10 herkullista tärppiä Helsinkiin

Helsinki on minun kaupunkini. Vaikka asun nykyään Järvenpäässä, vietin sitä ennen 15 kuukautta elämästäni Keravalla ja olen kotoisin Vantaalta, pidän silti Helsinkiä minun kaupunkinani. Olen viettänyt lapsuuteni ja nuoruuteni iloisia hetkiä maamme pääkaupungissa. Vantaalta ei ollut pitkä matka keskustaan.

Olen myöskin viettänyt villiä opiskelijaelämää Helsingissä ja työskennellyt siellä vakituisesti vuodesta 2008 alkaen. Sitäkin ennen tein keikkaa jo edesmenneessä Forumin Tiimarissa. Oi niitä aikoja.. Ensimmäisen asuntoni ostin mistäs muualtakaan kuin Helsingistä ja asuin siellä viisi ihanaa vuotta. Tälläkin hetkellä vietän ainakin puolet valveillaoloajastani Helsingissä. Kaupunki on siis minulle tuttu ja niin kovin rakas. Helsinki on minun kaupunkini. Yksi niistä.

Helsingin ravintolatarjonta on kattava ja ruoka- ja juomapaikkoja voisi koluta ikuisesti. Uusia paikkoja ilmestyy jatkuvasti samalla kun osa kuppiloista haudataan historian kirjoihin. Listasin tähän 10 herkullista tärppiä maamme pääkaupunkiin Instagram-päivitystemme pohjalta. Läheskään kaikki herkkuhetket kun eivät päädy blogiin asti, mutta Instaan sitäkin todennäköisemmin. Ovatko nämä jo sinulle tuttuja? Minkälainen on sinun herkkujen Helsinki? Mitä oleellista listaltani puuttuu?

1. Skifferin Soignon

Skifferin Soignon-liuska on pizzerian klassikko ja maistuu parhaalta Liuskaluodon Skifferissä kesäisenä päivänä kun aurinko paistaa ja pöydän ääressä on kasa ystäviä. Soignonia voi toki maistella myös Erottajan Skifferissä silloin kun pimeys painaa päälle, Liuskaluoto on kiinni ja tekee mieli muistella hieman kesää. Mansikoiden, vuohenjuuston ja pinjansiementen liitto on tyrmäävä.

2. Stefan’s Steakhousen Nutella creme brulee

Uusin ihastukseni on kahden ikilempparini risteytys. Vai mitä sanotte Nutella creme bruleesta? Jep, se maistuu juuri niin herkulliselta kuin miltä kuulostaakin. Stefan’s Steakhouse hallitsee suvereenisti oikeaoppisen creme bruleen teon ja tämä on yksi parhaista jälkkäreistä, joita olen koskaan maistanut. Vain yksi brulee menee hiuksenhienosti Stefan’s Steakhousen Nutella-herkun ohi. Palaamme siihen ihan kohta. Osa varmaan jo arvaakin mistä puhun.



3. Jädelino

Teurastamon alueella sijaitsee upeita ruokamaailman helmiä ja yksi kirkkaana loistava sellainen on Jädelino. Jädelinosta saa ihanaa italialaista gelatoa enkä ole vielä pettynyt yhteenkään makuvaihtoehtoon, vaikka niitä on testattu monia. Uskokaa pois, kun tällainen herkkupaikka sijaitsee työpaikan vieressä, tulee jäätelöpäiviä vuoteen aika monta. Ikilemppareitani ovat pistaasi, lakritsi ja sitruuna, mutta maistan mielelläni aina uusia makuja, sillä kuten sanoin, en ole joutunut vielä kertaakaan pettymään.

4. Groteskin Oilivia

Groteskin baarin Oilivia-drinkissä maistuu ihanasti muun muassa basilika ja oliiviöljy. Italiasta innostuksen saanut drinkki on yksi lemppareistani, vaikka täällä kannattaakin maistaa aina myös jotakin uutta. Groteskin kaikki cocktailit ovat kekseliäitä, vankkumattomalla ammattitaidolla rakennettuja ja baaria pyöritetään intohimoisesti täydellä sydämellä. Ja koska et kuitenkaan osaa valita drinkkiä, aloita Oiliviasta ja maista sitten vaikkapa jotakin paikan lukuisista GT:istä.

