaa iskeä paniikki. Vakavanlaatuinen sellainen. Emme nimittäin ole vielä maistaneet risotto alla milanesea! Sahramilla maustettu risotto on yksi lemppareistamme, joten pitäisihän herkkua päästä maistamaan kullankeltaisen risoton kotipaikassakin. Aikaa ei olisi enää kuin puolikas päivä. Taidamme tietää mitä syömme tänään lounaaksi.

Vaan missä lounaan nauttisimme? Kas siinä pulma. Vietämme hotellihuoneessa pitkän tovin googletellen risotto alla milanesea tarjoilevia ravintoloita. Päätämme kuitenkin lopulta mennä bloggaajakollega Magen suosittelemaan Ratanàan, vaikka se tuntuukin olevan hieman kalliimmasta päästä. Hyvä suositus on kuitenkin aina parempi kuin randomilla ravintolan valitseminen, joten lounasajan lähestyessä alamme talsia kohti Porta Nuovaa. Ratanàan on juuri sopivan pituinen kävelymatka hotelliltamme.

Matala koristeellinen rakennus nököttää puistomaisella aukiolla korkeiden kerrostalojen ympäröimänä kuin hieman eksyksissä. Se ei näytä kuuluvan isojen ja mahtavien talokavereidensa joukkoon, vaikka onkin niistä kaikista söpöin. Keltaisen rakennuksen pihapiirissä on kaupunkiviljelmiä ja leikkipuisto ja katselemme hetken ympärillemme kunnes ravintola aukeaa.

Sisällä ravintolassa on viihtyisää ja se tulee pian tupaten täyteen. Pukumiehet valtaavat ravintolan pöydät ja mikäs se on tällaisessa paikassa businesslounaalla käydessä. Kyllä minäkin kävisin jos olisi mahdollisuus. Pöytiin mahtuu myös muutama vanhempi pariskunta ja tietysti me, jotka tutkimme jo ruokalistaa innokkaina.

Risotto alla milanesea ainakin, sehän on selvä. Risoton kanssa tarjoillaan osso buccoa, mikä on melko yleistä Milanossa. Se sopii meille, en muistakaan milloin olen viimeksi syönyt osso buccoa. Jos olen koskaan.

Annos kuulostaa hurjan tuhdilta, joten otamme toiseksi annokseksi jotain kevyempää. Vitello tonnato kuulostaa juuri sopivalta. Ruokajuomaksi tietysti viiniä, koska lomalla ja Italiassa voi tehdä niin, vaikka onkin vasta lounasaika.

Pian mukava tarjoilija tuo annokset eteemme ja alamme haarukoida niitä nälkäisinä. Risotto ja osso bucco on taivaallista, eikä vitello tonnatokaan petä odotuksiamme. Henkka on ihan fiiliksissä tuhdista liha-risottoannoksesta, mutta minä en osaa päättää kummasta pidän enemmän. Ehkä risotto ja osso bucco sopii hetkeen paremmin. Olemmehan Milanossa ja lämmin ruoka sopii tihkusateiseen päivään ihanan lohduttavasti.

Lähtiessämme ravintola on aivan tupaten täynnä. Tokihan tällainen paikka kerää ruokailijoita, jopa tavallisena tiistaipäivänä lounasaikaan. Olemme tyytyväisiä että kuuntelimme bloggaajakollegan suosituksia ja tulimme Ratanáan. Ei se oikeastaan ollut edes niin kallis kuin luulimme kun miettii annoskokoa ja laatua.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply