Italia,  Lombardia,  Milano,  Ulkomaat,  Yleinen

I Salentini, Milano

Tapojemme vastaisesti emme olleet suunnitelleet syyskuista Milanon reissuamme juuri lainkaan, mutta yhteen ravintolaan olimme varanneet pöydän. I Salentinin bongasimme samasta Mondon artikkelista kuin Lissabonin huippukivan Bastardon, emmekä joutuneet tälläkään kertaa pettymään.

Ilta oli jo pimentynyt kun kuljimme halki syksyisen lämpimän Milanon. Käännyimme kadulle, jossa ravintola sijaitsee ja hämmästyimme hieman. Onko täällä muka jossain ravintola? Alueella on hiljaista ja rauhallista. Suurlähetystöt seisovat ylväinä eikä turisteja näy mailla halmeilla. Kas, tuossa on I Salentini.

Löysimme ravintolan, johon ei kyllä tulisi eksyttyä vahingossa. Isojen ikkunoiden takaa löytyy pitkä ja kapea ravintolatila, jonne astelemme kunhan saamme oven auki. Meidät otetaan hymyillen vastaan ja ohjataan pöytään. Sisustus on simppeli, hieman hipstermäinen ja seinien kalakoristeet muistuttavat ravintolan teemasta. Täällä syödään kalaruokia Italian kengänkorosta Salentosta.

Pian ravintolaan tulee lisää asiakkaita. Kaikki ovat paikallisia ja pitkän pöydän ääreen kokoontuu koko perhe. Tarjoilijat eivät puhu kovin sujuvaa englantia, mutta heidän palveluhalunsa on siitä huolimatta erittäin kohdallaan. Onneksi me puhumme jonkun verran italiaa, joten ymmärrämme riittävästi toisiamme ja saamme tilauksen tehtyä.

Tilaamme valmiin menun, jonka koko sisällöstä emme ole ihan varmoja, mutta alkuun tulisi ravintolan kehuttua carpacciota, jota haluan päästä maistamaan. Loppu saa olla yllätys. Alkupalalautasella on ohuenohuita kalaviipaleita, simpukoita ja hieman salaattia. Makunautinto on ihan mieletön. Roséviini sopii carpaccion kanssa erinomaisesti yhteen. Erittäin lupaava startti.

Seuraavaksi maistelemme puglialaista orecchiette-pastaa merenherkkujen kera. Tilaamme myös lisää viiniä. Olemme himoinneet koko päivän punaviiniä, mutta viinit tunteva tarjoilija suosittelee meille silti valkoviiniä, joka sopisi menuumme hyvin. Uskomme tarjoilijaa ja oikeassa hän onkin. Viini on erinomainen kaveri kalaruoillemme. Kalaruokien lisäksi täällä on myös viinitietämys hallussa.

Eteemme kannetaan seuraava ruokalaji, joka on kalalihapullia. Tomaattinen kastike on maukasta, samoin lihapullat, mutta alamme olla tässä vaiheessa jo niin täynnä, ettemme jaksa syödä kaikkea. Onneksi seuraavaksi tulee jälkiruoka, joka menee eri mahaan kuin suolainen ruoka.

Jälkiruoaksi saamme valita muutamasta makuvaihtoehdosta mieleisen ja otamme molemmat empimättä suklaan. Se on nappivalinta, sillä pian edessämme on kuuma suklaaleivonnainen, jonka sisältä valuu sulaa suklaata. Rapeaksi paistunut pinta ja lämmin sula suklaa on täydellinen lopetus erinomaiselle illalliselle.

Vatsat täysinä kuljemme takaisin hotellillemme. I Salentini on ihanan kotikutoinen, mutta kuitenkin ammattitaidolla pyöritetty erittäin lämminhenkinen pieni ravintola, johon ei tulisi eksyttyä vahingossa. Hinta-laatusuhde on edullisessa ravintolassa enemmän kuin kohdallaan ja jotenkin illalliskokemus on aina astetta kivempi silloin, kun naapuripöydissä istuu paikallisia.

Kommentit pois päältä artikkelissa I Salentini, Milano