Joulu,  Makeat herkut,  Reseptit,  Yleinen

Joulutortut – leipominen ja taittelu

Tämä on ensimmäinen joulumme uudessa ihanassa kodissamme ja olen ottanut siitä kaiken ilon irti. Olen koristellut kotiamme joulukoristein, nostanut tontut sivupöydälle ja laittanut nurkkaan nököttämään pienen joulukuusen. Joulukalentereita olen ostanut peräti kolme kappaletta, joululauluja on fiilistelty salaa jo varhain marraskuun puolella, Lushin ihanilla joulutuotteilla on läträtty poreammeessa monet kerrat ja joululahjat on hankittu perinteisesti hyvissä ajoin.

Toki myös glögiä on keitelty, pipareita maisteltu ja suklaakonvehdeilla herkuteltu. Eräänä sunnuntaina tein pellillisen joulutorttuja ja koska olen minä, en voi tehdä mitään täysin normaalisti, jos tarjolla on tapa kokeilla jotain uutta. Perinteinen joulutorttu on tähden muotoinen ja sen keskellä on luumuhilloa. Niin se maistuu parhaalta. Siitä huolimatta halusin kokeilla jotain uutta taittelemalla osan tortuista eri tavalla. Enkeleitä, kukkia ja solmuja niiden perinteisten tähtien lisäksi.

Kotona odotteli purkki omena-kanelihilloa, joka sopisi varmasti hyvin joulutorttujen täytteeksi. Kävin kuitenkin lopulta kävelylenkin yhteydessä hakemassa lähikaupasta purkin luumuhilloa, sillä ajatus sekä joulutortun muodon että maun muokkaamisesta samalla kertaa tuntui liian pahalta. Ei saa rikkoa liikaa perinteitä. Jos muoto on eri, pitää maun kuitenkin olla tuttu ja turvallinen. Siispä luumuhilloa tällä kertaa.

Joulutortut

– torttutaikinaa
– kananmuna
– luumuhilloa
– tomusokeria

Sulata valmistaikina pakkauksen ohjeiden mukaisesti ja leikkaa kukin suorakaiteen muotoinen taikinalevy kahdeksi neliöksi. Tee taikinaan viillot haluamasi muodon mukaisesti ja taittele tortut. Katso taitteluohjeet alta.

Viimeistele tortut voitelemalla ne kevyesti rikki vatkatulla kananmunalla ja annostelemalla nokare hilloa kunkin tortun keskelle. Paista torttuja 225-asteisessa uunissa noin 10 minuuttia. Anna torttujen jäähtyä ja ripottele niiden pinnalle vielä tomusokeria ennen tarjoilua.

Joulutorttujen taittelu

Kuviot ylhäältä lukien vasemmalta oikealle: Tähti, kukka, solmu, enkeli.

Leikkaa veitsellä viillot kuvan mukaisesti. Yritä olla tökkimällä pitkillä kynsilläsi taikinaa etenkin jos kuvaat taittelun blogiisi.. Pahoitteluni siis ylimääräisistä jäljistä taikinassa.

Taittele taikina kuvan mukaisesti. Paina keskiosa napakasti kiinni, jotta taitokset eivät aukea uunissa.


Voitele tortut kananmunalla ja annostele hilloa keskelle noin teelusikallisen verran. Paista joulutortut uunissa.


Tadaa! Valmista tuli! Lopuksi voit vielä ripotella tomusokerihunnun torttujen päälle.

Kommentit pois päältä artikkelissa Joulutortut – leipominen ja taittelu