Kotimaa,  Turku,  Yleinen

Samppalinnan brunssi, Turku

Saavuimme Turkuun puolenpäivän aikaan suoraan ratsastustunniltani. Matkalla huoltoasemalta napattu hampurilainen ei pitänyt kauan nälkää poissa ja vatsa huusi ruokaa. Sillä aikaa kun minä peseydyin pikaisesti, soitti Henkka Samppalinnaan ja kysyi mahtuisiko brunssille vielä. Kyllä kuulemma mahtuu, oikein mainiosti.

Niinpä tallustelimme kohti Samppalinnaa ja siellä tarjoiltavaa brunssia. Sisään päästyämme huomasimme että tilaa oli paljon. Koko Turku oli hiljainen joulua edeltävänä viikonloppuna kaikkien tehdessä viimeisiä jouluvalmistelujaan tai ollessa jo ansaitulla joululomalla. Me pakenimme joulukiirettä Turkuun ja se oli oikein hyvä päätös.

Kippistelimme ikkunapöydässämme kuohuviinillä sekä inkiväärioluella ja hyökkäsimme buffetpöytien kimppuun. Tarjolla oli varsin jouluinen buffet kaloineen, mutta myös muuta kuin jouluherkkua oli tarjolla. Kokki teki munakkaita toiveiden mukaan ja tarjolla oli sekä lämmintä että kylmää purtavaa. Minä ihastuin rapeaan pekoniin niin että kauhoin sitä vielä ison santsikasan lautaselleni. Myös sienisalaatti ja karjalanpiirakat kuuluivat brunssin lemppareihini.

Katselimme jouluun valmistautuvaa Turkua ravintolan isoista ikkunoista kuunnellen samalla taustalla soivia joululauluja. Aloin päästä joulutunnelmaan ja hyräilin tuttujen biisien mukana, vaikka sää ulkona oli kaikkea muuta kuin jouluinen. Lämpöasteita oli reilusti eikä lumesta ollut tietoakaan.

Aurinko alkoi olla laskemaan päin ja meitä nauratti ajatus auringonlaskun katsomisesta brunssilla. Suomen talvi. Niin ihana ja valoisa. Joku ratsasti hevosella ilman satulaa joenvartta pitkin ja katselin Turkua mietteissäni. On tämä vaan kiva kaupunki. Seuraavan kerran tulen tänne kesällä. Jokilaivat on vielä kokematta.

Jälkiruoaksi hain ison kupin kahvia ja muutaman pienen pannukakun vaahterasiirapilla. Siemailin kahviani hitaasti ja tunsin kuinka kiire, stressi ja jännitys valui pois kehostani. Tästä voisi ottaa perinteen. Pieni kotimaanmatka juuri ennen joulua. Sopiva laskeutuminen joulun rauhaisaan tunnelmaan. Kokemuksemme mukaan paras tapa aloittaa rauhallinen viikonloppureissu on istua pitkään brunssilla.

Kommentit pois päältä artikkelissa Samppalinnan brunssi, Turku