Astiakauppa

Ei liene salaisuus että ruokabloggaajat ovat hulluina erilaisiin astioihin. Kuvausastioita hamstrataan niin paljon kuin kotiin mahtuu, ja olenpa nähnyt jopa kuvan erään bloggaajan täytenä pursuilevasta kokonaisesta kuvausastiahyllystä, joka aiheutti välittömän kateuden pistoksen. Minäkin haluan koko hyllyn täyteen erilaisia astioita ja muuta kuvausrekvisiittaa ruokakuvausta varten.

Haaveilin koko talonrakennusprojektin ajan siitä, kuinka kiertelen kirpputoreja ja tilaan netistä ihania lautasia ja muita astioita sitten, kun keittiömme on valmis. Varasimme pari keittiönlaatikkoa pelkkää kuvausrekvisiittaa varten, mutta eihän se riitä mihinkään: Laatikot ovat jo täynnä ruokabloggaajan lempilapsia keittiöliinoja. Mihin minä astiat tungen?

Onneksi keittiömme on iso ja tilaa kuvausastioillekin löytyi, kun vähän järjesteli. Niinpä tilasin hyvillä mielin kasan syötävän suloisia astioita Astiakauppa.fi:stä, jonka nettisivuilla tulin suorastaan hulluksi. Olisin halunnut kaiken, mutta päätin lopulta pysytellä lähinnä pelkissä lautasissa. Niille on eniten tarvetta juuri nyt.

Ja katsokaa nyt miten suloisia kuvauslautasia minulla on. Pastellisen romanttiset astiat eivät ehkä ole ihan ominta tyyliämme, varsinkaan jos Henkalta kysytään, mutta kuvausastioissa onkin se hyvä puoli, että kaikentyylistä rekvisiittaa on hyvä olla olemassa. Romanttinen puoleni hykerteli salaa astiapakettia availlessani ja näin jo mielessäni miten ihanalta kukka- ja perhosastiat näyttävät kuvissa.

Lempparini näistä lienevät Writings Leipälautaset (kuva alla), jotka edustavat eniten muun sisustuksemme tyyliä. Veikkaan näiden pääsevän käyttöön erityisimmissä aamiais- ja brunssihetkissä, silloin kun pöytään tekee mieli kattaa ne kaikista ihanimmat astiat. Kauniilta lautaselta ruoka maistuu aina vähän paremmalta.

Astiakaupan nettitilaus toimii nopeasti ja näppärästi. Paketin saa tilattua joko Smartpostiin tai lähimpään Postin toimipisteeseen. Toimitusmaksu on aina kiinteä 7 euroa. Romanttisten astioiden lisäksi nettikaupasta löytyy keskiaikaisia Olde Hansastakin tuttuja astioita sekä kattiloita ja paistinpannuja. Säilytyspurkit ovat söpöjä ja erilaisista tuotesarjoista voi alkaa kerätä mieleistänsä astiasettiä. Aika kiva lahjatoiveideakin vai mitä? Valitse lempparisarjasi ja vinkkaa siitä joulupukille.

Koska joulu on tulossa ja tiedän miten ihanaa on vastaanottaa suloinen astiapaketti, haluan antaa teille vielä pienen alennuskoodin Astiakaupan valikoimaan. Koodilla ZI1QETXE saat 10 % alennuksen (ei koske toimitusmaksua 7 € / tilaus) ja koodi on voimassa tämän vuoden loppuun asti. Käypä siis kurkkaamassa täältä löytäisitkö nettikaupasta jotain kivaa itsellesi tai läheisillesi.

Yhteistyössä Astiakauppa.fi

Previous Post Next Post

No Comments

Leave a Reply