5. Graniittilinnan salmiakki creme brulee

Noniin, tässä on nyt se superherkku jota sivusin jo aiemmin. Tämä herkkujen herkku kantaa kaupungin parhaan jälkiruoan titteliä ainakin omalla arvoasteikollani. Graniittilinnan salmiakki creme brulee on vielä hippasen parempaa kuin kakkoskohdan Nutella creme brulee, enkä voisi kuvitellakaan tilaavani Graniittilinnassa mitään muuta.

6. Tokyo 55:n sushibuffet

Helsingistä saa monesta paikasta hyvää sushia ja monta paikkaa on vielä kokeilematta, mutta jo pitkään lempparinani on pysytellyt Tokyo 55. Se on eittämättä yksi kaupungin parhaista sushipaikoista. Jos se sijaitsisi edes vähän lähempänä työpaikkaani, kävisin siellä lounaalla vähintään viikoittain. Tokyo 55:n buffetlounas on ei enempää eikä vähempää kuin paras koskaan syömäni sushilounas.

7. Yumen ribsit

Yumen ribsit veivät kielen mennessään kun maistelimme niitä eräässä pressitilaisuudessa muutaman lautasellisen (hups!) verran. Ihastuimme ribseihin niin, että teimmme samanlaisia myös kotona, mutta muistelen silti kuola valuen Yumen herkullisia versioita ja haluan päästä maistelemaan niitä uudestaan mahdollisimman pian.



8. Kellohallin lounas

Kellohallin lounas Teurastamon alueella on aina herkullinen otitpa sitten lounaan noutopöydästä tai jonkun päivän lautasannoksista. Vaikka itse lounas onkin hyvää, on sivupöydältä löytyvä uunituore leipä lounaan ehdoton kohokohta. Pinnalta rapea, sisältä pehmeä ja yhä lämmin leipä ei kaipaa muuta kuin nokareen voita sulamaan päälleen ja tiedät, että leipäpöytään on vielä palattava, vaikka vatsa olisi kuinka täynnä. Meillä on tapana ottaa lounaan jälkeen jälkiruoaksi vielä yksi pala leipää.

9. Street Gastron härkäleipä Hernesaarenrannassa

Street gastron härkäleipä Hernesaarenrannassa on yksi viime kesän maukkaimmista muistoistani. Hernesaaren rannan miljöö on piristävän uudenlainen ja siellä kelpaa istuskella kylmänäkin kesänä skumppapullon, härkäleivän ja hyvän ystävän kera. Tunnit kuluvat kuin siivillä ja yhtäkkiä on jo myöhä.

10. Casa Italia

Casa Italian antipastotarjotin lohduttaa silloin kun Italia-ikävä painaa päälle. Pienen italialaispuodin tunnelma on kuin saapasmaassa konsanaan ja herkkuja maistellessa voi melkein kuvitella olevansa Italiassa. Italiankielinen puheensorina ja lasillinen punaviiniä kruunaavat kokemuksen.

Tämä blogikirjoitus on osa joka kuukauden ensimmäisenä torstaina järjestettävää Instagram Travel Thursday –tempausta, jonka järkkääjinä Suomessa toimivat Destination Unknown, Kaukokaipuu ja Veera Bianca.

Meidät löydät Instagramista nimellä keltaisessakeittiossa

Previous Post Next Post

20 Comments

  • Reply Laura/My post-University life torstai, marraskuu 5, 2015 at 10:02

    Oh my…kuola alkoi valumaan tuossa nutella creme bruleen kohdalla! Olen ihan järjetön nutella-fani, nyt on pakko päästä maistamaan tota jossain vaiheessa!

