Joulupuuro purkissa

Yksi ihanimpia joulun makuja on lämpimänä höyryävä joulupuuro. Paksun hitaasti haudutetun riisipuuron päälle ripotellaan sokeria ja reilusti kanelia. Reunoille kaadetaan kylmää maitoa. Jouluaattoaamuna puuron kaveriksi leikataan vielä pari palaa eilen paistettua kinkkua. Telkkarista tulee Lumiukko ja idyllisimmässä mielikuvassa ikkunan takana leijailee hiljalleen lumihiutaleita, joita tosin ei täällä etelässä ihan joka joulu nähdä.

Joulupuuro maistuu kuitenkin yhtä hyvältä oli ulkona lunta tai ei. Minä keittelen riisipuuroa ainakin kerran ennen jouluaaton perinteistä puurolounasta ja minun joulupuurossani maistuu aina kaneli. Muuten se ei ole joulupuuroa. Jouluaattona puuroon piilotetaan myös manteli, tai mantelin puutteessa makaroni, joka pehmenee lämpimässä puurossa niin ettei kukaan huomaa syövänsä sitä. Terveisiä vaan äidille ja eräälle joululle, jolloin mantelit olivat päässeet loppumaan kaapista.

Joulupuuroa voi antaa myös lahjaksi. Pikkujoulupaketista paljastuva joulupuuropurkki takaa saajalleen lämpimän jouluhetken eikä ole vaikea lahjan antajallekaan. Purkkiin vaan puuroriisiä, kanelia, ripaus suolaa, tähtianis, manteli ja purkin kylkeen ohje puuron keittämiseen (ethän kuvitellut keittäväsi puuroa valmiiksi ja pakkaamalla sitten purkkiin?). Saajan tarvitsee lisätä vain 2 dl vettä ja litra maitoa. Miten kätevää!

Minä pakkasin joulupuuropurkin pikkujoulujen yhteiseen lahjasäkkiin yhdessä suklaisen joulukalenterin kanssa. Mitäs muutakaan ruokabloggaaja osaisi lahjaksi antaa kuin ruokaa ja joulutunnelmaa. Joulupuuron ja joulukalenterin luulisi kelpaavan saajalle kuin saajalle pikkuprinsessasta raavaaseen mieheen. Idea joulupuuropurkista ammennettiin mistäs muustakaan kuin ihanasta Hyvää Joulua -kirjasta, jonka sivuille palaan joka talvi yhä uudestaan. Lempijoulukirjani voit muuten kotiuttaa täältä.

Joulupuuro purkissa
2-4 annosta, riippuu kuinka puuronhimoissaan syöjät ovat

– 2 dl puuroriisiä
– kanelitanko
– tähtianis
– manteli
– 0,5 tl suolaa

– Lisäksi lahjan saaja tarvitsee purkin ainesten lisäksi litran maitoa sekä 2 dl vettä

Laita kaikki ainekset sellaisenaan purkkiin ja kietaise purkin ympärille kaunis nauha koristeeksi. Liitä purkin kylkeen vielä seuraava ohje, niin saaja osaa varmasti keitellä aineksista maistuvan joulupuuron:

”Mittaa kattilaan 2 dl vettä ja kiehauta vesi. Lisää riisi ja anna kiehua hiljalleen niin kauan, että vesi on imeytynyt riisiin. Sekoittele koko ajan.

Lisää sitten litra maitoa, kanelitanko ja tähtianis. Kuumenna kiehuvaksi koko ajan sekoittaen. Laske sitten reilusti lämpöä, peitä kattila kannella ja anna puuron hautua kypsäksi noin 40 minuuttia.

Poista kanelitanko ja tähtianis ja lisää valmiiseen puuroon manteli.”

Previous Post Next Post

2 Comments

  • Reply jerina keskiviikko, joulukuu 9, 2015 at 23:15

    Onpa kiva idea! 🙂 Riisipuuro on niin ihanaa…

    • Reply Martina torstai, joulukuu 10, 2015 at 12:00

      Riisipuuro on yksi ihanimmista joulun herkuista. Pitäisiköhän taas viikonloppuna keitellä pieni kattilallinen..? 🙂

    Leave a Reply