    • Reply Martina torstai, marraskuu 5, 2015 at 11:35

      Nutella creme brulee taisi olla tärkein syy, miksi ehdotin kyseistä ravintolaa Henkalle. 🙂 Oli vaan pakko päästä maistamaan! Ja hyväähän se oli, niin kuin kaikki muukin missä on Nutellaa.

  • Reply Ansku BCN torstai, marraskuu 5, 2015 at 11:16

    Sama täällä, Nutella creme brulee räjäyttäisi varmaan mun tajunnan :D. En voi ostaa kotiin Nutellaa, sillä löydän itseni aina syömässä mömmöä suoraan purkista lusikalla. Heikko luonne…

    • Reply Martina torstai, marraskuu 5, 2015 at 11:37

      Juuri eilen jäin kuolaamaan kaupan Nutella-hyllyn eteen, mutta pysyin kovana enkä kotiuttanut purkkia, sillä se tyhjenee alta aikayksikön kun otan ”ihan pienen maistiaisen vaan” lusikalla suoraan purkista. Ja toisen maistiaisen, ja kolmannen, ja pian purkki on tyhjä ja mulla huono olo. Nutellan kutsua on vaikea vastustaa. 🙂

  • Reply Hanne torstai, marraskuu 5, 2015 at 13:08

    Ja mä taas kuolaan tota härkäleipää.. joo ja pizzaa ja oikeastaan myös salaattia tai no vaikka kaikkia.
    NÄLKÄ!

    • Reply Martina torstai, marraskuu 5, 2015 at 15:04

      Nää on aika ilkeitä nää tämmöset ruokapostaukset. Tulee nälkä. Eikä vähiten mulle itselleni. 😀

  • Reply Jenni / Globe Called Home torstai, marraskuu 5, 2015 at 17:11

    Hei mahtavaa, tässäpä tuli vinkkiä kerrakseen! Yhdessäkään en ole käynyt ja vain parista olen kuullut, mikä kielii vähän siitä, kuinka pihalla olen oman ikuisen kotikaupunkini menosta nykyään… mutta tämä menee kirjanmerkkihin ja ainakin joku näistä pitää käydä tsekkaamassa sitten, kun taas jouluksi tulee Suomeen!

    • Reply Martina torstai, marraskuu 12, 2015 at 08:36

      Apua, miten mulla on jäänyt tänne väliin kommentteja, joihin en ole huomannut vastata. Anteeksi viive, väliaikainen sokeus taisi iskeä. 😀 En minäkään ole niin hyvin perillä Helsingin meiningistä kuin haluaisin olla ja tuntuu että kaupungissa on ainakin miljoona paikkaa, joita en ole vielä testannut vaikka haluaisin. Näistä on kuitenkin hyvä aloittaa ja sehän on onneksi vain positiivinen ongelma, jos kaupungissa on liikaa ravintoloita. 🙂

  • Reply Heidi / Auringon alla torstai, marraskuu 5, 2015 at 17:23

    Salmiakki creme brulee, kuulostaa ihan täydelliseltä!!

    • Reply Martina torstai, marraskuu 12, 2015 at 08:38

      Sitä se onkin! Pitkäaikainen lempijälkkärini, josta on vaikea pistää paremmaksi. Edes ikilempparini Nutella ei ole päässyt tämän herkun ohitse missään muodossa, vaikka Nutella creme brulee pääsikin aika lähelle. 🙂

  • Reply marikaw torstai, marraskuu 5, 2015 at 18:11

    Nutella creme brulee meni listalle! Skifferissä on ollut tarkoitus myös käydä jo pieni ikuisuus, mutta jotenkin ei vaan oo mukamas ehtinyt. Street Gastro on myös ollut listoilla, yksi heidän ravintolansa on ihan työpaikkani lähellä, joten jos huomenna loman kunniaksi kävisi siellä lounaalla. 😀

    • Reply Martina perjantai, marraskuu 6, 2015 at 09:03

      Miten olisi alkuruoka Street Gastrosta, sitten käyt Erottajan Skifferissä pizzalla ja jälkiruoaksi vielä Nutella creme bruleeta. 😀 Siinä olisi oikein hyvä lomallelähtölounas, tosin lounastauko saattaisi hieman venähtää.. 😀

  • Reply Annika | Travelloverblogi sunnuntai, marraskuu 8, 2015 at 14:07

    On ihan hullua, että helsinkiläisenä taidan ajella useammin lentokentälle kuin keskustaan… Yhtään näistä herkuista en ole syönyt. Joissain ravintoloissa sentään käynyt. Tämä oli kyllä rafloille ihan parasta mainosta, koska muutama pitää ehdottomasti päästä kokeilemaan. Sushibuffasta taidan aloittaa.

    • Reply Martina maanantai, marraskuu 9, 2015 at 10:33

      Sushibuffa on hyvä valinta! Minäkin käyn turhan harvoin keskustassa syömässä, tai muutenkaan pyörimässä, mutta viime aikoina olen tsempannut ja testaillut ruokapaikkoja ahkerammin. Se kannattaa, Helsinki on täynnä ihania ruokapaikkoja ja lisää tulee koko ajan. 🙂

  • Reply laura / to travel is to live sunnuntai, marraskuu 8, 2015 at 23:08

    Paljon uusia vinkkejä, kiitos tästä hyödyllisestä postauksesta! Mieleen jäi erityisesti Nutella creme brulee, mahtava idea ja sitä pitää päästä maistamaan!

    • Reply Martina maanantai, marraskuu 9, 2015 at 10:35

      Olepa hyvä, kiva kuulla että postauksesta on iloa. Nutella creme bruleeta kannattaa ehdottomasti käydä maistamassa! Ajattelin josko sitä voisi kokeilla joskus kotonakin. Ainoa vaan että Nutellan kotiin ostamisessa on se ongelma, että purkki tulee syötyä lähes heti tyhjäksi kun sen avaa. Lusikka vaan viuhuu kun Nutella katoaa parempiin suihin. 😀

  • Reply Carolina keskiviikko, marraskuu 11, 2015 at 18:33

    Kiitos ihanista vinkeistä! Asun itse Tanskassa, ja Helsingissä käydessä tuntuu, että uusia ravintoloita tulee koko ajan lisää, eikä niistä voi mitenkään pysyä kartalla. Tässäpä oiva vinkkilista uusien herkkujen kokeiluun 🙂 Ja siis OMG nuo bruleet kuulostavat taivaallisilta! Omalta osaltani vinkkaisin Helsingin venäläisravintoloista, joissa ruoka on todella hyvää, ja tunnelma kohdillaan. Ainakin Pohjoismaista Suomi/Helsinki on siitä erikoinen ettei muualla saa yhtä hyviä venäläiskeittiön antimia, kuin meillä.

    Herkullista syksyä! Caro

    • Reply Martina torstai, marraskuu 12, 2015 at 08:33

      Ole hyvä ja kiitos venäläisravintolavinkistä! Meidän onkin pitänyt käydä tutustumassa Helsingin venäläisravintoloihin, mutta se on toistaiseksi jäänyt vielä ajatuksen tasolle. Ehkäpä talvella blinien aikaan voisi varata pöydän ja käydä vähän herkuttelemassa. Olen jotenkin unohtanut koko venäläisen ruoan, vaikka pidänkin siitä paljon. Hmm, nyt tuli nälkä. 😀

  • Reply satuvw sunnuntai, marraskuu 29, 2015 at 15:43

    Kiitos tärpeistä, tulivat (ja tulevat aina) tarpeeseen. Tie kotiin täältä Norjasta vie joulun alla läpi Helsinki, täytyypä katsoa jos ehdittäisiin pysähtymään ainakin lounaan merkeissä. 🙂

    • Reply Martina maanantai, marraskuu 30, 2015 at 10:19

      Kiva kuulla että näistä on iloa! Moni paikoista soveltuu hyvin nopeallekin visiitille. 🙂

    Leave a Reply